Theofano, ymmärrän ajatuksiasi, vaikka en niiden toimivuuteen ihan uskokaan, voisin jopa allekirjoittaa useamman kohdan. Olen elämäni ja parisuhteeni aikana kokenut syrjähypyt mieheltäni ja ihastumiset omalta kohdaltani. Se on elämää ja saattaa jopa piristää liittoa. Mutta pitkä tieten tehty pettäminen ilman että puoliso tietää, ei vaan mene minun ymmärrykseeni. Pelisäännöillä tarkoitan jo kotona lapsena opittuja sääntöjä, kunnioita ja välitä, huomio ja kannusta, rakasta ja anna anteeksi ja ole rehellinen, näin minua opetettiin.

Theofano, olen niin samaa mieltä kanssasi! Haluan vielä sanoa, etten millään muotoa tuomitse elämäntyyliäsi, tai miten sen nyt ilmaisisi. Ei sovi minulle, mutta ymmärrän ja hyväksyn.

Kirjoitin epäselvästi. Tarkoitin aiemmalla kirjoituksellani sitä, että pettäjä yleensä tietää tekevänsä väärin, viimeistään jos sänkyyn päätyy. Ei pettäjä siis tietenkään neuvottele rajoista (niin kuin oikein olisi), mutta tasan tarkkaan tietää, että tästä puoliso ei tykkää. Ei se rajojen määrittely nyt _niin_ vaikeaa ole: seksisuhde toiseen ilman puolison hyväksyntää luokitellaan hyvin yleisesti pettämiseksi. Totta kyllä, että astetta lievemmissä tapauksissa rajanveto on hankalaa. Ja vaikka sivusuhteisiin monesti ajaudutaan eikä tarkoituksella suunnitella, moni tunnistaa jonkin rajan, jota ei saisi/olisi saanut ylittää. Salailun tarve tai syyllisyys herättelevät.

Niin, ne tunteet...ne tekevät elämän joskus pirun hankalaksi, mutta kai on parempi olla tunteva ihminen kuin välinpitämätön. Kirjoitit taas aivan asiaa. En ole ihan vakuuttunut, kuinka paljon tunteisiinkaan voi vaikuttaa, mutta ainakin voi säädellä sitä, miten niiden antaa vaikuttaa toimintaansa. Asioiden käsittely vie aikaa, oivallukset tulevat vähitellen.

Serpentiini kirjoitti 8.1.2017 13:40

Voisitko kertoa tarkasti, missä kohdassa ja millä sanoilla, olen sanonut pettämisen johtuvan petetyistä?

Sanasi joita ajattelin tulivat välittömästi oman viestini jälkeisessä viestissä, jos et niitä huomannut:

Serpentiini kirjoitti 4.1.2017 17:14

On hienoa, että te petetyt jaatte ajatuksianne ja tuntemuksianne täällä keskustelussa. Aika paljon huomaan teidän kuitenkin toinen toisianne tukemalla myös pönkittävän toinen toistenne vinksahtaneita ajatusmalleja. Onneksi te sentään olette oppineet sen fraasin, että "on minussakin vikaa" / "parisuhteessamme ei ollut kaikki kunnossa".

Tässä siis sanot että pettäjän viat ovat mahdollistaneet pettämisen, tai johtaneet siihen. Petetyssäkin on kyllä "vikaa", niin kuin usein ihmisissä, mutta heidän vikansa ei oikeuta pettämistä (huom. poissulkien äärimmäiset tapaukset niin kuin että joku pahoinpitelee sinua päivittäin). Petetyn vikoja voi olla esimerkiksi, että hän nalkuttaa tai että hän ei ota huomioon kumppaninsa tarpeita. Näin toimiessaan petetty ei kuitenkaan mene suhteen "ulkopuolelle". Ongelmat ovat näkyvissä suhteen sisällä kummallekin ihmiselle ja tällöin yhteinen luottamus säilyy, vaikka riideltäisiinkin tai painittaisiin ongelmien kanssa. Pettäjä sen sijaan vie ongelmanratkaisun "suhteen ulkopuolelle". Suhteen toisen osapuolen ei ole mahdollista nähdä ongelmaa, eikä hän pysty osallistumaan sen ratkaisuun ja käsittelyyn. Tällöin suhde on ikään kuin kumottu, ja mitätöity. On niin kuin puoliso eroaisi toisen tietämättä. Toinen osapuoli voi luulla suhteen sisäisten ongelmien olevan ratkaistu, mutta hän ei tiedä että puolisoa vaivaa yhä seksuaalinen turhautuneisuus tms. jota hän lääkitsee suhteen ulkopuolisella seksillä.

Serpentiini kirjoitti 8.1.2017 13:40

Voisitko myös kertoa lisää noista yhteisistä pelisäännöistä. Ovatko ne kirjalliset pelisäännöt? Vai suulliset pelisäännöt? Onko jokaisella avioparilla omat yhteiset pelisäännöt? Vai ovatko ne pelisäännöt kaikille (esim. Suomen) aviopareille yhteiset? Missä voisin tutustua niihin pelisääntöihin?

