Porno parisuhteessa + itsetunto ongelma

Porno parisuhteessa + itsetunto ongelma

Käyttäjä Kiara82 aloittanut aikaan 04.06.2012 klo 10:12 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kiara82 kirjoittanut 04.06.2012 klo 10:12

Hei kaikki!

Kaipaisin näkökulmia, kokemuksia, vinkkejä otsikon aiheeseen.

Pieni taustaselvitys: Olen ollut nykyisen mieheni kanssa parisuhteessa vuoden ja siitä 5 kk olemme asuneet yhdessä. Olemme molemmat voimakastahtoisia ja miehelläni on jopa minua voimakkaampi tarve jyrätä ihmisiä ja saada heidät ajattelemaan kanssaan samoin. Minä taas olen kokenut elämässäni kovia, joten ihan pienestä en enää hetkahda. Olen kokenut 5 vuotta kestäneen väkivaltaisen parisuhteen, joka päättyi raiskaukseen ja tuon jälkeen 3 vuoden suhteen, jossa mies oli pornoriippuvainen. Menneet ovat aiheuttaneet minulle itsetunto ongelmia, kuitenkin ehkä vähemmän mitä voisi kuvitella. Asian suhteen olen käynyt reilun vuoden terapiassa, koska se vaikuttaa myös nykyiseen suhteeseeni.

Tiedän nämä tosi asiat, että ”niin kaunista naista ei olekkaan, etteikö mies katsoisi pornoa” ”kaikki miehet tekee sitä” jne. Kuitenkin tuo tieto tuntuu minusta ajoittain todella pahalta. Koen olevani kaunis ja seksikäskin, mutta kun tiedän, että mieheni katsoo useammin pornoa kun rakastelee kanssani, pahoitan mieleni ihan järjettömiin mittasuhteisiin. Jos en tietäisi asiasta, en miettisi sitä, mutta kun mies touhuaa omiaan, minä jään ilman ja sillon tiedän.. Ja olen melko seksuaalinen ihminen, olen aina kaivannut suhteissa seksiä enemmän kuin mies. Tämä taas on melko normaalia, koska naisille seksi on sen aktin lisäksi usein hellyyttä ja läheisyyttä.

Mietin päässäni asioita, että miksi en kelpaa/riitä? Ajatteleeko mies niitä porno naisia kun rakastelee/panee minua? Tarvitseeko hän sitä, että kykenee olemaan minun kanssani? Yms. ja tälläinen ajattelu ahdistaa. Olen tehnyt miehen mielihalujen eteen PALJON. Hän haluaa esim. melko usein roolileikkejä tai alusvaatejuttuja, kun minä taas kaipaan kosketusta ja läheisyyttä. Mietin miksi näen kaiken vaivan kun en saa itse takaisin toivomiani asioita?

Mies kääntää tämän kaiken minun syyksi. Meillä oli riitaa jostain höpöhöpö jutusta kun en ollut hänen kanssaan samaa mieltä, riita tietenkin johti keskusteluun hänen pornon katsomisestaan ja siitä, miksi hän voi vaatia minulta asioita jos ei ole valmis ottamaan minua huomioon tekemisissään. Tämän jälkeen hän piti VIIKON mykkäkoulun. Mykkäkoulu on hänen tapansa pitää valtaa. Lopulta kysyin miten aiomme jatkaa, koska puhumattakaan ei voi ikuisuuksia saman katon alla elää. Hän ei aio muuttaa käyttäytymistään, että huomioisi minut esim. olemalla hehkuttamatta pornosta, koska silloin ”rajoitan” hänen elämää. Toive olisi, että minun ei tarvitsisi saada jatkuvia muistuksia muista naisista. Tehkööt siis, mutta jos minä jään sen vuoksi ilman, pitääkö vain minun tehdä kaikki työ seksin eteen?

Koska minun suhtautumiseni pornoon on niin kielteinen, aiheuttaa se paljon myös luottamuspulaa. Menin sanomaan suutuspäissäni miehelle pahimpia pelkojani asian suhteen. Esim. että hän taitaa tarvita pornoa, että edes innostuu minusta. Toki hän otti sen arvosteluna hänen seksitaitoja kohtaan, vaikka tosiasiassa olin niin rikki, että käänsin omat pelkoni loukkaukseksi häntä kohtaan. Hän totesi että olen sairas.. Itsetunto ongelmani myönnän ja sitä työstän, mutta että sairas? Paljon muutakin sain kuulla.. mutta tuo jäi soimaan mieleen.

Paljon pahaa on sanottu puolin ja toisin. Tuntuu, että ehkä liikaakin, että voitaisiin enää jatkaa yhdessä. Itsetunto-ongelmiin en saa mieheltä tukea tai ymmärrystä. Hän ei esim. usko että käyn asian suhteen terapiassa, vaikka teen niin 2 kertaa/kk. Toki sielä käydään läpi paljon muitakin asioita.. Hän on todennut, että suhteessa ei kannata tehdä mitään miellyttääkseen toista. Silti, miksi minä olen tehnyt asioita esim. seksin suhteen hänelle ja hän odottaakin niin olevan?

Yksi riitoihimme liittyvä asia vaivaa minua todella paljon. Ehkä se on jopa asia jonka kanssa en voi elää. Aina sama kaava, pitkä mykkäkoulu mieheltä, minä yritän avata keskusteluyhteyden, jonka jälkeen huudetaan ja sivalletaan toisiamme. Yleensä siinä vaiheessa lähden lenkille rauhoittumaan ja kun tulen kotiin, pyydän, että saisin olla rauhassa ja jatketaan kun ollaan rauhoituttu. Tällöin mies kuitenkin aloittaa järkyttävän syyttelyn/haukkumisen, minkä vuoksi menen ihan paniikkiin. Koska ne sanat ovat kuin suoraan minua vuosia hakanneen exäni suusta. Ex oli selkeästi narsistinen, onko nykyisenikin? Laskelmoivaa, tahallaan etukäteen mietittyjä loukkauksia, pahimpia asioita joiden tietää olevan toiselle se herkin paikka. Ei edes suutuspäissään huudettuja, kuten minulla taas on tapana tehdä (kiroja ja korottaa ääntä). Ei kyllä suotavaa sekään, mutta kumpi on pehempaa, tunteiden puuskissa heitetyt typerät asiat, joita ei oikeasti edes tarkoita, vai laskelmoidusti mietityt, tahallaan sanonut pahimmat loukkaukset?

