mariella, puolisoni alkaa käymään psykologin luona heti kun terveydenhuollossa asiat on saatu järjestettyä. Ilmeisesti avun saamisessa menee aina jonkin aikaa, mutta apua on kuitenkin luvassa. Lähete psykoterapiaan lähti kiirrellisenä. Voi olla, että puolisoni teko oli pakoa arjesta tai hätähuuto ettei mulla ole kaikki hyvin. Potuttaa ihan käsittämättömän paljon. En minäkään ole paennut arkea toisen syliin. Olisihan sitä pakoa arjesta voinut järjestää minunkin kanssani, jos olisi haluja ollut. Mä olen monta kertaa ehdottanut yhteistä lomaa. Minulla on joulukuussa synttärit ja olin ajatellut, että voisimme kahdestaan ottaa viikonloppumatkan johonkin päin Eurooppaa. Nyt ei oikein enää innosta.
Tuosta syyllisyydestä en osaa sanoa. Masennus johtuu lapsuuden ja nuoruuden hoitamattomista traumoista. Minä en kuuleman mukaan ole sitä aiheuttanut, kai. Eilen kysyin onko ollut yhteydessä vielä toiseen ja sanoi ei. Lupasi myös, että ei ole enää häneen yhteydessä. Sitähän en tiedä vaikka olisikin jatkossa yhteydessä. Miten sen voisin varmistaa ja olisiko edes mielekästä meille kummallekaan.

On se väärin, että miehesi asettaa takarajan. Ymmärrän kyllä tavallaan sinua, että haluat sopeutua myös siihen tilanteeseen. Olenhan minäkin päättänyt nyt sopeutua tähän meidän epämääräiseen tilanteeseen. Oman terveyden menetys pelottaa ja siksi ajattelin katsoa tilanteen kehitystä joulun yli. Sitten on aika miettiä uudestaan. En halua kuitenkaan vatkata asioilla mieltäni jatkuvasti ja kieriskellä pahassa olossa. Eilen nappasin unilääkkeen ja nukuin kymmenen tuntia muutamalla heräämisellä, mutta nukahdin heti uudestaan. Selkeästi parempi päivä. Töissäkin jaksoin keskittyä työasioihin paljon paremmin. Hyvä, että saan töiden kautta etäisyyttä puolisoon ja koko soppaan. Koin töissä tänään myös onnistumisen ja ajattelin, että jokin asia sentään luistaa.

Miehellesi keskustelu apu voisi tehdä hyvää. Onko mitään keinoa suostella häntä käymään edes yksin keskustelemassa ammattilaisen kanssa? Saako hän nukutuksi vai onko jatkuvassa stressitilassa? Sekin, että joku sanoo tietyn tunteen olevan sallittu niin auttaa kummasti.

