Hei 🌻🙂🌻
Kun lueskelee näitä tarinoita, huomaa, että osa petetyistä rakastuu uudelleen puolisoonsa ( itselle ei tullut sellaista tunnetta) ja myös sen, että osa kumppaneista on tapapettäjiä.
Tuo viimeksimainittu laittaa kyllä pohtimaan, kannattaako suhdetta jatkaa. Minä en siihen ainakaan pystyisi, pelkäisin koko ajan sitä, milloin tulee seuraava kerta.
Mielestäni on toisen ihmisen hyväksikäyttöä se, että ylläpitää toistuvasti rinnakkaissuhteita.

Hei,

Tosiaan kovin saman tyyppisiä tuntemuksia Deadoraliven kanssa. Varsinaisesta kuherruskuukaudesta ei oikein voi puhua. Ei ollut sellaista kepeyttä kun suhteen alussa. Todella pahan olon vastapainona tosiaan välillä tuntui paremmalta kuin ehkä koskaan parisuhteessa. Mielen myllerrys on niin voimakasta, että sitä ei pystynyt kuvittelemaan ennen kuin koki. Stressihormonien ja hyvänolon hormonien määrät taitavat vaihdella enemmän kuin koskaan ennen. Lienee väistämätöntä, että tunteiden tasaantuessa, myös äärimmäiset hyvän olon tunteet tasaantuvat. Jos katkeruus ja viha pääsevät voitolle, jäävät jäljelle vain ne ikävät tunteet. Täytyy yrittää pitää kiinni niistä hyvistä asioista ja antaa niiden ikävien asioiden haalistua.

Vanhaan ei ole tarpeen yrittääkään palata. Molemmat ovat tietoisempia suhteestamme ja tunteistamme. Molemmilla on halu parantaa toistemme kohtaamista ja toistemme ymmärtämistä. Tuntuu, että on vain kovin vaikeaa muuttaa asioita kun ei ole muuta mallia. Voimakas keskinäisen rakkauden tunne on kannatellut hyvin viime kuukaudet. Pelkkä rakkaus ei kuitenkaan takaa, että onnistumme muuttamaan toimintamallejamme. Nyt ei vain haluaisi hukata mahdollisuutta hyvään muutokseen. Ei haluasi, että pettämisestä jää vain ikäviä mielikuvia ja muistoja. Edelleen on vahva tunne, että samalla kun mieli on rikki, sitä voi kasata niin, että syntyy jotain hyvää. Ainakin haluasin säilyttää paremman yhteyden omiin ja vaimon tunteisiin ja rakentaa paremman vuorovaikutuksen vaimon kanssa. Näiden myötä sitä osaa ja uskaltaa paremmin elää omana itsenään samalla kun osaa ja uskaltaa ottaa toisen paremmin huomioon omana itsenään.

Ihmismieli on mutkikas ja mielenkiintoinen ja viime kuukaudet sitä on tullut miettineeksi poikkeuksellisen paljon. Ainakin tämänkaltainen tietoisuus on lisääntynyt ja se jo sinänsä antaa mahdollisuuksia parisuhteeseen.

Kaikille voimia ja hyvää jatkoa.

Hei 🌻🙂🌻
Beren: teillä on varmasti parempi mahdollisuus luoda uutta suhdetta, koska vaimosi suostui terapiaan.
Psykiatrini mielestä myös meille paras hoitomuoto olisi pariterapia. Siinä on vaan se mutta, kun mies ei lähde.
Edelleenkin minä teen useimmiten keskustelualoitteet ja se rassaa mieltäni.
Mistään henkilökohtaisesta ei juurikaan keskustella. Näin on ollut aina.
Siksipä se ärsyttääkin, että toiselle naiselle riitti asiaa ja aikaa 😳
Huomaan, että olen itsekin passivoitunut. Liekö hyvä vai huono asia tässä tilanteessa...
Työongelmistaan mies puhuu ja tuolloin yritän olla vastaanottavainen ja jotakin kommentoin pyydettäessä.

Hei🌻🙂🌻
Ps. Beren: häiritseekö sinua se, että vaimosi salasi suhteensa aika pitkään ja sattumalta sait sen tietoosi? Harvemmin pettäjät tosin taitavat itse kertoakaan ulkopuolisista suhteista, mikäli eivät sitten ole päättämässä parisuhdettaan.

Hei Mariella,

Kyllä tietysti häiritsee se, että vaimolla ei ollut koskaan tarkoitus paljastaa pettämistä. Sitä tuntee tulleensa sekä petetyksi, että eläneensä valheessa. Kyllähän olisi näyttäytynyt vähemmän valheellisena, jos olisi itse kertonut suhteesta. Tosin luulenpa, että en varmaan olisi itsekään paljastanut myöhemmin mikäli minulla olisi ollut suhde joka ei olisi paljastunut. Vaimo halusi suojella minua ja meidän suhdetta salaamalla pettämisensä. Tämä on helppo ymmärtää ja uskoa. Vaimo kärsi sekä salaamisesta että omantunnon tuskia ja hän pyrki unohtamaan suhteensa mahdollisimman tarkkaan. Hän ajatteli, että hän kärsii salaamisen kun kerran meni pettämäänkin.

