Stimpy kirjoitti 26.3.2014 20:45

Sammy75 kirjoitti 25.3.2014 19:57

Tarkoituksella olen yrittänyt pitää etäisyyttä toiseen, mutta yhteisen lapsen takia joudun tapaamaan vaimoani viikottain. Lisäksi en haluaisi tavata tuota uutta miestä.

Minulla on sama ongelma. Mieheni joutuu olemaan yhteydessä ja tapaamaan lapsensa äitiä (jonka kanssa petti minua vuosia) säännöllisesti lapsen takia. Luulen että olisin päässyt pettämisestä jo paremmin yli, jos minun ei pitäisi sietää tätä naista elämässämme.

Me emme ole eronneet, mutta lapsen äidin läsnäolo arjessamme on vakava uhka suhteemme jatkumiselle. Riitamme kärjistyvät ja mieleni pahoittuu herkemmin aina kun tiedän että häneen on oltu yhteydessä. En tiedä miten tämän oravanpyörän saisi katkaistua, vai auttaako aika tähän. En pysty luottamaan mieheni toimiin tämän naisen kanssa. On ristiriitaista kannustaa miestä olemaan yhteydessä lapseensa ja samalla tuntea epävarmaa oloa siitä, että lapsen äiti pyörii kuvioissa myös.

Uppista! Sammy sulla on siis ongelma miehesi kanssa, jolla on lapsi naisen kanssa, jonka kanssa petti sinua... huh huh. No, siinähän on sitten vaan yksi hyvä mahdollisuus: puhua teidän tunteet niin hyvin auki ja puhkipoikkipinoon, että ei ole mitään epäselvyyttä teidän välillänne.

Miksi miehesi sitten ehkä haluaa ylläpitää epäselvyyttä? Siihen voi olla ihan niin yksinkertainen syy, että pelkää menettävänsä sinut ja alkaa varmistella tai vihjailla, että rakasta minua paremmin, niin en lähde... ja taustalla on pelko ja pienuus ja haavoitettu lapsi jostain vuosien takaa. En tiedä, tulee vain mieleen että kaiken naamion takana on vain epävarma ja haavoittumista pelkäävä ihminen, itse kukin omine opittuine naamioineen.

Onhan se hassu tilanne, että on lapsi tuolla ja toisaalta puoliso täällä. Hieman ristiin käy tunteet varmasti miehesi päässä, jos lapsi on pieni ja tehty hyvästä halusta saada lapsi. Onko teillä yhteisiä? Sun voi olla vaikeaa olla siinä, jos asiaa ei saa puitua auki avoimesti. Oletteko hakeneet keskusteluapua?🙂👍

Nro 25 ? Oivalluksesta!?!

Mä laitan tänne itse kirjoittamani pätkän tuolta muualta lainattuna, se on Huom! osa toista ketjua, mutta se selittää mielestäni niin oivallisesti mun ja eksäni kuviota, että haluan sen laittaa tänne, koska O I V A L L U S K A P I N A S T A on ollut minulle yksi tärkeimmistä palikasta uuteen omaan elämään - kohti oman elämän ratkaisemattomien ongelmien ratkaisua minusta itsestäni käsin.

Toivotan onnea teille muille kipuilijoille, kaikilla puolilla ja kaikissa rooleissa. Me itse kukin vaihdamme roolia aina tilanteiden myötä.

"aiempi lainaus alkaa:
hei tosta toisesta Fisher heittää mulle eksässä melko selvästi nähdyt piirteet kehiin, eli jos näitä ilmenee, niin siinä voi olla tiedostamattomasta kumppaniin heijastetusta kapinasta kyse:
(suurinpiirtein lainattu, hieman tiivistetty)
"1. ihminen kokee itsensä onnettomaksi, stressaantuneeksi, tukahdutetuksi ja vangituksei, uskoo kumppanin olevan vastuussa onnettomuudestaan ja projisoi heihin onnettomuutensa.
2. tekevät mielellään asioita joista eivät aiemmin pitäneet, alkavat pitää hauskaa, eivätkä ymmärrä, miksi ihmiset eivät arvosta heidän tekemiään asioita. Kumppanit sanovat, että tämä ei ole sama ihminen jonka kanssa menin naimisiin
3. Haluavat usein olla alivastuullisia, oltuaan mielestään koko elämänsä niin ylivastuullisia. Vaihtavat esim vähemmän vastuulliseen työhön tai lopettavat työnteon jos mahdollista.
4. Löytävät jonkun jonka kanssa voivat keskustella, tavallisesti nuoremman, näyttää kuin kapinoivalla olisi suhde tähän keskustelukumppaniin, mutta tavallisesti he kieltävät sellaisen olemassaolon. Usein muut kuvittelevat että kyseessä on seksisuhde, mutta usein suhde on platoninen.
5. Ulkoisen kapinan sanasto: "välitän sinusta, mutta en rakasta sinua, luulin tietäväni mitä rakkaus on, mutta nyt ene tiedäkään", minun täytyy saada emotionaalista tilaa päästä kauemmas sinusta, löytää oma maailmani, enkä halua että jatkan siten, että imet minut omaan maailmaasi... muistutat minua vanhemmastani, enkä tahdo olla kenenkään vanhempani kaltaisen seurassa..."

