Siinähän se koko kuvion vaikeus onkin, että ei voi tietää. On vain pakko uskaltautua luottamaan, jos ei ole mitään keinoa varmistaa puheet tosiksi. Jatkuva tenttaaminenkin vain yleensä pahentaa asioita ja voi tehdä paljon hallaa, jos puoliso tosissaan yrittää muuttua.

Meilläkin on samanlainen "vuosijuhla" piakkoin. Paljon on huudettu ja itketty, puhuttu, syytelty, vakuuteltu... Vasta kesällä aukesi jokin lukko ja pari kuukautta on olo ollut paljon parempi, paha teko ei käy mielessä läheskään niin usein ja silloin kun käy, se ei enää satu niin kovaa.

Jos miehesi on mielestäsi sen arvoinen, niin uskaltaudu luottamaan. Voi käydä niin, että myöhemmin sattuu tai sitten ei. Elämä on riskipeliä.

Hei Menolly🙂🌻
Näinhän se on: pettäjä itse valitsee sen, mitä kertoo. Meillä sovittiin, että kerrotaan rehellisesti kaikki sen ensin kerrotun, sievistelyä olleen tarinan sijaan.
Eihän sitä tosiaan kenestäkään voi olla varma...siinä olet oikeassa.
Mies meillä jo tietää sen, että jos jotain kerrottujen asioiden lisäksi tulee jostain tietooni, se on hän, joka lähtee.
Sanoit, että sinulla jo helpompaa...Itse en tietoisesti mieti asiaa mutta saatan esim. keskellä yötä herätä ja häiritsevät ajatukset tulevat tuolloin spontaanisti mieleeni.
Eihän siinä sitten nukuta enää😭
Väsymys on se, mitä tästä kuluneesta vuodesta jäi myös päälle. Ei oikein huvita tehdä mitään. Ennen olin toimelias ihminen, vaikka sairastankin.
Nyt olen alkanu lenkkeillä iltaisin enemmän. Ihan mielenrauhaa hakien ja se on tuntunut hyvältä. Mieskin on halunnut välillä mukaan.
Asiantuntijoiden mukaan vuosikin uskottomuuskriisissä on lyhyt aika. Ehkä jotenkin keskimäärin ovat asiaa tutkineet.
Jos jaksaisi todella elää tätä päivää ja jos se seuraava kerta tulee, niin ei ainakaan enää näin pommimaisena yllätyksenä.
Kaikkea hyvää Sinulle 🙂🌻

Mirella, luin koko tarinasi tuolta aiemmasta ketjusta.
Onko miehesi oikeasti kaiken tuon tuskan arvoinen? Onko hän mielestäsi niin hyvä puoliso sinulle, että hänen vuokseen kannattaa kärsiä? Mainitsit, että myös fyysistä väkivaltaa ja kontrollointia on esiintynyt, kunnes sairastuit ja sait "koskemattomuuden".
Mietihän, jos et olisi sairastunut, olisitko nyt parisuhdeväkivallan uhri? Olisitko yksi niistä, jotka ottavat iskun toisensa jälkeen ja sortuvan yhä uudestaan uskomaan pahoinpitelijän tyhjiä lupauksia ja anteeksipyyntöjä? Olisitko lähtenyt sellaisesta suhteesta?

En tiedä mikä ajaa ihmisen väkivaltaan. Onko se halu hallita toista, oman itsehillinnän puute, vai mikä? Jos miehesi on taipuvainen lyömään, mutta ei voi sinua enää fyysisesti koskea, millä tavoin tämä väkivalta ilmentyisi? Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Minua on siunattu uskomattoman täysipäisellä miehellä. En aluksi halunnut puhua tapahtuneesta, mutta psykologi rohkaisi puhumaan aina kun paha olo tulee. Kertaakaan ei mieheni ole paennut haluani puhua tai käydä läpi asioita, se on uskomatonta, hän on ollut kärsivällinen vaikka varmasti tapahtuneen ajattelu on ollut hänellekin ikävää.
Kun minä heräsin puolen vuoden ajan melkein joka aamu ensimmäisenä ajatuksenani itsemurha, pysyi mies minun tukenani ja lohdutti itkujani. Emme tehneet muuta kuin selvisimme päivästä toiseen.

