Toiminko taas väärin
Olen aikaisemmin kirjoittanut otsikon alla ”Voinko Luottaa”, mutta enää en kyseistä otsikkoa löytänyt.
Niinpä uusi otsikko, joka on jatkoa edelliseen. Mieheni on yrittäjä, jonka työpäivät ovat hyvinkin epäsäännölliset. Hän otti työharjoitteluun maaliskuussa naisen, nimesin hänet ensimmäisessä otsikossa Mariksi. Siitä alkoivat ongelmamme, tai sanottakoon, minun ongelmat.
En jaksanut ymmärtää niitä jatkuvia, työhön liittyviä yhteydenottoja, joko tekstiviestillä tai puhelimella. Nimittäin, kertaakaan, näiden 20 vuoden aikana, miehelläni ei ole ollut henkilöä töissä, joka noin aktiivisesti ottaa yhteyttä.
Työharjoitteluaikana he kulkivat työmatkatkin yhdessä, ts. olivat yhdessä noin 13 h päivässä. Mieheni haki hänet jopa kotipihalta kyytiin, vaikka pyysin, että voisitteko tavata läheisellä huoltoasemalla.
Työsuhde jatkui harjoittelujakson jälkeen ja muuttui kesätyöksi. Mielestäni Mari on joko tyhmä, liian pikkutarkka tai laskelmoiva ihminen. En saa siitä edelleenkään selvää, vaikka olen hänet tavannut kahdesti. Molemmilla kerroilla hän oli ystävällinen, mutta selkeästi pistin merkille, että hän ei halunnut kanssani keskustella, vaan kohdisti keskustelun vain miehelleni.
Näiden, lähes kolmen kuukauden aikana on ollut vain muutama Marin työpäivä, jolloin hän ei ole ottanut yhteyttä mieheeni, aina on kyseessä työasiat. Ovatko ne teeskenneltyjä, vai ei, vai olenko minä liian mustasukkainen. Mieheni mielestä hän on äärimmäisen tarkka ja haluaa oppia kaiken tuosta työstä. Ihmettelen kuitenkin, kun heidän puhelut kestää aina niin pitkään. Siinä nauretaan ja muutenkin sivutaan asioita, jotka eivät ole työasioita.
Olen yrittänyt ymmärtää ja hyväksyä tuon kaiken, mutta taas perjantaina repesin. Töissä oli ongelmia ja mieheni oli useasti yhteydessä Mariin. Se oli ymmärrettävää, mutta kun puhelut menivät jossain vaiheessa leikin laskuksi ja ne kestivät ja kestivät. Ihan selkeästi kuulin, että nyt ei enää olla työasioissa. Mari on nimittäin kova puhumaan ja tuntuu, että hänellä olisi asiaa, vaikka kuinka paljon. Mieheni ottaa osaa niihin keskusteluihin, eikä pidä niitä yhtään pahana, vaikka meillä olisi ruokailu kesken.
Valitettavasti repesin, enkä käyttäytynyt aikuismaisesti. Viimeisen puhelinsoiton jälkeen matkin miestäni, miten hän käyttäytyi puhelimessa Marin kanssa ja sanoin, että en taida enää jaksaa tuollaista.
Meille syntyi kylmä keskustelu, jossa mieheni syytti minua siitä, että en koskaan aikaisemmin ole yritysongelmien kohdatessa käyttäytynyt noin vihaisesti ja että olen muuttunut. Kysyi, johtuiko se Marista. Kerroin, että johtuu, koska en jaksa ymmärtää niiden puhelinsoittojen pituutta ja kaikkea sitä, mitä he keskenään juttelevat. Hän suuttui, sätti minua kertoen, että itsekin jaarittelet asioita ja että ihmiset ovat erilaisia. Toiset ovat pikkutarkkoja ja toiset kertovat asiat lyhyesti. Mari on kuulemma äärimmäisen tarkka ja haluaa tietää kaikki asiat ”prikulleen” ja mieheni tehtävänsä on auttaa siinä häntä.
