kohta 18. ? Apuväline: Tunnevihko tai muistikirja.
Kirjoita miltä minusta tuntuu:
Minusta tuntuu... nyt ...

näitä pitkin päivää kirjaten
ja illalla kerraten, miltä minusta tuntui ja miltä tuntuu nyt. Siinä tulee hyvää työtä oman itsen hyväksi, kun alkaa vähitellen kuulemaan omia tunteitaan.

Tämä pitäisi olla peruskoulussa joka luokalla kurssissa mukana. Itsetuntemuksen kurssi.
🤨☺️

ja saman päivän iltana meinaan edelleenkin urvahtaa ja uupua kesken illan, kesken p'äivän. En tiedä mikä pyrkii ulos väsymyksenä, mutta se on ruumiillisesti totta. Kroppa kertoo jotain väsymyksellään minusta itsestäni ja minun pitäisi sitä kuunnella. Ehkäpä on levon aika jo aika aikaseen. Eikä enää iltapukerruksia missään täällä areenalla tai sähköposteissa. En tiedä mikä mun sisältä yrittää pukata ulospäin, toivottavasti se on itsellisyyden ja itsensä rakastamisen hyvä hyökyaalto ja toivottavasti se vie minut mennessään kohti parempaa ja täydempää ja antoisampaa omaa minun elämääni... kiitos ja tunnevihkoon nämäkin.😎😑❓😴

NRO 20, SIIVOA kaikki eksästä mmuistuttavat tavarat pois näkyvistä. Vkonloppuna siivosin viimeiset eksästä muistuttavat tavarat ja muutakin roinaa kirpputorille kontillisen kontin aukkoon ja kas kummaa kun helepotti ihan sananmukaisesti.

NRO 21? en edes ole tajunnut, että olen pitänyt eksääni facekaverina, kun hän ei siellä tunnu mitään julkaisevan, ja olen sitä kautta nähnyt hänen ja uuden kumppanin julkistavan suhteensa. En edes tajunnut, että jos haluan oikeasti eroon hänestä ja vapauteen ja irti näistä vangitsevista ikävän tunteista, niin sidoksia on vain purettava ja sanottava hiljaisesti hyvästi ja kenties jos koskaan niin seuraavassa elämässä. Sitten vain poistin hänet fb-kavereista. Sekin helpotti.

Nro 22 ? Omien tunteiden työstäminen, purkaminen ja niistä luovuttaminen
En tiedä enkä oikein osaa uskoa telepatiaan, mutta tänän iski aivan hirvittävä ikävä ja tarve olla avuksi hänelle, ihankuin olisin tunnistanut että hänellä on hätä. En kuitenkaan soittanut vaan purin oman ikäväni muuten. Ja totesin, että se on minun tunteeni, olen vastuussa siitä itselleni, toinen on merkkinsä näyttänyt ja niissä puitteissaan pysynyt, antaa olla ja lähde itse tästä tasan tarkkaan ihan toiseen omaan suuntaan. Se on kantanut tähän asti, mutta nyt vain tuli ikäväpäivä. Sisällä möyrii vieläkin, enkä tiedä loppujenlopuksi mitä tällä teen, katsellaan tämä päivä ja nukutaan yö, jospa se siitä talttuu. Mutta ainakin FB-kaveruus on purettu ja kohta lähtee myös puhelinnumero kännykästä ja puoli vuotta kertyneet tekstiviestitkin. Mitä mä enää niilläkään teen... taitaa alkaa helpottaa. Ja syynä on edelleen OMAT tunteet ja syvälle juurtunut sitoutuminen toiseen.... miksen ole oppinut vihaamaan aikaisemmin elämässäni, kysyn vaan 😝😠

nro 23 Palkitsen itseni kun edistystä omassa prosessissani tapahtuu. PArin viikon päästä korkkaan kuohuvan pikkupullon sen kunniaksi että siitä on silloin 6 kk elipuoli vuotta kun eksäni halusi kanssani kihloihin ja parinkolmen viikon päästä se rytinä sitten siitä alkoi. Palkinto se on tuokin siitä matkasta minkä olen itseni kanssa tänne asti tanssinut ja teitäkin kiusannut 😀 😀 😀 ☺️😎

