Hei.

Onpa hyvä että meitä on muitakin. Ei varmaan hyvä sinällään koska eihän sairautta kellekään toivoisi, mutta kun luulin jo olevani ainut maan pinnalla kellä on pakko-oireita niin tuntuu helpottavalta että avasit tämän keskustelun.
Minulla on lääkkeenä Optipar 20mg päivässä.
Kärsin laskemisesta ja siitä että tietyt asiat pitää tehdä tietyllä tavalla ja esim. tietyt ovet pitää olla samassa asennossa ja paperit pinossa. Silti minulla on kaapit sekaisin ja saan morkkiksen siitä etten saa niitä siivottua eli siinä kohdassa melkein toivoisin että saisin sellaisen pakko-oireen 🙄 Lasken myös askeleita ja lyhtypylväitä, joten lenkille menokin on jäänyt kun tuskastun ja turhaudun noihin laskemisiin.
Pelkään itselleni tai läheisilleni tapahtuvan jotain pahaa jos en tee niin kuin pitää. Haluaisin asioiden olevan ennallaan ja siksi pelkään tulevaisuutta. Pakko-oireeni myös pahenevat jos tapahtuu jotain poikkeavaa. Ja jos tapahtuu jotain pahaa, mietin missä olen tehnyt väärin.
En ole pystynyt kertomaan läheisilleni näistä oireista. Ehkä poikani ihmettelee miksi vessan peilikaapin ovi on aina samalla lailla raollaan mutta ei ole sanonut mitään. Terapeutilleni kerroin mutta kun hän sanoi että mene vaan reippaasti lenkille äläkä välitä laskemisesta että onko se sitten paha jos lasken, niin silloin ajattelin että se ihminen ei tiedä mistä puhuu. Ei se vain niin onnistu. Tulee ahdistus ja pakko päästä kotiin.
Kiitos kun otit tämän asian "puheeksi" tämä oli tärkeä aihe. Minultakin saa kysellä kuka mitä vain haluaa 🙂🌻

Heips

Mulla on kans joskus ollu tota että pitää tavarat olla tietyllä tavalla vaikka et paperipino pitää olla suorassa.Mut siitä pääsee kun vaan alkaa jättään tavarat niin kuin ne on ekalla kerralla siihen laittanut.

Mulla jos tressaan jotain tai pitää olla tekemisissä jonkun tavallista likaisempien asioiden kanssa niin oireet pahenee.

Juu kaikki terapeutit ei todellakaan tiedä mitä pakko-oireet oikeesti on,se on valitettavaa..

Kuinka kauan sulla on ollut pakko-oireita??? jos sulla on lapsia oliko jo heidän aikana,miten on vaikuttanu,minkä ikäsiä he oli?? Mulla on ollu joku neljä vuotta tai ehkä vähän pitempään sillai viralliasesti.On mulla lapsesta asti ollu jotain ohimeneviä oireita..mut oon saanu sen käsityksen et se on aika normaalia et lapsena tulee sellasia pieniä ohimeneviä oireita.

Ootko sä muuten työssä?? Mä oon nyt kesälomalla ja elokuussa jatkuu opiskelu.Puoltoista vuotta jäljellä!!

Heipähei.