Jatkoi, että Mari ei koskaan kerro yksityisasioitaan, niin kuin muut työntekijät. Siinä hän valehteli, koska mieheni tietää hänen lapsistaan ja niiden menoista, Marin harrastuksista, hänen miehensä tekemisistä, heidän menoistaan jne.
Illan mietittyäni, lähetin hänelle tekstiviestin, jossa kerroin luottavani häneen tähän saakka. Kerroin myös, että valitettavasti hän on minulle nyt valehdellut jo kahdesti, puolustaakseen Maria ja kerroin myöskin ne syyt.
Ei mitään viestiä takaisin. Ei myöskään tullut yöksi kotiin, vaan jäi työpaikalle yöksi. Eilen illalla tuli hän kotiin klo 21:00, meni heti nukkumaan ja tänä aamuna ilmoitti jäävänsä myös ensi yöksi työpaikalleen. Sen jälkeen on yötuuri, joten ilmeisesti tulee kotiin vasta tiistai-aamuna, tänään on sunnuntai.
Myönnän olevani jossain määrin mustasukkainen, mutta oikeudentajuni ei oikein ymmärrä mieheni käyttäytymistä Marin suhteen. Mielestäni hän on asettanut Marin korkeammalle jalustalle, kuin muut työntekijät.
Kysynkin, toiminko kovinkin väärin, kun uskalsin sanoa mielipiteeni Marin jatkuvista yhteydenotoista ja siitä tekstiviestistä, jonka lähetin miehelleni? Olen herkkä pyytämään anteeksi, vain sen vuoksi, että en haluaisi riitaa välillemme.
Nytkin haluaisin sovitella ja viestittää hänelle omat virheeni ja pyytää anteeksi, mutta jokin estää minua niin tekemästä. En ole enää nuori ihminen, välillämme on 25 vuotta yhteistä elämää. En halua olla enää ovimatto, vaan tasapuolinen ihminen hänen rinnallaan. Valitettavasti näin ei tule koskaan tapahtumaan. Hän asettaa aina muut ihmiset minun edelle, niin on ollut aina, eikä se miksikään muutu.
En kaipaa vastauksia, joissa kehoitetaan keskustelemaan, se ei meillä toimi. Olen yrittänyt sitä jo liian usein.
Häpeän omaa mustasukkaisuuttani, koska sellaisena mieheni minut näkee. Vaikea elää elämää, jossa pitää teeskennellä jotain, jota ei ole. Sitä pystyy jonkin aikaa niin tekemään, mutta jossain vaiheessa sitä repeää aina. Nytkin mieheni on suuttunut minulle sydänjuuriaan myöten, koska hän osaa kääntää asiat niin, että olen häntä moittinut, vaikka olen kommentoinut ainoastaan Marin toimintaa.
Ihmettelen myös, kuinka hän jaksaa kuunnella Maria, hän on nimittäin ihminen, joka pitää liian puheliaita ihmisiä rasittavina. Onko tähän muuta vastausta kuin, että hän on ihastunut ja sokea Marista?
Miten tästä eteenpäin?
Polunkäviätär
Mari on töissä mieheni firmassa ja uskottelee kohtelevansa tasapuolisesti kaikkia työntekijöitä. Siitäkin meillä on ollut riitaa, koska sivusta ja läheltä seuranneena huomaan hänen suosivan Maria.
Hän tekee itsensä naurunalaiseksi, koska ei muutkaan työntekijät voi sokeita olla.
Tätä on kestänyt jo liian kauan. Olen joskun maininnutkin, että minun pinnaa pystyy venyttämään pitkälle, mutta kun se katkeaa, se on silloin siinä. Nyt ollaan siinä tilanteessa.
Paljon pitää muuttua, jos meistä vielä pari tulee, mutta vaikeaa tämä on. Heittää upea koti menemään ja hypätä tuntemattomaan eläkeiän kynnyksellä.