Tsemppiä sinulle mariella 🌻🙂🌻

Hei 🌻🙂🌻
Uskon, että asianne alkavat selviytyä, kun vaimosi pääsee terapiaan.
Luin tänään mielenkiintoisen artikkelin, jossa mainittiin, että sitoutumiskammoa poteva ihminen pettää herkemmin. Jo lapsuudesta juontuu tämä tapa toimia. Sitoutumiskammoa poteva ei päästä toista oikeasti lähelle. Sivusuhteet ovat ns. turvallisempia, sillä ne voi lopettaa ristiriitatilanteessa tai niiden avulla pidetään puoliso etäällä.
Meillähän tämän pettämisen juuret ovat jo sairastumisessani. Tuolloin hyvin heikkona jäin kotiin yksin esim.yhden puolentoista kuukauden sairaalassaolon jälkeen. Olin turvaton mutta mies on aina pitänyt työtä ykkösenä ja minään osaa olla riittävän tarvitseva. Etäännyimme, koska reissut sairaalaan tei yksin. Usein oli paha mieli ja tukea olisin tarvinnut. En osannut sitä riittävän selvästi toiselle osoittaa.
Tästä kasvoi muuri välillemme, vaikka nyt olenkin kuntoutunut todella hyvin.
Minulle jäi tunne, että en kelpaa sairastavana, vaan hän lähti tervettä naista hakemaan. Toisaalta nyt ajattelen tuosta tilanteemme tietävästä naisesta, että ei kukaan psyykeeltään terve lähde hämmentämään sellaisen perheen tilannetta, jossa on sairautta. Hieman samankaltainen tilanne, kuin teillä.
Tuo miehen asettama takaraja pettämisestä puhumisesta ei enää sinällään haittaa. Ajatuksianihan hän ei voi kieltää kuitenkaan.
Jossain toisessa ketjussa mainitsin asiasta ja mieheni sanomista paheksuttiin. Toisaalta ymmärrän häntä: hän pelkää selkeästi uutta masennusta, koska ei kestä syyllisyydentunteitaan. Ja myös se, että mitä hyötyä on yksityiskohtien tietämisestä, tai siitä, että suhde on ollut ehkä hieman pitempi, mitä on kerrottu. Ainakin tämän toinen naisen kuvitelmissa. Petos on kuitenkin tapahtunut.
Se, mikä tässä nytl loukkaa eniten on mieheni käytös ennen paljastumista: hän olisi tuolloin voinut kokonaan lopettaa soittelun/ tekstailun, koska epäilin hänelle sitä suoraan. Seksin yritys oli tapahtunut jo heti alkuvaiheessa ja ihmettelen sitä, mikä vauhti hänellä oli päällä, koska myöhemmin asiasta puhuttaessa, hän sanoi, ettei edes tajunnut minun epäilevän mitään???
Luulen aika vahvasti, ettei hänellä ollut kaikki inkkarit kanootissa tuolloin, vaan hän eli jossain omassa maailmassaan. Tämä tila johti sitten masennukseen. Jotain samankaltaista oli hänen lääkärinsä puhunut miehen kertoessa asiasta, hänen hakiessa sairaslomaa masennuksensa.
Nämä psyykeasiat ovat hankalia ja todellakin parempi olisi, ettei perheen ulkopuoliset, varsinkaan nämä pettäjät alkaisi tätä empatiaansa antamaan. Tilanne menee vain huonommaksi sitä kautta.
Voimia Sinulle ja toivoa paremmasta ajasta. Hetkessä nämä ongelmat eivät ratkea mutta ajan myötä 🌻🙂🌻

Toivottavasti asiat alkavat selviytyä terapian myötä. Tavallaan se pelottaa minua, sillä tällä hetkellä tunneyhteys ja rakkaus sekä läheisyys on toiselta osapuolelta pakkasen puolella. 😞 Mitä, jos sitä tunnetta ei löydykään enää? Se näyttää olevan kehityksen suunta tällä hetkellä. Voi olla, että saan sanoa hyvästi talolle, josta olen meille remontoinut yhteistä kotia. Niin paljon olen nähnyt vaivaa tämän kodin eteen ja nyt pelottaa sen menetys. Lasten hyvinvointi huolestuttaa todella paljon. Me ollaan oltu tosi tiiviisti perheenä. Miten kestää olla iltaisin yksin, jos jatkossa tapaamiset rajoittuvat joka toiseen viikkoon tai mikä vielä pahempaa joka toiseen viikonloppuun?

Ymmärrän täysin, että sinulle on tullut tunne ettet kelpaa sairastavana. Mietin sitä, että kokiko miehesi ehkä, niin ettei halunnut sairautesi takia purkaa pahaa oloaan sinulle. Sinulla oli jo muutenkin vaikea tilanne sairauden takia. Kyllähän tuo siltä kuulostaa, että muutama inkkari on puuttunut kanootista. Hänen pitäisi käsitellä syyllisyyden tunteensa. Ei ole hyvä kantaa sitäkään sisällään.

