Paljon on taas samanlaisista tunteista saanut lukea, mitä itse mielessäni käyn. En ihan joka päivä mutta usein.
Nyt on taas ahdistanut enemmän kun tietää että kohta suhteen paljastumisesta tulee 2kk ja siitä kun toinen nainen oli mun kodissani 3kk (sama kuukauden päivä). Vihaan sitä päivää yli kaiken. Yritän olla ajattelematta asiaa, mutta se väkisinkin on mielessä.
Olen jopa ollut muutamaan otteeseen yhteydessä tähän toiseen naiseen, ja mua se on kyllä auttanut. Olen hänen puoleltaan kuullut syyt miksi hän lähti suhteeseen ja mitä hän siltä haki. Kun vastaus oli sama kuin miehelläni, eli seksiä, uskon että tässä tilanteessa meillä on vielä mahdollisuus saada liitto toimimaan. Ja koska tämä nainen vieraili kaksi kertaa meidän kodissa, mun sängyssä, mun oli hyvin vaikea päästä yli niistä mielikuvista joissa mieheni oli toisen naisen kanssa meidän sängyssä tai sohvalla mutta kun olen "tutustunut" naiseen viestien välityksellä, hän ei ole enää sellainen mörkö kuin kuvitelmissani oli. Ei tarkoita todellakaan että millään tasolla hyväksyisin asian tai unohtaisin, mutta näin se vaan on.
Kävimme mieheni kanssa terapiassa viime viikolla ja tuntui hyvältä puhua ihmisen kanssa joka on ulkopuolelta. Itse en ole kertonut kenellekään petetyksi tulemisesta, kai se jotenkin hävettää, että mulle on voinut tapahtua jotain semmoista. Vaikka itse olenkin syytön tähän asiaan.
Mieheni on ollut kovasti tukena ja on todellakin ymmärtänyt tekojensa vääryyden ja mitä ne on mulle tehny. Koskaan en ole nähnyt hänen itkevän kuten nyt viimeaikoina.
Rankkaa on painiskella näiden omien tunteiden kanssa, on kuin vuoristoradassa. Onneksi parempia päiviä on jo enemmän.

Voimia kaikille saman kokeneille ☹️

Hei!
Mariella: Kysyit, mistä mieheni masennus johtui. Olen tullut siihen tulokseen, että syyllisyys ja häpeä, mutta myös
se, että he ehtivät kiintyä salarakkaansa kanssa niin, että äkkiä katkaistu suhde jäi selvityksiä vaille. Olen
jutellut tämän naisen kanssa ja selvisi, että ovat suunnitelleet jo yhteistä tulevaisuutta. Suhde loppui kuin seinään
mieheni päätöksestä. Tajusiko vasta myöhemmin, että se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Itse kehotin ottamaan
yhteyttä ja selvittämään suhteensa, jotta tulisi varmuus haluaako jatkaa vai lähteä uuteen. Taas tullaan siihen
että selvittämättömät asiat jää kiviriipaksi jatkossa. Näitä asioita on sitten puitu, vielä nykyisinkin. Tosin nyt
aletaan jokseenkin sinut tässä suhteessa. Se, että emme ole rakastuneita vaan rakastamme toisiamme, on
jatkossa kantavampi voima. Mutta onhan tämä ollut kova pala niellä. Ilman tuota miehen lujaa päätöstä
emme varmaan olisi tässä.
Kyynel78: Kauheita olet sinäkin saanut kokea. Oma koti häväisty pahimmalla tavalla. Et ole ainoa, sillä näin
tapahtui minullekin. Siitäkin on vain päästävä yli. Itse vaihdoin sängyn aluksi. Se oli sellainen vihainen vasta-
rinta. Mieluummin olis vaihtanut kodinkin siinä vaiheessa. No kun aikaa kului, sille jo pystyi nauramaan. Tämä
on vähän raa'asti sanottu, mutta siitäkin pääsee vielä ohi. Koti on pyhä paikka, sen pitäisi olla itsestään selvyys,
mutta pettäjän huumassa ei mikään ole pyhää. Tee puolisollesi tämä asia selväksi!
Jokainen tapaus on erilainen. Erilaiset ihmiset, elämäntilanne ja mieli. Mutta aina niistä löytyy yhtäläisyyksiä.
Ollaan vahvoja, vaikka tekee kipeää...

Hei🌻🙂🌻
Meillä suhde miehellä oli soittelua, tekstailua ja epäonnistunut seksikontakti. Rakkaus/ tunteet eivät hänellä liikkuneet mutta toinen osapuoli lienee ollut ihastunut, koska ehdotukset tulivat häneltä, samoin aloitteet.
Toinen nainen häiriköi vielä suhteen päättämisen jälkeenkin.
Raskasta on, jos oma koti häpäistään. Meillä tapahtumat työautossa, jossa itse en sen jälkeen ole istunut 😳
Olette sinnikkäitä ja varmasti selviätte 🌻🙂🌻