Ehdotan, että alat rakentaa elämääsi lisää sisältöä, jotakin vain sinulle. Kun saat turvallista etäisyyttä tilanteeseesi ja mieheesi, näet varmasti kaiken selvemmin.
Mene ja harrasta, tapaa uusia ihmisiä 🙂 huomaat, että elämä kantaa, vaikka suhde kariutuisikin.

Hei🙂🌻
Mietin joskus itsekin sitä, miten olen kestänyt nämä vuodet. Ja eihän meillä pyydetty anteeksi silloin, niitä väkivaltaisia tekoja...
Nyt tämän uskottomuuden myötä se asia tuli myös puheeksi. Kysyinkin sitä suoraan, että onko niin, että nyt, kun et kehtaa sitä käyttää, aloitat henkisen väkivallan.
Mies sanoi, että häntä hävetti niin paljon se kaikki...yleensäkin on sen luontoinen, ettei puhu, varsinkaan vaikeista asioista.
Kyllä meilläkin se alku meni itkien. Mies ehkä odotti nopeampaa toipumista mutta luulen, että tässä nousi nyt koko avioliittohistoria pintaan myös.
Ehkä...pala palalta etäännytän häntä henkisesti itsestäni samalla kasaten itseäni. Ero vaatii voimia ja nyt, tässä tilanteessa, niitä ei ole vielä riittävästi.
Toinen asia on se, että olen tottunut aina ajattelemaan ensin muita ja viimeiseksi itseäni ja hyvinvointiani. Siihen roolimalliin kasvoin jo lapsuuden perheessäni; aina ei ollut helppoa silloinkaan 😞
Hiljaa hyvä tulee...ehkä sekin, että olen jo päättänyt elää loppuelämäni yksin, vaikuttaa tilanteeseen. Ei ole tarvetta etsiä pian ns.laastarisuhdetta. Tai ylipäätään en enää koskaan uskalla aloittaa uutta suhdetta kaiken tämän jälkeen...

Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan 🙂
Ehkä elämääsi löytyy vielä ihminen, joka antaa sinulle ansaitsemaasi kunnioitusta ja arvostusta.

Miksei miehesi ole pyytänyt anteeksi? Tiedän että miesten on usein vaikea puhua tunteistaan, mutta varsinkin teidän tilanteessanne kommunikointi olisi ehdottoman tärkeää. Ehkä osa miehesi huonosta käytöksestä johtuu itseilmaisun vaikeudesta, turhautuneisuudesta omaan kyvyttömyyteen sanoa mitä haluaa ja näin tulla ymmärretyksi.

Hänen itsensä kannalta puhuminen olisi nyt tärkeä taito opetella, ikävää jos ei mies sitä itse ymmärrä. Hän on saanut uskollisen ja rakastavan vaimon, jonka arvoa hän ei selvästi näe ennen kuin menettää sen.

Kerrankin elämässäsi mariella ajattele itseäsi!
Mitä sinä haluat vielä tehdä ja kokea? Minkälaisia mahdollisuuksia sinulle aukeaisi ilman miestäsi? Entä miehesi kanssa? Punnitse suhteesi haitat ja hyödyt.