Minulla on ollut noita pakko-oireita siitä asti kun aloin työssä voida huonosti. Eli siis kolme tai neljä vuotta. Ne aina pahenee kun stressaannun. Sen huomaa heti. En tiedä onko lääkkeet auttaneet koska en tiedä miten pahasti asiat olisivat ilman niitä. Minulla ne ovat erilaisissa tilanteissa, sellaisia rutiineja että esimerkiksi polkupyörän polkimen pitää olla just oikeassa asennossa kun nousen kyytiin ja samalla lailla eri asioissa.
Ei minulla ennen sitä työtilanteen kiristymistä niitä ollut. Minulla on kaksi lasta eikä silloinkaan ollut kun he olivat pieniä.
Olen masennuksen vuoksi pitkällä sairaslomalla joka jatkuu vielä melkein vuoden. Siitä eteen päin en tiedä kuinka minun käy. Juuri työ siis aiheutti masennuksen ja sitä seurasivat nämä pakko-oireet. Ahdistus oli valtava kun töissä piti tehdä samat asiat just sen oikean määrän kertoja. Siihen meni aikaa ja lopulta itkua vääntäen tein työni että sain työajan aikana työni tehtyä. Kyllähän se vie aikaa jos joutuu 11 kertaa toistamaan saman työn 🤕
Lapsena oli jotain sellaista ettei esim. saanut astua käytävällä laattojen saumoille, mutta se lienee aika yleistä ja toki lapsilla on jotain tämän tyylisiä rutiineja. Pakko-oireiksi ne muodostuu mielestäni silloin kun ne alkaa ahdistaa ja vievät ajatukset aina siihen että ne "pitää" tehdä aina.

Moi 🙂

Juu,mulla alko tai paheni nää oireet masennukseen sairastumisen myötä ja kun yritin auttaa yli voimieni huonosti voivaa ystävääni..pakko-oireet taitaa olla sitä että yrittää niillä työntää huonoa oloa pois eikä uskalla kohdata niitä vaikeita tunteita tai asioita joita yrittää peittää tai hallita.

Mäkin olin vähän yli vuoden saikulla ennen kun alotin viime tammikuussa opiskelun.On kyllä ihan hyvin sujunu koulussa käynti,paitsi et välillä meinaa kyllästyä eikä oikein jaksa tehdä kotitehtäviä.

Sitähän sanotaan että kaikilla on pakko-oireita, mutta useimpia ne ei "haittaa".Sit kun viettää paljon aikaa oireisiin ja ne ahdistaa niin sit voi puhua et on /pakko-oireita/

Ootko kuullu/lukenu kirjan kerrasta poikki,mulla on se ja on se hyvä kirja.Siinä on itsehoito ohjeetkin.Eli voi joko yksin yrittää tai pyytää jonkun avustajan.Ystävä,terapeutti..

Kongnitiivinen käyttäytymisterapia on oiva terapia muoto tähän,mutta pitää itsekin tehdä töitä näiden eteen.Mä oon ollu vähän yli puoli vuotta sellasessa.En oo hirveesti edistyny,mut vika on ihan mun oma..kun en oo niin tosissani tehny tehtäviä.. 😞

Onkos meitä täällä muitakin???😐 Tuntuu et kyl teitä täällä on,uskaltakaa vain vastata..🙂🌻

Nostan taas tätä ketjua.. 🙂

Hei.
Hyvä tämmöinen, että pidät ketjua "hengissä". Uskon että meitä on enemmänkin mutta kumma ettei kukaan vastaa.
Itselläni on pakko-oireet taas koko ajan pahentuneet kun tuli murheita. Heti huomaa että se vaikuttaa.
Viikonloppuna oli aika sietämätön olo ja jännitys vielä lisäksi. Nyt yritän saada mielialaa tasaantumaan, kehnoin tuloksin.

Hei kaikki pakkoilijat!?

Kertokaas kokemuksia lääkkeistä näiden oireiden hoidossa..Mulla on seroquel ja efexor ja taidan molemmille olla allerginen..😞

Oon kuullu jonkun verran hyvää seronilista ja seroxatista,mitäs te,onko kokemusta???

Lääkäri tulee vast 4.8. lomalta nii varailen aikaa tai puhun vaa puhelimes sen kaa et jos noille lääkkeille sais jotain..🙄

Hei tämmönen!
Vihdoinkin ihminen, jolla on myös skitsotyyppinen häiriö, eli psykoosipiirteinen persoonallisuus... Olen kärsinyt vaikeista pelkoihin ja ihmissuhteisiin liittyneistä pakko-oireista viimeiset 8 vuotta...