En kestä tälläistäkään elämää, että joka 3kk räjähtää ja lähes aina samasta asiasta..

Pitääkö minun vain niellä pahaolo? Kestää porno ja muut naiset reviirilläni? Eikö minulla ole oikeutta pyytää itselleni asioita joita kaipaan suhteelta/seksiltä tai tukea itsetuntokriisiin? Tarkoitus olisi nousta, mutta se tuntuu kovin vaikealta kun toinen kamppaa heti kun pääsee pystyyn.

Kiitos kaikille, jotka jaksavat lukea vuodatuksen ja kommentoida!

Käyttäjä Mantelinkukka kirjoittanut 06.06.2012 klo 22:10

Hei Kiara!
Ensin, voimaa ja jaksamista sinulle.🙂🌻
Meillä kaikilla on vapaa tahto ja se oma yksityisyys...jossa voimme olla etsimässä niitä omia voimavaroja, kun on sellainen kohta.
Kun se oma itsemme, syystä tai toisesta on säröillä/ rikki, niin se on ensin koottava ehyeksi, kuntoon ja sellaiseksi että siintä on tyytyväinen itseensä. Oman arvontunto on oleellista jotta voi antaa toiselle sitä mitä hän tarvitsee. Eli puolin ja toisin: antamista ja saamista parisuhteessa.

Jokseen minulla nousi sellainen aistimus, jotta mihelläsikin on jonkinmoinen itsetunto kompleksi. Haluaa sinun alistuvan ehkä myös etsii sinun "heikkoja" kohtia, jolla voi satuttaa ja "nousta" sinun yläpuolelle hallitakseen sinua. Haluatko sinä sitä, että sinua hallitaan?

Se miksi samastuin sinun kirjoitukseen, niin olen ollut hyvin lähellä hieman samantapaista roolileikkiä. Mikä sai silmäni avautumaan, oli juuri se että se ei tunnu kauniille, hyvälle tai se ei rohkaise oikealla tavalla. Se aitous! Elämä lähtee meidän sisältä: tunteista, ajatuksista ja teoista. Kaikki kulkee käsi kädessä.

Seksuaalisuuteen tutustuminen ja siintä nauttiminen on niin syvällinen prosessi itsessä ja mitä siltä sitten hakee. Seksuaalisuus on voimavara, elämän virta sekä tuntee itsensä kokonaiseksi, niin miehenä kuin naisena. Se on nautinnollista, kun se oikean kumppanin löytää eikä hae niitä mieltymyksiä.

Etsi itsestäsi, Kiara naiseus ja miehisyys, jotta olet tasapainoinen kumppani. Meissä kaikissa on nuo mies- ja naispuolet. Se ei ole välttämättä helppoa, kun niitä lähtee itsestä etsimään. Antoisaa kuitenkin! ☺️
Turvallista oloa!

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 07.06.2012 klo 13:21

Hei Kiara,

ei missään nimessä tarvitse alistua ja suostua kaikkeen, mistä tulee paha olo. Minusta miehesi käyttäytyy alistavasti ja itsekkäästi sinua kohtaan enkä itse suostuisi ollenkaan tuollaiseen peliin.

Oma ex-avomieheni harrasti myös mykkäkoulun pitoa ja minulla on siitä hyvin negatiiviset kokemukset ja muistot. Pornoa katselimme joskus yhdessä ja kivaa oli, mutta jos se ahdistaa sinua eikä miehesi ota tunteitasi huomioon, harkitsepa vakavasti, kannattaako yhdessäoloa jatkaa. Asiat selviävät puhumalla eikä riitelemällä, ei varsinkaan vaikenemalla.

Kaikki miehet eivät ole samanlaisia. Fiksujakin löytyy. Elämässä täytyy olla muitakin kiinnostuksen kohteita kuin porno. Seksuaalisuus on tärkeä osa elämää, mutta ei koko elämä. On aivan selvää, että parisuhteessa toisen jatkuva kiinnostus pornoa kohtaa nakertaa koko suhteen perustaa. Puhu miehesi kanssa vakavasti ja jos se ei auta, niin jatka elämääsi omin päin. Löydät varmasti vielä jonkun toisen, joka suhtautuu sinuun kunnioittavammin.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 08.06.2012 klo 20:07

Ketjun aloittaja mietti syitä miksi räjähtää ja aina vähän väliä samasta asiasta?
Pohti myös kuinka on itse pornokielteinen ja mies taas liian kiinnostunut.
Tuli vain mieleen, että onko kysymyksessä vain valtataistelu. On ihan sama mikä asia tai toisen tekeminen on kyseessä (porno, olut, netti, lukeminen, kuntoilu jne), mutta se että haluaa hallita toista takertumalla johonkin toisen erilaisuuteen jota ei voi sietää.
Mutta miksi ei voi sietää?
Mikä laukaisee sen negatiivisen tunteen että riita puhkeaa?
Tässä kun kirjoittelen mietin omaa parisuhdetta ja miten itse käyttäydyn toista kohtaan. Oli kyseessä mikä tahansa sellainen mihin toinen menee ikäänkuin sulkien minut pois elämästään, niin hermostun. Olen ulkopuolella. Minut on hylätty.
Mykkäkoulu on valtavan tehokas ase taistelussa, se nujertaa toisen.
Olimme tietoisia toistemme erilaisuudesta kun menimme yhteen, ja lupasimme hyväksyä toisemme. Mutta pikkuhiljaa olen huomannut että olemme alkaneet kyttäämään toisiamme ja ehkä hakemaan riidan aiheita. Se mikä alussa tuntui ettei se haittaa minua onkin nyt haitannut. Ärsyttää ja ahdistaa ja pelottaa. Hetkittäin jopa kuvittelen eroa, mutta en halua sitä, meillä ei ole niin isoja eroavaisuuksia että se normaalia arkea haittais.
Mutta toisen erilaisuuden hyväksyminen on vaikeaa, aikuisena ja kauan yksin eläneelle vielä hankalampi.