Hei 🙂🌻
Lissukka: olen seurannut sinun kuulumisiasi koko ajan. Ihmettelen sitä, miten miehesi pystyy käyttäytymään tuolla tavoin. Joko hänellä ja tällä Marilla ei ole mitään salattavaa tai sitten miehesi ottaa samanlaisen roolin, kuin omani otti aikoinaan: syyttää sinua vainoharhaisuudesta, jotta jättäisit asiasta puhumisen pois.
Minä en jättänyt aikoinaan, vaan epäilin syytöksistä huolimatta ja niinhän siinä kävi, että epäilykseni osuivat oikeaan. Vielä senkin jälkeen minulle yritettiin valehdella suhteen laadusta mutta lopulta miehen/toisen naisen oli pakko myöntää totuus.
Ainoa asia, mikä tässä vielä mietityttää, on suhteen todellinen kesto; mies väittää, että muutama kuukausi mutta epäilykseni on, että aika voisi olla pidempikin. Tosin puhelimen piilottelu yms.epämääräinen käytös kesti lyhyemmän ajan. Suhde oli enemmälti puhelinsuhde, joitakin tapaamisia, joilla intiimiä kanssakäymistä.
Noiden tietojen pohjalta päätin jäädä liittooni, yrittää uudelleen.
Helppoa tämä ei kuitenkaan ole ollut. Ensimmäinen vuosi ehkä lähensi meitä; puhuimme paljon tapahtuneesta ja miehen sairaslomalle joutuminen osoitti sen, ettei hän ollut kunnossa uskottomuudenkaan aikana.
Viime vuosi puolestaan oli rankka; jostain syystä mies muuttui hyökkäävämmäksi ja kritisoi paljon minua, sekä muitakin ihmisiä.
Koko tämän ajan olen käynyt terapiassa, mikä on auttanut minua. Minullahan on ollut joitakin vuosia erittäin kivulias sairaus, jota yritetty mm.leikkaamalla hoitaa. Terapiasta saan voimia, sillä siellä voin puhua vaikeista asioista parisuhteessamme.
Ihmettelen, miten sinä olet jaksanut tilannettanne näin pitkään? Onko sinulla ystävätärtä tms.jonka kanssa voit jakaa tunnetilojasi? Mikäli näin ei ole, suosittelen terapiaa, sillä miehesi ei selkeästi halua asioista puhua ja tarvitset jonkun, johon voit tukeutua kriisisänne. Toivoin, että asiat ratkeavat parhain päin mutta pelottavan pitkään on mielestäni jatkunut teillä tuo omituinen tilanne parisuhteessanne 😑❓
Aikaa on vierähtänyt ja paljon on tapahtunut. Meillä oli mieheni kanssa hirveä riita noin puolitoista kuukautta sitten. Riidan aihe oli Mari ja hänen yhteydenottonsa, kuinka muutenkaan.
Kun mieheni todella suuttuu, ei hän kontrolloi sanojaan ja silloinkin sain kaiken lian niskaani, mm. "minä nuorempana päätän nyt, että tällainen elämä ei ole mistään kotoisin, erotaan". Kysyin, "noinko hepposin perustein asetat Marin vaimosi yläpuolelle", johon hän, "en Maria, vaan työntekijät".
Hän jäi työpaikalleen nukkumaan. Minä pakkasin laukkuni ja poistuin ystävättäreni asunnolle, joka oli sillä hetkellä vapaa. Olin siellä 11 päivää. Hän ei kertaakaan ottanut yhteyttä, tiedustellen, missä olen
😐
Sen jälkeen palasin takaisin ja asiat olivat jopa jonkin aikaa hyvin. Riidasta keskusteltiin jonkin verran ja hän itse sanoi, ettei halua erota. Mutta miksi Mari kuitenkin menee minun edelleni?
Saan lämpöä ja hyvää sellaista, mutta harvoin. Sitä olen hänelle ääneen ihmetellyt ja tänään hän taas ratkesi. Sanoi, että "hae sitä munaa muualta, ellei minun panoni riitä"😯🗯️
Suu loksahti auki, menin sanattomaksi, jonka jälkeen kysyin "oletko tosissasi", sanoi olevansa.
