Tämä on tarinani, omasta parisuhteestani joka 8-vuoden jälkeen tuli päätepisteeseen.

Tapasimme aikoinaan paikallisen ravintolan tanssilattialla, ensimmäiseksi minuun kiinnittti huomion toisen olemus, toinen havaintoni oli että kyseinen ihminen oli kellonajasta huolimatta selväjärkinen eikä liian humalassa tms. Tanssilattialla vaihdettiin puhelin numerot ja ensimmäiset treffit sovittiin. Huomasimme ajan kanssa että viihdymme toistemme seurassa,eikä aikaakaan kun tuli eteen että miksipä emme muuttaisi yhteen?! yhdessä tuumin muutettiin ja hyväksi havaittiin ja toistemme kanssa viihdyttiin. Jossain vaiheessa rakastuttiin ja tilanne alkoi vakavoitumaan, kaikenlaiset asiat puhuttiin ja kaikista asioista keskusteltiin.

minun maailman kuvaani on kuulunut vanhan ajan näkemys siitä että mies tuo leivän pöytään (ei kärjistetä että naisen paikka kotona), joten lähdin avokkini kannustamana tavoittelemaan seuraavaa etappia elämässä. Hain kouluun ja pääsinkin kouluun opiskelemaan jolloin taas tuli muutos että vaihdammekin paikkakuntaa, ja molemmille tämä sopi enemmän kuin hyvin, olihan edellinen kaupunki nähty ja koluttu loppuun asti.

Kolme vuotta vierähti uudessa kaupungissa, minä opiskellen, puolisoni käyden osa-aika töissä ja välillä työttömänä. opintojeni ohella tein töitä niin paljon kuin pystyin, ei sillä että en olisi viihtynyt kotona, vaan sillä että minulla olisi jotain tarjottavaa toiselle osapuolelle vaikkakin maallista se kaikki vain on. vietimme aikaa yhdessä ja erikseen, luotto toimi ja pystyimme kasvamaan yhdessä ja erikseen ja kokemaan asioita toistemme turvallisessa huomassa. molemmilla oli omia kavereita sekä yhteisiä joiden kanssa vapaa-aika kului kuin siivellä. Nautimme elämästä ja toistemme seurasta, olimme parhaita kavereita ja jaoimme kaiken. minun kolmen vuoden opiskelu urakka tuli vihdoin päätökseen ja sen ansiosta että olin opiskelu aikoina tehnyt töitä alan hommissa niin minulle tarjoutui työ mahdollisuus toisessa kaupungissa josta yhdessä puolisoni kanssa keskusteltiin ja jollain tavalla sovittiin että lähdetään katsomaan mitä elämä siellä tuo tullessaan.

Jälleen kerran elämämme alkoi uuedssa kaupungissa ilman että tunsimme ketään, olimme toinen toistemme tukena ja turvana. Avopuolisoni sai töitä samoin minulla oli oma kolmivuorotyöni johon uppouduin (jälkikäteen ajatellen liian syvälle), elämämme suurimpia mullistuksia tuli kun avopuolisoni sairastui vakavasti, hänellä todettiin pullistumat selässä jotka ajan myötä menivät tyräksi. Siitä alkoi meidän jonkin asteinen syöksy kierre,
asioista ei puhuttu enään jostain syystä, asiat hautautuivat jonnekkin syvälle sieluihimme eikä ne koskaan nähneet päivänvaloa. avokkini kipujen takia minä laiminlöin häntä enkä osannut/pystynyt/tiennyt (?) miten minun voisin auttaa, oli helpompaa ”nollata” hänen sanomiset kun niistä yritti jollain tasolla vääntää vitsiä, se mitä en ymmärtänyt oli se että tavallaan minun suojareaktio (laittaa kaikki leikiksi) loukkasi verisesti puolisoani. Tämä johti jossain määrin siihen että hän eristäytyi entistä enmmän muista ihmisistä, hän koki ettei tarvitse ketään lähelleen ja että hänellä on näin hyvä olla, todellisuus minun silmistä katsottuna oli jotain aivan muuta, minä tunsin ja näin hänen kärsimyksen mietin päätäni puhki mitä asian kanssa voin tehdä, miten minä voin auttaa häntä, tukea häntä ihan kuten hän oli tukenut minua hetkessä jolloin minä olen ollut tukea vailla.

