Tämä on tarinani, omasta parisuhteestani joka 8-vuoden jälkeen tuli päätepisteeseen.
Tapasimme aikoinaan paikallisen ravintolan tanssilattialla, ensimmäiseksi minuun kiinnittti huomion toisen olemus, toinen havaintoni oli että kyseinen ihminen oli kellonajasta huolimatta selväjärkinen eikä liian humalassa tms. Tanssilattialla vaihdettiin puhelin numerot ja ensimmäiset treffit sovittiin. Huomasimme ajan kanssa että viihdymme toistemme seurassa,eikä aikaakaan kun tuli eteen että miksipä emme muuttaisi yhteen?! yhdessä tuumin muutettiin ja hyväksi havaittiin ja toistemme kanssa viihdyttiin. Jossain vaiheessa rakastuttiin ja tilanne alkoi vakavoitumaan, kaikenlaiset asiat puhuttiin ja kaikista asioista keskusteltiin.
minun maailman kuvaani on kuulunut vanhan ajan näkemys siitä että mies tuo leivän pöytään (ei kärjistetä että naisen paikka kotona), joten lähdin avokkini kannustamana tavoittelemaan seuraavaa etappia elämässä. Hain kouluun ja pääsinkin kouluun opiskelemaan jolloin taas tuli muutos että vaihdammekin paikkakuntaa, ja molemmille tämä sopi enemmän kuin hyvin, olihan edellinen kaupunki nähty ja koluttu loppuun asti.
Kolme vuotta vierähti uudessa kaupungissa, minä opiskellen, puolisoni käyden osa-aika töissä ja välillä työttömänä. opintojeni ohella tein töitä niin paljon kuin pystyin, ei sillä että en olisi viihtynyt kotona, vaan sillä että minulla olisi jotain tarjottavaa toiselle osapuolelle vaikkakin maallista se kaikki vain on. vietimme aikaa yhdessä ja erikseen, luotto toimi ja pystyimme kasvamaan yhdessä ja erikseen ja kokemaan asioita toistemme turvallisessa huomassa. molemmilla oli omia kavereita sekä yhteisiä joiden kanssa vapaa-aika kului kuin siivellä. Nautimme elämästä ja toistemme seurasta, olimme parhaita kavereita ja jaoimme kaiken. minun kolmen vuoden opiskelu urakka tuli vihdoin päätökseen ja sen ansiosta että olin opiskelu aikoina tehnyt töitä alan hommissa niin minulle tarjoutui työ mahdollisuus toisessa kaupungissa josta yhdessä puolisoni kanssa keskusteltiin ja jollain tavalla sovittiin että lähdetään katsomaan mitä elämä siellä tuo tullessaan.
Jälleen kerran elämämme alkoi uuedssa kaupungissa ilman että tunsimme ketään, olimme toinen toistemme tukena ja turvana. Avopuolisoni sai töitä samoin minulla oli oma kolmivuorotyöni johon uppouduin (jälkikäteen ajatellen liian syvälle), elämämme suurimpia mullistuksia tuli kun avopuolisoni sairastui vakavasti, hänellä todettiin pullistumat selässä jotka ajan myötä menivät tyräksi. Siitä alkoi meidän jonkin asteinen syöksy kierre,
asioista ei puhuttu enään jostain syystä, asiat hautautuivat jonnekkin syvälle sieluihimme eikä ne koskaan nähneet päivänvaloa. avokkini kipujen takia minä laiminlöin häntä enkä osannut/pystynyt/tiennyt (?) miten minun voisin auttaa, oli helpompaa ”nollata” hänen sanomiset kun niistä yritti jollain tasolla vääntää vitsiä, se mitä en ymmärtänyt oli se että tavallaan minun suojareaktio (laittaa kaikki leikiksi) loukkasi verisesti puolisoani. Tämä johti jossain määrin siihen että hän eristäytyi entistä enmmän muista ihmisistä, hän koki ettei tarvitse ketään lähelleen ja että hänellä on näin hyvä olla, todellisuus minun silmistä katsottuna oli jotain aivan muuta, minä tunsin ja näin hänen kärsimyksen mietin päätäni puhki mitä asian kanssa voin tehdä, miten minä voin auttaa häntä, tukea häntä ihan kuten hän oli tukenut minua hetkessä jolloin minä olen ollut tukea vailla.
Päädyin ratkaisuun että heti kun löytäisin toisen työn sieltä ensimmäiseltä paikkakunnalta josta koko tarumme alkoi niin ottaisin työn vastaan, en tehnyt tätä päätöstä yksin enkä tehnyt myöskään itsekästä ratkaisua vaan koin ihan yhtälailla että minulla olisi mahdollisuuksia olla tällä paikkakunnalla ja tehdä työtäni onnellisena, ihan kun minä sain jotain tämän muuton myötä niin puolisoni sai myös, hän pääsi lähelle kavereitaan, sukulaisiaan ja tuttujaan. Minun saadessa työpaikan josta tykkään ja viihdyn tosin kolmivuorotyö ei koskaan ole mitään herkkua mutta olinhan sitä tehnyt jo useamman vuoden joten helppo homma, tai niin minä luulin.