Näin ollen minulla on nyt virallinen lupa mieheltäni käydä vieraissa:😐
Kertokaa ihmeessä, olenko minä epänormaali, vai onko mieheni sekoamassa?
Ihmettelette varmaan tätä pitkään jatkunutta, epänormaalia avioliittoa. Nyt olen minäkin jo niin pitkällä, että ero olisi parempi ratkaisu. Olen vakavasti miettinyt, pystyisinkö antamaan miehelleni anteeksi, jos hän edes kerrankin myöntäisi pettäneensä minua. En todellakaan tiedä. Hän on kova, kuin kivi, eikä koskaan tule myöntämään petturuuttaan.
Rakkaus, mitä se on. Alan olla joka päivä varmempi siitä, etten enää rakasta miestäni. Kuinka voin, tuollaisten loukkausten jälkeen. Sen tiedän sata varmasti, että ainoa asia, miksi roikun tässä "nukketalossa", johtuu ihanasta kodista, mitä niin rakastan ja minkä minä olen luonut.
Lisäksi olen sosiaalinen ihminen ja luonut tässä taloyhtiössä hyviä ystävyyskontakteja, joista on vaikea luopua. Jos saisin kaiken tämän ilman miestäni, elämä olisi ihanaa🙂🌻
Lissukka,
Miehesi ei myönnä pettämistään/tunteitana Maria kohtaan, ikinä. Oletko pyytänyt Maria tapaamaan sinua kahden kesken? Miksi et tapaa häntä kehden kesken? Minä ainakin soittaisin ystävällisesti tai menisin tapaamaan Maria ja keskustelisin hänen kanssaan. Tekisin sen ilman varoitusaikaa, jotta hän ei ehtisi sopia mitään yhteistä tarinaa miehesi kanssa. Pyytäisin häntä kertomaan että mitä heidän välillään on, rehellisesti, oli sitten jotain tai ei. Sanoisin, että en suutu, mutta haluan tietää totuuden, kun epätietoisuudessakaan ei voi elää.
Miehesi kyllä kohtelee sinua kuin pahinta vihollista, kuin ihmistä jota hän inhoaa yli kaiken. Siltä se minusta kuulostaa. En kyllä sellaista katselisi vaikka hän olisi uskollinen.
Sanoit, että et halua lähteä kodistasi. Kuka teidän kodin omistaa? Mies kokonaan vai osittain? Ymmärrän että kukaan ei halua lähteä kodistaan, jos ei ole aivan pakko. Voisitko lunastaa asunnon itsellesi avioerossa? Ihan yhtä hyvinhän mies voi lähteä eikä sinä! Pysy nyt lujana!
Meillä on siitä inhottava tilanne, että minä en voisi lunastaa omaa puolikastani talostamme avioerossa. Talomme on lähes miljoonan euron arvoinen. Vaikka se on velaton niin en siltikään voisi yksinhuoltajana ottaa lähes puolen miljoonan euron lainaa itselleni ja lunastaa miestäni ulos. Se on siis yksi syy miksi jäin avioliittoon. Talomme on minulle hyvin rakas, olemmehan sen itse rakennuttaneet upealle paikalle arvostetulle alueelle, minä olen luonut siihen upean puutarhan ja ylläpitänyt sitä lähes yksin kaikki nämä vuodet. Samoin lapset ovat eläneet talossa koko elämänsä ja kiintyneitä siihen, joten tuntuisi lohduttomalta muuttaa selvästi vaatimattomampaan kerrostalo- tai rivitaloasuntoon heidän kanssaan. Jos meillä ei olisi lapsia niin voisin kyllä kuvitella asuvani yksin kivassa rivitalokaksiossa, luonnon lähellä eli silloin ero olisi minusta paljon enemmän mahdollinen.
