Heippa
Vastaan sinulle huomenna kun töissä on vähän kiire.
Kyllä elämä järjestyy.
Kaunista syksyä sinulle

Niin siinä välillä käy, että ero tulee. Se kun on kahden kauppa se liitto, niin väkisin ei voi yksin pitää sitä suhdetta pystyssäkään. Toista ei voi pakottaa, eikä siinä toki mitään järkeä olisikaan.

Se on onneksi niin, että lapset eivät ole tyhmiä ja jos sinä vanhempana hoidat osasi hyvin, eli ajattelet ja teet asiat lapsen näkökulmasta lähtien,niin kyllä lapsi sen näkee ja tuntee. Lapsi huomaa myös seurassasi sen kaiken, onko siinä hyvä vai huono olla. Tietysti toinen voi myrkyttää lasten isäsuhdetta, mutta itse voi tehdä mahdollisuuksien mukaan toiseen suuntaan.

Mikä kumma niitä monia naisia vaivaa, kun tekevät lasten isäsuhteet miltei mahdottomiksi tai ainakin vaikeiksi! Kyllä lasten äitinä voi tehdä toisinkinpäin. Omasta kokemuksesta niin, että vaikka lasten isä ei oikein ole koskaan saanut tapaamisia säännöllisiksi, niin olen kuitenkin yrittäänyt avittaa kaikessa, mihin pystyn. Ei ole voinut tietystikään neuvoa, kun ei niitä neuvoja oltaisi otettu vastaan 🙂 , mutta muuten olen ollut lasten puolella ja pitänyt sen kirkkaana, että oli heidän isä minun mielestä millainen tahansa, hän kuitenkin on lasten ikioma isä ja se on hyvä, että heillä ylipäätään on suhde olemassa.

Sekin on totta, että arki se tulee jokaiselle, niillekin, jotka vaihtavat lennossa uuteen parisuhteeseen. Itsellä meni pari, kolme vuotta erosta, kun vielä tuli ajatuksia keskinäisestä suhteestamme. Osa niistä sellaisia, joita vasta sitten suostuin näkemään. Tosin oli se arkea kokoajan, kun ensi helpotuksen jälkeen iski masennus ja vuosi oli todellista läpipuintiaikaa pahimman yli.

Elämässä on kyllä isosti mahdollisuuksia, että ei se elämä tosiaankaan eroon lopu. Pikemmin aukeaa uusia ovia, mutta kaikelle on oma aikansa. Monesta selviää, kun antaa itselleen aikaa ja kerää ystäviä ympärilleen, etsii ne omat selviytymistavat. Voimia sinne osoitteeseen toivotan!

Heippa
Itse olen 45 vuotias ja olen minä ollut yksinhuoltajanakin.
Niin kysy minulta ihan mitä vaan niin yritän auttaa ja neuvoa sinua.
Niin elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja olen pahoillani sinun puolestasi
mutta ei elämä eroon kaadu vaan hiljakseeen vaan mennään
elämässä eteenpäin ja kyllä se elämä viellä hymyilee usko minua.
Mutta olisi tärkeätä että ihminen ei jää ongelmien kanssa ikinä
yksin vaan jokaisella olisi joku jolle voisi asioita jutella.
Onko sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja / suruja ???
Se helpotais elämää.
Laitan sinulle tuohon pari puhelinnumeroa ja niin toivoisin että soitaisit niin
voisit asioista jutella sillä se varmasti auttaa.
Kirkon palveleva puhelin 010190071
valtakunnallinen kriisipuhelin 010195202 ( auttaa erilaisissa kriisi tilanteissa )
itse minä saan musiikista voimaa ja itse tykkään Irinan lauluista niin kuunteleppa
Irinan laulu nimeltään Filmi siinä on paljon sanomaa.
Oletkos töissä / työtön ???
Kun minulla oli elämässä vaikeaa niin minulla oli hyvä kun oli niin paljon töitä että
en kerennyt murheita edes miettiä ( niin on kyllä töitä nytkin niin paljon että en saa ikinä valmiiksi )
Tunne kuohuissa älä kirjoita mihinkään paperiin nimeäsi jos et tiedä mihin paperiin
laitat nimen.
Kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista syksyä sinulle

Kiitoksia teille Eveny ja Volvomies vastauksista🙂
Kiva,että joku sentään luki ja otti kantaa kirjoitukseeni,
sillä elämässäni on kriisi nyt,siitä ei pääse mihinkään ja
tuntuukin,että mitkään sanat tai teot eivät auta tähän.
Mutta toivotaan,että jossain vaiheessa elämä alkaisi
helpottamaan.

