Miten selvitä erosta
Tästä on varmasti puhetta ryhmässä muuallakin, mutta pakko edes kirjoittaa johonkin kun puhumaan ei vielä pysty…
Mies ilmoitti eilen, että tämä on tässä. Hän haluaa pois eikä mitään voi enää tehdä. 15 vuotta takana, 3 lasta ja luulin aina meidän pysyvän yhdessä koko loppuelämän.
Nyt se elämä romahti.
Ei ole enää mitään mitä odottaa, mitään mitä toivoa, mitään mihin uskoa.
Mieheni on ollut aina tukipilarini, paras ystäväni ja sielunkumppanini. Paljosta on selvitty ja aina hänkin on luvannut että mikään ei meitä erota.
Järkytys ei olisi näin suuri, jos olisin edes huomannut edes jotain merkkejä miehen pahoinvoinnista tai erosuunnitelmista.
Lapsillekin on aina molemmat luvattu että äiti ja isä ei koskaan eroa, meidän perhe pysyy yhdessä.
Miten ihmeessä voin heille kertoa tästä?! Ei kait kukaan vanhempi halua tieten tahtoen satuttaa omia lapsiaan?
Miten minä voin edes sanoa sen kaiken ääneen ja pysyä itse vielä pystyssä, tukea ja antaa uskoa tulevaisuuteen kun sitä ei minultakaan löydy yhtään?
Toista naista ei kuulemma ole. Siihen en kyllä usko.
Elämä on kuulemma vain liian hankalaa, ahdistavaa, onnetonta… Ilmeisesti koko homma on minun syytäni. Liian vähän läheisyyttä, liian tasaista arkea, ei intohimoa… Asiaa ei varmastikaan ole auttanut esim. haluihini vaikuttava perussairauteni, mutta sehän on vain tekosyy…
Kävin juuri 10 kertaa psykiatrisen sairaanhoitajan luona oman alakuloisuuteni ja sairauteni vuoksi. Seuraavaksi pitäisi ilmeisesti mennä psykoterapiaan, mutta en jaksa edes ajatella koko prosessia.
Yritin kysyä, että voitaisiinko käydä pariterapiassa edes muutaman kerran ihan vain asioiden selventämiseksi mutta mistään ei kuulemma olisi mitään apua… Turhaan vain elättelisin toiveita.
Hän lähtee ja sillä selvä.
Kun on puolet elämästään viettänyt yhden ihmisen kanssa ja aina ajatellut hänen olevan se ainoa oikea, niin miten voi koskaan edes harkita päästävänsä ketään toista lähellekkään?
Pelkkä ajatuskin jostain toisesta miehestä kuvottaa…
Mistä tähän sotkuun voisi saada edes jotain järkeä? Toinen ei puhu eikä halua mitään. Soitanko kunnan perheneuvontaan ja pyydänkö sieltä edes minulle ja lapsille apua?
Ei taida omasta koulunkäynnistäkään tulla mitään vähään aikaan…
Paljon on kysymyksiä, vielä enemmän tuskaa ja surua. Suun kun aukaisee niin ulos tulee vain itkua.
Nukkuakin pitäisi. Tai edes syödä. Milloin minustakin tuli näin heikko. Vain yhden ihmisen takia.
Me käytiin yhdesti juuri tuolla seurakunnan perheasiain neuvottelijalla mutta mies ei halunnut jatkaa niin jäi siihen.
Olisin voinut jatkaa vielä yksin mutta en sitten enää aikaa varannu...
Jouduin käymään tk:ssa lääkärillä koska olin aika "rikki" enkä pystyny menemään edes kouluun, niin antoi meidän kunnan mielenterveystoimiston numeron johon soitin ja päättivät että tarvitsen heti päivystyksellistä apua ja sain psykiatrille ajan heti seuraavalle viikolle. Siellä olen nyt käynyt psykiatrilla ja psykiatrisella sairaanhoitajalla ja seuraava etappi olisi löytää sopiva psykoterapeutti. Tähän asti en ole saanut laskua kuin siitä tk käynnistä ja psykoterapiasta kela korvaa aika suuren osan kun mulla on lääkärin lausunto ja lähete.