Olen samaa mieltä lämminverisen+ kanssa ettei perussääntöjä tarvitse selittää. Mutta perussääntö on: itselle läheiselle ihmiselle ei valehdella. Itseasiassa ei kenellekään ihmiselle.

Ihmissuhteista etsitään seksiä, mutta moni ei tajua, tai kehtaa myöntää että niistä etsitään myös turvaa. Pettäminen rikkoo tätä toista tärkeää ihmissuhteen pilaria vastaan. Paljastuessaan pettäminen riepottelee tunteita, mm. turvallisuudentunnetta. Lisäksi se luo ennakkotapauksen siitä että suhteessa saattaa tulla tulevaisuudessakin ikäviä yllätyksiä, joka luo lisää huonoja tunteita ja paranoiaa.

Keskustelussa on puhuttu monogamiasta ja avoimista suhteista. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on että monogamia on paras suhdemuoto. Ihmissuhteissa liikkuu äärimmäisen suuria tunteita ja mieluiten käsittelisin niitä silkkikäsinein, eli helpoimmalla ja yksinkertaisimmalla jatkuvalla suhdemuodolla mitä on, monogamialla. Minulle monogamia on sen hinnan väärti, jos on joskus tylsää olla saman henkilön kanssa.

Hei,

palasin tähän keskusteluun, johon itsekin osallistuin sen alkaessa.

Todella Serpentiini:
"On hienoa, että te petetyt jaatte ajatuksianne ja tuntemuksianne täällä keskustelussa. Aika paljon huomaan teidän kuitenkin toinen toisianne tukemalla myös pönkittävän toinen toistenne vinksahtaneita ajatusmalleja. Onneksi te sentään olette oppineet sen fraasin, että "on minussakin vikaa" / "parisuhteessamme ei ollut kaikki kunnossa". "

Mitä ihmettä odotat petetyn puolison tekevän - mitä itse tekisit?

"Rakas mieheni, sinulla on siis toinen nainen. Et kuitenkaan halua, että saan tietää asiasta etkä siis halua erota. No, jatka vaan rauhassa suhdetta. Hienoa, että teillä on hyvää seksiä ja mukavaa jutusteltavaa. Minä pyöritän tätä kotia ja olen taas käytettävissä, jos siltä tuntuu. Kiitos, että olet kestänyt minua näinkin kauan. Jos päätätte julkistaa suhteenne, kerro vaan, miten jaamme omaisuuden ja lasten huoltajuuden."

vai

"Rakas mieheni. Anteeksi, että sain tietää suhteesta. En siis riitä sinulle ja tämä "toinen nainen" joka haluaa itseään kutsuttavan "rakastajattereksi", tyydyttää kaikki tarpeesi. Haluatteko jatkaa samaan tapaan? Voin esittää, etten tiedä suhteesta, koska muuten siitä katoaa salaisuuden kutkuttava jännitys. Ja sitähän me emme halua. Anteeksi, että olen ollut tylsä, tavallinen ja tyhmä."

Onko "vinksahtanutta" odottaa puolisolta rehellisyyttä?

Monen muun tapaan en vastusta rakkautta, rakastumista tai avioeroa, vaan pelkästään epärehellisyyttä.

Pikku Serpentiini, sinun "rakastajasi" vaimo ei ehkä edes tiedä sinun olemassaolostasi. Hän ei vielä hae tältä palstalta tukea, vaan elää omaa varmasti haastavaa arkeaan epärehellisen miehen vaimona.

Parempaa huomista kaikille.

Moni ihmettelee, miksi ja millä oikeudella tällaisesta aiheesta kirjoitetaan. Samat tahot haluavat kuitenkin ottaa itse aktiivisesti kantaa aiheeseen. Oma mielipide on tällöin se ainoa oikea. Toisten osapuolten ajatukset tai erilaiset mielipiteet teilataan surutta. Mennään henkilökohtaisuuksiin ja joukkovoimalla kerrotaan totuutena mikä on oikein ja mikä on väärin. Asiat ovat mustavalkoisia ja ihmiset hyviä tai pahoja. Pahuuden ruumiillistumia ovat esimerkiksi sellaiset naiset, jotka menevät oikeudettomasti rakastumaan toisen aviomieheen. Lukuisia kertoja tällä palstalla tulee vastaan lause "rakastaminen on tahdon asia." Toinen vakiofraasi tuntuu olevan, että pitkissä suhteissa "tunteita aina tulee ja menee", mutta eivät ne ole aitoja ja todellisia tunteita. Ovatko näiden lauseiden viljelijät koskaan ajatelleet, että ehkäpä se kuitenkin on niin, että rakastaminen on tunnetta ja järkiratkaisut tahdon asia. Tunteita ei myöskään kaikille tule ja mene kevyesti ja holtittomasti silloin tällöin, vaan ne syttyvät vain silloin harvoin kun on oikeasti tosi kyseessä.

