Niin, muista todella kun käsittelet asioita - sanoit että nyt tunne alkaa olla viha ja katkeruus -
Viha voi olla myös positiivinen voima. Sen avulla jaksat vaikka mitä. En nyt juuri osaa sulle sitä selittää, mutta oivallatko sitä itse.
Itse käsittelin vihan avulla monta asiaa ja tein sen voimalla monta tavaran jakoa.
Mutta katkeruuteen älä jää. Se kuuluu tunteisiin ja eron käsittelyyn, mutta on vaarallinen, jos et pääse siitä ajan kanssa irti.

Tää kaikki kuuluu sun eroprosessiin, huomaat että kaikella on tarkoitus ( jälkeenpäin )
Ja hattua sulle nostan, että käsittelet asiasi, sillä mitä perusteellisemmin sinä sen teet, sitä ' terveempänä ' voit aikanaan siirtyä uuteen suhteeseen.

Sillä jos oikein olen ymmärtänyt, et todellakaan ole vielä vanha vaari, sua odottaa vielä ties minkälainen elämä.
Niin kuin meitä kaikkia 😋

Kertokaa, miten tämän itseinhon ja itsetuhon saisi pois? Syytän (ja pettäjä-jättäjä puolisonikin syyttää) minua erosta. En ole hänelle riittävä, en kenellekään. Haluaisin niin kääntää nämä tunteet vihaksi petollista osapuolta kohtaan, mutta kai ennestäänkin jo heikko itsetuntoni on nyt vajonnut olemattomiin. Miksi minulle kävi näin? Kuvittelin aina, että olen hyvä vaimo: luotettava ja uskollinen. Tyhmästi kyllä oletin, että puoliso olisi samanlainen ja hän käytti sitä sitten vuosikausia hyväkseen. Nauravat nyt typeryydelleni naistensa kanssa.

En enää keksi mitään syytä jatkaa tätä elämää. Minä olen kelpaamaton ihminen, heitetty pois.

Liini

Älä anna periksi!! Pettäjät on aina syyllisiä ja mä uskon että "sitä saa mitä tilaa"
joten joku kaunis päivä se kaikki paska mitä toinen jättää jälkeensä osuu omalle kohdalle.

Yksin taas: kiitos, että jaksat kannustaa, vaikka omakin tilanteesi on vaikea. Taas on yksi yksinäinen päivä takana ja edessä uneton yö. Viestisi antoi kuitenkin uskoa tulevaisuuteen, joku kuulee minuakin, kiitos 🙂

juu.. pettäjät on aina syyllisiä.... jotkut niistä on vaan niin taitavia kääntää asioita.. et yks kaks petetty onkin kaiken syypää..... Mun rakas vaimoni pettämisiensä jälkeen pahoitteli ja sanoi tietävänsä miten väärin se on... ja ymmärs miten paljon se muhun sattui, muttei halunnut lopettaa sitä.... sanoi vaan että hän on pahoillaan mutta ei se kolmas liity mitenkään meidän tilanteeseen... ja sitten kun olin niin hajalla että en pysynyt kasassa, hän teki musta kaikkien silmissä niin epävakaan että mua piti pelätä muka.. ja sitten hän otti sellaisen pelastajan roolin. tyyliin et hän nyt hoitaa käytännön juttuja ja hoitaa mua, hoitaa kaikkea, ja samalla vaan jatkaa sitä kolmatta... mut kukaan ei enää näe sitä kun asia on käännetty aivan päälaelleen..