Työt ovat saaneet ajatukseni pois tästä kriisistä ja välillä on tullut pieni hetki, jolloin en ole muistanut todellisuutta. Tänä aamuna olin menossa herättämään puolisoani ja viereen halaamaan ja suukottamaan. Sänkyyn noustessa muistui mieleen asioiden todellinen laita. Tämä on tapahtunut tänään jo kahdesti. Kerran aamulla ja toisen kerran iltapäivällä. Tosi vaikea tilanne, kun itse koen rakkautta ja haluan sitä osoittaa. Kaipaan läheisyyttä ja lohdutusta, mutta en sitä saa. En ole tottunut tälläiseen. Muutos oli niin nopea, että kestää sopeutua uuteen tilanteeseen. Luulen, että jollain tapaa teen jo eroa alitajunnassani. Valmistaudun pahimpaan. Puolison kuntoutuessa tilanne voi jo olla sekin, että omat tunteeni ovat sammuneet ja ei ole mistä jatkaa vaikka puolisoni sitä sitten haluaisi. Semmoinen tämä tilanne nyt vaan ikävä kyllä on. Hän ajaa minua kauemmaksi itsestään.

Hei🌻🙂🌻
Tämä ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen mutta sain pitkästä aikaa puhelin miespuolisesta, oman mieheni kanssa yhteiseltä tuttavaltamme. Hän kertoi hyvin mielenkiintoisia asioita. Esim.sen, että tämä mieheni kakkosmaimen on kotonaan se dominoiva osapuoli. Miehensä on rauhallinen ja myötäävä (kuten minä meillä). Tuttavamme vielä varoitti naisesta. Hänen mielestään voi olla, että tämä yrittää edelleen tunkea itseänsä meidän väliimme.
Eli ne anteeksipyynnöt aikoinaan olivat teatteria.
Hänhän yritti vielä kerran uudelleen hetimiten kriisin puhjettua.
Juteltiin siitä, kuinka mieheni kuitenkin yrittää korjata välejämme. Tajusin, että hänen romahduksensa ja masennuksen jälkeen, hän tosiaan on muuttunut. Ehkä minun täytyisi hieman jo korjata asennettani. Jos toinen tosissaan yrittää, en saisi olla torjuva, ainakaan joka kerta.
Sehän syö hänenitsetuntoaan ja vaikeuttaa parisuhteemme korjaantumista.
Jotenkin on vahvistunut tunne siitä, että hän ihan oikeasti haluaa jatkaa kanssani.
Mies ei ehkä halunnut kuormittaa minua tuntemuksellaan tuolloin mutta epäreilua oli torjuntakin, kun pariin otteeseen itkin hänelle tätä elämän vaiheen vaikeutta. Hän taputti olkapäälle ja sanoi, ettei MEILLÄ ole mitään hätää.
Muullakin tavoin koin torjuntaa pariin otteeseen, ennen tämän ulkopuolisen suhteen alkua.
Vaikeita ovat nämä asiat ja sinulla on vielä huoli lapsistasi, jotka vielä pieniä.
Paljon voimia ja iso voimahalaus🙂🌻 Ajatellanko niin, että meidän voimavaroja nyt koetellaan mutta me selviämme tästä 🌻🙂🌻
Ja lopuksi: teilläkään ei tuolla kolmannella osapuolella ole oikeasti merkitystä. Vaimosi kuvittelee, että tämä olisi pelastaja. Hänen täytyy käydä masennuksensa läpi ja sitten selväjärkisenä miettiä elämää kokonaisuutena. Jonkinlaiselta harhalta vaikuttaa tuo, että hän kuvittelee toisen miehen ratkaisevan hänen kaikki ongelmansa. Sen ratkaisun täytyy löytyä hänestä itsestään 🌻🙂🌻

mariella kirjoitti 23.11.2013 0:30

Vaikeita ovat nämä asiat ja sinulla on vielä huoli lapsistasi, jotka vielä pieniä.
Paljon voimia ja iso voimahalaus🙂🌻 Ajatellanko niin, että meidän voimavaroja nyt koetellaan mutta me selviämme tästä 🌻🙂🌻
Ja lopuksi: teilläkään ei tuolla kolmannella osapuolella ole oikeasti merkitystä. Vaimosi kuvittelee, että tämä olisi pelastaja. Hänen täytyy käydä masennuksensa läpi ja sitten selväjärkisenä miettiä elämää kokonaisuutena. Jonkinlaiselta harhalta vaikuttaa tuo, että hän kuvittelee toisen miehen ratkaisevan hänen kaikki ongelmansa. Sen ratkaisun täytyy löytyä hänestä itsestään 🌻🙂🌻

Juu, kyllä voimavaroja nyt koetellaan. Kai tästä jollain tapaa selviää. Aikaa se varmasti vie vielä paljon. Minua harmittaa todella paljon se, että olen kadottanut positiivisen otteeni. Kai se sieltä vielä takaisin löytyy. Suru kestää aikansa.