Arjen kiireet ovat vieneet tiiviisti aikaani ajatuksistakin, mutta kumma kuinka öisin kaikki palaa kirkkaasti mieleen. Olen toki saanut nukahtamislääkettä, kokeillut melatoniinia...vaan pah! Herään joka yö ja unesta on vaikea saada kiinni. Mä olen väsynyt. Kävin maanantiana juttelemassa depressiohoitajan kanssa, tein masennustestin ja sen perusteella kärsin väsymyksestä eli nyt pitäisi saada vaan nukuttua.
Miehen kanssa menee tasaiseen, keskustelemme jos minä aloitan. Miten saisin mieheni käsittämään että minun on vaan saatava puhua tämä paha olo pois ja jotta mielestäni saamme eheän suhteen. Se on myös läpi käytävä, tunteet on purettava ja olla aito sekä rehellinen. Ymmärrän kyllä, mieheni työn laadun ja sen että sankyyn tullessa on väsynyt, mutta kun ei oikein tunnu muutakaan hetkeä keskustelulle löytyvän. Olen yrittänyt.... Silloin tällöin laitan tx päivisin, kerron omista tunteistani häntä kohtaan ja pyydän ymmärrystä minua kohtaan. Kaipaan myös hyväksyntää, sillä jotenkin vielä haen erilaisuutta tuohon toiseen naiseen. Haluaisin olla parempi ja tehdä oikein. Joskus mieheni vastaa tx, hän kertoo aidosti olevansa pahoillaan että on satuttanut ja haluaa jatkaa kanssani. Tuon tiedän, mutta haluaisin häneltä myös eväitä kuinka voisimme yhdessä rakentaa suhdetta kuntoon. Nyt tuntuu että minä olen se kantava voima ja mies laahaa perässä. Kun kerroin miehelleni, että menen käymään depressiohoitajalla keskustelemaan suhteemme kiemuroista ja ensisijaisesti minun jakasmisesta sanoin samalla että toivon hänen olevan siinä prosessissa mukana. Ensi reaktio oli, että pitääkö hänen taas lähteä palaveriin kertomaan pettämisestään ja emmekö selviäisi kahden? Minä sanoin tyynesti että en odottanut että olet paikalla vaan hengessä mukana ja että ymmärtäisit miksi sinne menen. Voih.... Jatkan käyntejä sillä on joku joka kuuntelee ja kertoo olenko oikealla tiellä kun itsellään ei aina usko siihen riitä. Varmasti saan apua siitä, mutta nyt on jälleen itselleen toistettava että pikku hiljaa hyvä tulee ja hoitajakin sanoi että olen ihan alkumetreillä. Lohdullista, mutta piinallista, sillä haluaisin niin kovasti kaiken kuntoon.
Siitä olen tyytyväinen, että mieheni suhde tuohon toiseen naiseen kesti lyhyen aikaa, kertoman mukaan 3kk, jollloin olivat tavanneet työpaikalla ja harvakseen luonaalla ja sitten tuo pikainen luonastauko pano. ÄÄh! Oikeasti olen erittäin katkera edelleen, mutta yritän etsiä positiivisia asioita pettämisestä.
Kuinka minulla sitten menee? Tunteet heittelevät paljon edelleen ja olen yrittänyt olla näyttämättä niitä kaikkia. Olen ryhtynyt järjestelemään niitä ja yritän löytää niille oman hetken. Ja valitettavasti niille yö on parasta aikaa. Kukaan ei kuule eikä näe kuinka puran tunnevyyhtiäni. Olen väsynyt.
Kuulin ystävältäni että hänen miehensä on pettänyt hänet, jolloin avauduin hänelle kertoen kaiken. Hän oli tyrmistynyt, yllättynyt.... minun miehenikö pettäjä?... Ei olisi uskonut, mutta se mitä hänelle oli sattunut vahvisti näkemystä uudelleen. Nyt olemme pari kertaa käyneet iltalenkillä, jolla puramme itkut ja naurut joka askeleella. Tukihenkilöm toinen petetty.... surullista mutta kantavaa. Niin kuin Te täällä, olette iso voiman antaja joukko ja tulee aina lohdullinen olo lukea teidän kokemuksianne, tunteitanne ja ajatuksianne. Olen pahoillani myös teidän puolestanne, sillä nyt tiedän miten pettäminen on minuun vaikuttanut ja sitä samaa tunnette tekin.
Mutta me jokainen jaksamme, joko yhdessä puolison kanssa tai omana itsenämme. Me jokainen olemme oikeutetusti haavoitettu, sisältä murrettu, ihan oikeita ihmisä.
Voima haleja teille kaikille!☺️❤️

Hei 🌻🙂🌻
Teary69: uskon siihen, että olet väsynyt. Niin nimittäin olen minäkin.
Tänään yritimme keskustelua siitä, että parempi on, jos tunteet näyttää, silloin, kun on paha olla. Tätä mieltä oli myös mieheni. Siinä sitten eksyimme sivuraiteille ja kerroin itkien, että pettäminen horjutti perusturvaani...tässä tuli vastaan lukko. Mieheni toivomus oli edelleen, että puhuisin ne asiat psykiatrillani, koska olemme jo kotona niistä aiemmin kuulemma (tätä en muista) keskustelleet.
Mieheni ei voi ottaa vastaan tunteitani, jos ne liittyvät hänen tekemisiinsä. Hän kokee syyllisyyden niin vahvana, lamauttavana.
Mies yritti selittää, ettei se ollut suhde: naisella ei tunnepuolella tuolloin ollut mitään merkitystä ja naisen aloitteesta tapahtunut intiimi kontakti ei onnistunut. Mies sanoi, että ei sellaista voi luokitella suhteeksi, missä tunteet eivät liiku. Ymmärrän toisaalta tämän, vaikka ulkopuolisesta se suhteelta vahvasti vaikutti. Miehen psyykkinen tila tuolloin oli heikko ja hän haki kuuntelijaa itselleen. Toisella osapuolella oli sitten eri intressit pelissä ja näin kävi. Mies kokee tulleensa hyväksikäytetyksi, samoin, kuin minä, koska pidän hänen toimiaan kuitenkin pettämisenä.
Vaikea tilanne ja pariterapiaan mies ei ole suostuvainen. Itse odottelen lääkityksen vaikutusta ja seuraavaa terapia aikaa jo.
Hankala tilanne, kun sekä pettäjä, että petetty on ihan hajalla tilanteen takia.
Ja kolmas osapuoli jatkaa kuulemma elämäänsä nykyisin niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan 😐 Luulen, että tässä menee vielä aikaa täydelliseen toipumiseen mutta periksi en ole vielä antanut.
Arkipäivässä mies huomioi tarpeitani huomattavasti paremmin kuin ennen ja tällä hetkellä myös luottamus häneen on alkanut orastavasti palata.
Hän itse sanoi, ettei ikinä olisi toiminut tuolla tavoin, jos järki olisi ollut päässä tallella ja hän olisi tajunnut sen, miten se voi aiheuttaa toiselle masennuksen puhkeamisen.
Toivon, että te pääsette yhteisymmärrykseen ja teilläkin mies tajuaa sen, ettei näistä asioista kertakeskusteluilla selvitä.
Voimia sinulle ja kaikkea hyvää toivon 🌻🙂🌻