Hyvä huomio on se, että pettäjämiesten näkemykset puuttuvat lähes kokonaan ketjusta. Kaikki osapuolet eivät ole tasapuolisesti keskustelussa mukana, vaikka vaimot tuntuvat tietävän myös miestensä ajatukset. Yleensä on varma tieto siitä, mitä mieltä puoliso on ja miltä hänestä tuntuu. Herää kysymys, mikä merkitys tällaisella asenteella on siihen, että puoliso meni ja lankesi toisen naisen edessä? Olisiko niin, että mies ei ehkä enää halua olla yksi puolisonsa lapsista, vaan aikuinen omilla ajatuksilla varustettu ihminen.

Toiset naiset ovat osoitus siitä, että ihmissuhteet ovat aina monimutkaisia. Parisuhteet myös muuttuvat ja kehittyvät vuosien mittaan. Parisuhde, joka alussa kukoistaa, ei välttämättä toimi enää vuosien kuluttua. Itse muututaan ja puoliso muuttuu. Enää ei ehkä ole yhteisiä keskustelunaiheita, koska eri asiat kiinnostavat. Puoliso ei enää sytytä ja läheisyys ei innosta. Eivät nämä ole kenenkään syitä, eivätkä kenenkään vika. Puoliso voi olla edelleen paras ystävä, mutta se ei kaikille riitä. Moni haluaa elämäänsä ihmissuhteen, jossa kemiat kohtaavat henkisesti ja fyysisesti. Tällöin sivusuhteelle on tilausta.

Todennäköisesti jokaiselle olisi jossain olemassa parempikin kumppani. Kysymys on siitä, riittääkö tämä parisuhde minulle, vai haluanko kuitenkin tuntea jotain enemmän? Oivallus hämmentää, eikä vastauksesta voi olla etukäteen varmuutta. Ei pettämistä yleensä suunnitella kylmän rauhallisesti etukäteen, vaan tilanne yllättää kaikki osapuolet. Yllätyksellisyyden vuoksi asiat eivät mene täällä vaaditussa järjestyksessä, että ensin erotaan ja sitten katsellaan muita. Kyllähän se pelästyttää, jos yllättäen kohtaa ihmisen, jonka läheisyys tuntuu puolisoa paremmalta. Puoliso on kuitenkin ollut se paras ystävä, mutta haluanko minä viettää mukavaa elämää ystävän kanssa vai kaipaanko kuitenkin tunnepitoisempaa ja läheisempää suhdetta? Siinä kysymys, johon vastaaminen ei ole aina nopeaa eikä helppoa. Saattaapa syntyä sivusuhde, jotta vastaus kysymykseen löytyy.

Monia mielipiteitä on esitetty siitä, miten "tilaisuus tekee varkaan" pettämisen suhteen. Mielestäni kyse on itsehillinnästä. Itsehillintää pitää olla monella elämän alueella. Niin myös parisuhteessa. Itse ole pitänyt koko pitkän avioliiton ajan omat kaverit. Olen käynyt ulkona, tanssimassa. Jopa lapissa kevättalvella 🙂, mutta kertaakaan en ole pettänyt. Tilaiusuuksia kyllä on ollut ja olisi jos niin haluaisin. Olen ylpeä, että en ole lähtenyt tänän leikkiin mukaan. En usko sanaakaan miesten ruikutuksista, miten kotona menee huonosti. Jos mies vonkaa seksiä ja seuraa ulkopuolisilta, niin en yhtään ihmettele että kotona menee huonosti.

Olkaa aikuiset ihmiset järkeviä. Kuten olen jo aikaisemminkin sanonut, jos menee huonosti, niin erotkaa, mutta älkää valehdelko ja pettäkö ihmisiä.

Avioliitto on sitoutumista. Täytyy sanoa, että miehen pikku hairahduksen jälkeenkin avioliittomme on hyvää. Meillä on paljon yhteistä tekemistä, perheyhteisö on tiivi, seksi on hyvää ja sitä on edelleen useita kertoja viikossa eli riittävästi.

Tulipallo, tietysti tällaisistakin asioista saa kirjoittaa. Vähän vain tulee tunne, ettei aloittajalla ole syytä yrittää ymmärtää petettyjä vaan valita kirjoituksista ne, jotka tukevat omia näkökantoja. Ehkä tähän syyllistyn itsekin, mutta olen saanut myös uutta ajateltavaa. Myönnän, että sympatiani ovat enemmän petetyn kuin pettäjän puolella. Voin ymmärtää pettäjän (ja pettämiseen osallistuneiden) motiiveja, mutta ei, en hyväksy epärehellisyyttä. Tai sillä tavalla hyväksyn, että näen sen inhimillisenä, mutta mielestäni epärehellisyydestä pitäisi pyrkiä eroon.