Eilin illalla istun talon ulkoportailla tupakalla ja mietin, että miksi minun pitäisi joustaa ehdottomista säännöistä, jotka olemme yhdessä sopineet. Kun toinen on pettänyt ja romuttanut minut ja sen jälkeen käpertynyt itseensä. Miksi minun pitäisi joustaa säännöistä? Tätähän hän haki takaa. Halusi minusta eroon, kun ei voi tehdä minua onnelliseksi. Miksi minulla riittää ymmärrystä? Miksi olen niin kiltti, että autan häntä kaikissa asioissa?

Tällä hetkellä on todella sekava olo. Tunti kerrallaan.

Hei🌻🙂🌻
Sekava on olo täälläkin. Olen miettinyt asioita ja oikeastaan mies muuttui jo aikaisemmin, ennen tuon kerrotun suhteen alkamisajankohdan jälkeen oudoksi. Oli ärtynyt ja torjui useaan otteeseen lähestymisyritykseni.
Siitä on nyt sitten kasvanut epävarmuus...oliko jotain jo meneillään niin, etten sairaana ollessani sitä huomannut?
Tosin tilasimme noita puhelinerittelyjä satunnaisilta kuukausilta, eikä mitään epäilyttävää löytynyt. Ja puhelimen pitäminen mukana koko ajan alkoi vasta syksyllä, joten kertomuksessa ei ole löytynyt ns.aukkoja.
Ehkä se oli sitten vaan pikkuhiljaa kehittynyttä masennusta, joka näkyi hänen käytöksessään tuolla tavoin.
Sitten alkoi kiihtyvällä tahdilla työnteko lisääntyä, tässä kotipiiristä.
Loputhan olen jo kertonut aiemmissa kirjoituksissani.
Se, miten sitä vauhdikkuutta ei saanut pysähtymään mikään, oli ihmeellistä. Mies eli kuin kahdessa eri maailmassa: toisaalla tämä suhde ja sitten elämä kotona. Eivät edes epäilyni ( joita hän ei jälkikäteen keskusteltaessa ) pysäyttäneet häntä todellisuuteen. Romahdus tuli sitten myöhemmin, kun asian kaikki puolet olivat selkiytyneet.
Ihmisen psyyke on outo, arvaamaton. Uskon, että ylikuormitus kaikilla elämänalueilla, sekä myös todellisuuteen herääminen veivät kaikki voimat häneltä.
Voi, kumpa vaimosi alkaisi toipua ja sinun kuormasi sitä myöten keventyä.
Tiedän kokemuksesta, ettei sinulla nyt helppoa elämä ole.
Voimia 🌻🙂🌻

Hei,

Nyt tuli 2 kk täyteen pettämisen paljastumisesta. Jatkoin tilanteen seurantaa tähän ketjuun kun tänne olen tilanteestani kirjoittanut alusta lähtien.

Luin kuukauden takaista viestiäni. Kun sitä kirjoitin, tuntui että pettämisen paljastumisesta olisi kulunut pitkä aika. Ensimmäinen kuukausi oli raskas, intensiivinen ja vei paljon enemmän voimia kuin silloin huomasinkaan. Sitä kävi ylikierroksilla, eikä täysin huomannut väsymystä. Nyt toinen kuukausi on mennyt paljon nopeammin.

Pettäminen on mielessä joka päivä aina silloin tällöin, välillä ohimennen, välillä kouraisevana tunteena joka pahimmillaan jää vellomaan tunneiksi. Toisaalta välillä on ihan normaali olo. Kaikkiaan sitä on paljon tavallista väsyneempi. Myös vaimo on väsynyt, osin tästä johtuen, osin muuhun liittyvistä kiireistä. Vaimo osallistui heti alusta lähtien kiitettävästi pettämisen selvittelyyn. Nyt kun kysymykset on kysytty, marssiväsymys painaa ja minun puoleltani terapeuttinen puhuminen on lähinnä jo tiedossa olevien asioiden esille ottamista, ei vaimo jaksaisi enää samalla tavalla osallistua. Vaimollekin tulee paha olo kun hänen pettämisensä otetaan esille. Hän kyllä osallistuu mutta keskustelusta selvästi välittyvä tunne on, että hän toivoisi, ettei pettämistä tarvitsisi ottaa esille.