Minun viettäessäni aikaa työni merkeissä, puolisoni selkäkivut kasvoivat ja kivut sitä myöden,edelleenkään asioista ei pystytty puhumaan vaan kaikki oli sellaista harmaata massaa joka tiedettiin mutta josta vaiettiin. kivut hänellä oli sitä luokkaa että se vei häneltä kyvyn tehdä työtä, kokea arvostusta muuallakin kuin kotona tai ollessaan koiran kanssa lenkillä. Kunnes eräänä kauniina pakkaspäivänä puhelin soi ja lääkäri setä kertoi että nyt leikataan tyrä pois. leikkaus onnistui miten onnistui. kivut lähtivät tilapäisesti (toisen tyrän oireilessa vielä), tästä alkoi toinen haaste elämässämme, kun kipuja ei ollut tuli hänelle jokin pakkomielle päästä koko ajan ulos ja vain kavereiden kanssa, kyllä minuakin kysyttiin mukaan, mutten aina voinut lähteä koska edelleen teen kolmivuorotyötä ja ehdoton asia on että työ maalla ei olla krapulassa tai turhan ”väsyneenä”, joten ennen kuin minulta kysyttiin niin vastauskin oli aika selvä minut tuntien, jäin kotiin. Edelleen meillä luotto toimi, tunteita näytettiin ja jaettiin,tilanteen edetessä huomasin puolisossani muutoksen merkkejä, kerroin hänelle etten tunne häntä aina ja että se ihminen jonka kanssa olin vuosia ollut oli nyt kuin tuntematon minulle. Baari elämä kiinnosti ja kaverit ja sukulaiset olivat tärkeitä eikä stoppia tilanteelle näkynyt. Huomasin puolisoni muuttuneen koin että hän peittelee jotakin hänen käyttäytyminen muuttui puhelimensa osalta,puhelin oli kuin koko maailman tärkein asia, sen kanssa mentiin paikkoihin joissa ei ennen ole oltu.
Tästä hermostuneena, mieltäni alkoi kalvamaan. otin selvää puolisoni kännykästä ja vertasin niitä tietoja puhelintietoihin jotka löytyvät internetistä. sieltä minulle valkeni asioita edellisen kolmen viikon ajalta, puolisoni puhelin oli käynyt kiivaasti, kolmen viikon aika teksti viestejä kirjoitettu yhdelle ihmiselle 180kpl kun normaalisti txt viestejä nti kirjoitti noin satakunta, nyt oli siis jotain ihmeellistä tapahtunut joten otin asian puheeksi, tosin tein sen vasta kun minulla oli jotain ”näyttöä” eikä vain oma mielikuvitukseni. Tästähän syntyi sota, olin mennyt loukkaamaan hänen yksityisyyttään ja penkonut hänen kännykkänsä. Olin löytänyt yhden ainoan teksti viestin joka voidaan ymmärtää miten kukin haluaa, mutta kaikki ne muut puhelut ja teksti viestit oli poistettu vaikkakin kaikki muut puhelut muille ihmisille ja teksti viestit oli jätetty puhelimeen. Hänen mielestään kaikki on vain suurta väärinkäsitystä kun taas minä koen että minua on loukattu, minun seläntakana on tehty jotain mitä ei voida todistaa tai kumota koska kaikki ne viestit joita puolisoni kirjoitteli oli hän pyyhkinyt pois puhelimestaan. Otin selvää tästä kolmannesta kaverista ja tivasin häneltä puhelimessa jotta mikä on homman nimi? hän mainitsi alun kangertelujen jälkeen jotta heillä on ollut suhde. Tästä kimpaantuneena soitin puolisolleni ja kiitin kuluneista vuosista, sota nro 2 oli alkamassa.