Käyttäjä Erika* (Vapaaehtoinen) (MIELI Tukitalo mielenterveys ry) kirjoittanut 10.06.2012 klo 19:27

Missään tapauksessa ei pidä suostua asioihin, jotka tuntuvat pahalta.
Porno ei mielestäni kuulu parisuhteesee, ellei sitä katsota yhdessä ja kummankin halusta. Ja sinä et selvästi halua.
Ja se, että miehesi hehkuttaa pornon katselustaan ja vaatii sinua hyväksymään sen, ettet " rajoittaisi" hänen elämäänsä, on väärin ja julmaa.
Tarinastasi tuli kuva parisuhteesta, jossa toinen on kukko tunkiolla ja toinen alistuu. Se ei ole oikea, aikuisten parisuhde. Se on lähinnä hyväksikäyttösuhde.
Haluatko elää noin kuin kuvasit? Pitäisikö kenenkään elää kuvaamassasi suhteessa?
Mieti mitä haluat elämältä.Etkö ansaitsisi parempaa kohtelua?
Tässä tilanteessa tunnut voivan huonosti, enkä kyllä ihmettele sitä.
Hyvä, että sinulla on terapiasuhde, jossa voit käsitellä asioitasi. Muista pitää huoli itsestäsi ja asettaa rajat. Kukaan ei niitä sinun puolestasi aseta.
Tsemppiä sinulle ja voimia tehdä oikeita ratkaisuja🙂🌻

Käyttäjä White princess kirjoittanut 11.06.2012 klo 09:33

Hei Kiara82!

Aloitit hyvän viestiketjun. En osaa vastata kysymyksiisi, mutta ajattelin itse sanoa mielipiteeni, mitä ajattelen pornosta parisuhteessa. Porno ja rakkaus ovat minusta kaksi eri asiaa. Olen ehkä nyky-yhteiskuntaan jopa liian vanhanaikainen oman kotitaustani vuoksi. Meillä on äiti tehnyt selväksi jopa ravintolakäytöksen rajat kasvatuksessa. Kun menet ravintolaan, niin sääntö numero yksi on, että sano kiitos ei lliioille lasillisille. Vettäkin voi juoda, tai tuoremehua. Tämä ei tarkoita meillä mitään ahdasmielistä kristillisyyttä, etteikö oltaisi sallittu kotona alkoholin käyttöä. Se on vain osa seksuaalikasvatusta. Olemme alkoholin kohtuukäyttäjiä, mutta emme ole nähneet alkoholiongelmaa onneksi kotipiireissä. Se, että äiti kasvatuksellaan kieltää alkoholin suurkulutuksen ravintoloissa tarkoittaa meillä vain sitä, että seksuaalisuutesi ei ole kaupan. Sen viestin saa antaa vastakkaiselle sukupuolelle. Jos mies sinua rakastaa, hän ei juota sinua känniin. Me olemme kuitenkin tanssineet ravintoloissa, joten emme ole mitään tiukkapipoja. Seksuaalisuus on jokaisen ihmisen oma asia, ja siinä kannattaa olla vastuuntuntoinen itsensä vuoksi. Porno ei ole mielestäni rakkautta parisuhteessa millään tavoin, koska se on kaupallisuutta. Se on yhä mielestäni ostettua rakkautta, joka loukkaa aina naista. Olen kuitenkin itse saanut nuoruudessani käydä Italiassa asti katsomassa ostetun rakkauden hyvässä seurassa. Se näky ei naurattanut. Olen myös käynyt katsomassa Ranskan Pigallen yhdeksänkymmentä luvulla etäältä. Ne naiset vain esittävät koskematonta, he eivät sitä ole. Ostettu rakkaus ei ole rakkautta. Faktahan on että pornon nasikuva on hyvin vastuuntunnoton, mitä tulee esim. sukupuolitauteihin. Pornossa nainen on miehelle alistettu, eivätkö he kunnioita itseään naisena. Se on likaista, heikkoa seksuaalisuutta, johon ei pidä suostua. Miehellähän on tavallaan aina kaksi naista. Se jolla ei ole enää muita avuja kuin se viimeinen, ja sitten se, jota hän rakastaa. Kaupallinen naiskuva on myös mielestäni eräällä tavalla heikkoa seksuaalisuutta ja siten heikkoa rakkautta. Se on myös jonkinlainen itsetunto-🤕ongelma ja jos sen ottaa omaksi tavoitteeseen, niin se voi aikaan saada vaikka syömishäiriön. Sekin on miesten maailma, ja tavallaan yhdenlaista pornoa. Mielipiteitä on monia, mutta minä itse olen todellakin saanut tarpeekseni tämän päivän seksuaalisuuskuvasta ja rakkauskuvasta enkä pidä sitä kovinkaan terveenä kuvana. Nyky-yhteiskunta on tavallaan sairastunut seksuaalisesti mielestäni. Ohjeeni on siis, että älä koskaan katso itseäsi miehesi silmin, jos et riitä hänelle fyysisesti. Ole rehellinen itsellesi. Toivotan hyvää jatkoa!

Käyttäjä Eveny kirjoittanut 25.06.2012 klo 10:20

Minä komppaan White Prinsessaa. Kiitos.

Sitten se asia tässä vielä, että mikä se asenne molemmilla on siinä parisuhteessa ollessa, on hyvä varmastikin tarkistaa kunkin omalta kohdalta.

Miksi edes olla parisuhteessa, jos se on pelkkä valtataistelu?