Parisuhdetta minulla ei vielä ole, vaikka olen 25. Sairastaminen on vienyt voimia vuosia ja sotkenut parisuhteitani, koska minulla on hylkäämisen pelkoa koko ajan ja en luota että mies ottaa yhteyttä, vaan syyllistyn ainaiseen kyselemiseen ja pelkään tekeväni koko väärin ja tätä kautta stressaan koko ajan ja pelkään... 😞😭

Minulla on ollut elämäni aikana yksi muutaman viikon suhde, joka meni poikki, sitten oli vuoden välirikko ja sen päälle säädimme vuoden uudelleen, mutta mies sanoi, ettei minua rakasta ja nyt sitten tuli lopullinen "ero". Aikaisemmin en ole pystynyt tilannetta käsittelemään, koska vaikeat pakko-oireet ja vainoharhat ovat tulleet väliin ja oikeat tunteet ja normaali sureminen on jäänyt väliin... Tuntuu pahalta, mutten voi toista mistään syyttää, koska mitään väärää hän ei ole tehnyt ja reilusti olemme asiasta puhuneet... Tiedän nyt tämän olevan ainoa oikea ratkaisu... Vaikka nyt ei siltä oikein tunnu...☹️

Silti tuntuu pahalta... Nyt olen vuoden ollut intensiivisessä terapiassa ja pystynyt käsittelemään vanhoja traumoja ja päässyt pahimmista pakko-oireista ja vainoharhoistakin eroon...🙂👍

Joskus itkin sitä kun ei ole ollut ketään, vaikka fakta on ollut se, että aikaisemmin en olisi kunnon suhteeseen pystynyt harhojen, pelkojen ja pakko-oireiden takia. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni tuntuu, että kykenen vielä joskus ihmissuhteisiin ja olen oikeasti surullinen... Aiemmin luulin, ettei minulla ole mitään tunteita, vaan tunteeni ovat vain sairautta, pakko-oiretta ja harhaa...

Heips =)

Ollaan aika saman ikäisiä,oon 23!!🙂 Mitä ootte siinä intensiivisessä terapias tehny/puhunu..?? Ite kun oon ollu käyttäytymis terapias joulukuusta asti mut en oo paljoo edistyny kun en oo tehny tosissani niitä tehtäviä!! Pakko-oireiden takia siis oon siellä..joku tökkii..

Kun me ei tehä ees siellä muuta kun puhutaan pakoista ja välillä et mitä muuten on tehny tai tekee..haluaisin keskustella henkoht.asioista!!

Mulla on kans jonkinlaista tollasta et ei pysty käsitteleen jotain asioita,yleensä ne on jotain tosi kipeitä asioita!! Onks sulla mitään lääkkeitä käytössä,koetko ne tarpeellisiks..?

Hienoa et susta tuntuu et vielä joskus pystyisit ihmissuhteisiin,sitä kai pitänee vain harjoitella pikkuhiljaa.. 🙂 Kyllä se siitä =)

Mullakin on sellasta eristäytymistä..viihdyn päääasiassa vain yhden ihmisen kanssa kerrallaan.Joskus on kiva tavata useempaakin ystävää mut jään sillon aika hiljaseks..

Mun masennus alko 2003 keväällä kun mun yks ystävä koki hermoromahduksen ja otin sen tosi raskaasti ja tietysti yritin auttaa.Unohdin itseni tavallaan..ja tulin vielä riippuvaiseksikin hänestä..ja siihen päälle tuli vielä kaikenlaista,liittyen meihin ja hänen perheeseen ja munkin.Oli mulla syömishäiriökin joskus mut onneks siitä oon päässy 🙂

Halusin et mulla olis asiat huonosti jne..on mulla sitä vieläkin jossain määrin mutta on se paljon vähentynyt..

Mut kirjotellaan tänne mitä tulee mieleen 😎

Olen käynyt vuoden intensiivisessä terapiassa ja kohdannut omat oireeni, elänyt oireeni uudestaan ja pikkuhiljaa olen päässyt voitolle. Usein olen pakko-oireille ja vainoharhoille huutanut, että menkää pois, ette ole totta, ette pilaa elämääni.