Vaimo on kysynyt, olisinko halunnut, että hän olisi kertonut suhteestaan silloin kun rinnakkaissuhde oli käynnissä. Näin on kyllä varmasti parempi kun ei tarvitse miettiä mikä on rinnakkaissuhteen tilanne ja tulevaisuus. Minulla on nyt varmasti selvästi helpompaa kuin niillä jotka elävät tukallisessa epätietoisuudessa.

Nykyistä tilannetta vähän parempi olisi kun vaimo olisi tilanteen mentyä ohi, itse kertonut suhteestaan. Mutta ymmärrän, että sopivaa tilannetta kertoa ei koskaan tullut ja näyttihän siltä, että jatkamme kuin mitään pettämistä ei olisi koskaan tapahtunut.

Olisinko sitten mielummin elänyt niin, etten olisi koskaan saanut tietää pettämisestä? Vaikea sanoa. Toisaalta olisi säästynyt tältä tuskalta mutta toisaalta tuntuu pahalta, että olisi elänyt loppuelämänsä valheessa. Tähän osaa paremmin vastata vasta vuosien päästä kun tietää kuinka raskaalta pettäminen ajan mittaan tuntuu ja mitä uuden suhteen rakentaminen tuo tullessaan. Yhtenä syynä pariterapian aloittamiselle oli se, että ei tarvitsisi harmitella sitä, että pettäminen paljastui. Että voisi jota myöhemmin ajatella, että pettäminen kääntyi lopulta parhain päin. Ainakin nyt minulla on kaikkiaan tietoisempi ja valppaampi mieli ja tämän mielen pyrin kanavoimaan positiiviseen suuntaan.

Mariella, miten lääkärisi kommentoi masennuslääkkeittesi vaikutusta tunteiden latistumiseen?

Hei 🌻🙂🌻
Beren: ei meilläkään ehkä ollut tarkoitus paljastaa mutta ollessani pari kuukautta sinnikäs, mies murtui.
Nythän se tietenkin vaikuttaa sillä tavoin, että en aina ihan heti voi uskoa siihen, mitä hän asioista sanoo. Helpompaa olisi, mikäli koko tunnustus olisi tullut heti, kun epäilyni alkoivat.
Mutta; tämä on jälkiviisautta ja uskon, että jotain rehellisyydestä mies on kuitenkin noiden tapahtumien kautta oppinut.
Hänelle tulee herkästi nimittäin huono ja syyllinen olo, jos jostain pettämiseen liittyvästä esim.yleisellä tasolla keskustellaan.
Uskon, että vaimollasi on ollut vaikea ja syyllinen olo. Julkitulo tavallaan kevensi tätä taakkaa, vaikka toisaalta se taakka siirtyi sinun työstettäväksi.
Voimia siihen ja terapiaan.
Ps. Lääkitystä muutettiin, kun kerroin oireistani. Vielä en ole eroa huomannut, sillä nämä lääkkeet toimivat viiveellä.

Hei,

Deadoralive, voitko kertoa enemmän pariterapiastanne, esim. mitä kautta se ensisijaisesti on auttanut, millä tavalla siellä on käsitelty asioita ja millä tavalla niitä on pyritty korjaamaan?

Ajattelia, jäin miettimään kun kirjoitit, että et enää kärsi miehesi pettämisen takia, että et enää jaksa. Onko mielesi lähinnä väsynyt ja turtunut kärsimään vai oletko löytänyt/ottanut uuden näkökulman parisuhteeseen? Omalla kohdallani tilannetta helpottaa se, että vaimo katkaisi itse suhteen ja ymmärsi minkä virheen teki ja voin olla hyvin luottavainen, ettemme joudu uudestaan samaan tilanteeseen. Pettämisen uusiminen romuttaisi niin paljon, että sen hyväksyminen tuntuu nyt ylivoimaiselta.

Mariella, tuntuu haastavalta, että yrität luoda puolisoosi uutta suhdetta, siinä kun tunteet ovat tärkeitä ja samalla sinulla on ilmeisen voimakas lääkitys joka latistaa tunteita. Toivotan kärsivällisyyttä olon paranemisen kanssa. Sinulla on niin monta asiaa käsiteltävänä, että kärsivällisyyttä tarvitaan. (kuvaavaa, että kärsivällisyyden kantana on kärsimys eli kyky kärsiä tietäen, että se jatkuu aikansa mutta ei ikuisesti)

Jossain vaiheessa vaimo harmitteli sitä, että oli niin huolimaton, että pettäminen paljastui. Se tuntui tietysti pahalta, että harmitteli paljastumista, ei sitä, että oli pettänyt. Ei hän sitä kylläkään näin tarkoittanut, kärsi pettämisestä mutta oli jo ehtinyt tottua siihen, että pettämisen voi unohtaa ja haudata syvälle mielen syövereihin ja sitten äkkiarvaamatta joutui asian kanssa kasvotusten omaa huolimattomuuttaan. Terapeutti epäili, että vaimo mahdollisesti alitajuisesti toivoi, ainakin jossain määrin paljastuvansa ja tavallaan jätti asian vähän sattuman varaan. Vaimo tuntee tässä vaiheessa pettämisen paljastumisesta sekä huojennusta että tuskaa.