Aikaa kului ja päivät meni tapellessa,paljon sanottiin sanoja joita kumpikaan ei tarkoittanut. asiat eivät edenneet, päin vastoin poljettiin paikoillaan ja samoista asioista väiteltiin. Yhdessä vaiheessa kirjoitettiin kirjeitäkin, käytiin ammatti avun parissa hakemassa keinoja rakentavaan riitelyyn, silti siitä kaikesta koin että edelleen olen loukattu osa puoli. puolisoni käpertyi itseensä entistä tiukemmin, hän ei jaksanut halunnut eikä osannut kertoa mitä tämän kaiken takana onkaan. Yhdessä vaiheessa asioista sovittiin, sovittiin kuinka toimitaan ja käyttäydytään. Sovittiin että tämä ns kolmas osapuoli heivataan tästä yhtälöstä pois. Meni alle Viikko sopimuksista kunnes kysyin puolisoltani jotta saisinko nähdä hänen tele tietonsa jotta tietäisin varmasti ettei hän ole tämän yhden kanssa ollut tekemisissä, hetken hiljaisuuden jälkeen paljastui että he olivat olleet tekemisissä vieläpä saman päivän aika sen tosin liittyen hänen työhönsä. Tämän jälkeen vaadin häntä laittamaan ihmiselle txt viestin minun silmieni alla jossa hän kertoo että parempi kuin k.o ihminen hävittää hänen numeronsa. Tästä kaikesta mentiin taas viikko eteenpäin kun eräänä ilta olin heittämässä häntä töihin, hän sanoi matkalla autolle että, ”hitsi lompakko unohtui”. Tämä hänen äänensävy oli jotenkin sellainen että kotiin päästyäni käänsin neidin lompakon ympäri ja katsoin jokaisen pikkulapun ympäri, ja mitä taas paljastui? samaisen kolmannen pyörän puhelin nro joka oli verhottu toisen nimen alle niin että paperi lapussa ei lukenutkaan ihmisen omaa nimeä vaan täysin eri ihmisen sekä eri sukupuolen omaavan ihmisen nimi (lapussa naisen nimi puhelin nro oli kuitenkin k.o kolmannen pyörän), tästä päästäänkin sotaan nro 3
Otin Puhelimen käteeni ja kysyin että mitähän se tämä on ja kyllä tein jälleen mokan (malttamaton kun olen) soitin avokkilleni kun hän oli töissä näin varmistaen sen että varmasti hänelläkin on yhtä huono olo kuin minullakin. tämä kaikki johti osaltamme siihen että ero koitti heti ystävän päivän jälkeen, minun syinä se etten voinut luottaa ja koin hirveää mustasukkaisuutta hänestä joka käänteessä, olin kuin mielipuoli tuntui että kaikki mitä nti tekee tekee hän vain ja ainoastaan satuttaakseen minua. myös neidin pelko liittyen siihen miten tämä suhde voi jatkua kun olemme tälläisessa tilanteessa edesauttoi päätöksen tekemistä, välitän kaipaan ja rakastan häntä vielä mutten voinut olla hänen kanssaan saman katon alla koska en pystynyt hallitsemaan itseäni ja omalla ahdistuksellani ahdistin myös toista ihmistä. tämän päätöksen jälkeen olen henkisesti rauhallisempi, pystyn suoriutumaan päivän askareista vaikkakin olen vielä sairaslomalla. hetkeäkään ei mene etten ajattele, mieti ja punnitse näitä kaikkia asioita mielessäni, huudan tuskani seinille ja kuormitan kehoni rasituksella. minun on hyvä olla, vaikka olen menettänyt elämässäni sen tärkeimmän….
Hei vaan🙂🌻
Eilinen päivä takana, en ole pitkään aikaan ollut fyysisesti nuin väsynyt kuin eilen olin, äidille päästyäni sammuin kuin sauna lyhty sen jälkeen kun olin todennut että on huono olo, vaikka selvinpäin olinkin. nyt olen taas vanhassa kolmiossa ja näyttellyt asuntoamme kiinnostuneille vuokralaisehdokkaille, joita nyt tähän hetkeen mennessä ollut kaksin kappalein.
tunnelin päässä näkyy pieni pilkahdus, mutta ei mitään sen varmempaa, odotan kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä että tämä kaikki olisi siinä pisteessä että olen yksiöön saanut muutettua ja sinne kotiutunut. tunteet ovat hieman kaks jakoiset mutta se kuuluu tällä hetkellä tähän olotilaan... kait...
nyt pitänee taas ruveta näyttämään asuntoa kiinnostuneelle vuokralaiselle.... joten... lisää tekstiä tulee kun tästä tokene tai jotain...
Tidus,
Voit olla varma, että meitä on monta, jotka ajattelemme sinua ja toivomme sinulle voimia päästä tämän ylitse. Kirjoittele tuntemuksistasi, siitä on aivan varmasti enemmän apua, kuin arvaatkaan. 🙂🌻
Hei kaikkille..
En tiedä mistä taas aloittaisin, kaikki on asunnon suhteen hyvillä urilla. sain vuokrattua asunnon aivan ihanalle perheelle, joten siitä olen hieman iloinen...
Sitten taas alkaa matka minuuteen, yöt ovat minulle kaikista pahinta tällä hetkellä, näen unia exästäni ja koirasta ja pelkkä unen ajatteleminen saa palan kurkkuun.... Muutoin olen exääni vältellyt niin paljon kuin mahdollista mitä nyt tekstari silloin tällöin liittyen asuntoon.
Minun on vaikea niellä sitä tosiseikkaa tällä hetkellä että parisuhteeni on ohi, ennen kaikkea se syy, miksi toinen on toiminut kuten toimi, se aiheuttaa valtavaa tuskaa tälläinen "epätietoisuus" vaikka en kyllä varmaksi osaa sanoa että koskaan pystyisin neidin totuutta kuuntelemaankaan jos hän haluaisi kertoa. En tiedä mitä pitäisi tehdä että tämän asian kanssa olisin sinut niin etten jatkuvasti ajattelisi ja murehtisi.
