Hei Mariella,

Varmasti tiedätkin masennuslääkkeiden oheisvaikutuksista. Ne tuppaavat laimentamaan tunteita kaikkinensa samalla kun laimentavat pahaa oloa. Lisäksi masennuslääkkeet vähentävät lähes poikkeuksessa seksuaalista halua ja kykyä, jolloin on ymmärrettävää, että et tunne oikein mitään kun suutelet miestäsi.

Lisäksi masennuslääkkeet eivät auta suruun. Surua ja masennusta voi olla vakea tarkasti erottaa. Todennäköisesti tunnet syvää surua parisuhdettasi kohtaan samalla kun olet masentunut. Voi olla, että masennuslääkkeen seurauksena tunteesi ovat kaikkiaan laimeita ja samalla olet surullinen jolloin kokonaisuudessaan olosi on varsin alavireinen.

Tämä on tietysti vain ulkopuolisen arvailua. Joka tapauksessa masennuksen hoito on pitkäjänteistä joten kovin nopeasti ei kannata hätääntyä, vaikka tulokset viipyvät. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhteenne on lähtenyt rakentumaan uudelta pohjalta ja jollain tavalla tuntuu siltä, että olette alkaneet ymmärtää toisianne uudella tavalla.

Toivotan voimia päästä eteenpäin suhteenne rakentamisessa.

Hei 🌻🙂🌻
Beren: ajattelinkin kysyä lääkäriltäni tästä lääkeasiasta. Oloni ei sinällään ole parantunut; voisin melkein sanoa, että päinvastoin.
Tämä lääkitys on myös kipukynnyksen nostamiseen tarkoitettu. Ehkä siinä toiminut jonkin verran.
Toivoisin niin, että mies edes yhden kerran ottaisi puheeksi suhteemme ja sen tilan mutta ei.
Hän vaikenee siitä, kuin muuri.
Mikä siinä puhumisessa on niin vaikeaa ja pelottavaa?

Moi Mariella.

Tietenkin minulla on vielä toista kohtaan tunteita ja en ole pelännyt näyttää niitä. Viime viikolla oli enemmän tunnetta kuin pitkään aikaan. Tuolloin vaimoni oli ilman lääkitystä. Ilmeisesti niillä ei ollut toivottua vaikutusta, joten ne vaihdettiin. Pitkästä aikaa toinenkin näytti tunteitaan ja haki tukea sylistä omaan pahaan oloon. Tunsin, että hänen sydämessä olisi vielä jotain jäljellä minulle. No eipä tartte enää tuotakaan ihmetellä. Loppuviikosta piti päästä taas kolmannen osapuolen kanssa reissuun ja yöksi pois kotoa. Tarvitsi kuulemma jotain muuta ajateltavaa. No tänään kun tulin töistä, oli kylmä ihminen tullut taas takaisin. Oli aloittanut uuden lääkityksen. Kyllä huomasin eron ihmisessä, vaikkei ole vielä suunniteltu annostus päällä.

Töissä oli vaihteeksi rankkaa. Muutama kaveri kuittaili painon pudotustani ja kyseli mitä puoliso on tehnyt kun on painoa lähtenyt. Pala nousi kurkkuun, kun aloin selittämään, että meitä ei kohta enää ole. Fyysinen kuntoni on pitkästä aikaa hyvä ja tunnen olevani energinen. Henkisesti taas oleni tosi rikki. Tuntuu, että pohja olisi jo saavutettu, mutta sen aika näyttää. Tästä on päästävä jotenkin vain ylös. Onneksi on tukiverkkoja ympärillä.

Hei🌻🙂🌻
Kiitos Sammy75 valaisevasta viestistäsi. Luulen, että sen pohjalta taidan heittää nuo lääkkeet pois...ennemmin tunteva, kuin täysin tunteeton haluan olla.
Ja sinun roolisi ei ole helppo: välillä, kuin lähentyisitte ja sitten toinen liukuukin pois ☹️
Ikävä kuulla läppää työkavereilta, jotka eivät tiedä tilannetta.
Jospa terapia auttaisi sinua ja tunne siitä, että et ole yksin asioidesi kanssa.
Lämpimin voimahalauksin 🌻🙂🌻

Moi Mariella.