Toivotan kaikille voimia etsiä ja löytää elämäänsä hyviä asioita.

Moi.

Ajattelin hieman lattaa taas kuulumisia. Sain käsiini Fisherin Jälleenrakennus kirjan. Kirjaa voin suositella varauksetta eron kanssa tuskaileville. Olen itse saanut todella hyvin ymmärrystä, miksi meille kävi näin kuin kävi. Ajattelin ensin lukea kirjan läpi ja palata sitten uudelleen kappaleisiin ja tehtäviin. Tuon ymmärryksen kautta olen pystynyt keskittymään itseeni ja jälleenrakennukseen. Luulen, että pääsen kunnolla vauhtiin vasta vaimoni poismuuton jälkeen. Irrottautuminen tuntuu olevan yksi vaikeimmista asioista, mistä pitää päästä ylitse. Lisäksi olen kokenut hyviksi vinkeiksi ne mallit, millä voidaan auttaa lasta pääsemään vanhempien eron ylitse. Olen luvannut keskittyä itseeni ja lapseen mahdollisimman paljon, jotta saisin elämän taas raiteilleen edes jotenkin. Kyllä tämä tästä jotenkin suttaantuu. Onneksi minulla on hyvät tukiverkot, joten en jää yksin näitä murehtimaan.

Jaksamista kaikille eron kanssa painiville.

Hei 🌻🙂🌻
Sammy75: voimia sinulle eroprosessin työstämiseen.
Tänään hämmennyin: kerroin pojan perheelle paikallislehdessä olleesta artikkelista, jossa tuntemamme mies kertoi olleensa uskoton vaimolleen.
Sain tästä kertomisesta voimakkaat arvostelut mieheltä. Mehän ei olla enää muuten puhuttu omasta kriisistämme täällä kotona enää.
Koin tämän kontrolloinniksi: eli mistään pettämiseen liittyvästä ei saa puhua, vaikka olisikin joku muu kyseessä???
Ahdistaa tämmöinen rajoittelu. Mietin, miksi häntä pitää aina muistaa ajatella, ennenkuin suunsa aukaisee. Nytkään en hoksannut, että hän voisi ottaa itseensä tuosta toisesta henkilöstä koskevasta asiasta.
Ihan, kuin minä olisin se " pahantekijä", jonka täytyy vaieta. Näin ainakin tapahtuneen tilanteen itsessäni koin. ☺️

Jes toi Fisher on myös mulla käytössä ja se kummasti auttaa, pahinta on kun ei tiedosta mikä mättää itsen sisällä ja tunteet vaan myllertää, mutta kun niitä suostuu kattelemaan tai kirjottamaan tai puhumaan auki ja keskustelemaan kirjan kanssa, niin aina jotain nytkähtää eteenpäin.

Joku sanoo sulle, ellei ole jo sanonut, että mitä tuota murehdit, on nuita naisia maalima täynnä, mutta... ne omat tunteet on vaan käytävä läpi ollakseen oma itsensä, ja kasvaakseen erillisyyteensä. Itsellisyyteen. Irti eksästä ja muistoistakin ja tulevaisuuden unelmistaan.

Olen vasta puolivälissä työstämistä Fisherin mukaan, kun välillä on aina pitänyt palata hieman takaisin päin. Voi kun tunteiden työstämistä opetettaisiin edes koulussa...🙂👍 Tsemppiä matkallesi!