Kyllä sitä jälleen kerran tässä ihmettelee kuinka totaalisesti nämä pettäjät tuhoavat puolisoidensa elämän. Koko loppuelämäksi. Valitettavasti en toivo muuta kuin että paha saa joskus palkkansa. Ja hyvä palkitaan.
Kallan Tuoksulle ja toki Kaikille muillekin
Minun ylpeyteni ei anna myöten keskustella Marin kanssa, onko heidän välillään jotain muuta, kuin työkaveruutta? En tiedä, ketä suojelen, itseäni, vaiko miestäni, hölmö minä
😭
Eihän Marikaan voi myöntää totuutta, perheellisenä ja alaikäisten lasten äitinä. Näin minä sen uskon. Sen takia katson paremmaksi olla kysymättä mitään. Ei minulle totuutta kerrota.
Kotimme on yhteinen, eli omistamme sen 50/50. Se sijaitsee meren rannalla, myöskin arvostelulla alueella ja on arvokas. Sen piti olla meille loppuelämän koti, josta haaveilimme. Valitettavasti Mari tuli kuvioihin juuri ennen rakennusvaihetta ja koko elämämme "heitti häränpyllyä". Siitä lähtien elämä on ollut valehtelua, salailua ja yhtä riitaa, johon minä olen kuulemma syyllinen.
Niin olenkin, jos se noin yksinkertaisesti ajatellaan. Olen vain yrittänyt selvittää tätä meidän tilannetta ja kuten tiedätte, huonolla menestyksellä😞
Minullekin tuottaa vaikeuksia lunastaa kotimme itselleni, en toki jää puille paljaille, mutta kaiketi kompromisseja on tehtävä.
Kun kerroit puutarhasta ja kaikesta, mitä kotisi eteen olet tehnyt, on, kuin luen omaa tarinaani. Minäkin olin aikoinaan oikea viherpeukalo, joka oli puutarhassa jatkuvasti pylly pystyssä. Kun lapset aikuistuivat ja jäimme kahdestaan, oli jotenkin luonnollista haluta jotain muuta, meille helpompaa ja sopivaa.
Siitä se sitten lähti ja löysimme unelman, uuden kodin, kunnes mieheni päätti palkata firmaansa naisen. Tässä tilanteessa ollaan nyt, eli ero odottaa. En tunne enää miestäni. Hänestä on tullut kylmä, tunteeton "hirviö", joka toimittaa minua hakemaan munaa muualta😯🗯️
Ymmärrän tilanteesi, Sinulla on paljon, paljon vaikeampaa, kuin minulla. Sinulla on lapset ja olet tehnyt päätöksesi jäädä kylmään, rakkaudettomaan liittoon. Kunnioitan sitä, olet rohkea, todella rohkea Nainen. Luovut rakkaudesta, läheisyydestä, lämmöstä ja yhteenkuuluvaisuudesta lastesi vuoksi. Niin olisin minäkin tehnyt.
Olen lukenut foorumisi. Ihmettelen ja ihailen voimaasi, mistä saat sen, että voit peittää tunteesi, esittää iloista ja onnellista, olematta sitä? Voi, kunpa minäkin siihen pystyisin, elämä olisi paljon helpompaa.
Minä uskon siihen, että paha saa joskus palkkansa, tavalla tai toisella🙂👍
Kaikkea hyvää ja Voimia Meille kaikille petetyille ja /tai petetyiksi epäillyille🙂🌻
Hei Lissukka!
Miten olet jaksanut ja mitä parisuhteellesi kuuluu?
Aurinkoista syksyä!
Hei Karon
Kiitos mielenkiinnostasi elämääni kohtaan. Käyn nykyään aika harvoin tässä foorumissa, koska olen voimistunut. Elämä junnaa paikoillaan, en ole enää onnellinen, en myöskään luota mieheeni lainkaan. Olen saanut hänet kiinni valehtelemisesta jo useamman kerran. Ja mikä pahinta, hän osaa kääntää nekin minun syykseni.
Nyt on hieman paha paikka kirjoittaa, mikä on viimeisin tilanne. Palaan foorumille sopivampana ajankohtana.