Myös pojan neuvolantädille soitin ja puhuttiin pitkään. Antoi neuvoja lasten kanssa toimimiseen ja meillä on sinne pojan vuositarkastusaika ensi viikolla, jolloin taisi luvata kertoa myös noista lasten eroryhmistä ja siitä mitä apua niin minulle kuin lapsille voisi vielä lisäksi saada.
Rohkeasti vain puhelin käteen ja soittoa vaikka terveysasemalle 🙂
Mua nolostutti ihan kauheesti mennä siellä käymään kun enhän mä sairaana ollut, mutta lääkäri oli hyvin ymmärtäväinen ja itse asiassa liikuttui itsekin kovasti. Ei päästänyt mua sieltä pois ennen kuin oli varma että tiedän mistä hakea apua ja lupasin että hoidan asian heti 🙂
Hei - kunmaailmahajosi- syyllisyys ☺️, aivan jokapäiväistä kauraa muutama vuosi sitten. En tiedä miten paljon auttaa se että jättää asiat omassa mielessä, sydämessä, elämässä selvittelemättä ja lähtee "kauas pois". Etäisyys voi antaaa tilaa asioiden käsittelylle, etäisyys ja uudet ihmiset antavat mahdollisuuden kertoa omaa tarinaa. Joittenkin tapana on tietää toisten elämästä aivan liikaa kun oletetaan että voidaan tuntea läheinen hyvin mutta se ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Todellisuudessa (mielestäni) kaikkein läheisimmät ovat hyvä tuki ja turva mutta eivät kuitenkaan aina parhaimpia auttajia koska asioita tehdään tunteella. Eikä sekäön aina ole kovin hyvä asia. Moni asia järjestyy parhaiten aivan järjellisesti. Siellä jossain kaukana jossa kuvittelee auvoisen onnen ja rauhan olevan tulisi myös oma sisin saada olla levollinen. Mielestäni kaiken hälyn ja kaaoksenkin keskellä voi olla levollinen olla kun on sisimmässä rauha.
Jokainen ihminen on tehnyt virheitä elämässään. Ihmiset vaan helposti muistavat ne huonot, toisten tekemät asiat parhaiten. Moni ikävä asia muistetaan vuosikymmenten takaa ja vanhoja asioita (ne ikävät asia ovat maukkaampia) kaivellaan ja niillä herkutellaan. Moni meistä ei ajattele lainkaan sitä että jokaisella on myös kaivelijoilla oma elämänsä ja jokaisen meistä tulisi keskittää ajatuksensa ja mielensä oman elämän sisältöön arvostelematta muita. Toivon sinulle voimia ja että mielesi vahvistuisi. Elämä ns. kirkastuisi🙂👍
Minulla ei oikein ole ystäviä keille avautua. Oletan että se hetki tulee kun puhumisen tarve on suuri. Lisäksi ajattelen juuri niin että vieras keskittyy vain minuun, minun ei tarvitse miettiä että hänenkin kuulumiset pitää muistaa kysyä ja kuunnella. Lisäksi hän ehkä osaa ohjata ajattelussa oikealle tielle.
Psykoterapia kiinnostaa siinä mielessä että olen onnistunut elämässäni aina hukkaamaan ystäväni. Mitä teen aina väärin? Miksi ystävät eivät säily. Olen huono solmimaan uusia ystävyyssuhteita tai sanotaan niin että en kohtaa ihmisä oikein missään.
Elämästä tulee varmaan todella yksinäistä kunhan ero käytännössä toteutuu.
