Hei,

Mariella, näin ulkopuolisena en voi kuin arvailla. Mielikuvani on, että miehesi on väsynyt asian käsittelyyn, häntä hävettää, hän on vihainen elämälleen ja itselleen. Hänen voimansa alkavat olla hyvin vähissä ja sinun tukemisesi masennuksessa ja pettämisen selvittelyssä vaatisi voimia joita hänellä ei tahdo olla. Tämä näkymä masentaa miestäsi. Vaikuttaa siltä, että olennaisin kysymys ei ole mikä on oikein ja väärin vaan mitä te jaksatte.

En usko, että miehesi on tosissaan eroamassa. Näkisin, että kyse on enemmän ilmaus siitä, että hänen voimansa alkavat loppua. Parisuhteen tulisi olla paikka jossa voi ladata akkuja ulkopuolisen maailman kohtaamiseen. Nyt teillä parisuhde enemmänkin imee voimat. En tiedä miten voisitte löytää keinot kohdata toisenne tuntien enemmän lämpöä ja hellyyttä toisianne kohtaan. Molemmat olisivat kovasti sen tarpeessa. Kunpa voisitte päästä katkeruuden ja epäluottamuksen yli tai purkaa sitä muuten kuin toisiinne. Te ette tahdo jaksaa toimia toistenne terapeutteina.

Toivon, että voisitte esimekiksi muistella yhdessä yhteisen elämänne mukavia hetkiä ja löytää toisesta uudestaan sen välittävän puolison.

Johanna Kurkelan laulun sanojen mukaan, minun ajatuksetkin, Veitsenterällä:

Toivon aamulla, että ois ilta
Jotta saisin nukkua vain
Huolet tuntuu niin rasittavilta
Mistä mustimmat mietteeni sain?
Miksi tunnen niin kuin tunnen?
Miksi tällaista nyt on tää?
Kaikki johtuuko siitä kun en
Tahdo kestää enempää?

Veitsenterällä
Viiltävin mielin
Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä
Kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin

Toivon muualla, ett' oisin täällä
Että saisin sanoa sen
Kuinka sentin paksulla jäällä
Kanssas kauhulla luistelen
Mutta kun se hetki koittaa
Oman ääneni vaiennan
Halu lähelläs olla voittaa
Kivun kauas karkoitan

Veitsenterällä
Viiltävin mielin
Paljain jaloin me tanssitaan
Veitsenterällä
Kärkevin kielin
Emme putoa kuitenkaan
Jalkapohjamme verillä aivan
Sydämemme hellinä niin
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin

Veitsenterällä, varovasti
Silti mitään muuttaisi en
Tahdon käydä tään loppuun asti
Peläten ja tahtoen

Tahdon jaksaa, mutta matalaa on 😭

Hei🌻🙂🌻
Beren: olit oikeassa. Seuraavana päivänä mies halusi kertoa, että on koko päivän miettinyt suhdettamme ja ei halua erota.
Tänään kävin psykiatrilla ja itkin koko vastaanottoajan. Ilmeisesti tunteet tulee pintaan, kun on muualla ja vaikeista asioista puhutaan. Mies ei kysynyt, mistä puhuin siellä.
Taitaa tulla kiinteä hoitosuhde, koska seuraava aika heti tammikuun alussa.
Toisaalta hyvä, että on paikka, jossa saa purkaa mieltään. Meillähän on ollut perheväkivalta tässä kuviossa mukana. Se loppui sairastuttuani fyysisesti. Sain tavallaan "suojan" itselleni.
Sitten joku vuosi rauhaa ja tuli tämä uskottomuus.
Ehkä suren tässä nyt koko avioliittoni, en yksistään uskottomuutta.

Hei,

Mariella ja Teary, surullista, että teidän on kuljettava noin syvien vesien kautta. Olen ainakin toistaiseksi selvinnyt helpommalla. Siitäkin huolimatta synkät ajatukset tuntuvat välillä hyvin ikäviltä. Onnekseni tämänhetkinen tilanteeni parisuhteessa on hyvä ja rakastava ja vaimoni tukee kiitettävästi.

Toivon todella, että löydätte valoisampia näkymiä jotta voisitte säilyttää tulevaisuudenuskonne. Se auttaisi saamaan voimia ja jaksamaan synkkien hetkien yli.

