Juu. Niin se meilläkin menee että asiat on hyvin vaimon mielestä jos minä en kysele enää mitään tai en ole hiljainen/masentuneen oloinen. Jos kysyn asioista hän ahdistuu ja olen pilannut kaiken. Jos olen normaalia hiljaisempi niin ahdistuu myös.. Kun minulle tuli päiviä viikonloppuisin että en jaksaisi oikein mitään, en edes nousta niin siitä saan vinoilua osakseni. Että miksi sä et vaan nouse ja tee sitä ja sitä. Sekin sun pitäis tehdä mutta äijä vaan makaa, sun hommista ei tuu mitään. Rivien välistä pystyn yhä lukea että tämä pettäminen on mun syy ja piste. Sitten kumminkin vaimo muka nyt sanoo välillä jotain kaunista mulle ja siten yrittää elvyttää tätä suhdetta. Tuntuu niin teennäiseltä. Jokunen kuukausi sitten kumminkin sanoi että ei tunne mua kohtaan mitään. Nyt sitten muka tuntee kun en vaan muistuta tapahtuneista pettämisistä. Terapiassa käyty nyt mutta en tiedä, tulee sellainen olo että ei kait koira karvoistaan pääse. Vaikka mitä tekis. Oon ajatellut että mitä minäkään tässä elämääni tuhlaan uskottomaan naiseen. Jos kohdalle sattuu ihana nais-ihminen niin voinhan minäkin siitä kaverin ottaa iloihin ja suruihin vastavuoroisesti. Käry käy niin sanoa samoin että mitäs tuosta ollaan vaan kavereita , älä nyt tuosta mitään ala. Kattoa muuttuuko ääni kellos kun tajuaa kuinka se sattuu.
Väärinhän se on mutta..... kun ei toinen osaa anteeksikaan pyytää niin jotenkin alkaa kyrsiä. Ei kait tästä toisesta kerrasta voi yli päästäkkään vaikka mitä tekis. En varmaan enää postaile juurikaan tänne, koitan olla ajattelematta koko asiaa niin vaikeaa kun se onkin. Elää itselleni ja sitä rataa. Toivotan kaikille hyvää jatkoa . Toivottavasti saatte parisuhteennne kukoistamaan vielä ja solmut aukaistua. Voimia kaikille