Olen pariin kertaan käynyt depressiohoitajan kanssa juttelemassa pettämisen tuomista tunteista ja väsymyksestä. Olen kokenut että ne ovat auttaneet minua eteenpäin. Nyt kuitenkin kaivelemaan on jäänyt useaan otteeseen hoitaja kommentit, naarasleijonana olemisesta sekä ensisijaisesi minun oltava aktiivisempi osapuoli suhteemme korjaamiseksi. Höh.... Itse ajattelen että mieheni saisi tehdä enemmän töitä suhteemme eteen sekä olla pettämisestään vastuussa. tämän hoitajan näkemys onkin hiukan erillainen minun näkemykseeni verraten ja nyt siis päässäni kiertää kehää mitä tehdä oikein.
Ajatus siitä että olen loukattu ja rikottu sisältä, kertoo minulle että mieheni on velvollinen pitämään minua enemmän lähellään kuin kukkaa kämmenellä. Ajattelenko nyt siis väärin? Ja nyt tuntuu edelleen siltä että olen yksin rakentamassa suhdettamme kasaan, miten pettämisen kiinni jäämisen alussa olikin niin toivo rikas? Tapasin perjantaina tuon hoitajan ja sovimme että olen viikonlopun aktiivisempi osapuoli ja kiinnitän näin mieheni huomoin itseeni. Hah.... vaan kuinkas kävi. Eipä tehonnut, mieheni jatkoi normaalia olemistaan teoistani huolimatta ja niinpä olin viikonlopun aika yksinäinen vaikkakin mieheni oli läsnä.
Meillähän on pitkään ollut niin että mieheni uppoutuu täysin tietokoneensa kanssa muuhun ja ympärillä olevan unohtuu, ei kuule ei näe ei edes lapsiaan. Mieheni on osapäivä yrittäjä eli käy myös palkkatyössä ja tuo koneella olo kuuluu kuulema yrittämiseen. Yhteinen aika on siis jäänyt taka-alalle. Mieheni kyllä sanoo että tule lähelle kun on keskittynyt muuhun, mutta useasti yritettyäni olen pettynyt monesti siihen että minua ei huomioitukaan. Enkä näe itseäni myöskään tyrkkyliisana ja haluaisin että minua arvostetaan. Nyt tunteeni ovat jälleen pohjamudassa ja haluankin tämän päivän pyhittää räytymiselle, hitto minulla on siihen oikeus!
Joulua odotan mielenkiinnolla pitkineen pyhineen ja anopin vierailulla, jännittää jo valmiiksi saanko pidettyä itseni kasassa.
Voimia ja halaus teille kaikille alkaneeseen viikkoon!☺️❤️

Hei🌻🙂🌻
Kuulostaa oudoilta nuo psyk.sairaanhoitajan kommentit. Meillä kuitenkin on mies se, joka lähestyy, vaikka noita notkahduksia onkin.
Mielestäni miehesi tulisi huomioida sinua enemmän.
Onko miehesi antanut sinulle oikeuden päästä sähköpostiinsa? Mietin vaan, että luotatko täysin siihen, että koneella tehdään vain töitä?
Jossain asiantuntijan artikkelissa oli, että pettämisen jälkeen tulee kaiken olla julkista: puhelimen, sähköpostin jne. En halua luoda sinuun epävarmuutta mutta tuo, ettei mies ole muuttunut yhtään huolestuttaa.
Meillä mies muuttui mutta minä juutuin silti pettämiseen. Tosin yleensä vie aikaa toipua sellaisesta; vuosikin voi mennä.
Ikävää, että miehesi toimii tuolla tavoin. Uskon, että olet lohduton ja lisäksi vielä nuo hoitajan kommentit.
Voimia Sinulle, sillä helppoa sinulla ei nyt taatusti ole 😳

Hei,

Ymmärrän hoitajan ajatuksen sillä tavalla, että petetyn tarve keskusteluun on paljon suurempi kuin pettäjällä. Usein pettäjä ei haluaisi, että asiaa otetaan esille millään tavalla. Petetty ei voi jäädä odottamaan pettäjän vastaantuloa, vaikka se oikein olisikin. Muutenkin terapiassa vältetään ottamasta moraalista kantaa siihen mikä on oikein mikä väärin. Moraali on henkilökohtainen asia joka määritellään parisuhteessa. Jos pettämisen kokenut pari pyrkii jatkamaan yhdessä, ei syyttely ja oikeuden jakaminen juuri auta parisuhteen parantamisessa. Molemmat voivat parantaa parisuhteessa ja myös pettäjän näkökulma on otettava huomioon. Jos kaikki velvollisuudet kaatuvat pettämisen takia pettäjälle, hän ei koe parisuhteen olevan enää häntä varten.