Hei taas ja hyvää ystävänpäivää kaikille! 🙂

Itse puolestani olen nyt puolessa välissä Shirley P. Glass:in ”Not just friends” –kirjaa, jota väestöliitossakin näköjään lueskellaan. Se on auttanut ymmärtämään pettämiseen johtaneita syitä, omia tunteita sekä vaimon haluttomuutta keskustella asiasta. Kirjoittajan mukaan pettäjä on kuitenkin paradoksaalisesti sekä haavoittaja että myös parantaja. Hänen kykynsä empatiaan ja asian perinpohjaiseen käsittelyyn ovat edellytyksenä sekä petetyn että parisuhteen ”parantumiseen”. Jos molemmat tosissaan haluavat tehdä suhteen eteen töitä, pettäminen voi ihan oikeasti toimia jonkinlaisena välttämättömänä pahana siinä mielessä, että suhteessa pielessä olleita asioita ei ehkä muuten tulisi käsiteltyä. Itse ainakin koen tämän hyvin voimakkaasti, ehkä johtuen siitä, että suhteemme oli jo pidemmän aikaa ollut jatkuvasti huononemaan päin, ja kriisin seurauksena on ollut pakko nostaa kissa pöydälle ja puhua parisuhteesta ja sen ongelmista. Olen monesti miettinyt sitä, olisiko suhde voinut ilman pettämistä korjaantua sellaiseksi kun se nyt on. Ehkä, mutta todennäköisesti katalysaattoriksi olisi tarvittu joku vastaava kriisi (perheväkivalta, asumusero), joka olisi pakottanut tosissaan tarkastelemaan suhdetta ja tekemään päätöksen yhdessä jatkamisesta.

Miekkonen: mulla on ollut silloin tällöin muutama aika pahakin masennuspäivä ja yleiselläkään tasolla ei hirveästi mikään kiinnosta. Pariterapeutin mukaan tuon kiinnostuksen puutteen voi tulkita ainakin omassa tilanteessani siten, että elämäni prioriteetit ovat hakusessa pettämistrauman jäljiltä; olen kaiketi kyseenalaistamassa sitä, mitä oikeasti haluan elämältäni: mitä työtä haluan tehdä, missä haluan asua, ketkä ovat oikeita ystäviäni, miten haluan käyttää vapaa-aikani, rahani, jne. Mutta jos tuntuu, että masentuneisuus jatkuu pitkään/pahenee/vaikeuttaa oleellisesi elämää, niin eivät ne lääkkeet mielestäni ihan huono vaihtoehto ole, varsinkaan jos pystyy samalla käymään yksilöterapiassa.

Mariella: ikävä tosiaan jos miehesi ei näe, miten tärkeä pariterapia sinulle olisi ja miten asiasta keskusteleminen kolmannen osapuolen kanssa voisi auttaa asiassa. On toisaalta hyvin ymmärrettävää, ettei hän halua pettämisestä keskustella ja on todella vaikea sanoa, mikä olisi ensinnäkin sellainen ajallinen määrä, jota pettäjälta voisi kohtuudella vaatia? Tunti/viikko? Voi myös helposti käydä niin, että petetyllä olisi hyvin paljon tarvetta kertoa omista ajatuksistaan, tunteistaan ja peloistaan, mutta pettäjän kannalta tämä voi kuulostaa saman toistamiselta ja syyllistämiseltä. Huonolla hetkellä olen huomannut että omien tuntemuksien ja ajatusten kirjaaminen ylös paperille auttaa itse asiassa enemmän kuin avautuminen puolisolle. Tuo luottamuksen palautuminen on juuri se iso juttu, minkä pettäminen aiheuttaa ja jonka korjaaminen vaatii paljon aikaa ja työtä. Itselläni on tuon luottamuksen suhteen häilyvä tilanne; toisaalta jollain tasolla uskon, ettei vastaava voisi enää sattua, toisaalta kun vaimo tulee salsa-tunnilta 10 minuuttia myöhässä, olen heti kärppänä kysymässä oliko hän jäänyt jonkun (miehen) kanssa juttelemaan. 🙄

Beren: on luonnollista, että pettämisen paljastuminen vahingossa haittaa enemmän kuin jos asianosainen olisi siitä oma-aloitteisesti kertonut. Onhan se rankkaa ajatella, että toinen pystyy viettämään jonkinlaista kaksoiselämää ja pitämään asian salassa pitkään. Kyllä sitä usko toisen rehellisyyteen saa ihan kunnon kolauksen. Meillä itse asiassa vaimo jätti kertomatta osaksi senkin takia, että olin joskus naimisiin mennessämme hänelle kertonut, etten sitten halua kuulla mistään pettämisistä, pitäköön omana tietonaan ja kärsiköön itse huonosta omasta tunnosta vaikka sitten hautaan saakka. Omalta puoleltani ei ihan loppuun asti mietitty siinä mielessä, että ainakin meidän tapauksessa tämä vaimon huono omatunto haittasi parisuhdettamme. Hän ei vaan saanut asiaa sanottua missään vaiheessa vaikka jotenkin vaistosi, ettei suhteemme voisi korjaantua, ellei tätä asiaa käsitellä.

