Kukaan ei voi sinun tuskaasi pois ottaa, sinun on itse se elettävä, itkettävä ja kirottava, mutta kun pahin on ohitse, olet entistä vahvempi. Teidän on puhuttava asiat niin halki, poikki ja pinoon, jos sinä haluat, ettei mitään jää selvittämättä, jos toinen sanoo, että mitä suotta vanhoista, hän ei halua sinun tietävän kaikkea.
Itse ns selvisin ja liittoa jatkettiin, se ollut enää sitä, miksi avioliiton, olin kuvitellut ja minun kuvitelmani, eivät mitään vaaleanpunaista utopiaa olleet, mutta pettämistä en sentään osannut ajatella, jälkeenpäin paljastui, että muita oli ollut jo aivan alusta lähtien. En koskaan voinut unohtaa, enkä ole unohtanut vieläkään, vaikka siitä on jo vuosikymmeniä. Olin olemassa, tein mitä piti tehdä, mutten ollut minä, niiden vuosikymmenien aikana. Se vaikuttaa vieläkin minun elämääni, ihan kaikkeen, se vei elämältä sen tukevan pohjan pois, vei itseluottamuksenkin pakkasen puolelle ja ennen, kaikkea luottamuksen ihmisiin.

Parhaiten kait parantaa aika. Monien kohdalla pääsee paranemaan, kun ei tarvitse nähdä ja olla tekemisissä pettäjän kanssa. Jos jatkaa yhdessä, pettäjän olisi kyettävä osoittamaan myötätuntoa, ymmärrystä, välittämistä ja uskollisuutta, jotta petetty saisi rauhassa käsitellä traumaansa ja saada siihen tukea.

Jotkut varmaan nousevat pettämisestä entistä vahvempina, kaikki kuitenkin jotenkin muuttuneina. Itse olen ainakin päältä herkempi, ehkä sisältä vahvempi, en tiedä. Vaikea sanoa, koska etukäteen ei kuitenkaan tiedä miten oikeasti reagoi joutuessaan kriisiin. Olen myös tietoisempi monista tunteisiin ja parisuhteeseen liittyvistä asioista.

Voimia selviytymiseen!

Tiedän tuskasi. Voimia. Itsekin halusin samassa tilanteessa ollessani kuulla selviytymistarinoita. Sen voin luvata, että saat elämäsi takaisin - et sitä samaa, mutta naurun ja ilon kyllä. Ajan kanssa. 🙂

Hei, olen suuresti pahoillani. Pettämistarinat satuttavat aina samoin kokenutta. Pettäminen, se sattuu niin sydämeen se kun luottamus hajoaa. Helpoin tapa lienee löytää uusi kumppani mahdollisimman pian, mutta itse en suosittele. On hyvä käydä terapiassa tms. Keskustelussa jossa parisuhde käydään läpi niin etteivät ne ongelmat, jotka menneessä parisuhteessa olivat toistuisi. Itse kokeilin anteeksiantamista ja unohtamista. Asioita puin (yksin) terapeutilla ja psykiatrilla. Helpotti itseäni, mutta narstisen luonnehäiriöisen kanssa "sain" itse ottaa vastuu pettämisestä ja niinollen huonostihan siinä kävi. Etsiydyin mahdollisimman pian tuskallisesti ja vaikeasti eroon kumppanista. Häirintää on ollut mutta nyt en luovuta. Olen opetellut nauttimaan pienistä asioista kuten terveet elämän tavat, liikunta, lukeminen, luonto. Vain yksi hyvä mieluinen asia voi jo antaa voimia niin paljon että jaksaa ponnistaa toisen askeleen. Ne ajatukset, se voi tuntua vielä vuosienkin jälkeen mutta vain hetkenä. Aika parantaa haavan pätee hyvin pettämis asiassa. Ryhdy hoitamaan itseäsimuuten , mielenkiintoista😉