sellasta sattuu joskus.... mut mitä enemmän sattuu niin siihen tottuu

Minä olen päättänyt erota miehestäni.Meillä 1,5v poika.Mieheni oli elämäni rakkaus kymmenen vuotta,tai niin luulin,kunnes 3v sitten muutimme yhteen ja sinä aikana hän on pettänyt,(ei kuitenkaan seksiin asti)hän ei ole ottanut vastuuta perheestä rahallisesti,ollut siis työtön koko ajan,ei halua "paskahommiin".nyt työharjoittelussa ja kotona on päivä pari 2 viikossa.ja hänellä myös alkoholi ongelma,lisäksi hän valehtelee ihan kaikesta,koko ajan..Itse olen aivan lopussa,minulla puhkesi kunnolla ahdistuneisuus häiriö ja 3 opamox rauhottavaa menee päivässä.en saa nukuttua,tärisen ja olen syvästi ahdistunut aamusta iltaan.Poikani silti hoidan hyvin,hän on minulle kaikki kaikessa ja onnellinen kiltti lapsi.mutta tiedän että kyllä lapseni vaistoaa etten ole ihan ok,lääkkeet eivät tee minua sekavaksi,en huomaa muuta kuin että ahdistus vähän helpottaa.Muutamme kk den päästä ja silloin olen suunnitellut jättäväni mieheni.Miten pystyn siihen??olen elänyt hänen kanssaan vain ahdistuneena,silti kaipaan häntä ja toivon aina vaan että asiat muuttuvat.kuinka säälittävä olenkaan.

Hei kaille vastanneille

Se on ollut mukava huomata että en ole yksin eroni kanssa vaan täältä olen saanut palautetta🙂

Tällä hetkellä asustelen kaverini sohvalla ja odotan että saisin asunnon myytyä.
Arki on ollut suhteellisen raskasta mutta eihän erosta ole kulunutkaan kuin viisi viikkoa.. Nyt kun olen joutunut yksin elämään pitkästä aikaa ja ajattelemaan asioita itsekkäämmin niin olen huomannut että kaikessa pahassa mitä on tapahtunut saattaa
seurata jotain hyvääkin, nimittäin itsetunto. Mä elin monta vuotta vain toiselle ja siitä ei jäänyt kuin luu käteen loppujen lopuks mutta ainakin nyt eron jälkeen pystyn elämään vain itselleni ja rakentaa omaa itsetuntoa uudelleen.

Tässä vähän sekavia mietteitäni kaikille ja muistakaa te ketkä olette huonossa suhteessa tai petetty/jätetty että te ansaitsette parempaa🙂👍

Hei ystävät. Viime päivät ovat olleet hyvin raskaita. Elämä on menettänyt merkityksensä. Joku kirjoitti joissain, että vihasta saa voimaa. Minä en osaa vihata, säälin ja suren hukaan mennyttä elämääni. Lähes 20 vuotta, elämäni parhaimmat vuodet - muka- valhetta kaikki. Niitä vuosia ei saa enää takaisin, mitä tuhlausta. Olen vain niin pohjattoman väsynyt elämään tätä turhaa elämää. Olen liian hyvä ja kiltti tähän pahaan maailmaan, pahojen ihmisten hyväksikäytettäväksi.

Liini

Älä turhaan sure hukkaan heitettyjä vuosia, tottakai nyt tuntuu pahalta ja siltä että mikään ei lohduta mutta usko pois joku kaunis päivä heräät ja huomaat että sulla on vielä paljon hyvää edessä ja elämä tuntuu taas paremmalta.

Mä olen itsekin käynyt pohjalla ja edelleen taistelen joka päivä totaalista masennusta vastaan, mutta mä ajattelen että ei tää voi näin mennä että aina tulee paskaa niskaan, pakko se on joskus hyvääkin tapahtua🙂

Voimia sulle liini, olet mielessäni niinkuin kaikki muutkin hienot ihmiset täällä kellä on vaikeaa🙂👍

Hei,

Hieman tarinaa menneisyydestä.
Itselleni tuli 12 vuotta sitten ero silloisen kihlattuni kanssa. Hän muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja en sitten enää mahtunut kuvioihin. Yhdessä oli oltu jo viitisen vuotta. Noh, melko teinejä siinä oltiin ja ensimmäinen "ero" siinä tuli koettua.
Muistan vieläkin sen kuinka käsittelin pahaa oloani: Viinaa, valvomista jne. En tiedä mikä minut nosti ylös, ehkä se nuori elämisenhalu. Jotenkin sen asian kanssa oppi elämään että olit jätetty mies. Minun mielikuvani oli että sydämmeni oli lyöty veitsellä seinään roikkumaan, ja joka kerta kun sain pahaa olo purettua puhumalla tai itkemällä, pala tuosta satutetusta sydämmestä lähti pois. Pikku hiljaa se katosi, pala palalta.