Mielialani vetää edelleen vuoristorataa, kaikesta luopuminen on yhtä tuskaa (parisuhde, puoliso, koira, tämä kolmio) olen tämmönen pesänrakentaja tyyppi ja nyt pitää jälleen kerran aloittaa puhtaalta pöydältä kaiken kanssa. Minun arkeni on nyt pyörinyt tämän kämpän ympärillä ja tänää kaikki tiivistyy siihen kun saan vuokralaisten nimet paperiin, ja sen jälkeen viimeiset pakkaamiset ja viikonloppuna muutto....😭
Mutta eikai tässä ole kuin yksi suunta elämässä, ja se on se kuuluisa eteenpäin sanoi mummo lumessa...
mutta minä palailen viimeistään huomenna, nyt lähden kysymään byrokratiaan apua alan ammattilaisilta.
Aurinkoista kevät päivää kaikille...🙂🌻
olen jälleen viettänyt useamman tunnin kolmiossani, pakaten ja purkaen, sain jopa iloa siitä kun tulevat vuokralaiset keskustelivat uuden vuokra asuntonsa jääkaapista ja kun heillä on lapsiakin niin eihän tuommonen jenkki kaappi ole heille riittävä, minäpä sitten nohevana vuokraisäntänä tarjosin auttavan käteni heilleppäin, ja sanoa pamautin että käykää valkkaamassa itsellenne jääkaappi niin minä sen maksan kun se jää sijoituksena nykyiseen kolmioon. näin saan "sidottua" vuokralaiset paremmin ja pidemmäksi aikaa tähän asuntoon jolloin minun ei tarvitse etsiä uusia vuokralaisia ihan heti.
Tänään on ollut oikein hyvä päivä (olen aallonharjalla), olen saanut paljon aikaiseksi ja vaikka olenkin tavannut exäni sukulaisia ei sekään ole tunnelmaani latistunut, ainoastaan heille on pitänyt tehdä selväksi se että en halua kuulla/keskustella, exäni ja minun asioista heidän kanssa, tällä tavoin vältyn kuulemasta (kiusaamasta itseäni) ntiä koskevista asioista.
Olen pyrkinyt miettimään omia roolejamme parishteessa, ja nyt loppu aikoina ennen tappeluja meidän roolit oli jotenkin seuraavanlaiset: Minä olin kuin hanhi emo, haudoin ja haudutin asioita joita koin häneltä tulevan minuun päin, olin aloitteentekijä asioissa, yritin piristää arkeamme/parisuhdetta ehkäpä väärällä tavoin, en osannut itse keskustella niistä asioista joita koin tärkeäksi parisuhteessa (yhteinen aika, toisenhuomioon ottaminen, semmoset pienet arjen piristysruiskeet) kun taas exäni rooli oli joksenkin seuravaanlainen : Hän oli aina menossa, yhteinen aika (vaikka oli vähäistä, oli hänelle riittävää) jos ei ollut koiran ulkoilutusta niin sitten piti mennä sukulaisilleen tai kavereiden luo. hän oli ehkä "alistunut" rooliinsa, koki varmasti jonkinasteista alemmuudentunnetta, myös se fakta että nti ei ole koskaan ollut ns omillaan omassa taloudessaan varmaan vaikutti kaikkeen. hänen puolelta on hyvin vaikea minun lähteä arvioimaan hänen käyttäytymistään koska edelleenkään en tiedä puoliakaan neidin elämästä.
miten tilanne pääsi tähän pisteeseen? syitä on monia, parisuhteen arki, keskustelu ongelmat, toisen huomioon ottaminen, ja lopussa luottamus pula jota rakkauskaan ei voinut pelastaa...
tämä kaikki on edelleen pinnalla ja ei mene iltaakaan etten ajattele häntä, mutta kai se on niin kuin kaikki hokee että anna itsellesi aikaa ja tee mistä itse pidät.... mutta kaikki se vaatii aikaa... joten sitä muuttoa odotellessa.... päivä kerrallaan tai minun tapauksessa yö kerrallaan koska yöt nukun koiran unta ja heräilen pitkin yötä....
hei tiidus
ja hyvä että on ollut edes vähän parempi päivä. Huonoja päiviä tulee vastaan vielä paljon mutta niistä harvoista hyvistä kannattaa nauttia🙂
Hyvää kevättä sulle ja voimia ja kirjoitahan miten menee
heipat kaikille...
joo- o, melkonen viikonloppu takana, aloitin perjantaina illalla kolmion tyhjentämistä ja useamman lenkin sain autolla heitää että sain kamaa tänne uuteen yksiööni, lauantaina aamusta tuli sitten jatkettua siitä mihin perjantaina jäin. Kolmio on nyt melkein tyhjä, hirveet villakoirat uiskentelee pitkin lattioita, ja kyllä kun sieltä kamaa roudas pois ni tippa jos toinenkin silmänpielestä valui mutta pakko mikä pakko. Äitini otin henkiseksi tuoeksi lauantaina kun tuntuu etten yksinkertaisiesti jaksa, vaikka äitinikin yli 50v on niin se tuki jota sieltä sain henkiselle puolelle oli jotain ennenkuulumatonta.
