Kävin eilen työterveyslääkärillä. En ole nukkunut noin kahteen viikkoon juuri mitään ja syönytkin vielä vähemmän. Kynnys oli silti järkyttävän. Vielä ovesta sisään kävellessäni ajattelin, että koko aika olisi pitänyt perua. Mitä ihmettä teen täällä? Kuitenkin siinä vaiheessa kun aloin kertoa asiaani, en voinutkaan. Itkin vain. Jälkikäteen ajateltuna varmaan aika hysteerisenä. Sain loppuviikon sairauslomaa ja tapaan tänään työterveyspsykologin.

Viime yönä nukuin jopa vähän paremmin. Olo ei kuitenkaan ole juuri parempi. Päällimmäisenä on tällä hetkellä häpeä siitä, etten kykene selviämään töistäni. Onhan muillakin ihmisillä elämässään erilaisia kriisejä ja hoitavat silti asiansa. Pahalta tuntuu myös se, ettei esimieheni vastannut mitään kun laitoin hänelle poissaoloviestin ja kerroin, että poissaoloni johtuu nyt henkilökohtaisista murheista. Olen aina kokenut, että hänelle on voinut puhua avoimesti, mutta nyt häpeän sitäkin, että kerroin tilanteestani näinkin paljon. Olisihan se voinut edes vastata, että ok. Nyt tuli tunne, ettei poissaoloni syy ole hyväksyttävä, olen luuseri.

Mies tuli tänne eilen ilmoittamatta mitään etukäteen. En olisi millään jaksanut vatvoa asioitamme, koska koen etteivät ne keskustelut johda enää mihinkään. Olen ehdottanut parisuhdeterapiaa, jospa vaikka joku ulkopuolinen osaisi ohjata keskusteluamme siten että ymmärtäisimme toisiamme. Ei varmaan ole yllätys ettei mies suostu lähteä. Eilinen "keskusteluyritys" ei tosin johtanut mihinkään. Itkin koko ajan ja mies jauhoi niitä omia selityksiään millä on oikeuttanut pettämisensä. Todellakin pitää sitä oikeutettuna tekona, koska olen hänen mielestään ollut masentunut ja vihainen.

Joku kysyi olenko jo siivonnut hänen tavaransa pois asunnostani ja muuttanut huonekalujen paikkaa. En ole. Tämä on yhteinen talomme ja puolet tavaroista on hänen. Minne ne edes veisin? Ison omakotitalon tyhjentäminen vaatii voimia, fyysisiäkin, eikä minulla ole niitä. Mies itse otti mukaansa vain henkilökohtaiset varusteensa ja joitakin vaatekertoja. On varmistanut itselleen helpon siirtymävaiheen muuttamalla takaisin vanhempiensa luo, nelikymppinen mies! Äitinsä laittaa ruuat, siivoaa ja pyykkää. Miehen tarvitsee vain tulla valmiiseen kotiin, jossa on sekä seura että elämän perustarpeet tyydytetty. Minulle ei jättänyt mitään. Vei koirankin mennessään.

Hei,

Amassados, onko teillä keskinäinen välittäminen, tahto ja rakkaus kadonnut? Jos haluatte pelastaa parisuhteenne, molempien pitäisi sitoutua siihen varauksettomasti ja tehdä kaikkensa keskinäisen kunnioituksen palauttamiseksi. Tällä hetkellä varaumia tuntuu olevan liikaa. Ehkä ajan kanssa kun tilanne on vähän tasaantunut ja näette mikä teille on todella tärkeää ja minkä eteen todella haluatte tehdä töitä, niin keskinäisen luottamuksen rakentaminen on mahdollista.

Väestöliiton sivuilla on tekstit sekä petetylle että pettäjälle. Voisitte aluksi käydä ne läpi yhdessä ja yrittää sopia siitä kuinka pyritti selvittämään tilannettanne lähipäivinä. Mitä haluatte ja mitä teette sen eteen.

Toivotan kovasti niitä voimia joita tulet tarvitsemaan.

