Theofano, en olettanutkaan, että propagoit pettämistä. Olen saanut sinusta harkitsevan, suoraselkäisen ihmisen vaikutelman, ja osaat perustella näkemyksesi hyvin. Totta, vaihtoehtoja kannattaa miettiä. Oleellista parisuhteessa on valita puoliso, jonka arvot ovat samankaltaiset, ja vaalia avoimuutta ja rehellisyyttä. Ihmisethän muuttuvat.

Voisin hyväksyä, että mieheni kokeilisi joskus muitakin naisia, jos hän siitä minulle etukäteen kertoisi, kumppani ei olisi tuttu/kovin läheinen eikä tarkoitus olisi hakea syvempää suhdetta. Itse en halua muita miehiä, en pystyisi. Minulle seksi on niin tunteista ja läheisyydestä kiinni, että satuttaisin vain itseäni. Ymmärrän kyllä, että näkemykseni ei ole yleispätevä 😉 Jos mieheni tekisi syrjähypyn salassa, jakamatta kanssani tunteitaan ja ajatuksiaan, pettyisin kyllä kovin ja tuntisin itseni nöyryytetyksi ja riittämättömäksi. Koska vaikka toista ei voi omistaa, niin jos kerran yhdessä ollaan ja halutaan olla läheisiä, se edellyttää avautumista, jakamista ja toisaalta arvostamista. Moni on sanonut, että pettämisen jälkeen puoliso tuntuu ventovieraalta.

Mutta mutta. Pettämisessä ei aina ole kyse vaihtelunhalusta tai hairahtumisesta (seksistä). Pettämisellä usein yritetään paikata parisuhteen/itsensä/ylipäätään elämän ongelmaa, tai vältellä kohtaamasta ongelmaa. Joku toinen tarttuu pulloon, tai tekee töitä uupumukseen asti. Sivusuhteelta halutaan jotain, mitä omasta suhteesta ei koe saavansa - eikä se ratkaisu yleensä siitä sivusuhteestakaan löydy. Tässä mielessä avoimesta suhteestakaan ei ole apua.

Jos mieheni tai minä rakastuisi toiseen, se olisi sitten valinnan paikka meille molemmille. Ehkä kahta ihmistä voi rakastaa (ns. romanttisesti) yhtä aikaa, mutta minun rakkauskäsitykseeni kuuluu sitoutuminen, yhdessäolo, toisen huomioiminen omassa toiminnassaan. En usko, että perhe-elämämme olisi tasapainoista, jos jommallakummalla meistä (tai kummallakin) olisi muita rakkauksia aktiivisesti mukana kuvioissa. Ehkä joku siihen pystyy, minä en. Minua se hajottaisi. Toisaalta, voihan parisuhteessa/avioliiitossa elää ilman rakkauttakin - ei se globaalisti ajateltuna ole mitenkään kummallista.

Yksi lisähuomio vielä siihen, miksi suhteeseen haluaa jäädä, vaikka on kurjaa: toivo paremmasta, etenkin, jos joskus on mennyt hyvin. Pelko tulevasta tietysti myös. Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas.

Serpentiini, saan jotenkin sellaisen vaikutelman, että haet perusteita toiminnallesi. Ettet halua nähdä, millaista kipua petetyksi joutuminen aiheuttaa. Ikään kuin haluaisit torjua sen, tai laittaa sen petetyn syyksi ja syyllistää tätä tunteistaan. Toisaalta taas sanot, ettet ole kiinnostunut salamiehen vaimosta ja perheestä. Minulle on vähän epäselvää, miksi kirjoitat tänne - ei minun toki sitä välttämättä tarvitse tietää, ja saahan tänne lämpimikseenkin kirjoittaa. Ikään kuin haluaisit keskustella petettyjen tunteista ja reaktioista, mutta et ymmärtääksesi (koska asia ei sinulle kertomasi mukaan kuulu). Saatan vaikuttaa loukkaavalta ja olla väärässä, mutta se ei ole tarkoitukseni; haluan ymmärtää, mutta näen kirjoituksissasi ristiriitoja. Voin yrittää ymmärtää pettämiseen osallistuvien aivoituksia ja luulen käsittäväni, mitä suhteelta saat. Logiikan kanssa on sitten niin ja näin, etenkin salamiehen kannalta katsottuna.