Eikös se ole omakin hyvä, jos haluaa toiselle hyvää? Kun pyrkii yhteiseen hyvään, asiat muuttuvat hyvinkin paljon.

Mutta kyllä ihminen voi olla niin äärimmäisen sokea omille tarkoitusperilleen tai sanotaanko täysin ymmärtämätön omissa vajavaisissa lähtökohdissaan. Siksi me tarvitaankin usein apua muilta, että päästäisi näkemään.

Käyttäjä Peony kirjoittanut 02.07.2012 klo 14:08

Hei, etsin itselleni apua netistä ja sattumalta ajauduin tälle palstalle. Tässä minun tarinaani, haluaisin saada tämän möhkäleen sisältäni pois.

Olen ollut vakisuhteessa jo yli kymmenen vuotta, suurimman osan ajasta olemme asuneet miehen kansa yhdessä. Olen aina kaivannut lisää toimintaa makuuhuoneen puolelle, mutta en ole aina saanut miestäni innostettua mukaan teoillani (lähelle meno, suukottelu ym. yritykset) ja usein ajattelin, että hänella on työhön liittyvää stressiä tai muita huolia etteivät sänkyhommat innosta. Monesti iltaisin suihkun jälkeen menin alasti hieromaan miestäni tietokoneen äärelle, mutta hän tervehdyksen jälkeen viis veisasi mitä teen.

Olen ihan normaalin näköinen nainen pömppömahoineen, mutta muualta miesten iskuyrityksiä ja imarteluja tuli, jotka vähän antoivat toivoa etten ole ihan kamalan näköinen, tai että jollekin edes kelpaisin. Joskus meni yli kuukausikin, että tapahtui mitään vällyjen välissä (pieni aikahan se on, verrattuna joidenkin kokemaan vuosien taukoon, mutta odottavalle niiiin pitkä..). Vuosi sitten aloin korjaamaan miehen ulkoista kovalevyä ja sieltähän se vastausvyyhti alkoi purkautua; pornovideoita (joiden nimet oli muutettu joksikin muuksi.) Olin löydöstä kahtiajakautunut, toisaalta iloitsin, että miestä sittenkin kiinnostaa seksi, mutta samalla itsetuntoni musertui rusinaksi..miksen minä kelvannut. Haluaisin vaikka joka päivä.

Kaikelle löytyi selitys; miksi mies ei lähtenyt ikinä lenkille tms. vaan jäi mieluimmin kotiin. Ottaa vähän päästä miettiä jälkikäteen häntä katselemassa pornoa kun vain lähdin kouluun, töihin, harrastuksiin, yms. ja jäin itse ilman. Onnen päivät koittivat heti, kun en ollut paikalla..

Loppujen lopuksi tilanne kärjistyi siihen, että kun lähdin itse ilalla nukkumaan, kuulin kun mies haki liukkarin laatikostani ja alkoi katselemaan pornoa. ilta toisensa jälkeen. Mietitytti joskus, kun hän tuli lopulta sessioidensa jälkeen viereen nukkumaan ja hetken päässä olikin uudestaan "vireessä", ajatteliko hän jotain videon naista vai kelpasinko minä kaikkine puutteineni tänä yönä.

Niin monesti itkin yöllä yksikseni, miksen kelpaa, kunnes yhtenä yönä viime kesänä en enää jaksanut ja sanoin, että tässä on mennyt 10 vuotta hukkaan. Mies ei osaa keskustella asioista, en saanut tähän minkäänlaista vastausta, enkä suoraan häntä pornon katselusta syyttänytkään. Sanoin vain, että tuntuu että jäin toiseksi. Olisi edes kohtuullista, että hän pyytäisi anteeksi..mutta jos ei ymmärtänyt mitä koitin sanoa, niin vaikeahan se on anteeksi pyytää.

Olen liian kiltti ja herkkä ihminen enkä ala riitelemään asioista ennenkuin on ihan pakko, ikäväkseni minulla on diplomaatin luonteenpiirre ja yritän välttää kaikkia konflikteja, vaikka sisin huutaa tuskasta.

Tällä hetkellä parisuhteemme on kai parempi, en tiedä. Mies ei puhu vaikeista asioista, enkä minä osaa aloittaa keskustelua niin, etten pillahtaisi heti itkuun ja jäisi sönköttämään vain jotain muutamalla sanalla, vaikka olisi koko novellin aineisto tulossa ulos. ☹️

Tiedän, että mies rakastaa ja on hellä, halailua ja hellittelyä meillä on joka päivä. Intohimot eivät vain kohtaa? Haluaisin päästä tästä asiasta yli, sillä mietin lähes joka päivä miksi en kelpaa. Olin masentunut vuosia sitten, ja osaltaan tämä oli varmaan yksi syy monista. Miten saan pönkitettyä itsetuntoani, etten enää välittäisi, mistä mies fantasioi. Miten saan oman elämän kasaan, monien naisten lailla pidän kotia pystössä ja menen ns. 'miehen ehdoilla'. Olen jälleen työttömänä, joten tässä on vähän liikaa aikaa mietiskellä menneitä, mutta myös hyvä mahdollisuus putsata pöytä ja siirtyä eteenpäin..mutta miten? Tästä asiasta ei kehtaa kenellekään puhua, tuntuu vain, että en jaksa pitää kaikkea tätä sisällä enää. ☹️

Käyttäjä Kimmou kirjoittanut 04.07.2012 klo 01:24

Peony kirjoitti 2.7.2012 14:8

Hei,

Suosittelen sinua ja miestäsi lukemaan http://www.yourbrainonporn.com sivustoa. Siitä voi olla apua sinulle hieman asioiden ymmärtämisessä ja voi kenties helpottaa hieman pahaa oloasi toisinaan. Miehellesi siitä voi olla korvaamatonta apua, sillä hän voi hyvinkin olla riippuvainen pornosta. Sivusto antaa kaikki mahdolliset keinot ja elämäntarinat, sekä ymmärtämyksen lopettaa pornonkatsominen. reuniting.com sivusto on myös hyvä, on paljon muitakin. Voisitte kenties yhdessä tutustua noihin sivuihin, artikkeleihin ja forumeihin mitä niissä on, voi olla mahdollista, että miehesi ei edes ymmärrä olevan niin pihalla kuin on. Hänelle pornon katsominen voi olla yhtä rutiininomaista kuin leivänsyönti, eikä hän välttämättä ymmärrä tai pysty myöntämään, että hän on koukussa pornoon, masturbointiin ja orgasmeihin. En tietenkään voi tietää, onko miehesi kohdalla näin, mutta se, että hän salailee asiasta viittaa siihen, että hänellä on ongelmia.

