Hei🌻🙂🌻
ainu1234: kuinka kauan on siitä, että sait tietää pettämisestä? Mietin vaan sitä, että jopa asiantuntijoiden mielestä toipuminen siitä voi viedä vuodenkin.
Tainnukka: juhliminen ja alkoholi osalti varmaan edesauttavat tätä ilmiötä mutta oma kokemukseni oli se, että hommaa hoidettiin kesken tavallisten työpäivien. Olisiko yksi iltatapaaminen ollut naisen ehdottamassa, syrjäisessä paikassa.
Molemmat ovat myöntäneet asiat, koska nainenhan on tuttavamme tai oli.
Jos miehelleni pystyn tämän anteeksi antamaankin, tälle naiselle en.
Hän hyväksikäytti niin törkeästi perheemme tilannetta ulkopuolisena ihmisenä tietäen sen, ettei mieheni olotila ollut normaali.

Voih, miten minua väsyttää tämä tunne skaala laidasta laitaan...😞
Täällä mennään tasaiseen tällä hetkellä, ainoa ero on että minun tunteet todella hyppivät minne sattuu ja kiduttaa sisältä.
Mieheni on tyynen rauhallinen, kuten aina, enkä tiedä hänen ajatuksiaan, kun ei puhu.
Edelleen herää epäilyksiä uusista pettämisistä, vaikkakin mieheni sanoo välittömästi ettei ole enään ketään toista. Eilenkin oli myöhään töissä ja minä heti kysymään olitko varmasti siellä missä sanoit ja vastaus kyllä olin.
Emme käy terapiassa edelleenkään, mieheni pyynnöstä. Joten puimme kahden pettämisen jälkilöylyjä. Tosin niitäkin silloin kun minä aloitan puhumisen ja se tuntuu raskaalle. Ikäänkuin olisin syyttäjä istuntosalissa, lampunvalo kohti mieheni kasvoja jotta saan huomiota.
Voih, miten tästä pääsee yli!
😭 Minua väsyttää olla tälläinen, epävarma, epäilevä. 😭

Teary69 kirjoitti 9.1.2014 11:7

Voih, miten minua väsyttää tämä tunne skaala laidasta laitaan...😞
Täällä mennään tasaiseen tällä hetkellä, ainoa ero on että minun tunteet todella hyppivät minne sattuu ja kiduttaa sisältä.
Mieheni on tyynen rauhallinen, kuten aina, enkä tiedä hänen ajatuksiaan, kun ei puhu.
Edelleen herää epäilyksiä uusista pettämisistä, vaikkakin mieheni sanoo välittömästi ettei ole enään ketään toista. Eilenkin oli myöhään töissä ja minä heti kysymään olitko varmasti siellä missä sanoit ja vastaus kyllä olin.
Emme käy terapiassa edelleenkään, mieheni pyynnöstä. Joten puimme kahden pettämisen jälkilöylyjä. Tosin niitäkin silloin kun minä aloitan puhumisen ja se tuntuu raskaalle. Ikäänkuin olisin syyttäjä istuntosalissa, lampunvalo kohti mieheni kasvoja jotta saan huomiota.
Voih, miten tästä pääsee yli!
😭 Minua väsyttää olla tälläinen, epävarma, epäilevä. 😭

Teary69 ymmärrän väsymystä tunteiden seilaamiseen liittyen. Minulla on sama juttu, että väsyttää olla epävarma ja epäilevä. En haluaisi, mutta jostain kummasta se epävarmuus ja epäillys aina vaan nostaa päätään. Sitä se luottamuksen tuhoutuminen tuo tullessaan. Samoin koen epävarmuutta parisuhteesta, vaikka meillä jo meneekin paremmin. Puolisoni sanoo rakastavansa minua, mutta silti olen epäileväinen. En luota kuulemaani. Joululomien aikana sain pyyhittyä ikävät asiat mielestäni, mutta nyt ne vaivaavat taas päivittäin mieltäni. Työntekokin kärsii.

Seilataan tätä aallokkoa ja yritetään jaksaa kantaa taakkamme parisuhteen ja perheen tähden.