Lääkkeistä ja niiden määristä kannattaa keskustella oikeasti vain oman lääkerin kanssa. Voipi tietty olla, että olen tulkinnut tilannettakin väärin, mutta ero viime maanantaiseen oli paljon. Tietty viikon aikana on taas paljon ehtinyt tapahtua. Ei lääkkeiden käyttön aloituksen pitäisi noin selvästi näkyä, kun määrääkin nostetaan asteittain.

Työkavereiden hettämä läppä oli ihan puhtaasti tarkoitettu kannustavassa mielessä. Eihän hekään voi tietää missä kotioloissa mennään. Kyllä sieltä tukeakin ja ymmärrystä tulee. Ja toisaalta nyt mun tilanne on sielläkin tiedossa, joten saa kannustaa, mut ei oo pakko. Jossain kohtaa julkinen salaisuus voi olla ihan hyväkin. Ei tartte toisten ihmetellä ja voi tulla reilusti puhumaan, jos siltä tuntuu.

Nyt tää Jäbä lähtee duuniin...

Hei Mariella,

Olen ymmärtänyt, että miehesi ei halua enää puhua pettämisestä mutta eikö hän halua muutenkaan puhua suhteestanne silloinkaan kun otat asian puheeksi vai vain niin, ettei hän ota asiaa puheeksi omasta aloitteesta?

Pettänyt osapuoli on usein varovainen ottamaan parisuhdeasioita puheeksi, koska tuntee itsensä altavastaajaksi. Ainakin alkuvaiheessa petetty on yleensä se joka enemmän määrittää sitä miten jatketaan, mitä asioita käsitellään ja milloin. Petetty jää helposti passiiviseksi ja enemmän odottavalle kannalle, että mitä tuleman pitää. Teillä on kylläkin pettämisen paljastumisesta jo pian puolitoista vuotta joten sen puolesta voisitte päästä tasapainoisempaan parisuhteen käsittelyyn. Jos miehesi, ei ole koskaan tottunut puhumaan tunteista ja parisuhteesta, ei tämä ole helppo tilanne harjoitella. Todennäköisesti hän kokee puhumisen vaikeaksi ja stressaavaksi ja tekemisen helpoksi ja rentouttavaksi. Silloin hänen valintansa on hyvin ymmärrettävä. Uskoisin kuitenkin, että miehesi voi oppia pitämään keskusteluja antoisina. Nyt hän todennäköisesti pelkää, että keskustelu tavalla tai toisella kääntyy siihen, että hän on pettänyt ja hän on syyllinen. Asiaa voisi auttaa, jos keskusteluissa keskityttäisiin katsomaan eteenpäin.

Toivottavasti saatte tavalla tai toisella parannettua keskusteluyhteyttänne.

PS. Keskustelethan lääkärin kanssa ennen kuin teet suuria muutoksia lääkitykseen.

Hei 🌻🙂🌻
Kiitos viesteistänne 🙂🌻
Keskustelen toki lääkärin kanssa ensin, ennenkuin teen muutoksia.
Puhuminen ei ole koskaan ollut miehelläni se vahvin puoli eli aloitteellisuus jää minulle.
Tähän kriisiin sekoittuu muitakin asioita, kuin pettäminen.
Olen kokenut mieheni vähättelevän suhtautumisen koko liiton ajan. Käyn siis laajemmin läpi suhdettamme ehkä alitajuisesti.
Tänään heräsi valtava ikävän tunne kahta syksyllä opiskelemaan lähtenyttä nuoriamme kohtaan.
Elämä on muuttunut: ennen ääntä ja iloa täynnä oleva koti on nyt hiljaisempi.
Alanko siis valmistautua tyhjän pesän vaiheeseen, vaikka yksi lapsistamme on kotona vielä?
Mietin ehkä myös tätä taustaa vasten tilannettamme.
Haluaisin enemmän yhteenkuuluvuuden tunnetta puolisoni kanssa...En osaa ehkä itsekkään sitä selkeästi julkituoda.
Olen niin pelokas luottamaan...Onko siksi helpompi pysytellä " kaukana", ettei tule haavoitetuksi enää uudelleen?
Paljon on pohdiskelua ja mistä vastaukset kysymyksiin?
Ehkä niiden pitäisi löytyä omasta sisimmästä 😟