Oletteko puhuneet avoimesti miehesi pornonkatsomisesta? Tai oletko sinä ottanut asiaa esille? Olen melko varma, että miehesi ei varmastikaan nosta asiaa oma-aloitteisesti pöydälle. Uskon, että tämä on vaikeimpia asioita mitä parisuhteessa eteen voi tulla, mutta siitä on ehkä mahdollista selvitä.

Itse olen toiminut kuten miehesi, olen parisuhteessa erittäin viehättävän naisen kanssa ja silti vielä pari vuotta sitten vietin selvästi enemmän aikaa tietokoneruudun ääressä runkkaamassa kuin sängyssä naiseni kanssa. Salailin häneltä pornonkatselun täysin, yritin peitellä ja valehdella. Loukkasin häntä niin syvästi, että en tiedä voiko hän koskaan toipua siitä. Luottamuksen saavuttaminen ja anteeksianto ovat äärimmäisen pitkän työn ja ajan takana valheiden jälkeen. Itselläni on samankaltaisia ongelmia kuin miehelläsi, että minun on vaikea kohdata sitä asiaa, että olen loukannut puolisoani syvästi, vaikea avoimesti keskustella asiasta, se hidastaa eteenpäin menemistä. Periaatteessa on ymmärrettävää, että miehellesi on vaikea keskustella aiheesta, sillä se on iso häpeän paikka, hän saattaa alkaa puolustelemaan itseään. Uskon myös, koska hänen pornonkäyttöön liittyy salailua ja se on ollut toistuvaa, hänellä voi olla syvempiä tunne-elämän ongelmia tai itsetunto-ongelmia asian taustalla. Pornoriippuvuudessa pornoa ja runkkaamista käytetään enemmänkin tukahduttamaan vaikeita sisäisiä tuntoja, eikä se välttämättä suoranaisesti liity seksuaalisuuteen, ainakaan siten, että sitä käytettäisiin tyydyttämään seksuaalisia tarpeita.

Sinun on varmasti mahdotonta ymmärtää ainakaan tunnetasolla sitä tosiasiaa, että sinussa ei ole mitään vikaa. Mutta ei sinussa ole. Vika on miehesi korvien välissä. Ainakin nettiporno on luonteeltaan sellaista, että sitä vastaan ei voi kilpailla. Yhden klikkauksen päässä on miljoona toinen toistaan rajumpaa ja stimuloivampaa videota, 24/7, periaatteessa missä vain, milloin vain. Itsekkäästi. Onkin sanottu, että olemme ensimmäinen sukupolvi, joka runkkaa vasemmalla kädellä, kun oikea käsi on hiirellä näpyttämässä ja selaamassa videoita. Kun miehesi pornoa katsoessaan tyydyttää itseään ja saa orgasmin tai on tehnyt sitä toistuvasti esimerkiksi päivittäin vuosien ajan, porno ehdollistuu hänelle helpotuksen lähteenä ja positiivisena. Orgasmi on erittäin voimakas ehdollistaja. Fysiologisesti toistuva pornon katsominen, runkkaaminen ja orgasmit aiheuttavat jatkuvan alaviretason aivojen mielihyväkeskuksessa. Addikti käyttää pornoa myös mielialan säätelyyn, sillä orgasmein ehdollistettuna porno tuottaa pikaisen mielihyvähormoni dopamiinin erittymisen aivojen mielihyväkeskuksessa. Tämän pikaisen olon helpotuksen jälkeen olotila on usein hyvin tyhjä ja mitäänsanomaton. Tätä vaisua oloa voi sitten yrittää taas siirtää ja välttää katsomalla pornoa ja runkkaamalla uudestaan, siitä muodostuu noidankehä, jota voi verrata krapulaan ja korjaussarjaan.

Niin karua kuin se onkin, mikäli on katsonut pornoa paljon, on vaikea kiihottua normaalista kahdenvälisestä seksistä. Pornon käyttö on usein luonteeltaan myös progressiivistä. Tämä tarkoittaa sitä, että pitääkseen stimulaation yhtä voimakkaana kuin aiemmassa käytössä, siirrytään usein huomaamattakin asteittain katsomaan koko ajan kovempaa pornoa.

Mielestäni sinun on kerrottava miehellesi, että kuinka paljon pornonkatsominen loukkaa sinua. Hän ei sitä ensi alkuun välttämättä ymmärrä, hän voi sanoa, että kaikkihan sitä katsoo ja se on aivan normaalia. Tämän jälkeen hän voi vakuutella sinulle pitkäänkin, että on lopettanut ja katsoa silti selkäsi takana pornoa. Uskon, että mikäli miehesi sitten todella lopettaa pornonkatsomisen, se näkyy hänestä.