Pettäjien näkökulmia on ollut aika vähän. Ei kai täällä kukaan silti ole väittänyt omaavansa varmaa tietoa puolisonsa ajatuksista? Petetty on pitkälti sen varassa, mitä pettäjä itse motiiveistaan kertoo. Viittauksesi lapseen osuu vähän vyön alle… Aikuinen, omilla aivoilla varustettu ihminen ei kai ”lankeaisikaan” kenenkään edessä.

Tunteita ei myöskään kaikille tule ja mene kevyesti ja holtittomasti silloin tällöin, vaan ne syttyvät vain silloin harvoin kun on oikeasti tosi kyseessä.

Tämä menee nyt toistoksi, mutta väitän edelleen, että suuri osa pettäjistä ei hae pettämällä tyydyttävämpää suhdetta vaan itseään. Ratkaisun voi löytää nimen omaan niitä tunteita tarkastelemalla. Ei kannata liikoja aliarvioida petettyjäkään. Aika monella on kokemusta ihastumisesta ja suurista tunteista. Ja toisaalta moni pettäjä on jälkeen päin ihmetellyt omaa toimintaansa. Mikä silloin oli se ”tosi”, joka oli kyseessä? Tuleeko ja meneekö joillekin tunteita holtittomasti ja joillekin sitten vain silloin, kun on tosi kyseessä? Mistä sen tietää? Katsomalla aina kortit loppuun saakka? Mielestäni tunteet ovat aina tosia ja oikeita, mutta voi miettiä, mistä tunteet tulevat ja miten niiden pohjalta toimii. Hakeeko oikeasti jotain hyvää ja arvokasta vai välttääkö vain jotain epämiellyttävää, hankalaa? Tilannetta voi tarkastella kauempaa ja antaa itselleen aikaa valita.

Kirjoitit tosi hyvin parisuhteen muuttumisesta ja epäilyksistä. Joskus elämä vain tapahtuu. Halutaan eri asioita, eri tahtiin. Joskus vasta sivusuhde auttaa tutustumaan itseensä ja toiveisiinsa. Surullista vain, että pettäjä ei tee päätöksiä vain omasta puolestaan vaan myös sen parisuhteen toisen osapuolen puolesta. Pettäjä on salasuhteen paljastuessa yleensä pidemmällä parisuhteeseen liittyvien asioiden käsittelyssä, kun taas petetylle ehkä vasta silloin selviää, että jotain on ollut vialla, ettei puoliso ollutkaan tyytyväinen. Reilu peli – se on se, mitä petetyt peräänkuuluttavat. Kuinka paljon oman etsinnän takia on ”lupa” satuttaa toista?

Tämä on teille kaikille sillä taidan nyt lopettaa tämän keskustelun seuraamisen ainakin vähäksi aikaa, sillä myönnän että vähän tämä minua ahdistaa mutta olen täältä myös saanut monta uutta näkökulmaa ja kiitos niistä sillä ne ovat jossain määrin auttaneetkin minua.

Olen mennyt hyvin nuorena naimisiin mieheni kanssa ja meillä on yli 40 yhteistä vuotta takana. Tähän on mahtunut vaikka mitä, tulta, intohimoa, rauhallista aikaa, matkoja, talon rakentamisia, lapsia ja lastenlapsia, suuria juhlia ja menestymistä, lama-aikoja ja nousukausia, rahaa vähemmän ja enemmän ja joskus paljon, mieletöntä rakastumista toisiimme uudestaaan ja uudestaan, sillä tottahan se on että välillä tuli hiipuu, mutta meillä se ei ole vielä koskaan sammunut.

JOs jommallekummalle sattuu syrjähyppy, jolla tarkoitan sitä että hairahtuu kerran ja jättää sen taakseen, en toivo että sitä edes kerrotaan. Tämä on meidän jokaisen elämässä mahdollista ja inhimillistä. Mielestäni niistä ei ole jäänyt edes arpia.

Minulle raskain asia on ollut se että miehelläni oli se toinen nainen vuosia. He tapasivat muutamia kertoja vuodessa mutta ymmärtääkseni olivat usein puhelinyhteydessä. Aina he tapasivat tämän toisen naisen luona. Ymmärränhän minä että mieheni oli jotain vaille ja tiedänkin sen hetkisestä tilanteestamme että hänelä oli vaikeaa. Mutta olisin todella toivonut että hän olisi puhunut kanssani ja olisimme yhdessä selvittäneet asioita, ehkä tämä ulkopuolinen ei silloin olisi päässyt meidän väliimme. Näin haluan uskoa.

Tässä Serpentiiin tapauksessa ei miehen avioliitossa ole ollut mitään vahvaa rakkautta, yhteisiä isoja kokemuksia, jos tämä pitää paikkansa että mes on "narrattu" naimisiin ja lapsi tuli miehen sitä haluamata. En edes vertaa tuota tilannetta omaani.