Päädyin ratkaisuun että heti kun löytäisin toisen työn sieltä ensimmäiseltä paikkakunnalta josta koko tarumme alkoi niin ottaisin työn vastaan, en tehnyt tätä päätöstä yksin enkä tehnyt myöskään itsekästä ratkaisua vaan koin ihan yhtälailla että minulla olisi mahdollisuuksia olla tällä paikkakunnalla ja tehdä työtäni onnellisena, ihan kun minä sain jotain tämän muuton myötä niin puolisoni sai myös, hän pääsi lähelle kavereitaan, sukulaisiaan ja tuttujaan. Minun saadessa työpaikan josta tykkään ja viihdyn tosin kolmivuorotyö ei koskaan ole mitään herkkua mutta olinhan sitä tehnyt jo useamman vuoden joten helppo homma, tai niin minä luulin.

Minun viettäessäni aikaa työni merkeissä, puolisoni selkäkivut kasvoivat ja kivut sitä myöden,edelleenkään asioista ei pystytty puhumaan vaan kaikki oli sellaista harmaata massaa joka tiedettiin mutta josta vaiettiin. kivut hänellä oli sitä luokkaa että se vei häneltä kyvyn tehdä työtä, kokea arvostusta muuallakin kuin kotona tai ollessaan koiran kanssa lenkillä. Kunnes eräänä kauniina pakkaspäivänä puhelin soi ja lääkäri setä kertoi että nyt leikataan tyrä pois. leikkaus onnistui miten onnistui. kivut lähtivät tilapäisesti (toisen tyrän oireilessa vielä), tästä alkoi toinen haaste elämässämme, kun kipuja ei ollut tuli hänelle jokin pakkomielle päästä koko ajan ulos ja vain kavereiden kanssa, kyllä minuakin kysyttiin mukaan, mutten aina voinut lähteä koska edelleen teen kolmivuorotyötä ja ehdoton asia on että työ maalla ei olla krapulassa tai turhan ”väsyneenä”, joten ennen kuin minulta kysyttiin niin vastauskin oli aika selvä minut tuntien, jäin kotiin. Edelleen meillä luotto toimi, tunteita näytettiin ja jaettiin,tilanteen edetessä huomasin puolisossani muutoksen merkkejä, kerroin hänelle etten tunne häntä aina ja että se ihminen jonka kanssa olin vuosia ollut oli nyt kuin tuntematon minulle. Baari elämä kiinnosti ja kaverit ja sukulaiset olivat tärkeitä eikä stoppia tilanteelle näkynyt. Huomasin puolisoni muuttuneen koin että hän peittelee jotakin hänen käyttäytyminen muuttui puhelimensa osalta,puhelin oli kuin koko maailman tärkein asia, sen kanssa mentiin paikkoihin joissa ei ennen ole oltu.

Tästä hermostuneena, mieltäni alkoi kalvamaan. otin selvää puolisoni kännykästä ja vertasin niitä tietoja puhelintietoihin jotka löytyvät internetistä. sieltä minulle valkeni asioita edellisen kolmen viikon ajalta, puolisoni puhelin oli käynyt kiivaasti, kolmen viikon aika teksti viestejä kirjoitettu yhdelle ihmiselle 180kpl kun normaalisti txt viestejä nti kirjoitti noin satakunta, nyt oli siis jotain ihmeellistä tapahtunut joten otin asian puheeksi, tosin tein sen vasta kun minulla oli jotain ”näyttöä” eikä vain oma mielikuvitukseni. Tästähän syntyi sota, olin mennyt loukkaamaan hänen yksityisyyttään ja penkonut hänen kännykkänsä. Olin löytänyt yhden ainoan teksti viestin joka voidaan ymmärtää miten kukin haluaa, mutta kaikki ne muut puhelut ja teksti viestit oli poistettu vaikkakin kaikki muut puhelut muille ihmisille ja teksti viestit oli jätetty puhelimeen. Hänen mielestään kaikki on vain suurta väärinkäsitystä kun taas minä koen että minua on loukattu, minun seläntakana on tehty jotain mitä ei voida todistaa tai kumota koska kaikki ne viestit joita puolisoni kirjoitteli oli hän pyyhkinyt pois puhelimestaan. Otin selvää tästä kolmannesta kaverista ja tivasin häneltä puhelimessa jotta mikä on homman nimi? hän mainitsi alun kangertelujen jälkeen jotta heillä on ollut suhde. Tästä kimpaantuneena soitin puolisolleni ja kiitin kuluneista vuosista, sota nro 2 oli alkamassa.