Hyvä Serpetiini, on harmillista että et ainoastaan osallistu pettämiseen, vaan vieläpä syyllistät petettyjä sanomalla että pettäminen johtuu heistä. Petetyt eivät valinneet petetyksi tulemista. He, toisin kuin pettäjä, pitäytyvät yhteisissä pelisäännöissä. Ymmärrän että saat poimia salasuhteessa miehestäsi parhaat palat päältä, ja tämä on saanut sinut huuman valtaan, mutta koita nyt edes käyttää aikasi järkevämpien ajatusmallien luomiseen.

Sama koskee myös keskustelua "korkeasta moraalista". On huono argumentti että jos muut tekevät pahaa, niin silloin itsekin voi tehdä pahaa. Oletteko lapsia? Se että joku asia on vaikeaa ei tarkoita ettei sitä tarvitse tai kannata tehdä.

Lisäksi viehättyminen ja pettäminen tunnutaan sekoittavan toisiinsa. Ei tarvitse pettää, jotta voisi nauttia suhteesta. Voi panostaa suhteeseen tai lopettaa sen.

"On hienoa, että te petetyt jaatte ajatuksianne ja tuntemuksianne täällä keskustelussa. Aika paljon huomaan teidän kuitenkin toinen toisianne tukemalla myös pönkittävän toinen toistenne vinksahtaneita ajatusmalleja. Onneksi te sentään olette oppineet sen fraasin, että "on minussakin vikaa" / "parisuhteessamme ei ollut kaikki kunnossa". Nämä fraasit kirjoitettuanne kuitenkin usein ryvette itsesäälissä ja uhriutumisessa sekä kannustatte toinen toisianne niissä kieriskelemään. Tämä on nyt aikalailla suoraan sanottu, mutta sanonpa rehellisesti mitä ajattelen. "
Näin "kauniisti" Serpentiini ajattelee ja kirjoittaa meistä"petetyistä" ihmisistä. On se surullista,että hän ei tosiaan ymmärrä kuinka paljon salasuhde ja pettäminen satuttaa! Serpentiini,on sellaisia naisia/miehiä joissa ei ole mitään VIKAA ja silti heidän puolisonsa pettävät ja samalla tuhoavat koko perheen. Tässä ei ole mitään puolusteltavaa,piste. Suoraan sanoen alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään,että Serpentiini yrittää kaikin keinoin saada täältä puolustajia omalle vääristyneelle elämäntyylilleen. Hän ja salamies tekevät pahaa miehen perheelle. Ilmeisesti Serpentiini ei sitä tajua varsinkin kun hän elää "sinkkuna" ilman omia lapsia🙄

Tämä näkökulma on nyt vähän erilainen, kuin näiden aiempien puheenvuorojen. Mun vanhempien avioliitto on alkanut salasuhteesta ja mä olen syntynyt isäni toisesta avioliitosta. Tämän asian julkituonti ei ole mikään riemujuttu ja kaikki syy tulee mun niskaani, koska olen toisen liiton ensimmäinen lapsi. Suhteet isän sukuun on todella hatarat eikä asiaa ole helpottanut se, ettei äitini osannut kunnolla isäni sukulaisten äidinkieltä. Äitini vielä aina kehuskeli sillä, miten hänellä olisi ollut kaksi muutakin ottajaa, mutta valitsi isäni ja jätti muut kosijat suremaan.

Mielestäni "toisen naisen" tai salarakkaan velvollisuus on lähteä salasuhteesta ja pistää pettäjämies paikalleen. Älkääkä missään nimessä menkö tekemään salasuhdelapsia, ne saa elää häpeä niskassa ja hyvitellä muulle maailmalle vanhempiensa tekosia.