Tuosta kokemuksesta vahvistuneena uskalsin taas rakastaa. Huomasin että sain myös vasta rakkautta. Alkoi uudelta pohjaltu uusi rakkaus ja se tuntui hyvältä. Nyt on 10 vuotta takana elämää yhdessä ja tuloksena: Avioliitto, terve lapsi ja lähes valmis talo.

Josta päästään nykyisyyteen.
Talomme remontti alkoi 2007 keväällä ja siinä vaiheessa parisuhde muuttui joksikin mille ei ole omaa nimeään. Tai ehkä työsuhde voisi kuvata sitä. Jouduimme asumaan sukulaisten nurkissa.
Juu, olen kuullut sen monta kertaa että raskas rakentaminen on rankaa myös parisuhteelle.
Sitä se todellisuudessa oli. Kesä meni, alkoi syksy ja talo alkoi valmistumaan ja päästii asumaan. Kai sitä latasi niin paljon odotuksia siihen omaan taloon pääsyyn että jokin taisi mennä pieleen, lopullisesti. Vaimo alkoi viihtymään baareissa, hänellä vaihtui kaverit ja elämä muutui. Hän opiskeli vielä, lopputyö oli jäänyt kesken kun lapsemme syntyi. Ennen joulua, yllätys varmaan kaikille, hän kertoi tuntemuksistaan: Ei tuntenut enää itseään, eikä kotiaan kodiksi. Vain baarissa tuntui hyvälle, humalassa. Kertoi myös, että se nosti hänen itsetuntoaan kun miehet tulivat iskemään baarissa. En tiedä lieneekö se syyksi baarissa käyntiin vaiko vain että pääsi pois kotoa. Hän oli myös elänyt aikaisempaa elämäänsä lähinnä haluten miellyttää muita, sukuaan ja ystäviään.
Tehdä asiat siten kuten oletetaan... Nyt hän ei halunnut enää jatkaa miellyttämistä.
Ajattelin että menkööt baareihin, ja juhlikoot. Oli hän sen ansainnut raskaan kevään ja kesän jäljiltä. Itse oli palannut töihin ja yritin elää arkea. Toisekseen ajattelin että jos yritän estää häntä menemästä niin hän elää kuin lintu häkissään.
Nyt uusi vuosi on alkanut ja tilanne on kehittymässä niin että hän puhuu pois muuttamisesta. Oikeastaan hän alkoi ensin puhumaan talomme arvosta, ja siitä kuinka paljon on velkaa jne. Ja sitten siitä että kuinka kauan on pakko asua talossamme ennen kuin sen voi myydä...
Viimeksi keskustelu käytiin siitä että tulenko taloudellisesti toimeen jos hän muuttaa hetkeksi pois, omilleen. Lapsen hoidosta pystyisimme sopimaan. Hän sanoi myös että ei hän mitään eroa hakisi heti vaikka muuttaisi pois hetkeksi. Miettimään asioitaan.

Luin jostain että naisille on lapsen syntymä ja sen jälkeinen aika yhtä mullistusta: pitäisi sopeuta uuteen rooliinsa äitinä, vaimona ja ura ihmisenä. Miehelle ei paljon sanansijaa anneta näissä muutoksissa. Mielenliikkeitä on vain ymmärrettävä ja annettava tukea. En ole koskaan olettanut että vaimoni pysyisi samana ihmisenä, ja ajattelin että asia tulevat muuttumaan mutta että yhteinen historiamme on vain vahvistanut meitä. Ajattelen myös että vaimoni on minun kanssa saanut tehdä asiat siten kun on halunnut, sisustanut talon ja touhunnut kuten halusi, ei miellyttääkseen minua vaan ihan oman tahtonsa mukaisesti.