Pariterapiasta sen verran, että siinä ollaan lähdetty aika syvältä liikkeelle, omista perhetaustoista jne. Välillä tuntuu siltä, että haluaisin saada ennemminkin jotain pikavinkkiä siitä, miten tästä pettämisestä pääsisi nopeasti yli, mutta ymmärrän kyllä, että tulevaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että tunnistamme niitä suhteeseemme vaikuttaneita ja edelleen vaikuttavia tekijöitä, jotka voivat olla sille uhkana, eivätkä vain pettämisen muodossa. Mutta jos jotain konkreettisesti voisi sanoa, niin ensisijaisesti pariteparia on auttanut hyväksymään tämän pettämiseen liittyvän ”vuoristoradan” sekä omat, välillä hyvinkin sekavat tunteet, sitä kun ehti jo välillä miettiä, että onko tässä hulluksi tulossa. Toiseksi sen näkeminen, miten voimakkaasti oma perhetausta vaikuttaa suhteessa ja suhtautumisessa puolisoon, on myös auttanut paljon.

Näin ystävänpäivän lähestyessä loppuaan voisin vielä sanoa, että erityisen hienoa tässä jälkipyykissä on ollut huomata se, miten puolisosta on tullut ystäväni. 🙂 Ja ehkäpä, jos sitä vain jaksaisi kohdella puolisoaan aina yhtä hyvin kuin ystäviään ja kunnioittaisi yhtä paljon kuin ystäviään, parisuhteen saisi lopulta niin vahvaksi, että tämä pettäminen olisi vain kuin pieni, mitätön särö mittaamattoman arvokkaassa Ming-vaasissa.

Voimia kaikille!

Hei,

Deadoralive, kovin on tutun tuntuisia tuntemuksia ja valaisevaa lukea kun niitä hyvin erittelit. Laitan muistiin tuon kirjavinkin. Olen muutaman kerran muistuttanut vaimoa, että hänellä on mahdollisuus korjata aiheuttamaansa tilannetta, että vaikka tehty mikä tehty niin hän voi suuresti vaikuttaa siihen miten se jatkossa vaikuttaa. Vaikka hän tämän ymmärtääkin, puhuminen tuntuu hänestä silti pahalta.

Terapian osalta on selvästikin vain lähdettävä siitä, että mitään mielen pikakelausta ei voi tehdä. Ja toisaalta meidänkin kohdalla on hyvä, että parisuhdetta käydään syvemmältä läpi. Minulla on niissä pettämiseen liittyvissä ikävissä mielikuvissa jossain määrin kaksi tasoa joita voisi kutsua vaikka sivistyksen tasoksi ja eläimelliseksi tasoksi. Aivojen pintakerroksen tasolla sitä tuntee, että keskinäinen sopimus ja luottamus on rikottu, on toimittu epärehellisesti. Eläimellisemmällä tasolla sitä on loukkaantunut kun vieras uros on tullut reviirille. Sitä näkee vieraan miehen vaimonsa kimpussa. Voin paremmin ymmärtää miten terapia auttaa tuolla sivistyksen tasolla, ymmärryksen tasolla. Ymmärtää miten parisuhde ei ole toiminut oikealla tavalla ja miten puoliso on hakenut tiettyjä asioita parisuhteen ulkopuolelta. Näitä asioita kuvittelen ymmärtäväni jo nyt jonkin verran. Nähtäväksi jää miten terapia toimii viettitasolla. Voi olla, että vain aika haalistaa noita tuntemuksia ja ne menettävät vähitellen tehonsa.

Sanasi ystävyydestä parisuhteessa olivat koskettavia. Meillä on keskinäistä rakkautta, sitoutumista ja välittämistä ja kyllä puoliso on myös hyvä ystävä. Kuitenkin olemme jossain määrin pelänneet uskoutua toiselle kuin hyvälle ystävälle. Jotain puutteita on ollut jollain perusluottamuksen tasolla, vaikka en ole pelännytkään pettämistä. Pelko on liittynyt puolin ja toisin ainakin toisen avoimeen kohtaamiseen. Tulee mieleen laulu ”Pettävällä jäällä”, se miten uskallamme heittäytyä toisen kanssa elämään. Meilläkin perhetaustalla, niin kuin varmaan kaikilla, on suuri merkitys. Olemme olleet siitä jo aikaisemmin jollain tavalla tietoisia mutta mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea ja miten tulemme käsittelemään.

Parisuhde vaatii paljon enemmän taitoa kuin autolla ajaminen ja on varma asia naimisiin mennessä toisin kuin sotaan joutuminen varusmiehillä ja silti sotimista harjoitellaan kuukausikaupalla ja ajokortti on pakollinen. Naimisiin menoon pitäisi kuulua kunnollinen parisuhdekurssi ja muutaman vuoden välein kertauskurssi. Elämänlaatu ja tyytyväisyys avioliitoissa paranisivat sekä avioerojen aiheuttamat kustannukset ja kärsimykset vähenisivät.

Toivotan kaikille voimia ja ymmärrystä.

Hei deadoralive,
aikaisin herättyäni selailin tämän foorumin muita ryhmiä ja löysin tämän kirjoituksesi ja se on kuin meillä tapahtunut. Olen tuolla kirjoitellut toisessa ryhmässä.

