Hei taasen,

Jollain tapaa vain tulee vaikutelma, että miehesi kokee tilanteen etenevän aina vain hänen ehdoillaan... Mitäpä jos aivan vaivihkaa hänelle kävisikin selväksi, että myös sinä olet "eroamassa" - etsit netistä mahdollisesti uutta asuntoa, haet neuvoja toimeentulosta - kirjoituspöydälle unohtuu vuora-asuntoilmoitus yms... edes hieman tulisi hänelle selväksi se, että myös sinä olet tarvittaessa (jos hänen ei halua ryhtyä avaamaan solmuja) valmis muutoksiin ja olet tosiaankin niihin varautunut. Että hänellä on vaara MENETTÄÄ SINUT ja jo ennen sen ½ vuoden umpeutumista (minkä hän on itselleen varannut mietintäaikaa). Jonkinlainen muistutus sinunkin vapaasta tahdostasi...

Hae nyt jo ihminen hyvä itsellesi asuntoa. Näytä sille miehellesi, että otat tosissaan hänen sanansa avioerosta!

Tuosta soutamisesta ja huopaamisesta ei muut hyödy kuin hän jotenkin omalla sadistisella tavallaan. Varmasti hän suuresti nauttii alistamisestasi ja nurkan takana hieroo suuria karvaisia käsiään, että menipäs muija taas halpaan.

Onhan hänen siinä hyvä uhkaillessaan saada kotiinsa täyspäiväinen piika toteuttamaan hänen pienimmätkin toiveensa. Eikä naistakaan tarvitse etsiä, eikä vaivaa nähdä, että saisi miehiset tarpeensa tyydytetyksi. Yhtä hyvin hänellä voisi olla pumpattava barbara allaan.

Kovia sanoja kirjoitan, mutta yritän herätellä sinut huomaamaan ITSESI.

Miten voit kunnioittaa ja rakastaa toista, jos et kunnioita ja rakasta itseäsi?

En ole etsimässä itselleni asuntoa, enkä myöskään aio miehelleni viestiä, että ero on ok. KOSKA jos näin toimisin niin ero olisi sitten sillä selvä. Mieheni on sitä tyyppiä, että jos on jotain päättänyt, niin hän ei itse päätöstä tule perumaan, ellei joku esitä hänelle parempaa vaihtoehtoa.

Niinpä tässä tapauksessa se on minun tehtävä, "kääntää" mieheni pää ja todistaa ettei eromme kannata. Viime viikko onkin mennyt taas hyvissä merkeissä ja tällä hetkellä tuntuu että mieheni pää alkaa pikkuhiljaa kääntymään. Vaikka tiedän, että jos häneltä sitä kysyisin niin hän ei minulle VIELÄ siihen rehellisesti vastaisi. Niinpä aion kysyä hänen yhdeltä ystävältään asiaa, että vieläkö mieheni on eroaikeissa.

Edelleen olen sitä mieltä, että jos mieheni oli oikeasti eroamassa, niin ei hän niin lämpimästi käyttäytyisi minua kohtaan, miten hän nyt käyttäytyy. Luulen, että se erohakemus oli jonkinlainen herätys meille molemmille.

Jos ajattelen asiaa käänteisesti, että se olisikin minä joka olisi hakenut eroa. Niin en minäkään heti kaikkea uskoisi, jos luvataan muutoksia, vaan haluisin jonkin aikaa rauhassa tarkastella tilannetta, että muuttuuko mikään, vai jatkuuko kaikki samanlaisena kuin ennenkin. Kyllä minä ainakin haluaisin mieheni todistavan minulle käytöksellään, että muutokset on mahdollisia, ennen kuin peruisin eroaikeeni.

No nyt tässä mennään puolivuotta tilannetta tarkastellen. Minussa on tapahtunut muutoksia, mutta niin on myös tapahtunut miehessänikin. Me olemme kumpikin aivan erilaisia kuin viime syksynä. Joten edelleenkään en aio toivoa menettää meidän liiton jatkumisesta.

Siitä on melkein kaksi kuukautta kun tänne viimeksi kirjoitin. Paljon on asiat muuttuneet sen jälkeen. Helmikuun puoleen väliin asti mentiin vielä epävarmojen merkkien alla tulevaisuudesta. Kunnes puolen kuun paikkeilla tapahtui jotain muutosta. Varsinaisesti en voi sanoa mitä se oli ja minä päivänä se tapahtui, mutta positiivista se oli kuitenkin☺️❤️.