Teary, miehesi ei saisi kuitenkaan jättäytyä passiiviseksi. Parisuhteen korjaaminen on molempien asia johon molempien tulisi varata aikaa ja energiaa. Teidän tapauksessa voisi pyrkiä sopimaan tietyn ajan mikä varataan parisuhteelle, sen hoidolle, siitä keskustelemiselle. Sama ajatus kuin Torso2:lla toisaalla. Meillä on pyritty omiin oloihin uppoutuminen jättämään vähiin ja varattu yhteistä aikaa, esim. kävelylenkki ja kirja jota luetaan ennen nukkumista vuorotellen ääneen. Jos miehesi tekee töitä kotona, on kohtuullista, että töille jää aikaa mutta on myös kohtuullista, että on tietty rajattu työaika kuten yleensä töissä.

Parisuhteen korjaantumisen yksi edellytys on, että tunnet saavasi jotain hyvitystä petetyksi tulemisen vastineeksi. Yksi hyvä hyvitys on, että miehesi panostaa enemmän kuin aikaisemmin teidän parisuhteeseen ja sinuun, hän maksaa jonkun hinnan petoksestaan. Parisuhteeseen panostaminen antaa hänellekin paremman parisuhteen mikä voi tuntua epäoikeudenmukaiselta mutta ei voi olla pitkäkestoisesti parempaa parisuhdetta vain toiselle. Tämän takia ei saa myöskään jumittua siihen, että pettäjä aina joutuu hyvittelemään. Silloin parisuhde ei ole molemmille parempi. Pettäjä väsyy loputtomaan altavastaajan rooliin ja parisuhde päättyy eroon, uuteen pettämiseen tai ainakin huononee.

Pettäjä on hyväksyttävä tasavertaiseksi kumppaniksi ja on löydettävä keskinäinen kunnioitus. Tätä pettäjä ei voi kuitenkaan vain odotella, vaan hänen on panostettava suhteeseen ja ansaittava kunnioitus, maksettava tietty hinta jotta petetty pääsisi katkeruudesta. Koska tehtyä ei saa tekemättömäksi, petetyn on saatava muuta kautta aineksia jotka antavat tunteen edes kohtuullisesta hyvityksestä. Minkälaista polkua toipumiseen hoitaja tarjosi? Miten sinun tulisi hoitajan mukaan edetä?

Mariella, teillä mies on nähdäkseni maksanut melkoisen hinnan. Hän ei ole toiminut pettämisen paljastuttua parhaalla mahdollisella tavalla mutta hän on ilmeisesti kovasti pinnistellyt häpeän ja masennuksen paineessa ja nämä huomioiden tehnyt voitavansa. On hyvä, että voit antaa hänelle vähän löysää. Molempien maksamia hintoja ei voi koskaan verrata yhteismitallisesti, molemmat ovat kuitenkin olleet voimiensa rajoilla. Enempää ei liene viisasta vaatia.

Kaikille voimia toivottaen.

Käykää petetyt lukemassa Väestöliiton sivuilta hyviä artikkeleja aiheesta. Itse koin että niistä oli hyötyä, ymmärrän nyt itseäni paremmin ja tunteitani. Myös pettäjälle omat artikkelit:

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/

Voimia alkavaan viikkoon 🙂👍

Hei!

En halunnut aloittaa uutta ketjua, joten jos voin hiukan tunkeilla tänne?

Vähän ulkopuolista näkökulmaa kaipaisin. Meillä räjähti pari päivää sitten. Ensin mies oli käynyt toisella paikkakunnalla juhlimassa ja sieltä tultuaan oli todella omituinen, hyvin äksy ja hiljainen, kiukutteli todella pahasti myös lapsille. Ei oikein halunnut puhua reissusta. Sinä päivänä laskin sen krapulan piikkiin, mutta käytös vain jatkui. Hän kyllä ollut hiukan omituinen jo ennen tuota, mutta käytös paheni huomattavasti reissun jälkeen. Hänellä on todella kova stressi töistä ja on ollut pitkään erittäin väsynyt ja masentunutkin.

Hän on jo jonkun aikaa sanonut muutaman kerran, että minä vain valitan ja nalkutan, vaikka ihan asiallisestikin yrittäisin hänelle jostain asioista sanoa. Itse hän paasaa minulle milloin mistäkin, mutta tämä on hänen mielestään aiheellista puhetta, ei valittamista tms.