Amassados kirjoitti 5.3.2014 7:17

Kävin eilen työterveyslääkärillä. En ole nukkunut noin kahteen viikkoon juuri mitään ja syönytkin vielä vähemmän. Kynnys oli silti järkyttävän. …
…Viime yönä nukuin jopa vähän paremmin. Olo ei kuitenkaan ole juuri parempi. Päällimmäisenä on tällä hetkellä häpeä siitä, etten kykene selviämään töistäni. …

Mies tuli tänne eilen ilmoittamatta mitään etukäteen. …

Joku kysyi olenko jo siivonnut hänen tavaransa pois asunnostani ja muuttanut huonekalujen paikkaa. En ole. Tämä on yhteinen talomme ja puolet tavaroista on hänen. Minne ne edes veisin?…
…muuttamalla takaisin vanhempiensa luo, nelikymppinen mies! Äitinsä laittaa ruuat, siivoaa ja pyykkää. Miehen tarvitsee vain tulla valmiiseen kotiin, jossa on sekä seura että elämän perustarpeet tyydytetty. Minulle ei jättänyt mitään. Vei koirankin mennessään.

Moi Amassados, hyvä kun menit lääkärille. Ja usko pois, työkyky voi mennä parhaaltakin ravihevoselta ihan yllättäen kun tällainen kriisi tulee kohdalle. Jos esimiehesi on itse maistanut elämää, hän tajuaa, ja vaikkei tajuaisi, on työterveyslääkäri sentään tajunnut ja se onkin juuri hänen tonttinsa laittaa ihminen lomalle, kun se romahtaa.

Me kaikki romahdetaan joskus elämässä. Se kuuluu tähän ihmiselämään, toinen ennemin toinen myöhemmin ja se joka ei ole koskaan romahtanut, joko valehtelee, tai ei ole oikeasti elänyt ja ottanut riskejä tai sitten on vain aiheuttanut toisten romahtamista (narsisti).

Lähtijän osa on aina liian helppo, jättää kaikki tutut arkiset kuviot taakse ja alkaa luoda uutta elämää samantien. Mutta sinulla on omat vahvuutesi, löydät ne ja pääset pikkuhiljaa jaloillesi.

Ensi töiksesi varmistat jollain tavalla, että et tule yllätetyksi siellä asunnossa yllättäen, siis ettei eksä tule sinne, jos ei kerran asu siellä. Maksaako hän vuokran vai sinä? Jos sinä maksat kulut, niin vaihda lukkoon sarjoitus hetimiten. Jos se on yhteinen talo ja hän maksaa vielä osaa kuluista koko ajan, niin yritä sanoa hänelle, että viestittäisi etukäteen milloin on tulossa, että voit vaikka olla sen ajan poissa sieltä. Sinulla on oikeus olla kohtaamatta häntä.

Ja velvollisuus alkaa suojella itseäsi, sitä pientä ihmistä sisälläsi, joka on altistunut kolhuille ja tullut petetyksi. Toivottavasti sait lääkäriltä ajan jatkotapaamiseen, niin pääset käymään tunteitasi läpi ja saat elämääsi järjestykseen. Sinun elämälläsi on paljon arvoa sinulle. Ja niille ihmisille, jotka välittävät ja antavat arvon sinulle ja elämällesi. Jos eksäsi ei sitä osaa antaa, niin hän on vain yksi sadoista tai tuhansista tai miljoonista, joissa on kyllä niitä, jotka arvostavat sinua itsenäsi, sellaisena kun olet. Se alkaa myös siitä, että opettelet sen taidon itsellesi uudelleen, itsesi arvostamisen. Sen me petetyt, jotka putoamme toisen lähdettyä tai petettyä, joudumme opettelemaan ja se kannattaa. Joskus helpottaa jonkin asian ylipääsemistä ajatella, että tällä on ehkä jokin tarkoitus joka selviää myöhemmin.🙂👍

Beren kirjoitti 5.3.2014 10:46

Amassados, onko teillä keskinäinen välittäminen, tahto ja rakkaus kadonnut? Jos haluatte pelastaa parisuhteenne, molempien pitäisi sitoutua siihen varauksettomasti ja tehdä kaikkensa keskinäisen kunnioituksen palauttamiseksi. Tällä hetkellä varaumia tuntuu olevan liikaa. Ehkä ajan kanssa kun tilanne on vähän tasaantunut ja näette mikä teille on todella tärkeää ja minkä eteen todella haluatte tehdä töitä, niin keskinäisen luottamuksen rakentaminen on mahdollista.