Hei 🌻🙂🌻
Varmasti tuo epäluulo tulee seuraamaan meitä petettyjä pitkään.
Mies totesi tuossa joku ilta, että 90% tuosta pettämissuhteesta oli rupattelua. Niin...mies, joka kotona on lähes mykkä ja keskustelualoitteet tulevat yleensä minulta. Tämä hämmentää mieltäni suunnattomasti.
Pettämisestä emme enää täällä kotona keskustele. Mutta jonkinlaisena mörkönä se taustalla vielä kummittelee.
Miehelle on nyt tullut fyysisiä oireita: verenpaine korkealla ja sydän hakkaa ylikierroksilla.
Mitään stressiä hän ei kuulemma tiedosta olevan.
Minä puolestani nukun nykyään vaihtelevasti; viime yö oli heräilyä jatkuvasti.
En itse jaksa keskusteluja nykyään. Ehkäpä tämä masennus tekee sen?
Mietin sitäkin, mikä olisi tilanne, jos olisin halunnut eron vuosi sitten? Olisiko elämäni jo erilaista?
Voimia vaatii tunnetyö? Minulla lähinnä turtuneisuusvaihe meneillään. Vaatii energiaa käydä tunteita läpi ja ehkä siksi ne ovat minulla torjuttuja.
Sitten ne purkautuvat psykiatrin luona.
Voimia teille...periksi ei vielä anneta 🌻🙂🌻

Hei, minä voisin osallistua omilla kokemuksillani tähän keskusteluun. Olen eronnut samasta miehestä kahdesti, molemmat kerran uskottomuuden seurauksena. Ensimmäinen ero tapahtui välittömästi miehen kiinnijäätyä. Olimme nuoria, alle 30 ja ero oli raivokas. Palasimme yhteen alle vuoden päästä. Silloin päätin luottaa ja unohtaa asian. Emme puhuneet asiasta 13 vuoteen, eikä se minua kovin paljoa vaivannut. En osaa sanoa miten pääsin siitä yli, ehkä vain koska olin päättänyt yrittää uudestaan, päätin olla onnellinen nykyhetkestä ja panostaa suhteeseen.

Olimme 13 enemmän tai vähemmän onnellista vuotta yhdessä, kunnes mies jäi taas toisesta suhteesta kiinni. Nyt ero oli vähän monimutkaisempi puolikkaan yhdessä vietetyn elämän ja omistusten ym, sekä vahvojen tunteiden vuoksi. Ikääkin alkaa olla sen verran, että en enää juokse baareissa ja solmi uusia tuttavuuksia vaivattomasti.

Nyt mietin asiaa niin, tämä ei kuulosta teistä jatkamaan päättyneistä kivalta, että minun miehelläni ei ole montaa mallia miten parisuhteessa käsitellään ongelmia. Kun menee vaikeaksi, hän vetäytyy ja hakee onnea arkeen muualta. Nyt en halua enää palata, koska tiedän että sama tilanne on edessä viiden, kymmenen, kahdenkymmenen vuoden päästä. Minä ja hän emme puhu samaa kieltä, vaikka rakastamme toisiamme, emme pysty purkamaan ongelmia niin, että säilyttäisimme luottamuksen ja kunnioituksen toisiamme kohtaan. Toisin sanoen mieheni on pettäjä, ja tekee sen uudestaan vaikka lupaisi kuun taivaalta.

Minä kunnioitan teitä ja valintaanne jatkaa ja panostaa suhteeseen. Minulle se tarkoitti 13 lisävuotta rakastamani miehen kanssa. Toisaalta se tarkoitti itsetunnon ja -kunnioituksen täydellistä murenemista ja pettymyksen omia päätöksiä kohtaan. Missä oli järki kun tein päätöksen paluusta?

Hei,

Johanna 2013, kysyt missä järki oli kun teit päätöksen paluusta. Sinulla ei ollut käytössäsi nykyistä jälkiviisautta. Joudumme tekemään ratkaisut siinä hetkessä ja pettämisen jälkeen kaikki ratkaisut ovat kipeitä. Kun olemme päättäneet ratkaisusta, haluamme nähdä sen oikeana jotta voimme jatkaa eteenpäin. Muutenhan saisimme pyörtää päätöksen saman tien.