Ja kumppani usein ottaa henkilökohtaisesti toisen kapinan ja yrittää tehdä kaikkensa joustaakseen , sen sijaan että hänen tulisi istua taka-alalla esitystä seuraten ja huomata kuinka kumppani voi kasvaa ja muuttua. on tajuttava että kyseessä on kapinoivan sisäinen prosessi...

Fisher sanoo myös että kapina on välttämättömyys, ja että lopulta kapinoitsija saavuttaa yksilöllisen identiteetin...

Minä sanon vaan että on siinä myllyssä kestämistä kumppanilla - pitää olla todella hyvä itsetunto, jos on tommonen kapina toisella menossa, että kestää siinä "taaksepäin nojaillen ja näytöstä seuraten" !!!

🙂👍 🙂👍 ja teillä on ihan oma tilanne...mistä en tämän taivaallista tiedä. pohdi ite onko noita merkkejä suhteessanne., Mä löysin nuo kaikki entisestä suhteestani ja tajusin aika paljon, valitettavasti liian myöhään ja valitettavasti, tai ehkä onneksi, eksäni ei tajunnut niitä mielestäni. Hänellä on todennäköisesti aivan eri mielipide 😀 😀 😀 ja saapi ollakkin. "

-aiempi lainaus loppuu-

🙂👍🙂👍

Pitkän ajan päästä kirjoitan tähän ketjuuni lyhyesti, että elämä kantaa, kun alkaa katsoa oman elämän hyviä asioita päin ja kääntää selkänsä paskalle.

Elämä kantaa kun oppii itselliseksi ja hyvällä mielellä omalle itselleen hyviä asioita haluavaksi. Siinä oli minulla iso oppi.

elämä kantaa kun antaa sen virrata sellaisena kun se tulee. Syliin saattaa tulla kultakimpaleita ihan yllättäen itsestä riippumatta 😀

Elämä kantaa myös yksin sinkkuna, kun alkaa ottaa vastuuta pikkuhijljaa oman elämäni ratkaisemattomista ongelmista, joista olen itse vastduussa, eikä parisuhde tai kumppani saa niitä niskaansa.

Elämä kantaa myös kun alkaa nauttia siitä sellaisena kun se on, ja rakastaa itseään pikkuhiljaa opetellen sellaisena kun itse on.

Vuosi sitten elin myllerryksessä ja odotuksessa, kun eksän kanssa elettiin seurustelua ihan samoin kuin kihloissa oloa oltiin eletty, ennenkuin hän loppukeväällä vuosi sitten katkaisi kihlauksen omista syistään. Ehkä hän halusi vain katsoa tuleeko meistä mitään tai ei jaksanut ponnistaa kesäksi erilleen ja jäi vaan lepäämään suhteeseemme. kunnes elokuussa halusi haluamalla takaisin kihloihin kanssani. Sitten meni kuukausi ja kaikki repesi, hän tapasi kapakassa miehen ja meni sen mukana erilaisten vaiheidne jälkeen.

Ihan paska kuvio, mutta hengissä ollaan ja jotain perustavanlaatuista hyvää olen tässä prosessissa oppinut itsellisyydestä ja itsensä rakastamisesta ja kapinoinnista sun muusta. Mutta silti en kiitä eksääni. Hän teki mitä hänen täytyi tehdä mutta minusta se oli paska juttu.
Mutta, käännän selkäni kaikelle paskalle ja katson kohjti omaa hyvää elämääni ja sen hyviä asioita, ne kantavat. Kiitos ystävät ja te jotka olette paljon jakaneet kanssani tällä areenalla.