En tiedä. Mieheni väittää, että välittää ja rakastaa(kin kai?) edelleen. Näin ehkä onkin, mutta uskon ettei tahtoa pysyvään rakkauteen ole. Siis hänellä. Onko koskaan ollutkaan? Kysyin, mitä minä olen merkinnyt hänelle kaikki nämä vuodet. Että olenko ollut vain laastari, jolla paikkaa avioerossaan kokemansa kolhut ja lopulta laastari joutuu roskikseen. Vastasi, että kun roskis tulee täyteen, se viedään kaatopaikalle. 😭 Että näin meillä keskustellaan. 😭

Miehen mielestä meillä ei arkielämä toimi. Työterveyspsykologin mielestä mies ei ollut koskaan tutustunut arkiminääni, koska elimme etäsuhteessa ennen yhteenmuuttoa. Oli oppinut tuntemaan erilaisen persoonani (sen jonka kanssa vietettiin vain vapaa-aikaa ja lomaa vailla huolia ja murheita), ja on nyt syyttänyt minua usein huijauksesta, jolla olen kusettanut häntä teeskentelemällä monta vuotta olemalla jotain muuta mitä en ole. Että olen feikkaaja ja näyttelijä, joita keinoja käyttämällä (siis ne ensimmäiset vuodet) olen "saanut hänet ansaan". -hänen omia sanoja lainatakseni.

Rakenna tässä sitten luottamusta kun ei kelpaa kaikkine vikoineen ja murheineen.

Hah Amassados, hah hah!
En naura sinulle, päivittelen vaan miehesi kommentointia. Ihan ihmeellistä.

Jos ei halua tutustua ihmiseen tosissaan sellaisena kuin toinen on, niin miksi ylipäätään etsiytyä ihmissuhteeseen?

Kysyt hyviä kysymyksiä. Ja hän on aika mato latistamaan sua. Näetkö itse sen? Hän yrittää jotenkin alistamalla pitää sinut kuosissa ja ihan kuin hänellä olisi tarve painaa toista alas. Kuulostaa jonkin sortin narsismilta.

Miksi hän ylipäätään on kanssasi suhteessa, jos vain vähättelee sinua ja suhdettanne. Mitä lieneekään siellä hänellä puhumattomana taustalla, niin siitä huolimatta sinulla on oikeus ja syy pitää itsestäsi huolta, pitää puolesi ja ajatella itsestäsi hyvää hyvällä omallatunnolla. Työntää pois tuollainen kaatopaikkana olemisen kuvio ja irtautua siitä jollain sopivaksi katsomallasi tavalla. Nähdä itsesi uudella tavalla terveemmin. Tuollainen ihmissuhde sairastuttaa.🙂👍

Oma mieheni on ihana ja auttavainen, hyvä isä jne., silloin kun siellä ei ole mitään sutinaa. Olen kuullut ihan uskomattomia puheita, millainen olen, kun kuvioissa on ollut joku toinen. Jälkeenpäin kun karikoista on päästy, on mies ihmetellyt miten on voinut olla tuollainen. En ymmärrä miten rakkaus voi sokaita niin pahasti. Itse en edes halua päätyä tilanteisiin, jossa voisi ihastua tai rakastua, en vaikka tämä suhde olisi nyt tässä.

Tsempit, meille ja kaikille 🌻🙂🌻

Onpa paljon näitä tarinoita. 😭 Toisaalta helpottaa tietää, että toisilla on samanlaisia tunteita, samanlaista vuoristorataa, toisaalta vertaistuki hieman masentaa: niin paljon surua ja murhetta, jonka olisi voinut välttää..

Olen kirjoittanut omaa tarinaani lyhyesti jossain muussa ketjussa. Se on varmaan aika tavallinen tarina. Meillä on takana pitkä parisuhde. Mies ihastui ikäkriisissään toiseen, jonka kanssa oli pitänyt jotain pientä flirttiä pidempään, halusi erota minusta ja aloittaa uuden ihanan elämän tämän toisen kanssa. Suurempaa yllätystä ei olisi voinut tulla vastaan, olin luottanut mieheeni sataprosenttisesti. Reaktioni oli että ei, ei erota voi tällä tavalla, ei heti voi luovuttaa. Muutaman päivän, loputtoman itkun ja pitkien keskusteluiden jälkeen mies muutti mielensä ja halusi yrittää uudestaan kanssani.