Kettu kertoo Pikku Prinssille, että vain sydämellä voimme nähdä tarkasti. Näkemään tarkasti mitä tunnemme tällä hetkellä, tarvittaessa myös sen, että emme voi enää koskaan luottaa meidät pettäneeseen. Se miten asiat muuttuvat ja kehittyvät tulevaisuudessa, emme voi varmuudella tietää. Traumaattisissa tilanteissa joudumme usein vain antamaan ajan kulua ja tilanteen tasoittua jotta voimme nähdä tarkemmin missä olemme ja mihin suuntaan haluamme mennä.

Mariella, näinhän se meilläkin oli, että kyse oli ennen kaikkea keskustelusta. Tuntuu pahalta, että ulkopuoliselle on usein helpompi puhua. Parisuhteessa on muodostunut roolit ja odotukset ja kun toisella on kriisi tai murrosvaihe, ei ole helppo muuttaa totuttuja asetelmia. Ulkopuolinen näyttäytyy helposti vapauttavana vaihtoehtona peilata ajatuksiaan. Ajatusten tuulettaminen on hyvä. Kun ihastutaan ja suhde menee intiimiksi, kaikki muuttuu.

Meillä menee noin kokonaisuudessaan kohtuullisen hyvin. Lähinnä kaksi asiaa vaivaa, ajoittaiset inhottavat mielikuvat jotka pettäminen aiheuttaa ja välillä tuntee vihaa, että miksi näin piti käydä. Mariella, onko psykiatrilla ollut ajatuksia siitä miten näitä työstetään? Miten vihaa puretaan rakentavasti? Tähän saa tietysti vastata kuka vaan jolla on tähän ajatuksia.

Teary69, ihmetyttää, että miehesi ei suostu terapiaan. Hän on kuitenkin kaikkiaan vastannut ilmeisen kattavasti kysymyksiisi, mitään erityistä salattavaa ei siis pitäisi olla. Eikö se ole pettäjän velvollisuus tulla vastaan siinä missä voi parantaa petetyn oloa. Miehesi joutui tiukkaan paikkaan kun joutui kohtaamaan sen, että lapsenne tietävät hänen pettämisestä. Ajatteleeko miehesi tässä kohtaa tulleensa niin paljon vastaan, että terapiaan ei tarvitse enää suostua? Itse näkisin lähinnä niin, että kaikkiaan teillä on sen verran haastava tilanne, että terapiaa kannattaisi ehdottomasti kokeilla. Luulisi miehesi jo ymmärtävän kuinka rikki olet. Pettäjä näyttäytyy jo tekonsa takia itsekkäänä. Jos pettäjä ei halua tosissaan paneutua loukkauksensa hyvittämiseen, näyttäytyy hän yhä itsekkäämpänä.

Voimia hyvää viikonloppua kaikille!

Hei🌻🙂🌻
Beren: kyselit vihan tunteiden purkamisesta ja kerroin psykiatrillani siitä, että minulla on ongelmia tunnistaa vihaa, tunnen vain surua.
Padottu viha siis kääntyy itseäni kohti ja on osasyy tähän masennukseen.
Eli valitettavasti minulla ei ole antaa sinulle neuvoja sen purkamiseen. Tuli vaan mieleen, että jos tunnistat vihan tunteen, miksi et voi sanoa sitä vaimollesi?
Ja ne mielikuvat: kyllähän ne pyörii mielessä, halusi tai ei.
Minulle nousevat pintaan usein illalla, kun pitäisi nukahtaa...
Muuten päivät menevät kohtuullisesti.
Ehkä fyysinen tekeminen mm.liikunta, voisi olla yksi tapa purkaa vihaa, jos et koe sopivaksi ilmaista sitä vaimollesi.

Beren, näinhän se on. Tein sen päätöksen sen tiedon ja tunteen varassa, mitä minulla silloin oli. Pelkään kovasti, että kadun tätäkin eroa loppujen lopuksi. Olen niin kasvanut suhteeseen kiinni, että nyt kun menetin sen, olen aivan tyhjän päällä. Miten osaan tästä lähteä eteenpäin yksin? Ymmärränkö edes miten yksin olen, että minulla ei ole enää sitä suhdetta, joka täytti arkeni ja jonka jatkumiseen luotin.
Pelkään myös sitä, että mieheni kokee samoin. Nyt kun vihan ja surun tunteet on hiipuneet hieman, tunnen valtavaa kaipuuta. Toisaalta tunnen suurta riemua siitä, että voin vihdoin elää elämääni omien arvojeni mukaan. Niitä me ei nimittäin jaettu.
Miksi tämä on näin ristiriitaista?