Lm kirjoitti 28.7.2016 17:39

Minun mies petti, jäi kiinni, katuu ja vannoo että oli ainut kerta eikä enää koskaan petä. Vaikea uskoa ja niin paljon kun haluaisinkin jatkaa yhdessä... en vain saa ajatuksia ja tunteita pois pettämisestä tai pelkoa loppumaan siitä ettei uusisi tekoaan. Mitä teen, auttakaa. Voiko joku ottaa tämän tuskan pois, lopettaa tämän itkun ja surun? Tahtoisin vain saada elämäni takaisin, tuntea muutakin kuin surua, nauraa tai edes hymyillä.

Aika tekee tehtävänsä! Meillä meni parisen vuotta... Lupauksia ja yhteisiä uusia alkuja... Ja taas mentiin kölin alta. Mutta mies palasi aina minun luokseni. Toki tilanne ajettiin lopuksi siihen pisteeseen, että vahvistuin lähtemään. Nyt elämme yhdessä erillään, tällä hetkellä. Ja olemme ehkä ihan tyytyväisiä elämään ja toisiimme, nyt.

Itkuakaan ei määrättömästi piisaa. Sinulla on oikeus olla loukkaantunut, koska onhan lupaukset ja luottamus petetty. Samalla kuitenkin on hyvä tilaisuus katsella elämäänsä ja parisuhdettaan...

Jos olen jotain tästä kriisistä oppinut, niin voin luottaa viime kädessä vain itseeni. Jos mies päättää pettää vielä, hän sitten tekee niin. Pelkäämällä ja pahimman odottamisella vain tuhlaan ainutlaatuista elämääni. Luottamus... Enhän luota kunnolla, mutta murehdin sitä sitten, jos annetaan aihetta. Yritän olla kuitenkin jatkuvasti epäilemättä. Jääköön kiinni vielä, niin ei hyvä heilu...

Olen kuitenkin halunnut antaa meille mahdollisuuden. Ihmiset tekevät virheitä. Jos virheestä oppii, hienoa. Jos virheen toistaa aina vaan uudelleen, sitten se on jo tapa.

Miksi sinäkin et kuitenkin nauttisi elämästä? Juu, nyt ottaa kipeää, mutta kyllä se helpottaa kun ihan tietoisesti suuntaat ajatuksia muualle. Pidä huolta itsestäsi ja anna miehen näyttää, että todella haluaa sinut ja yhteisen elämänne. Toki marttyyriksi ei ole tarpeen alkaa eikä loputtomiin jauhaa pettämiskuviota. Mitä ei tiedä, ei niin satuta... (itse en ole halunnut tarkkoja juttuja edes tietää). Jos toisin teidän tarina päättyy, se ei ole sinun elämäsi loppu!! Nyt tuntuu siltä, mutta miksi se yhden miehen takia loppuisi?

Tsemppiä! Leuka pystyyn! Olet ihana nainen!

☺️❤️

No tuota. Selvisi kyllä ja suhde muuttui, mielestäni jopa paremmaksi - mutta epäilen vähän, ettei tämä ole kaikille.

Meillähän pettäneet ovat molemmat, joskaan kummallakaan ei ole ollut suhdetta vaan kyse on lähinnä satunnaisista seksuaalisista sähläyksistä muiden kanssa. Ja kummatkin ovat olleet rehellisiä niistä eli niitä ei ole peitelty tai salailtu. Arvelen, että se pelasti aikanaan omalta puoleltani tilanteen, koska vaikka kesti pitkään luottaa, ettei mies tee mitään sovitusta poikkeavaa, saatoin aina kuitenkin luottaa hänen sanaansa. Mies on aina helpommin selvinnyt sähläyksistäni, hän kärsi varsinaisesti eroaikeistani.