🌻🙂🌻

Hei🌻🙂🌻
Vaikka Miekkonen aivotkin kadota täältä jonkun verran kommentoisin viestiäsi. Tuntuu siltä, että meidän tapauksissa on paljon yhteistä. Ei saa puhua asiasta, pettäjä on enemmän uhri, kuin syyllinen...
Monta vuotta elin sitten kun elämää...kun lapset ovat isompia, kun yritystoiminta vakaampaa, kun mies on enemmän läsnä jne.
Sitten sairastuin fyysisesti. Usealle se on pysähtymisen paikka mutta meillä tein yksin reissut hoitoihin. Toki mies kävi sairaalassa katsomassa mutta joku yhteys välillämme puuttui. On puuttunut 30 vuotta, jos tarkalleen mietin hänen järjestämiään ikäviä yllätyksiä. Asia, mitä itse olen yrittänyt tehdä on saada enemmän yhteistä aikaa ja keskusteluja, syvällisempiä sellaisia.
Vielä sairastuttuani ( mies muutti toiseen huoneeseen) pyysin, että yritettäisiin yhdessä nukkumista. Jopa lasten kuullen hän kieltäytyi vedoten siihen, ettei osaa enää...
Olen nyt hoitanut itseäni hyvin, toipunut ja varmasti uskon olevani ihan ok nainen. Hoikka ja enkä mikään variksenpelätin. Huolehdin ulkonäöstä ja muutenkin koen olevani naisellinen.
En ole pinnallinen luonteeltani, enkä jäkättävä akka. Silti näin vaan kävi😞
Väestöliitosta olen saanut tietoa ja usein pettämisen taustalla on ihmisen oma henkilökohtainen kriisi, jota ulkopuolisella suhteella yritetään selvittää.
Miten mies, joka ei kotona keskustele soittaa pitkiä puheluita tai lähettää järjettömän määrän tekstareita naiselle, jota ei edes noin lyhyessä ajassa ole voinut oppia
tuntemaan😐
Puheet kuulemma olleet arkipäiväisiä, siitä miten päivään mennyt jne. Tunteista ei olla puhuttu, muuta, kuin se, että nainen oli kehoittanut miestäni vähentämään työntekoa, olemaan minulle enemmän läsnä...Ristiriitaista ottaen huomioon lopputuloksen.
Yksin nämä asiat joutuu käsittelemään, jos ei halua murjotusta tai uhkailua avioliiton loppumisesta.
Asiantuntijoiden mukaan nämä pitäisi käsitellä puolison kanssa yhdessä. Sen myötä luottamuksen on mahdollista palautua ja myöhemmin myös positiivisten tunteidenkin.
Toinen vaan jatkaa vimmalla omia rakennusprojektejaan töiden lisänä. Yksin olen nyt kuntoillutkin, vaikka mies sitä mainostaa, että yhdessä lenkkeillään. Joku kerta on käyty yhdessä ja keskustelut rajoitettuja, ettei toinen pahoita mieltään.
Jotenkin vahvistuu tunne, että minua tarvitaan kulissien ylläpitämiseen. Potenssiongelma oli pettämissuhteessa ja nyt se on siirtynyt myös meidän välillemme.
Koko avioliittomme ajan minä olen tehnyt aloitteet seksiin. Tästä mainitessani mies totesi, että hän pelkää tulevansa torjutuksi. Eli uskon sen, että aloitteen seksin yrittämiseen teki tuo vieras nainen...mistä voi juontua pelko naista kohtaan??
On meillä ollut ok seksielämä muuten; esikoisen syntymän jälkeen oli vähän hankaluuksia ja joku yksittäinen kerta sen jälkeen, joten tuskin mies homoseksuaalikaan on nämä naisjutut huomioonottaen😑❓
Ja läheisyys...voihan sitä halata, suudella puolin ja toisin. Miehen lapsuudenkodissa ei tunteita näytetä...eikä hellyyttä osoiteta juurikaan lapsenlapsia kohtaankaan. Tärkeää oli hyvä syöminen, ruokaa jopa tuputettiin kieltäytymisestä huolimatta.
Miehellä on kausia, jolloin hän selkeästi ahmii..eli syö, vaikkei nälkä olisikaan tai sitten muutoin syö aterioilla itsensä "ähkyyn". Mietin jonkun sortin syömishäiriötä.
Tässä tuli jälleen purettua ajatuksia ja kummasti tämä kirjoittaminen helpottaa. En sitten tiedä, liekö muut jo kyllästyneet tästä aiheesta jauhamiseen🤔
Jaksamisia Teille ja yksi päivään jälleen menty. Jospa se olisi askel kohti parempaa tulevaisuutta🙂👍

Mariella, tiedän että yrität kovasti ja pidät perhettäsi pystyssä, tahdot uskoa parempaan huomiseen ja luottamuksen palautumiseen, enkä mitään sinulle toivoisi enempää kuin rakastavaa miestä.

Mutta nyt sinun pitää herätä todellisuuteen. Miehesi ei muutu. Hän ei halua muuttua.

"Käsittelen asiat omalla tavallani", tarkoittaa ettei hän halua muilta apua. Hän ei halua kuulla omia vikojansa muilta, ei pysty kohtaamaan todellista itseään, eikä näin saa välineitä muutokseen. Hän tahtoo elää oman päänsä sisällä sellaisena miehenä kuin itse itsensä näkee, tähän kuuluu myös se, että sinä olet petokseen syyllinen eikä hän. Ja miksi hänen tarvitsisikaan muuttua, kun sinä hyväksyt hänet sellaisena kun hän on nyt?

Jos hän on suhteenne koko keston aikana neljä kertaa (!) käynyt vieraissa, maksullisissa ja maksuttomissa (kuten sanoit johonkin ketjuun), hän todennäköisesti tekee sen vastakin. Hän on tapapettäjä, joka ei tunnu katuvan tekojaan, vaan löytää niille oikeutukset. Selvästi mies on myös hyvä selittelemään, miksei voi halia, miksi pitää nukkua eri huoneissa, miksei voi olla intiimisti... Miksi edes olet katsellut sormiesi läpi kaikkia noita kertoja? Yhden anteeksiannon vielä ymmärrän, mutta useita? Miksi annat polkea itseäsi?

Varmasti hän on kiintynyt sinuun, olettehan olleet pitkään yhdessä ja varmasti miehesikin elämä nojaa suurelta osin sinun tuomaasi turvaan ja siihen kotiin, johon hän voi aina palata. Mutta tasaveroiselta kumppanuudelta ei tuo sinun kirjoittelujesi perusteella kuulosta, oletko hänelle piika vai vaimo?