On taas pakko purkaa hieman tuntemuksia tänne. Kun tulin tänään kotiin, oli vaimo ja lapsi poissa. Soitin perään ja sain selville, että olivat sen toisen miehen luona. Tuli tosi paha olo ja oli pakko lähteä kotoa pois. On totta, etten pysty estämään hänen tekemisiään. Toivoisin silti jotain kunnioitusta. Kun hän muuttaa pois kotoa, on asia sitten hieman eri juttu. Ei tuntunut käsittävän kuinka väärin teki ja kuinka paljon taas satutti minua.

Lapsemme tuntuu takertuvan äitiin, kun hän on ollut aika paljon pois kotoa tuon kolmannen pyörän kanssa. Voisin kuvitella, että tämä olisi oirehtimista siitä, että lapsi pelkää menettävänsä äidin. Kun tulin kotiin takaisin, olivat hekin tulleet jo takaisin. Sain lapselta ihanan halauksen ja oloni parani hieman. Olen yrittänyt pyytää vaimoltani, jotta voisi rauhoittaa tilannetta hieman. Haluaisin hoitaa eron fiksusti ja ilman riitelyitä. Ei taida kyllä onnistua. Nyt tuntuu, että olen ajettu umpikujaan ja kohta en enää välitä vaikka menisi kuinka rumaksi tahansa. Lapsemme parasta tahtoisin kuitenkin ajatella. Edessä on kuitenkin pitkä ja vaikea kevät. Osa minusta toivoo, että olisi jo kesä. Voisin kuvitella olevan hieman iloisempi tuolloin.

Hei vaan kaikille.
Ajattelin päivittää tilanteeni. Minä en päässyt yli vaimoni pettämisestä ja en jäänyt odottelemaan
Kolmatta kertaa. Vaimo muutti viikonloppuna pois ja minä jäin vanhimpien lapsien kanssa ok-taloomme.
Asiat vain uudelleen ja uudelleen muistui mieleeni eikä vaimokaan jaksanut enää tätä sotkua jota kesti
vuosi. Tällä hetkellä tuntuu että tämä oli oikea ratkaisu. Nyt se saa tahollaan elää itselleen ja minä etsin
rinnalleni uskollista kumppania. Kun en enää voinut häneen luottaa niin ero kävi yhä selvemmäksi.
Onhan tämä outoa 20 yhteisen avioliittovuoden jälkeen.

Jaksamisia ja järkeviä ratkaisuja toivotellen Miekkonen

🙂🌻

Hei 🌻🙂🌻
Harmi, Miekkonen, että teille kävi näin.
Osaatko sanoa, mikä oli suurin syy siihen, että luottamus ei palautunut?
Minäkään en nimittäin ole saanut luottamusta täysin palautumaan. Ajattelen välillä, että entä jos se pettäminen tapahtuu uudelleen?
Eilen olimme iltalenkillä ja mies sanoi, ettei hän voisi ikinä kuvitella tekevänsä niin uudelleen, koska se särki minut ja sillä oli vaikutus myös häneen ja lapsiin.

Hei,

Miekkonen, kuten Mariella sanoi, tosiaan harmi, että luottamus ei palannut. Luottamus on kyllä suhteen perusta ja pidemmän päälle hyvin tärkeä edellytys suhteelle. Toivotan voimia jatkaa uudelta pohjalta.

Kävimme tänään vaimon kanssa ensimmäistä kertaa parisuhdeterapeutilla. Olimme sopineet, että mikäli jommalle kummalle tulee sellainen olo, että kaipaa ulkopuolista apua niin toinen lähtee mukaan. Tulimme melko alkuvaiheessa siihen tulokseen, että keskusteluyhteys toimii sen verran hyvin, ettemme siinä vaiheessa nähneet pariterapiaa tarpeelliseksi.

Ajan mittaan on yhtäältä käynyt selväksi, että parisuhdetta täytyy käsitellä laajemminkin ja rakentaa se uudelta pohjalta ja toisaalta, että olemme kovin urautuneita vanhoihin toimintamalleihin. Olemmehan olleet yhdessä koko aikuisikämme. Katsoimme molemmat, että on hyvä mennä pariterapiaan ja näin yrittää varmistaa, ettemme jää paikalleen junnaamaan ja vain väsytä toinen toisemme omilla pyrkimyksillämme.