Elämä kutsuu taas koukeroihinsa ja syövereihinsä ja alloille ja allonharjoille ja iloon. Se on ihana asia!🙂🎂

Hei 🌻🙂🌻
Hienoa, että olet selvinnyt, vaikka helppoa se ei varmasti ole ollut.
Itse lueskelin tänään netti Iltalehteä ja sen fiidi palstalta löysin artikkelin, joka koski seksuaalista anoreksiaa.
Jotenkin tunnistin siitä paljon omaa aviomiestäni. Seksuaalinen anoreksia on laajempi juttu, siinä kumppania kohtaan ei anneta huomiota, paitsi negatiivisessa mielessä.
En tiedä pitääkö juttu sinällään paikkansa mutta sen sisältö kolahti minuun.
Vieläkin pohdiskelen välillä meidän tilannetta, miehen uskottomuutta ja sitä, miten en vieläkään pysty häneen luottamaan.
Tietysti tämä kaikki vaikuttaa parisuhteemme laatuun.
Miehellä tila parempi. Hän on päässyt kiinni elämään ja touhuaa omia juttujaan tavalliseen tapaan.
Minäkin touhuan mutta elämänilo on vielä hukassa 😑❓

Moi Mariella ja kiitos

Toi seksuaalinen anoreksia ja se että annetaan vain negatiivista palautetta kumppanille, kuulostaa jotenkin myös häpeältä, oman itsen ja seksuaalisuuden häpeämistä, ja se heijastetaan toiseen kun ei osata eikä kyetä nauttimaan siitä hyvillä mielin hyvin omintunnoin.

ehkä siellä taustalla on jotain tiedostamatonta ja käsittelemätöntä, sellaisen aina ihmienn heijastaa lähimpiinsä tai sopivaan hollilla olevaan. Ihan tuttu kuvio monista asioista.

Positiiviseen seksuaalisuuteen auttaa myös tieto. Itte löysin aikaa sitten jo kirjat "Miehen seksuaalisuus" ja "Naisen seksuaalisuus", Kari Heusalan kirjoittamat ja Tehyn naistenjräjestön lehdessä kehutut. Sellaiset voisit ostaa ja jättää vaan puolivahingossa näkyville, ihan tuputtamatta vain unohtaa näkyville... murrosikäinen sellaiseen tarttuu luonnostaan, ehkä mielenkiinnosta myös aikuinen, jolla on jotain käsittelemätöntä sillä alueella.

Noissa käsitellään myös ongelmia, vanhenemista, kyvyttömyyttä ja annetaan kaikenlaista tietoa seksuaalisuudesta monelta kantilta mielestäni hienosti arvovapaasti. Toki muitakin julkaisuja aiheesta on.

Toivottavasti uskallat itse edes antaa itsellesi seksuaalista hyvää ja tyydytystä, sillä se tukee meidän hyvinvointiamme, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ja ottaa pois turhia paineita eikä ole keneltäkään pois, ei kumppaniltakaan, päinvastoin - siihen kannustavat kaikki sen puolen tietoammattilaiset ja terapeutit. Se on jotain hyvää mitä jokaisella ihmisellä on omasta kehostaan, eikä sitä voi kukaan ottaa pois.🙂👍

Hyvät ystävät ja keskustelukaverit näillä palstoilla. Palaan päivittämään omaa prosessian pitkästä aikaa ja kertomaan mitkä asiat ovat kantaneet mua eteenpäin:
a) yksi uusi kesällä vastaani tullut tuttavuus, jonka kanssa oli hienoa jakaa monia syvällisiä ja inhimillisiä asioita, ja todettiin molemmat toisillemme, että meilläpä taitaakin olla Fisherin kuvaama kasvattava suhde. Emme sitoutuneet ja olemme kumpikin jatkaneet omaa elämäämme hyvillä mielin syksyn tultua
b) oma elämänmuutos puhkea kukkaan jollain tavalla kun aloitan opinnot, jonne pääsin. Se tuo paljon uutta ajateltavaa ja pään tuuletusta entisistä kuvioista pois ja on todellakin tervetullutta.
c) olen kaupunkin mökkimaisemista kesän jääkeen tultuani törmännyt väsyneinä hetkinä kaupungilla ikäviin muistoihin ja sellaiseen kodittomaan kaipaukseen joka kumpuaa jostain sisältäni, jokin sellainen tunnekoukku on vielä jossain joka saa minut kaipaamaan kipeästi eksääni ihan järjettömissä tilanteissa ja ihan järjesttömiin tarpeisiin. Siitä olen ottamassa selvää ja kun sen yhden asian taas tiedostan, niin olen jälleen voittaja ja saan jatkaa hyvillä mielin itseäni rakastaen opetellen kohti hyvää itsellisempää elämääni.