Ensimmäinen yö yksiössä meni lattialla nukkuessa ja ihmetellessä kaiken romun keskellä, tosin nukkuminen oli taas mitä oli... lauantai - sunnuntai välisenä yönä niin olin jo saanut sängynkin ni ei tarvinnut lattialla nukkua.
Tällä hetkellä kaikki on hieman outoa, Lapsena olin aina muutoista iloissani ja pidin sitä seikkailuna, kun taas näin vanhempana kaipaan pysyvää "olotilaa".
Mulla olis maanantaina lääkäri ja mietin mitähän sitä tekis, olen edelleen vastuullisessa työssä jaan lääkkeitä ja otan vastuun toisesta ihmisestä, enkä nyt oikein tiedä haluanko ihan tässä hetkessä /ens viikolla jo aloittaa sitä rumbaa taasen, tosin se hyvä puoli siin olis että sais muuta ajateltavaa mutta siinä olis myös huono puoli se että pelkään tekeväni kardinaali mokauksen joka aiheuttaa jollekulle toista tuskaa/tms.... pitänee katsoa maanantaina mitä sitä tekis..
mielialat vaihtelee tasatunnein, välillä olen siellä aallon harjalla ja välillä taas aivan pohjamudissa ja ryven itsesäälissä, mietin mitä exäni tekee ja useampana päivänä huomaan vilkuilevani kelloa juuri silloin kun olis koiran lenkittämis aika.... arghhhh.....
miten päästää toisesta irti henkisesti? sen kun tietäs niin olisin onnellinen tai ainakin rauhallisempi.
mietin jo lauantai iltana että olisin lähtenyt paikalliseen kuppilaan kun tiesin kavereideni olevan siellä mutta samaan ajatuksen juoksuun tuli sekin mukaan että exäni varmasti on siellä kans, joten en mennyt.
nyt jatkan tätä ikuisuuprojektia eli yritän miehen maulla sisustaa yksiötä...pitäisi päättää sopiiko keltaisten kaappien kanssa vihreä vaiko sininen matto lattialle (keittiö nurkkauksesta kyse).... ehdotuksia otetaan vielä vastaan....
Hellurei kaikille...
Arki viikko jo alkanut ja minä poika porskutan omaan tahtiin, tosin tänään oli se lekuri käynti ja sen tuloksena sairaslomaa jatkettiin minun pyynnöstäni vielä kaksi viikkoa eteenpäin. Olen yrittänyt pitää itseni liikenteessä hoitanut juoksevia asioita ja kalustanut/purkanut/sisustanut yksiötä ja nyt tämä rupeaa jo näyttämään hieman minun näköiseltäni vaikka tämä tila pieni onkin... olkoon tämän nimi minun pieni turvapaikkani.
Edellinen yö oli taas jostain painajais elokuvasta, siinä muka tappelin exäni kanssa jossain julkisella paikalla, heräsin kylmähiki niskassa ja itkin itseni uudelleen uneen. Aamulla koko uni oli kirkkaana mielessä ja tuntuikin siltä että olen ihan kuitti, vaikka unen määrä oli ajallisesti ennätys pitkiin aikoihin (8 tuntia).
Ajtukset harhailee välillä ajattelen exää ja koiraa, välillä taas sitä että olen "vapaa" enkä tiedä itkeäkö vai nauraa... ajattelin kokeilla josko onnistuisin tällä kahden viikon saikulla jättämään nuo rauhoittavat lääkkeet pois yön ajaksi ja nukkumaan ilman niitä... jos muutaman yön niin kokeilis ja jos ei onnistu niin ainahan voi ottaa tarvittaessa helpottamaan rauhattomuutta...
Mutta nyt rupean lämmittämään itselleni ruokaa kun tekee hirveästi mieli ruokaa (kaipa sekin hyvä merkki on kun on nälän tunne...?!)
Toivottavasti viikko on sujunut suht mukavissa merkeissä.🙂🌻
Hei kaikille.
Juu kiireinen viikko ollut, nyt on kolmio puunattu, putsattu ja avaimet luovutettu vuokraajille, ainakin kämpän osalta on kivireki tippunut pikkusen pienemmäksi kun sain hyvät vuokralaiset asuntoon. Tämä mun pieni pesäkoloni on täynnä kaikkea romua, miten sitä voikin kertyä nuin paljon vuosien aikana... kun ei vaatteetkaan mahdu oikein minnekkään.... no pitää laittaa pihakirppis pystyyn tai jotain muuta.