Volvomies,niin kyselit onko mulla kavareita,saatika
työtä.

Kyllä mulla kavereita on muutamia joille puhua,
mutta kun kaikki ovat niin sanotusti kovia jätkiä,eli
sanovat vaan,että ei muutaku anna tuon olla ja ota
uusi tilalle.Mutta kun se ei vaan mene niin,ei varmasti.
Luulenpa että jos heille tulisi vastaava tilanne eteen,
niin kyllä siinä hymy hyytyisi ihan varmasti.
Tämä tilanne vaatii nyt vaan aikaa.Ketäänhän ei
voi väkisin pitää/omistaa ja ruinaamaan minä
en ala se on epätoivoista,koitan kestää.

Työtä löytyy kanssa,mutta aina kun hiljaisia
hetkiä tulee,niin sitä alkaa jauhamaan ja
pyörittämään mielessä näitä asioita.Se on
kummallinen tuo ihmismieli ja sille ei voi mitään,
kun se jauhaminen aina alkaa.

Pitäisi olla sellainen työ,mitä saisi tehdä koko
ajan,niin ei tulisi mietittyä näitä asioita.Mutta,jospa
se tästä ajan oloon helpottaisi ja kiva kun täällä on
vastaavia kohtalotovereita,niin saa vaihtaa ajatuksia.
Voihan olla niinkin joku päivä,että sinne risukasaankin joskus
paistaa aurinko.

Kerroit olleesi Volvomies yksinhuoltaja?Oletko
nyt sitten suhteessa?
Kiva olisi tietää sinunkin elämästäsi jotain?

Kiitoksia numeroista,johon voisi soittaa ja en
kyllä laita nimeäni mihinkään paperiin ennenkuin
selviän tästä kriisistä.
Saatanpa kysyä neuvoa sitten täältä,kun sellainen
tulee eteen.

Kyllä, metsässä kävellessäni näin ihan selvästi, että aurinko paistoi risukasaan. 🙂 Kyllä se paistaa, ei kaikkina päivinä, mutta joinain päivinä ja "kesällä useemmin"!

Minä pidän hyvänä, että asiat käy läpi mielessään ja huutaa vaikkapa sitä mahdollista tuskaa pellolle. Näin ne eivät siellä sitten paina ja muhita turhaan. Eteenpäinmenon aika koittaa kyllä ja silloin siitäkin kannattaa ottaa kiinni, kun se näyttäisi olevan käsillä.

Kamalimpia kommentteja kyllä oli eron jälkeen nuo, että unohda se ja otat vaan uuden tilalle. Joo, ei edes tullut mieleen moinen!

Lisäks mun mielestä osoittaa sanojan typeryyttä tuollainen. Eihän sitä eroa ole pakko aina puida, mutta hyvä, jos voi jonkun hetken, tunteen mukaan ystävän kanssa jutella. Ilmeisesti ei ole vaaraa siellä päin siitä, että hirveästi rasittaisi niitä ystäviä niillä puheilla.
Ja, omassa rauhassa omia hetkiä elellen. Niin pikkuhiljaa eteenpäin. Hyvä päivä tulee kyllä.

Hei Eronnut mies!

Kirjottelen tässä aamun valjetessa ennen lastenvalvojalle menoa..

Olen asunut yksin kesästä lähtien. Yritin jutella puolisolle vuosia ja selvittää keskinäisiä erimielisyyksiä - ei onnistunut, joten muutin pois. 20 vuoden avoliitto siis takana ja tänään toivottavasti saadaan sovittua tyttären asumis ym. kuviot.