Joka tapauksessa, tuon reissun jälkeen tuntui, että hänellä oli vihaa minua kohtaan. En ottanut asiaa puheeksi, koska yleensä kun aistin jotain, hän kuittaa sen minun vainoharhaisuutena. Mutta sitten toissapäivänä mies vain räjähti. Oli aluksi kotiin tullessaan hyvällä tuulella, tai ainakin vaikutti siltä. Sitten hän ihan hetkessä muuttui ja vihjaili että hän tekee kaiken kotona, mitä ei todellakaan tee. Hän tekee vain töitä ja minä hoidan kodin+lapset 90%:sesti. Takerruin sitten tuohon, koska se tuntui minun vähättelyltä. Hän alkoi syyllistämään siitä, etten ole jaksanut siivota (olen ollut kipeä monta viikkoa ja käynyt töissä, en vain ole jaksanut). Että hän tekee kaiken ja minä ilmeisesti hänen mielestään vain laiskottelen? Hermostuin tuosta. Siihen hän sanoi, ettei minun kanssani voi puhua mistään, kun kaikki johtaa vain riitaan. Ei voi ilmaista ajatuksiaan, kun minä vain hermostun ihan kaikesta (ilman syytä ilmeisesti?). Hän vain pakkasi välttämättömimmät ja lähti nopeasti toiselle asunnolle. Puhui taukoamatta, jotta minä en saisi sanottua yhtään mitään. Antoi tulla oikein täysilaidalliselta, kuinka minä en osaa keskustella, miten kestämätön minä olen ja että hän ei vain jaksa enää. En saa ottaa häneen mitään yhteyttä, koska hän ei jaksa lukea/kuunnella minun vuodatuksiani. Ja sitten hän vain lähti. Minä jäin lasten kanssa ja itkin.

Myöhemmin hän tuli takaisin, koska oli jättänyt avaimensa kotiinsa ja halusi minun vara-avaimen hänen asuntoonsa (kerran aiemmin kun hän on hävinnyt elämästäni, niin silloinkin heti "unohtui" avaimet kotiin, muuten sellaista ei käy, eli haluaako hän vain hakea avaimensa tekosyyllä?). Ei välittänyt siitä, miten pahasti minuun oli sattunut hänen sanansa. Lähti vain vihaisena taas pois.

Lapset menivät sovitusti hänen luokseen tänään. Hänestä ei ole kuulunut mitään muuta kuin että hän varmisti että hakeeko lapset päiväkodista ja että tulisi hakemaan tavaroitaan mutta ei tullut.

Nyt minulla vain pyörii kysymykset mielessä. Lähinnä se, että tapahtuiko tuolla matkalla jotain. Haluaako hän nähdä minut kamalana, jotta tuntisi tekonsa oikeutetuksi, jos jotain siis olisi tapahtunut? Hän maanantaina viestitteli jonkun kanssa hymyssä suin ja kysyin häneltä kenen kanssa hän viestittelee ja vastaus oli että kirjanpitäjän. Ihan utopistinen vastaus, että yhdeksän aikaan illalla viestittelisi ihmisen kanssa, jota ei ole koskaan edes tavannut ja miten se häntä huvitti.
Hän ei ole myöskään halunnut koskea minuun seksuaalisesti mikä on myös outoa häneltä. Hän myös hätkähti kovasti minun kosketustani ennen tuota riitaa.

Olenko vain vainoharhainen? Vai mitä tässä pitäisi ajatella? Voi kun hän voisi edes selittää ettei tarvitsisi epätietoisuudessa olla? Olkoonkin sitten mitä tahansa niin parempi sekin kuin tämä hämmennys...

Tiedovalta, tervetuloa! Ja samalla pahoillani tilanteestasi. Ehkäpä miehesi vihalla torjuu ja syrjäyttää sinut elämästään pois, minkä vuoksi? Voihan kyseessä olla uusi tuttavuus, uusi suhde. Mutta Olennaista on sinun keskityttyävä itseesi, sinun tunteisiin. Ne ovat todellisia ja aitoja. Puhu miehellesi vaikka tuntuisi että vettä tulee niskaan tai puhuisit tyhjille seinille. On todella hankalaa kun et edes tiedä tarkkaa syytä miehesi käyttäytymiselle. Toivon sinulle voimia tulevaan.

Sitten omaan tilanteeseen; Meillä on monta päivää ollut hiljaista, en ole jaksanut hakea huomiota saati keskustella mieheni kanssa suhteestamme, tunteistani. Mieheni on ollut todella kiireisen oloinen niin työssä kuin kotona ja yhteisiin hetkiin ei ole ollut aikaa. Olen kertonut miten kaipaan häntä ja keskusteluhetkiä, mutta niihin en ole vastakaikua saanut. Ja nyt olen sitten väsynyt olemaan tyrkyllä, olen hiljaa ja näkymätön.
Eilen soitin miehelleni töihin. Kerroin tunteeni, sen miten koen olevani hylätty, heitetty nurkkaan , käytetty taloustavara. En halua olla kalenteriin buukattu aika. Sanoin miehelleni etten jaksa enään ja etten pysty yksin rakentamaan suhdettamme uudelleen, sillä pettämisen jälkeen olen itse tehnyt suurimman osan jotta ollaan edes tässä tilanteessa. Ja nyt en sitten jaksa enään rakentaa mitään kun ei mieheni sen eteen ole mitään valmis tekemään eikä uhrautumaan. Sanoin että hänellä on juuri nyt hetki sanoa mitä haluaa suhteestamme, kuinka haluaisi sitä rakentaa sekä jatkammeko kuitenkaan. Minä olen valmis , mutta en jaksa enään odotella. Minä haluan kohdata todellisuuden oli se sitten yhdessä eteenpäin tai erilleen. Se vastaus on nyt tultava sekä sitoutuminen suhteeseen, antamaan sille aikaa päivittäin. Oli ne sitten ohi meneviä halauksia tai kiihkeitä suudelmia, niitä on oltava.
Mieheni kuunteli, sanoi etten ole hylätty ja pyysin anteeksi kiireitään. Hän kertoi että on halukas jatkamaan ja rakentamaan suhdettamme sekä pyysi että keskustelemme illalla uudelleen asiasta, sillä töissä on hiukan hankalaa keskittyä. Ymmärsin ja sanoin odottavani iltaan. Ilta tuli.... koirien ulkoilulenkillä mieheni sanoi että järjestää yhteisen hetkan tammikuulle... Niih, eli jälleen jäin vastauksia vaille, odottamaan. Ei tunnu hyvälle. Joulu tulee, en ole koskaan ollut jouluhössöttäjä ja silti tykkään joulusta ylikaiken. Mutta nyt odottelen hiukan pelolla kuinka selviydyn tunteikkaasta joulun ajasta. Luultavammin uhraan paljon aikaa lapsillemme, sillä yksin en halua edes jouluna olla. Minä toivon, että jaksan.☹️