Ensimmäisen käynnin perusteella voin sanoa, että terapeutti vaikuttaa oikein hyvältä ja sopivalta; tarpeeksi aamuja takana, luontevaa, miellyttävää ja tarkoituksenmukaista keskustelua. Ensimmäisellä käynnillä kartoitettiin tilannetta, keskusteltiin suhteen taustoista, molempien tuntemuksista ja siitä minkä asioiden takia olemme terapiassa. Käyntejä on noin parin viikon välein ja muutaman käynnin jälkeen arvioidaan terapian jatkoa ja tehdään alustava ohjelma. Eli tässä vaiheessa keskitytään kartoittamaan tilannetta eli miten suhde on urautunut ja sen jälkeen voimme alkaa miettiä uutta suhdetta. Tässä vaiheessa olen uteliaan odottavalla mielellä jatkon suhteen.

Voimia ja aurinkoisempia päiviä kaikille.

Heippa Beren ja kaikki muut!

Olen seurannut teidän keskusteluanne parissakin ryhmässä ja ajattelin nyt hypätä mukaan ja kertoa oman tarinani. On aika paljon seikkoja, joita haluaisin kommentoida ja kysyä teidänkin mielipidettänne. Yritän kuitenkin tässä vaiheessa pitäytyä yhdessä teemassa ja noihin muihin mieltä askarruttaneisiin seikkoihin voin sitten palata myöhemmin.

Taustasta sen verran, että olen ollut vaimoni kanssa viitisentoista vuotta naimisissa. Noin kymmenen vuotta sitten sain hänet kiinni tapailemasta erästä toista miestä. Vaimon mukaan kyse oli ollut vain ihastumisesta ja kahvittelusta ja puhelinkeskusteluista muutamien viikkojen ajan, ja hän lupasi jättää suhteen saman tien. Uskoin häntä täysin tuon suhteen lopettamisen suhteen, mutta se, oliko oikeasti tapahtunut jotain muuta tai että mitä olisi tapahtunut, jos vaimo ei olisi vahingossa jäänytkään kiinni, jäi kyllä vaivaamaan. Opin kuitenkin elämään asian kanssa, ehkä halusin mieluummin uskoa valhetta kuin tivata totuutta ja saada selvyys suhteen laadusta. Asia jäi kuitenkin varmaan jotenkin alitajuisesti vaivaamaan ja suhteemme laatu heikkeni oleellisesti seuraavien vuosien ajan. Ajattelin sen johtuvan ensisijaisesti lapsien synnystä, mutta todennäköisesti tuolla epäilylläkin oli osuutta asiaan. Muutimme pari vuotta sitten uudelle paikkakunnalle, jolloin suhde alkoi heiketä entisestään ja tämä vanha mörkö nousi pinnalle. Huomasin ajattelevani aina riitojen jälkeen (joita siis oli melkein päivittäin) sitä, että vaimoni oli kaiken muun lisäksi myös mahdollisesti pettänyt minua. En kuitenkaan uskaltanut kysyä asiasta, sillä ajattelin mahdollisen paljastumisen johtavan lopulliseen eroon.

Parisuhteemme ajautui kuitenkin niin vaikeaan tilanteeseen, että mietin jo vakavasti muuttamista pois kotoamme ja fantasioin mahdollisuudesta löytää joku, jonka kanssa voisin olla onnellinen. Tein kuitenkin päätöksen siitä, että minun tulee ensin yrittää tosissani parantaa suhdettamme ennen kuin luovutan. Suhteen parantaminen ei kuitenkaan ollut mitenkään helppoa (jos se olisi, ei kai parisuhdeongelmia ja eroja olisikaan). Meillä ei ollut vuosiin ollut kunnollista keskusteluyhteyttä ja kaikista ”herkistä aiheista”, siis suhdettamme hankaloittavista erimielisyyksistä keskusteleminen oli käytännössä mahdotonta; ne päättyivät aina riitelyyn ja entistä parempaan tilanteeseen. Vaikka itse koin olevani se osapuoli, joka yritti liittoa parantaa, molemmat olivat lopulta varmastikin yhtä lailla syyllisiä siihen, ettei tilanne kuitenkaan mennyt eteenpäin.