Mukavaa Syksyn jatkoa Teille kaikille☺️❤️
Eikö sitten kannattaisi mennä eteen päin elämässään, kun tilanne on tuo? :/
Hei Lissukka! Luin osan tästä viestiketjusta, ja haluaisin minäkin lähettää kannustavan ajatukseni. Varmasti olet tarvinnut aikaa, jotta voisit kerätä rohkeutta lähteäksesi. Mutta kun olet riittävästi itseäsi keräillyt, älä petä itseäsi jäämällä. Elämässäsi voisi olla vielä vaikka kuinka paljon onnea. 🙂
Itse myös kamppailen sellaisessa tilanteessa, että minua on petetty toistamiseen. Mieheni on kyllä nyt huomaavainen minua kohtaan, mutta epäilen, voinko enää koskaan luottaa tai rakastaa häntä miehenä (elämänkumppanina rakastan edelleen). Olemme myös molemmat todella uupuneita. Ero tuntuu vaihtoehdolta.
Hei Te Ihanat myötäeläjät
Sapelle vastaus, Kannattaa, mutta vielä se lopullinen lähtö on niin lopullinen ja rakastan yli kaiken luomaani kotia, jonka piti olla meidän loppuelämän unelma.
Sapelle haluaisin sanoa, että jos tiedät miehesi pettäneen Sinua, se on jo helpotus. Mutta, jo toistamiseen ja tiedät sen, ero on tosiaan vaihtoehto. Vaikea yhtälö, kun ei tiedä, kuinka tosissaan puoliso on katuessaan. vai katuuko ollenkaan. Olet todella vaikean valinnan edessä, niin kuin minäkin, tsemppiä Meille! Haluan uskoa, että paha saa palkkansa ja että Meitä ohjataan toimimaan oikein.
Minä joudun edelleenkin vain epäilemään, koska mieheni toimii selkäni takana, vaikka tiedän kaikki ne lukemattomat puhelut ja vuoronvaihtojen väliset tapaamiset ja niiden pituudet. Mieheni ei vain tiedä, että todisteet niihin jo on.
Missä vaiheessa heitän kaikki todisteet kehiin, siihen kerään edelleenkin rohkeutta.
Turhaan ei sanota, että aika parantaa haavat. Aika saa myös aikaan tunteiden viilenemisen ja rakkauden loppumisen, mitä minulle on todellakin tapahtumassa. Roikun tässä vielä, koska tämä koti on jotain minun luomaani, minun unelmaani. Mutta, valitettavasti myös mieheni.
Anteeksi, tarkoitin alla mainitun vastauksen Elämänetsijälle:
Kannattaa, mutta vielä se lopullinen lähtö on niin lopullinen ja rakastan yli kaiken luomaani kotia, jonka piti olla meidän loppuelämän unelma.
Lissukka kirjoitti 15.10.2015 0:7
Sapelle haluaisin sanoa, että jos tiedät miehesi pettäneen Sinua, se on jo helpotus. Mutta, jo toistamiseen ja tiedät sen, ero on tosiaan vaihtoehto. Vaikea yhtälö, kun ei tiedä, kuinka tosissaan puoliso on katuessaan. vai katuuko ollenkaan. Olet todella vaikean valinnan edessä, niin kuin minäkin, tsemppiä Meille! Haluan uskoa, että paha saa palkkansa ja että Meitä ohjataan toimimaan oikein.
En ole ajatellut asiaa tuolta kantilta, mutta ehkä tosiaan se on helpotus, että mies on itse kertonut seikkailuistaan. Vielä pahempaa olisi elää täydessä epävarmuudessa. Tosin epävarmuus kulkee kyllä vahvasti mukana, kun ei voi luottaa, mutten ole myöskään pystynyt päättämään, että nyt tämä riitti. Kirjoitettuna kuulostaa oikeastaan melkein hassulta, että miksei muka rajani ole tullut vastaan.. 🤨 Mutta kun elämä ei ole niin yksinkertaista..