En ennen tuntenut, enkä erottanut oireitani. Saatoin jäädä puhumaan monotonisesti jotain asiaa ja kun toiset ovat yrittäneet keskeyttää, en ole huomannut mitään. Olen vain puhunut ja puhunut... Ja kun olen havahtunut ympäristööni... En muista, mitä olen sanonut ja kuinka kauan. Kaverini tuntevat kohtaukseni ja pelkoni, koska niissä jutuissa ei ole mitään järkeä ja logiikkaa. Ne ovat olleet pelkoja, joita olen pelännyt, mutten ole aiemmin tajunnut, etteivät ne ole totta. Sillä hetkellä KAIKKi on ollut totta ja sitten olen toiminut senhetkisten ajatusten ajamana, lähetellyt ihmisille viestejä, että ovatko minua vastaan vai hylkäävätkö he minut. Tästäkään en jälkeenpäin ole muistanut mitään... 😳😮

Mutta nyt olen ollut muutaman kuukauden hyvässä kunnossa, en työkunnossa, mutta kunnossa. Olen nauttinut elämästäni, minulla on ollut KIVAA ja olen katsellut maailmaa ja muita ILMAN pahoja oireita.

Pahinta kaikessa on, että olen joutunut tutustumaan ystäviini uudestaan ja he minuun, koska nyt eivät oireet jyllää...

Tämmönen, ihanaa kuulla että on joku muukin kuin minä. Tämä on niin harvinainen diagnoosi, että muiden etsiminen on ollut todella vaikeaa. Netistäkään en ole löytänyt.

Pakko-oireeni ovat olleet aina äärettömän vahvoja, koska niiden aikana minulta on vintti mennyt pimeäksi ja muisti.

Ja on minulla lääkitys psykoosin estoon. Sama lääkitys ollut jo kuuden vuoden ajan ja toiminut todella hyvin. Pahin sivuoire on ollu suun kuivuminen, mutta muuten lääkitystä ei naamastani näe, en ole lihonut kiloakaan, tarvitsen vain enemmän unta, mutta mun mielestäni tälläinen sairauskin vie voimia ja väsyttää...

Moiks pomelo =)

Minkä nimisiä lääkkeitä syöt..? Mulla on seroguel 600mg harhasuuteen ja hajanaisuuteen ja nyt perjantaina aloitin uuden lääkkeen pakkoihin seroxat ny 20mg ja kuukauden pääst 30mg ja siitä kolmen viikon päästä 40mg.Haluan kokeilla tosta ylintäkin annosta jossain kohtaa jos muuten sopii.Ennen tota oli efexor mut oon sille allerginen.

Mulla ei oo koskaan ollu psykoosia mutta jotain jonkun tasosia oireita vissiin..mä varmaan alan käymää kahesti viikossa jos mun terapeutilla on aikaa kun tähän asti oon käyny kerran..kun meillä ei tota keskustelu puolta oo kovin paljoo ollu..

Miten tärkeenä näät et on keskusteluakin näissä oireissa?!? Olisko sulla mitään vinkkejä sellasiin hetkiin kun joutuu kohtaamaan pakko-oireensa niinkuin parantumis yrityksissä..???

"Olen käynyt vuoden intensiivisessä terapiassa ja kohdannut omat oireeni, elänyt oireeni uudestaan ja pikkuhiljaa olen päässyt voitolle."

Kerrotko tuosta vähän enemmän?? Miten elänyt uudestaan..? Mietin itse että sitten kun oon saanu tarpeeks rohkeutta alkaa tosissaan yrittään parantua et kauanko siinä kestää,parantua? Oon miettiny et 26-27 vanhana viimestään jo haluis alkaa vauvaa yrittään.Vajaan neljän kuukauden pääst täytän 24,ni kaks kolme vuotta olis tohon tavotteesseen.Kun sukulaistenkin tapaaminen on hankalaa pakkojen takia!!