Aloitin maanantaina unikokeilun ilman rauhoittavia, ensimmäinen yö meni ihan ok, sain nukuttua sen reilu 6 tuntia mutta se seuraava yö olikin sitten katastrofi, otin yhden aikaan yöllä tarvittavana puolikkaan kun ahdisti niin kovasti, ajatukset exässä ja siinä mitä olisin voinut tehdä toisin, ikävä kalvaa sieluani niin koiraa kuin exääni kohtaan, haluaisin vaan mennä ja rutistaa molempia, mutta luonto ei anna periksi. Edellisen yön nukuin taas ilman lääkettä, olin jo niin väsynyt (kun koko pvä hilluin kuin heikkopäinen, siivoten ja kantaen) tänä aamuna sitten heräsinkin yllättäen 05. aikoihin ja siitä lähtien olen taas aloittanut uutta päivää. Unien laatu ei ole oikeastaan parantunut vielä yhtään, näen edelleen painajaisia exästäni, unessa tappelemme asioista ja siitä kuka hoitaa koiraa ja kenen vastuulla kaikki on, sitten tuleekin se kylmähiki ja herätys, olotila yön jälkeen on enemmän väsynyt kuin levännyt.
Ulkona on tällä hetkellä kaunis päivä, aurinko porottaa ja minun pitäisi lähteä hoitamaan juoksevia asioita ja etsiä pesukoneen liitäntään sovikepalaa että pääsis pyykkiä pesemään, olen koko aamun ollut lähtöä tekemässä mutten ole vielä onnistunut lähtemään... ahdistaa ja pelottaa... Ahdistaa se että saatan törmätä exään ja pelottaa se tunnereaktio joka mahdollisesti siitä tilanteesta tulee...
on vain niin yksinäinen olotila.... en ole tottunut tälläiseen.... ja jo yksin oleminen ahdistaa, oikeastaan kaikki ahdistaa.... mut kai se on pakotettava itsensä pihalle raittiiseen ilmaan. Maanantaina oli vielä semmonenkin juttu että olin lähdössä yksiöstäni kauppaan ja tuli fyysisesti niin paha olotila koko asiasta että ei ollut kaukana etten oksentanut, kädet tärisi ja tuntui kuin kaikki kaatuu päälle, mutta urheasti pakotin itseni pihalle ja sitten kun olin 100metriä kävellyt niin helpotti kummasti, ihmettelen vaan että mistä nuin kova reaktio asiaan tuli ja mitä se oli....?!
mutta, kirjoittelen taas kun olen sillä päällä... kaunista päivää kaikille🙂🌻
Huomenta ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille.
Pitkä Viikonloppu takana, Unet edelleen ennallaan ja ahdistavia. Olen viikonlopun aikana rääkännyt kehoani oikein urakalla, kahteen otteeseen viiden kilometrin lenkkillä päivittäin, olen yrittänyt syödä tai lähinnä pakottanut itseäni syömään et menis jotain alas... Useaan otteeseen kaipuu ja ikävä iskenyt viikonlopun aikana, mutta olen niistä tunnetiloista päässyt yli menemään joko lenkin avulla tai tekemällä jotain semmosta mikä vie kaiken huomioni.... ajattelin tähän kirjoitukseeni listata asioita miksi erosimme ja miksi meidän ei ollut hyvä olla yhdessä, näin voin aina pahan tullen käydä katsomassa ja muistuttamassa siitä miksi tässä pisteessä olen missä olen.
* Valehtelu (ja siitä useamman kerran kiinnijääminen)
* Luottamuksen menetys ( molemmin puoleinen)
* Totaalinen toisen huomioimatta jättäminen
* Ei halua/ Pysty keskustelemaan aikuisen oikeasti ja rehellisesti
* Yksipuolinen näkemys, ei pysty asettumaan toisen kenkiin.
Tuossapa nyt muutama tärkeä pointti mulle itselleni johon turvautua kun meinaa liikaa ruveta ikävöimään ja aika kultaamaan muistoja sitten joskus.
Uusi viikko tosiaan lähtee käyntiin, viime viikon loppupuoliskon olin ilman rauhoittavia öisin, välillä kyllä yöllä heräsin useaan otteeseen mutta suht hyvin meni kuitenkin loppujen lopuksi nuo uni asiat. Kertokaas mulle viisaammat, kun parisuhde on loppunut, onko helpompaa elää itsensä kanssa jos tietää kaiken eroon johtaneista syistä vai se että ompi autuaan tietämätön kaiken suhteen? että oletteko eron jälkeen "selvittänyt asiat" vaiko kylmiltään vaan jatkettu sitä omaa eloa... Pointti on siinä et haluiaisin hirveästi jossain vaiheessa ehkä puhua exäni kanssa jotta miksi tähän tilanteeseen tultiin (tosin se vaatii sen exänkin puhumaan) ja nyt sit mietin et onko kuinka kannattava ajatus vaiko annan mennä omalla painollaan...