pöllöhuuhkaja kirjoitti 4.2.2014 21:8

nro 23 Palkitsen itseni kun edistystä omassa prosessissani tapahtuu. PArin viikon päästä korkkaan kuohuvan pikkupullon sen kunniaksi että siitä on silloin 6 kk elipuoli vuotta kun eksäni halusi kanssani kihloihin ja parinkolmen viikon päästä se rytinä sitten siitä alkoi. Palkinto se on tuokin siitä matkasta minkä olen itseni kanssa tänne asti tanssinut ja teitäkin kiusannut 😀 😀 😀 ☺️😎

🌻🙂🌻 Ihanaa, palkitse vain! Käyt pitkää prosessia ja saat varmasti palkitsemisen aiheita vielä useita! Minulle ei ole selvinnyt minkä ikäinen olet, luin nyt vasta sinun tarinasi! Olet kommentoinut minun juttuani ja siitä kiinnostuneena etsin sinun tarinasi. Hurjasti olet työstänyt elämääsi kirjoittamalla ja uskon että se auttaa. Minä teen samoin, en kylläkään niin näkyvästi tässä foorumissa mutta tietokoneellani on kymmeniä sivuja pitkä päiväkirja. Siitä saan joskus sitten lukea selviytymistarinani, uskon että selviydyn.

Minulla on vasta vajaa kaksi kuukautta siitä kun minulle selvisi että miehelläni on ollut toinen nainen 15 vuotta. Me olemme edelleen yhdessä, mutta en tiedä miten loppujen lopuksi tulee käymään. Minä olen vasta alkutaipaleella etsimässä itseäni ja opettelemassa laittamaan itseni ykköseksi, se on vaikeaa mutta aion sen oppia. Kuulostaa ehkä oudolta mutta aloitin itseni ykköseksi laittamisen Jouluviikolla kun kirjoitttelin joulukortteja (hyvin sekavassa mielentilassa ja rikkirevittynä) ja laitoinkin oman nimeni ensin ennen kuin mieheni nimen.🙂

Minulla on eri tilanne kuin sinulla, meidän suhteemme jatkuu ja niin kuin tuolla aikaisemmin joku sanoi, on vaikeaa jäädä tähän suhteeseen, jossa toinen on koko ajan muistuttamassa siitä mitä on tapahtunut. Mieheni on ollut myös shokissa, sen tajuan kyllä, mutta hänellä on valtavan vahva halu jatkaa minun kanssani ja se kuinka hän on sen näyttänyt viimeisen 7 viikon aikana hämmentää minua, mutta myös auttaa parantumaan. Syy miksi olen tässä vielä, on se, että olen nyt saanut niin vahvaa välittämistä, hellyyttä, rakkautta ja huolenpitoa, mitä en ole saanut edes avioliittomme ensimmäisinä vuosina. Tavallaan tämä on niin surullista, koska mietin että olen jäänyt vaille tätä kaikkea kymmenien vuosien ajan. Miksi herätään vasta sitten kun tapahtuu jotain pahaa?? Olimme olleet melkein tasan 43 vuotta naimisissa kun sain tiedon tästä toisesta naisesta.

Pitkä liittomme ja ikämme vaikuttaa tietysti siihen, että emme ole valmiita helposti jättämään kaikkea, mutta tässä nyt ollaan ja yritän lähteä jollain tasolla miettimään tulevaisuutta, tai ehkä en ihan vielä edes tee sitäkään, olen vaan ja yritän selvitä. Tämä on varsinaista vuoristorataa, tänään hyvä päivä, ensi yö valvomista ja ahdistusta, huominen huono päivä, sitten hyvä päivä. Näin on mennyt tämä vuosi!