Pahinta oli lähteä yhteisestä kodista. Muuttaa kahden sadan neliön talosta pieneen rivitalokaksioon. Jouduin ostamaan kaiken uutena. Ensimmäiset yöt olivat yhtä helv...ä tyhjien seinien ympäröimänä. Pikku hiljaa olen saanut ostettua kaiken tarvitsemani ja tytär on tottunut kulkemaan edellisen kodin ja uuden kotini väliä.

Viestinvälittäjänä on toiminut tytär. Puoliso ei ole halunnut sopia lyhykäisiä keskusteltuja lukuunottamatta mistään käytännön asiasta kahdestaan. Ainut asia, minkä hän ilmoitti noin viikko sitten oli, että hän lunastaa minut ulos yhteisestä kodistamme. Olen muuttanut toiselta paikkakunnalta aikoinani, joten puolison suku on vielä tässä hämmentämässä ja tumppaamassa minua nurkkaan kaikin keinoin. Onneksi tiedän pärjääväni yksinkin, koska olen arvostetussa ammatissa ja muutoinkin kotona viihtyvä äiti.

Mikä tässä on ollut pahinta? Arjen pyörittäminen. Saapuminen pimeään huusholliin työpäivän jälkeen, jossa ei ole tuttuja asioita ja ääniä. Päivien laskeminen, milloin tytär on minun kanssani. Iltojen täyttäminen harrastuksilla, ettei tarvitsisi olla yksin. Osa ystävistä kannustaa lähtemään iltaelämään ja etsimään uutta miestä. Mutta eihän se ole ratkaisu selvittämättömiin asioihin - uuden suhteen aloittaminen. Olisin halunnut selvittää miksi edellinen liitto tuli tiensä päähän. Miksi rakkautemme ei riittänyt? Miksi keskinäinen kunnioitus hävisi ja tilalle tuli hiljaisuus? Lopulta saimme toisistamme esiin vain ne huonot ominaisuudet.

Välillä sitä miettii tosiaan, että miksi elämän täytyy olla näin raadollista. Kuuntelen kateudella työkavereiden vk-loppusuunnitelmia perheen kanssa ja juhlapyhien viettoa. Ihankuin olisin kummajainen heidän joukossaan. Mutta pian on puoli vuotta mennyt ja arki jotenkin asettunut uomiinsa. Itku tulee vieläkin välillä, mutta huomaan auttavani jo toisia samassa tilanteessa olevia. Lohdullista tietää etten ole yksin.

Sinäkin löydät ajan kanssa mielenrauhan. Kun käytännön asioista saatte sovittua, jaksat ajatella jo tulevaakin. Sinä et tehnyt puolisoasi onnelliseksi, mutta ajattele ettei hänkään sinua. Teille kummallekkin voi joku toinen ihminen sopivampi - joku joka arvostaa sinua sellaisena kuin olet. Sujuva arki on kuitenkin tärkeäpää kuin mikään muu. Tähänkin sopii sanonta 'hetken huuma on kuin kiehuva vesi - kohta sitä ei ole'. Toivottavasti puolisokin ymmärtää sen ja yhteisen historianne.

Hyvää loppuvotta!

Ihan tavallinen ja sujuva arki se on tosiaan niitä arvokkaimpia asioita maailmassa ja jos siihen vielä iloakin mahtuu.

Itsellä on myös aikalailla suru puserossa nykyisestä suhteesta, kun toinen vain on ilmoittanut, ettei halua asioista keskustella. Aika vähän jää siinä sitten mitään työkaluja suhteen ylläpitämiseen.

Tosin, turhaa se keskustelu varmaan silloin on, jos muutoksia ei tule sen johdosta asioihin, jotka eivät toimi.

Kun se on niin, että itse näkee ne samat asiat aivan toisin, kuin toinen. Mutta eihän sitä väkisin mitään suhdetta laiteta toimimaan. Kyllä siinä pitää olla tilaa ja vapaus hengittää. Ja kyllä sen parisuhteen pitäis enimmän aikaa tuntua hyvälle. Kommunikaatio on niin tärkeä juttu ja se yhteinen kepeä hauska.

Moi Revontuli!

