Miten selvitä erosta

Miten selvitä erosta

Käyttäjä Kunmaailmahajosi aloittanut aikaan 21.02.2016 klo 21:46 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kunmaailmahajosi kirjoittanut 21.02.2016 klo 21:46

Tästä on varmasti puhetta ryhmässä muuallakin, mutta pakko edes kirjoittaa johonkin kun puhumaan ei vielä pysty…

Mies ilmoitti eilen, että tämä on tässä. Hän haluaa pois eikä mitään voi enää tehdä. 15 vuotta takana, 3 lasta ja luulin aina meidän pysyvän yhdessä koko loppuelämän.
Nyt se elämä romahti.
Ei ole enää mitään mitä odottaa, mitään mitä toivoa, mitään mihin uskoa.
Mieheni on ollut aina tukipilarini, paras ystäväni ja sielunkumppanini. Paljosta on selvitty ja aina hänkin on luvannut että mikään ei meitä erota.

Järkytys ei olisi näin suuri, jos olisin edes huomannut edes jotain merkkejä miehen pahoinvoinnista tai erosuunnitelmista.
Lapsillekin on aina molemmat luvattu että äiti ja isä ei koskaan eroa, meidän perhe pysyy yhdessä.
Miten ihmeessä voin heille kertoa tästä?! Ei kait kukaan vanhempi halua tieten tahtoen satuttaa omia lapsiaan?
Miten minä voin edes sanoa sen kaiken ääneen ja pysyä itse vielä pystyssä, tukea ja antaa uskoa tulevaisuuteen kun sitä ei minultakaan löydy yhtään?

Toista naista ei kuulemma ole. Siihen en kyllä usko.
Elämä on kuulemma vain liian hankalaa, ahdistavaa, onnetonta… Ilmeisesti koko homma on minun syytäni. Liian vähän läheisyyttä, liian tasaista arkea, ei intohimoa… Asiaa ei varmastikaan ole auttanut esim. haluihini vaikuttava perussairauteni, mutta sehän on vain tekosyy…

Kävin juuri 10 kertaa psykiatrisen sairaanhoitajan luona oman alakuloisuuteni ja sairauteni vuoksi. Seuraavaksi pitäisi ilmeisesti mennä psykoterapiaan, mutta en jaksa edes ajatella koko prosessia.
Yritin kysyä, että voitaisiinko käydä pariterapiassa edes muutaman kerran ihan vain asioiden selventämiseksi mutta mistään ei kuulemma olisi mitään apua… Turhaan vain elättelisin toiveita.
Hän lähtee ja sillä selvä.

Kun on puolet elämästään viettänyt yhden ihmisen kanssa ja aina ajatellut hänen olevan se ainoa oikea, niin miten voi koskaan edes harkita päästävänsä ketään toista lähellekkään?
Pelkkä ajatuskin jostain toisesta miehestä kuvottaa…

Mistä tähän sotkuun voisi saada edes jotain järkeä? Toinen ei puhu eikä halua mitään. Soitanko kunnan perheneuvontaan ja pyydänkö sieltä edes minulle ja lapsille apua?
Ei taida omasta koulunkäynnistäkään tulla mitään vähään aikaan…

Paljon on kysymyksiä, vielä enemmän tuskaa ja surua. Suun kun aukaisee niin ulos tulee vain itkua.
Nukkuakin pitäisi. Tai edes syödä. Milloin minustakin tuli näin heikko. Vain yhden ihmisen takia.

Käyttäjä hämppis kirjoittanut 09.04.2016 klo 09:39

"Kunmaailmahajosi", tosi uhrautuvainen miehesi, lastesi isä viestisi perusteella. Hienoa että lapset saavat nähdä ja tavata isäänsä. Oletko kiinnittänyt huomion, millaisena aikana tuo iskä vierailee. Ateriakorvaukset kannattaa myös muistaa pyytää, sauna, vesi ja sähkön kulutusmaksut jne😁. Kokemus opetti että ukko raasu juoksi saunasta saunaan - aamupalalta lounaalle päivälliselle ja iltapalalle - naisystävän luota toisen luo.. Jokohan oli varat niin vähissä tai säästö päällä ettei asumisen kustannukia lukuunottamatta ollut muita menoja ajatellutkaan erohuumassa tai sitten. Aikanaan kaikki paljastui😁. Valveutunut kannattaakin olla kaiken suhteen🙂👍, voimia kovasti🙂👍