Nyt tarvotaan siinä uudestaan yrittämisen suossa. Välillä menee hyvin ja mieli on toiveikas, välillä en tiedä, miten tästä voi selvitä. Miten ihmeessä luottamus voi palautua, ja miten pääsisin eroon niistä piinaavista mielikuvista.. 😑❓ Mies osaltaan vaikeutti tilannetta valehtelemalla kuukausia joistain asioista, kuulemma säästääkseen minua (tai itseään?).

Minulla on tällä hetkellä menossa vaihe "vuosi sitten sitä ja tätä" - kevään tulo tuo kaiken elävästi mieleen, ja sellaisetkin asiat joista luulin päässeeni osittain yli, tulvivat voimalla vasten kasvoja. Voi kunpa olisikin joku vippaskonsti, jolla kaiken saisi ehjäksi nopeasti. Vaan eipä taida sellaisia olla olemassa.

Paljon voimia ihan jokaiselle! 🙂🌻 Tätä ei voisi toivoa kenellekään.

Hei!

Kyllä tuo ihastuminen/rakastuminen toisaalle tosiaan näyttää sekoittavan pettävän ajatusmaailman. Itse koetin olla liikaa välittämättä vaimoni jatkuvasti muuttuvista mielipiteistä, mutta etenkin omaan seksuaalisuuteen liittyvän arvostelun osalta en tässä tainnut onnistua. Tuntuu vaan oudolta, kun puoliso ei juuri muista muutaman kuukauden takaisia kommentointejaan. Petettynä sitä kai saa jonkinlaisen supermuistin, kuten traumoille tyypillistä.

Koska olen uusi kirjoittaja, muutama sana omasta tilanteestani (voisin kirjoittaa melkein romaanin tästä aiheesta). Eli olen tullut petetyksi parisuhteessani ainakin puolenkymmentä kertaa ja itsekin sotkeutunut näiden välissä pariin otteeseen rajan väärälle puolen. Mukaan mahtuu siis monenlaista vastoinkäymistä. Kyse ei kuitenkaan ole avoimeksi sovitusta suhteesta. Vasta viimeisimmän jälkeen olen/olemme hakeneet ammattiapua. Välillämme vallitsee nyt avoimuus ensi kerran vuosiin vuosiin, mutta eipä tässä paljon uskalla yhteisen tulevaisuuden puolesta kyllä liputtaa. Lapset ovat kuitenkin melko pieniä, joten koetetaan suunnata kurssi kohti pintaa.

pöllöhuuhkaja kirjoitti 8.3.2014 0:28

Hah Amassados, hah hah!
En naura sinulle, päivittelen vaan miehesi kommentointia. Ihan ihmeellistä.

Jos ei halua tutustua ihmiseen tosissaan sellaisena kuin toinen on, niin miksi ylipäätään etsiytyä ihmissuhteeseen?

Se on älyttömän hyvä kysymys! Itse asiassa kun olen tätä syytöstä teeskentelystä ja feikkaamisesta miettinyt, muistan miehen useammankin kerran väittäneen, että kaikki naiset kusettavat ensimmäiset pari vuotta. Että sen jälkeen kun on talot ostettu, lainaa otettu ja "saatu mies nalkkiin", muututaan pirttihirmuksi.

Tiedän, että hänellä on ollut avioero ennen meidän suhdettamme ja mitä ilmeisemmin kantaa mukanaan avioeronsa käsittelemättömiä asioita. Väittäisin jopa, että eroon johtaneet syyt olivat osittain hänen käytöksestään, vaikka silloin ei pettämistä ollutkaan.

Olen kyllä huomannut hänen tapansa latistaa minua. Aiemmin sitä ei esiintynyt niin paljoa julkisesti (jos lainkaan), mutta viimeisen vuoden aikana on tehnyt sitä myös muiden nähden ja kuullen. Ehkä jopa tarkoitushakuisesti. Jos olen yrittänyt pitää puoleni enkä ole suostunut henkiseen nujertamiseen, on alkanut hirvittävä riita ja huuto siitä kuinka minä "kapinoin ja uhmaan". En vaan osaa enää miellyttää tätä ihmistä millään lailla.