Sinun suhteesi ja elämäsi mitä kerroit,niin tulee kuin
suoraan minun elämästäni.Ihan vastaavia asioita on koettu
myös täällä osoitteessa,joten tiedän varsin hyvin,mitä olet
joutunut kokemaan.Olen pahoillani puolestasi ja eiköhän se
meillekin joskus se parempi päivä tule.

Minunkin puolisoni suku on ollut kimpussa nyt eron aikana
tosi paljon.Paljon enemmän,kuin koskaan ennen suhteemme
aikana.Olenkin ihmetellyt tätä yhtälöä että,kun kaikki meni
suhteessa hyvin,niin olin maailman paras ja hyvä vävy.
Sitten kun eron merkkejä alkoi ilmaantumaan ja vaikka
mitään vakavaa ei olet tapahtunut,mistä eromme voisi johtua ja
vaimo sitä halusi,niin yhtä-äkkiä tosta noin vaan olenkin
PASKA JÄTKÄ!Sanan varsinaisessa merkityksessä.
Tuo jos mikä on todella ihmeellinen asia ja olenkin
miettinyt tosi paljon,että miten noin lyhyessä ajassa ihminen
voi olla täysi paska,kun vasta oli hyvä paras vävy,mitä
koskaan on ollut.

Minäkin koitin selvittää asioita ja kysellä,että mistä johtuu
tämä hiljaisuus ja rakkauden loppuminen.Vastaus oli aina ja
aina vaan,että kemiat eivät pelaa ja enää ei ole mitään
keskusteltavaa.Koitin puhua,koska minä olen sosiaalinen
mies ja tulla puolitiehen vastaan ja tehdä kaikkeni,että tämä
saataisi toimimaan,mutta ei niin EI!Nyt olen nostanut kädet
pystyyn ja annankin asian olla.Kaikesta huolimatta minullakin
löytyy itsekunnioitusta ja hyväksyn tilanteen.

Nyt voi myös käydä niin,että jään itse asumaan tähän
taloon.Mutta se selviää viikon sisään se asia.Voimia olen
saanut paljon siitä kun juoksen ja kuntoilen muutenkin paljon.
Lisäksi minua on aina suunnattomasti kiinnostanut tähtitiede,joten
siihen alan käyttämään aikaani.Niin ja käyhän lapsenikin minun
luonani,joten pakko tässä on jäksella vaikka kuinka sattuu ja
itkettää välillä.Mutta hiljaiset hetket ovat vaikeita aina....

Revontuli,muutamia koettuja asioita on mitä en halua
yleistää.

Varhaista aamua!

Toivottavasti olet saanut arjen sujumaan ja pahimmat hyökyaallot alkavat tasaantumaan! Aluksi minulla oli ihan järkyttäviä 'vieroitusoireita' ja ikävä totuttua arkea puski läpi joka hetki. En saanut otetta mistään. Ihan pienten asioiden tekeminen vaati ylivoimaisia ponnistuksia. Mutta harrastamalla liikuntaa saan itseni väsytettyä niin, että uni tulee nykyään väkisinkin. Ja lapsen kanssa oleminen on jo niin täysipainoista hänen ollessa luonani - en silloin keskity mihinkään muuhun. Oikeastaan nyt nautin tyttären seurasta huomattavasti enemmän, kun olen löytänyt mielenrauhan ja itseni. Luulen, että sinulle käy samoin. Alat nauttimaan myös omasta vapaudestasi, sekä ajasta taas lasten kanssa. Elämä muuttaa muotoansa, mutta erilaisuudessaan se voi olla ihan tervehdyttävääkin.

Kerroit, että sinustakin tehtiin hetkessä p...a jätkä. Niin merkillistä miten vuosien jälkeen kaikki vika löytyikin minusta. Tein pyyteetöntä työtä puolison vanhempien eteen. Ajattelin etteivät he ikänsä puoleen enää jaksa kaikkea. Yritin miellyttää ja niellä kaiken. Todellisuudessa olin aina muukalainen heidän 'sisäsiittoisessa' suvussaan, jossa puoliso otettiin kylältä - ei toisesta kaupungista, niin kuin itse olin tullut. Jotenkin aistin suvun painostuksen myös parisuhteessamme. Kaikki lomat ja vapaa-ajat hyväksytettiin heillä. He olivat aina ykkösijalla.