Käyttäjä Kunmaailmahajosi kirjoittanut 09.04.2016 klo 20:53

Uhrautuvainen? 😀

Viikonloppuisinhan ei käy lainkaan koska silloin on omia menoja. Pari kertaa viikossa käy arkena töitten jälkeen joko uuden eukon autolla tai ainakin sen kyydillä... hirveän itsenäiseen elämään siirtyi...
Juuri viime kerralla istui pöytään aterialle "kun lapset niin pyysi" ja meinas hieman ihmetyttää kun olin juuri sanonut että tulee tiukat 2 viikkoa kun rahat ei meinaa millään riittää edes ruokaan.
Vuokraan ja viimeiseen tarhamaksuunkin jouduin pyytämään maksuaikaa ja sitten hän (joka kauhisteli minulle ettei voi enempää elatusmaksuja maksaa kun hänelle jää laskujen jälkeen vain tonni käyttörahaa kuukaudeksi) käy täällä tyytyväisenä tyhjentämässä kaappeja, syömässä ja toitottamassa kuinka onnellista ja stressitöntä hänen elämänsä viimein on.
Mitäpä tuohonkaan sanois -_-

Mä alan kyllä jo pelätä sitä maanantain käyntiä o.O Oon kautta aikojen koittanu kaikissa tilanteissa välttää erimielisyyksiä ja riitatilanteita mut ei tuosta taida selvitä ilman että joku suuttuu... 15 vuoden ajan pidin miehestä huolta ja koitin pitää mahdollisimman tyytyväisenä, niin on tää vieläki vähän outoa kun onkin "lupa" ajatella ihan vain minua itteäni ja lapsia. Nyt on vähän pakko ajatella järjellä eikä sydämmellä, koska kaikki mitä siellä päätetään vaikuttaa suoraan lasten elämään.

Pakkasin saamari ukon vaatteetkin valmiiksi kun lähti niin ei hänen tarvinnut kuin kantaa ne autoon - ja pesin pyykitkin aika lailla loppuun saakka 😟
Olinkohan mä sittenkään vaimo vai äiti nro.2 😀

Käyttäjä Kunmaailmahajosi kirjoittanut 09.04.2016 klo 21:00

On kyllä hämppis sun miehellä ollu aikamoiset kuviot päällä 😀
Miksiköhän ne miehet aina kaikkialla toitottaa että naiset on vain rahan perään ja he joutuu naisten elämisen maksamaan... Kun kyllä ne näyttää osaavan saman pelin itsekin 🙂

Käyttäjä hämppis kirjoittanut 10.04.2016 klo 00:24

Kunmaailmahajosi kirjoitti 9.4.2016 21:0

On kyllä hämppis sun miehellä ollu aikamoiset kuviot päällä 😀
Miksiköhän ne miehet aina kaikkialla toitottaa että naiset on vain rahan perään ja he joutuu naisten elämisen maksamaan... Kun kyllä ne näyttää osaavan saman pelin itsekin 🙂

😁 ajattelen -- mielipaha on alkanut kääntyä voiton puolelle. Mitä surkeampi juttu sitä enemmän naurattaa, voihan sitä omalle tyhmyydellekin 😀. Mutta se aika jolloin pahimmillani olin masentunut, lihonut, lamaantunut ja täysin avuton oli elämäni synkintä aikaa. Eniten vaan harmittaa hukkaan heitetty aika turhassa ihmissuhteessa. Opittu on nyt mutta mietin kuinka olin sinisilmäinen silloin ja luottavainen. Jokainen masentunut tietää kuika kaiket päivät vaatii voimia ja ponnisteluja jaksaa elää. Mietin kuormittamista kaiken henkilökohtaisen elämän olosuhteen päälle, nyt olen vahva🌻🙂🌻

Käyttäjä Kunmaailmahajosi kirjoittanut 10.04.2016 klo 21:55

Mahtava kuulla hämppis 🙂 Jospa sitä mistä vain pääsis yli 🙂

Mä oon koittanu nyt ottaa sen asenteen, että kun mieheen tai sen omiin kriiseihin en voi vaikuttaa niin otan tämän kokemuksen ainakin omalta kantilta nyt henkisenä kasvuna, yhtenä elämäni virstanpylväänä ja vain voimaannuttavana asiana.
En jää vellomaan suruun, vihaan, katkeruuteen, menneisyyteen, vaan nyt eletään päivä kerrallaan, nautitaan hetkestä ja odotetaan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan - koska nythän mulla ei ole siitä mitään hajua 😀