Toivon sinulle rohkeutta vahvuutta jotta pääsisit irti eksästäsi, se taitaa olla hyvin tärkeä asia jotta selviydyt ja jaksat eteenpäin. Laita itsesi ykköseksi kaikessa, niin minäkin yritän 😍

Kiitos Lämminverinen, tilanteet tosiaan ovat erilaiset, mutta itsensä hylkäämisen ja suhteessa ylivastuullisena olemisen merkkejä on molemmilla meillä. Marion heitti toisaalla hyvän luonnehdinnan omasta puolestaan siitä, miten hän alkoholistin eksänä alkoi huomaamattaan hoivata ja huolehtia toista, ja toinen sai jatkaa juomistaan ja mitä kaikkea siihen muuta liittyikään, en muista.

vaan nro 24: Palikoita selviämiseen lisää:
Uiminen, saunominen ja kylpeminen uimahallissa, jollei muuta ole. Aivan mainiointa rentoutumisen tapaa ja siellä voi purkaa pahaa oloaan uimisen lomassa vaikka tietoisesti puhkuen pahaa ilmaa sisältään ja oloa ulos altaaseen tai sitten vaikka haukkumalla eksää siellä samalla kun puhaltaa ilmaa ulos. Mä kokeilin sitä yhden kerran ja se aukaisi tulpan, eikä sitä siellä kukaan kuule jos mereen sisään huudat, tai altaaseen, mut saapahan iteltään poikkeen.

Hei hyviä kokeiluja meille kaikille pahan olon purkamiseen ja selviytymiseen päivästä toiseen etiäppäin!
🙂🎂

Hyvän olon lapioiminen sisään oman elämän asioista on alkanut ja jatkunut ja tökkii tosin välillä, mutta samalla huomaa jonkin selkeän vajeen omassa itsetunnossa. Sen knassa tässä sitten tehdään seuraavaksi töitä, eli katsotaan omia onnistumisia ja hyviä asioita sillä silmällä, että hyvin tein tässä ja tuossa, ei tartte täydellisyyttä tavoitellakaan, tavallinen on riittävää ja kaikki sen yli menevä onnistuminen on plussaa.

Olemisen opettelua, siis opetella vain olemaan, ilman että tarrautuu tekemiseen tai yrittää lunastaa olemassaolonsa oikeutuksen tekemällä koko ajan jotain.

Elämä on yhtä opettelua...☺️

Itsetunto - oman itsetunnon uudelleen kasaaminen. Lääkettä.

Olen vain itselleni vastuullinen siitä, mitä mieltä olen itsestäni.
Saan muuttaa minäkäsitystäni paremmaksi, koska se on minun käsitykseni itsestäni.
(viisaita ajatuksia Fisherillä oman itsen jälleenrakentamisessa eron jälkeen)

KYllä se, että toinen lähtee kolmannen osapuolen mukaan kolauttaa itsetuntoa aika lailla. Samat miksi-kysymykset ilmaantuvat yllättäen vieläkin, vaikka luulin niistä ja eksäni muistelemisesta jo päässeeni jokin aika sitten. Mutta flashbäckkejä näköjään tulee kun on väsynyt, nukkunut huonosti, tai ei muuten vaan ole menestynyt tarpeeksi hyvin toimissaan, töissään ja touhuissaan... koska on niin kovin riippuvainen ollut tunnustuksesta, tekemisen palkinnosta ja tarpeellisena olemisesta. Eikä osaa olla vaan, elämän virrassa ja nauttia vauhdista ja siitä kaikesta mitä se tuo eteen ja syliin.

Oman itsetunnon rippeet ja ehkä vähän oikeammansuuntainen uusi näkemys itsestä työn alla. Se alkaa itsensä kehumisesta, päivittäin. Tämän tein hyvin, tuossa osasin, näytän ihan kohtuulliselta, jopa komealtakin, jos uskallan itse sitä ajatella niin. Ja kun uskallan, niin alankin näyttää siltä. ☺️

Ei se ole valheellista. Se on omasta itsestä tykkäämisen opettelua.
😉

Sitä toivon sullekin, uutta näkemystä itsestä sen jälkeen, mitä eksän meno ja kaikki se muu epäily ja epätoivo ja huonommuuden tunne sai aikaan. Hyvän löytämistä itsestä ja elämästä. Sillä tiellä ollaan ja huonojen asioiden poiskippaaminen samalla jatkuu.🙂👍

Elämä on yhtä kasvamista, omaksi itsekseen. Hyvällä tavalla, vaikka välillä uuvuttaa 😀 😴

nro 25?
Vastuun ottaminen oman elämänsä ratkaisemattomista kysymyksistä... ja sen tajuaminen, ettei omasta onnellisuudesta voi sysätä vastuuta suhteelle tai toiselle osapuolelle.