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa toivottaen.

Hei🌻🙂🌻
Ajattelin jälleen jakaa ajatuksiani. Olo on edelleen tyhjä...mietin syitä???
En jaksa oikein tarttua mihinkään tekemiseen. Se voisi helpottaa jonkun aikaa.
Mietin sitä, mitä Menolly taannoin kommentoi: " että mikäli fyysinen väkivalta on loppunut, mieti sitä, mikä voi tulla tilalle?"
Uskottomuushan on henkistä väkivaltaa. Se, että vaimoa haukutaan vainoharhaiseksi ja toisen naisen kanssa sovitaan yhteinen " kertomus" siitä, mitä on tapahtunut.
Minut on tavallaan poljettu maahan. Kaksi ihmistä onnistuivat tekemään sen välittämättä seurauksista.
Beren: mikä luo varmuuden siitä, että vaimosi on katkaissut suhteensa toiseen naiseen??
Kysyn tätä sen vuoksi, koska meillä myös läheisyyttä todella paljon ja kuitenkin taustalla jatkui yhteydenpito toiseen naiseen.
Nyt on minulla sellainen olo, etten voi luottaa...tuo edellämainittu teki sen.
Ja miehen pokan pitäminen: vielä siinä vaiheessa, kun pyysin puhelinerittelyjä, hän ihmetteli sitä, mitä niistä voisi löytyä...ja hän tiesi mitä.
On vaikea tuntea positiivista toista kohtaan; senverran pahasti hän loukkasi tuolloin minua.
Nyt ajattelen roikkuvani löysässä hirressä. Haen voimaa psykiatrin luota ja itseäni myös.
Kaikki on hukkunut tässä yhteiselossa toisen dominoivan käytöksen alle.
Hän on saanut vapautta, luottamusta ja käyttänyt sitä väärin.
Uskon, ettei toipuminen ihan yksinkertainen prosessi ole.
Parempia aikoja teille toivoen 🌻🙂🌻

Heippa kaikki. Olen täällä jo kauemmin lukenut petettyjen tarinoita ja nyt sitten rekisteröidyin, sillä minäkin kuulun petettyjen joukkoon... Meitä on liian paljon. Toisaalta vertaistuki ja sen olemassaolo on jotenkin lohdullista, ei ole yksin näiden asioiden kanssa painimassa. Kenenkään ei pitäisi joutua kohtaamaan tätä omassa parisuhteessaan. ☹️

Puolison pettämisen jälkeen elämä on ollut hyvin vaihtelevaista: yhdessä yrittämisen päätöksen jälkeen kauniita ja hyviä hetkiä, sitten lisää paljastuneita valheita, helvetillisiä tunteita, todella paha luottamuspula. Terapiaan on hakeuduttu ja siellä muutama kerta käytykin. En osaa sanoa siitä oikein.

Muutama kysymys minulla teille olisi. Kuinka niiden pettämisen yksityiskohtien kanssa oikein selviytyy? Taistelen asian kanssa: välillä haluan saada kuulla kaiken kaiken kaiken tapahtumien kulun, etenkin yhden erityisen loukkaavan kerran tapahtumienkulun, josta tiedän jo varmasti aivan liikaa. Tästä kerrasta olen joutunut näkemään ihan konkreettisia todisteita tapahtuneesta ja se vaivaa mieltäni kovasti. Luulen, että se on jotain masokismia osaltani? Toisessa hetkessä osaan niputtaa pettämisen kaikkinensa kokonaisuudeksi, jossa luottamukseni on rikuttu ja minua kohtaan on toimittu väärin: suhde on sisältänyt seksiä, se on jo selvää, mutta se valehteluhan siinä pahinta on. Toisaalta tuntuu, että pahinta asiassa on oikeastaan niin moni asia.

Entä kuinka siellä terapiassa on asiaa käsitelty? Minusta tuntuu, ettei meillä oikein puhuta siitä, mitä on tapahtunut, kun itse haluaisin selvittää tiettyjä mieltä painavia asioita, vaikkapa tilanteita, joissa koen, että minulle on valehdeltu ja en saa edelleenkään selkeää totuutta asiaan? Toisaalta, eihän terapeuttikaan voi pakottaa miestä puhumaan totta.