Kyllähän noita tunteita tulee ja menee, mutta sen päätin että mihinkään en enää jää tarraamaan väkisin kiinni. Asiat meni miten meni. Sille ei voi mitään.
Mutta huomiseen mä voin vaikuttaa ja sen myös teen 🙂

Käyttäjä hämppis kirjoittanut 11.04.2016 klo 08:35

Voimia ja viisautta päätöksienteossa😀 Hyvyys voittaa aina. Sadun mukaan päivänpaiste riisui mummon turkin mutta myrskytuuli sai mummon käpertymään turkin sisään aina vaan tiukemmin😋

Käyttäjä Kunmaailmahajosi kirjoittanut 11.04.2016 klo 21:46

Kiitokset hämppis 🙂

Huh, lastenvalvojan käynnistä selvittiin hengissä...
Pientä hampaiden kiristelyä ja kuten oletinkin niin käynnin jälkeen tuli kommentointia kun ei ollut ylimääräisiä korvia, mutta ilmeisesti molemmat on nyt ok sopparin kanssa.
Elatussoppari tulee voimaan vasta ens kuun alusta kun ukko on juonut jo melkein kaikki rahansa -_- Mutta käytti mua kaupassa tapaamisen jälkeen ja osti ihan pakastimeenkin asti ruokaa että selvitään sinne asti että mulle tulee rahaa...
Tulin vastaan tässä asiassa koska mies suostui lopulta elatusmaksuun mikä oli enemmän kuin toivoin ja käyttäytyikin ihan asiallisesti eikä aloittanut taas sitä vanhojen asioiden kaivelua ja syyttelyä...

Tapaamisista tehtiin vasta suullinen sopimus koska ukolla ei vielä ole sitä virallista asuntoa ja haluan ensin nähdä mihin etenee tuon uuden eukkonsa kanssa.
Mies kysyikin kauppareissun jälkeen että vieläkö hän menee lasten kanssa vanhempiensa luokse aina kun on hänen viikonloppu ja sanoin suoraan että sen eukon luokse et ainakaan vie. Lapset vasta totuttelee tähän eroajatukseen, kaikki kolme on edelleen ihan silminnähden ymmällään ja ahdistuneita, niin jonkun kolmannen osapuolen sotkeminen kuvioon sekoittaisi lapsia entisestään.
Kuulemma ymmärtää ja lupaa kunnioittaa kantaani ja tahtoani 😮 Sieltähän vissiin löytyykin vielä aikuinen mies noiden teinitemppujen takaa 😀

Vielä tämä kuu menee vähän siirtymävaiheessa ja kituuttaen mutta jospa me ens kuussa päästäis jaloilleen ja alkais oikeesti arki tasoittumaan ja pystyy miettimään muitakin asioita.
Nyt ainakin putos iso taakka harteilta ja on taas yks asia vähemmän stressattavaa 🙂

Käyttäjä hämppis kirjoittanut 12.04.2016 klo 08:53

Hienoa, toivottavasti tuo kaikki ei ole lumetta. On mielestäni hienoa sekin että isovanhempien osuus pysyisi ennallaan koska se on todella iso osa lasten elämässä ja pehmentää eroa - niin ja onhan siinä toki paljon muutakin😀valitettavasti ja onneksi. Kaikilla asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Toivotaan että ne paremmat asiat kasvaisivat ja siihen toki kannattaa panostaakin. Se on totta että uusi suhde ahdistuttaa aikuistakin niin miksei sitten lapsia. Edelleenkin olen ymmällä näistä käänteistä meidän aikuisten elämässä, ymmällään tunteiden liian suuresta arvostuksesta päätösten teossa parisuhteen rakentamisessa. Tunteilla on tapana muuttua mutta sopimuksessa tulisi pystyä pitämään. Rakkaus muuttuu suhteen aikana ja lujittuu, tulee hyvä kumppanuus ja ystävyys mutta se edellyttää syvää luottamusta. Tänään tunnen näin huomenna tuo kaikki onkin yhdentekevää. Mikä saakin mielenliikkeitä aikaan, mutta onnea sinulle elämässäsi. 🙂👍. Kerro kuulumisia. Voimia arkeen juhlat tulee aikanaan😉