Näinhän me kaikki kai teemme suhteemme alussa, eikö muka? Kuka teistä ja meistä voi sanoa, ettei ole asettanut toiveita suhteelle ja toiselle ihmiselle, kun on häneen tutustunut? Mutta kuka meistä on sanonut ne kaikki ääneen toiselle siinä tutustumisvaiheessa, että mitä oikeasti ja rehellisen avoimesti tältä suhteelta odottaa, ja sanonut toiselle suoraan, että sano vaan mitä näistä mun toiveistani torppaat heti alas lennossa?

Kaikki suhteethan pohjautuvat odotuksiin, eikö muka? Odotuksiin jostain yhteisestä, kumppanuudesta, yhteisestä kodista, lapsista kaikesta jakamisesta. Ja sitten suhteen myötä petytään toiseen, kun se ei toteutakaan niitä minun toiveita ja minun odotuksia...

... kun se ei otakaan vastuuta minun elämäni ratkaisemattomista kysymyksistä...ja asioista. Vaikka niin toivoisin, että se paikkaisi minun lapsuuteni sylinkaipuun, ja minun rajojeni ylikävelemisen aiheuttaman tuskan ja pyytäisi niitä kokemiani lapsuuden häpäisyjä anteeksi, vaikkei se onneton edes tiedä niistä mitään, kun minäkin vasta alan vähitellen muistaa niitä pätkittäin, kun keho alkaa reagoimaan ... ja minä olen ihan pihalla....

Niin, miten ottaisin vastuun oman elämäni ratkaisemattomista kysymyksistä, jos olen niitä lakaissut maton alle, enkä ole kyennyt niitä käsittelemään itse? Voisinko tuoda niitä yhteiselle tiskille käsiteltäväksi, ja se suhteen toinenkin osapuoli voisi tuoda omia käsittelemättömiä asioita yhteiselle tiskille katteltavaksi? Ihmeteltäväksi ja paijattavaksi?

Onko tällaista suhdetta ylipäätään olemassa jollakulla teistä? Olis kiva tietää? Minulle ei ole tullut vastaan.

Odotanko liikaa? Riittääkö hyvälle suhteelle se, että selvitään vaan etteenpäin yhessä? Vai tarvitaanko semmosia vahvoja tuntemisen hetkiä ja avautumista, joka mahdollistaa raadollisenkin rehellisyyden omasta tilastaan ja tunteistaan?

Ja mitä tekemistä kaikella täll on itsensä rakastamisen kanssa?

Aika seko pohdintaa heitän kehiin, katotaan mitä te tähän sanotte...
🙂👍😴

nro 26
Itselle hyvällä hyvän haluamisen viikko alkoi nyt.
Päätin sen juuri. Taisi tulla päätös myös koko loppuelämästä samalla kertaa.

Se mitä rikkihajalleihantuhannenpaskaksi mennyt ihmissuhteeni minulle opettaa nyt, on alkaa oikeasti katsoa kohti omaa elämää, ottaa vastuu siitä ja antaa itselleen hyvällä mielellä lupa haluta hyviä asioita omaan elämäänsä ja siinä.

Se kummasti nostaa kuolemasta elämään, epätoivosta hymyilyyn, synkkyydestä uusien tuulien mukanaan tuomaan raikkauteen.

Itselle hyvän haluamisen aika alkoi nyt.

Tähän asti se on ollut piilossa, jossain takavasemmalla arkana odotellen omaa vuoroaan. Tähän asti olen ajatellut liikaa muiden tai yhteisön tai toisen etua ja hyvinvointia, elänyt toisille, työlle, asioille, vanheneville vanhemmille, rakastetulleni ja hänen lapsilleen, vastaantulevien näkyville avuntarpeille ja yleiselle hyvälle. Nyt sen aika on ohi.

Liika ja väärä kiltteys menee nyt laidan yli, goodbye forever my blues, ja nyt alkaa hyvällä itselle hyvien asioiden ja ihmisten haluamisen, toivomisen ja työn aika.