Puolison puhumattomuus ja hiljaisuus oli kaiketi perua hänen lapsuuskodista. Asioista vaiettiin. Näytettiin ulospäin kaiken olevan kunnossa, vaikka säröjä löytyi myös heiltä. Harmillista tässä kaikessa on, että rakkaus ja tunteet eivät kuole hetkessä. Olisin halunnut löytää meidät uudelleen. Ottaa rikkautena historiamme, vastoinkäymiset ja arjen - löytää syyn jatkaa. Mutta kun toisella ei ole halua löytää omaa osuuttaan meidän vaikeuksiin, on mahdotonta jatkaa. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys - ei viha, Hellstenin mukaan. Tuo on niin totta.

Elämä ei odota, se on nyt. Oli vaan pakko riuhtaista itsensä irti ja ajatella, että elämä kantaa ja minua kannatellaan. Kaiken hiljaisuuden ja tyhjyyden hetkelläkin yritän ajatella, että tällä on joku tarkoitus. Yritän ottaa itkunkin puhdistavana kokemuksena ja ajatella, että tämä on se tie ehyempään elämään. Eiköhän me selvitä, vaikka kaksikymmentä vuotta on vaikea 'kuitata' hetkessä.
Tsemppiä viikonlopun alkuun!

Heippa Eronnut mies
Kirjoitin sinulle viestin tiistai iltana mutta on vissiin hävinnyt
pittiavaruuteen mutta tässä tulee uusi viesti.
Hyvä kun sinulla on vahvuustekijöitä
Eli ystävijä ( ystävät / kaverit on tosi tärkeitä )
Töitä ( sillon ajatukset liikkuu muualla )
Kun jos olisit yksin neljän seinän sisällä.
Kyllä se ajanoloon helpottaa annat nyt itsellesi aikaa ja kaikesta huolimatta katsot
elämää positiivisesti ja yritä ajatella elämää pidemmälle ajalle 1- 2 vuotta
Joo itse olen eronnut vuonna 93 kun meillä paloi navetta vuonna 92 niin tuli
sitten lomittaja ja ex ssä rakastu lomittajaan kun tiesin ja olin varma asiasta
niin se loppui siihen ja kysyin ex ältä että saat valita kumpaan vien sinut lapsuuden
kotia vai rakastajan luo niin halusi lapsuudenkotia ja sinne vein enkä ole
sekunttijakaan surrut.
Sit etsin itselleni uuden vaimon ja nyt ollaan oltu yhdessä 18 vuosi menossa
ja ollaan oltu tosi onnellisia.
Mulla on ollut lapsuudessa ja nuoruudessa todella paljon vaikeuksia mutta kaikki
vaikeudet olen onneksi voittanut ja elämä menee nykyisin liijan hyvin.
Se on sellaista että puolison suku on sinua vastaan ja tietyllä lailla ne on
sinun vihollisia.
meinaan noin osituksen kannalta.
Hiljakseen edetään elämässä.
Kaunista syksyä sinulle

Moi Revontuli!

Miten sinun viikonloppusi meni?
Täällä ihan vaihtelevalla menestyksellä.Tänäkin aamuna
heräsin 4.30 ja ihmettelin tätä hiljaisuutta.Ihme on tämäkin,
sillä illalla kävin vielä oikein varta vasten juoksemassa 15km
lenkin,että varmasti unta riittäisi,mutta siinä sitä ollaan.
No,nyt olen huomannut sen,että luultavasti en kuole
tähän juttuun(toivotaan ainakin niin).Vaikka vaikeaa on
mutta hyvä,kun on noita chatteja,missä käyn keskustelemassa
niin sekin helpottaa oloa kummasti,saa muuta
ajateltavaa.

Toi liikunta on hyvää terapiaa tähän juttuun.
Juoksulenkillä se ajatusmaailma muuttaa muotoaan
tosi paljon se on kuin eräänlaista huumetta toi kuntoileminen.
Sinäkin kerroit itsesi väsyttäväsi liikunnalla,upeaa
kuulla,että konstit on samat muillakin.