Hei Menolly🙂🌻
Viestisi tuli tosi tarpeeseen...
Tähän mennessähän mies on itse puhunut muuttumisestaan sen masennuksen jälkeen ja tämän uskottomuus kriisin alussa pyysi anteeksi kaikkia muitakin tekojaan.
No...tänään olimme sitten lenkillä ja minä olin ehkä hieman vaisumpi.
Alkavasta masennuksestani kerroin miehelleni jo pari päivää sitten. Nyt hän kysyi, mikä mieltäni painaa. Kerroin rehellisesti, että mieleeni on noussut muistikuvia menneiltä ajoilta ja mainitsin pari pahoinpitelyä, jotka tapahtuivat ollessani viimeisillään raskaana.
Siitä puhkesi helvetti suoraan sanoen.
Riitatilanteissahan ne tapahtuivat ja nyt asia on miehen mielestä niin, että olin tuolloin paskamainen räkyttäjä ja kun en tajunnut lopettaa ajoissa niin sitten hän turvautui keinoonsa saada minut hiljaiseksi.
Omasta mielestäni tilanteet ovat olleet tavallisia riitoja (joita varmasti joka parisuhteessa ajoittain on). Keskeisin sanoma niissä oli aina se, ettei hänellä ollut aikaa perheelle, koska hän on aina tehnyt pitkiä työpäiviä tai sitten puuhastellut harrastuksensa parissa.
Olin väsynyt yksin oloon 7 peräkkäin syntyneen lapsen jälkeen ja oli aikoja, jolloin en nukkunut juuri lainkaan.
Mies reissuhommissa ja kuitenkin suhteellisen usein levähteli viikonloppuisin. Kyllä hän osallistui jonkin verran mutta mielestäni olisi voinut järjestää aikaa yhdessäolon enemmänkin...halutessaan.
Noina vuosina sain muuten kondylooman ja tartuntalähde on vieläkin epäselvä. Itse en ole käynyt vieraissa.
Eli...maassa mennään jälleen asioiden suhteen😐

...jatkoa, koska tuli keskeytys ulkopuolelta.
Nyt minulla on tunne, että mieheni on pinnistellyt ollakseen ns.parempi aviomies, eikä aidosti ole muuttunut.
Nyt hän on murjottanut koko illan, koska häntä on loukattu vanhoja asioita kaivelemalla. Ja mikä oudointa; hän ei edes muista noita tekojaan😞
Kävin terapiassa myös isäni kuoleman jälkeen, olin masentunut ja sitä kesti n.vuoden. Väkivalta on ollut myös silloin mukana tässä suhteessa.
Mies syytti minua siitä, etten lopettanut avautumistani ongelmista silloin ajoissa ja hänen oli pakko tehdä sitten ne teot. Niitä on monta...vuosissa mitattuna yli 20.
Eli ei tässä nyt enää oikein hyvin mene☹️

Sinua on siis lyöty siksi että sinulla on ollut paha olo ja olet halunnut puhua siitä? Olet tehnyt monta lasta, ollut yksin ja väsynyt, kärsinyt menetyksiä ja miehesi mielestä tämä kaikki oikeuttaa hänet lyömään sinua? Uskon että miehelläsikin on ollut rankkaa ja väsyttävä työelämä on vaatinut veronsa, mutta koskaan en ole kuullut naurettavampaa väitettä kuin että toisen lyöminen olisi jonkinlainen pakko. Eihän lapsiakaan lyödä hiljaisiksi kun heillä on surua ja vaikeaa!

Kondylooma sen sijaan on voinut tulla myös jomman kumman aikaisemmista sukupuolisuhteista, koska tartunnan saamisesta syylien ilmaantumiseen voi mennä vuosiakin, mutta voihan olla että miehelläsi on ollut aikaisempiakin pettämissuhteita. Sanontahan kuuluu "kerran pettänyt pettää toistekin", tai on immeisesti ainakin alttiimpi houkutukselle.
Oman mieheni kohdalla vahvasti uskon hänen oppineen läksynsä, mutta aion silti olla tarkkaavainen. Suhteen alamäessä hän saattaa sortua taas, mutta toivon että osaisi erota minusta ensiksi.

Miksi haluat olla miehesi kanssa mariella? Hänessä täytyy olla jotain hyvääkin, kun olet hänen kanssaan noin kauan ollut. Onko hän ollut hyvä isä? Muistanut merkkipäivät? Suukotellut ja halinut päivittäin?