HYVÄ AMASSADOS! Ei tarttekaan miellyttää... 😀
naamiot riisutaan ja kattellaan kukas toi todellakin on, ja tullaan itte näkyviksi omine mielipiteineen ja odotuksineen ja arvoineen., se on hyvä juttu.🙂🎂

Viime viikot on mennyt lueskellessa viestejä. Olen nyt yli kuukauden elänyt vuoristoradassa, jossa tunteet heittelee laidasta laitaan. Välillä tunne, että haluaa jatkaa nousee pintaan ja kohta taas tekee mieli nostaa vaimon tavarat ulos kodista. Olemme keskustelleet paljon ja terapiassakin on käyty. Se ei kuitenkaan muuta tilannetta, että avioliittomme sellaisena kun se on ollut on loppu.

Meillä on pitkä suhde takana ja pieniä lapsia perheessä. Avioliitto oli aina tärkeämpi vaimolle kuin itselleni. Uskoin yhdessäoloon sekä rakkauteen eikä minulle kirkon siunaus asiassa ole tärkeä. Tietystis se, että minulla on oikeus lapsiini on tärkeä. Kuitenkin, kun avioliittolupauksen annoin, niin sitä myös tarkoitin. Tämän vuoksi myös ilmoitin, että avioliitto loppui siinä samalla, kun vaimo minua petti. Virallinen hakemus on pöydällä, mutta sillä ei minulle ole mitään merkitystä. En ole koskaan näihin paperilappusiin uskonutkaan. Rakastavat ihmiset luovat liiton, ei kirkko tai paperilaput.

Jossakin vaiheessa joku kirjoitti, että älä petä, niin olen vahvempi kuin hän. Tilanne tosiaan on se, että minä en enää voi pettää, koska ei ole parisuhdetta jota pettää. Asumme tällä hetkellä saman katon alla, mutta "parisuhde" jossa elämme ei olee suhde jossa voisi pettää. Minusta rakkaus katosi. Tunne kun olen "vaimoni" kanssa on enemmänkin tutun kanssa keskustelua ja seksikin on ihan ok, mutta omalla puolella tunteet puuttuu.

Vaimo on tajunnut nyt tekonsa vakavuuden. Hän näyttää oikeasti olevansa erittäin pahoillaan ja yrittää paljon enemmän. Hän auttaa minua yrityksessä, tekee kotitöitä, lopetti netissä roikkumisen ja hoitaa lapsiamme paljon paremmin kuin viime vuodet. Muutos on iso, mutta mistä se johtuu? Siitä, että hän ymmärsi minun ottavan apset jos erotaan ja siitä, että nyt on kaikki tukijalat poikki? Ei ole aviomiestä jolle purkaa kiukkuaan ja pahaoloaan tai sivusuhdetta jolle puhua ja kirjoitella kiinnostuksistaan ja ajatuksiaan.

Jos minä nostan hänet pihalle hänelle ei jää oikein mitään. Tottakai ero maksaa minulle, mutta huomattavasti enemmän hänelle. Hän myös on jo myöntänyt, että jos ero tulee, niin minä saan pitää lapset. Erossa muutos olisi lapsille liian suuri jos hänelle jäisivät. Olen myös oikeasti hyvä isä ja pystyn lapseni hoitamaan vaikka yritys onkin pyöritettävänä. Se on vain ajankäytön suunnittelua.

Itselläni lapset ja urheilu ovat pitäneet pään pinnalla. Painoa on lähtenyt reilusti. En ole koskaan ollut lihava, mutta nyt liikunta on tuonut itselle lisävirtaa. Kotona lasten kanssa leikkiminen tekee hyvää myös itselle. Se mikä tuntuu oudolta on tunteiden hiipuminen "vaimoa" kohtaan. Keskustelen, autan ja halaan häntä, kun hänellä on paniikki päällä. Kuitenkin ne tunteet joita oli joskus, niin nyt ei niitä enää ole. Olen surullinen, että hän vasta nyt huomaa mitä meillä oli ja itkee menetettyjen asioiden perään. Hän puhuu oman elämänsä loppumisesta yms. No maksan hänelle terapiaa, jossa voi puhua asioistaan ja tuntemuksistaan. Tottakai kuuntelen häntä, mutta uhreja on kyllä aviomies ja lapset eikä hän tässä asiassa.