Tein jotain mitä ei olisi pitänyt, mutta tämä tietämättömyys vain kalvaa niin. Miehen tabletti oli jäänyt tänne ja koska siinä on hänen sähköpostinsa niin tarkistin oliko siellä tuota keskustelua sen kirjanpitäjän kanssa eikä sitä ollut 😞 No en tiedä voiko siitä vielä päätellä mitään, mutta joka tapauksessa hän valehteli. Ei hän ainakaan muita viestejä kirjanpitäjältään ole poistanut.

Niin joulu... Voi kun kiva! Tarkoitus oli mennä anopille. Mutta en halua mennä sinne teeskentelemään ja ottamaan vastaan hiljaista vihaa. Kysyin jo lapsilta mitä mieltä he olisivat jos en menisikään ja vietettäisiin joulua sitten yhdessä joulupäivänä täällä kotona. Saavat mennä isänsä kanssa mummolaan aattona kuten piti, minä jättäydyn pois. Yllättäen pitivät ajatuksesta, kun saa avata lahjoja kahtena päivänä. Tuntuu kyllä itsekkäältä... Mutta onko sekään kiva, jos siellä tunnelma on kuin hautajaisissa. En tiedä. Että osaa olla vaikeaa.

Mies kävi täällä aamulla kääntymässä. Oli "normaalin" oloinen sen 5min mitä täällä oli. Eipä se nyt mitään oikein sanonut, vain että tuli tekemään sitä sun tätä. Itse olin vielä sängyssä nukkumassa.

Hei🌻🙂🌻
Olen todella pahoillani teidän molempien puolesta. Sinulle Tiedonvalta: ehkä olet oikeassa aavistellessasi, että jotain on tapahtunut.
Ja sitten tuosta ajankäytöstä: itse en haluaisi olla kalenterin aikatauluun sidottu ihminen. Jos on tarve jakaa asioita liittyen parisuhteeseen, se tehdään yleensä heti, eikä jonkun kalenterin mukaan.
Meillä on ollut nyt rauhallista, ehkä vähän liiankin. Puhumme arkisista asioista liittyen tulevaan jouluun. En ole ottanut parisuhteemme tilaa puheeksi ja mies on ehkä helpottunut siitä. Ei tarvitse miettiä menneitä, eikä ajatella tulevaa.
Yhtenä päivänä mies totesi, etten ole masentunut. Loukkaannuin siitä mutta tarkemmin puhuttuamme, hän oli tarkoittanut sitä, ettei masennukseni näy juurikaan ulospäin. En osaa sanoa sitä, onko lääkitys auttanut mutta jonkun verran enemmän saan asioita tehdyksi, jopa siten, että saan siitä myös mielihyvän tunteen itselleni. Ehkä tämä on paranemista ja nukun paremmin, ehkä liikaakin. Tämä on merkki kai masentuneisuudesta. Haluaisi vain nukkua ja unohtaa ikävät asiat.
Terapiaa on seuraavan kerran ensi vuoden puolella ja jo nyt odotan aikaa. Siellä voin purkautua mieltäni vaivanneista asioista.
Muutaman kerran on ollut sellainen tilanne, että mies on sanonut, jotta jostain tietystä asiasta kannattaa puhua terapiassa mieluummin.
Mies on unohtanut paljon asioita, jotka ovat jääneet mieleeni kummittelemaan. Nämä liittyvät muuhun, kuin uskottomuuteen.
Ehkä luottamus on jonkun verran palautunut ja se on asia, josta mies kyselee. Hän haluaa tietää, luotanko häneen täysin. Olen vastannut, että niin paljon, kuin se tässä tilanteessa nyt on mahdollista. Vastaus on tyydyttänyt häntä.
En lue Suomi24-sivustoa enää. Siellähän pääasiallisesti suhtaudutaan pettäjän kanssa parisuhdetta jatkamiseen kielteisesti.
Asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia: kuka meistä on täysin virheetön?
Pettämisen lisäksi eniten haavoitti se, että peitetarinaa oli sovittu ja pari kuukautta (eli suhteen keston ajan) minua kohdeltiin todella huonosti. Leimaaminen hulluksi ja vainoharhaiseksi sattuu yhä.
Mikäli tuolloin olisi totuus tullut, luulen, että olisin jo paremmassa kunnossa tämän asian tiimoilta.
On muitakin asioita, joita aion terapiassa puhua. Nekin laittavat toisaalta miettimään, onko elämämme lasitalossa olemista. Huono kohtelu jo aiemmin nostaa esiin epäilyt aikaisemmasta uskollisuudesta.
Kaikkea hyvää teille ja toivon, että Sinulla Tiedonvalta ei olisi nyt kyse uskottomuudesta. Onko teillä kaksi asuntoa...tuo avainjuttu laittoi miettimään sitä???
Voimia ja palataan jälleen tarpeen mukaan 🌻🙂🌻

Kyllä, meillä on kaksi asuntoa. Toinen on lähinnä miehen valtakunta, jossa ovat välillä lasten kanssa keskenään.