Hei🙂🌻
Tuota pohdin myös itse...miksi?
Lapset olivat pieninä hänelle tärkeitä mutta etäisyys kasvoi sitten murrosikien myötä.
Kyllä hän on tavallaan hyvä isä; toki olen johdatellut häntä olemaan kiinnostunut niistäkin lapsista, joilla ei ole samat kiinnostuksen kohteet, kuin hänellä.
Ei meillä mies suukottele/halaile...nyt vasta tämän uskottomuuden jälkeen.
Viitisen vuotta oli tässä lähes koskettamatta minua, kun sairastuin. Hänellä helliminen herättää heti seksuaaliset mielikuvat ja pelkäsi kuulemma sen vuoksi edes koskettaa.
Pari ensimmäistä avioliittovuotta olivat hyviä. Asuminen muualla tuolloin. Kun palasimme hänen kotiseudulleen, hän muuttui.
En ollut ns.toivottu miniä. Minua arvosteltiin ja poljettiin maahan anopin toimesta siihen saakka, kunnes sairastuin fyysisesti. Mietin sitäkin, että jotenkin tämä miehellä liittyy lapsuudenperheeseen. Ovat varakkaita, asettuvat herkästi toisten yläpuolelle.
Mutta ero...lapsemme ovat sitä vastaan. Ja minä olen aina tottunut asettamaan omat toiveeni ja tarpeeni taustalle.
Toisaalta; olen myös hukannut kyvyn edes tunnistaa niitä.
Ja vielä tuosta kondyloomasta: kumpikaan ei ole harrastanut suojaamatonta seksiä...tai minä en ainakaan koskaan.
Tuli ehkä sekava vuodatus mutta niin ovat tunteenikin.
Voi, kun osaisi jo elää tulevaisuudessa tai tätä päivää murehtimatta😑❓
Yllättävän raskasta tämmöinenkin on☹️
Niin ja varmasti sinäkin pettämisen kokeneena olet varautuvaisempi. Tuliko se muuten Sinulle täytenä yllätyksenä?

Ps. Sen verran vielä tästä sairaudestani, että se teki muutoksia leikkausten vuoksi myös seksuaalitoimintoihini. Nyt kuitenkin tilanne siltä osin korjaantunut. Ehkä en olisi kokenut tuota pettämistä näin haavoittavana, mikäli tilanne olisi terveyden suhteen ollut toinen😭
Yritin puhua miehelleni (itkien) näistä asioista ennen tuota pettämistä mutta hän kuittasi keskusteluavaukseni toteamalla, ettei tässä mitään hätää ole. Kyllä me pärjätään ja mennään päivä kerrallaan eteenpäin.
Paljon olen tehnyt töitä kuntoutukseni eteen ja siitä olen iloisen ylpeä🌻🙂🌻

Kyllä se pettäminen ihan puun takaa tuli. Olin kyllä tiedostanut aiemmin, että hänellä oli taipumusta hakeutua naisseuraan ja jättää minut syrjään, kävi myös salaa kahvittelemassa muiden naisten kanssa ja piilotteli naispuolisia ystäviään minulta, mutta taisi se pettäminen tulla miehellekin hiukan yllätyksenä. Ei tainnut itsekään uskoa, että menisi niin pitkälle. Onneksi se oli vain yhden illan juttu, eikä mikään pidempi suhde. Sellaista en olisi antanut anteeksi.

Paitsi uudenlainen varovaisuuden tila, toi miehen petos mukanaan myös epävarmuuden omaa uskollisuutta kohtaan. Mitä jos minä tapaan jonkun mukavan miehen silloin, kun meidän parisuhteemme on huonossa jamassa? Mikä estää minua ajattelemasta "mieskin kävi, niin minäkin saan"?
Koskaan en ole kyllä kiinnostunut muista miehistä sillä tavalla meidän seurustelumme aikana, kerran olen suudellut vierasta miestä ja sen jälkeen tajusin, etten todellakaan halua sitä.