Theofano kirjoitti 4.1.2017 17:57
Täällä puhutaan paljon "näyttelemisestä", normaalista elämästä ja sellaisesta. En kannata pettämistä itse, sillä mielestäni suhteessa tulisi olla rehellinen. Mutta sitten toisaalta, en näe, miksi pettäjä "näyttelisi" rakastavaa - pettäjä voi aivan hyvin rakastaa puolisoaan ja perhettään ja silti pettää. Aivan samoin perhe voi elää ihan tavallista elämää, vaikka toinen osapuoli pettää. Lyön pääni vetoa, että Suomi ja maailma on täynnä perheitä, joissa toinen vanhemmista tai jopa molemmat ovat pettäneet, mutta se ei ole tullut ilmi ja perhe on vaan puksuttanut menemään. Jotkut ovat ehkä eronneetkin, mutta muista syistä. Lisäksi, kun sanotaan, että pettäminen aiheuttaa perheeseen sitä ja tätä ongelmaa, vaikka ei tulisikaan ilmi niin kumpi siinä on ensin, muna vai kana - aiheuttiko pettäminen ne ongelmat vai aiheuttivatko ongelmat pettämisen? Kuka tietää. Nämä eivät ole mustavalkoisia asioita, vaikka ne usein mielellään sellaisina nähdään.

Tämä on niin hienosti kirjoitettu! Minäkin uskon, että maailmassa on vaikka miten paljon perheitä, joiden vanhemmista yksi tai useampi on pettänyt puolisoaan tavalla tai toisella lyhyen tai pitkän ajan. Silti perhe-elämä voi todellakin puksuttaa menemään omalla tavallaan, joskus jopa paremmin kuin miten ilman sivusuhdetta sujuisi.

Me ihmiset olemme niin erilaisia. Useimmat perheet perustetaan alle 30-vuotiaina tilanteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei omaa kovin kummoisesti elämänkokemusta eikä yleensä tunne itseäkään kovin syvällisesti. Saati että tunnettaisiin sitä toista. Puolisoiden käsitykset ja kuvitelmat avioliitosta ja perhe-elämästä voivat niin ikään olla hyvin voimakkaasti toisistaan poikkeavia. Onko ihme, että yhteiselo tuo mukanaan erilaisia kasvukipuja, kommelluksia ja kipukohtia?

Theofano kirjoitti 4.1.2017 17:57
Yksi syy, miksi pettäminen aiheuttaa niin paljon tuhoa on ihan vain se, miten siihen suhtaudutaan; se on ihmisille kuin maailmanloppu. Mutta ei missään lakikirjassa määrätä suhtautumaan asiaan niin. Ei se ole pakollista. Olen tietysti vähän väärä henkilö saarnaamaan tästä, koska itse vedin vuosisadan draamakohtauksen mieheni pettämisestä ja se kesti ja KESTI, draama siis. Näin jälkikäteen olisin voinut käyttää senkin ajan järkevämmin. Kauheaa ajan, voimien ja mielenterveyden hukkaan heittämistä - ja miksi? Ihan turhaan. Mutta ehkä se sitten piti käydä läpi, että pääsi tähän pisteeseen asti.

Amen ja Halleluja! Huomaan kirjoituksistasi, Theofano, että olet todellakin edennyt pitkälle asian käsittelyssä. Minä ajattelen, että olet kasvanut ihmisenä paljon, vaikka joku muu voi ajatella että olet vaan ryhtynyt "valehtelemaan itsellesi". Olen valitettavasti huomannut, että ihmisiltä ei voi vaatia liikaa. Kaikki eivät koskaan etene ajattelussaan kovin pitkälle aloituspisteestä.

Theofano kirjoitti 4.1.2017 17:57
Meillä on lännessä niin voimakas monogaamisen suhteen ideaali ja suhteeseen ja puolisoon ladataan valtava määrä odotuksia. Puolison tulee rakastaa vain ja ainoastaan minua, minun tulee omistaa hänet, hänen seksuaalisuutensa, hänen rakkautensa. Mutta selvästi ihmiset eivät ole rakennettuja koko elämän kestävään, putkinäköiseen monogamiaan kuin poikkeustapauksissa (siksi sallittuna sarjamonogamia). Itse näen, että paljon vältyttäisiin ongelmilta ja sydänsuruilta, jos tämä hyväksyttäisiin eikä vaadittaisi, toivottaisi ja odotettaisi, että puoliso koko loppuelämän ajan katsoo ja koskee vain ja yksin minuun.

Näin minäkin ajattelen.

Theofano kirjoitti 4.1.2017 17:57
Oikeastaan arvelen, että yksi juttu pettämisessä on se, että ihmiset tuntevat itsensä huonosti. Olen suhteellisen samaa mieltä ihastumisesta kuin sinä, se on lähtöisin ihastujasta itsestään, ei kohteesta ja mielestäni oleellista on vieläpä se, että ihastukselle on oltava tilaus. Toisin sanoen, kukaan ei ihastu ellei ole oikeassa mielentilassa sitä varten - mutta ihmiset harvoin tunnistavat näitä mielentilojaan tai ajattelevat koko asiaa.