Noin 100 päivää sitten päädyimme taas puolivahingossa keskustelemaan suhdettamme hankaloittaneista tekijöistä, omista toteutumattomista toiveista ja peloista. Keskustelun alku oli tyypillistä toisen syyttelyä, mutta illan edetessä ja molempien avautuessa yhä enemmän, huomasin näkeväni vaimoni aivan uudessa valossa. Tunsin empatiaa häntä ja hänen ongelmiaan kohtaan, ja näin sen miten hänkin on voinut liitossamme huonosti ja kärsinyt siitä. Siinä hetkessä koin, että pystyisin kohtaamaan totuuden tuosta ”kahvittelusuhteesta” ja rohkaistuin kysymään siitä.

Vaimoni myönsi suoraan, että hän oli harrastanut seksiä tuon kymmenen vuotta sitten tapailemansa miehen kanssa. Vaimo kertoi, että olin tuohon aikaan ollut työni ja harrastusteni lumoissa, enkä ollut huomioinut häntä tarpeeksi vaan pitänyt jonkinlaisena itsestäänselvyytenä. Hän oli kokenut toimintani jonkinasteisena hylkäämisenä. Niinpä kun vaimo sitten sattui tapaamaan miehen, joka osoitti hänelle sitä hänen kaipaamaansa huomiota ja kiinnostusta, hän aloitti tämän kanssa suhteen. Puolisoni oli kuitenkin äärimmäisen pahoillaan tapahtuneesta ja pyysi antamaan anteeksi.

Olin aivan järkyttynyt, vaikka olinkin asiaa osannut epäillä koko ajan. Seuraava yö oli todella epätodellinen, luonnollisesti en saanut unta vaan kelailin ja kelailin ja kelailin tapahtunutta ja siihen johtaneita tekijöitä. Aamun valjettua tunsin jotain epäuskottavaa: koin olevani rakastunut uudelleen vaimooni!!! Tunsin, että olin saanut kauan aikaa sitten hukkaamani kallisarvoisen aarteen takaisin. Minun on vaikea sanoa, mitkä tekijät tällaiseen ”epäloogiseen” tunteeseen johtivat, mutta haluaisin uskoa, että taustalla on ensinnäkin totuuden paljastuminen ja helpotus siitä, että se ei johtanutkaan eroon. Toiseksi paljastusta edeltävä keskustelu oli vienyt suhteemme jo sellaiselle tasolle, jolla se ei ollut vuosiin ollut. Koin, että vihdoinkin voin nyt oikeasti jakaa elämäni, toiveeni ja pelkoni aviopuolisoni kanssa.

Nyt, sata päivää myöhemmin, olen vaimooni edelleen rakastunut. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi myös vaikeaa. On päiviä, jolloin leijun pilvissä ja niiden vastapainoksi päiviä, jolloin mikään ei kiinnosta, elämällä ei ole tarkoitusta ja toivon kuolevani, kun en kestä ajatella sitä ristiriitaa, että niin suuresti rakastamani ihminen on luokannut minua niin syvästi. Isompiin riitoihinkin olemme jo ajautuneet muutamia kertoa ja hiukan huolestuneina huomanneet, miten samat vanhat huonot kommunikointimallit palaavat käyttöön. Pariterapiasta on ollut suunnaton apu (suurkiitos kirkolle nopeasta avusta!), mutta vielä suurempi apu on ollut siitä, että vaimoni osoittaa olevansa sitoutunut suhteen korjaamiseen, vaikka pettämisestä keskusteleminen on hänelle hyvin vaikeaa.

On ollut todella mielenkiintoista huomata, että varsinkin sinulla Beren on niin vastaavanlainen tarina. Olisinkin halunnut kysyä, onko muilla vastaavia kokemuksia. Onko tällainen ”uusi honeymoon” normaali vastareaktio shokkiin, josta sitten jossain vaiheessa herätään? Itse koen pikkuhiljaa tunteitteni tasaantuvan. Toisaalta kaipaan sitä suunnatonta onnea, joita olen saanut tuntea, toisaalta olen helpottunut siitä, että myös tuska on hellittänyt hiukan otettaan.