On todella ikävää, ettei teillä mies koskettele tai suukottele ilman taka-ajatusta seksiin ☹️ Kuulostaa jotenkin niin väärältä, että sairasta puolisoa ei hellitä, koska "heti tulee ne asiat mieleen". Ihan kuin toisella olisi joku spitaali. Samoin sairaan puolison pettäminen on todella alhaista. Ilmeisesti miehesi on saanut kondylooman joltakulta, jonka kanssa on ollut suojaamattomassa yhdynnässä. Tosin se voi kuulemma tarttua myös silloin, jos syyliä on alueilla, joita kondomi ei peitä.

Asuuko teillä vielä lapsia kotona? Ymmärrettävästi lapset eivät tietenkään halua vanhempiensa eroavan, eiköhän tuo ole suhteellisen normaali reaktio. Lapset eivät näe vanhempien välisiä suhteita kovin selkeästi. En itsekään kovin herkästi kannusta avioeroon, mielestäni nykyään mennään naimisiin ja erotaan aivan liian heppoisin perustein, mutta jos teillä ei enää ole pieniä lapsia kotona niin suosittelisin vakavasti harkitsemaan.

Vanhaan aikaan avioerot olivat harvinaisia, lähes olemattomia, mutta jopa silloin oli muutamia hyväksyttäviä syitä hakea eroa ja uskottomuus oli näistä yksi.

Hei 🌻🙂🌻
On meillä vielä yksi lapsi tässä kotosalla ja hän tietää tämän jutun mutta on erokielteinen 😟
Minustakin tuntui, kuin olisin ollu spitaalinen. Kun mieheni isä sairasti, vietti mies aikaansa tuolloin isänsä kanssa ja minusta se oli ok. Miehen isä ei halunnut puhua sairaudestaan, tai siitä ei saanut puhua, vaikka kaikki me tiesimme, että hän oli saattohoidossa. Siinäkin tilassa hän keskittyi kesken oleviin bisneksiin, eikä jäähyväisiä saanut jättää. Mistään henkilökohtaisesta ei saanut puhua. Toisin kuin minä isäni sairastuessa, hänen aloitteestaan tein...
Minulla on sellainen tuntuma, että oppi vaieta ikävät asiat kuoliaaksi tulee taustoista.
Mies on kuulemma täysin varma siitä, ettei ikinä enää petä. Hän sanoi, että tämä hajottaa häntäkin mutta hän ei puhu siitä, koska tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Vihaan tuttuamme, joka selkeämmin ajatellen kieltämättä käytti miehen heikkoa psyyketilaa hyväkseen. Nykyään tämä rouva kuuleman mukaan hehkuttaa omalla, ihanalla aviomiehellään, joka näyttää rouvaa hellivän ulkomaan matkoilla yms. Säälittävää
😝
On ehkä saanut miehensä niskoille vieritettyä syyn, samoin kuin myös mieheni vastuulle tuon pettämisen sen tapahduttua. Siitä huolimatta, että yritti häiriköidä viestimillä vielä tilanteen paljastumisen jälkeen, vaikka olivat perheenä silloinkin ulkomaille lähdössä🙄
Meillä tuo suhde kesti n. 2 kuukautta. Kaksi tapaamista kahdenkeskeistä...Tai onko se totuus???
Meillä mies ei kulje baareissa tms. Nämä jutut tehtiin työaikana.
Siksi ehkä...aina hänen ollessaan töissä mietin, entä jos...???
Puhelintaan en ala kyttäämään: sovittiin alussa, että näyttää mikäli tulee viestejä tältä tai ylipäätään keneltäkään sellaiselta naiselta, jolla voisi olla suhde mielessä ja niin mies kyllä tekikin.
Itse mietin, että entä jos tekisin saman: menisin lähimpään, isompaan kaupunkiin ravintolaan ja pokaisin sieltä jonkun??? Mutta, kun se ei vaan ole minun juttu, sellainen käytös.
Häpeäisin itseäni lasten edessä ja lapsellistahan se kosto olisi miestäkin kohtaan😳
Luotatko Sinä nyt mieheesi ja onko teillä lapsia kotona?