Naimisissakin ollaan oltu jo kaks vuotta,tosin sitä ennen tunnettu vaan kolme kuukautta,tavattiin netissä <3 Pelkään etten oo kahden kolmen vuoden päästä paljoo edistyny ☹️ Tosin jos saan sen toisen terapia ajan viikossa niin sit on vähä parempi olo ton parantumisen suhteen!!

Onko kukaan syönyt pakko-oireisiin Optiparia? Kokemuksia?

Hei!

Mä kans kärsin pakko-oireista ja mulle on lääkäri sanonu et niist ei välttämät koskaan pääse kokonaan eroon, ne saattaa seurata koko elämän. ☹️ mul on lääkityksenä Sertralin 50mg kerran päivässä tosin se on aina välillä lopetettu ku tilanne on parantunu mut sit taas ku on tullut pahempi jakso ni sillo on lääkitys aloitettu uudelleen. Mulla ne oireet on lähinnä sitä et mun pitää tarkistaa onko esim.vesihanat kiinni, levyt pois päältä, ovet kiinni ties kuinka monta kertaa..saattaa mennä välillä puol tuntiakin et mä vaan seison paikallani ja tarkastan asioita ja sit ku oon just päässy ulko-ovelle iskee epäilys et olikohan se vesihana sittenkään kiinni ja palattava tarkistamaan asia. Nykyään en enää oo moneen vuoteen käyny missään terapioissa sillä oon alkanu jo oppia elämään noiden oireiden kans. tosin sitten kun tulee tää masennus mikä siihen herkästi liittyy ni sitten tulee taas lääkitys ja vähäks aikaa joku terapia et saa ongelmat purettua ja sitten taas lääkitys puretaan. On mulle sitäkin jo ehdotettu et mul olis nyt tuo lääkitys loppuelämän mut mie en oo siihen suostunu, miust on ihan turhaa syödä lääkkeitä joita ei tarvii. Ja ahdistuksen saadessa vallan mitä tää pakko-oireilu juuri monesti aiheuttaa lääkityksenä käytetään Rivatril 0,5mg eli se on mieto rauhoittava mut poistaa ahdistuksen. Tosin kyllähän tuo Sertralin 50mg jo itsessään myös poistaa ahdistusta mut siinä ku o naina se 2:n viikon aika ennenku se alkaa vaikuttamaan. ☹️ ni sit on aina siks kahdeks viikoks se rauhoittava pahimpaan ahdistukseen ja pelkotilaan. Tosin nykyään oon aika paljon oppinu hallitsemaan noita oireita ihan itse ilman lääkitystä, jos alkaa päässä soimaan kysymys et oliko se ja se pois päältä mie sanon itelleni topakasti et nyt seis!! ja käännän sen jälkeen ajatukset jonnekin ihan muuhun asiaan..tietty kaikilla se ei varmaan onnistu mut mie oon jo tuon sairauden kans eläny 13 vuotta eli sairastuin tuohon jo 15 vuotiaana ni on oppinu ite jotain elämänhallinta keinoja millä välttää pahimmat oireet. Pahimmillaan se oli mulla nuorena sillo ku se puhkesi ni niin paha et en uskaltanu mennä nukkumaan ollenkaan ku pelkäsin et asunnos syttyy tulipalo sillä välin. ☹️ tuli sit 3 yötä valvottuu ennenku mun äiti vei mut lääkärin juttusille ja siitä sit sain lähetteen psykiatrille. Mut se mitä oon lukenu noist pakko-oireista ni ne kuulema just puhkee murrosiässä, se on jonkinlaista kavuikään liittyvää häiriötä..mut harmi vaan et siitä ei koskaan pääse täysin eroon, tai ainakaan mie en oo päässy. ☹️ mut nyt on menny jo useempi vuosi tosi hyvin ihan joskus oon joutunu jonkun kuukauden-kaks käyttää mieliala lääkettä ku oireet on pahentuneet mut niihinkin usein syynä ollu stressi tai liian suuret muutokset elämässä.

Mut jaksamista kaikille tän ongelman kanssa painiville, muistakaa ettette oo ainuita! 🙂👍