Mustasukkaisuuden kuristava ote ketjussa jo avasin vähän omaa tilannetta, mutta kerronpa nyt kaiken tai niin paljon ainakin kun haluan tänne kertoa.
Vakava parisuhdekriisi on nyt ollut päällä jo kolmisen viikkoa, mutta ongelmat juontavat juurensa jo paljon pidemmälle. Teksti voi olla sekavaa luettavaa, mutta sekava on kirjoittajan mielikin.

Kerrotaan ensin vähän pohjaa tarinalle ennenkö alan vuodattamaan.
Kaikki pidemmässä parisuhteessa olleet varmaan tietävät, että ennemmin tai myöhemmin kaikesta tulee rutiinia ja toisen alkaa ottamaan itsestäänselvyytenä ja ei tule enää panostettua parisuhteeseen sen vaatimalla tavalla. Vaimon kanssa ollaan oltu yhdessä 13 vuotta, joista noin puolet naimisissa, kaksi lastakin on maailmaan saatettu. Molemmat oltiin noin parikymppisiä kun aloimme seurustella. Anoppi jossain määrin tuomitsi parisuhteemme heti alkuunsa, vaikka molemmat taidettiin rakastua melkein ensisilmäyksellä.
Olen hyvin voimakas ja itsepäinen persoona, itsetuntoani olen aina pitänyt hyvänä. Olen myös vahva ja rohkea persoona tai ainakin olen pitänyt itseäni sellaisena ja olenkin menestynyt monessa asiassa työelämän lisäksi, vaikken mitenkään korkeasti koulutettu ole. Älykkyyttä on monenlaista, mutta Mensan testissä tulokseni oli 145, joka on kai kohtuullisen korkea, mutta tunneälyni on kaiketi ameeban luokkaa, kuten alta selvinnee ja sitä ei Mensan testi mittaa.
Elämä on myös potkinut päähän ja olen kokenut paljon kuolemaa ja menetyksiä, suhteellisen lyhyen elämäni aikana, valtaosa näistä on sattunut jo alle 20-vuotiaana ja olenkin ammentanut paljon voimaa vaimosta ja häneltä saamallani voimalla olen nostanut itseni pinnalle suosta.

Nykyinen kriisi puhkesi heinäkuun viimeisenä viikonloppuna kun oltiin ilman lapsia juhlimassa, mustasukkaisuus nousi pintaan yhdessä alkoholin kanssa ja uhkasin poistua paikalta jo perjantaina. Viikonloppu lopulta meni vielä ihan hyvin kun vaimo ja ystävät saivat tilanteen rauhoittumaan. Viikonloppuna kuitenkin tajusin että oma itsetunto on pohjalukemissa. Kuten tuolla mustasukkaisuus ketjussa mainitsin niin kännykän piilottelu ja salailu oli vaivannut mieltä jo pidempään, joten urkin puhelulokia ja yksi numero jäi vaivaamaan ja tivasin vaimolta että kenen numero se on jolloin paljasti että on tämän ”ystävän” numero. Siitä asti on sitten vietetty mykkäkoulua, väitelty ja yritetty puhua. Tuo oli siis se alkusysäys, mutta ensimmäisinä päivinä karmea totuus paljastui minulle kun vaimo sanoi että ei rakasta minua enää yhtä paljon kuin ennen. Sitä tunneryöppyä kuvaa parhaiten sanonta ”Hammer smashed to face!” sellainen tunne minulle iski samantien. Vaimo käski myös kuunnella Mariskan biisin Liekki, http://www.youtube.com/watch?v=cPTfCKRAMVc, lähinnä tuo yksi lause oli kuitenkin pääasia, minkä halusi minun kuulevan eli ”Kuinka niin polttavasta tulee vain kädenlämpöinen” koko biisin tekstihän on hyvin surullinen. Hiljalleen tilanteen vakavuus alkoi siis paljastua ja tajusin hyvin monta asiaa itsestäni ja koko parisuhteesta, minkä johdosta päätin heti hakea ammattiapua omiin vikoihini. Mainitsin jo että olen voimakas ja itsepäinen persoona, siihen kun lisätään sairaalloinen mustasukkaisuus niin saadaan paljon ongelmia aikaiseksi.

Ensimmäinen kriisi oli joskus ennen lapsia, kun uhkasin erolla jossen saa tiettyjä seksuaalisia tarpeitani täytettyä hänen kanssaan ja kyllä varmasti kun lukee näitä kaikkia asioita niin voi jossain määrin varmaan löytää narsistisia piirteitä käytöksestäni, minkä olen itsekin tiedostanut vasta viime aikoina.
Seuraava kriisi oli häiden aikaan, mutta sen syyt oli varmasti molempien stressissä minkä häät ja niiden luoma paine aiheutti, järjestimme häät itse käytännössä ilman apua, jossei pitopalvelua huomioida.
Seuraavan kriisin ongelmapesäke olin jälleen minä ja yksi monista addiktioistani, eli peliaddiktio ja tässä tapauksessa World of Warcraft, päivät oli tuossa vaiheessa sellaisia että 8-9h tuntia töitä, 8-12h World of Warcraftia ja loppu aika nukuttiin. Pelaaminen loppui vasta kun vaimo uhkasi avioerolla, jossen lopeta tai ainakin vähennä radikaalisti pelaamista.
Pelaamiseen liittyviä pienempiä kriisejä on ollut senkin jälkeen, alkoholin kulutus on myös aiheuttanut ongelmia vaikkei vaimo ole siitä koskaan huomauttanut, mutta kännissä osaan olla hyvin ilkeä suustani niille joita eniten rakastan ja olen siis sanonut hyvinkin rumasti vaimolle kännissä, jopa huoritellut sun muuta.