Eniten täällä häkellyttää se tapa miten toisena naisena/miehenä oleminen jotenkin oikeutetaan. Minusta se on pettämistä suurilla kirjaimilla ja oikeasti kuka haluaa sanoa että "minä petän toista ihmistä".

Tulipallo kirjoitti 10.1.2017 21:54

Ei pettämistä yleensä suunnitella kylmän rauhallisesti etukäteen, vaan tilanne yllättää kaikki osapuolet. Yllätyksellisyyden vuoksi asiat eivät mene täällä vaaditussa järjestyksessä, että ensin erotaan ja sitten katsellaan muita. Kyllähän se pelästyttää, jos yllättäen kohtaa ihmisen, jonka läheisyys tuntuu puolisoa paremmalta. Puoliso on kuitenkin ollut se paras ystävä, mutta haluanko minä viettää mukavaa elämää ystävän kanssa vai kaipaanko kuitenkin tunnepitoisempaa ja läheisempää suhdetta? Siinä kysymys, johon vastaaminen ei ole aina nopeaa eikä helppoa. Saattaapa syntyä sivusuhde, jotta vastaus kysymykseen löytyy.

Tähän kommentoin sen verran että mehän olemme tässä keskustelussa nyt pohtimassa pettämistä, enemmän tai vähemmän kylmän rauhallisesti. Keskustelumme edesauttaa mm. sitä, että jos joskus eteemme tulee tilanne jossa pettäminen on houkuttelevaa, meillä on keinoja välttää tai minimoida se. Tämä lienee parempi tavoite kuin pettämisen oikeuttaminen. Uskon kyllä että voimme vaikuttaa pettämiseen johtaviin tunteisiin ennen kuin ne saavat vallan.

Tulipallo kirjoitti 10.1.2017 21:54

...Herää kysymys, mikä merkitys tällaisella asenteella on siihen, että puoliso meni ja lankesi toisen naisen edessä? Olisiko niin, että mies ei ehkä enää halua olla yksi puolisonsa lapsista, vaan aikuinen omilla ajatuksilla varustettu ihminen.

... Puoliso ei enää sytytä ja läheisyys ei innosta. Eivät nämä ole kenenkään syitä, eivätkä kenenkään vika. Puoliso voi olla edelleen paras ystävä, mutta se ei kaikille riitä. Moni haluaa elämäänsä ihmissuhteen, jossa kemiat kohtaavat henkisesti ja fyysisesti. Tällöin sivusuhteelle on tilausta.

...Ei pettämistä yleensä suunnitella kylmän rauhallisesti etukäteen, vaan tilanne yllättää kaikki osapuolet. Yllätyksellisyyden vuoksi asiat eivät mene täällä vaaditussa järjestyksessä, että ensin erotaan ja sitten katsellaan muita.

...mutta haluanko minä viettää mukavaa elämää ystävän kanssa vai kaipaanko kuitenkin tunnepitoisempaa ja läheisempää suhdetta? Siinä kysymys, johon vastaaminen ei ole aina nopeaa eikä helppoa. Saattaapa syntyä sivusuhde, jotta vastaus kysymykseen löytyy.

Jopas oli tekstiä.
Kaikki nuo yllä olevat ovat asioita, joilla vain yritetään siirtää vastuuta pois omista teoista. Ihan kuin pettäminen olisi tapahtuma, johon ei voi vaikuttaa itse, se vain tapahtuu.

Vaikka olisi kuinka huono parisuhde tai tylsä tai ihan mitä tahansa, niin aina aikuinen ihminen tekee ihan itse tietoisen valinnan siitä, pettääkö vai ei. Se, että jotain tapahtuisi “yllätyksenä”, on yksinkertaisesti vain vastuun siirtämistä pois itseltään. Yllätys voi olla, että ihastuu, mutta se mitä sen jälkeen tekee, ei ole enää yllätys tai vahinko, joka vain tapahtuu.

Pettäjä ei ole mikään olosuhteiden uhri vaan hän ihan itse on teoistaan vastuussa.

Mitään muuta ei tarvitse olla, kuin rehellinen. Siinä on miehen ja naisen mitta.

Luin ketjun mielenkiinnolla läpi ja löysin sieltä täältä hyviä pointteja.
Haluan kantaa omat näkemykseni tähän kekoon, jos vain saan ne jotenkin jäsenneltyä.

Muutama kysymys myös toisille naisille;
jos ajattelette joskus ryhtyvänne aitoon suhteeseen salarakkaanne kanssa, miten ajattelette alkaa avaamaan entisten suhteiden solmuja heidän kanssaan? Tarkoitan tällä siis sitä, että jos nykyisistä suhteista ei koskaan puhuta, uskotteko kynnyksen madaltuvan kun suhde loppuu? Pelkäättekö, että sieltä voisi paljastua jotakin jota ette ehkä halunneet kuulla, mutta mikä on pakko käydä läpi?