En kuitenkaan tee mitään hätiköityjä päätöksiä. En heitä häntä pihalle tällä hetkellä. Olen ns. vapaa etsimään mikä minulle on tärkeää. Lapseni kuuluvat elämääni, mutta nyt on minunki korkea aika katsoa omaa elämääni uusilla silmillä. "Vaimo" saa yrittää korjata asioita. Jos pitkä historiamme on hänelle tärkeä, niin hän tulee tekemään paaaljon asioita, jotta saisi edes jotain takaisin. Vuosia tässä menee ja en tiedä mihin asiat johtaa.

Ja Amassados. Sinä et ole tehnyt asioita väärin. Hän on. Jos pettävä osapuoli ei myönnä tekojaan ja lähde sieltä asioita purkamaan, niin ei kannata uhrata aikaa moiseen. Meillä vaimo on nyt vihdoin terapian ja keskustelujen jälkeen myöntänyt, että syy petokseen on hänessä. Näin hän ihan itse asian päätteli ja ajatteli muutamia viikkoja sitten. Sen jälkeen hän romahti täysin ja nyt yrittää kasvaa ihmisenä. Katsotaan miten hän onnistuu. Se ei poista tekoja, mutta antaa hänelle mahdollisuuden pärjätä elämässä.

Voimia Amassados kipeiden asioiden kohtaamiseen. Loppujen lopuksi se kannattaa aina sillä meillä on vain yksi elämä jonka saamme täällä elää.

Hei🌻🙂🌻
Taranis: reilu vuosi on tässä mennyt samankaltaisissa tuntemuksista, kuin sinulla.
Tämä avioliitto on sitä vain papereissa.
Yrityksistä huolimatta en ole löytänyt entisiä rakkauden tunteita miestäni kohtaan.
Luottamus ei ole myöskään palautunut.
Niin huonolla hetkellä aviomieheni toiseen naiseen retkahti. Luulin hänen olevan tukenani sairastuttuani fyysisesti mutta eipä näin ollutkaan.
Hän ajatteli vain ja ainoastaan itseään.
Mitään selitystä pettämiselle ei vielä tänäkään päivänä ole tullut.
Hän vain kuulemma jotenkin sekosi burn outissaan, yrittäjänä.

Taranis kirjoitti 10.3.2014 9:12

Viime viikot on mennyt lueskellessa viestejä. Olen nyt yli kuukauden elänyt vuoristoradassa, jossa tunteet heittelee laidasta laitaan. Välillä tunne, että haluaa jatkaa nousee pintaan ja kohta taas tekee mieli nostaa vaimon tavarat ulos kodista. Olemme keskustelleet paljon ja terapiassakin on käyty. Se ei kuitenkaan muuta tilannetta, että avioliittomme sellaisena kun se on ollut on loppu.…

…Jossakin vaiheessa joku kirjoitti, että älä petä, niin olen vahvempi kuin hän. Tilanne tosiaan on se, että minä en enää voi pettää, koska ei ole parisuhdetta jota pettää. Asumme tällä hetkellä saman katon alla, mutta "parisuhde" jossa elämme ei olee suhde jossa voisi pettää. Minusta rakkaus katosi. Tunne kun olen "vaimoni" kanssa on enemmänkin tutun kanssa keskustelua ja seksikin on ihan ok, mutta omalla puolella tunteet puuttuu.

Vaimo on tajunnut nyt tekonsa vakavuuden. Hän näyttää oikeasti olevansa erittäin pahoillaan ja yrittää paljon enemmän. Hän auttaa minua yrityksessä, tekee kotitöitä, lopetti netissä roikkumisen ja hoitaa lapsiamme paljon paremmin kuin viime vuodet. Muutos on iso, mutta mistä se johtuu? Siitä, että hän ymmärsi minun ottavan apset jos erotaan ja siitä, että nyt on kaikki tukijalat poikki? Ei ole aviomiestä jolle purkaa kiukkuaan ja pahaoloaan tai sivusuhdetta jolle puhua ja kirjoitella kiinnostuksistaan ja ajatuksiaan.