Tämä suhde selkäni takana oli kyllä niin törkeää että välillä tuntuu, etten voi antaa sitä anteeksi ja myös siltä, etä vaatiiko itsekunnioitukseni sen, että miun täytyy pyytää miestä lähtemään? Toisaalta meillä on niin paljon hyvää ja kaunista, etten haluaisi tälläisen hairahduksen ulottuvan siihen kaikkeen.

Ymmärrän syitä jotka ovat ähän tilanteeseen johtaneet. Kai se juuri minua auttaakin käsittelemään asioita. Välillä iskee taas niin hirvittävä viha, ettei mitään rajaa. Väärinhän tämä oli, olivat syyt taustalla sitten mitä hyvänsä.

Nyt toivoisin että mies olisi vihdoin alkanut puhumaan totta. Tämän paljastumisen jälkeen tuli niin paljon valheita, että se on sekoittanut pakkaa todella pahasti. Aina vaan tui ilmi uusia ja uusia puolia asioista, joista oli oltu minulle epärehellisiä. Kysymys kuuluukin, mistä tiedän, että nyt on ylitetty se raja, jolloin totuutta ihan oikeasti puhutaan? Oli luvattu puhua totta ja kuitenkin se olikin ollut täyttä kukkua. Kun olin alkanut sisäistämään, että ok, asia on ollut näin ja sittemmin se onkin paljastunut valheeksi? Palapeliä on saanut rakentaa uudestaan ja uudestaan. Pelkään, että paljastuu uusia valheita. Ymmärrän myös, että totuuden kertoinen on ollut ja on vaikeaa. Painan minäkin tunteineni päälle aika kovasti.

Perusturvallisuus ja luottamus on sirpaleina ja tiedän, että niiden rakentumiseen menee vuosia.

Niitä rohkaisevia tarinoita haluaisi jotenkin kuulla, sitä, että asioista on päästy yhdessä yli. En tiedä olenko hölmä kun sitä toivon. Kuitenkaan ei nyt haluaisi kuulla, että mahdollisuuksia ei ole ja on hölmö, kun niitä edes antaa.

Hei 🌻🙂🌻
Olet varmaan lukenut minunkin tarinaani.
Omalla kohdalla uskottomuus myös osui todella ikävään aikaan. Sairauteni ei yksistään ollut syy murtumiseeni vaan myös se, että elimme tuolloin myös positiivista aikaa perheessämme: ensimmäinen lapsenlapsi tulossa ja ensimmäiset lapsen häät. Niitä järjesteltiin ja mies jopa mietti yhteistä värijuttua perheemme pukeutumiseen 😭
Yksityiskohtia minä en halua tietää; tiedän niitä jo liikaakin. Ja ennenkuin sain nukahtamislääkettä, ne tulivat mieleen ja valvoin tuntikausia.
Nyt olen vakituisessa hoitosuhteessa masennukseni vuoksi.
Tipahdin korkealta ja liian kovaa.
Mies sairastui masennukseen uskottomuuden tultua julki. Hän oli pari kuukautta sairaslomalla.
Jos nyt positiivista haluat kuulla: mies on muuttunut. Huomioi minua enemmän, tulee lähelle ja halailee. Pahalta tuntuu vaan se, että se ei herätä minussa mitään tunteita.
Ehkä terapiani kautta löydän uudelleen yhteyden omiin tunteisiini.
Voimia myös Sinulle 🌻🙂🌻

Hei kiitos vastauksesta, toivon teille parempaa, ennenkaikkea sinulle, joka olet tullut väärin kohdelluksi ja vielä sairastunut uskottomuuden myötä masennukseen.

Minua mietityttää se, kun kaikkialla puhutaan, että petetyn tulisi voida ilmaista vihaansa rakentavasti. Kuinka se oikein tapahtuu?

Tunnen oloni niin loukatuksi ja satutetuksi, maailmani on pirstaleina. Välillä vihaan niin paljon, välillä kyselen itseltäni, kuinka olin niin hölmö, että annoin tämän tapahtua, miksi luotin ja uskoin valheet.