Käyttäjä Aikuinen tytär kirjoittanut 12.04.2016 klo 10:08

Moi Hämppis ja Kun maailma hajosi
Meillä menossa harkinta-aika, vajaa puolet ajasta kulunut. Mä olen jumissa. En pääse ikävästä eteenpäin. Ajatus jankkaa. Mietin miestäni koko ajan ja pohdin mitä tämän harkinta-ajan aikana olisi viisainta tehdä. Haluaisin palata yhteen enemmän kuin mitään muuta.
Olen perunut jo kolme meidän tapaamistamme, haluaisin mutta en pysty tapaamaan. Mies pelkkää asialinjaa ja mulla rakkautta sydän ja sielu täynnä. Mies sanonut alkuvuodesta mm. ettei hänellä ole tahtotilaa eikä rakkautta. Faktat on mulle kerrottu. Tunne itseni niin tyhmäksi kun vieläkin toivon kaikkien hänen sanomistensa jälkeen.
Emme soittele emmekä siis tapaa. Ei mitään yhteydenottoja.
Käyn töissä ja koitan raahustaa päivästä toiseen. Yksinoloon tottuminen on vaikeaa.

Käyttäjä Kunmaailmahajosi kirjoittanut 12.04.2016 klo 21:16

Mies tarvitsikin yön mietintäaikaa ja tänään alkoi taas kiukkuaminen...
Lupasi heti alkuun lapsille ettei vie meidän kodista mitään eikä varsinkaan vanhemmalle pojalle tärkeää pleikkaria. Otti sen kuitenkin viikonlopuksi "lainaan" kysyen pojalta luvan ja lupasi tuoda heti takaisin.
Tänään huomattiin että eipä tuonutkaan ja kun asiasta kysyin, niin voin kuulemma hakea sen eukkonsa luota.
Odotin edes anteeksipyyntöä pojalle tai jotain, mutta kun vastasin että ei kait se mun ongelma ole jos unohti sen palauttaa ja nyt kun hän on täältä poistunut niin saa hoitaa nämä asiat ihan itse lasten kanssa. Eihän mun enää tarvitse olla paikkomassa miehen lupauksia ja tasoittelemassa hänelle tietä? Jos jotain sopii lastensa kanssa niin hoitakoot itse henkilökohtaisesti asian myös loppuun vai?
No, taas tuli tämä viime aikojen vakiokommentti "No jos sä alat vittumaiseksi, niin mä...jne..." Voi huokaus... Ilmoitti sit että sehän on kyllä hänen oma pelikonsoli ja kun mähän nyt elelen hänen rahoillaan leveästi niin saan kävellä kauppaan ja ostaa meille oman 😟
Taas lähdettiin tälle linjalle... Oli kuulemma veljelleenkin soittanu ulinapuhelun kuinka mä kynin hänet puhtaaksi. Minä, joka maksan kolmen lapsen ruuat, kodin ja elämisen kuntoutusrahalla ja asumistuella. Kynin hänet, työssäkäyvän ihmisen jolla ei tällä hetkellä ole yhtään mitään muita menoja kuin omat ryyppyreissut ja uus emäntä. Juup. Näinhän mä teen 😀
Ei mulla ole yhdelle pleikalle mitään tarvetta mulla lapsista näki että nyt sattui ja lujaa. Monta kertaa kysyivät että miksi isi lupasi jos ei aiokaan tehdä niin. Vanhin jo tuumasi että pitäkööt paskapää pleikkansa ja pysykööt pois :/

Oli kuulemma mun äidillekin pistänyt tulenkatkuista haukkumaviestiä minusta ja siitä kuinka tämä eräs tapahtuma 3 vuotta sitten jonka on nyt kiskaissut hihastaan eron syyksi, ajoi hänet melkein itsemurhan partaalle ja kuinka hänellä on erittäin hyvä syy hankkiutua minusta eroon. On tätä muillekin toitottanu tässä viime viikkoina. Kaikkia vaan hieman ihmetyttää kun se asia aikoinaan hoidettiin ihan miehen itse päättämällä tavalla ja mies ei todellakaan ole osoittanut mitään merkkejä minkäänlaisesta masennuksesta tai siitä että joku olisi pielessä.
Mutta ootappa kun uusi nainen löytyi, niin kappas, sittenhän voi kaivaa vaikka ties mitä menneisyydestä että löytyisi hyvä syy 🙂

Aika äkkiä kyllä unohtuu kaikki mahdollinen kun saa tuon "putken" päälle. Puhun putkesta koska ukolla näyttää olevan nyt niin paha putkinäkö päällä ettei huomaa enää edes lapsia eikä välitä heidänkään tunteista.