Jos minä nostan hänet pihalle hänelle ei jää oikein mitään. Tottakai ero maksaa minulle, mutta huomattavasti enemmän hänelle. Hän myös on jo myöntänyt, että jos ero tulee, niin minä saan pitää lapset. Erossa muutos olisi lapsille liian suuri jos hänelle jäisivät. Olen myös oikeasti hyvä isä ja pystyn lapseni hoitamaan vaikka yritys onkin pyöritettävänä. Se on vain ajankäytön suunnittelua.

Itselläni lapset ja urheilu ovat pitäneet pään pinnalla. Painoa on lähtenyt reilusti. En ole koskaan ollut lihava, mutta nyt liikunta on tuonut itselle lisävirtaa. Kotona lasten kanssa leikkiminen tekee hyvää myös itselle. Se mikä tuntuu oudolta on tunteiden hiipuminen "vaimoa" kohtaan. Keskustelen, autan ja halaan häntä, kun hänellä on paniikki päällä. Kuitenkin ne tunteet joita oli joskus, niin nyt ei niitä enää ole. Olen surullinen, että hän vasta nyt huomaa mitä meillä oli ja itkee menetettyjen asioiden perään. Hän puhuu oman elämänsä loppumisesta yms. No maksan hänelle terapiaa, jossa voi puhua asioistaan ja tuntemuksistaan. Tottakai kuuntelen häntä, mutta uhreja on kyllä aviomies ja lapset eikä hän tässä asiassa.…
… "Vaimo" saa yrittää korjata asioita. Jos pitkä historiamme on hänelle tärkeä, niin hän tulee tekemään paaaljon asioita, jotta saisi edes jotain takaisin. Vuosia tässä menee ja en tiedä mihin asiat johtaa. …
…Meillä vaimo on nyt vihdoin terapian ja keskustelujen jälkeen myöntänyt, että syy petokseen on hänessä. Näin hän ihan itse asian päätteli ja ajatteli muutamia viikkoja sitten. Sen jälkeen hän romahti täysin ja nyt yrittää kasvaa ihmisenä. Katsotaan miten hän onnistuu. Se ei poista tekoja, mutta antaa hänelle mahdollisuuden pärjätä elämässä.…

Onpa jännä fiilis kirjoituksessasi Taranis... jotenkin kuulen melkoisen epätasa-arvon teidän välillänne ja kylmyyden, joka on luonnollista. Sinulla ei näytä olevan juuri tunteita. Joku muukin sanoi, että tunteet kuolevat vain pois.

Toisaalta kuulen kirjoituksestasi ylemmyydentunnetta, ei siinä sinällään mitään pahaa ole että itsetunto on kohdallaan, jotenkin tulee vaan semmonen olo, että sinulla ei ole osaa eikä arpaa tähän soppaan, antaa nyt vaan vaimoparan koittaa korjata tilannetta, en minä kuitenkaan tähän enää ryhdy.

Miksi sitten odotat ja mitä, jos et aio ryhtyä korjaamaan omalta puoleltasi tilannetta? Mulla on sellainen käsitys, että vaikka pettämiset olisivat pettäjän tekemiä, niin taustalla on usein muuta hässäkkää parisuhteessa, paitsi jos toinen on pettävää sorttia, jatkuvasti menollaan yhden jos toisen kanssa, jos ei nyt oikeasti, niin ainakin flirtin osalta ja fantasioissa.

Tarkoitan sanoa, että minusta olet aika armoton vaimollesi, jos kerran hän on tunnustanut tekonsa ja ilmiselvästi halunnut tehdä asioille jotain. Se on kahden kauppa myös näissä asioissa tuo parisuhde. En voi kuvitella, että minä jaksaisin vaimosi tilassa kovin pitkään pelkästään olla se suhdetta korjaamaan yrittävä osapuoli, jos olisin hänen housuissaan. Voisitko sinä jaksaa kovin pitkään tuollaisessa tilanteessa, jos kääntäisit tilanteen toisinpäin ja olisit itse ollut se pettävä osapuoli?

Kuulostaa, että suhteenne on sellaisenaan loppu, kun se oli. Onko mahdollista löytää suhde uudelleen? Haluatko sitä? Jos haluat sitä, voit varmaan alkaa tekemäänkin jotain sen eteen, en tarkoita tunteiden tekemistä - niitä ei voi pakottaa, mutta ainakin ottamaan huomioon vaimosi uuden yrittämisen ja astumaan ulos siitä loukkaamattomuuden tilasta, joss ilmiselvästi olet, turvapaikassa, ajattelemassa asioita "ylhäältä" tai "paremmuudesta käsin". Haavoittumattomana ja elämälle vieraana.