Tuo on hyvin sanottu tuo "ihmiset tuntevat itsensä huonosti". Minä olen itse asiassa arvoiltani hyvin konservatiivinen. En olisi aiemmin voinut kuvitella olevani suhteessa varatun miehen kanssa. Kuten alussa kirjoitin, en ensin edes lähtenyt mukaan salamiehen flirttiin, silloin kun työskentelimme yhdessä. Torjuin hänet silloin ja suhteemme sai alkunsa vasta muutamia vuosia myöhemmin. Yhtä asiaa olen miettinyt. Nimittäin sitä, että luonteissamme on paljon samaa. Olemme molemmat hyvin vilkkaita ihmisiä ja vireystasomme menevät yksiin. Minulle on psykologisissa tutkimuksissa myös sanottu, että olen elämyshakuinen persoona. Tykkään kokeilla uusia asioita ja hakeutua uusiin juttuihin. Salamiehellä vaikuttaa olevan samanlaisia taipumuksia. Mietin esimerkiksi sitä, että jos vaikkapa turvallisuushakuinen henkilö avioituu elämyshakuisen kanssa, niin eikö ole aika odotettavaa, että avioliitto "kuplii" puolisoiden erilaisuuden vuoksi. Voi olla, että avioliitossa pärjätään ilman kummankaan puolison syrjähyppyjä, mutta varmasti liitossa on tyytymättömyyttä ja turbulenssia.

Theofano kirjoitti 6.1.2017 7:22
Tamarindi: Olen ihan samaa mieltä siinä, että valehtelu on parisuhteelle tuhoisaa. En sitä vastaan argumentoinutkaan. Pointtini oli, että ei nykyinen rakkauskäsitys ole mikään kiveenhakattu, muuttumaton totuus. Totta, nykyään rakkauteen mielletään kuuluvan uskollisuus yhdelle ihmiselle, mutta miksei voisi ajatella toisin? Ei siihen ole pakko hirttäytyä. Ihanteita saa olla, mutta jos ihanteet lyövät koko ajan näpeille, voi ehkä miettiä, miksi täytyy olla juuri tämä ihanne? Ja kun tässä taas arvotetaan nämä asiat niin, että uskollisuus yhdelle ihmiselle on parempi kuin että olis useampi ihminen - miksi? Onko muita syitä kuin "tuntuu siltä"?

Voi Theofano, kirjoitat niin painavaa asiaa. Ajattelin aiemmin, että tätä asiaa haluaisin itsekin tässä ketjussa kirjoittaa, mutta en ole vielä päässyt siihen enkä tiedä saanko itseäni ilmaistuksi näin hyvin.

Joku kirjoitti aiemmin tässä ketjussa, että pettäminen on yksiselitteisesti väärin, koska naimisiin mennessä puolisot ovat "sitoutuneet uskollisuuteen". Oletteko te kaikki naimisissa olevat käyneet ennen avioitumista tällaisen syvällisen keskustelun, jossa te olette ja teidän puolisonne ovat sitoutuneet uskollisuuteen? Vai mistä tämä käsitys avioliiton uskollisuudesta tulee? Minäkin toki tunnen kymmenen käskyä, joista yksi on "älä tee huorin", mutta harva tänä päivänä on sitoutunut niiden käskyjen mukaan elämään. Avioliiton vihkikaavassakaan ei käsittääkseni sitouduta uskollisuuteen vaan rakastamaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Voiko olla niin, että koska TE olette mielessänne sitoutuneet uskollisuuteen, niin te kuvittelette puolisoidenne ja kaikkien muidenkin olevan uskollisuuteen yhtä sitoutuneita?

synteesi kirjoitti 7.1.2017 16:39
Hyvä Serpetiini, on harmillista että et ainoastaan osallistu pettämiseen, vaan vieläpä syyllistät petettyjä sanomalla että pettäminen johtuu heistä. Petetyt eivät valinneet petetyksi tulemista. He, toisin kuin pettäjä, pitäytyvät yhteisissä pelisäännöissä.