Kirjoitit todella upeasti, ajattelen itsekin näin ja nykyään tuntuu että miehenikin ajattelee näin. Koko tekstisi on todella kypsän ihmisen tekstiä ja varsinkin seuraava kohta sai minut hyvälle mielelle:
"Näin ystävänpäivän lähestyessä loppuaan voisin vielä sanoa, että erityisen hienoa tässä jälkipyykissä on ollut huomata se, miten puolisosta on tullut ystäväni. 🙂 Ja ehkäpä, jos sitä vain jaksaisi kohdella puolisoaan aina yhtä hyvin kuin ystäviään ja kunnioittaisi yhtä paljon kuin ystäviään, parisuhteen saisi lopulta niin vahvaksi, että tämä pettäminen olisi vain kuin pieni, mitätön särö mittaamattoman arvokkaassa Ming-vaasissa."

Kirjoituksesi sain minut nyt tajuamaan jotain, kiitos!

deadoralive kirjoitti 15.2.2014 0:1

Hei taas ja hyvää ystävänpäivää kaikille! 🙂

Itse puolestani olen nyt puolessa välissä Shirley P. Glass:in ”Not just friends” –kirjaa, jota väestöliitossakin näköjään lueskellaan. Se on auttanut ymmärtämään pettämiseen johtaneita syitä, omia tunteita sekä vaimon haluttomuutta keskustella asiasta. Kirjoittajan mukaan pettäjä on kuitenkin paradoksaalisesti sekä haavoittaja että myös parantaja. Hänen kykynsä empatiaan ja asian perinpohjaiseen käsittelyyn ovat edellytyksenä sekä petetyn että parisuhteen ”parantumiseen”. Jos molemmat tosissaan haluavat tehdä suhteen eteen töitä, pettäminen voi ihan oikeasti toimia jonkinlaisena välttämättömänä pahana siinä mielessä, että suhteessa pielessä olleita asioita ei ehkä muuten tulisi käsiteltyä. Itse ainakin koen tämän hyvin voimakkaasti, ehkä johtuen siitä, että suhteemme oli jo pidemmän aikaa ollut jatkuvasti huononemaan päin, ja kriisin seurauksena on ollut pakko nostaa kissa pöydälle ja puhua parisuhteesta ja sen ongelmista. Olen monesti miettinyt sitä, olisiko suhde voinut ilman pettämistä korjaantua sellaiseksi kun se nyt on. Ehkä, mutta todennäköisesti katalysaattoriksi olisi tarvittu joku vastaava kriisi (perheväkivalta, asumusero), joka olisi pakottanut tosissaan tarkastelemaan suhdetta ja tekemään päätöksen yhdessä jatkamisesta.

Miekkonen: mulla on ollut silloin tällöin muutama aika pahakin masennuspäivä ja yleiselläkään tasolla ei hirveästi mikään kiinnosta. Pariterapeutin mukaan tuon kiinnostuksen puutteen voi tulkita ainakin omassa tilanteessani siten, että elämäni prioriteetit ovat hakusessa pettämistrauman jäljiltä; olen kaiketi kyseenalaistamassa sitä, mitä oikeasti haluan elämältäni: mitä työtä haluan tehdä, missä haluan asua, ketkä ovat oikeita ystäviäni, miten haluan käyttää vapaa-aikani, rahani, jne. Mutta jos tuntuu, että masentuneisuus jatkuu pitkään/pahenee/vaikeuttaa oleellisesi elämää, niin eivät ne lääkkeet mielestäni ihan huono vaihtoehto ole, varsinkaan jos pystyy samalla käymään yksilöterapiassa.

Mariella: ikävä tosiaan jos miehesi ei näe, miten tärkeä pariterapia sinulle olisi ja miten asiasta keskusteleminen kolmannen osapuolen kanssa voisi auttaa asiassa. On toisaalta hyvin ymmärrettävää, ettei hän halua pettämisestä keskustella ja on todella vaikea sanoa, mikä olisi ensinnäkin sellainen ajallinen määrä, jota pettäjälta voisi kohtuudella vaatia? Tunti/viikko? Voi myös helposti käydä niin, että petetyllä olisi hyvin paljon tarvetta kertoa omista ajatuksistaan, tunteistaan ja peloistaan, mutta pettäjän kannalta tämä voi kuulostaa saman toistamiselta ja syyllistämiseltä. Huonolla hetkellä olen huomannut että omien tuntemuksien ja ajatusten kirjaaminen ylös paperille auttaa itse asiassa enemmän kuin avautuminen puolisolle. Tuo luottamuksen palautuminen on juuri se iso juttu, minkä pettäminen aiheuttaa ja jonka korjaaminen vaatii paljon aikaa ja työtä. Itselläni on tuon luottamuksen suhteen häilyvä tilanne; toisaalta jollain tasolla uskon, ettei vastaava voisi enää sattua, toisaalta kun vaimo tulee salsa-tunnilta 10 minuuttia myöhässä, olen heti kärppänä kysymässä oliko hän jäänyt jonkun (miehen) kanssa juttelemaan. 🙄