Kiitos kaikille siitä, että olette jakaneet kokemuksianne! Jaksamista itse kullekin!

Niin, omalta osaltani jäin junnaamaan pettämis asian takia. Se muistui usein
Mieleeni ja vaimo ei halunnut asiasta puhua vaan kehotti katsomaan eteenpäin
Hän ei jaksanut käsitellä asiaa enää. Enpä kertaakaan kokenut että olisi ollut asiasta kummemmin
pahoillaankaan ja sekin minua rasitti. Silloin kun juttu paljastui minulle niin valehteli paljon. Yhteydenpito
loppui täysin hänen puheiden mukaan silloin kun käry kävi ja kolmannen pyöränkin silloin puhuttelin. Vakuutti ja vannoi että minä olen se ainut ja muita ei ole. 2kk kuluttua vaimo jäi kiinni että yhteydenpito
oli jatkunut mutta ei ihan yhtä vilkkaasti. Minä romahdin jälleen. Vaimo sanoi jo silloin että saa varmaan nyt lähteä mutta jatkettiin yhdessä yrittämistä ja käytiin terapiassa mutta ei sekään saanut mua enää
luottamaan tai uskomaan meihin . Vaimo oli joitain vuosia sitten jo pettänyt minua ja kaunisteli silloin asiat. Tämän uuden jupakan myötä hän kertoi siitä enemmän ja mua ihan kuvotti sen autopanot.
Tässä uudessa tapauksessa ei ollut seksiä hänen mukaan mutta kaikki seikat viittasi että taas valehtelee.
Eli kahdesta eri pettämisjutusta oli jäänyt kiinni eikä asiat häntä mielestäni häirinneet ellen ottanut niitä puheeksi. Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen että ihan varmasti tekee sen taas pian uudelleen.
Ehkä ei toki heti mutta jossain välissä ja sitä en enää kestä. Pettämistä ja valheita liikaa. Mielestäni ainut
mikä häntä häiritsi oli se kun oli jäänyt kiinni. Kysyin että eikö sua vaivannut ne autopanot silloin millään
lailla niin hän sanoi että ei kait ne sitte häirinneet kun hän kumminkin teki sitä useamman kerran. Meillä 4 lasta joten ei tämä erokaan kiva juttu ole. Itselläni tuli kait masennuskin. Ei ole huvittanut mikään puoleen vuoteen. Ja siitäkin oon kuullut vaan ilkkumista että hitto jos oot nyt sitten masentunutkn vielä niin mä en kuule jaksa yms.. Mulla on ollut harrastuksia jotka on ollut tärkeitä ja nekään ei enää kiinnosta yhtään.
Koitan kumminkin tästä nousta ilman lääkkeitä/ lääkäriä jaloilleni vielä. Kevät tulee ja elämä voittaa , niin ja on mulla upea ystävä nyt tukena. Koittakaapa veljet ja sisaret pärjäillä 🌻🙂🌻

Hei 🌻🙂🌻
Beren: teillä oli alussa ilmeisesti uusi kuherruskuukausi mutta nyt lienee tilanne palautunut arkeen?
Minäkin toivoin tuota pariterapiaa, mies ei halunnut.
Onhan tässä muutoksia tullut: huomiota saan enemmän, harrastamme yhdessä lenkkeilyä ja joskus sivuamme keskusteluissa tuota pettämistä.
Näistä huolimatta koen luottamuspulaa. En oikein itsekään ymmärrä, mistä se tunne tulee.
Vai onko näin, ettei sen uudelleen rakentaminen olekaan ihan yksinkertainen asia.
Mietin, onko tämä sitä samaa vaistoa, kuin puolitoista vuotta sitten, vai seurausta tuosta pettämisestä.
Miehen käytöksessä sinällään ei ole viitteitä mihinkään ulkopuoliseen suhteeseen.
Hyvä, että aloititte terapian; uskon, että siitäon apua suhteenne uudelleen luomiselle 🌻🙂🌻