Voisitko kertoa tarkasti, missä kohdassa ja millä sanoilla, olen sanonut pettämisen johtuvan petetyistä?

Voisitko myös kertoa lisää noista yhteisistä pelisäännöistä. Ovatko ne kirjalliset pelisäännöt? Vai suulliset pelisäännöt? Onko jokaisella avioparilla omat yhteiset pelisäännöt? Vai ovatko ne pelisäännöt kaikille (esim. Suomen) aviopareille yhteiset? Missä voisin tutustua niihin pelisääntöihin?

Serpentiini kirjoitti 8.1.2017 13:19
Joku kirjoitti aiemmin tässä ketjussa, että pettäminen on yksiselitteisesti väärin, koska naimisiin mennessä puolisot ovat "sitoutuneet uskollisuuteen". Oletteko te kaikki naimisissa olevat käyneet ennen avioitumista tällaisen syvällisen keskustelun, jossa te olette ja teidän puolisonne ovat sitoutuneet uskollisuuteen? Vai mistä tämä käsitys avioliiton uskollisuudesta tulee? Minäkin toki tunnen kymmenen käskyä, joista yksi on "älä tee huorin", mutta harva tänä päivänä on sitoutunut niiden käskyjen mukaan elämään. Avioliiton vihkikaavassakaan ei käsittääkseni sitouduta uskollisuuteen vaan rakastamaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Voiko olla niin, että koska TE olette mielessänne sitoutuneet uskollisuuteen, niin te kuvittelette puolisoidenne ja kaikkien muidenkin olevan uskollisuuteen yhtä sitoutuneita?

Minä ja mieheni olemme avioliittoa solmiessamme saaneet ohjeen (vihkivalassa) osoittaa rakkautta ja keskinäistä luottamusta ja toimia yhdessä perheen hyväksi. Sen lisäksi olemme avioliittoa solmiessamme luvanneet osoittaa toisillemme uskollisuutta. Ja kyllä, olemme keskustelleet, mitä se käytännössä tarkoittaa. Theofanokin oli sitä mieltä, että valehtelu on suhteelle tuhoisaa. Jos salamies ja hänen puolisonsa eivät ole sitoutuneet uskollisuuteen perinteisessä mielessä, eihän suhteessanne sitten olisi mitään salattavaa, eikös? Uskon, että suurin osa naimisissa olevista tajuaa neuvotella suhteen ja uskollisuuden rajoista viimeistään siinä vaiheessa, kun on hyppäämässä sänkyyn toisen kanssa. Ihan oikeesti hei.

Mielestäni on myös lähtökohtaisesti väärin ajatella, että sivusuhteiden/avoimien suhteiden/pettämisen hyväksyminen jotakin automaattisesti tarkoittaisi syvempää ajattelua tai korkeampaa astetta kehityksessä. Ymmärrän, että jotkut hyväksyvät puolisonsa sivusuhteet, jopa kannustavat, mutta minulle se ei sopisi. Ja sekin on ihan ok. Olen miettinyt asian perinpohjaisesti, kasvanut ihmisenä ja tunnen itseni. En voi rajoittaa puolisoani, mutta oletan, että hän (yrittää) pitää lupauksensa ja kertoo minulle, jos ei enää halua pitää.

Serpentiini kirjoitti 8.1.2017 13:40

Voisitko myös kertoa lisää noista yhteisistä pelisäännöistä. Ovatko ne kirjalliset pelisäännöt? Vai suulliset pelisäännöt? Onko jokaisella avioparilla omat yhteiset pelisäännöt? Vai ovatko ne pelisäännöt kaikille (esim. Suomen) aviopareille yhteiset? Missä voisin tutustua niihin pelisääntöihin?

Kyllä meillä kaikilla pitää olla tiedossa "perussäännöt" ilman että niitä tarvitsee jostain sääntökirjasta lukea. Kun kaksi ihmistä menevät yhteen, avo tai aviopari, rakkaus ja toisen kunnioitus, itsensä kunnioitus, toisen arvostaminen ja uskollisuus ovat niitä "perussääntöjä". Jos asiat ei suju eikä elämä tunnu hyvältä, silloin on keskustelun paikka. Tamarindi puhui vihkivalasta mutta jos asuu avoliitossa niin meillä kaikilla on varmasti tiedossa nämä "perussäänöt". Jos ei ole . . . niin silloin on hukassa! Tuntuu aivan järkyttävältä että tällaisia asioita edes tarvitsee kenellekkään selittää!