Kiitos kaikesta jakamisesta teille kaikille näkyväksi tuleville ja tulleile. Tämän palstan apu on moniulotteinen ja hienolla lailla turvallinen, kun piilosta käsin voi puhua ihan oikeasti ihan oikeista asioista niiden oikeilla raadollisila nimillä ja isomminkin kuin ehkä asiat todellisuudessa ovat, kun puhutaan tunteista.

oivallusta ja voimaa luottaa uuteen elöämään toivon itselleni ja teille
🙂👍

PS. tänään päätin ja sanoin itselleni tietoisesti, että kyllä minä tästä uudesta elämänmuutoksestani selviän (opiskelu), selviän oikein hyvin, ihan mistä vaan mitä vastaan tulee. Ja kuulosti hyvältä, kun sanoin sen vahingossa puhelimessa ystävälleni.

Suosittelen ääneen itsekseen puhumista 😀🙂👍

Mikä tahansa elämänmuutos omassa elämässä, joka vie kohti omaa voimaantumista, oman elämän itseä kantavia asioita, on hyvä. Sillä pääsee askeleen etteenpäin ja on taas kauempana huonosta jamasta ja pattitilanteesta ja lähempänä jotakin, joka on omaa, voimaannuttavaa ja luovaa!

Ihania ihmisiä voi tulla vastaan missä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa. Sen olen oppinut. Ja Elämä Kantaa.☺️ Yksinkin elellessä 😀

Luin koko ketjun läpi ja sain paljon voimia tulevaan päivään.

Olen tänä kiirasvuotena oppinut paljon itsestäni. Olen saanut paljon apua näistä keskusteluista ja olen huomannut, että minulla on omanlaiset selviytymiskeinot, jotka ovat vienneet minut läpi pahojen tilanteiden. En ole näitä opetellut, vaan ne ovat olleet käytössä lapsesta asti.

* Pystyn irrottautumaan negatiivisista asioista. Pystyn toki miettimään ja analysoimaan, mutta myös työntämään syrjään. Kauheimmankin kriisin keskellä nautin juoksemisesta, työstäni ja luonnossa liikkumisesta. Toimintakykyni säilyy vaikka mieli järkyttyisi.

Nytkin pystyn halaamaan lämpimästi miestäni ja nauttimaan hänen läheisyydestään, ajattelematta ollenkaan, että olemme hänen suhteensa vuoksi viittä vaille eroamassa.

* Olen aina sopeutunut helposti uusiin olosuhteisiin ja ihmisiin. Uuteen työpaikkaan tai harrastukseen meneminen on sujunut helposti. Minulla ei ole koskaan liian kuuma tai liian kylmä. Tässä on nyt se pelko, että sopeudun tähänkin tilanteeseen ja alan pitämään sitä normaalina: mieheni nyt yksinkertaisesti on rakastunut toiseen. Elän tässä rinnalla, ilman rakkautta ja seksiä, taidan lähteä juoksemaan. 😯🗯️

* Itse täytyy vaikeat päätökset tehdä, mutta joskus toivon napakkaa isosiskoa, joka tulisi ja sanoisi: "Katso nyt hyvä sisko, millaisessa jamassa olet. Se mikä on ohi, on ohi. Siirry eteenpäin."

Moi XXX3 ja hurja kuulla että olet lukenut koko ketjun läpi...

Palasin vilkaisemaan entistä elämääni, kun nykyinenkin tökkii, tosin eri syistä todennäköisesti tai ainakin erilailla oirehtien.

Sulle XXX3 sanoisin, että lopeta liian kilttinä selviytyjänä oleminen ja anna itsellesi lupa olla satutettu. Se ei ole helppoa ja vihan kokeminenkin ja ulos purkaminen täytyy joskus opetella, että pääsee siitä lukosta ja tunteesta eroon ja pystyy jatkamaan elämää.