Hei kaikille, täällä olisi yksi kappale rikkinäistä ihmistä. Tein sen mitä jossain viestissä jo kirjoitinkin, eli otin yhteyttä exääni, pyysin että jutellaan näitä asioita liittyen meidän eroomme, hän suostui ja kävin hänen kotonaan kahvilla. Oikeastaan otin sen takia yhteyttä häneen kun kuulin kyliltä jotta hän ei tee muuta kuin syö ja oksentaa ( bukimia tms vastaavaa), ja olin huolesta soikeana, vaikkakaan hänen asiat eivät minulle kuulu enään. Keskustelun taso ei päätä huimannut, kovin pintapuolista napertelua, kerroin omia omia fiiliksiäni erosta ja kuuntelin hänen kommenttinsa hänen puoleltaan, tosin se tuli selväksi että hän on onnellinen juuri nyt siinä hetkessä. Minulle taas tuli semmonen olotilaettä olen kuin joku "vaanija", vaikka en liiemmin ole henkilöön yhteydessä ollut, muuta kuin asunnon tiimoilta. Päädyin sellaiseen ratkaisuun että koska minua vaivaa aika ajoin neidin tilanne, se mitä hänelle kuuluu ,miten hän voi yms ja koska edelleenkään neidin elämä ei nykyisellään mulle kuulu niin tein sellaisen ratkaisun että poistin kaikki yhteystiedot hänestä (puhelin numeron säilytän) Sähköpöstin ja kaverilistan Facebookista, näin yritän eliminoida sitä tieto määrää minkä esim voin nähdä tai tietää... samoin poistin kaveri listalta hänen sukulaistensa ja parhaat kaverit, jälleen siitä syystä etten näe mitään mikä liittyisi neidin elämään.
Ollessani siellä kahvilla kerroin hänelle että olen edelleen tilanteesta samaa mieltä mutta olen huolissani hänestä, koska en voi tunteitani sammuttaa ja pelkään sitä mitä hänelle käy tai miksikä hänen elämänsä menee, tosin taas en ole vastuussa hänestä mutta olen jonkinsortin läheisriippuvainen....
Edellisen yön olinkin sitten äitini hoteissa, ja tämä päivä onkin mennyt mukavasti kun ei ole tarvinnut yksin olla.
olen myös miettinyt josko ottaisin itselleni lemmikin, kissan tai koiran. olen kuitenkin aina ollut eläinrakas ja jos saisin jotain hoivattavaa niin varmaan pahin tuska menis sitä eläintä hoitaessa...kait...
Huomenta päivää kaikille.
Ilmeisesti stressitasoni on laskenut kun viime yönä tuli nukuttua 13 tuntia, sen että kerran heräsin käymään tupakilla ja jatkoin uniani.
Tuli tuossa mieleeni kun äitini kans juttelin, ja kerroin mietteistäni,lähinnä toiveistani ennen eroa yms... huomasin siinä keskustelussa sellaisen homman että olin tätä pesää rakentanut hieman pitkällä aika jänteellä... tarkoitan sitä että olin mielessäni ja toimiessani yrittänyt rakentaa kauheeta pilvilinnaa sen suhteen miten parisuhde ja elämäni tulisi rakentua. Käytännössä tarkottaa sitä että kun olimme olleet yhdessä 8 vuotta, ostettu osake, vakinainen työ, sekä minun silmissäni orastavan perheenlisäyksen aikaa... niin sen takia olen tippunut näinkin korkealta. Odotin elämän menevän tasaista rataa ilman nousuja ja laskuja, nyt taas todellisuus on iskenyt rajusti kasvoihini ja ymmärtämällä omia odotuksiani ymmärrän myös ehkäpä paremmin itseäni.
Kaiken tämän keskellä minäkin olen vain ihminen, ja elämäni on tällä hetkellä suurta kysymysmerkkiä, mutta otan itseäni niskasta kiinni ja katson loppuun asti sillä onneksi voin sanoa että olen elossa vaikkakin hieman rikki. Toivon jossain vaiheessa sen auringon jälleen paistavan edes hetkeksi tähänkin risukasaan, koska eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan... jos ei muuta niin ainakin lemmikin...
Nyt minä lähden kirjastoon katsomaan josko löytyisi kiianmaan karin kirjoja... ja sitten kauppaan ja nauttimaan illalla jääkiekosta.... siinä on minun suunnitelmat tälle päivälle... joten kiitos kun jaksoit lukea, hyvää ja aurinkoista päivää kaikille.🙂🌻
Hei kaikki.