Beren: on luonnollista, että pettämisen paljastuminen vahingossa haittaa enemmän kuin jos asianosainen olisi siitä oma-aloitteisesti kertonut. Onhan se rankkaa ajatella, että toinen pystyy viettämään jonkinlaista kaksoiselämää ja pitämään asian salassa pitkään. Kyllä sitä usko toisen rehellisyyteen saa ihan kunnon kolauksen. Meillä itse asiassa vaimo jätti kertomatta osaksi senkin takia, että olin joskus naimisiin mennessämme hänelle kertonut, etten sitten halua kuulla mistään pettämisistä, pitäköön omana tietonaan ja kärsiköön itse huonosta omasta tunnosta vaikka sitten hautaan saakka. Omalta puoleltani ei ihan loppuun asti mietitty siinä mielessä, että ainakin meidän tapauksessa tämä vaimon huono omatunto haittasi parisuhdettamme. Hän ei vaan saanut asiaa sanottua missään vaiheessa vaikka jotenkin vaistosi, ettei suhteemme voisi korjaantua, ellei tätä asiaa käsitellä.

Pariterapiasta sen verran, että siinä ollaan lähdetty aika syvältä liikkeelle, omista perhetaustoista jne. Välillä tuntuu siltä, että haluaisin saada ennemminkin jotain pikavinkkiä siitä, miten tästä pettämisestä pääsisi nopeasti yli, mutta ymmärrän kyllä, että tulevaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että tunnistamme niitä suhteeseemme vaikuttaneita ja edelleen vaikuttavia tekijöitä, jotka voivat olla sille uhkana, eivätkä vain pettämisen muodossa. Mutta jos jotain konkreettisesti voisi sanoa, niin ensisijaisesti pariteparia on auttanut hyväksymään tämän pettämiseen liittyvän ”vuoristoradan” sekä omat, välillä hyvinkin sekavat tunteet, sitä kun ehti jo välillä miettiä, että onko tässä hulluksi tulossa. Toiseksi sen näkeminen, miten voimakkaasti oma perhetausta vaikuttaa suhteessa ja suhtautumisessa puolisoon, on myös auttanut paljon.

Näin ystävänpäivän lähestyessä loppuaan voisin vielä sanoa, että erityisen hienoa tässä jälkipyykissä on ollut huomata se, miten puolisosta on tullut ystäväni. 🙂 Ja ehkäpä, jos sitä vain jaksaisi kohdella puolisoaan aina yhtä hyvin kuin ystäviään ja kunnioittaisi yhtä paljon kuin ystäviään, parisuhteen saisi lopulta niin vahvaksi, että tämä pettäminen olisi vain kuin pieni, mitätön särö mittaamattoman arvokkaassa Ming-vaasissa.

Voimia kaikille!

Hei kaikille,

Lueskelin tukinetin keskusteluja pettämisestä ja erityisesti tämä viestiketju kosketti. Minulla kihlatun pettäminen paljastui vasta kaksi viikkoa sitten, joten tunteet heittelevät laidasta laitaan. Minulla tilanne oli siis seuraavanlainen. Olen ollut poikaystäväni kanssa jo 6 vuotta yhdessä. Poikaystäväni oli ystävystynyt noin puoli vuotta sitten erään toisen pojan kanssa ja lopulta suhde oli muuttunut muuksi kuin ystävyydeksi. Suhdetta oli kestänyt noin 5 kuukautta tai kuten kihlattuni sanoi oli vaikea sanoa milloin suhteen tila muuttui toisenlaiseksi. Olen siis tiennyt aina, että hän on bi-seksuaali, mutta kuitenkin ollut aina enemmän kiinnostunut naisista. Seksiä heillä ei kuulemma ollut ja uskon sen jostain syystä. Koko juttu paljastui sinä päivänä, kun poikaystäväni lopetti suhteen ja kiukustunut salarakas kirjoitti minulle viestin ja tuli vielä myöhemmin illalla käymään ovellamme selvittämässä asiaa. Ihastus oli siis ollut molemminpuoleista, mutta kuulemma tunne oli erilainen kuin minun kanssani ja siksi poikaystävä laittoi suhteen poikki. Hän on sanonut haluavansa olla vain minun kanssani ja rakastaa kuulemma minua. On ollut pahoillaan ja katuu tekoaan. Olemme keskustelleet paljon ja olemme yrittäneet ymmärtää toisiamme. Minulle se on ollut erityisen vaikeaa, koska olin luottanut toiseen niin sinisilmäisesti koko ajan. Tai oikeastaan nyt kun mietin, niin jokin epäilyksen siemen oli olemassa, koska tiesin tuon kaverin olevan homo ja hänen olevan kiinnostunut poikaystävästäni. Poikaystäväni oli kuitenkin aina sanonut, että hänellä on tyttöystävä. Kuitenkaan en tavannut tätä kaveria kuin kerran, vaikka muita poikaystäväni kavereita tapasin usein.