Olen tosiaankin huomannut sen,että lapset ovat
tulleet tämän jälkeen hirmu tärkeäksi.Minäkään en
ajattele muuta,kun heidän kanssaan olen ja annakin
itsestäni heille 110%silloin kun olemme keskenämme.
Olenkin huomannut nyt,että ne hetket ovatkin elämän
parasta aikaa.Sen näkee myöskin heistä,miten nyt
suhtautuvat minuun.Onko sinun tyttäressäsi samanmoisia
merkkejä?

Kyllä minulla itsellä pääkoppa on oikea
tunteiden sekamelska,hih.Onhan se tosiaankin
selvää kun suhde kesti 20vuotta.Ei varmasti kaikki
palikat olisi kotona,jos ei tuntisi mitään.Mutta eiköhän me
tästä selvitä,kuten sen mainitsit.

Kirjoittele kuulumisia.

Hei sinä eronnut mies!
Otanpa minäkin kantaa kirjoitukseesi. Kuten nimimerkki paljastaa minulla erosta jo aikaa mutta sen voin sanoa, että olipa eron syy mikä tahansa, kenestä tai mistä asiasta tahansa johtuva, niin ero on aina mielettömän rankka juttu ja vie vuosia. Itse lähdin kodista (15 v liiton jälkeen) eksän narsismin vuoksi, joka nujersi minut ihan kokonaan kunnes lopulta en tuntenut mitään ihmisarvoa. Viimeiset voimani sain seurakunnan diakoniatyöntekijältä että jaksoin lähteä vaikka pelotti. Mukaan lähti silloin 12 v teinitytär. Suosittelen sinullekin asiantuntijaa jos tunnet tarvetta sellaiseen. Esim juuri diakoniatyöntekijä saattaisi olla sellainen ja täällähän me ollaan kaikki sinua varten.
Olet juuri lähtenyt eri matkaan ja tilanteesi on melko kaoottinen, mutta kaikki selviää aikanaan. Luuletkos että voisitte palata vielä yhteen jonkinlaisen terapian turvin? Mikäli et niin anna ajan kulua, teet vain pakolliset ja säästät energiaasi jota tarvitset työssä ym. ym. Uuden kodinkaan ei heti tarvitse olla kunnossa, riittää että sinulla on paikka levolle ja paikka missä ruokailet, lapsetkaan eivät yleensä ole nirsoja, tärkein olet sinä, heidän isänsä. Voin kuvitella tuskasi, itselle tuotti tuskaa kun jouduin erottamaan tyttäreni isästään eli muuttamaan erilleen, että se sattui. Nyt hän alkaa ymmärtää asioita kun on teini-ikäinen mutta uskon että kaipaa vieläkin kovasti isää, joka ei juurikaan ole oma-aloitteisesti yhteyttä pitänyt. Tapaamiset ovat olleet minun järjestämiäni eli olen tehnyt tikusta asiaa, että ovat edes joskus tavanneet. Olen tosi surullinen tyttäreni puolesta mutta minkäs asialle voi...
Toivon sinulle voimia jaksaa pahimman yli. Lapset sopeutuvat asioihin nopeammin kuin me aikuiset, sen olen huomannut perheessämme, meitä tosin on vain minä ja tytär. Eron yhteydessä, kuten sinäkin mainitsit, eksän suku otti kantaa eroomme ja kun en pahemmin heitä noteerannut, unohtivat kokonaan. Tytär menetti siis myös isänsä suvun. Onneksi minun sukuni on suhtautunut asiaan kivasti eikä ole tuominnut vaan tukeneet päätöksessäni. Tosin kukaanhan ei usko että ihminen, joka on narsisti, olisi koskaan paha kenellekään, sen verran osaavat filmata kuten kaikki tiedämme.
Jaksamista ja voimia sinulle ja lapsillesi, rukoilen puolestanne 😍

hei eronnut mies,
luin viestisi ja jotenkin tuntui, kun olisit kertonut otteita minun elämästäni.
Monet tunteet ja käytännönasiat olivat kuin suoraan minun arkipäivästäni.
Toki sillä erolla, että minulla ja meillä nuo asiat ovat vielä hyvin alkuvaiheessa.