Ikäväähän tuo on tietysti, jos ei voi olla varma että onko miehellä aikaisemminkin ollut suhteita. Siinä vaiheessa ei miehen "en enää koskaan petä" paljon paina. Toivottavasti näin ei ole kuitenkaan ollut ja eipä sitä sitten toisaalta kannata alkaa kaivelemaankaan. Keskittyy vain nykyhetkeen ja tulevaan.

Kyllä minä luotan mieheeni, tavallaan. En kyllä enää samoin kuin ennen, toisaalta olen tarkkaavaisempi ja tiukempi kysymään, mutta myös mieheni on avoimempi ja tietää, että seuraavaa kertaa ei saa anteeksi. Meillä ei ole lapsia, ollaan molemmat vielä alle 30-vuotiaita. Toisaalta pistän miehen temppuilut myös nuoruuden piikkiin, ollaan molemmat vielä vasta opettelemassa elämää enkä minäkään ole aina se helpoin ihminen.

Meilläkin tuo pettäminen osui kyllä juuri arkaan hetkeen, isäni sairasti pitkään ja vietti koko viime vuoden sairaalassa, vointi huononi tasaisesti ja isä hiipui hiljaa pois kunnes joulukuussa kuoli. Olin todella väsynyt, stressaantunut ja surullinen, isäni oli hiukan hankala potilas aika-ajoin ja koska minulla ei ole sisaruksia, olimme äitini kanssa kaksin häntä hoitamassa. Samaan aikaan kun istuin pitkiä syysiltoja isän sängyn vieressä sairaalassa rämmin myös opiskeluissani eteenpäin.
Ehkä mieheni ei oikein ymmärtänyt tilannettani. Ehkä minä en osannut kertoa miltä minusta tuntuu.