Tuntuu vähän siltä,että ketjun aloittaja haluaa hämmentää. Voi myös mielestään esittää moderneja,uusia ajatuksia,mutta pettäjät ja toiset naiset on ikivanha ilmiö,varmaan ihmiskunnan alusta alkaen, ei siis mitään uutta ja maailmaa mullistavaa.

Toisista naisista käytettiin aikaisemmin nimitystä ilotyttö. Ainakaan kaikille toisille naisille ei palvelusta ei tarvitse maksaa. Toki osalle ja kalliisti.

lämminverinen+ kirjoitti 8.1.2017 23:42
Kyllä meillä kaikilla pitää olla tiedossa "perussäännöt" ilman että niitä tarvitsee jostain sääntökirjasta lukea. Kun kaksi ihmistä menevät yhteen, avo tai aviopari, rakkaus ja toisen kunnioitus, itsensä kunnioitus, toisen arvostaminen ja uskollisuus ovat niitä "perussääntöjä". Jos asiat ei suju eikä elämä tunnu hyvältä, silloin on keskustelun paikka. Tamarindi puhui vihkivalasta mutta jos asuu avoliitossa niin meillä kaikilla on varmasti tiedossa nämä "perussäänöt". Jos ei ole . . . niin silloin on hukassa! Tuntuu aivan järkyttävältä että tällaisia asioita edes tarvitsee kenellekkään selittää!

Mikä kenestäkin tuntuu järkyttävältä. Minusta taas tuntuu erikoiselta, jos lyödään hynttyyt eikä puhuta näistä asioista juurta jaksaen. Sillä vaikka kuinka ajattelisi, että kaikilla "pitäisi olla tiedossa perussäännöt" niin näin ei ole. Sen näkee joka päivä ja tälläkin palstalla, että ihmisillä on hyvinkin erilaisia käsityksiä siitä, mitkä ovat parisuhteen "säännöt" - ja sitten tapellaan, kiroillaan ja kärsitään, kun puoliso ei jaakaan omia käsityksiä. Ihan uskollisuudestakin ihmisillä on erilaisia käsityksiä - joo, varmaan melkein kaikkien mielestä seksi toisen kanssa on pettämistä, mutta esimerkiksi suutelu ei kaikkien mielestä ole, kun joidenkin mielestä jo vastakkaisen sukupuolen kanssa kahvittelu ja ystävyys on ihan poissuljettuja.

Lisäksi, ihmisten käsitykset ja ajatukset saattavat usein muuttua iän myötä. Omallakin kohdalla on käynyt juuri näin, parikymppisenä ajattelin monista asioista ihan toisin. Jos nyt aloittaisin seurustelun, tekisin heti kättelyssä selväksi, että en ole seksuaalisesti yhteen ihmiseen sitoutuvaa tyyppiä ja kumppani voi joko elää tämän kanssa tai etsiä itselleen sopivamman naisen.

En tiedä aloittajan motiiveja tänne kirjoittamiseen, mutta teksti on kuin, lukisi nuoren kypsymättömän ihmisen tekstiä. Sellaisen, joka kuvittelee tietävänsä kaiken ja oivaltaneensa jotain isompaa ja haluaa nyt julistaa tätä oivallustaan kaikille yhtä ainoa totuutena. Saman tyylisiä ajatuksia minulla oli parikymmpisenä, kun olin suhteessa naimissa olevaan mieheen. Kasvoin noista ajoista, enkä todellakaan ole ylpeä siitä mitä silloin tein.

Edelleen fakta on, että aloittajan miesystävä ei ole mikään uhri. Hänellä on täysi oikeus lopettaa avioliittonsa milloin tahansa. Hänen ei ole siinä pakko olla. Ei lasten, ei kesämökin tai minkään muunkaan syyn vuoksi. Ainoa syy, miksi hän edelleen on avioliitossaan on se, että hän itse valitsee siinä olla. Eikä se, mitä miehen vaimo on joskus tehnyt sanonut tai jättänyt tekemättä ja sanomatta ole mikään syy pettämiselle. Kostaminen on lasten ja ehkä teinien hommaa, ei aikuisten ihmisten.