Tänään on ahdistanut kovasti. Olen paketoinut lahjoja ja otin jo kuusenkin sisälle. Saavat lapset sitten koristella, kun huomenna tulevat. Anoppikin soitti ja esitin että hyvin menee ja nähdään jouluaattona 😑❓ Olen iha kysymysmerkkinä. Ahdistus paheni, kun mies soitti ja hänellä oli vain pikainen käytännön kysymys ja sitten lopetti. Kuulosti kylmältä, tai ehkä vain kuvittelin. Kuvittelenko vain kaiken? Miten voin olla näin tietämättömässä tilanteessa? En tiedä yhtään mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään... Ahdistuksen takia lähetin ensin miehelle sähköpostia, ihan vain yhden simppelin kysymyksen, joka voi olla tulkittavissa neutraaliksi. Hän ei ole vastannut siihen mitään. Sitten lähetin tekstiviestin missä kysyin mikä tilanne oikein on ja että tämä hämmennys ahdistaa. Hän ei ole siihenkään vastannut... Mitä tämä oikein on 😑❓ Onko tämä mitään?

Taustaksi voi kai kertoa, että mies teki koko marraskuun töitä ihan aamusta iltaan. Häntä ei kotona näkynyt 3 viikkoon. Välillä kävi nukkumassa. Tietysti herää kysymys, että tekikö edes töitä? Kysyinkin sitä, kun ei hän ikinä ole noin ollut poissa ja hän sanoi että arvasi minun epäilevän jotain. Sitten kolmen viikon jälkeen kai tuli niin ikävä lapsia, että alkoi pyöriä taas täälläkin. Mutta oleskeli lähinnä koneella tai sohvalla, kuten yleensäkin.
Viikonloppuisin miehellä oli illanistujaisia ja tarvitsi tietysti aikaa myös niistä toipumiseen. Tuokin harmitti, kun miten löytyy aikaa juhlimiseen ja krapulaan, mutta ei perheelle...
Kaikki alkoi pikkujouluista. Sen jälkeen yhtäkkiä hirveä työrumba niin ettei kotona ehdi ikinä olemaan. Olen varmaan vainoharhainen, kun mietin näitä 😞
(Saako olla vihainen siitä, että isä vain häipyy kolmeksi viikoksi, ilman mitään ennakko varoitusta, vaikka kyse onkin töistä?)
Yleensä ottaenkin hänellä ei ole mitään velvollisuutta omasta mielestään ilmoittaa menoistaan/tuloistaan. Minulla ei todellakaan ole tuollaista vapautta, enkä edes pystyisi lähtemään lasteni luota noin.

Marraskuun lopulla meillä oli ensimmäisen kerran varmaan 4 kuukauteen yhteistä aikaa. Oli suunnitelmia, mutta mies olikin niin väsynyt ettei halunnut tehdä mitään. Kunnes oli juonut niin, että halusikin lähteä käymään jossain. Siellä selitti kuinka sitoutunut on ja että kestää ihan minkä paskan vain. Kysyin, että sitäkö tämä suhde sitten hänelle on, paskaa. En muista mitä vastasi, mutta ei kieltänytkään. Tuntui pahalta.

Kerran hän purskahti itkuun kesken television katsomisen. Aluksi ei kertonut syytä, mutta sitten kysyi että uskoisinko, että itkee siksi että kohtelee minua niin huonosti? En tiedä uskonko/uskoinko.

Olen vain hyvin hämilläni. Miehen mielestä hän varmaan käyttäytyy ihan soveliaasti ja normaalisti. Ja että minä olen vain draamakuningatar. Mutta eikö nyt kuka tahansa huolestuisi ja olisi ihmeissään, jos puoliso vain kimpaantuu, haukkuu, lähtee ja ei ole yhteydessä? Olenko minä muka jotenkin outo ja draamakuningatar? 😑❓ Enkö voi kysyä, että mitä tämä nyt on? Pitää vain ottaa tuollainen käytös vastaan ja hymyillä ja myötäillä?

Vaikka hän ei olisi pettänyt toisen naisen kanssa, niin kyllä tämä ainakin luottamuksen pettämiseltä tuntuu. Minulla on todella turvaton olo ☹️ Mitä olen tehnyt ansaitaakseni tämän?

Hei kaikki!

Luin koko viestiketjun läpi, ja yhden toisenkin ("Selviytyykö sitä yhdessä pettämisen jälkeen?"). Paljon oli tutun oloisia tarinoita.

Oma maailmani romahti vähän yli puoli vuotta sitten, kun mieheni aivan yllättäen ilmoitti, että haluaa erota, koska hänellä on toinen nainen. Ja minä kun olin luullut, että meillä on hyvä suhde! Sen päivän jälkeinen viikko oli täynnä itkua ja puhetta. Annoin aivan kaiken tulla ulos, kaiken sanomatta jääneen. (Onnistuin kuitenkin olemaan nimittelemättä miestäni.) Tämän viikon päätteeksi mies teki päätöksensä: yritetään vielä yhdessä. Hän sopi tapaamisen tämän toisen naisen kanssa julkiselle paikalle, he keskustelivat asiansa kutakuinkin selväksi (?), ja sitten me aloitimme, yrittämisen.