Meidät on joskus opetettu olemaan niin sietäväisiä, että unohdamme oikeat meille tarkoitetut ja sallitut tunteet ja jatkamme vain elämää panssaroituina mitään tuntemattomina, ikäänkuin mitään ei olisi muka tapahtunut. Kyllä on tapahtunut.

Vaikka se olisi vain toisen vika, niin kyllä on tapahtunut ja parisuhde on järkkynyt. Siihen on oikeus ja velvollisuuskin reagoida, jollain tavalla tulla siinä itse näkyväksi toiselle - muuten se voi kuvitella että mitäpä tuo syrjähyppy tuota toista ei näy vaivaavan ollenkaan, eiköhän tässä mennä vaan eteenpäin...

Niin erilaisia ovat petetyn ja pettäjän prosessit ja vaiheet.

Mä tietäisin nyt sanoa itselleni parin vuoden taakse kipeimpään hetkeen ne sanat, jotka se isosisko vois sanoa sinulle, tai ehkä opettelet olemaan itsellesi se isosisko ja sanot ne itsellesi:

Sä olet arvokas, tunteva ja sydän paikallaan oleva ihminen. Sun ei tartte suostua kaikkeen ja sun tarttee nyt tulla näkyväksi sekä itsellesi että toiselle tunteinesi. Jos toinen pettää tai lähtee, niin anna mennä - parempaa on luoksesi tulossa ja ansaitset sellaisen, joka haluaa nimenomaan sinut.

Sä löydät, mä löydän paremman, vaikka tuntuisi miltä ja vaikka kaipuun langat kietoisivatkin sydämesi ja ajatuksesi entiseen - silti kun muistat miten toinen valitsi, niin palaat maan pinnalle tunnustamaan sen kipeä asian, että kumppanisi valitsi toisen ja jätti sinut, jos ei kokonaan niin hetkeksi ja jakoi intimiteettinsä jonkun toisen kanssa samalla rikkoen teidän välisen intimiteetin.

Eikun erilleen vaan asumaan ja kasvamaan kohti itseä. Löytämään itsestä voima ja arvo ja kuuntelemaan omia tunteitaan, siinä sitä näkee tuleeko toinen puolitiehen vastaan ja haluaako oikeasti jatkaa, vai ei.🙂👍

Rakasta sinä itseäsi hyvillä mielin, sillä kukaan ei puoliasi pidä, eikä tiedä sinun sisäisiä tunteita ja omaa tahtoasi. Ne on sinun ikiomia. 🙂👍

Upeita ihmisiä on tullut vastaan ja kasvokkain ja sylikkäin sen jälkeen, kun menin romuksi ja kasvoin sieltä pikkuhiljaa tolpilleni. Elämä on yhtä kasvamista ja näköjään tuo aina uudelleen saman asian opiskeltavaksi, kunnes sen oppii. JA siirtyy eteenpäin ottamaan vastuuta oman elämänsä ratkaisemattomista kysymyksistä... Fisherin Jälleenrakennus-kirjaa siteeraten.

Elämä on ihana lahja, kaikkineen karvoineen ja pettymyksineen. Minun seuraava oppimisen asiani on ilmaista vatsakramppini tunne ulos ja purkaa se. Toinen asia on alkaa rakastaa itseäni tällaisena, juuri tällaisena kuin olen. Se on jo alkanut - ihana asia!😴

On tämä elämä melkoinen palapeli ja sirkus. Huomaan kirjoittaneeni tänne vajaa vuosi sitten, silloin alkoikin rytistä edellisessä suhteessani. Näköjään mun piti sellainen mustasukkainenkin nainen matkallani kohdata, joka oli niin epävarma sisällään asioista, että maalasi pirut seinille pikkuhiljaa. Puolitoista vuotta meni ja viime kevät olikin sitten kahden kuukauden välein riitaa ja syyllistämistä ja mykkäkouluja parista viikosta kolmeen viikkoon. Minä aina sain toisen jatkamaan suhdetta, mä tein työt ja hän pyöritti minua normaalissa omassa kuviossaan. PariSuhteessa -kirjasta löysin meidät: mustasukkainen nainen ja kiltti sopeutuva mies. Nyt suhteen loppumisesta on yli puoli vuotta ja joulun aikaan löysin rauhan omaan riittämättömyyteeni ja hänen perään ikävöimiseen ja voin jo ihan hyvin. Oivallusta auttoi toi mainitsemani kirja ja siine kerrotut parisuhteen traumatarinat - 11 erilaista parisuhteen traumatilan ja persoonien kuvausta, joista löysin itseni nykyisen eksäni kanssa ja myös yhden kahden aikaisemman kanssa. Mielenkiintoista miten niille tilanteille on itse niin sokea. No elämä jatkuu ja ihana oma elämä 😀 Lukeminen viisastuttaa!🙂🌻