Parisuhteen jälkeen tulee juuri se tilanne ettei ole ketään ystäviä. Kun on ollut tiiviisti suhteess eivät kaverit ole kovin tärkeitä. Aina kannattaa pitää ainakin yksi hyvä ystävä joka pahana päivänä on vierellä. Mulle kävi näin että vanhat ystävät joiden kanssa olen ollut kauan yhteyksissä kirjeitse, viestein, kortein vaikkemme olisi tavanneetkaan. Ero tilanteessa oli hieno tunne että se vanha turvallinen tuttu kaikkine ihanine kokemuksinemme oli kuulo etäisyydellä. Kun ei tarvitse sanoa kuin puoli sanaa ja toinen tietää mistä puhut. On myös hienoa että on saanut ajan ammattiauttajilta ja ajoista kannattaa pitää kiinni. Kyllä ammattiauttaja on rehellinen ja luotettava turva ja tuki. Aina voi kertoa asiat niin kuin ne ovat tietäen että sinua kuunnellaan ja uskotaan mitä sanot. Mitään ei kannata jättää kertomatta koska vaikeidenkin asioiden kertomisessa autetaan. Ero ei ole mikään pikkujuttu, lapsetkin ovat ihan oikeasti tuen ja avun tarpeessa. On mielestäni ylpeyttä kieltäytyä mahdollisuudesta käyttää tarjottu apu. Mielestäni "hoitamatta" jätetty ero ei parane? koskaanko? en tiedä mutta niin oletan. Suhteesta toiseen hyppääminen, onko sekään kovin hyvä asia ainakaan tunnetasolla. 🌻🙂🌻. Siksi minua helpottaa , vaikka toinen ottaa ja lähtee, pakenee pettämällä ratkaisemaan ongelmat - en siten ainakaan itse tekisi.🌻🙂🌻
Yksinäisyys on mullekin tuttua. Mulla ei ole koskaan ollut mitenkään erityiseen laajaa ystäväpiiriä. Ja melkein kahdenkymmenen vuoden parisuhteen jälkeen monet ystävät ovat enempi tai vähempi yhteisiä exän kanssa... Monien kavereiden on vähän vaikea suhtautua koko eroon, enkä itsekään halua saattaa ketään ikävään välikäteen. Mutta hyvä tietty, että on edes pari ystävää. 🙂 Semmoista ihan tavallista arkisten asioiden jakamista jonkun toisen kanssa kaipaan ihan hirveästi... Ehkä sillekin paikalle tulee joskus joku.
Mulla kävi hyvä tuuri tuon perheneuvojan kanssa, keskusteluyhteys on pelannut tosi kivasti ja saan häneltä omastani poikkeavia näkökulmia asioihin. Olen myös saanut vastaanottoaikoja hyvin eli riittävän usein, ja välillä vielä sen päälle extra-aikoja, jos on ollut erityisen huono olla. Ja ammattilaiselle juttelemisessa on sekin hyvä puoli, ettei tarvitse kantaa huonoa omatuntoa siitä, että kaataa omia murheitaan jonkun toisen niskaan.
Voimia ja tsemppiä edelleen kaikille eronneille! Kyllä me tästä selvitään. 🌻🙂🌻
Sappe, no nii näin minäkin ajattelin ja edelleenkin. Samoin erotilanteessa, sain hyvin aikoja ja myös exra aikoja. Tuo mitä sanoit ammattiauttajista sekin on totta. Moni ystävä, tosi ystävä kuuntelee ja auttaakin mutta...Luulen että ammattiauttajille voi kertoa asioita toisin, kiertelemättä ja suoraan ja tietäen että asioistasi ollaan kiinnostuneita, eikö. Joskus vaan on vaikea lähteä liikkeelle, tarvitsee rohkaisua. Kynnys voi olla liiankin korkea ja ennakkoluulot. Aina on kuitenkin enemmän apua, enemmän tunne rohkeudesta, enemmän voittajan tunnetta siitä että on rohjennut lähteä liikkeelle ja ihan itsensä vuoksi. 🌻🙂🌻
Sain kuulla eilen mieheltäni, että hän haluaa erota. 17 vuotta takana ja kaksi teini-ikäistä lasta. Miehen mielestä kaikki oli tässä. Ei halua yrittää korjata asioita eikä kohdata todellisuutta. Mieheni on joutunut raha-vaikeuksiin jo useampia vuosia sitten, jotka paljastuivat minulle hiljattain. Olin valmis antaamaan hänelle anteeksi ja yrittämään uudelleen rehelliseltä pohjalta ammattiauttajien avustuksella, mutta ei löytynyt tahtoa. Hän ei ole valmis kohtaamaan tekemiään virheitä ja on valmis luovuttamaan. Tunnen itseni tällä hetkellä niin mitättömäksi ja en oikein pysty toimimaan. Kurkkua kuristaa, nukkumaan en pysty ja kaikki ahdistaa. Tulevaisuus pelottaa niin rahallisesti kuin henkisestikin. Päällimmäisenä on hyväksikäytetty olo.