Nyt on viimeinenkin napanuora tms vastaava katkaistu exään. Kaikki juoksevat asiat pankin ja asunnon kanssa on niin hyvin kuin ne voivat tässä tilanteessa olla. Päällimmäisenä tunteena minulla vielä katkeruus kaikkea sitä roskaa kohtaa jota olen tämän taipaleen aikana kohdannut, ikävä pistelee sisintäni mutta olen henkisesti itseni kanssa sinut, tiedän tehneeni oikein ja kyllä omaa kuvaa on jo helpompi katsoa peilistä. Paljon olen tämän tunnemyrskyn kourissa oppinut, olen nyt itsetietoisempi itsestäni kuin aikoihin, vaikka vielä useasti päivän aikana huomaan pohtivani elettyä eläämääni. Nyt keskityn itseeni, hemmottelen itseäni ihan urakalla ja katson mitä elämällä on minulle vielä tarjottavana.
Työ asiat ovat työn alla ja tarkoitukseni on aloittaa työn teko tällä viikolla, olen suht luottavainen työn osalta enkä osaa jännittää sitä mitä tuleman pitää.
Uni, se tärkeä asia jokaisen ihmisen elämässä, Minulla on ollut öitä jolloin olen ottanut puolikkaan rauhoittavan jotta olen saanut nukuttua edes sen 5-7 tuntia, mutta pääsääntöisesti yritän olla ilman niitä. Haluaisin tässä vaiheessa kiittää jassea tuosta loistavasta kirja ehdotuksesta (revitty sydän) siitä on minulle vielä apua tunteideni läpikäymistä varten. en ehkäpä enään tänne päivittäin kirjottele mutta aina kun tulee tunne jotta pitää purkaa itseään niin käyn tänne jotain raapustamassa. Voikaa ihmiset hyvin, kertokaa rakkaimmillenne mitä tunnette heitä kohtaa ja olkaa avoimia. Mahdollisesti joskus mikäli vielä pystyn jotain naista rakastamaan niin olen paljon nyt viisaampi sen suhteen miten näyttää ja jakaa tunteita... ja se tärkein etten rakentele liian suuria pilvilinnoja vaan yritän pitää jalat maassa. hyvää kevään odotusta kaikille.
Hei,
Hienoa kuulla, että palaset alkavat olla taas kasassa.
Luin eräästä parisuhdeoppaasta suoran väitteen, että kyllä meillä parisuhteissa puhutaankin, mutta VÄÄRISTÄ ASIOISTA. Puhetta riittää, mutta usein syyllistetään yms. Uskon, että tänne kirjoittavat (varsinkin miehet) ovat tulevissa ihmissuhteissaan avoimempia ja osaavat jatkossa ottaa puheeksi asioita ennen kuin niistä tulee ongelmia - eikö Tidus? Oikein raikasta kevättä sinulle.🙂🌻
Hei kaikki...
Pari viikkoa vierähtänyt viimeisimmästä kirjoituksesta, olen aloittanut uudessa työssä ja kaikki on päällisin puolin ok.
mutta mutta, pinnan alla minulla kiehuu edelleen, suuria tunteita, epätoivoa,katkeruutta, pelkään hajoavani joka päivä töissä/kaupungilla ollessani... pelkään minkä nurkan takaa tämä exäni pompahtaa ja kenen kanssa. Olen edelleen pitänyt nollatoleranssia kavereiden suhteen etten halua kuullu / tietää mitään mikä liittyy exääni kohtaan ja se on ajoittain toiminut, muutaman kerran olen saanut kuulla neidin toilailuista mutta olen yrittänyt pitää mölyt mahassa asian suhteen...
en koe olevani neidissä kiinni mustasukkaisesti vaan nämä minun tunteet kun ei kuole sitten millään vaikka mitä tekisin... (olen jo melkein laastari suhdettakin kokeillut, mutten siihen sortunut koska en voi tällä hetkellä sitoutua edes yhdeksi yöksi toiseen ihmiseen koska en halua ketään loukata, olen siis liian kiltti, enkä usko sillä mitään savuttavani.)
olen nyt pari yötä taas valvonut ja miettinyt josko lähtisin täältä poies kokonaan ei karkuun vaan menttaliteetillä poissa silmistä poissa mielestä... ihan kokonaan uusiin ympyröihin etälä suomeen... kuitenkin siellä voin jo valkata millaiseen työhön haluaisin mennä... ja siellä olisi minun sosiaalinen turvaverkko (sukulaiset, kaverit).
en vaan voi ymmärtää näitä omia tunteitani, miksi en pysty vihaamaan (tällöin saisin edes jotain voimavaraa jolla pelailla) miksi oi miksi se ihminen on minun ajatuksissa edelleen, miten itsensä saisi kylmennettyä niinkuin exäni sai itsensä kylmetettyä??!!!
olen niin hajalla ja samalla niin elossa koska maailma on minulle täysin avoin ja voin olla mennä ja tulla niin kuin itse haluan... kellään mitään hyviä ideoita millä pääsisi ylitse näistä asioista vai onko lähteminen se ainut ratkaisu...???!!!!!!! jos jollain hyviä kirja vinkkejä niin niitäkin otetaan vastaan...
t uneton sawon mualta....