Tässä kriisin aikana on monta asiaa selvinnyt monestakin asiasta, kun vaimo on tavallaan viimein uskaltanut sanoa minulle vastaan ja olen itsekkin tajunnut etten ole aikaisemmin koskaan kuunnellut mitä hänellä on sanottavaa, vaikka kai parisuhdetta pitäisi yrittää elää tasavertaisena. Hän ei ole koskaan uskaltanut ostaa mitään yhteiseen kotiimme ja kun on ehdottanut jotain että voitaisiin ostaa niin se ei ole kelvannut minulle eikä ole uskaltanut väittää vastaan. Häät, auton osto, muuttaminen kaikki ovat olleet sellaisia asioita joihin hän on vain tyytynyt koska ei ole uskaltanut sanoa mitään tai jos on sanonut niin en ole häntä kuunnellut, koska MINÄ tiedän paremmin.
Pahimmat ongelmat ovat kasautuneet kuitenkin viimeisen vuoden aikana kun hän on alkanut tuntea itsensä täysin yhdentekeväksi tässä parisuhteessa ja noin 3kk sitten hän purki sydäntään minulle ja oma päivä oli ollut huono joten totesin vain että ”Ei kuulu minulle, puhu jollekin toiselle!”
Toinen vastaava tilanne oli samoihin aikoihin kun hän jotain minulle kertoi ja totesin vain että ”Kerro vaikka sille ”ystävälles” siitä!” koska tiesin että facebookissa hänen kanssaan aina silloin tällöin jutteli. Vaimo sitten totteli ja soitti tälle ”ystävälle” mistä alkoi tämä kännykän piilottelu ja salailu, eli itse hänet sinne ajoin. Kuukautta myöhemmin vaimo jotain räyhäsi lapsille ja sanoin erittäin pahasti hänen äitiydestään, joka loukkasi häntä syvästi, kun ihminen jota hän on pitänyt tukipilarinaan ja ihmisenä joka on aina hänen puolellaan loukkasi hänen äitiyttään noin radikaalisti. Siinä kuulemma viimeistään se rakkaus muuttui polttavasta vain kädenlämpöiseksi.
Jokaista noista lauseista kaduin melkein heti ne lausuttuani, mutten vain osannut/halunnut pyytää anteeksi. Enkä mitään noista lauseista tarkoittanut vaan ne vain tulivat jostain mustasukkaisen mielen syvyyksistä, mutta kuten kaikki tiedämme sanat voivat loukata ja niitä ei koskaan voi saada takaisin, kun ne on kerran lausuttu.
Toinen pitäisi aina huomioida ja tehdä töitä sen rakkauden eteen, mutta olen ollut niin tyhmä ja pitänyt vaimoa niin itsestäänselvyytenä etten ole sitä tehnyt ja nyt kaikki on täydellisessä umpisolmussa.

Nyt olen menettänyt vaimon rakkauden lisäksi vaimon luottamuksen ja hän mieluummin purkaa sydäntään tuolle ”ystävälle” joka on myös siis hänen ex-poikaystävä ajalta ennen minua, joka on aina ollut hänen rakas ystävänsä johon minä pakotin vaimon aikanaan katkaisemaan kaikki yhteydet ja pakotin jopa vaihtamaan puhelinnumeroa, koska olin mustasukkainen ja pelkäsin. Vaimo ei uskaltanut mainita koskaan että sen lisäksi että oli ex-poikaystävä, niin tämä henkilö oli myös äärimmäisen hyvä ystävä edelleen. Vaimolla on siis paljon anteeksiannettavaa näiltä vuosilta ja on itsekin hyvin surullinen ja masentunut tilanteen vuoksi ja kun itse painin omassa suossani ja yritän saada häneltä tukea nostaa minut ylös niin hänellä ei ole siihen voimia kun pitää koittaa oma pää pitää pinnalla. Ihmismieli tuolla mustasukkaisuus ketjussa puhui avoimuudesta ja puhumisesta, mutta ylläolevasta voinee päätellä että se ei aina ole niin helppoa.
Luottamuksen voi saada takasin, mutta onko rakkaus menetetty?
Itse rakastan vaimoa äärettömästi, joka päivä vain enemmän ja menetyksiä olen kokenut jo niin paljon että mahdollisesta avioerosta en varmaan jaksa enää toipua…

Sellaisia, varmasti hyvin epäselvää ja vaikealukuista tekstiä ja monta asiaa jäi mainitsematta.