Itselläni kesti ensimmäisestä kerrasta selviäminen ehkä kolmisen vuotta, kokonaisuudessaan. Näin jälkikäteen tuntuu tosin hassulta, että edes otin homman niin vakavasti, mutta olen aina ollut melko epävarma ja huonolla itsetunnolla varustettu. Ja meillä oli muutenkin hankalaa, itsekin sähläsin eikä mies osannut tukea jne. jne. jne. Mitään suurta valaistumista ei tapahtunut vaan tilanne parani pikkuhiljaa ja suhde myös. Auttoi, että mies alkoi panostaa enemmän suhteeseen ihan omasta halustaan ja sinänsä liittymättä tähän kriisiin, jolloin aloin tuntea itseni tärkeämmäksi hänelle ja toisaalta minä itsenäistyin enemmän, etenkin pitkän ulkomaan oleskelun aikana.

Lopputulema on se, että meillä on itse asiassa vielä vapaampi suhde kuin ennen pettämistä ja kokonaan vapaasta suhteesta keskustellaan. Henkilökohtaisesti minua ei enää kiinnosta, harrastaako mies seksiä muiden kanssa ja/tai ihastuuko hän muihin. Hänellä voi minun puolestani olla vaikka suhde. Enkä sano tätä siksi, että olisin kyllästynyt tai välinpitämätön vaan siksi, että en vain koe, että se olisi pois minulta, kunhan mies ei anna noiden vaikuttaa meidän väliseen suhteeseemme.

Mutta joo, ymmärrän, että moni muu ei halua tällaista. Jos muuten haluaa päästä yli niin fakta on se, että murehtiminen ja vahtiminen ei auta. Toinen pettää, jos pettää. Itse opin ja ymmärsin, että omaa hyvää oloa ei voi kiinnittää toisen tekemisiin, liittyi se sitten pettämiseen, lupausten pitämiseen tai yhtään mihinkään, koska en minä voi hallita sen toisen tekemisiä. Kun oppi sen, että se ei ole niin vakavaa, jos toinen ei herääkään ajoissa tai jos toinen vaikka pussaileekin toisen kanssa niin oma mieliala helpottui kummasti. Itse en myöskään enää pidä tällaisia asioita loukkauksina itseäni kohtaan tai merkkeinä, että toinen ei rakasta eikä välitä eikä pidä minua tärkeänä. Ihmiset ovat epätäydellisiä ja tekevät pönttöjä asioita. Minäkin olen mokaillut, pahastikin, ja silti tiedän rakastavani miestäni. Jos voin sanoa näin itsestäni, millä oikeudella epäilisin häntä.

Hei,
Olen pahoillani teidän kaikkien puolesta. Me kaikki ollaan samassa veneessä enempi ja vähempi, mikä on sinänsä surullista ☹️

Kiitos teille vastanneille siitä miten kannustavia ja tukevia olette. KIITOS!!! Kukaan ei tiedä paremmin toisen tuskaa, kuin saman tuskan kokenut.

Kyllä mä itelleni yhtenään hoen "sä selviät tästä, olet vahva". Meillä tilanteeseen liittyy pienet lapset, joiden vuoksi on pakkokin jaksaa vaikka haluaisi vaan vajota maan alle. Tunteita ja halua on niin minulla kuin miehellänikin selvitä tästä ja jatkaa yhdessä. Ongelma on siinä, etten tiedä pystynkö antamaan anteeksi 😞

Selvitty ja selvitty... 20 vuotta takana, kolme lasta ja vaimolla viiden vuoden on-off salasuhde joka paljastui ja päättyi puolitoista vuotta sitten. Tai ainakin luulen päättyneen... Tuosta ulkopuolisesta en tule koskaan pääsemään eroon. Hän oli vaimoni ystävä vuosikymmenen ajalta ja asiat vain johtivat tiettyyn pisteeseen. Kokonaan ei voi laittaa välejä poikki, koska plaa plaa plaa...