On ymmärrettävää haluta olla siinä tilassa, että mikään ei ainakaan satuta. Mutta siitä norsunluutornista alas ja ulos astuminen on paljon rikkaampaa elämää, vaikka satuttaakin. Sillä ne satuttamisen kysymykset tuovat myös avun ja oivalluksen, näin olen minä kokenut. Omien pelkojen ja kipujen työstäminen tuo oman itsen näkyväksi ja siihen suostuminen on suostumiseta inhimillisyyteen ja uuden alun mahdollisuuteen.

Jokainen tottakai tekee nämä päätökset itse ja omien rajojensa puitteissa. Jäin vain miettimään kirjoituksesi fiilistä tältä kannalta. Eikun tsemppiä ja oivalluksia itse kullekin kunkin omien kiperien kysymysten äärellä.🙂👍 Ei ne ole helppoja omalla kohdallani, mänty on pään edessä harva se päivä!

Hei,

Mariella, tunteita ei voi pakottaa niin kuin mm Pöllöhuuhkajan on muistuttanut. Ne tulevat ajan kanssa kun muut olosuhteet ne mahdollistavat. Luottamuksen rakentamisen kohdalla tilanne on erilainen. Voitte esimerkiksi keskustella siitä mikä aiheutta epävarmuutta ja miten toimimalla sitä epävarmuutta voi vähentää. Asiaa voisi auttaa vaikkapa se, että miehesi työpäivän jälkeen pysähdytte vähäksi aikaa juttelemaan siitä miten päivä on mennyt ja millä mielellä toinen on.

Nyt vähän villisti arvailen syytä miehesi pettämiselle, saattaa mennä pahasti metsään. Kuuluukohan miehesi peruskokemukseen se, että hän on aina ollut ja jatkuvasti on lukuisten eri suunnista tulevien odotusten puristuksessa, että hän ei saa koskaan täytettyä kaikkia odotuksia, että hän pyrkii parhain päin selviämään kiiruhtamalla hetki hetkeltä eteenpäin. Ja tämä peruskokemus on oma taakka josta on itse selvittävä. Sairastumisesi yhteydessä hänelle on tullut tilaisuus paeta tavallista ahdistavampaa tilannetta ja saamaan lohtua toiselta naiselta. Tämä velvollisuuksien pakeneminen juuri silloin kun ei olisi saanut paeta, aiheuttaa valtavan häpeän. Tähän liittyy miehesi oppimat mallit siitä miten tulee itse selvitä ja miten tunteet on peitetty. Miehesi todennäköisesti tuntee sisimmässään, että sanoi hän minkä syyn tahansa, niin se on huono syy johon voi tarttua, ja että siitä seuraa vain lisää syytöksiä. Pettäjän on vaikea nähdä kuinka näiden syytöksien vastaanottaminen helpottaa pidemmän päälle petetyn oloa, vaikka välittömänä reaktiona on viha ja raivo.

Toivotan voimia tehdä sinua miellyttäviä asioita ja että voit löytää niistä iloa.

Oi ja voi.. Tällä hetkellä tuntuu taas kaikki liian raskaalta. 😭 Täytyy kai olla luottavainen ja uskoa, että tämä on taas tällainen vaihe. Tuntuu siltä, että samat asiat popsahtelevat pintaan ikään kuin sykleissä. Niitä on ehkä käsitellyt välissä hieman eteenpäin, mutta ne tulevat taas, ehkä hieman eri muodossa.

Nyt minua vaivaa asiat liittyen siihen, miten mieheni sivusuhteeseensa päätyi. Ensin hän valehteli asiasta puolisen vuotta, sitten totuus tuli ilmi. Tai osa totuudesta? Silloin aavistukseni oli oikea, ja nyt minulla on edelleen aavistus siitä, etten kuullut kaikkea. Pitäisikö vaan yrittää antaa olla? En voi. En voi ajatella, että eläisin enää valheiden kanssa. Samalla tuntuu pahalta myös se, että "hiillostan" miestäni ja saan aikaan hänelle kurjan olon.

Meinaa järki lähteä...