On mullakin Aikuinentytär niitä vaikeita hetkiä vielä tosi paljon. Pystyn etenemään sen vuoksi, että päätin ettei tuo mies edes ole se minun mies. En mä tuon kanssa naimisiin mennyt. Ei tuo ollut se mun paras ystävä ja tuki. Ei tuo ole mun lasten isä. Tuo on aivan vieras äijä.
Kovasti kaipaan sitä läheisyyttä ja niitä iltaisia jutteluhetkiä. Sitä kun joku koskettaa ja saa nauramaan.
Jospa sitä joskus ehkä jaksaa uutta etsiä. Tai ehkä törmään sattumalta - ken tietää 🙂 En varmastikaan olisi näin järjissäni ilman lapsia ja koulua. Lapset vaatii nousemaan jok aamu sängystä, pitämään rutiinit, syömään, ulkoilemaan jne. ja koulussa taas täytyy miettiä, keskittyä ja olla sosiaalinen joten aika hyvin mä saan ajatuksia muualle tästä sotkusta.
On kyllä niitäkin päiviä kun ei vaan onnistu, mutta yksikin hyvä päivä vie eteenpäin 🙂

Käyttäjä hämppis kirjoittanut 12.04.2016 klo 23:08

Juuri näin☺️❤️ olin minäkin. Tosiasioista kerrottiin, kuulin työtovereilta, tiesin järjellisesti mutta tunne oli vahva. Olin koukussa, verkossa tai miten sen sanoisi. Nyt kun erosta on aikaa pystyn tajuamaan realiteetit. Silloin syyllistyin melkein joka asiasta. Tunsin mielipahaa, tuskaa vihaa, masennuin. Lääkepöhnässä mikään ei tunnu miltään vaan kaikki on niin tasaisen tylsää. Mutta lääkkeet "kantoivat" siinä tuska-pelko-ahdistus tilassa. Tilanne avautui pikkuhiljaa kun pystyin ottamaan rohkeasti askeleen ja muuttaa kauemmas, pois tilanteista yksinäisyyteen miettimään. Se oli rakentavaa aikaa ja pystyin kohtaamaan omat tunteeni mm. harrastusten kautta. Yritin ihan tosissani pitää ystävyyssuhdetta yllä mutta koin sen ahdistavaksi. Joten 🌻🙂🌻. Masennus, ahdistus, pelkotila haihtuivat etäisyyden myötä. Päätös pysyä erossa ihmisestä joka ei vastannut tunteisiini, koukutti "valheisiinsa", käytti väärin hyväntahtoisuuttani. Oli niin uskomattoman taitava kaikessa, kaikessa, käyttämättä kuitenkaan fyysistä väkivaltaa - se teki erosta vaikean. Henkistä väkivaltaa ei aina tunnista. Otin vakavasti sisällä vellovat tunteeni nimeten ne ja etsien syitä. Tuloksena vapautuminen suhteesta ja myötävaikutuksesta.🌻🙂🌻

Käyttäjä Kunmaailmahajosi kirjoittanut 13.04.2016 klo 13:14

Tuo syyllistyminen on kyllä just sitä mitä mä tein jo avioliiton aikana ja näköjään meinaa jatkua edelleen...
Kävi viime vuoden psykiatrisella sairaanhoitajalla alakuloisuuden, perussairauden ym vuoksi, mutta jo hän oli hieman huolissaan meidän parisuhteen "säännöistä" ja mun roolista perheessä... Eroilmoituksen jälkeen aloin käymään psykiatrilla ja pääsen myös psykoterapiaan ja edelleen nuo "ammattilaiset" tuntuu olevan sitä mieltä että monenkin mua jo vuosikausia vaivanneen ongelman taustalla taisikin olla ainakin osaksi meidän parisuhde ja juuri tuo henkinen väkivalta mitä en ole kyllä yhtään tiedostanut (tai halunnut tiedostaa).