Kun itselle sattuu paha olo ja sitä toivoo toiselta lohdutusta, pienikin tuntu torjunnasta pahentaa oloa ja sitten tuntuu kuin edistystä ei olisi kovin paljoa tapahtunut pahimpien tunteiden osalta. Edistystä on tapahtunut lähinnä siinä, että sitä normaalia olotilaa on enemmän. Olen saanut vaimolta ihan pätevän selvityksen sille miksi hän petti mutta silloin kun pettäminen tulvahtaa mieleen synkkänä möykkynä ja tunnetasolla sisin vaatii selitystä, että miksi, eivät järjen selitykset tunnu auttavan. Lähestyvä joulu tuntuu lisäävän synkkien ajatusten painetta kun joulu asettaa vaatimuksia perheidyllille. Idyllin ja todellisuuden välinen ristiriita nousee voimakkaammin esille.

Koska keskusteluyhteytemme toimi alusta lähtien hyvin, katsoimme silloin, että emme hakeudu terapiaan ainakaan siinä vaiheessa. Sovimme, että kumpikaan ei vastusta terapiaa, jos jompikumpi pitää sitä tarpeellisena. Yleisesti ajattelimme, että terapia olisi tarpeen, mikäli keskusteluyhteys ei toimi. Pari päivää sitten otimme terapian uudestaan esille kun tuli tilanne, että molemmat olivat väsyneitä ja turhautuneita ja rakentava keskustelu ei sujunut. Tulimme siihen tulokseen, että samalla kun molemmat ovat väsyneitä, on paljon kaikkea käytännön asiaa hoidettavana, ovat molemmat stressaantuneita eikä ole ihme, jos keskustelu ei aina kulje niin kuin toivoisimme. Totesimme, että annamme tilanteen tasoittua, yritämme levätä joululomalla ja katsomme sitten mikä on tilanne ja arvioimme uudestaan mikä on terapien tarve. Omalla kohdallani olen ajatellut, että parasta terapiaa pettämiseen on puhuminen ja tunnelmointi vaimon kanssa. Hellät hetket vaimon kanssa tuntuvat edelleen erittäin hyviltä. Mikäli alkaa tuntua, että pettämisen käsittely kuormittaa liikaa vaimoa ja vaimon väsymys ei ole väliaikaista, voi terapia tulla tarpeeseen. Keskusteluyhteytemme on kaikkiaan toiminut hyvin, osin paremmin kuin koskaan. Tästä emme halua luopua ja mikäli alkaa näyttää siltä, että tässä tulee takapakkia, täytyy asialle tehdä jotain ja on esimerkiksi harkittava pariterapiaa.

Vaikka pettäminen edelleen tuntuu välillä todella pahalta, alkaa katse suuntautua yhä enemmän parisuhteen hoitoon noin yleisesti ja vähemmän vain pettämisen käsittelyyn ja siitä selviämiseen. Alun paniikissa kaikki huomio oli kohdistunut siihen, että pettämisestä selvitään. Nyt on jo pidempään tuntunut selvältä, että tästä selvitään. Tästä seuraa, että kun ei samalla tavalla keskity pettämisen käsittelyyn, tuntuu välillä, että siinä ei enää niin edistytä. Osin edistymättömyyden tunne tulee siitä, että pääsimme heti hyvään alkuun pettämisen käsittelyssä ja käsittely eteni niin hyvin.

Toivon kaikille hyviä keskusteluja jotta saatte käsiteltyä mieltänne painavia asioita.