Hei Menolly🌻🙂🌻
Luin hieman keskusteluketjuja taaksepäin ja huomasin tarinoitasi.
Kyllähän tuo pettämisen ajoittuminen sinulla juuri isäsi vakavaan tilanteeseen on varmasti satuttanut sinua todella paljon. Ehkä itsellä tulisi mieleen se, onko toinen täysin kyvytön empatiaan ja muutoinkin asettumaan toisen asemaan, siis pettäjä😳
Kertoiko miehesi, mitä hän tuolta toiselta naiselta halusi tai oliko nainen tuttu jostain ennestään?
Minua järkytti se, että petturi oli tuttumme, meitä vanhempi ja aina jotenkin ollut meihin ns.äidillisesti suhtautuva. Hän on yrittäjä (tosin ison konditoriaketjun alaisena) ja kun miehenikin on yrittäjä, niin yhteisiä puheenaiheita riitti. Käsitin, ettei mitään henkilökohtaisia asioita olisi puhuttu. Vain siitä, ettei mies osaa lähestyä minua, vaan pakenee töihin.
Yksinhän kävin sairaalareissut, isot leikkaukset ja joskus sattui, kun huomasi, että usealla oli oma puoliso tukena😭
Periaatteessa miehellä on ollut elämässämme täydet mahdollisuudet elää kaksoiselämää, halutessaan. Mutta: olen kyllä tarkkanäköinen; puhelimen liimaantuminen häneen, vaateostokset ja ärtyisyyttä oli. Jälkikäteen mies ei muista, että olisin hänen käytöstään seuraillut. Tuolloin kiisti kaiken ja oli äärimmäisen loukkaava, jopa lasten kuullen. Minä olin se vainoharhainen hullu, jonka olisi pitänyt mennä hoitoon.
Pojan häiden jälkeen tilanne muuttui: puhelin näkyville ja oli hyvin hellä ja huomaavainen. Kuulutti kaikille, että olisimme uudelleen rakastuneet. Jotenkin aavistin siinä jotain outoa.
Jatkoin tenttaamista ja viimein sanoin, että puhelinerittely on ainoa tapa, jolla hän saa minuta vakuutettua siitä, ettei mitään ole ollut. Siihenkin hän vielä totesi, että tottakai se hommataan mielenrauhani vuoksi mutta, että hän ei ymmärrä mitä siinä muka näkyisi.
Sen päivän iltana tuli tunnustus ystävyyssuhteista. Seuraavan päivän hän pystyi vielä olemaan töissä iltapäivään, kunnes romahti masennukseen.
Kolme päivää myöhemmin tuli tunnustus intiimisuhteen yrityksestä...
Mies jatkoi noiden häiden jälkeen vastailemista naisen soittoihin ja viesteihin. Hän tosin kertoi, että se ällötti häntä. Pelkäsikö sitä, että asia saatetaan tietooni, mikäli hän jättäytyy kuviosta pois???
Tunsin oloni täysin kusetetuksi tuonkin vuoksi. Hän hakeutui lähelle; puhui rakkaudestamme jne. ja kuitenkin yhteyttä myös muualle???
Joku ikäkriisi hänellä myös oli: kertoili usean sanoneen, että hän on vanhentunut ja toi esille sitä, ettei tämmöinen mies enää kenellekään kelpaisi??? Miksi olisi pitänyt kelvata, koska minä olin hänen rinnallaan.
Jälkikäteen hän ei todellakaan muista kaikkia syksyn tapahtumia...tähän uskon, sillä usea hänen käytökseen tai sanomisiin liittyvä asia oli häneltä hukassa. Myös lapsista osa huomasi tämän asian.
Sinä mainitsit jotain, että syytä teidän tapahtumiin olisi jotenkin sinussa??? Ei se niin kyllä mene: pettäjä on itse vastuussa valinnoistaan. Avio- tai avoliitossa voi olla ongelmia mutta niistä pitäisi puhua. Ei ongelmat anna oikeutta toiselle kohdella puolisoaan pettämällä.
Sen muistan, että mies oli viime syksyn äärimmäisen ilkeä kommenteissaan. Jotain sellaista, mitä en ollut aiemmin kokenut hänen taholtaan, lukuunottamatta niitä vaikeita jaksoja, joissa oli myös väkivaltaisuutta. Elämämme vaikutti rauhoittuneen ja sitten putosi pommi.
Muistatko miten sinun miehesi pettämisen aikaan käyttäytyi??
Liekö ollut meillä pelkoa siitä, että lyhyt salasuhde paljastuu tai syyllisyydentuntoa?
Niin...suhteen kestosta vielä: halusin puh.erittelyt keväältä loppukesään ja niissä ei ollut viitteitä suhteesta, joten kai se totuus on, että suhde oli lyhyt mutta paljon pahaa aikaansaava.
Ajoitus...sillä on mielestäni merkitys myös näissä asioissa. Sekä Sinulla, että minulla se oli huono. Henkisesti tiukalla ollutta ihmistä kohdellaan näin...Suren tilannettasi; oma isäni oli minulle se läheisin lapsuudessa ja hänen menettämisensä aikoinaan oli minulle todella iso asia.
Voimia arkeen Sinulle ja ehkä...me palaamme vielä aiheeseen🌻🙂🌻

Ps.vielä Menolly:
Jäi vielä kirjoittamatta se, ettäymmärsin myös sinun miehesi pitäneen puhelintaan mukanaan pitkään ja kerroit yhden illan jutusta.
Mietin, anteeksi vaan, sitä, ettäonko siinä kuitenkin ollut kanssakäymistä sen puhelimen välityksellä, niinkuin meillä oli???
Jotenkin olen hieman epäluuloinen miesten suhteen: ehkä kertovat sen vähimmän, mitä pitävät välttämättömänä. Myös puhelinsuhde on pettämistä; henkistä sellaista. Ajatukset ovat muualla, kuin omassa puolisossa☹️
Siksi ehkä usein tulee se vastaus, että ei puhuta enää näistä vanhoista asioista jne. Pelkäävät sitä, että mikäli kaikki tulee esille, on ero vielä taatummin edessä 😭
Sitten tämä naisen vaisto. Minä vaistoan ainakin jotain mutta hankalaa on se, ettei osaa päätellä sitä, mitä se on.
Luottamuksen rakentumiseen menee vielä pitkä aika. Jos sitä ylipäätään voi edes uudelleen rakentua.
Voimia Sinulle🌻🙂🌻