Menemme tiistaina pariterapiaan. Pelkään kovasti, ettei tätä suhdetta pysty korjaamaan, vaan hiljakseen hajotamme toisemme tähän... En pysty olemaan puhumatta, kyselemättä.. Keskittymään oikein mihinkään, vain paha olo velloo sisällä.

Minusta tuntui, että elimme paremman vaiheen läpi hetki uskottomuuden paljastumisen jälkeen. Koin jopa rakastumisen tunteita miestä kohtaan. Nyt taas kaikki on hajalla uusien valheiden paljastuttua. Pelkään, että niitä valheita on vielä lisää. Kovasti niitä ollaan läpi käyty, mutta kai sen luottamuksen saaminen vie vuosia. Varovasti toivon, että mies on vihdoin käsittänyt, ettei valheen polulla ole mitään tulevaisuutta.

Olen pirstaleina, enkä jaksa välittää oikein mistään. Harmittaa tietysti sekin, kun sitä niin mielellään ottaisi ja nousisi täältä suosta. Enemmän kuitenkin tuntuu, etten jaksa välittää, antaa mennä vaan. Kuinka tässä vielä jotain suhdetta saisi rakennettua?

Hei,

Mariella, meillä pettäminen tapahtui muutama vuosi sitten ja vaimoni katkaisi suhteen silloin, vaikka tapahtunut paljastuikin vasta hiljattain. Silloin oli erilainen tilanne ja sen jälkeen paljon on muuttunut. Olemme puhuneet kattavasti tapahtuneesta, kertomus, havaintoni ja muuten tietämäni yksityiskohdat ovat johdonmukaisia. Ei ole mitään tiettyä asiaa joka antaa varmuuden siitä, että tietää mitä on tapahtunut ja mikä on tilanne, se on se kokonaisuus. Asiaa on auttanut paljon se, että paljastumisen jälkeen vaimo on heti kertonut kuinka asia oli ja on, eikä kertomukseen ole tullut muutoksia tai ikäviä uusia paljastuksia.

Mariella, vaikka luottamusta on vaikea saada takaisin, kannattaa yrittää välttää sitä, että epäilisi kaikkea. Pettäneen on vaikea kertoa tarkasti ja johdonmukaisesti kaikki, kun kyseessä on asia jonka haluaisi unohtaa. Ei toiminta useinkaan ole ollut niin kovin johdonmukaista ja suunniteltua, eikä se kertomuskaan voi sitä olla. Ei miehesi ole tarkoituksellisesti sinua vahingoittanut. Hän ei ole kyennyt toimimaan niin, ettei sinua vahingoittaisi. Olet keskustellut vieraan naisen puolison kanssa jolloin myös sitä kautta olet saanut yleiskäsityksen tapahtuneesta. Ikävät yksityiskohdat jäävät harmittavasti pyörimään mieleen ja saavat suuremman merkityksen kuin mikä niillä on koskaan ollut. Ei minullakaan ole mitään poppakonstia mielen hallintaan. Voi yrittää rauhoittaa itseään sillä, että asia ei muutu, vaikka saisi kaikki mahdolliset yksityiskohdat selville. Kun tietää riittävästi voi yrittää siirtyä siihen, että tässä tämä nyt on, tämä on tapahtunut ja tämä täytyy jollain tavalla käsitellä. Käsittelyssä tietysti auttaa kun tietää mikä johti pettämiseen ja miten tilanne on nyt toisenlainen.