piipa76 kirjoitti 17.4.2016 11:3
Sain kuulla eilen mieheltäni, että hän haluaa erota. 17 vuotta takana ja kaksi teini-ikäistä lasta. Miehen mielestä kaikki oli tässä. Ei halua yrittää korjata asioita eikä kohdata todellisuutta. Mieheni on joutunut raha-vaikeuksiin jo useampia vuosia sitten, jotka paljastuivat minulle hiljattain. Olin valmis antaamaan hänelle anteeksi ja yrittämään uudelleen rehelliseltä pohjalta ammattiauttajien avustuksella, mutta ei löytynyt tahtoa. Hän ei ole valmis kohtaamaan tekemiään virheitä ja on valmis luovuttamaan. Tunnen itseni tällä hetkellä niin mitättömäksi ja en oikein pysty toimimaan. Kurkkua kuristaa, nukkumaan en pysty ja kaikki ahdistaa. Tulevaisuus pelottaa niin rahallisesti kuin henkisestikin. Päällimmäisenä on hyväksikäytetty olo.
Tämä kuulostaa niin klassikolta. "Miehen mielestä kaikki oli tässä. Ei halua yrittää korjata asioita eikä kohdata todellisuutta." Seuraavaksi tulee sitten ilmoitus uudesta naisesta, elämän suuresta rakkaudesta, joka tuo elämään läheisyyttä ja osaa huomioida miestä niin ihanasti.
Kallan tuoksu sen sanoi :/ Niin se valitettavasti näyttää useimmiten menevän... Se uusi nainen tuo kummallisen paljon uskallusta ja päättäväisyyttä - ja tuo yhtäkkiä omituisen "oikeuden" satuttaa lähimmäisiään ja perhettään eikä välittää mistään muusta kuin omasta navasta.
Okei, tietysti meidän kaikkien pitäisi lähteä siitä liikkeelle että itseään täytyy osata rakastaa ja omia tarpeita pitää kunnioittaa, mutta rajansa kaikella 🙂
Voimia sinulle piipa! Vaikka mies ei apua kaipaa niin pyydä ainakin itsellesi?
Meillä on mennyt aika mukavasti ja tasaisesti nyt pari päivää.
Lapset kävi isänsä kanssa mummulassa viikonloppuna yhden yön ja minäkin sain hengähtää.
Niin ja ukko toi myös nöyränä miehenä se surullisen kuuluisan pleikkarin takaisin... "Katso äiti! Isi vain unohti tuoda sen viimeksi!" 😟
No, hyvä jos huomaa itsekin edes välillä virheensä - vaikkakin vähän vaikeamman kautta 🙂
Voi ei, kylläpä tämä sama tarina jaksaa toistaa itseään... Siis että mies ilmoittaa yllättäen lähtevänsä, eikä oikein halua selvittää mitään. (Tosin oma exäni muutti mielensä ja itse jouduin sitten myöhemmin sen eropäätöksen tekemään.)