Pornonkatselun lopettamiseen löytyy mainitsemiltani sivustoilta paljon loistavaa asiaa. Sieltä löytyy myös puolisojen kokemuksia linkkien takaa. Monet pornoaddiktien puolisot käyvät läpi äärimmäisiä riittämättömyyden, mitättömyyden ja pettymyksen tunteita. haastetta parisuhteessa lisää se, että kun pornoaddikti on ehdollistanut pornon positiiviseksi, hänen voi olla vaikea olla empaattinen, eli ymmärtää sitä tunnemaailmaa, mitä puoliso käy läpi. Sinun kannattaa vaikka kirjoittaa miehellesi, mikäli ette osaa puhua, että kuinka loukkaavaa sinua kohtaan hänen toimintansa on ollut. Hieno homma, että teillä on läheisyyttä, mutta sinun kannattaa vaatia miestäsi lopettamaan pornon katselu. Hieman ajatus harhaileeja kirjoitus takkuaa, kun kissanpentu hyppii tässä näppäimistöllä, joten lopetan tähän.

Voimia sinulle kovasti, olisi kiva kuulla joskus lisää, mikäli tilanteessanne tapahtuu muutoksia.

t:Kimmou

Käyttäjä Peony kirjoittanut 07.07.2012 klo 15:13

Suuri kiitos vastauksestasi Kimmou. Jään sulattelemaan asiaa ja tutkin antamiasi linkkejä. Varmasti saan vähän apua vastaavista tilanteista ja muiden kokemuksien lukemisesta. Mutta jos tosiaan haluan avata tämän solmun, on varmaan pakko kirjoittaa kirje miehelleni. Olen vähän huono keskustelemaan naamatusten, sillä alan lähes aina vain itkemään enkä saa sitten mitään järkevää sanotuksi. Toivottavasti voin joskus käydä täällä kertomassa tilanteen parantumisesta. Mukavaa jatkoa sinulle, Kimmou 🙂🌻

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 07.07.2012 klo 15:48

Todella hyvä ja asiallinen viesti Kimmou. 🙂

Itse olen törmännyt samaan ongelmaan. Ajattelen että taustalla on haluttomuus kohdata toista ihmistä ja tämän tarpeita. Itse olen kokenut hyvin samantapaisia asioita kuin Kiara, mies ei tosin hehkuttanut pornon katseluaan, mutta seksi huononi koko ajan ja alkoi muistuttaa enemmän pornoleffojen paneskelua. Hellyys katosi täysin eikä minun tarpeistani välitetty, vaikka ne kuinka selkeästi ilmaisin.

Käyttäjä Samppa2 kirjoittanut 08.07.2012 klo 11:28

Olen itse aloittanut uuden parisuhteen. Olen sitä ennen kuitenkin katsellut pornoa netistä. Katsoin juuri äskenkin pornoa ja kehossani tapahtui voimakas kiihottuminen. Ajauduin itse pornon pariin avioeron jälkeen. Sairastin vakavaa masennusta, jolloin mielenkiintoni seksiin oli siitä syystä nollassa. Koin olevani jotenkin huono ihminen. Entinen vaimoni ja minun hyvä lapsuuden kaverini alkoivat seurustelemaan.

Minusta tuntui, etten olisikaan mies ja hakeuduin transsukupuolisten hoitoihin. Pääsinkin loppujen lopuksi Väestöliiton perheklinikan kautta. Tätä vaihetta kesti elämässäni vuodesta 2006 vuoteen 2008. Mulla on ollut kokoajan ongelmia itsetuntoni kanssa. Kärsin myös jännittämisestäkin. Nettipornon hyväpuoli onkin aidon kohtaamisen puuttuminen ja voi tutustua omaan kiihottumiseensa rauhassa, mutta siitä irrottautuminen onkin sitten tukalampaa.

Mä koin aikaa myöten oloni tukalammaksi tämän transvaiheen aikana ja päädyin siihen lopputulokseen, että olenkin sukupuolikokemukseltani enemmän mies kuin nainen. Tosin transvaiheen aikana oltiin edelleenkin symbioosissa minä ja mun exä, että exäksi jäänyt ex-lapsuuden ystävä. No he pystyivät hakemaan muiden ihmisten ymmärryksen rumalle toiminnalleen, kun itse näytin naisen näköiseltä.

Mä innostuin eron jälkeen seksistä. Rupesin käymään seksikaupoissa ja hankin seksivälineitä. Aloin katselemaan Lesbopornoa ja latailemaan pornokuvia netistä koneelleni. Pornosta alkoi tulemaan mulle tapa. Mä pystyin jotenkin turvautumaan pornoon ja kiihottumaan rauhassa kohtaamatta yhtään ihmistä livenä. Mulla on nyt tän vuoden puolella ollut sekä lyhyt parisuhde, että nyt tämä suhde, joka on edelleen muodostumassa.

No mä en tiedä miten tehdä pornon kanssa. Mä en ainakaan kovin helposti kiihotu livenä ja jos kiihotun niin sekin on lyhytaikaista kiihottumista. Joku taisi kirjoittaa, että sen näkee, kun mies luopuu pornosta. Mulle pornosta tulee voimakas kiihottumisen tunne ja penis jäykistyy käytännöllisesti katsottuna heti. Mulla on ollut livenä helpompaa olla sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa ei erektiota tarvitse ajatella.

Nyt olen kuitenkin tavannut elämäni naisen. Naisen jonka kanssa synkkaa ja läheisyys tuntuu muutenkin hyvältä. Transvaiheen loppumisestakin on kulunut jo kohta neljä vuotta. Tein eilen yhden merkittävän siirron, kun vien pitkään kaapissani olleet naisten juhlakengät läheiseen Uffin myymälään. Tuntui pahalta, mutta rauhoittelin itseäni sillä, että tämä irtiotto transvaiheesta piti tehdä, jotta voi päästä elämässään eteenpäin.

En ole koskaan pitänyt itseäni Transvestiittina, vaan silloin ihan reilusti transnaisena. Osallistui aikoinaan Setan järjestämiin transihmisten aktiviteetteihin. Kävimme transihmisten kanssa Tampereella, jossa tapasin muita transihmisiä. Opin transsukupuolisuudesta paljon ja erilaisista variaatioistakin.

Mun oma elämäni on ollut semmoista identiteetin hakemista. Olen käynyt terapiassa. Syön mieliala- ja epilepsialääkettä.