Aikaa kului ja päivät meni tapellessa,paljon sanottiin sanoja joita kumpikaan ei tarkoittanut. asiat eivät edenneet, päin vastoin poljettiin paikoillaan ja samoista asioista väiteltiin. Yhdessä vaiheessa kirjoitettiin kirjeitäkin, käytiin ammatti avun parissa hakemassa keinoja rakentavaan riitelyyn, silti siitä kaikesta koin että edelleen olen loukattu osa puoli. puolisoni käpertyi itseensä entistä tiukemmin, hän ei jaksanut halunnut eikä osannut kertoa mitä tämän kaiken takana onkaan. Yhdessä vaiheessa asioista sovittiin, sovittiin kuinka toimitaan ja käyttäydytään. Sovittiin että tämä ns kolmas osapuoli heivataan tästä yhtälöstä pois. Meni alle Viikko sopimuksista kunnes kysyin puolisoltani jotta saisinko nähdä hänen tele tietonsa jotta tietäisin varmasti ettei hän ole tämän yhden kanssa ollut tekemisissä, hetken hiljaisuuden jälkeen paljastui että he olivat olleet tekemisissä vieläpä saman päivän aika sen tosin liittyen hänen työhönsä. Tämän jälkeen vaadin häntä laittamaan ihmiselle txt viestin minun silmieni alla jossa hän kertoo että parempi kuin k.o ihminen hävittää hänen numeronsa. Tästä kaikesta mentiin taas viikko eteenpäin kun eräänä ilta olin heittämässä häntä töihin, hän sanoi matkalla autolle että, ”hitsi lompakko unohtui”. Tämä hänen äänensävy oli jotenkin sellainen että kotiin päästyäni käänsin neidin lompakon ympäri ja katsoin jokaisen pikkulapun ympäri, ja mitä taas paljastui? samaisen kolmannen pyörän puhelin nro joka oli verhottu toisen nimen alle niin että paperi lapussa ei lukenutkaan ihmisen omaa nimeä vaan täysin eri ihmisen sekä eri sukupuolen omaavan ihmisen nimi (lapussa naisen nimi puhelin nro oli kuitenkin k.o kolmannen pyörän), tästä päästäänkin sotaan nro 3

Otin Puhelimen käteeni ja kysyin että mitähän se tämä on ja kyllä tein jälleen mokan (malttamaton kun olen) soitin avokkilleni kun hän oli töissä näin varmistaen sen että varmasti hänelläkin on yhtä huono olo kuin minullakin. tämä kaikki johti osaltamme siihen että ero koitti heti ystävän päivän jälkeen, minun syinä se etten voinut luottaa ja koin hirveää mustasukkaisuutta hänestä joka käänteessä, olin kuin mielipuoli tuntui että kaikki mitä nti tekee tekee hän vain ja ainoastaan satuttaakseen minua. myös neidin pelko liittyen siihen miten tämä suhde voi jatkua kun olemme tälläisessa tilanteessa edesauttoi päätöksen tekemistä, välitän kaipaan ja rakastan häntä vielä mutten voinut olla hänen kanssaan saman katon alla koska en pystynyt hallitsemaan itseäni ja omalla ahdistuksellani ahdistin myös toista ihmistä. tämän päätöksen jälkeen olen henkisesti rauhallisempi, pystyn suoriutumaan päivän askareista vaikkakin olen vielä sairaslomalla. hetkeäkään ei mene etten ajattele, mieti ja punnitse näitä kaikkia asioita mielessäni, huudan tuskani seinille ja kuormitan kehoni rasituksella. minun on hyvä olla, vaikka olen menettänyt elämässäni sen tärkeimmän….