Toivotaan, että kaikki kääntyy vielä parhain päin, meillä kaikilla. 🙂🌻
Näinhän se on minullakin. On sydäntä raastavaa elää elämää, kun toista epäilee joka päivä. Vaikka tietää, milloin tapaavat ja vaikka tiedän heidän keskustelunsa ja niiden pituudet, väittää hän toista. En ole vielä paljastanut tietäväni.
Kuitenkin hän sanoo rakastavansa minua. Makuuhuone elämä on palannut ennalleen ja saan lämpöä, niin kuin ennen vanhaan. Sen vaistoaa. Miksi kuitenkin ne jatkuvat yhteydenpidot? En ymmärrä. Voiko mies olla niin kaksinaamainen, vai ovatko he päässeet jo huuman ohi ja arki palaamassa heidänkin välilleen?
No, oli miten tahansa, olen voimistunut ja elän omaa elämää. Nautin kaikesta, mitä teen. Meitä pitää enää yhdessä tämä koti, tästä ei ole helppoa luopua. Rakastanko häntä, rehellisesti en tiedä. Sen tiedän, hän ei pysty kunnioittamaan minua.
Hän on alkanut luomaan kontakteja naispuolisiin yhteistyökumppaneihin. Minua huvittaa puhelinkeskustelut, jotka aloitetaan, esim. no terve Liisa, tai moro, moro Maire😐. Hänen äänensä muuttuu 10 astetta lämpimämmäksi, kuin jos puhuisi työasioita miehen kanssa.
Olen alkanut katsella taas matkoja ja haluaisinkin toteuttaa ainakin yhden matkan jo ennen joulua. Sopivaa ei ole vielä löytynyt.
Olen saanut luvankin matkustella yksinään, kun meni maksamaan työmatka-autonsa meidän lomasäästötililtä, kertomatta siitä mitään.
Riitahan siitä tuli ja iso, kun olin sitä tiliä vaalinut meidän yhteistä lomaa ajatellen. Hän oli päättänyt, että ei lähde enää lomalle, koska ei halua tuhlata rahaa matkustaa riitelemään maailman toiselle puolelle.
Toki, minähän ne "riidat" aloitan, etsimällä totuutta meidän viilenneisiin väleihin. Näin ne asiat käännetään.
Valehtelujakin saan kaiken aikaa osakseni. Olen saanut hänet niistä kiinnikin, mutta nekin käännetään minun syyksi. Ei uskalla kertoa totuutta, kun en kestä sitä, joten joutuu valehtelemaan.
Maria helpotetaan nykyään työssä oman ajan kustannuksella. Senkin olen saanut selville heidän viesteistään. Jne, jne. näitä tapauksia riittää...
Niin, että tilanne tällä hetkellä on edelleen auki. Haen voimaa siihen lopulliseen lähtöön.
Hei Lissukka!
Anteeksi, mutta en ymmärtänyt mitä 17.12. julkaistulla "lainauksella" halusit kertoa....sitäkö, että tilanteesi /tilanteenne junnaa entisellään!?
Hyvää Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta 2016!
Hei Karon ja kaikki muutkin Rakkaat myötäeläjät
Kävin pitkästä aikaa foorumilla ja luin koko ketjuni läpi. Surullista luettavaa. Tilanne junnaa edelleenkin paikoillaan ja pahemmaksi vaan muuttuu.
Meille on tapahtunut kaikenlaista ja Mari on kietonut mieheni pikkutillinsä ympärille, mieheni sitä edes tajuamatta.
Ensin hän valloitti mieheni ja nyt on vuorossa myös työhön ja firmaan liittyvät asiat. Näin meillä tällä hetkellä.
Syy noihin kolmeen "lainaukseen" johtuu siitä, että halusin muuttaa aikaisempia kommenttejani muutamalla sanalla. En ymmärtänyt, että ne pulpahtavat esille uusina kommentteina, anteeksi. Pyydän foorumin ylläpitäjää poistamaan kyseiset lainaukset.