Hei🌻🙂🌻
Itse mietin myös tuota tapapettäjä asiaa ja voihan niin ollakin aikaisemmissa jutuissa. Mutta tämä viimeisin kyllä vaikutti häneen itseensä tosi paljon. Edellisten jälkeen hän. Jatkoi työntekoa jne.ihan kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Nyt hän vajosi masennukseen, tunnusti jopa lapsille asian ja oli todella häpeissään tapahtuneesta. Karttoi ihmisten seuraa peläten, että asia näkyy hänestä ulospäin.
Myös tapojaan hän on muuttanut. Kysyy mitä tehdään ja ottaa minun toivomukseni huomioon todella hyvin muutoin paitsi tuon keskustelun suhteen. Hän sanoo, että hänelle tulee voimakas ahdistus päälle, mikäli asiasta vielä puhutaan. Uskon, että näin asia todellisuudessa on. Häpeä ja inho itseä ja tekemisiään kohtaan ovat hänelle selkeästi vaikea asia.
Hän varmasti käsittelee elämäämme mielessään...sanoi kerran, että nämä tulevat olemaan painolasti hänen sisällään läpi koko loppuelämän ilman, että minun tarvitsee niitä puhumalla vielä esille ottaa.
Voiko ihminen muuttua??? Vai haluanko liikaa uskoa hyvää hänestä? Sitäkin mietin, että mikäli hän olisi jo ohittanut asiat mielessään, hän pystyisi niistä puhumaan ilman, että keskustelujen jälkeen hän vaipuu synkkyyteen....
Kotoa satu malli, ettei naista arvosteta tai tarvitse arvostaa on taatusti ollut hänellä painolastina mielessä. Ja tapa toimia useissa asioissa on ollut myös kuin kopio oman isänsä käytöksestä. Myös appiukolla oli vieraita naisia ja hän sai vaimonsa hiljaiseksi väkivallan tai sen uhkan avulla. Tämän olen anopin puheista saanut tietooni.
Oli miten oli; kukaan ei ole läpeensä paha ihminen ja onhan meillä ollut hyvät hetkemme myöskin. Kumpi sitten painaa vaakakupissa enemmän, sen aika näyttää.
Tänään tajusin, että minä olen kaikesta huolimatta arvokas ihminen; itselleni ja lapsilleni ja tietenkin ystävilleni ja lemmikeilleni. Tuo ajatus antoi hyvän tunteen mieleeni pitkästä aikaa.
Kiitos Menolly sinulle viestistäsi ja sinun kuulumisesi?? Niitäkin haluaisin kuulla lisää🌻🙂🌻

Hei Mariella, tuli vähän ajatuksia koskien miestäsi. Joistain asioista tuli tiettyä tuttuuden tunnetta joka liittyy joihinkin tuttava- ja sukulaismiehiin. Perinteiset näkemykset ulkoisesta perhekuvasta, niukasti näytettyä hellyyttä, työ ykkösenä, avioeroon liittyvä häpeä, puhumattomuus syvimmistä tunteistä ja perheen aito arvostaminen jota ei kuitenkaan osata mukavasti kanavoida.

Miehesi edustaa valitettavan perinteistä mallia jossa vielä heijastuu sodan ajan perintö, vaikka hän onkin syntynyt paljon sodan jälkeen. Todella valitettavaa, että Suomessa on paljon näitä miehiä joille on hyvin vaikea ilmaista rakentavasti syvimpiä tunteita. Tuohan on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ruokaa tuputetaan mutta tunteista ei puhuta. Voidaan kysyä ystävällisesti ja hymyillen miten teillä voidaan mutta ei missään tapauksessa haluta kuulla mistään vaikeuksista tai olla valmiita niistä keskustelemaan. Epämiellyttävät asiat työnnetään järjestelmällisesti syrjään. Olisin varovainen tulkitsemaan puhumattomuutta ja peittelyä niin, että se on suunniteltua valehtelua. Osin voi olla esim. kyse pinttyneen toimintamallin tuomasta kaunistelusta ja osin pelkkää kykenemättömyyttä keskustella. Terapian vastustaminen sopii siihen, että se on kuvaamassani maailmankuvassa toisaalta miehelle häpeällistä ja toisaalta niitä keskusteluja pelätään jo senkin takia, että mielletään kykenemättömyys keskusteluihin ja mahdollisesti jääminen alakynteen.