Käyttäjä Kimmou kirjoittanut 09.07.2012 klo 23:50

Samppa2 kirjoitti 8.7.2012 11:28

tuo kun kerroit, että seksi ei kiinnostanut kun olit masentunut ja siksi aloit katsomaan pornoa laittaa miettimään, onko pornon jatkuvassa runkkaamisessa todellakaan kysymys seksuaalisten halujen tyydyttäminen tai omaan seksuaalisuuteen tutustuminen. Mikäli pornosta on tullut tapa, pakkotoimi tai riippuvuus (nämähän ovat yksi ja sama asia) niin omien tuntemuksieni ja tietämykseni mukaan pmo (porno, masturbointi, orgasmi) on enemmänkin helppo keino tukahduttaa ja turruttaa vaikeita tuntemuksia, kuten ahdistusta, masennusta, vihaa, tylsyyttä, yksinäisyyttä tai surullisuutta. Mitä tunnetta tahansa jota ei ole kapasiteettia itsellä kohdata.

Uskon, että huono itsetunto ja huonosta itsetunnosta seuraava jännittäminen voivat altistaa pornoaddiktiolle. Näin ainakin itselläni on ollut, toisaalta voit olla varma, että pornonkatsominen huonontaa entisestään itsetuntoa ja lisää jännittämistä. Silloin kun itse katsoin vielä pornoa, minun oli vaikea kiihottua kahden välisestä seksistä vaikka sisälläni sitä janosikin, että pystyisipä siihen. Mutta ei se vaan onnistunut, syystä, että olin pornon ehdollistanut kiihottavaksi itselleni. Kiihottuminen ei tapahdu alapäässä vaan korvien välissä. Luonnollisesti tieto siitä, ettei välttämättä kykene seksiin, lisää jännitystä ja altistaa vaikeille tunteille ja lisääntyvälle pornonkatselulle. Ainakin, mikäli on tottunut pornoa käyttämään paljon. Itse tarvitsin potenssipillereitä, että kykenin seksiin puolisoni kanssa, kuka millä tahansa mittapuulla mitattuna on todella seksikäs ja kaunis. Voi miettiä miltä puolisosta silloin tuntuu, jos oma ukko runkkaa päivät pitkät tietokoneella muita naisia ja sitten käyttää potenssipillereitä kyetäkseen seksiin hänen kanssaan, se on äärimmäinen loukkaus. Mutta harva runkkari ymmärtää miettiä tätä.

Olen eri mieltä siitä kanssasi, että pornon hyvä puoli on aidon kohtaamisen puute, sillä se ainoastaan eristää ihmistä itsestään ja toisista.

Todennäköisesti porno vaikuttaa isosti siihen, että sinun on vaikea livenä kiihottua. Mitä tapahtuisi jos olisit ilman pornoa? Tekisit päätöksen lopettaa pornonkatselun, pornosta fantasoinnin ja runkkaamisen ja orgasmit, ainakin joksikin aikaa. Uskon, että huomaisit itsessäsi muutoksen siten, että itsetuntosi alkaisi parantumaan, elämä alkaisi näyttämään ja maistumaan paremmalta, sosiaalisuutesi lisääntyisi, todellinen seksuaalisuutesi voisi alkaa pikkuhiljaa nostamaan päätäsi, asiat voisivat alkaa selkeytymään. Lisäksi aikaa olisi yhtäkkiä paljon enemmän elämässä käytettävänä. JA normaalit arjen ja elämän asiat maistuisivat paremmalta. Tai siis minulla ainakin näin on tapahtunut ja luettuani muiden pornoaddiktien kertomuksia, suurin osa kokee vastaavanlaisia muutoksiaan elämässään.

Tiedätkö mikä on huonon itsetuntosi taustalla? Monesti huono itsetunto ja toistuva pornonkäyttö voivat viitata, että lapsuudessa on jokin seksuaalisen hyväksikäytön trauma.

Tsemppiä uuteen suhteeseesi ja identiteettisi etsimiseen.

Kimmou

Käyttäjä Samppa2 kirjoittanut 15.08.2012 klo 09:18

Kiitos kommentistasi,

Olen kiihottunut myös livenä ja muistanut mainita naiselleni siitä joka kerran kun olen kiihottunut. Minusta livenä kiihottuminen on hienoasia. Pornon katselemisessa kiihottuminen tapahtuu liian helposti vailla todellista kontaktia toiseen ihmiseen. Oikeat pusut ja hyväily ovat todella tärkeitä asioita. Minkälainen pornon katselu on hyvästä, vai onko minkäänlainen varsinkaan ylhäisessä yksinäisyydessä tapahtuva pornon tiirailu ja runkkaaminen siinä samassa?

Olen huomannut, että porno kiihottaa tosi paljon. Veri virtaa penikseen tosi nopeasti jäykistäen sen niin jäykäksi kuin mahdollista. Toki äärimmilleen jäykistyneen peniksen katseleminen on mukavaa ja mieltä ylentävää sekä se tunne kun laukeaa siitä seuranneen itsetyydytyksen seurauksena. Olen huomannut sen, että myös itsetyydytys tuntuu paremmalta mitä jäykempi penis on itsetyydytystilanteen aikana.

Olin nuorempana koulukiusattu ja minulle kehittyi riippuvuus itsetyydytykseen. Opin ilmeisesti jo silloin, että runkkaamalla helpottaa jonkin verran omaa oloa. Ehkä runkkaaminen ja pornon katselu liittyykin enemmän oman henkisen pahoinvoinnin turruttamiseen, kun tarkoitukseen loukata omaa kumppania.

Tsemppiä kaikille pornoaddiktion kanssa kamppaileville ihmisille ja heidän läheisilleen.