Hei 🌻🙂🌻
Nyt huomaan itsessäni taantumaa; muistelen ensimmäistä kertaa, kun mies jäi reissutyössä kiinni vieraasta naisesta. Miehelläni oli tuolloin työnantajan puhelin. Kiinnitin huomiota yhteen, toistuvaan numeroon, johon oli soitettu heti maanantai aamuisin, viikolla ja perjantai-iltapäivisin.
Siinä asiaa selviteltiin ja työreitin varrella joku nainen; tapaamisia, tanssimista. Ei kuulemma muuta noiden soittojen lisäksi. Tätä "muun" puuttumista mies perusteli sillä, että nainen oli perheellinen (kuten hän itsekin viiden pienen lapsen isänä). Yrittäessäni kysellä enemmän, mies totesi, ettei se kuulu minulle pätkääkään???
Toinen ikävä yllätys tuli samaisen työn pikkujoulujen jälkeen: joulukortti, erittäin eroottissävyinen, jossa kiiteltiin viimeisestä ja luvattiin pitää langat kuumina jatkossakin. Tälle naiselle soitin ja kysyin suoraan, mitä on meneillään. Oli kuulemma ihan viaton, huumorimielessä lähetetty tervehdys...suurperheen isälle 😭
Eli onhan näitä ollut ja lienevätkö sitten ainoat tapahtuneet, vaan ainoat ovat tietooni tulleet.
Aikaisempien jälkeen mies ei osoittanut katumusta missään määrin. Vihaisia kommentteja sain, jos yritin edes kysellä enempää.
Tämä kerta on siinä mielessä erilainen, että tuli täysi romahdus miehelle kestäen pari kuukautta. Syyllisyys ja häpeä, sekä aito katumus.
Aiemmista toivuin itseni avulla. En puhunut asioista kenellekään.
Niin ja sitten se hiv-testeihin ajanut juttu seurusteluaikana, josta sain tietää vasta oltuamme naimisissa jo seitsemän vuotta. Mies oli tuolloin työkuvioissa ulkomailla ja muun porukan mukana käynyt maksullisissa...
Olen kai ollut hyväuskoinen hölmö, vaan energiani vei lastenhoito lähes yksin kokonaan ja en kytännyt miestäni, vaan luotin,että hän jotain olisi oppinut töppäilyistään.
Mikäli hän osaisi edes kertoa järkisyyt, mitkä ovat johtaneet näihin juttuihin mutta ei...Ei hän osaa sanoa ja meidän suhteessamme vikaa ei kuulemma ole.

mariella kirjoitti 11.1.2014 0:8

Hei 🌻🙂🌻
Nyt huomaan itsessäni taantumaa; muistelen ensimmäistä kertaa, kun mies jäi reissutyössä kiinni vieraasta naisesta. …
… Olen kai ollut hyväuskoinen hölmö, vaan energiani vei lastenhoito lähes yksin kokonaan ja en kytännyt miestäni, vaan luotin,että hän jotain olisi oppinut töppäilyistään.
Mikäli hän osaisi edes kertoa järkisyyt, mitkä ovat johtaneet näihin juttuihin mutta ei...Ei hän osaa sanoa ja meidän suhteessamme vikaa ei kuulemma ole.

Taantumat taitaa olla luonnollisia ja hyvähän se on jos niitä voi myöhemminkin vielä käydä läpi - se, että ne palaa mieleen, kertoo varmaan siitä, että siinä asiassa on vielä jotain selviteltävää ja oivallettavaa, ennenkuin sen voi painaa unholaan. Siksi minulla pyörii tässä mielessä eksäni syksyinen käyttäytyminen ja oma käyttäytyminen ja ne tilanteet, jotka satuttivat kaikkein eniten, mutta joita en osannut vihan kanssa purkaa, en siis antanut vihalle mahdollisuuksia, tietä ulos.

Tänään puhuin asioistani uudelle ammattiauttajalle, ja hän sanoi suoraan, että olet hylännyt itsesi nuissa tilanteissa, ja sitähän se on. Siirtänyt niin opitusti sivuun. Hylännyt. Itsensä rakastaminen täytyy tulla sen tilalle. ja hyväksymisestä se alkaa, tällainen paskakasa olen, mutta ehkä voin oppia jotain hyvää vielä. Se helpottaa kun asian tunnustaa. Ja vihaamiselle tulee ajallaan opittu toinen toimintatapa.