Vielä pieni lisäys edelliseen viestiini väkivallasta ja anteeksipyytämisestä. En ollenkaan epäile, etteikö miehesi aidosti kadu väkivaltaa mutta ennen kaikkea hän häpeää sitä suuresti ja tuon perinteisen, tunteet sisään sulkevan mallin mukaan on helpompi työntää asia syrjään kuin pyytää anteeksi ja samalla kohdata häpeä. Häpeä on kaikkiaan keskeisessä osassa tuossa perinteisessä kasvatusmallissa jolla miehesi selvästikin on kasvatettu ja se on osaltaan aiheuttamassa lukkoja teidän uudessa, reilun vuoden kestäneessä tilanteessa jossa pitäisi voida keskustella aivan uudella tavalla.

Hei Beren🌻🙂🌻
Olen itse myös pohdiskellut tätä kriisiämme sinun sanomasi taustalla. Uskon, että se pitää paljolti paikkansa.
Väkivallasta mies kertoi, että hän häpesi tekojaan ja häpeä esti puhumasta aiheesta.
Sama häpeä lienee myös näissä muissa ongelmissa taustalla. Ahdistus tulee kuulemma tunne, joka herää, kun asioista mainitaan.
Hän käsittelee näitä sisällään, omalla tavallaan.
Ei hän halua eroa; sen hän on monta kertaa sanonut.
Mikä on syy, joka ajaa hänet näihin, myös itsetuhoisiin tekoihin. Täytyyhän hänen ymmärtää, että asiat paljastuvat jossain vaiheessa ja siitä tulee myös paha olo hänelle itselleen???
Viime syksynä lääkäri oli todennut hänelle, että jos ei olisi tullut tämä pettäminen, olisi kuulemma siinä psyyketilassa voinut tapahtua vieläpä jotain kamalampaa???
Tuota lääkärin sanomista mietin välillä...
Mutta: kiitokset sinulle avattavasta kirjoituksestasi. Tässä mennään eteenpäin päivä kerrallaan...🌻🙂🌻

Kunpa tietäisinkin mikä saa ihmiset toimimaan typerästi ja omaa etuaan vastaan. Emme ole niin rationaalisia kuin yleensä oletetaan. Huomaan toistuvasti omalla kohdallani kuinka tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä mutta teenkin jotain muuta. Kunpa tätä asiaa voisi korjata.

"Mä näen tyhjän taistelukentän
pahimman vastustajani tiedän
minusta itsestäni sen löydän
ei, en pysty lopettamaan,
mä huidon pimeän taa
ota kiinni jos saat!"

Tiktak, Sankaritar

Hei Beren ja muut 🌻🙂🌻
Tällä kertaa haluaisin puhua luottamuksesta muutenkin, kuin näihin pettämisasioihin liittyen. Jos minulle esim. sanotaan joku asia, tavallaan luvataan jotain esim. vapaa-ajan käytöstä jollain tapaa, niin senhän pitäisi olla sovittu asia. Näin en meillä asia kuitenkaan mene. Suunnitelmat voivatkin muuttua siten, että mies menee ja touhuilee jälleen omia juttuja. Ei toki poistu kotoa mutta eipä ole yhteistä tekemistäkään sitten mahdollisuus ajatella.
Mies väsyttää itsensä siten, että minulle jää rippeet jäljelle ☹️
En tarkoita sitä, että aina pitäisi roikkua kiinni toisessa mutta toisen suunnitelmat tekemisten suhteen vapaa-ajalla olisi kyllä hyvä tietää.
Minulle luvattiin yhden rakennusprojektin suhteen, että sitä tehdään vain viikolla, koska se on työasia. Nyt sitten ollaankin siinä kiinni iltaisin ja viikonloppuisin.
Minä koen tämän luottamuksen sekä kunnioituksen puutteena. En voi luottaa, että asiat menevät niinkuin niistä sovitaan. Ja tuo kunnioitus; omanarvontunto laskee, kun huomaa, miten toinen ei ota huomioon näitä sovittuja asioita 😳
Joskus tuntuu, että vaikka tuota pettämistä ei olisi tapahtunutkaan, elän sellaisen ihmisen kanssa, joka tekee asiat omasta näkökulmastaan ajatellen... ja se ei tunnu mitenkään mukavalta asialta.
Ja mieleen hiipii tunne, että mikäli ei voi luottaa vähäpätöisimpien sopimuksienkaan pitämiseen, miten sitten tärkeimmissä...nimenomaan uskollisuudessa 😐