Aloittajan, Serpentiinin, tapauksessa minua ihmetyttävät samat seikat kuin muitakin. Jos mies todellakin on katkera vaimolleen lapsesta, miksi hän jäi? Tiedän parikin tapausta, joissa nainen on hankkinut lapsen ns. "luvatta". Toisessa nainen päätti pitää vahinkolapsen. Pariskunta ei asu yhdessä, mutta mies näkee lastansa sen verran kuin kokee jaksavansa ja naiselle tämä on ok. Toisessa lapsi syntyi ja avioliitto mureni noin 7 vuoden jälkeen, mies ei toivo enempää lapsia. Onko Serpentiinin mies tehnyt naisen kanssa myös lisää lapsia?
Myös se, että mies on perheellinen, mutta hänellä on paljon vapaa-aikaa? Mielestäni tämä osoittaa, että hän ei ole kotona kovinkaan osallistuva, eikä ilmeisesti kiinnostunut perheestään. Uskoisin, että ilman salasuhdettakaan hän olisi tuskin kovin kelpo mies.

Minusta Serpentiinillä on yllättävän hyvä suhtautuminen salamieheensä. Ei liian vakava, ei mitään pilvilinnoja ja "joku päivä hän valitsee minut", vaan hän saa juuri sen mitä haluaa tältä mieheltä ilman pelkoa liioista sitoumuksista. Tietysti suosittelisin hankkimaan vastaavan suhteen vapaan miehen kanssa ja antamaan tämän nykyisen miehen selvittää perheasiansa ensin kuntoon.
Minua tuskastuttaa kuulla toisten naisten haavekuvia siitä, miten heidän ihana salamiehensä vielä joku päivä jättää vaimonsa, tulee heidän luokseen ja pysyy aina yhtä ihanana. Minulta ei löydy uskoa suhteelle, joka alkaa pitkäkestoisella petoksella ja valheella. Eri asia on, jos varattu ihminen rakastuu ja joutuu toteamaan että sori vaan, mutta nyt löytyi ihminen joka kolahtaa niin kovaa että tämä kortti on katsottava, ENNEN kuin antautuu suhteeseen.

Kerron myös hieman omaa taustaani; olen alle 30-vuotias nainen ja avomiehelläni on ollut noin 3 vuotta sitten yksi (tietääkseni) yhden illan suhde. Suhteemme on nyt kestänyt yli 8 vuotta.
Kriisin syynä oli ilmeisesti minun kuormittava perhetilanteeni, kävin AMK:ta ja samalla isäni teki pitkän sairauden päätteeksi kuolemaa. Olin tiiviisti mukana isän hoidossa ja viimeisissä hetkissä. Olin silloin hyvin väsynyt, masentunut ja satutin itseäni. Emme ole puhuneet aiheesta, mutta olen itse ajatellut että koska olimme nuoria ja minä epätavallisen suuren taakan alla, ei mieheni osannut käsitellä tilannetta oikein ja haki tukea suhteen ulkopuolelta. Enkä kyllä osannut minäkään.

Miksi pettäminen satutti niin kovasti?
Koska olin jo valmiiksi rikki ja yksin. Sain yhden surun lisää surtavaksi ja koin miehen toiminnan hyvin epäreiluna. Jälkeenpäin olen osannut jäsennellä asiaa ja tulla sinuiksi sen kanssa. Näin tapahtui ja se on valitettavaa, miehenikin häpesi ja suri tekoaan.
Mikään ei kuitenkaan poista sitä, että minulle se on jättänyt hyvin pitkäkestoiset jäljet luottamukseen ja turvallisuuden tunteeseen suhteessa. Omaan tosin myös erittäin alhaisen itseluottamuksen ja huonon itsetunnon, eli nämäkin ovat vahvoina tekijöinä. Myös ongelmat seksin puolesta jatkuvat suhteessa yhä ja pelkään mieheni vielä joku päivä sortuvan uudelleen. Olen sillä alueella hyvin haavoittuva, koska en tiedä missä vika on ja syytän itseäni, koska en osaa korjata sitä. Luonteeni ei vain ole kovin seksuaalinen.

Paranisiko tämä vaihtamalla? Varmasti, jossain vaiheessa. Uskon samoin kuin muutkin, että jossain on jokaiselle se täydellinen kumppani. En vain jaksa käyttää energiaani sen etsimiseen. Opetella uuden ihmisen tavat olla ja elää, riidellä ja rakastaa. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin juosta sen täydellisen rakkauden perässä, kun olen suhteellisen tyytyväinen nykyiseenkin. Olisin tyytyväisempi, jos voisin henkisesti paremmin, mutta se on oma murheeni.