Käyttäjä Samppa2 kirjoittanut 23.08.2012 klo 11:31

Kyllä ne asiat ovat elämässäni menneet siihen suuntaan, että kiihotun todellakin kumppanini läheisyydestä. Haluan, että kumppanini koskettaa kädellään minun sukuelimiä. Vaikka tähän mennessä olemme olleet ulkona ja vaatteet päällä, niin se kiihottaa silti. Tokin olen oppinut pornosta rintojen hyväilyn ja pepun hieronnan ja läpsyttelyn. Tässä samalla kirjoittaessani noita asioita ruudulle alkaa tapahtumaan kiihottumista. En näe edessäni muuta kun tämän Tukinetin sivun, mutta kirjoittaessani hyvistä hetkistä kiihottumista alkaa tapahtua.

Meillä on todella hyvä henkinen yhteys kumppanin kanssa ja olemme lyhyessä ajassa keskustelleet monista asioista, sellaisista jotka tuovat ihmisen taatusti alas pilvilinnoista. On ihanaa, kun on pystynyt siirämään pornon sivummalle ja kiihottumaan todellisessa oikeassa kahden välisessä tilanteessa.

Mulla on muutenkin itselläni henkilökohtaisesti tekemistä itseni kanssa. Tarvitsen apua siinä, miten olla avuksi toiselle ihmiselle hädän hetkellä. Miten hillitä se oma paniikki ja ahdistus, mikä siitä seuraa. Mutta tähänhän ei porno auta mitenkään. Pornoon voi toki paeta, jos ei halua kohdata itseään. Pornosivuilla näkee vaan alastomia ihmisiä harrastamassa seksiä toistensa kanssa, eikä kenelläkään ole mitään hätää.

Joskus aikoinani pornoa katsellessani ajattelin, että olis mukavaa olla noissa bileissä mukana. Miltäköhän tuntui naida ensin yhtä naista ja sitten seuraavaa naista? Oliskohan penis kokoajan yhtä lailla erektiossa? Ajatteleekohan muut miehet, jotka katsovat pornoa haluavansa olla mukana kukkona tunkiolla useamman lesbonaisen kanssa penis ojossa panemassa kutakin kerrallaan?

Noi ovat toisaalta sellaisia ajatuksia, jotka ovat pakenemista tästä ympäröivästä todellisuudesta ja tosielämässä hoidettavista kysymyksistä. Kuinka moni haluaa paeta virtuaalimaailmaan, vaikkapa arkisia kodin askareita, kuten imurointia ja pyykinpesua? Olis mielenkiintoista tietää onko monessakin parisuhteessa miehen pornon katselu ohittanut normaalin seksielämän lisäksi myös kodin arkiaskareet?

Onko isiä, jotka ovat pornon katselun seurauksena laiminlyöneet lastensa viemisen harrastuksiin?

Onko pornon katselu ohittanut joissain perheissä lasten läksyjen katsomisen ja normaalien kuulumisten kysymisen?

Onko ihmisiä, joiden olis välittömästi syytä lopettaa pornon katselu lastensa hyvinvoinnin takia?

Itselläni ei ole lapsia. Mutta ymmärrän, että tollaisella riippuvuudella voi olla vakaviakin seurauksia.

Käyttäjä Kimmou kirjoittanut 28.08.2012 klo 23:04

On paljon isejä jotka laiminlyövät lapsiaan pornon takia, todennäköisesti äitejäkin. Porno ainakin addiktiona, aivan kuten mikä tahansa muukin addiktio tekee tunne-elämälle tuhoa ja vääristää maailmankuvaa. Prioriteetit muuttuvat ja porno ja itsetyydyttämisen + orgasmin tuottama mielihyvä nousee tärkeimmäksi asiaksi. Se on aivokemiaa ja mekanismi on sama kaikissa riippuvuuksissa, oli kyseessä sitten huumeet, peliriippuvuus tai alkoholismi.

Omasta mielestäni kaikkien ihmisten olisi syytä lopettaa pornon katselu lastensa hyvinvoinnin takia, eivät ne sovi millään tavalla yhteen. Ymmärrän toki, että ei porno ole kaikille ongelmallista, mutta siitä voi nopeasti kyllä muodostua ongelma. Mutta eihän pornoa voi mitenkään sovittaa yhteen perhe-elämään. Tyyliin, että runkkaa ensin jotain ryhmäseksivideota jossa hyväksikäytetään tyttöparkoja ja sitten käydään suukottamassa lapset nukkumaan, oikeasti what the f***?. Tiedän, että en ole ollut ainoa maailman mies joka on tällä tavalla toiminut. Toivon, että joku vaikkapa lukisi tämän joskus ja havahtuisi, että ei sen niin kuulu mennä. Uskon tällaisen epäterveellisen maailmankatsomuksen olevan yhteiskunnassa paheneva ja jollain tavalla yhä pinnan alla piilevä kaaos.

Seurauksia mitä pornoriippuvuus aiheuttaa ovat esimerkiksi seuraavanlaisia: Tunne-elämän laimeneminen, erektiohäiriöt, parisuhde-ongelmat (kuulemani mukaan muistaakseni lähes puolet avioeroista ovat tavalla tai toisella kytköksissä pornoon), keskittymisvaikeudet, sosiaalinen eristäytyminen, naiskuvan totaalinen vääristyminen, uskoakseni myös seksuaaliset häiriökäyttäytymiset, äärimmillään raiskaukset, jopa pedofilia. Pornon pitäminen normaalina.

Tässä täytyy muistaa, että hyvin harva pornoelokuvien näyttelijöistä todella pitävät seksistä, tuskin kukaan, he ovat lähtöisin huonoista oloista, heidät houkutellaan huumeilla ja pienellä rahalla tulemaan käytännössä raiskatuksi kameran edessä. Pornoteollisuus on julmaa bisnestä, jonka päämääränä on tuottaa rahaa. Jokainen ihminenhän on itse vastuussa siitä, millaista teollisuutta haluaa tukea. Eihän kukaan pornon katsoja tietystikään kykene asiaa ajattelemaan näin, mutta fakta se on silti.

Minusta hieno homma, että olette keskustelleet ja teillä on henkinen yhteys kumppanisi kanssa. Tosi hieno juttu.