Ainu123, paljastumisen jälkeen luottamuspula on valtava ja sen korjaaminen on vaikeaa. Erityisen tärkeää luottamuksen palauttamisessa on, että paljastumisen jälkeen ollaan täysin rehellisiä. Siihen pitäisi ehdottomasti päästä. Se on ymmärrettävästi vaikeaa monelle pettäneelle. Onhan asia pyritty salaamaan ja ajateltu, että sitä parempi mitä vähemmän puoliso tietää. Tiedetään, että pettämisen yksityiskohdat loukkaavat syvästi. Silloin on vaikea tajuta, että ne loukkaavat yksityiskohdat on paras kertoa rehellisesti. Varsinkin kun huomaa kuinka pahalta petetystä tuntuu kuulla ne yksityiskohdat. On vaikea ymmärtää, että vaikka niiden kuuleminen on todella tuskallista, petetyn on hyvä saada tietää mitä on tapahtunut, jotta tietää mikä on se kokonaisuus joka tulisi mielessä käsitellä. Seksiin liittyvien yksityiskohtien kohdalla raja kannattanee vetää siihen, ettei mennä toiminnan yksityiskohtiin. Ne jäävät tarpeettomasti häiritsemään suhdetta puolisoon. Sitä jatkatteko yhdessä vai ette, sinun ei tarvitse nyt tietää. Sen päätöksen voit tehdä myöhemmin kun tilanne on tasaantunut ja olet saanut rauhassa miettiä teidän suhdetta. Mitään ulkopuolelta tulevaa kunniakäsitystä ei kannata miettiä. On selvää, että pettäminen ja toinen nainen ovat saaneet aikaiseksi paljon tuskaa. Onko se tuska kuitenkin pienempi, jos saatte rakennettua hyvän parisuhteen kuin siinä tapauksessa, että päädytte eroon? Paljon tuskaa on joka tapauksessa hyväksyttävä. Kysymys on siitä mitä muuta saa tai menettää. Petetyn pitäisi ainakin tuntea saavansa ihmisarvonsa takaisin, että ei ole kynnysmattona. Pettäjän pitäisi pystyä vakuuttamaan petetty siitä, että kohtelee tätä jatkossa kunnioittavasti ja rehellisesti.

Pettämisestä on varmasti mahdollista päästä yli mutta se vaati ehdottomasti rehellisyyttä, koska juuri rehellisyyden puuttumisen seurauksia ollaan selvittämässä.

Voimia kaikille.

Ainu123, ymmärrän tuskaasi. Käyn itse läpi samoja tunteita. Toisessa hetkessä tuntuu niin äärettömän pahalta ja olen vihainen. En haluaisi olla missään tekemisissä puolisoni kanssa enkä antaa tukeani hänelle millään tavoin. Perusturvallisuus on sirpaleina se on totta. Luottamus on raastettu irti sydämestä. Jollain tapaa se perusluottamus pitää rakentaa nyt uudelleen. Vain oman itsensä varaan. Tuntuu, että oma identiteetti on nyt täysin hakusessa. Kuka minä nyt olen? Mihin tulevaisuus vie? Mitä minä haluan? Mitä minä tarvitsen? Voiko puoliso enää näitä tarpeita täyttää?

Oletko Ainu123 miettinyt mitä sinä tarvitset? Mikä helpottaisi sinun oloa?

Välillä on niin paha olla, että haluan pahan olon vain loppuvan ja se ei mene ohi vaikka kuinka haluaisin. Romahdukset on ihan kamalia. Tuntuu ettei niistä tule loppua. Sitten pikku hiljaa romahdus väistyy ja itsensä saa jotenkin kuosiin. Minulla oli pari hyvää päivää ja nyt muistan romahdusten tullessa ne. On se kumma miten ihmisen mieli toimii. Tuo esiin asioita, joita ei halua käsitellä. Ajatukset voivat palata kipeisiin asioihin, vaikka elokuvan kohtauksesta. tai jonkun jostain ohi mennen sanomasta. Tänään vaivuin synkkyyteen, kun työkaverit puhuivat jouluvalmisteluista. Mä en edes odota joulua.

Puolisoni sairastui masennukseen jo kai aikaa sitten, mutta on pitänyt kaiken sisällään. Ei ole puhunut omasta pahasta olostaan ja lopputuloksena tunteet minua kohtaan on kuolleet. Puolisoni ei pysty keskustelmaan kanssani juuri mistään minulle tärkeästä asiasta. Vastaukset ovat tyypillisesti "en muista", "älä kysy noin vaikeita" tai "ei ole mitään mitään antaa, takki on tyhjä".
Minun pitäis petettynä selvitä yksin tilanteessa ja olla vielä tukena puolisoni masennuksen kanssa. Ei ole todellakaan helppoa. Hän ei halua puhua pettämisestä, kun se vie vain entistä syvemmälle. En oikein saa tällä hetkellä mitään positiivista tältä suhteelta. Viikonloppu vietittiin toisella paikkakunnalla markkinoilla myymässä puolisoni yrityksen tuotteita. Lapset olivat hoidossa. En saanut edes kiitosta, että olin kaverina ja kuskina. En saa mitään läheisyyttä ellen sitä itse pyydä. Suutelu ja kaikki sellainen on loppunut täysin. Vaikka olen itsekin aivan romuna ja välillä lyyhistyn itkemään tilannetta niin hän ei tule halamaan/lohduttamaan. Se lisää tuskaa. Kai se vaikea masennus on sellainen, että sitä ei kykene empatiaan. Hän on ymmärtänyt, että hänen pitää nyt ensisijaisesti hoitaa itseään. Tarkoittaa se samaa kuin olla itsekäs?