Ero on sana jota on käytetty ja käytetään nyt päivittäin.

Minä pelkään. Minulla on paha oli. Sen voin sanoa. Kaikki ei ole vielä mennyttä.
Mutta silti minun sisin valmistautuu jo eroon. Tunnistan nämä merkit, tunteet. Jokin minussa kasaa muuria ympärilleni, ikään kuin suojautuakseni tulevalta.

Minulla on maailman kaunein tytär, mutta miksi en pysty häntä katsomaan ilman että sisälläni ei leimahtaisi viha? Viha ja katkeruus menettämisestä ja epäonnistumisesta. Olen alkanut taas vihata...
Ongelma on siinä että en erota omia todellisia tunteitani niistä millä torjun pahaa oloa tai yritän suojata itseäni.

En osaa sanoa tämän enempää, on tyhjä olo.

Yksin taas -nimimerkki kirjoitti tuntemuksistaan ja alkavasta arjesta. Toivon sinulle hyvää jatkoa ja onnea elämässä. Samoin muille tänne kirjoittaneille.

Hei mik_76

Tiedän hyvin tuon tyhjän tunteen ja myöskin sen että toinen haluaa mennä yhtäkkiä ja rupeaa kaikki muut asiat menemään suhteen edelle. En halua maalata piruja seinille mutta niin mullakin kävi ja erohan siitä loppujen lopuksi tuli.

Niin hullulta kuin kuulostaakin mutta nyt kun muutat pois kotoota niin sensijaan että murehdit miten tässä näin kävi niin koita ajatella kerrankin vain itseäs ja pakottaa itses likkeelle.. Enkä nyt välttämättä tarkoita baariin menoa vaan vaikka kävelemään pihalle tai ihan mitä mieleen juolahtaa.. Mä tiedän että se ei ole helppoa ja tuntuu että maailma kaatuu päälle eikä mikään huvita mutta paikalleen jääminen vaan syventää masennusta ja asiat vaan tuppaa pyörimään päässä😞
Tämä nyt toimi omalla kohdalla mutta halusin vaan kertoa mikä voisi auttaa🙂👍

Ap:lle
Hyvä lukea sun kirjoituksia, sä olet alkanut nousta ylös!!! Mutta muista että tiellä on myös monttuja, niihin humahtaa huomaamatta. Se kuuluu asiaan.
Odotas kun saat ositussopparin käteesi, laitat siihen nimesi, saat tuomiosi erosta. Kaikki sattuvia asioita. Mutta nauti hyvistä hetkistä nyt!

Itsellä paistaa vaihteeks, olen sopinut asiani, helppohan tässä on silloin kirjoitella😋

Edelliselle haluan sanoa, että älä missään nimessä kohdista vihaasi lapseesi, hän on ulkopuolinen teidän suhteen asioihin. ( ja tiedän kokemuksesta, että syytät siitä itsees loppuikäs... Aikaa ei voi kääntää taaksepäin!)

Aika! Auttaa niin monessa, vaikka se niin tylsästi onkin sanottu..