Mutta mikä minua todella ihmetyttää muissa petetyissä on se takertuminen. Päivien ja viikkojen laskeminen, asian toistaminen samanlaisena yhä uudelleen ja uudelleen. Ymmärrän, että harkituissa salasuhteissa kipu on vielä suurempi, mutta mitä se asian vatvominen auttaa? Jos suhteeseen on päätetty jäädä, tapahtuman täytyy antaa painua hiljalleen unholaan. Jos sitä ei voi unohtaa, kannattaa miettiä miksi suhteessa ollaan.
Itse yritän olla ajattelematta tapahtunutta yhtään enempää kuin on pakko ja pyrin suhtautumaan siihen epämieluisana tapahtumana elämässä, sitten jätän sen taakseni. Kyllä minäkin muistan kaiken kirkkaasti jos haluan. En vain halua, koska en hyödy siitä.

Hei 🙂🌻
Hafiza: voin niin samaistua sinuun, koska myös minun mieheni petti minua ollessani itse heikoimmillani. Olinhan kokenut fyysisen, parantumattoman sairauden vuoksi paljon leikkauksia ja fyysistä kipua. Ilmeisesti mieheni ei osannut tuolloin käsitellä tilannetta, vaan lohduttaja löytyi tuttavastamme, jolla puolestaan oli muutakin mielessä, kuin kuunteleminen.
Jotenkin se vaan kolahti tosi kovasti, koska luulin, että mieheni tukee minua. Tämän lisäksi se valtava nöyryytys, kun aloin epäillä miestä ja hän kiisti asian leimaten minut vainoharhaiseksi hulluksi, jopa aikuisten lastemme kuullen.
Mutta eihän hän lopulta kestänyt syyllisyyden tunteitaan, vaan paljasti suhteen ja sen tapahtumat pala palalta 😟 Samalla toinen nainen muuttui hänen silmissään saalistajaksi, eikä rakkauden tunteet enää olleetkaan aitoja. Tilalle tuli viha ja halveksunta tätä naista kohtaan.
Asia on nyt meidän perheessä käsitelty ja olemme pystyneet jatkamaan yhteistä elämäämme. Mutta aikaa tämä vei ja luottamuksen takaisin saaminen oli pitkä prosessi.
Usein pettävä mies/nainen valintatilanteessa haluaakin säilyttää perheensä, kun rakkauden kupla puhkeaa. Meillä miehellä oli häpeä ja syyllisyys niin pahoja tunteita kantaa, että hän joutui sairaslomalle pudotessaan masennuksen syövereihin ☹️☹️
Näissä salasuhteissa kannattaisi kuitenkin sitä elämän arkeakin miettiä ja nimenomaan siltä kantilta, että mitä sitten, jos kaikki paljastuu??? Tämä vain sen vuoksi, että salaisuuksilla on tapana paljastua ja silloin selviää myös se, kenellä on merkitystä ja kenellä ei...☺️❤️

Hafiza, minä taas en ole ollenkaan varma siitä, että jokaiselle on olemassa täydellinen kumppani. Ehkä on jotain parempaa, ehkä ei. Ihmiset myös muuttuvat, joten se joskus täydellinen ei jossain vaiheessa enää olekaan sama. Tai itse alkaa arvostaa toisenlaisia asioita.

Takertumisesta…kirjoitusten perusteella saattaa syntyä osin väärä kuva. Joku voi tietysti jäädä vatvomaan tapahtunutta eikä pääse eteenpäin, mutta kyse voi olla myös siitä, että tietyissä tilanteissa vanhat muistot aktivoituvat uudelleen ja silloin tapahtunutta haluaa taas kelata, ehkä vähän eri kannaltakin. Mehän luemme täältä niitä vuodatuksia, mutta harva kirjoittaa niistä päivistä, kun asia ei ole päällimmäisenä mielessä. Takapakitkin kuuluvat asiaan. Ihmiset käsittelevät asioita oman henkilöhistoriansa pohjalta, oman kapasiteettinsa mukaan. Minullakin on menneisyydessäni tapahtuma, jollaisista jotkut pääsevät yli tuosta noin vain, mutta minuun asia kolahti ja aiheutti oireilua vielä monen vuoden päästä. Se muutti tapaani suhtautua ihmisiin ja elämään yleensä. Nopeasti opin olemaan puhumatta asiasta, koska ulkopuolisten mielestä kaikkihan oli jo hyvin, mitä sitä enää vatvomaan. Vatvoin siksi, että silloin, kun tilanne oli päällä, resurssit eivät riittäneet asian käsittelyyn. Laitoin sen ikään kuin hyllylle ja elin autopilotilla, ja kun tilanne tasaantui, mylläkkä pään sisällä alkoi. Vertaistuelle oli silloin käyttöä.

Synteesi kirjoitti, että voisimme vaikuttaa pettämiseen johtaviin tunteisiin. ”Hairahtumisen” saa estettyä – jos ensin oletetaan, ettei halua hairahtua, että haluaa olla uskollinen. Siihenhän tuo sanakin jo viittaa. Jokaisella on vapaus valita, ja pettäminen on oma valinta. Mutta silti ymmärrän, miten joskus tilanne voi ikään kuin viedä mennessään. Olen ollut todella ihastunut ja hullaantunut, ja helpostihan oman toimintansa oikeuttaa. Kai nyt joskus on oikeus pitää hauskaa, nauttia hyvistä keskusteluista, jutella ihmisen kanssa, joka todella ymmärtää…tai jonka ainakin kuvittelee, toivoo ymmärtävän. Ystäviähän ei koskaan ole liikaa, eikö?