mariella kirjoitti 19.10.2013 21:29

Hei Beren ja muut 🌻🙂🌻
Tällä kertaa haluaisin puhua luottamuksesta muutenkin, kuin näihin pettämisasioihin liittyen. Jos minulle esim. sanotaan joku asia, tavallaan luvataan jotain esim. vapaa-ajan käytöstä jollain tapaa, niin senhän pitäisi olla sovittu asia. Näin en meillä asia kuitenkaan mene. Suunnitelmat voivatkin muuttua siten, että mies menee ja touhuilee jälleen omia juttuja. Ei toki poistu kotoa mutta eipä ole yhteistä tekemistäkään sitten mahdollisuus ajatella.
Mies väsyttää itsensä siten, että minulle jää rippeet jäljelle ☹️
En tarkoita sitä, että aina pitäisi roikkua kiinni toisessa mutta toisen suunnitelmat tekemisten suhteen vapaa-ajalla olisi kyllä hyvä tietää.
Minulle luvattiin yhden rakennusprojektin suhteen, että sitä tehdään vain viikolla, koska se on työasia. Nyt sitten ollaankin siinä kiinni iltaisin ja viikonloppuisin.
Minä koen tämän luottamuksen sekä kunnioituksen puutteena. En voi luottaa, että asiat menevät niinkuin niistä sovitaan. Ja tuo kunnioitus; omanarvontunto laskee, kun huomaa, miten toinen ei ota huomioon näitä sovittuja asioita 😳
Joskus tuntuu, että vaikka tuota pettämistä ei olisi tapahtunutkaan, elän sellaisen ihmisen kanssa, joka tekee asiat omasta näkökulmastaan ajatellen... ja se ei tunnu mitenkään mukavalta asialta.
Ja mieleen hiipii tunne, että mikäli ei voi luottaa vähäpätöisimpien sopimuksienkaan pitämiseen, miten sitten tärkeimmissä...nimenomaan uskollisuudessa 😐

Mariella on asian ytimessä tuon luottamuksen suhteen!

Se on paljon muutakin, kuin vain sitä uskollisuutta toista kohtaan. Se rakentuu pienistä asioista, pienistä lupauksista ja niistä kiinni pitämisestä. Tietenkään ainahan ei voi lupauksiaan lunastaa, se on ihan inhimillistä että peruutuksia tulee.
Kun lupaa toiselle jotain ja pitää siitä kiinni, se on samalla toisen huomioimista, puolison asettamista muun edelle. Se osoittaa, että on ajatellut toista ihmistä ja pitää tätä tärkeänä.

Ja todella, jos ei voi luottaa toiseen pienissä asioissa, miten voi luottaa suurissakaan? Jos aina lupaa ja lupaa, muttei pidä niistä kiinni... Mitä se on? Eihän se ole mitään, tyhjää sanahelinää.

Hei taas,

Mariella kiteytti kyllä hyvin koko valehtelun ja luottamuksen hyvin. Luottamushan koostuu niistä pienistä asioista. Että ollaan siellä missä pitää, tehdään sitä mitä pitää ja ilmoitetaan, jos jotain muuttuu. Tässä pettämisen jälkitunnelmissa sitä jotenkin vaatii toiselta aiempaa enemmän sitä, että ollaan ajoissa kotona iltaisin ja tiedotetaan siitä missä mennään ja mitä tehdään.

Mieheni sanoi jossain kohtaa, että ennen pettämistä on ollut tavallaan vaan itsekäs. Kokenut lähinnä, että häntä kohdellaan väärin tai ei huomioida, vaikka ehkä todellisuus oli kuitenkin se, että hän itse oli asioissa itsekäs ja teki kaiken vaan itseään ajatellen. Harmi vain, ettei parisuhde voi toimia niin.

Menolly, ilmeisesti tästä lähti myös ajatus siihen, että kun minulle ei voinut/osannut puhua, niin kun löytyi joku, jolle oli hyvä puhua niin sitä oli huumaantunut ja hypätty sänkyyn. Toinen osapuoli oli ilmeisesti myös kerrotun mukaan yllyttänyt ahkerasti seksiin ja tehnyt aloitteen. En kyllä itsekään ymmärrä, että millainen ajatusmalli tuossa on taustalla, siis että hypätään sänkyyn, mutta ehkä se on näitä ihmismielen kummallisuuksia...

Itsekin nyt pohdin luottamusta ja sen rakentamista. Pienistä asioistahan se alkaa. Miten voisi olla suurta luottamusta, jos sitä ei ole pienissä asioissa? 😐