Koita mariella jaksaa pakertaa omaa prosessiasi ja huolehtia itsestäsi, ja kiitos jakamisesta. ;D

Hei🌻🙂🌻
Pöllöhuuhkaja: hyvä, että sait ammattilaiselta vahvistuksen sille, kuinka et ole huomioinut itseäsi. Tuntuu siltä, että sellaiset ihmiset (minä mukaan lukien) joutuvat herkemmin hyväksikäytetyksi suhteissaan.
En ole osannut laittaa rajoja ja olen elämässäni hyväksynyt liikaa kaltoinkohtelua muutenkin.
Täytyisi oppia rakastamaan itseään, jotta ei antaisi kenenkään ylittää omia rajojaan tai sitten laajemmin: parisuhteen rajoja.
Sinun ex:säsi poistui kuvioista kai aika nopeasti? Ehdittekö edes puhua asioista?
Itse koen nykyään tämän arjen/ yhdessäolon turruttavalta. Toisaalta mies sanoikin tuossa joku päivä sitten, ettei liitto palaa ennalleen hänen tekemisiensä vuoksi.
Eikä sen tarvitsekaan: haluan vain enemmän keskusteluyhteyttä tähän...ehkä sekin on toiveena mahdoton.
Näitä pohdiskellen ja kaikille voimia toivoen 🌻🙂🌻

mariella kirjoitti 16.1.2014 14:33

Hei🌻🙂🌻
Pöllöhuuhkaja: hyvä, että sait ammattilaiselta vahvistuksen sille, kuinka et ole huomioinut itseäsi. Tuntuu siltä, että sellaiset ihmiset (minä mukaan lukien) joutuvat herkemmin hyväksikäytetyksi suhteissaan. En ole osannut laittaa rajoja ja olen elämässäni hyväksynyt liikaa kaltoinkohtelua muutenkin.…
…Sinun ex:säsi poistui kuvioista kai aika nopeasti? Ehdittekö edes puhua asioista?…

…Itse koen nykyään tämän arjen/ yhdessäolon turruttavalta. Toisaalta mies sanoikin tuossa joku päivä sitten, ettei liitto palaa ennalleen hänen tekemisiensä vuoksi.
Eikä sen tarvitsekaan: haluan vain enemmän keskusteluyhteyttä tähän...ehkä sekin on toiveena mahdoton.

Niin, mä koen että jotenkin oikein asettelin itseni ehdoitta alttiiksi hyväksikäyttämiselle, kun en edellyttänyt hirveästi satsausta toiselta, ja jäin itseni hyljäten vielä anomaan murusia tai jatkoa ja en osannut nousta seisomaan henkisesti ja sanoa että tämä peli ei mulle sovi, valitse minut tai hänet.

Meidän lopetus meni karmeimmalla mahdollisella tavalla, suostuin siihen että hän tapaili meitä vuoroiltoina kolmen viikon ajan ja halusin katsoa kortin loppuun asti. Sitten hän kertoi seurustelevansa eikä voinut tavata, vältteli puheluita, suostui muutamaan tapaamiseen ja sitten kun mä aloitin käsitellä itsekseni asioita, ei pystynyt vastaamaan kysymyksiini vaan eristäytyi. Ehkä hän toimi syyllisyytensä pakottamana tavatessaan minua ja "huolehtiessaan" minusta, en tiedä. Sitten kun mä viimein totesin, että hän ei halua olla tekemissä ja käänsin katseeni vähitellen pois, niin hän ottikin yhteyttä haluten ystävyyttä... ihan sairas kuvio mutta niin inhimillinen. ja nyt opettelen päästämään vihaani ulos ja antamaan luvan itselleni kaikenlaisille tunteille tulla. Minulla ja sinulla on niihin oikeus. Se mitä teemme tunteidemme vallassa on meidän päätettävissämme, ja etsinkin sopivia keinoja purkaa niitä.
🙂👍