Ikävä kyllä kukaan ei kysy tämän miehen perheeltä, miten he haluaisivat valita? Valitsisiko vaimo miehen ja avioliiton, jos tietäisi totuuden? Hänelle ei nyt anneta mahdollisuutta valita vaan hänelle valehdellaan törkeästi.

Ei tästä aiheesta saa mitään sen suurempaa ja syvällisempää analyysia aikaiseksi. Kautta aikojen on ollut toisia naisia ja vieraissa juoksevia aviopuolisoita.

Polunkävijätär: Minusta ongelma tuossa ei kylläkään ole salasuhde vaan se, että ihmiset ovat... no, tonttuja. Ihan vastaavasti aikanaan (ja vieläkin jonkin verran) on kiusattu ja paheksuttu homojen lapsia ja sillä sitten perusteltu, että homoliittoja ei pitäisi hyväksyä, koska lapset kärsivät. Mutta eivät lapset tällä tavalla kärsi siksi, että heidän vanhempansa ovat homoja tai suhde on alkanut salasuhteena vaan siksi, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät huonosti. Lasten syyttäminen vanhempiensa tekosista on yksiselitteisesti väärin.

Tamarindi: "Uskon, että suurin osa naimisissa olevista tajuaa neuvotella suhteen ja uskollisuuden rajoista viimeistään siinä vaiheessa, kun on hyppäämässä sänkyyn toisen kanssa. Ihan oikeesti hei."

Tässä kohtaa taidamme olla aika eri mieltä. Ei suurin osa tajua ja vaikka tajuaisi, ei välttämättä halua. Usein pettämiset eivät ole kovin harkittuja, siihen ikään kuin "ajaudutaan" pikkuhiljaa, mikä aiheuttaa sen, että ihminen jatkuvasti selittää itselleen tekosiaan - ja sitten ollaankin jo siellä sängyssä. Tai sitten sinne sänkyyn päädytään humalaisen illan seurauksena, vaikka aikeita ei ollut. Ihmiset kun haluavat loppuun asti uskoa itsestään, että ovat uskollisia ja monogaamisia eivätkä siksi rupea neuvottelemaan asiasta. Lisäksi on se, että jos asiasta rupeaa neuvottelemaan, olisi aika paha sanoa puolisolle, että haittaako, jos nyt vähän heilun tuolla, mutta älä SINÄ nyt missään nimessä tee mitään!! Ihmiset eivät aina hyväksy muilta sitä, mitä hyväksyvät itseltään...

Vapaa suhde on kuitenkin jotain, joka on hyvin vieras asia monen kokemusmaailmalle ja siten jotain sellaista, joka edellyttää runsaasti neuvottelua, säätämistä, kokeilua, oman itsen analysoimista ja peiliin katsomista sekä myös negatiivisten tunteiden kohtaamista ja läpikäymistä. Kun on eletty monogaamisessa suhteessa, tuohon ei kovin hevin edes ryhdytä yrittämään. Mieluummin sitten petetään ja annetaan monogaamisen suhteen romahtaa ja aloitetaan uusi kuin ryhdytään uuteen.

Mun piti vielä muuten kommentoida siitä "väärin tuntemisesta", jonka mainitsit, kun kirjoitin aiemmin siitä, ettei petetyn ole pakko tuntea, että pettäminen on maailmanloppu. Tarkoituksenani ei tosiaan ollut sanoa, että kukaan tuntee väärin, jos pettäminen sattuukin aivan valtavasti ja tuntuu, että maailma romahtaa. Mielestäni "väärin" ei voi edes tuntea - tunteet ovat tunteita, niillä ei ole siinä mielessä moraalia. Jotkut tunnetilat voivat olla ikäviä, vahingollisia tai muuta vastaavaa, mutta eivät mielestäni "väärin".