Tuntuu, että kaikki on yhtä kaaosta, välillä jään miettimään asioita, ruoka ei maistu ja ahistaa
ja välillä taas kaikki on hyvin selvää, kun päätös on tehty.

Lapset antavat minulle voimaa, selventävät paljon ajatuksia ja pitävät täysillä kiinni tässä
arkipäivässä. Työssä aika kuluu hyvin ja on helppo hengittää, välillä jopa hymyilyttää.
Onneksi minulla on hyvä työ ja vakaa toimeentulo.

Elän vielä sitä vaihetta, että mikään asia ei ole selvää. Enkä tiedä mitä mutkia tämä elämänmuutos tuokaan tullessaan.

Koitan selvitä päivän kerrallaan.😞

Lohdullista lukea tätä ketjua, vaikka tietysti ei toivoisi, että kukaan olisi tässä samassa tilanteessa. Olen samassa tilanteessa kuin eronnut mies, mies kertoi viikonloppuna, että hänellä on tunteita toista kohtaan. Olen yrittänyt keskustella ja käsitellä parisuhdettamme ja elämää yleensäkin hänen kanssaan koko syksyn ajan, mutta hänellä ei ole löytynyt kiinnostusta siihen. Aika siis näyttää miten meidän käy ja mihin suuntaan lähden. Mutta, maailmani tuntui romahtavan 16 yhteisen vuoden jälkeen näihin hänen sanohinsa. Tuntui, että en jaksa hengittää, enkä jatkaa enää päivääkään pidemmälle. Täältä sain lohtua siitä, että ehkä se tuska kuitenkin alkaa helpottamaan. Ja taidanpa siis suunnata illalla lenkkipolulle tuskaa purkamaan. Nyt kuitenkin ymmärrän, miksi hän ei ole halunnut esimerkiksi lapsia kanssani: koen ettei häne ole halunnut todella sitoutua minuun ja suhteeseemme koko tänä aikana.

Moi Miinamamma!

Olen hyvin pahoillani puolestasi ja tiedän tasan tarkkaan miltä
susta tuntuu,mutta elämä helpottaa jossain vaiheessa se on varmaa.
Välillä minustakin tuntuu,että en saa happea ja tukehdun,mutta silloin
vedän juoksulenkin,niin johan alkaa taas happi kulkemaan.
Voi että,kun sitä ei olisi niin tunne-ihminen,kuin minä,
mutta minkäs sitä omille tunteilleen voi.Ne on vaan käytävä
läpi nämä ajatukset vaikka kuinka kipeää se tekee.
Ehkäpä me kasvamme ja vahvistumme saa nähdä,no ainakaan
heikommaksi ihminen ei voi mennä,mitä tässä vaiheessa nyt on.

Välillä olen toivonut,että kun ei olisi ollut koko suhdetta.
Mutta se on turhaa jossitella noin ja onhan siitä kaksi ihanaa
lasta kuitenkin tuloksena.Se on vaan kumma,että miten
kaikki se mitä oli,niin katoaa aika äkkiä pois.Sen ymmärtäisi
paremmin,jos olisi esim.väkivaltaa,narsismia ynm.vakavia
asioita suhteessa,mutta kun ei mitään sellaista.
No,ehkä mun ei tarvii ymmärtää mistään mitään ja
olenkin tyytynyt osaani ja hyväksynyt tämän asian.
Odotan vain,että mitähän sitä seuraavaksi tapahtuu
meikäläisen elämässä onko se sitten hyvää vai pahaa,
aika sen näyttää.Niinhän ne kaikki sanoo,että yhdelle
ihmiselle ei anneta enempi,kuin mitä se jaksaa kantaa,
mutta aina ei tunnu siltä.

Se tässä on ikävintä,kun aina yöllä herää hiljaisuuteen
ja pyörittää näitä ajatuksia laidasta laitaan.Kun olisikin
se on/off nappi näille tunteille,mutta kun ei ole sellaista
nappia ole keksitty,eikä keksitäkään.