Juu täytyy jatkaa tänne, että tuon edellisen parisuhteen päättymisen jälkeen onkin ollut pitkä aika olla vaan yksin ja kuulostella itseään, ei ole huvittanut yhteään mikään suhde kenenkään kanssa, paitsi kainalonkaipuu välillä valtaa alaa, mutta siitä selviää omin käsin.

Olen kaivannut tuota eksääni näihin päiviin asti aina välillä, mutta en kaipaa enää - sanoinkin jossain porukalle, että niin se lähti kohta kaksi vuotta sitten ja hyvä kun lähti ja meni menojaan.

Kyllä se vakka kantensa valitsee ja väärä vakka ja kansi toisensa pukkaa uusille kiertoradoille 😀

Hei

Lohduttavaa kuulla, että joskus voi tuollainenkin aika tulla. Vaikka ikävöintiä kestäisi pitkäänkin.

Itsekin yritän keskittyä elämän hyviin asioihin ja olla miettimättä mennyttä, mutta aina se ei onnistu. Prosessia hankaloittaa mm. ne hetket, jolloin vastaan tulee tuttu auto ja etupenkillä näkyy olevan matkustaja mukana. Silloin kipu tuntuu taas tuoreelta ja veitsi kääntyy haavassa, vaikka yritän yleensä ollakin iloinen toisen onnesta.

Hei, minäkin rohkaistuin kirjoittamaan tänne. Eritoten pöllöhuuhkaja sinun oivalluksista ja kirjoituksista innostuneena.
Itse olen vielä aika rikki puoli vuotta sitten tapahtuneen petetyksitulemisen ja hylkäämisen jälkeen. Mies ilmoitti 10 yhteisen vuoden jälkeen, että takki on tyhjä, makasi kolme viikkoa sohvalla kuulokkeet päässä, ettei tarvitse puhua minun kanssani ja muutti pois.
Koskaan en saanut eron syytä tietää, muuta kun epämääräisiä vanhoja juttuja joita olen tehnyt vuosia aiemmin? No uusi nainenhan sieltä paljastui ja paljon muutakin sontaa on matkan varrella satanut.
Kaksi kuukautta olin ihan sumussa ja sen jälkeen pohjatonta surua. Vieläkään en ole ihan kunnossa, mutta lukemalla näitä tarinoita ja selviämiskeinoja pikkuhiljaa parempaan päin.
Tilasin myös sen PariSuhteessa kirjan, jotta selviäisi, miksi hajosin.
Hienoa luettavaa pöllöhuuhkaja nuo sinun oivallukset elämänilon löytymiseen ovat ja ehkä minäkin tästä vielä selviän ja opin taas rakastamaan itseäni

Minutkin jätettiin tylysti ja aivan odottamatta 50v miehen toimesta viestillä! Syynä, ettei suhde hänen mielestään toiminut oli se, ettei nähty tarpeeksi usein (meillä oli omat taloudet), mutta minusta se ei ollut kiinni. Ja toinen syy oli kuulemma minun 6v poikani, joka on pieni ja vaatii vielä monta vuotta huomiota ja huolenpitoa. Hän ei ole nyt kumminkaan valmis perhe-elämään. Vaikkakin nämä oli tiedossa jo tavatessamme ja silloin hän vakuutti, ettei se ole ongelma.
Olen ihan rikki sisältä. Tämä mies oli ensimmäinen mies avioeroni jälkeen (avioero 1,5v sitten). Olin niin kiintynyt ja rakastunut häneen. Ja olin ihan 100% sitoutunut suhteeseen.😭
Nyt kun miettii kaikkia sanomisia ja tekoja, niin olisi minun pitänyt huomata merkkejä jo aiemmin. Mutta tämä vaan sattuu niin kovasti. Suru, itku ja vatsakivut ja möykky pallean kohdalla ei meinaa helpottaa millään.