Tällä hetkellä viime syksyn ja talven vaikeudet ovat vain enää pelkkä muisto. Asiat ovat kääntyneet parempaan suuntaan, eikä mieheni ole enää eroaikeissa🙂. Nyt olen taas saanut kuulla miten hän rakastaa minua ja kuinka tärkeä olen hänelle😍.

Joten olen niin iloinen, että jaksoin yrittää pelastaa liittomme enkä luovuttanut. Kyllä se monta kertaa oli lähellä, että annanko asioitten olla ja luovutan vain. Mutta jokin minussa sai vaan aina jatkamaan ja yrittämään pelastamaan liittomme. Olisin sitä miettinyt varmaan loppuelämäni, jos olisin luovuttanut, että olisiko liitto kuitenkin voitu vielä pelastaa. Mennyttä talvea en enää halua muistella, se on ollut elämäni vaikeinta aikaa, edes äitini kuolema ei ole tuntunut niin pahalta kuin viime talvi.

Olemme molemmat pyytäneet toisiltamme anteeksi asioita joita viime talven/syksyn aikana tuli sanottua. Ja kyllä minulle välillä tulee vielä mieleen ne kaikki ilkeät sanat joita mieheni minulle sanoi. Mutta yritän antaa anteeksi. Koska menneitä on enää turha kaivella, ei mikään voi parantua niitä kaivelemalla.

Tällä hetkellä olen erittäin onnellinen ja rakastunut uudelleen mieheeni.😍 Tulevaisuus on toivoa täynnä🙂🌻.

Aivan upeata lukea tämä tarina. Olen itse tilanteessa, jossa mieheni pohtii eroa (taustalla toinen nainen). Koko talvi on mennyt epävarmuudessa ja vuoristoradassa. Minulla on ollut kuitenkin vahva tunne (ainakin suurimmaksi osaksi) siitä, että ero ei meidän tilanteessa ole hyvä ratkaisu, vaan se, että me molemmat petraamme toimintaamme tahoillamme. Olemme menneet hetkittäin eteen päin, välillä taas tultu takaisin ja kovaa. Ulkopuolinen suhde on ollut raskas asia, se on kuulema tällä hetkellä "jäissä" ja mies keskittyy pohtimaan meidän suhdetta.. tuntuu kyllä epäreilulta olla niin tarkan syynin alla yli 20 vuoden yhdessäolon jälkeen..

No, olen myös sitä mieltä, että myös minä ja me muut erolla uhatut voimme tehdä omia ratkaisuja- kuten te hyvät ystävät täällä olette ilmoittaneet. Mutta kuinka se onkaan sitten vaikeaa kun tunteet on vielä vahvasti pelissä- erota elämänsä rakkaudesta- ei kovin yksinkertaista eikä helppoa. Kaikki kivet on käännettävä.

Oli kuitenkin ihanaa lukea joku tarina, jossa oli kaunis loppu!🌻🙂🌻

Heippa,

upeaa "kuultavaa"! Voimia teille molemille parisuhteen sarkaa työstäessänne.🙂🌻

Kerron oman tarinani tässä vuoristoradalla olosta. Ensimmäisen kerran minun parisuhde oli tällä vuoristoradalla kuusi vuotta sitten mieheni oli rakastunut toiseen naiseen muutti hänen luokseen ja avioero laitettiin vireille, lahjoitti minulle talosta puolikkaan joten sain jäädä asumaan mutta en tarvinnut hänelle maksaa jäin yksin maksamaan jäljellä olevaa velkaa. taistelin kovasti vastaan pyysin häntä palaamaan luokseni useaan otteeseen yritti kerran mutta ei kuitenkaan onnitunut kunekkas kun oli neljäkuukautta asunut toisen luona soitti itse minulle ja halusi palata takaisin minä otin hänet. Rakennettiin parisuhde kasaan yhdessä.