Itse olen ihan käytännön takia tässä mukana. Lapsia on se kolme ja viikonloppu/vuoroviikko isäksi en ryhdy vaan lapset hoidetaan yhdessä. Kysymys nyt lähinnä kuuluu, että riittääkö minulle se mitä saan? Mitä vaadin ja mitä minulle annetaan? En tarvitse vaimoa joka palvoo maata jalkojeni alla enkä halua kahlita toista "miehen omaisuudeksi". Mutta rajojen olisi oltava selkeät ja olisi hirmu kiva jos niitä kunnioitettaisiin.

Vuosi sitten olin aivan paskana. Siis totaallisen. Nyt oli viikon yhteinen kesäloma ja se oli perheenä hyvä, rentouttava setti. Mutta jotain puuttuu keskinäisestä parisuhteesta. Se jokin kipinä. Theofano sanoi, että kolme vuotta meni. Saattaa olla näin. Suutuspäissäni täytin eropaperit ja laskin osituksenkin. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin olen tyytyväinen etten eronnut. Mutta voin hyvin erota vaikka huomenna.

Antakaa aikaa. Yrittäkää. Tai itse asiassa olkaa yrittämättä. Jos selviätte, niin se tapahtuu "kuin itsestään". Petetty ei lopulta voi kuin unohtaa ja oppia luottamaan. Mutta kerran rutattua paperia ei enää täysin sileäksi saa. Valitettavasti.

Kyllä pettämisestä voi selvitä mikäli molemmat ovat sitoutuneita. Petetyksi tulemisen kipua kantaa loppu elämän mutta hiipuu se ajan kanssa.En tiedä, onnistuuko läheisyys, seksi kaikilla, mulla ei kivutta. Siksi erosin, juttu oli helpompi "unohtaa" ja antaa anteeksi. Asian muistaa lopun elämän ja kaikki mitä menetti ns. Tulevaisuuden, se harmittaa eniten. Se että on tullut joku toinen joka elää sun elämää, se sattuu. Sitä vaan on hukassa vaikka elämä olisi kuinka järjestyksessä. Katselen miehen, lapseni isän "uuden" kanssa saatuja lapsia ja ajattelen että nuo voisivat olla meidän. Silloin tuntuu pahalta se mitä on menettänyt mutta katkeraksi en ala.

Lm kirjoitti 31.7.2016 9:44

Kyllä mä itelleni yhtenään hoen "sä selviät tästä, olet vahva". Meillä tilanteeseen liittyy pienet lapset, joiden vuoksi on pakkokin jaksaa vaikka haluaisi vaan vajota maan alle. Tunteita ja halua on niin minulla kuin miehellänikin selvitä tästä ja jatkaa yhdessä. Ongelma on siinä, etten tiedä pystynkö antamaan anteeksi 😞

Itse uskon, että avain on anteeksiannossa - siitä, että pystyy päästämään irti tapahtuneesta ja kohtaamaan tunteensa "kypsästi". Selvityksen alla on miten tämä kaikki tapahtuu. Aika toki tekee tehtävänsä ja ilmeisesti myös aktiivinen halu antaa anteeksi (erilaiset anteeksiantoharjoitukset). Myös meditaatiosta on ilmeisesti apua - ja jos sana "meditaatio" tuntuu oudolta, niin omasta mielestäni kyse on pitkälti ellei täysin (kristitystä) hiljentymisestä - tai ehkä myös rukoilemisesta. Joku voi olla eri mieltä.

Tietenkin pitää puhua ja yrittää parantaa suhdetta, mutta aina tämä ei ole mahdollista: toinen on lähtenyt tai ei suostu puhumaan. Mutta myös tällöin pitää pystyä pääsemään yli, päästämään irti ja antamaan anteeksi. Muuten jää anteeksiantamattomuuden vangiksi, kiinni katkeruuteen - ja tästä on lähinnä haittaa vain itselleen. Onneksi teillä kummatkin haluavat selvitä tästä ja jos kummatkin sitoutuvat paneutumaan selviämiseen ja suhteeseen riittävästä (eli kumpaakin tyydyttävällä tavalla), niin teillä pitäisi olla hyvä mahdollisuus selvitä! Mutta aikaa se vaati, ehkä vuosia - riippuu kustakin ihmisestä.