Aika nopeasti molemmat huomasimme, ettemme olleet pitkään aikaan puhuneet keskenämme vakavasti. Ja nyt puhuttiin, voi pojat, kuinka puhuttiin. Mahdollisuutemme näyttivät hyvältä. En halunnut menettää miestäni, olin valmis todella taistelemaan avioliittomme puolesta. Pyrin keskittymään positiivisiin asioihin. Teimme paljon mukavia asioita yhdessä. Seksistäkin ihmeekseni pystyin nauttimaan.

Koko juttu on mennyt kuin oppikirjan mukaan. Parin kuukauden päästä mieheni alkoi vihjailla, että eikö olisi jo aika siirtyä eteenpäin. Minulla taas oli ja on voimakas tarve puhua ja käydä asioita läpi. Pyrin silti pitämään "lomaa" vakavista aiheista, siihen ovat oivallisia esimerkiksi "treffit", jolloin pidetään mukavaa ja vältetään ikäviä aiheita. Mieheni koki keskustelut syyttävinä. Tein mielestäni parhaani (onnistuen kai vaihtelevasti) pyrkiäkseni kertomaan, miltä MINUSTA tuntuu, jotten ahdistaisi häntä nurkkaan.

Mieheni kuitenkin tuntui välttelevän keskusteluita. Vaikka välillä saimme aikaan aivan hyvänkin keskusteluyhteyden, minä väsyin. Tuntui siltä, että koko yrittämisen taakka on minun harteillani. (Näin se ei todellisuudessa varmastikaan ollut eikä ole.) Yritin toista taktiikkaa, sähköposteja. Kerroin vuolaasti tuntemuksiani, esitin kysymyksiä. Mies totesi, että on hyvä kun kirjoitan, mutta vastaili korkeintaan lyhyesti jos lainkaan. Turhauduin.

Seuraavaksi kokeilin keskittyä mahdollisimman paljon omiin juttuihini. Aloitin uuden harrastuksen. Vähän projektia siellä, projektia täällä. Olinkin paremmalla tuulella, ja mieheni ilmeisestikin luuli minun päässeen jo jossain määrin yli pettämisestä. Toisaalta nämä omat juttuni aiheuttivat miehessä myös mustasukkaisuuden tunteita.

Sitten syksyn pimeiden alkaessa tuli väsymys omiin projekteihin, ja pettämis- ja melkein-eroamis-kriisin keskeneräisyys lävähti taas erityisen voimakkaasti päin kasvoja. Olin saanut kesällä ulkopuolelta kommentteja, että käsittelen asiaa hyvin rakentavasti, mutta nyt tuntui, että rakentavuus sikseen. En saa pettämisen yksityiskohtia mielestäni, melkein kaikki muistuttaa siitä. Välillä on hyviä hetkiä, mutta välillä tuntuu aivan yhtä mahdottomalta kuin silloin alussa, kun tämä kaikki tuli selville.

Mieheni puolestaan on mielestään asian jo itsekseen käsitellyt, eikä hänellä enää ole mitään tunnollaan. Hän on kuitenkin ilmaissut halunsa osallistua keskusteluihin parhaan kykynsä mukaan. Minua taas harmittaa suunnattomasti se, että asetelma on nyt melkeinpä sellainen, että puhumme tästä MINUN ongelmastani, hänellähän ei ongelmaa ole muuten kuin sitä kautta, että minulla on ongelma. 😉

Olemme kai kaiken kaikkiaan edistyneet jonkin verran alkuvaiheista. Puhumaton mieheni on kehittynyt keskustelutaidoissaan. Silti minua vaivaa mm. se, että alussa hän saattoi vastata kysymyksiini "vain jotain" päästäkseen hankalasta tilanteesta. Ei se ehkä suoranaista valehtelua ollut, mutta minun mieleeni on jäänyt ristiriitaisuuksia tarinassa. Mieheni on myös sanonut joistakin asioista, ettei muista. Kai se on mahdollista, mutta minusta jotenkin epäuskottavaa. Tai ehkä en vain suostu uskomaan, että tämmöisiä "muistinmenetyksiä" voi tapahtua.

Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu nyt, että junnaamme paikoillamme. En tiedä, miten tästä eteenpäin. Omat tunteeni vaihtelevat. Haluan kyllä edelleen yrittää yhdessä, ja voin ihan vilpittömästi sanoa että miehenikin yrittää. Taitaa vain olla niin, ettei hänen yrittämisensä ole minulle aina tarpeeksi. Välillä tunnen suurtakin rakkautta, välillä taas kaikki mieleen putkahtelevat ikävät ajatukset saavat aikaan "hällä väliä" -tunteen. Olen jopa alkanut miettiä, voisiko sama tapahtua toisin päin. Entä jos minä ihastuisin toiseen ja antaisin tunteen viedä. Voisiko niin käydä? Välillä ajattelen myös, että luultavasti ainoa konsti jolla täysin ymmärtäisimme toisiamme olisi se, että olisimme molemmat kokeneet vastaavan kriisin sekä petettyinä että pettäneinä osapuolina. Mutta sitähän ei voi koskaan tietää.

Olen herännyt siihen, että pitäisi ilmeisesti löytää uusia näkökulmia. Mieheni ei halua terapiaan, joten se siitä. Ehkä vertaistuki? Kirjallisuus? Toisaalta meillä kai menee tilanteeseen nähden aika hyvin. Pitäisikö sittenkin tyytyä siihen tapaan, millä pystymme asioita yhdessä käsittelemään ja antaa ajan kulua? Auttaako ajan kuluminen?

Välillä olen ihan kauhean väsynyt tähän kaikkeen.

Toivon edes pientä joulun valoa kaikille rankkoja asioita kokeneille. 🙂