Olimme jopa onnellisia kunnes kuvio alkoi noin vuosi sitten toitua miehellä jälleen uusi nainen kuvioissa, kertoi minulle viime syyskuussa taistelin jälleen vastaan ja anelin jäämään häntä luokseni no hän vietti kaksoiselämää koko viime syksyn, tämä oli hirvittävän raskasta hänelle ja myös minulle kunnes hän nyt vuoden alussa muutti täältä pois sen naisen luo. Minä kärsin hirveästi aluksi hirveästi mutta sit kun sain asiaa puhuttua ihmiselle ja huomasin että minua ei tuomita eokä syytetä niin aloin pikkuhiljaa toipua. Aluksi valvoin ja itkin yöt aamulla menin töihin, työn olen jaksanut tosi hyvin hoitaa.

Maaliskuun alussa nyt mieheni palasi minä vähän toppuutelin ja sanoin että näinköhän luottausta saan takaisin puolitoista viikkoa tässä pyöri kunnes nyt viikko sit viikonloppuna palasi sen naisen luo nyt laittaa avieron vireille. Tämä viimeinen takaisin tulo oli minulle vain haavojen repimistä auki nyt ootan jos kävisi keskustelemassa asioista. Minunajatus on nyt että tämä suhde on käsitelty ja erotaan kunnolla ja hänellä ei ole tänne enää paluuta.😠

Hei kaikille vuoristoradassa eläville ja eläneille!
Oma vuoristoratani jatkuu, juuri nyt tuntuu siltä, että voisin heittää tuon vielä ainakin toistaiseksi kotona asuvan mieheni ulos kaikkine kamoineen. Tuntuu siltä, että hän ei todellakaan halua yrittää tarpeeksi avioliittomme pelastamiseksi, vaan vaatii lähinnä minulta jos mitäkin muutosta... Tämä on tietysti minun tunne ja hänellä on varmaan omansa. Epäreiluksi kuitenkin tilanteen koen siksi, että mies miettii nyt tilannetta (ero/ jäädä) jo kolmatta kuukautta, vaatiiko asia todellakin näin pitkän ajan vai pelaako hän jotain peliä..en tiedä. Kolmas osapuoli tietysti vaikuttaa tilanteeseen melko paljon.

Luottamus suhteessamme on vähäistä, tipahdin niin korkealta ja kovaa kun sain tietää mieheni suhteesta. Olin aivan varma, että mitä tahansa muuta voi tapahtua, mutta vierasta naista ei meidän suhteeseen tule.. no, elämä opettaa nöyräksi. Kuitenkin kai rajansa silläkin on, kuinka nöyräksi pitää oppia- minusta ei saa liikaakaan ottaa syytä niskoilleen eikä pyrkiä muuttumaan kuin joku ameeba- vaikka ymmärrän senkin, että yrittää miellyttää toista niin paljon kuin mahdollista jotta toinen ei lähtisi ja jättäisi. Ainakin itse olen toiminut niin melko pitkään.

Elämässä näyttää tulevan vaikeuksia, mutta jotenkin myös uskon vahvasti niin, että elämä myös kantaa. Ystävät reaalimaailmassa ja kohtalotoverit täällä palstalla antavat ainakin itselleni kovasti voimaa. Käyn myös terapiassa ja pidän sitä melkein elin ehtona tällä hetkellä.

Voimia meille kaikille!

Meidän suhteen karikoissa ei onneksi ollut sitä kolmatta osapuolta mukana, se kun tekee asioista aina niin paljon mutkikkaampia. Voimia teille jotka joudutte sitä asiaa käsittelemään. Se ei ole mitenkään helppoa, kun suhteen karikot eivät muutenkaan ole mitenkään helppoja.

Luin omat tekstini läpi ja kaikki nuo talven ikävät muistot tulevat vielä hyvin pintaan. Elämäni raskain talvi on kuitenkin ollutta ja mennyttä. Onneksi jaksoin uskoa ja yrittää pelastaa liittomme. Ilman sitä tätä liittoa ei enää olisi.

Haluaisin antaa osan onnestani teille, jotka vuoristoradalla joudutte edelleen olemaan. Nimittäin tällä hetkellä minulla tuntuu kaikki asiat olevat hirmuisen hyvin ja pärjäisin hyvin myös pienemmälläkin onnellisuuden tunteella. Miehestäni kun on taas tullut se rakastava ja huolehtiva aviomies, mitä hän oli viime kesänä. Tällä hetkellä minulla on olo, että kun selvisimme tuosta hirmuisesta karikosta niin voimme selvitä mistä vaan ja ennakoida asioita ettei asiat pääse enää menemään noin huonoon tilaan.