Se pointti, mikä mulla oli siinä on se, että kaikesta huolimatta ainoa asia, mihin tuossa todella pystyy itse vaikuttamaan, ovat ne omat tunteet. Kuten itsekin sanoit, et voi rajoittaa puolisoasi. Kukaan ei voi kontrolloida, mitä toinen ihminen tekee - ainoa, mitä voit kontrolloida on se, miten itse reagoit niihin asioihin, mitä hän tekee ja siihen, miten käsittelet ne tunteet, joita syntyy (ei niitä aina estääkään voi, tietenkään). Olen jälleen toki hieman tekopyhä saarnaaja, koska vaikka periaatteessa olen tätä mieltä, käytännön toteutus on paaaaaljon hankalampaa. Mutta on pakko yrittää. Aikanaan, kun mieheni oli pettänyt, käänsin maat ja taivaat saadakseni hänet ymmärtämään, miten paljon minuun sattuu. Ajatukseni oli, että jos hän vain YMMÄRTÄISI, hän tekisi asiat, kuten minä halua. No, eihän se mennyt ollenkaan niin, ei mikään mahti maailmassa pystynyt pakottamaan miestäni täysin ymmärtämään ja vaikka hän jonkin verran ymmärsikin niin hän on oma, itsenäinen yksikkönsä, jolla on omat halut ja tarpeet eikä hän, varsin ymmärrettävästi, ruvennut niitä kaikkia muokkaamaan minun halujeni mukaisiksi. Oli pakko minunkin oppia.

Tamarindi: "Mielestäni on myös lähtökohtaisesti väärin ajatella, että sivusuhteiden/avoimien suhteiden/pettämisen hyväksyminen jotakin automaattisesti tarkoittaisi syvempää ajattelua tai korkeampaa astetta kehityksessä"

Tiedän, että tämä on osoitettu Serpentiinille, mutta totean nyt kuitenkin, että olen sinänsä aika samaa mieltä tässä kohtaa. Mielestäni kehittymistä on se, että pohtii ja analysoi asioita ja opettelee tuntemaan itseään, mitä oikeasti haluaa ja mikä itselle sopii. Kaikille ei tosiaan sovi vapaa/vapaatyyppinen suhde, kyllä monogaamisiakin ihmisiä on - lähinnä nykytilanteessa arvelen, että suurin osa ei mieti asiaa kauheasti vaan monogamia on vahva oletus, jolloin moni, joille oikeasti olisi ehkä parempikin olla jossain vapaammassa järjestelyssä, kuitenkin tarrautuu monogamiaan. Mutta sitten, jos ja kun on käsitellyt asioita ja todennut, että on yksiavioinen niin kenelläpä olisi siihen nokankoputtamista.

Toinen juttu, mikä mun mielestä on merkki ainakin jonkinlaisesta kehityksestä on se, että voi hyväksyä toisenkinlaisia elämäntyylejä ja toisaalta, vaikka ei aina hyväksyisikään, niin ainakin ymmärtäisi tai pyrkisi ymmärtämään. On erittäin arvokas taito ja kykyä ymmärtää, miksi ihmiset toimivat, miten toimivat, vaikka ei tosiaan hyväksyisikään heidän tekojaan.

"Toinen juttu, mikä mun mielestä on merkki ainakin jonkinlaisesta kehityksestä on se, että voi hyväksyä toisenkinlaisia elämäntyylejä ja toisaalta, vaikka ei aina hyväksyisikään, niin ainakin ymmärtäisi tai pyrkisi ymmärtämään. On erittäin arvokas taito ja kykyä ymmärtää, miksi ihmiset toimivat, miten toimivat, vaikka ei tosiaan hyväksyisikään heidän tekojaan."

Tässä on mielestäni kiteytetty se, mitä ketjun aloittajakin on ehkä osaltaan ajatellut ja minkä myös minä allekirjoitan.
Onhan kuitenkin selvää, että tosielämässä kaikki osapuolet eivät voi ikinä hyväksyä toistensa toimintatapoja, vaikka niitä vääntäisi miten päin.
Harvemmin vain näkee pettäjien ja nimenomaan näiden miespuolisten pettäjien kertomuksia, jotka ovat nyt "parantuneet" ja jatkavat liitoissaan. Mikä heidät "ajoi" pettämiseen/salasuhteeseen ja mitä miettivät nyt kun salasuhde on taakse jäänyttä elämää.

Mielenkiintoinen ketju tämä kuitenkin on ollut ja aloittajalle hatunnosto.
Tosin olen itse sillä puolella kenttää, jossa on ns. pahikset. Hyvikset eivät varmasti näe aihetta hatunnostoon. Ja eihän uskottomuudelle voi kymppipisteitä antaa, mutta hyvä että aiheesta puhutaan ja nimenomaan kaikkien osapuolien näkemyksellä.