Hei Miekkonen! Otan osaa sinun huonoon oloosi. Toivon voimia etsiä parannus ehdotuksia. Olen nais puolinen ja kokenut samaa mieheni puolesta. Mieheni on pettänyt useamman kerran jäänyt kiinni ja silti aina haluaa jatkaa minun kanssani. En tiedä syytä. Olen tarjonut eroa, jopa hankkinut eropaperit valmiiksi. Viimeksi muutin paikkakuntaa. Hän tuli perästä. Nyt yritetty asua yhdessä. Välillä menee paremmin ja välillä huonommin.
Olen ajatellut sen niin että pettäjiltä puttuu kyky sitoutua täysin aviopuolisoon, koska haluavat jännitys ja ihastumisen kokemuksia jatkuvasti lisää. Pidän heitä kenties raukkoina jossakin mielessä. Kenties kypsymättömia solmimaan läheisiä suhteita. Eivätole saaneet siis tarpeeksi eväitä lapsuudesta. Kierre jatkuu sukupolvesta toiseen. Olen valmis antamaan hänelle anteeksi kaiken meneen, vaikka tuntuu ettei se siitä parane.
Olen siis joskus kärsinyt paljon hänen takiaan. Mutta en enää. En jaksa sellaista enää. Tähänkin tottuu. Pettäjä pettää itseään loppujen lopuksi enemmän....

Miekkonen kirjoitti 7.2.2014 17:47

Niin, omalta osaltani jäin junnaamaan pettämis asian takia. Se muistui usein
Mieleeni ja vaimo ei halunnut asiasta puhua vaan kehotti katsomaan eteenpäin
Hän ei jaksanut käsitellä asiaa enää. Enpä kertaakaan kokenut että olisi ollut asiasta kummemmin
pahoillaankaan ja sekin minua rasitti. Silloin kun juttu paljastui minulle niin valehteli paljon. Yhteydenpito
loppui täysin hänen puheiden mukaan silloin kun käry kävi ja kolmannen pyöränkin silloin puhuttelin. Vakuutti ja vannoi että minä olen se ainut ja muita ei ole. 2kk kuluttua vaimo jäi kiinni että yhteydenpito
oli jatkunut mutta ei ihan yhtä vilkkaasti. Minä romahdin jälleen. Vaimo sanoi jo silloin että saa varmaan nyt lähteä mutta jatkettiin yhdessä yrittämistä ja käytiin terapiassa mutta ei sekään saanut mua enää
luottamaan tai uskomaan meihin . Vaimo oli joitain vuosia sitten jo pettänyt minua ja kaunisteli silloin asiat. Tämän uuden jupakan myötä hän kertoi siitä enemmän ja mua ihan kuvotti sen autopanot.
Tässä uudessa tapauksessa ei ollut seksiä hänen mukaan mutta kaikki seikat viittasi että taas valehtelee.
Eli kahdesta eri pettämisjutusta oli jäänyt kiinni eikä asiat häntä mielestäni häirinneet ellen ottanut niitä puheeksi. Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen että ihan varmasti tekee sen taas pian uudelleen.
Ehkä ei toki heti mutta jossain välissä ja sitä en enää kestä. Pettämistä ja valheita liikaa. Mielestäni ainut
mikä häntä häiritsi oli se kun oli jäänyt kiinni. Kysyin että eikö sua vaivannut ne autopanot silloin millään
lailla niin hän sanoi että ei kait ne sitte häirinneet kun hän kumminkin teki sitä useamman kerran. Meillä 4 lasta joten ei tämä erokaan kiva juttu ole. Itselläni tuli kait masennuskin. Ei ole huvittanut mikään puoleen vuoteen. Ja siitäkin oon kuullut vaan ilkkumista että hitto jos oot nyt sitten masentunutkn vielä niin mä en kuule jaksa yms.. Mulla on ollut harrastuksia jotka on ollut tärkeitä ja nekään ei enää kiinnosta yhtään.
Koitan kumminkin tästä nousta ilman lääkkeitä/ lääkäriä jaloilleni vielä. Kevät tulee ja elämä voittaa , niin ja on mulla upea ystävä nyt tukena. Koittakaapa veljet ja sisaret pärjäillä 🌻🙂🌻

🌻🙂🌻🌻🙂🌻