Nyt kun olemme joutuneet kuukauden verran olemaan aika paljon erossa toisistamme kummamkin työn takia, niin mies jo viestittää ekan erillään vietetyn yön jälkeen miten hänen on jo ikävä minua.☺️❤️

On tästä karikosta ollut minullekin hyötyäkin, jostain syystä luottamukseni miestä kohtaan on kasvanut suunnattomasti. Ennen epäilin jonkin verran hänen sanoja ja tekoja, mutta nyt sellainen ei ole enää käynyt mielessäni. Olen sitä mieltä, että kun mies "palasi" luokseni niin hän teki sen kuitenkin omasta tahdostaan, enkä minä häntä siihen pakottanut. Niin hänkin haluaa meidän liittomme säilyvän ja meidän jatkavan yhdessä elämää eteenpäin.

Kaikki tuo onni mitä keväällä sain taisi ollakin vain valetta. Mies haki kesällä avioeroa, kun harkinta-aika oli kulunut umpeen. Ei kertonut minulle siitä, sain vain tiedon postitse. Kysyin häneltä elokuussa haluaako, että muutan pois? Vastasi siihen, että onko hän niin sanonut. No päivät menivät, syksyllä syntyi lapsemme. Lapsi oli kolmen viikon ikäinen kun miehen käytös muuttui ja hän alkoi muistuttaa, että mehän ollaan erottu että muuta pois.

Kuukausi sitten muutimme vauvan kanssa pois. Elämä on aika sirpaleina, ei minkäänlaista suuntaa mihin suuntaan tästä pitäisi nyt jatkaa. Päivä kerrallaan mentävä ja toivottava, että huominen olisi paljon parempi.

En nyt pysty lukemaan vanhoja tekstejäni, enkä siis muista olenko sinne kirjoittanut raskaudestani, mutta olin siis jo raskaana kun mies haki avioeron ensimmäistä vaihetta, silloin hän ei kyllä vielä tiennyt sitä.(enkä kyllä minäkään ollut varma, että olisin ollut raskaana, epäilyjä kyllä oli.)

Ja käskihän mies silloin aivan alussa minun hankkiutua eroon lapsesta eli tekemään abortin. Mutta siihen en suostunut. Ja tällä hetkellä ilman vauvaa, en ehkä jaksaisi selviytyä jokaisesta päivästä, mutta nyt vauva antaa minulle syyn jaksaa herätä aina uuteen aamuun.

Suru on kyllä hyvin suuri.😭

Sain itse joululahjaksi avoeron. Mies sanoi etsivänsä jotain omaa asiaansa.Onko se lopullinen vapaus vai mitä, se asia kalvaa minua eniten. Ainakin näin uudenvuoden aattona, kun muualla juhlitaan, tunnen itseni tosi hylätyksi. Jopa itsetuhon tuntemukset ovat mielessäni. Mies vain haluaa katsoa asiaa kevääseen jaksanko itse tuskissani odottaa ja kannattaako odottaa?

Voimia sinulle arvoton2. Tuo epätietoisuus on ehkä tuskista pahin. Pitäisi jaksaa jatkaa elämässä eteenpäin, mutta kun ei se vain ole niin helppoa.

Meilläkin mies on sanonut ettei sitä tiedä miten asiat keväällä on. Itse olen tällä hetkellä vielä niin heikko, että ottaisin minä päivänä tahansa mieheni takaisin, mutta kulunut syksy oli aika kauhea ja tiedän että asiat palaisivat hetken päästä siihen samaan. Joten pitäisi vain malttaa ajan kulua, mutta vaikeaa se on. Varsinkin kun meillä on yhteinen lapsi eli joka kerta kun hän tulee tapaamaan vauvaa, niin sen jälkeen saan aloittaa taas itseni kasaamisen täysin alusta. Viime yönäkin näin unta hänestä, toisaalta se oli ihanaa, mutta myös hyvin surullista.

Minun on hyvin vaikea muutenkin sopeutua tähän yksin elämiseen, varsinkin kun kaikki ystävät elävät parisuhteissa ja ovat vakiintuneet.