Koittakaa jaksaa! 😋

Ensinnä,toivotan jaksamista kaikille!
Itelläni tapahtui tammikuussa/07 samantyylinen yllätysero johon liittyi sitten painolastia lisäten myös läheisen suht samanaikainen kuolema eli 2 kriisitilannetta samaan aikaan.
Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa tänne ja sanoisin kun olen lukenut viestejä,olisin antanut mitä vaan jos olisi ollut silloin nettiyhteys ja nämä sivut johon purkaa asioita.
Menin tilanteessa aika toimintakyvyttömäksi ja sen mitä ulkona kävin oli taksiajo lääkäriin josta lääkkeet ja seuraavana päivänä kriisiterapeutin juttusille.
Lääkityksen kanssa luovutin koska eivät sopineet ja tuli niin pahat sivuoireet mutta jatkoin terapeutilla käymistä(aluksi päivittäin) ja se onnekseni auttoi asiaa.
Yllätyserosta senverran että minut jätettiin 6.5v jälkeen puhelimitse jossa toinen osapuoli vain sanoi että ei aio palata kotiin vaan vaihtaa osoitteen muualle ja tulee sitten hakemaan tavaransa.Tuli muutaman päivän jälkeen,olin pakannut tavarat jo valmiiksi ja siitä selveni asia kuinka työkaverin kanssa oli alkanut suhde ja asui nyt hänen luonaan.Kuulin siinä samalla kuinka "kiva,kiltti ym,ym"tämä toinen on..Kuitenkin sama ihminen joka nöyryytti sillä hetkellä minut sanoi mennessämme osoitteenmuutosta tekemään kuinka hän haluaisi niin jäädä kotiin,vastasin vain saattamalla hänet menemään uuden ihastuksensa luo.
En pitänyt yhteyttä mutta jokin muuttui,hän palasi 3 viikon päästä ja sillä kertaa annoin jäädä.Rakkaus on jäähyllä mutta molemmat teemme työtä asioiden korjaamiseksi 🙂👍

Hei!

Nikini on vanhentunut: en enää jaksa jatkaa. Kirjoittelin aiemmin, miten toisen kerran päätin antaa miehelleni mahdollisuuden, koska hän väitti rakastuneensa minuun ja jätäneensä toisen. Mutta syksyllä olikin kaikki taas alkanut heillä uudelleen - monta vuotta ovat pitäneet yhtä. Täytimme heti eropaperit, minulla on jo uusi asunto ostettu, elatussopimus tehty, osituspaperista neuvotellaan huomenna, elomme on ihan sopuisaa nyt - käytäntö on kunnossa. Molemmat haluamme erota, muuta vaihtoehtoa ei ole.

Mutta jotenkin tulevaisuus ahdistaa minuakin. Yksinäisyys pelottaa. On tottunut toiseen yli 20-vuotisen liiton aikana, vaikkei se mikään ruusuinen ollut enää moneen vuoteen. Kenelle nyt laitan tekstarin, kenelle kerron töistä tullessani ajatuksiani? Toinen lapsista muuttaa kanssani, toinen on jo täsi-ikäinen. Itelläni on onneksi sisaruksia ja ystäviä ja käyn terapiassa. Välillä olen innoissani tulevaisuudesta, välillä itsesäälin vallassa, välillä muuten vain hyvin surullinen.

Lisäksi olen miehestäni huolissani, vaikka kaikki sanovat, ettei kuulu minulle, itse on sijannut petinsä. Hänellä ei ole ystäviä, sisaruksiinkin on melko etäiset välit, terapiaan ei halua. Asumme vielä toistaiseksi saman katon alla, on surullista katsoa hänen surullisia silmiään - pelkään, että viina alkaa taas viedä miestä.
--- Olikohan tämä oikea ketju?

Hei jaksaako jatkaa? ja muut

Yksinäisyys iskee mullakin nyt ja kovaa. Kaipa se kuuluu tähän eroprosessiin?
Tähän asti sitä on vaan mennyt kuin tuulispää päivästä toiseen ja koittanut pitää itsensä kiireisenä mutta pakko se on välillä pysähtyä ja rauhottua!!

Haluaisin antaa hyviä neuvoja miten selvitä eteenpäin mutta tällähetkellä se tuntuu itsestäkin todella vaikealta..

Toivotankin kaikille voimia ja jaksamista ja ja jatketaan kirjoittamista koska se edes vähän helpottaa.