Ensimmäisenä kirjaan tämän tänne julkisesti ja ... no sitä ennen kyllä soitin asiasta parille hyvälle ystävälle ja kerroin löydöstäni. Sain vastaukseksi hymyilyä luurin toisessa päässä ja sen toteamista, että se yleensä tuo hyvää muillekkiin siinä lähellä oleville.

Eksääni tänä päivänä kohdistunut kipeä kaipaus siivitti minua tämän ratkaisun ja ajatuksen tekemiseen. Tajusin vaan eläneeni elämääni hänen kanssaan liikaa toisen lähtökohdista ja ongelmista käsin. Tajusin tarvinneeni häntä johonkin, mihin? Itseni orjuuttamiseen? Fyysiseen läheisyyteen. Uurastamiseen jonkun toisen eteen, samalla kun toinen odotti vaan että hän saa apua omaan toivottomalta tuntuneeseen tilanteeseen käytännössä yksinhuoltajana lastensa kanssa.

Minä tarvitsin häntä johonkin, ja hän tarvitsi minua johonkin, mutta se tie on läpi käyty näiltä osin, kun ei yhteydenottoa sieltäpäin tule. Miksi edes sitä odotankaan? En osaa selittää, kipeä asia, odotan että hän ottaa yhteyttä. Sitä toivon ja rukoilen enemmän kuin mitään, mutta tiedän samalla sen olevan todennäköisesti turhaa. Elää sen kolmannen pyörän kanssa tai on jo hakenut uutta seuraa, miksi minä odotan, en tiedä? Tuomitkaa minut ihan sama, mutta odotan hänen yhteydenottoaan. Ja se on ihan perseestä. Sitä tunnetta pitää juosta karkuun oikeaan elämään, siihen mitä itse itselleen hyvällä haluaa ja toivoo. 😀

Minä haluan ja minulla on lupa haluta hyviä asioita itselleni ja minun elämääni. Hyvien asioiden itselle haluamisen aika on alkanut 😀

🙂👍 sulle missä hankalassa tilanteessa ikinä oletkaan, ala haluamaan hyvää elämääsi, niin näet että sitä tulee...

Moi Pöllöhuuhkaja,

Tuo kaipaus eksää kohtaan, mistä puhuit. Aika hasua miten voi kaivata toista, joka on juuri satuttanut niin paljon. Tällä viikolla on ollut vaikeeta ja välillä kaipaus toista kohtaan on ollut isoa. Tarkoituksella olen yrittänyt pitää etäisyyttä toiseen, mutta yhteisen lapsen takia joudun tapaamaan vaimoani viikottain. Lisäksi en haluaisi tavata tuota uutta miestä. Yritä tässä nyt parannella ja kasvaa itsenäiseksi, kunkaipaa toista. Tuo kaipaus on kait johtuu siitä, että odotan hänen yhteydenottoaan. Toisalta ymmärrän, että tuon kolmannen pyörän takia tuo odottaminen on varmaankin turhaa. Ja oikeesti en tiedä pystyisinkö tuon kanssa enää elämään. Sen verran on kyllä satuttanut. Siis mistä tuo kaipaus tulee??

Ajatus hyvien asioiden haluamisesta omaan elämään tuntuu hienolta. Nyt niitä tarvittaisiin täälläkin. Taidanpa alkaa myös haluamaan niitä itsekin.

Samassa tilanteessa olen. Puolisoni petti ja minä tein nopean ratkaisun, että haluan erota. En jaksa uskoa, että uskottomuuden jälkeen olisin pystynyt jatkamaan elämää puolisoni kanssa. Kunnioitus puuttuu parisuhteesta, jos pitää valehdella silmät ja suut täyteen. Ensimmäisten päivien vapina, unettomuus ja fyysiset kivut ovat laantuneet. Nyt osaan jo nukkua ja työntekokin sujuu, vaikka suru väijyy olkapään takana. Suru on kuitenkin surtava ja viha koettava ennenkuin kaikki koettu paha on poltettu loppuun. Elämä jatkuu ja ehkäpä jossakin odottaa parempi tulevaisuus. Näin haluan uskoa.