Mari on nyt lähes vuoden ollut vakinainen työntekijä. Puhelut ja viestittelyt loppuivat jossain vaiheessa, kuin seinään. Puhelinerittely kertoo kuitenkin omaa, karua kieltään.
Marille on matkan varrella sattunut mittaviakin vahinkoja, mutta mieheni ei niistä ole "moksiskaan". Virheitä sattuu, niin se kuitataan. Mieheni juoksee mitä pikimmin ne korjaamaan, oman, tai meidän yhteisen aikamme kustannuksella. Pakkohan se on, jotta kustannukset pysyvät kurissa!?
Meillä ei ole enää yhteistä aikaa, kaikki aika menee firman ylläpitämiseen. Mieheni juoksee asioilla, joista osan uskon olevan tekaistuja, tai on töissä, omalla vuorollaan.
Hääpäivänämme hän oli pari tuntia läsnä "meissä", mutta sen jälkeen yritti poistua työhuoneeseen, asioita hoitamaan. Palautin hänet ruotuun, mutta toki huomasin, että kaikki oli teeskentelyä. Hän ei vain enää ole läsnä meissä, eikä avioliitossamme, vaikka toisin uskottelee.
Mari juoksuttaa häntä unohtuneiden asioiden vuoksi, jopa kotonaan tai sen lähettyvillä. Miestäni se ei kuulemma haittaa.
Tapahtuipa tässä syksyllä seuraavaakin: Miehelläni on alaansa liittyen valtakunnallisia kokouksia pari/kolme kertaa vuodessa, kokouskaupunki vaihtelee.
Nuo kokoukset ovat pääsääntöisesti Avecien kera ja minäkin olen saanut niihin kutsun joka kerta, lukuun ottamatta syksyllä tapahtunutta kokousta. Mieheni halusi lähteä sinne yksin, päiväseltään, eli ei jäisi yöksi.
Muutama päivä, ennen lähtöä kysyi, haluanko tulla sinne mukaan. Vastasin myöntävästi, niinpä lähdettiin ja varattiin hotelliyöt viikonlopuksi.
Yllätys oli melkoinen, kun seuraavana päivänä kävellessämme hotelliaulassa, Mari oli ala-aulassa ja huusi miestäni nimeltä, seisaallaan, molempia käsiä heilutellen. Hän kyllä näki minut, kävelimmehän rinta rinnan. Mitä olette mieltä moisesta?
Mieheni oli kuulemma tiennyt hänen tulostaan, kylläkin myöhään, mutta siltikin. Sen takiako kutsui minut, että julkisivu pysyy puhtaana, pelkäsi mainettaan, koska paikalla oli suuri joukko "virkaveljiä"?
Nyt Marilla on alkanut olemaan yllättävän paljon ja viime hetkellä ilmoitettuja "sairastumisia", tai muita yllättäviä poissaoloja.
Mieheni tietenkin on silloin yrityksen vetäjänä ja ehkä haluten peitellä Marin yllättävät poissaolot tuurannut hänen työvuoronsa. Kerran jopa niin, että teki ensin oman päivätyönsä ja sen jälkeen jatkoi Marin yövuoron.
Ja näitä tarinoita riittää.
En edes jaksa muistaa murto-osaakaan, kun aina tapahtuu ja paljon. Elämämme on yhtä firmaa ja Maria, tai että mieheni käy vain syömässä ja nukkumassa tässä ihanassa kodissamme ja vaihtamassa puhtaat vaatteet.
Loppuhuipentumana haluan kertoa, että muutama päivä sitten Mari soitti miehelleni itkien, että heillä on avioero tulollaan, vaikka mieheni on minulle kaikki nämä kaksi vuotta uskotellut, miten onnellinen Marin avioliitto on.
Syyttänyt minua vainoharhaiseksi ja jos vaikka miksi, epäillen asiaa. Tässä lopputulos ja vielä kehtasi ihmetellä, miten sinä sen tiesit
😐😐