Suru2, tiedän tarkalleen mitä koet tällä hetkellä. Olen kirjoittanut tänne paljonkin vielä vuosi sitten.

Olen samassa tilanteessa, päätimme jatkaa. Pettämisen ilmitulon jälkeen oli 6 kk shokkivaihe mutta sen jälkeen yhdessäolo on ollut aivan mielettömän ihanaa ja mieheni on juuri sellainen ja enemmänkin mitä aina olen halunut. Olen hänelle ykkönen mutta silti välillä ahdistus iskee. Pelko siitä että hän taas palaa pitkäaikaisen kakkosensa luo vyöryy välillä päälleni ja meinaa musertaa minut. En ole lukuisista keskusteluista ja pyynnöistä huolimatta saanut tietää syytä miksi hän kävi toisen naisen luona 15 vuotta.

Meillä on nyt kaikki aika hyvin, paljon paremmin mitä ennen. Rakastamme toisiamme ja näytämme sen, matkustelemme, nauramme paljon yhdessä monille asioille, tuntuu kuin ymmärtäisimme toisiamme jo puolesta sanasta. Mutta välillä minuun iskee ahdistus esim. jos telkkarissa käsitellään pettämistä, jokin leffa tai vanha valokuva tuo mieleen kaiken, tai nuo hemmetin Facebookin vuosien takaa tulevat muistutukset "mitä olen kirjoittanut vuosi sitten, 3 vuotta sitten tai 8 vuotta sitten. Välillä ahdistaa niin että itkettää. Silloin mieheni ahdistuu myös ja näen valtavan surun hänessä.

Tämä on niin uskomattoman vaikeaa ja välillä ajattelen että olisiko ollut parempi erota. Sitten taas mietin että jos olisin lähtenyt, en olisi koskaan oppinut tuntemaan tätä miestä jonka kanssa nyt elän. Hän on monessa asiassa niin erilainen mitä aikaisemmin. On myös vaikea käsittää miksi piti kaiken tämän tuskan tapahtua ennen kuin mieheni alkoi minua arvostamaan ja huomioimaan, en tiedä. Toki meidän aikaisempaankin elämään mahtuu paljon onnea ja iloa. Olenkin jakanut elämäni aikaan ennen katastroofia ja jälkeen katastroofin. Ehdimme olla naimisiisa 43 vuotta kun tämä pettäminen selvisi. Siinä on tietysti myös yksi vahva syy miksi olemme yhdessä. Jos olisin ollut 15 vuotta nuorempi niin olisin lähtenyt, luulen näin. Nyt on niin paljon yhteistä elämää ja kokemuksia takana että se sitoo yhteen ja varsinkin kun tunnen tällä hetkellä olevani kaikessa ykkönen miehelleni. Suurin tuska on pois. Enää en ajattele asiaa kuin ehkä kerran tunnissa. Jos yöllä herään, kaikki paha vyöryy päälleni.

Mitään muuta en osaa sinulle sanoa kuin "aika parantaa mutta hyväksyttävä on varmaankin se että koskaan et voi enää luottaa". Jos todella rakastatte toisianne niin teillä on mahdollisuus selvitä.
Jaksamista sinulle ja kaikille teille muillekkin täällä😍

Kiitos tuestanne. Epätietoituus tulevaisuudesta on raskasta, kun ei voi suunnitella mitään ja pelkää mitä tapahtuu jos heittäytyy elämään. Pelkään, että rakennan kuplaa ympärille ja uskottelen itselleni ja miehelleni, että kaikki kääntyy hyväksi, mutta jos ei käänny, niin en tiedä kuinka jaksan nousta taas jaloilleni.
Mieheni yrittää tehdä parhaansa, mutta minusta sekään ei riitä. Vaadin häneltä liikaa ja ole pettynyt, kun ei tarpeeksi yritä.
Hän pystyy käymään töissä, syömään terveellisesti ja nukkumaan. Minä pystyn käymään töissä, mutta muut asiat retajaa.
Ennen uskalsin ottaa uusia haasteita vastaa ja heittäytyä niihin, mutta nyt en uskalla enkä edes halua.
Eipä tässä muu auta, kuin päivä kerrallaan mennään ja toivotaan, että asia unohtuu edes hetkeksi.

Kuulostaa tutulta tunteelta. Voimia täältä myös. Itse jouduin petetyksi edellisessä parisuhteessani. Tuntui, että koko maailma romahtaa ja olin ajoittain myös hyvin itsetuhoinen. Annoin silloiselle miehelle vielä mahdollisuuden, mutta näin jälkikäteen olen miettinyt, että olisiko kannattanut, joskin en edes halua tietää, montako kertaa satutti selän takana. Mulla koko maailma romahti silloin ja olin valmis lähtemään suhteesta. Myös se mies lupasi, ettei enää ikinä tee niin. Muistan oireilleeni pettämisestä varmasti 1-1,5 vuotta ja likimain jokaisen baarireissun jälkeen joutui kohtaamaan kamalan ahdistus- ja itkukohtauksen. Olin suhteessa vielä monta vuotta pettämisen jälkeen, mutta lopulta se alkoi olla siinä jamassa, että mies rajasi minun menojani joka puolelle. En saanut esimerkiksi jäädä kaverin kanssa baariin ilman, että mies on siellä yms. Jossain vaiheessa tein lopulta hyvin nopeasti ratkaisun lähteä siitä suhteesta. Nyt uudessa suhteessa koen, että alkuvaiheessa suhtautumiseni miesystäväni naispuolisiin ystäviin oli aika vaikea. Monesti saattoi herätä uudelleen ne fiilikset, mitä koki silloin aikoinaan pettämisen jälkeen. Nyt kuitenkin parin vuoden jälkeen huomaa, että kun on oppinut luottamaan toiseen, niin pystyy elämään täysin normaalia parisuhdearkea ja elämää, vaikka tilanne silloin taannoin olikin hyvin kaoottinen.