Hyvä kun olet oivaltanut ettei teidän liittonne tarvitse palata entiselleen, mitä hyvää siinä entisessä oli niin että sitä kaipaa, jos se kerran aiheutti pettämisen? Voiko ajatella jotenkin kypsästi niin, että suhteemme vinous, joka ei ole kenenkään syytä, sen kasvaminen kieroon yhteisestä puhumattomuudesta tai syystä, johti pettämiseen ja jos sitä ei halua takaisin niin haetaan yhdessä apuja uuteen avoimuuteen ja uuteen suhteeseen? Voiko avioliiton aloittaa kesken kaiken alusta jollain prosedyyrillä? Se "uusi alku" vois olla aika kiva...🙂👍

Hei 🌻🙂🌻
Ps. Pöllöhuuhkaja: kuinka sinun nukkumisesi onnistuu??? Minulla on nyt nimittäin ongelmana liikaa nukkuminen. Liekö jotenkin pakoa todellisuudesta, vai vaan ihan todellista väsymystä tähän kaikkeen...
Mietin myös, mitä mahtanee muille ketjussa mukana olleille kuulua??? Onko käännettä parempaan jo tullut 🌻🙂🌻

mä nukun puolikkaalla mirtalla sen 7-8 tuntia vaivatta, aloitusaika vaan venyy tonne = tänne kahden kolmen korville usein. onneksi ei ole aikaisia menoja ja ... hei ole rauhassa, nyt on synkein sydäntalvi ja sillon tuleekin nukkua!🙂🌻

Olen väsynyt tilanteeseemme jatkuvaan puhumattomuuteen ja sitten kun puhumme minä itkien tihrustan , todeten olevani syyllinen (edelleen) ja ajanneeni mieheni pettämisen tielle! Oikeasti tunnen suurta painoa rinnalla, ahdistusta ja puristavaa tunnetta... Kääks!
Miksi rakastaa ja mitä se rakkaus oikein on? Miksi tunnen niin kuin tunnen? siksikö että rakastan ja välitän vai siksikö että halaun olla rakastettu??? Pahus.... kaikki kiertää kehää ja huomaan jälleen yksin pohtivani avioliittoamme, suhdettani pettäneeseen puolisooni. Juuh, yritämme rakentaa suhdetta uudelleen.... siis käytännössä minä... yksin. Onkohan tässä sittenkään mitään järkeä?
Kaiken tämän keskellä mieheni olettaa että olen hehkeä vaimo, aina valmis petipuuhiin kun hänen halunsa nostaa päätä. Minä kaipaan läheisyyttä, kahden keskisiä hetkiä, jolloin puhutaan tai ollaan ihan hiljaa kunhan ollaan toisen lähellä toista varten. Nyt minä olen miestäni varten, minun tarpeeni ovat toisisjaisia. Mieheni mukaan minun käyttäytymiseni ajoi hänet pettämään, huh, kova on syytös. Toki haluaisin olla mieheni lähellä olla hänelle hellä, mutta jos ei ole läsnä ja sitten läsnäolevana ei huomio minua niin miten siinä sitten olen lähellä? Ja sitten hän hyppää toisen naisen syliin....
Pettämisestä on kulunut reilu 4 kuukautta ja se kummittelee joka päivä mielessäni. Pahin pettämisessä on mielestäni ollut se, että mieheni kertoo tuon toisen naisen olleen saman niminen kuin minä ja samanoloinen ulkoisesti kuin minä! Eli minun omanarvon tunteeni on kadonnut tyystin vertauksella että minua on olemassa toinen samanlainen. Onko mieheni sittenkään päässyt toisesta naisesta eroon? Toki hän sanoo että ei ole enään ketään toista ja että rakastaa vain minua. Miksi helvetissä hän sitten jatkaa kummallista käyttäytymistään?
Sain uuden työpaikan , toiselta paikkakunnalta ja kerroin miehellni että suunnittelen muutosta , kenties asunnon ostoa sieltä ja että jos hänellä on oikeaa tahtoa jatkaa suhdettamme niin on valmis muutolseen sekä mukaani. Sanoi olen sen ehkä hyväkin aloitus suhteemme uudistamiseen. Nyt sitten itse en ehkä olekaan valmis.
Eli painiskelen monen asian kanssa ja yritän pitää siinä sivussa arjen kasassa....
Milloin mieheni oikein ottaa vastuuta pettämiseensä. Ihmetellen...

Voi, miten ihmeessä jaksan???😭