Minua auttoi viimeisimmässä tapauksessa ensinnäkin vakaa päätös siitä, että haluan olla uskollinen ja toiseksi omien rajojen asettaminen etukäteen. En viestitellyt sellaista, mitä en olisi voinut puolisolleni näyttää. En antanut pitää kädestä tai halata. Ei kaksimielisyyksiä, ei puolihuolimattomia, kokeilevia heittoja. Ei ollut aina helppoa, koska tunsimme toisemme jo entuudestaan. Otin aikaa. Jonkin kuukauden kuluttua tunteet tasaantuivat, heräsi uusia ajatuksia. Nyt tiedän, mitä halusin. Olen kiitollinen, että sain tämän tilaisuuden. Ja olen äärimmäisen helpottunut näin jälkeenpäin, että maltoin odottaa.

Tänne on tullut taas paljon tekstiä. Yritän ehtiä niitä lukemaan ja oleellisiin juttuihin vastaamaan. Kommentoin nyt kutenkin muutamaan toistuvasti esiin nousseeseen asiaan.

Täällä on monta kertaa ihmetelty, miksi salamieheni ei jätä perhettään. Minä en sitä tiedä. Asiaa pitäisi kysyä salamieheltä itseltään. Jotain minäkin kuitenkin tiedän. Ensinnäkin vaikka suhteemme on jatkunut jo aika pitkään (muutamia vuosia), en ole missään vaiheessa vaatinut häntä jättämään perhettään. En myöskään ole luvannut aloittaa salamiehen kanssa julkisuhdetta, jos hänen avioliittonsa kariutuisi. Olen luvannut hänelle majapaikan yhdeksi yöksi, mikäli hän ei voisi kotonaan jostain syystä olla. Sen yön jälkeen tilanne pitäisi arvioida kunnolla. (Salamies ei kyllä mitenkään ole riippuvainen minun majoituspalveluistani 😉) Jotkut ovat myös ihmetelleet, miksi salamies on ylipäätään avioitunut vaimonsa kanssa ajatellen sitä, että nainen salamiehen mukaan hankkiutui yksipuolisella päätöksellä raskaaksi. En voi kaikesta tietämästäni täällä avoimesti kirjoittaa, koska haluan pysyä anonyyminä enkä halua paljastaa muita osapuoliakaan. Tiedän kuitenkin, että salamiehellä on erityinen tilanne, joka on varmasti vaikuttanut hänen päätöksiinsä. Tarkoitan jotain sellaista kuin suuri varallisuus, pitkät perheperinteet, perheyritys, aatelius, julkisuuden henkilö/perhe tms. Vaikka salamies on tuikitavallinen mies, hänen hieman poikkeava tilanne voi olla syynä siihen, että hän pitää (kaikessa rauhassa?) rakastajatarta ja viettää runsaasti vapaa-aikaa vaimon pyörittäessä perheen arkea. Toivottavasti tämä näkökulma auttaa teitä tilanteen hahmottamisessa.

Lisäksi täällä on toistuvasti ihmetelty, miksi minä kirjoitan tänne Tukinetin keskusteluun. Olen vastannut kysymykseen jo pari kertaa, enkä osaa asiaa sen kattavammin kommentoida. Jostain syystähän ihmiset nettikeskusteluihin osallistuvat. Koen Tukinetin kohtuullisen järkeväksi keskustelupaikaksi, tosin itseäni harmittaa, että saan kommentteja lähinnä petetyiksi tulleilta. Kaipaan kaltaisessani tilanteessa olevien ja pettäjien kommentteja enemmän.

Vielä yksi juttu piti kirjoittaa. Nimittäin jotkut ovat kommentoineet sitä, että ei kannattaisi uskoa mitään siitä, mitä pettäjämiehet omasta avioliittonsa kurjasta tilanteesta puhuvat. Olen asiasta yleisellä tasolla samaa mieltä. Salamiehen suhteen minulla on sellainen erikoinen tilanne, että tiedän ja tunnen hänen sosiaalisen verkostonsa ihmisiä. Olemme alunperin tutustuneet työn merkeissä, mutta meillä oli jo silloin paljon yhteisiä tuttavia. Joku - olikohan Mariella - kirjoitti miehensä salasuhteen tapahtuneen perhetutun kanssa. Minä en tunne salamiehen vaimoa ollenkaan, mutta tunnen muita ihmisiä "niistä ympyröistä". Varmaan tämä seikka on ollut vaikuttamassa siihen, että suhde salamiehen ja minun välillä on ylipäätään syntynyt ja että suhteemme on muodostunut sellaiseksi kuin se on.