Omat tunteeni ovat alkaneet hiipumaan. Kosketus ei tunnu enää samalta, koska se on minun itse hakemaani. Ei hänen antamaa. Koen jääneeni yksin parisuhteeseen. ☹️

Hei🌻🙂🌻
Tuntuu niin pahalta lukea viestejänne: minulla pettänyt mieheni kuitenkin tukee minua nyt, kun masennus tuli tämän pettämisen seurauksena.
Varsinkin Sinä Waiting4Love: syö valtavasti energiaa tuo sinun tilanteesi. Onko sinulla mahdollisuutta saada ammattiapua?
Minä niin toivoisin, että saisit lohdutusta jostain.
Vaimollasi masennus; niin minullakin mutta siitä huolimatta yritän huomioida läheisiäni.
Tämä aamu oli itkuinen...yksin hiljaisessa talossa pitkän, elämäntäyteisen viikonlopun jälkeen.
Minä niin ajattelin, että mieheni tukee minua fyysisessä sairaudessani ja kuitenkin sen paremmassa vaiheessa petti minua.
Näin en ikinä olisi voinut uskoa käyvän.
Onneksi nyt hoitosuhde psykiatriin ja lääkettäkin sain. Niiden avulla mennään ja yritän jaksaa. Samaa toivon myös teille muille 🌻🙂🌻

Hei!
Haluan kirjottaa tuosta yksityiskohtaisen pettämiskuvion tenttaamisesta muutaman sanan. Se ei mielestäni
ole järkevää pettämisen paljastumisessa. Shokkivaiheessa ihmisen mieli ei toimi normaalilla tavalla. Ei sitä ajattele
johdonmukaisesti vaan tunteet on pinnassa. Negatiiviset asiat vain pahentavat. Itse koin, että olin kuin ulkopuolinen
tai syrjästä katsoja. Koin kaiken kaaoksena, jossa kuljin tapahtumien yläpuolella. Minulla oli omassa tilanteessa se,
että pettäminen kesti puoli vuotta. Kolme kuukautta vain aavistuksia, sitten paljastuminen joka ei lopettanut
mieheni suhdetta, taas kuukausi ja paljastuminen eikä taaskaan tulosta. Kolmas paljastuminen oli niin konkreettinen,
että löysin heidät yhdessä hotellista, jonne minun oli puhe tulla noutamaan miestäni pikkujoulun jälkeen. Tuona aikana
jo jotenkin kävin läpi tuota shokkivaihetta, mutta se viimeinen kerta oli viedä järjen. Ei siinä mitkään yksityiskohdat
enää tuntunut. Se oli kuin suuri möykky rinnassa. Jälkikäteen ajattelen, että itsesuojeluvaisto suojeli minua liiallisten
yksityiskohtien kyselyltä. Siis nyt ajattelen, että alkuvaiheessa pitää ennemmin selvittää, haluanko jäädä siihen
selvittämään suhteeni puolison kanssa. Onko toinen halukas. Mieheni koki tuon kaiken niin, että oli sairaslomalla
pari kuukautta. Masentui hänkin. Yhdessä kävimme asioita läpi ja tulimme siihen tulokseen, että haluamme jatkaa
yhdessä. Suhde lujittui ja aikaa kului ja voimme keskustella tapahtuneesta. Tosin siihen on liittynyt paljon vihan-
purkauksia jos myöskin läheisyyttä.
Itse kirjoitin päiväkirjaa. Kirjoitin mitä tunsin ja mitä juttelimme. Olen nyt kolmen vuoden jälkeen lukenut juttujani.
Jotkut asiat tuntuivat silloin ylitsepääsemättömiltä, nyt ajattelen toisin. Suosittelen tätä terapian lisäksi. Kirjoittakaa kaikki vihan ja surun tunteet. Nyt kun olen niitä lukenut, huomaan, että kehityskaareni on kulkenut tietyin askelin. Selvisin kirjanoppineiden ohjeiden mukaisesti.
Mulle kuitenkin kolmas kerta toden sanoo, neljättä en enää aio käsitellä. Elän tässä ja toivon, ettei siihen enää
tarvitse palata.
Oliskoon tästä kellekään mitään apua, toivon ainakin. Toipukaa ja hoitakaa itseänne!