Samaistuin erityisesti Berenin kertomukseen, koska tilanteeni vaikuttaa niin samanlaiselle. Olin aluksi shokissa, sitten varma että eroamme, sitten mietin miten paljon meillä tässä suhteessa on hyvää ja miten kuitenkin rakastan häntä ja hän haluaa olla kanssani ja haluaa kaiken kääntyvän parhain päin. Hän on tukenut minua koko ajan, ei ole syytellyt, on vastannut kaikkiin kysymyksiin, on ollut rehellinen ja halukas keskustelemaan. Hän sanoi, että aina voidaan puhua asiasta.

Meilläkin mielestäni on ollut jonkinlainen "honeymoon" vaihe eli tuntuu kuin oltaisiin lähennytty todella paljon toisiamme ja puhumme paljon ja seksiä on myös, toisin kuin ennen asian paljastumista, jolloin häntä ei useimmiten huvittanut. Kuitenkin tunteet siirtyvät laidasta laitaan. Tällä hetkellä kuitenkin on sellainen olo, että tästä selvitään ja naimisiinkin oltaisiin menossa ensi kesänä, tosin suunnitelmat nyt vähän jäissä, kun on ollut muuta ajateltavaa.

Välillä tulee kuitenkin sellainen olo, että mitä jos olen vain sinisilmäinen hölmö ja kaikki menee kuitenkin pilalle jossain vaiheessa? Pääseekö tästä asiasta yli? Ja vaikka nyt tuntuu hyvälle niin milloin tulee se päivä jolloin kaikki romahtaa taas alas?

Halu yrittää on kuitenkin suuri, minulla ja hänellä.
Halu ymmärtää on myös suuri. Hän ei oikein ole osannut vieläkään sanoa miksi ihastui toiseen, koska kuulemma meidän suhteessa ei oikeastaan ollut mitään vikaa.
Itse tietysti "psykologina" yritän keksiä syitä: huono itsetunto, pelko naimisiin menosta ja sitoutumisesta, halua kokeilla millaista olisi miehen kanssa, jotain puuttui meidän suhteesta, jokin halu lopettaa meidän suhde muttei tiennyt miten.... Ajatuksia pyörii päässä hurjaa vauhtia.

Hei,

Sinisilmätyttö, tilanteeseesi tuo oman lisänsä, että et oikein voi kilpailla miehen kanssa mikäli miehesi tuntee vetoa niihin miehisiin piirteisiin. Näin puhtaasti heterokuvioihin tottuneena, tuntuu aika hurjalta, että tämän jälkeen joudut huolestumaan sekä hänen nais- että miespuolisista ystävistään. Tulee mieleen, että turvallisuuden tunteen ja luottamuksen palautuminen on teillä tavallistakin vaikeampaa. On tosiaan aika yleistä, että kun ensin tuntuu oikein pahalta, niin sen jälkeen saattaa tuntua todella hyvältä. Tunteiden vaihtelut voivat olla hyvin rajuja puoleen ja toiseen.

Meillä oli toinen käynti parisuhdeterapeutilla. Reilun tunnin aika meni taas todella nopeasti. Kävimme läpi sitä miten vaimo alkaa olla sitä mieltä, että hän ei jaksa enää käydä läpi pettämistä, että haluaisi katsoa parisuhteen muita puolia ja eteenpäin. Itselläni on vielä aika-ajoin tarve käydä läpi lähinnä sitä mitä vaimo ajatteli ja tunsi, ei niinkään teknisiä yksityiskohtia. Terapeutti ehdotti, että sopisimme tietyn ajan, esim. kävelylenkki pari kolme kertaa viikossa jonka ajan asiaa käydään läpi. Näin minä tiedän, että keskusteluun on mahdollisuus ja vaimon ei tarvitse olla joka ilta varuillaan.

Kerroin, että minulla on edelleen ristiriitaisia tunteita ja usein vieläpä samaan aikaan. Rakastan vaimoa samaan aikaan kun inhoan hänen tekoaan. Se on rasittavaa sekä minulle että vaimolle. Mieliala voi vaihdella nopeasti laidasta laitaan. Meillä on tekemistä sen kanssa, että molemmat tarkkailevat toistensa mielialan liikkeitä ja siitä seuraa energiaa kuluttava varautunut ilmapiiri. Palaamme näihin asioihin seuraavilla käynneillä. Olemme molemmat optimistisia ja edelleen tuntuu, että voimme hyvinkin oppia keskustelemaan luottavaisemmin vaikeista asioista ja muutenkin luottamaan toisiimme varauksettomasti. Enkä nyt tarkoita juuri pettämistä vaan laajemmin toistemme kohtaamista ja toistemme huomioonottamista.

Toivotan kaikille rakentavia keskusteluja.