Voimia kovasti sulle piipa76! Kannattaa tosiaan hakea apua, ihan itsellesi, vaikka kirkon perheasian neuvottelukeskuksesta. Ja väestöliitollakin on muuten ilmaisia nettivastaanottoja pariterapeutille - sillä ei pitkälle pääse, mutta voi ainakin vuodattaa päällimmäiset ja saa jotain hyödyllisiä neuvoja. (Ilmaisia pariterapeuttichatteja on muistaakseni 5kpl/asiakas.)
Voi jee...
Ukko ois menossa taas lasten kanssa ens viikonloppuna vanhempiensa luokse... Nyt alkoi vaan taas kyselyt että joko uus eukko sais lähtä mukaan. Kova kiire olis esitellä vanhemmilleen ja lapsilleen tämä uus tapaus.
Mä koitin kertoa siitä minkälaista lapsilla on nyt ollu täällä kotona. Yöheräilyistä, itkukohtauksista, tarhan tätienkin huolestumisesta, kaikesta mistä mies ei mitään tiedä kun ei ole lainkaan läsnä... Mulle on ihan selvää se, että lapset ei ole eroa vielä ollenkaan sisäistäneet eikä ymmärtäneet. Kaikki kolme on välillä hyvinkin ahdistuneita ja surullisia ja taitavat tarvita jopa enemmän aikaa kuin minä.
Olenko väärässä vai eikö se tekisi vain pahemmaksi asiat ja lasten olon, jos heille jo alettaisiin esittelemään "kakkosäitejä tai -isejä"?
Jotenkin vaikuttaa siltä niin kuin kaikki luulis että vain itseni takia ja kiusallaan en anna vielä tuoda tuota naista lasten elämään, vaikka nimenomaan koitan miettiä asiaa lasten kannalta...
Miehen vanhemmatkin olisivat nyt yhtäkkiä jo suostuvaisia tähän, vaikka vasta pari viikkoa anopin (sehän se vielä on) kanssa juttelin ja oltiin samaa mieltä tästä ettei turhaa kannata alkaa hätäilemään...
Ärsyttää ihan vietävästi kun just ku luulin että homma alkaa tasoittumaan ja lapsetkin saisi miettiä muitakin asioita, niin mies haluaa taas sekoittaa pakkaa :/
Aika pakkaus se uusi tapaus mikäli haluaisi "viedä" sinun paikan lasten elämästä. Siltä tuo vähän haiskahtaa.Olin itse aikoinani lasten juhlissa jonneka "uusi emäntä" tuli "järjestelemään" juhlia. Sain sympatiat puolelleni. Vieraat ihmettelivät "emännän" aktiivisuutta. Minä koitin pidätellä hörönaurujani, tiukkaa paikkaa koskaan ole kokenutkaan.😎. Olen aivan samaa mieltä anoppisi kanssa " hiljaa hyvä tulee". Hienoa että olet säilyttänyt suhteen anoppiisi, niin minäkin. Näillä asioilla h ä n ei voi kilpailla. 😉 voit vielä koitua harmiksi pidemmällä aikavälillä🙂👍. Harmittaa lasten puolesta, voin ymmärtää kuinka pettyneitä pienet sydämet voivat olla, mutta sinulta löytyy suuri sydän ja ymmärrystä heitä kohtaan🙂👍.voimia🙂🌻
Kiitos hämppis 🙂
Pakko kait tässä jonkun on miettiä lasten parasta kun joku ei näe omaa napaansa pidemmälle...
Taas kerran pitäis jo stressata viikonloppua mut pitää vähän kuulostella mihin ukko päätyy ja millä mielellä anoppi on...
Jos näyttää siltä että lasten vappu iskän kanssa muuttuukin "tutustutaan isin uuteen tyttökaveriin"-viikonlopuksi niin taidetaanpa jäädä kotiin koko porukka.
Leivotaan sit vaikka munkkeja 😀
Niin, taitaa mennäkin jännäksi. Rauhallisella toiminnalla voi päästä hyviin lopputuloksiin. 🌻🙂🌻