Nyt miehellä ei ole tarvetta sanoa mitään piiloviestein tai yrittää saada tahtomaansa läpi mutkien kautta, vaan nyt kaikki tulee päin naamaa ja näköjään ei jaksa enää sukulaisille tai ystävillekään vetää rooliaan... siksi niin moni on juuri ihmetellyt että kukas se tämmöinen mies oikein on 🙂

Rahasta on nyt koko ajan taistoa. Se kolmen-neljän vuoden takainen kriisi liittyi juuri rahaan. Kaikki isommat riidatkin aina olleet rahasta. Ja nyt sama jatkuu. Hän haluaa enemmän, hän haluaa lisää. Mä en ole ansainnut mitään, mä vien vain kaiken.
Mihellä lähti raha-asiat käsistä heti kun sai ensimmäisen työpaikan. Auto vaihtui tiuhaan tahtiin, pankista saa lainaa, luottokortti piti olla niin kuin muillakin, tietokoneet, puhelimet ym vermeet sellaisia että pystyi esittelemään ja kehuskelemaan. Jossain vaiheessahan se kostaantui, mutta koska mies oli vain reissussa ja mä koitin hoitaa kodin, lapset ja raha-asiat yksin niin voimathan siinä loppui ja päädyin depikseen ja vääriin ratkaisuihin. En ole koskaan sanonut että en tehnyt väärin ja anteeksi olen pyytäny. Olisin myös ottanut syyn koko sotkusta omille niskoille ja täyden vastuun, mutta mies sanoi että tämä asia hoidetaan yhdessä ja kyseessähän on vain raha. "Meillä on edelleen toisemme, raha ei korvaa rakkautta"
Näin se mieli vaan muuttuu 😀

Varmaan koko loppuelämäni nuo typerät virheet seuraa mua vähintäänkin omassa mielessä, mutta sen tuo mieskin on ilmeisesti huomannut kun aina jos ei keksi muuta pahaa sanottavaa niin läimäsee päin näköä tuon asian. Ei vaan ole ilmeisesti huomannu että mulle se asia oli käsitelty juttu jo aikaa sitten ja mä oon jo niin turtunu tuohon jankkaamiseen, että enää ei kyllä sillä saa mulle niin pahaa mieltä kuin ite toivois 🙂

Oishan tuo kyllä mukavaa kun pääsisi ihan oikeasti eroon. Kauas pois.
Lasten takia tässä täytyy räpiköidä, mutta jos tuo lasten mielen pahoittaminen ja lasten sotkeminen omiin kostopuuhinsa jatkuu, niin en mä voi sitä loputtomiin hyväksyä. En anna yhden seonneen isän pilata mun lasten lapsuutta.
Aina voi toivoa parasta, mutta täytyy osata myös pelätä sitä pahinta...

Käyttäjä KevätPerhonen kirjoittanut 13.04.2016 klo 20:48

Kirjoittelin juuri omalla otsikolla että mies haluaa erota. Kirjoitatte paljon terapiasta. Mistä tuota terapiaa saa? Saako jollain tavalla julkiselta vai etsiäkö vain netistä jokin terapeutti? En edes tiedä mistä aloittaisin avun etsimisen?

Käyttäjä sappe kirjoittanut 14.04.2016 klo 13:20

Kevätperhoselle vastaisin, että itse olen saanut apua Perheasiain neuvottelukeskuksesta. Kyseessä on ilmainen kirkon tarjoama palvelu, joka ei edellytä kirkkoon kuulumista (eikä ole muutenkaan mitenkään "kirkollista" itsessään.) Kävimme miehen kanssa juttelemassa perheneuvojan kanssa silloin kun vielä mietimme mahdollisuuksia jatkaa yhdessä, ja itse olen jatkanut keskustelukäyntejä nyt eron jälkeen. Tästä on ollut minulle suunnaton apu, en tiedä miten olisin selvinnyt tai selviäisin nytkään ilman. 🙂

Käyttäjä KevätPerhonen kirjoittanut 14.04.2016 klo 15:33

Kiitos Sappe tiedosta. Katselin noita psykoterapia terapeutteja enkä ymmärtänyt onko se oikea paikka. Lisäksi hinnat olivat aika mahtavia. Mutta tuolta näytti löytyvän apua.