Anteeksiannosta on paljon kirjallisuutta. Itse olen lukenut tai lukemassa:
Ainako anteeksi? / Anna-Liisa Valtavaara
Taikasanat, eli, Miksi antaisin anteeksi / Tuulikki Saaristo

Ja enemmän ylipääsemisestä:
Kuinka onnelliseksi? : uusi tieteellinen lähestymistapa / Sonja Lyubomirsky

Ja tämä on kesken myös, mutta vaikuttaa lupaavalta kirjalta ym. asioihin ja parisuhteeseen yleensä:
Joustava mieli parisuhteessa / Arto Pietikäinen

Pettämisestä on mahdollista selvitä ainakin jollakin tavalla, jos molemmat haluavat ja sitoutuvat prosessiin. Pettäjä joutuu käymään läpi omat ongelmansa, kestämään syyllisyyden ja samalla tukemaan petettyä.
Petetyn on kyettävä antamaan anteeksi (helpoin), osittain unohtamaan ja opettelemaan luottamista (vaikein).
Tilanteeseen kannattaa hakea ammattiapua.
Itse olin petetyn osassa 3 vuotta sitten. Annoin anteeksi muutamassa kuukaudessa, unohdin tai tietoisesti lopetin asian ajattelun puolessa vuodessa, mutta harjoittelen edelleen luottamista. En tiedä voiko luottamusta saavuttaa samanlaisena koskaan.
Tällaisesta parisuhteen kriisistä voi seurata hyvääkin, mutta joka tapauksessa se jättää jonkinlaiset arvet.

Täällä uusi ryhmäläinen 34 vuotias nainen 6+ vuotta yhdessä miehen kanssa 2 vuotta naimisissa, kaksi lasta.

Reilu kuukausi tässä on käyty pettämiskriisiä läpi, valheineen ja "yritin suojella sinua" selitysten kanssa. Mies vannoo rakkautta ja haluaa jatkaa, terapiassakin käydään.

Suurin ongelma miksi olen TAAS sellaisessa suossa ja poljen itseäni syvemmälle on se että pienikin unohtunut tieto on nyt minulle massiivinen valhe ja kaatoi kaiken jo käsitellyn taas uuteen kierrokseen... Päässä pyörii vaan rikottu avioliittolupaus, joka merkitsi minulle, mutta ei miehelle, vaikka hän näen vängällä halusi naimisiin, minulle olisi riittänyt avoliittokin. Se jolle avioliitto "merkitsi" olikin se jonka sanoilla ei ollut merkitystä...

Onneksi pääsen tänään terapeutille, se on ollut ainut mikä on auttanut jäsentämään tätä pahaa oloa ja niitä miljoonia kysymyksiä, miksi? mikä minussa on vikana? miksi hän rakastaisi kun kerran halusi toista? jos rakastaa ei petä? ja ympäri mennään yhteen ei tulla...

Terapeutti sanoi että on unohtunut ne kultahiput siellä sonnan keskellä, ettei niitä enää näe, ja joo nyt olen niin sokeassa pisteessä. en näe miksi voisin enää olla oma itseni, menetin elämäni eikä kukaan antanut minulle mahdollisuutta toimia toisin, korjata suhdetta, kukaan ei kertonut että oli korjattavaa...

Se hallinnan menetys on hirmuisen pelottavaa, olen joutunut niin pahoihin tilanteisiin elämässä, ja kannan vanhojakin traumoja, mm ex-puolison yritys tappaa minut, luottaminen on vaikeaa minulle luonnostaan, enkä ole kauhean optimistinen. Olen myös niin musta-valkoinen...