mariella: Olen saanutkin ammattiapua. Olen kahdesti käynyt juttelemassa psykologin luona ja ensi viikolla pääsen jälleen. Tunti on vaan niin lyhyt aika. Lohtua, joo sitä olisi kiva saada. Tällä hetkellä lohtua antaa tämä vertaistuki mitä täältä saa.

Torso2, minä olen myös kirjoittanut päiväkirjaa. Se auttaa, että voi kirjoittaa ajatukset pois mielestä pyörimästä. Aluksi kirjoitin päivittäin. Nyt kirjoitan aina kun tunnen tarvetta jäsentää ajatuksia. Kirjoitan kun on tarve saada ajatusratas pois paikoiltaa, että päähän mahtuisi muutakin. Olen myös kirjoittanut jotain runon tynkiä.

Mä en toista kertaa katso läpisormien. Se on sitten samantien ovesta ulos ja elämä jatkuu muulla tavoin. Voi olla, että se on tulevaisuus nytkin. En tiedä, kun ollaan hyllyllä. Viikonloppuna otin pettämisen puheeksi, niin sain vastaukseksi "Unohda jo, se on mennyttä". Tämän teistä on varmaan moni muukin jo kuullut. Miten voisin unohtaa? Miten voisin jättää asian käsittelemättä? Ja asia velloo nyt etenemättömässä tilassa. Mä yritän unohtaa ja jatkaa elämää odottaen, että joku kaunis päivä se käsitellään.

Mä en tiedä miksi, mutta etsin itsestäni syitä tähän parisuhteen tilaan. Ei kai tunteet voi loppua itsestään? Eikö minussa kuitenkin ole jotain vikaa, vaikka toinen sanoo ettei ole. Ei halua minun muuttuvan. Olen silti katsonut peiliin ja todennut, että voisin tehdä tiettyjä asioita toisinkin ja olla parempikin puoliso. Kriisi on kasvunpaikka. Minä ainakin aion kasvaa. En tiedä saako paremman minän puolisoni vai joku toinen. Sen aika näyttää.

Syviä haavoja nuo jättää.., petturit siis. Mua on pettänyt kaksi viimeistä naista, joiden kanssa seurustellut. Anteeksi olen antanut ja uskon että edestään löytää, mitä taakseen jättää. Karman laki.

Vaikkakin olen anteeksi nuo antanut, en ikinä ottaisi takaisin, eikä mikään heihin liittyvä liikuta millään tapaa. Pettäjä ei ikinä muutu.

Hei 🌻🙂🌻
Etenkin sinulle Torso: meillähän suhde oli lyhyempi ja heti alusta alkaen tajusin, että jotain on pielessä. Siinä vaiheessa jo mielenterveys oli mennä, kun toinen leimasi minut harhaisen mustasukkaiseksi.
Tulihan se ilmi sitten totuuksina, palasina, joita sai tentata. Vieläkään en tiedä yksityiskohtia, eikä niillä ole merkitystä. Pettäminen sattuu aina.
Meillä on se yhteys, että myös minun mieheltäni meni työkyky masennuksen vuoksi.
Oletko sinä koskaan miettinyt sitä, mistä miehesi masennus johtui tuolloin??
Meillä se oli syyllisyyttä, tunnetta siitä, että on pilannut kaiken. Ja häpeää, varsinkin lasten (jo aikuisten) edessä.
Puhuminen on tärkeää mutta meillä se ei miehellä aina suju. Niinä hetkinä, kun hän avautuu, olen itsekin askeleen edellä toipumisessani.
Ja onneksi on psykiatri ja lääkitys.
Voimia teille kaikille, jälleen 🌻🙂🌻