Sammy75 kirjoitti 25.3.2014 19:57

Tarkoituksella olen yrittänyt pitää etäisyyttä toiseen, mutta yhteisen lapsen takia joudun tapaamaan vaimoani viikottain. Lisäksi en haluaisi tavata tuota uutta miestä.

Minulla on sama ongelma. Mieheni joutuu olemaan yhteydessä ja tapaamaan lapsensa äitiä (jonka kanssa petti minua vuosia) säännöllisesti lapsen takia. Luulen että olisin päässyt pettämisestä jo paremmin yli, jos minun ei pitäisi sietää tätä naista elämässämme.

Me emme ole eronneet, mutta lapsen äidin läsnäolo arjessamme on vakava uhka suhteemme jatkumiselle. Riitamme kärjistyvät ja mieleni pahoittuu herkemmin aina kun tiedän että häneen on oltu yhteydessä. En tiedä miten tämän oravanpyörän saisi katkaistua, vai auttaako aika tähän. En pysty luottamaan mieheni toimiin tämän naisen kanssa. On ristiriitaista kannustaa miestä olemaan yhteydessä lapseensa ja samalla tuntea epävarmaa oloa siitä, että lapsen äiti pyörii kuvioissa myös.

Sammy75 kirjoitti 25.3.2014 19:57

Moi Pöllöhuuhkaja,

Tuo kaipaus eksää kohtaan, mistä puhuit. Aika hasua miten voi kaivata toista, joka on juuri satuttanut niin paljon.…

…Siis mistä tuo kaipaus tulee??

Ajatus hyvien asioiden haluamisesta omaan elämään tuntuu hienolta. Nyt niitä tarvittaisiin täälläkin. Taidanpa alkaa myös haluamaan niitä itsekin.

Se on hyvä kysymys, mitä peitän oman kaipaukseni alle, mitä sieltä alta löytyy - siinä on avain vapaampaan ja itsenäisempään omaan elämään. Mulle se alkoi avautua hyvien asioiden itselle hyvällä mielellä ja omallatunnolla haluamisen kautta. Suosittelen myös tuota Fisherin lukua , joka tulee siellä oman itsetunnon korjaamisen jälkeen. Aivan huippua oli tajuta toi kuvio. Voimia ja jaksamista, kannattaa rimpuilla ja auttaa itseään kasvamaan!

Mulle eksä ilmoitti tänään tekstarilla, että on mennyt uuden ihastuksensa kanssa kihloihin. Odottelinkin pari viikkoa hänen yhteydenottoaan ja se oli nyt sitten tällainen - katkaisipahan turhilta odotuksilta siivet ja auttoi mua nyrjähtämään elämässäni omassa elämässäni hyvään eli toiseen suuntaan. Elämä kutsuu, täältä tullaan, vaikka vähän takerteleekin liikkeelle lähtö!🙂🌻

Yksin5 kirjoitti 26.3.2014 15:28

Samassa tilanteessa olen. Puolisoni petti ja minä tein nopean ratkaisun, että haluan erota. En jaksa uskoa, että uskottomuuden jälkeen olisin pystynyt jatkamaan elämää puolisoni kanssa. Kunnioitus puuttuu parisuhteesta, jos pitää valehdella silmät ja suut täyteen. Ensimmäisten päivien vapina, unettomuus ja fyysiset kivut ovat laantuneet. Nyt osaan jo nukkua ja työntekokin sujuu, vaikka suru väijyy olkapään takana. Suru on kuitenkin surtava ja viha koettava ennenkuin kaikki koettu paha on poltettu loppuun. Elämä jatkuu ja ehkäpä jossakin odottaa parempi tulevaisuus. Näin haluan uskoa.

Moi Yksin, sulla tuntuu olevan kaikki palikat hyvin kasassa, uskot itseesi ja arvostat itseäsi sen verran, ettei sun tartte mennä sen kipeän kaipuun sisään tai taakse, kuten mä olen tehnyt. Upeaa! Antaa kaikenlaisten tunteiden tulla ja polttaa ne tuhkaksi ja jatkaa elämää.🙂👍