Olen ajatellut koko ajan että ihmiset pettää aina luottamuksen, siis miksi järkytyin kun näin kävi?? Uskooko sitä vai toivooko salaa että joku osoittaisi sen luulon vääräksi? mutta sitä päivää odotellessa ☹️

Hei Hymnforme! Tervetuloa mukaan!
Terveellä ihmisellä on varmasti luontainen kyky ja tarve luottaa. Siksi sinäkin olet luottanut, mutta tullut petetyksi. Luottamuksen palautuminen on pitkä prosessi. Et voi luottaa miehesi nyt lupauksiin, mutta voit tulkita miehesi puheista hänen tämänhetkistä haluaan. Vaikuttaa siltä, että hän haluaisi parantaa tapansa ja pelastaa suhteenne.
Haluatko sinä sitä? Joudut pohtimaan sitä tulevina päivinä ja anna itsellesi aikaa. Nyt sinulle on tärkeintä keskittyä jokapäiväiseen elämään ja lapsista huolehtimiseen. Arkirutiinit auttavat saamaan ajatuksia pois ahdistavista asioista.

Miehesi voi oppia virheistään ja sellaisiakin ihmisiä on, jotka eivät petä. Älä heitä toivoa paremmasta!

Pettäminen on rankka juttu,mutta siitä voi selvitä ja jatkaa elämää. Ihmiset tekevät virheitä ja syyt ovat monet.Luottamuksen luominen on iso asia. Jokaisen pitäisi saada toineb mahdollisuus,mutta jos senkin mokaa en itse ainakaan jatkaisi suhdetta. Elämä on ainutkertainen asia eikä sitä pitäisi tuhlata ihmiseen,johon ei voi luottaa enää,siinähän kärsii itsekunnioitus.

Anteeksi, jouduin rekisteröitymään uudestaan mutta sama Hymnforme täällä 🙂🌻

Meillä on ollut vuoristorataa.... Pari erinomaisen hyvää päivää, tehtiin yhdessä mukavia asioita, ja oli kivaa, en miettinyt mitään pahoja, vaan eräänä aamuna vaan keikahti, tuli vaan mieleen se mitä on tapahtunut, kuin ensi kertaa ja taas on niin paha olla...

Siis meillähän ei ollut pelkkä kävin sutasemassa, vaan oltiin siskoni juhlissa joissa sitten sain paniikki kohtauksen jota suitsittiin veljen vaimon kanssa ja mies humalassa siinä "ei hätää olen tässä" mikä vaan pahensi, joten totesin että "mene helevettiin" rumemmalla sanalla. Mies meni sisään, painoi siskon kaverin perässä vessaan ja oli kertonut kuinka ottaisi edestä ja takaa... Satuin siihen sitten paikalle kun mies lempattiin vessasta ulos ja ryntäsin suutuksissaan pois juhlista.

Se siskon kaveri häipyi myös siinä ei ollut seksiä vaan toinen koki tulleensa ahdistelluksi kun mies tunkee vessaan perässä ja alkaa kourimaan ja ehdottelemaan...

Meni nukkumaan ja mies jäi vaan juhlimaan, ja juhlista lähti kaupunkiin etsimään itselleen panon.... Ei soittanut mun perään, ei edes miettinyt.

Meillä oli ollu vaikeeta, olin sanonut kymmeniä kertoja että meidän pitäisi tehdä suhteelle jotain että emme voi jatkaa näin, kun ei ole hyvä olla kummallakaan, mutta miehen ratkaisu oli pettäminen, se päätti jättää minut silloin, ainakin niin törkeän irstaasti meni toisen naisen luo, mun siskon kotona minun ollessa paikalla!!!

Unohtui vaan kertoa mulle että homma on loppu....

Nyt on vaikee uskoa miksi se nyt haluaisi olla mun kanssa lopun elämää ja miksi olisin nyt niin tärkeä ettei enää koskaan satuttais? Entäs kun tulee seuraava tilaisuus?