Hei 🌻🙂🌻
Meilläkin keskusteluyhteys on toiminut nyt. Tänään puhuimme siitä, miten merkityksetön oli tuo tuttavamme miehelle, jolla suhde häneen oli. Mies kokee tulleensa hyväksikäytetyksi, sillä suhteen alkamisen aikana hänellä oli ns.takki tyhjänä. Hän ei halunnut tuoda sitä esille minulle, koska en koskaan valittanut sairauteni oireista, vaan jaksoin hyväksyä kaiken, mitä se mukanaan toi.
Muualta saatu empatia ehkä lisäsi voimia mutta toisella naisella oli pyrkimys suhteeseen ja hänen aloite oli myös epäonnistunut intiimikontakti. Ilmeisesti mies eli tuolloin jossain tahdottomuustilassa ja kyky sanoa EI puuttui. Tätä puoltaa se, että nainen ei lupauksestaan huolimatta jättänyt perhettämme rauhaan, vaan häiriköi viestillä vielä myöhemmin.
Minä käyn nyt terapiassa ja sain masennuslääkkeen tähän oloa kohentamaan.
On varmasti muitakin asioita, kuin tämä uskottomuus, jotka ovat syöneet voimavarani. Ehkä se toimi ns.laulaisevana tekijänä tässä tilanteessa.
Olen aina ollut vahva, ehkä sairastunut vahvuuteen. Nyt tuli sitten raja vastaan.
Uskottomuudesta senverran, että sen ajankohta satuttaa eniten: ensimmäinen lapsenlapsi tulossa, toisen lapsen häät ja esikoisemme syntymäpäivä sijoittuivat tälle ajanjaksolle, sekä meidän hääpäiväämme juhlistamme myös. Tuon tuttavanaisen valitsemaa kakkua syöden.
Näitä pohdiskelen ehkä terapiassa myöhemmin, sillä aloitimme keskustelun avioliittomme alusta.
Helppo tiehän tässä ei ole ollut: mieheni on ollut väkivaltaan taipuvainen ja tämäkin asia on muokannut persoonaani vuosien varrella. Sairaus, vaikkase negatiivinen asia onkin, toi suojan fyysiseen koskemattomuuteeni.
Pitkä tie tästä tulenee kuljettavaksi, ennenkuin olen ehjä ja riittävän vahva miettimään loppuelämäni päätöksiä.
Mies on muuttunut tässä kyllä todella paljon. Saan huomiota ja minut otetaan vakavammin, kun joitain asioita tuon julki.
Ymmärrän sen Beren, että vaimosi on väsähtänyt uskottomuuden käsittelyyn. Syyllisyyden taakka on kova kantaa. Ja myös tunne siitä, että on loukannut läheisintä ihmistä. Kuitenkin on hyvä, että keskusteluyhteys on edelleen.
Jotenkin uskottomuus horjuttaa ihmisen perusturvallisuutta. Et ole tapahtuneen jälkeen enää sama ihminen. Lisänä vielä ehkä pelko siitä, että asia voi toistua.
Olen kanssasi vahvasti samaa mieltä siitä, että puhuminen on avain asioiden selvittämiseen aina. Petetty voi kokea arvottomuuden tunteita, aiheetta. Hänelle on tehty väärin.
Meillä keskustelu olisi pitänyt aloittaa viimeistään silloin, kun sairastuin. Olisi pitänyt pysähtyä asioiden ääreen. Tämän olemme nyt yhdessä todenneet.
Uskon, että selviämme tästä eteenpäin. Helppoa se ei tule olemaan mutta kun tahto yhteiseen elämään on kova niin siinä on jo hyvät ainekset siihen, että asia onnistuu. Samalla aika tekee oman tehtävänsä sielun haavoja korjaten.
Voimia ja kiitokset hyvin mieltä avartavista kirjoituksista 🌻🙂🌻

Moi kaikki.

Olen lukenut viestiketjun ja hirvittävän samanlaisia tarinoita kakki. Oma vaimoni kertoi reilu kuukausi sitten, ettei hänellä ole enää tunteita minua kohtaan. Tämä oli iso kolahdus, koska pidin liittoamme kohtuu onnellisena. Noin kolmisen viikkoa sitten sain kuulla lapseltamme, että olivat olleet kaupungilla tapaamassa yhtä setää. Kyselin hieman mikä tämä juttu on ja sain vastaukseksi, että tästä on tullut merkittävä henkilö hänelle. Koko tämän ajan olen yrittänyt kertoa, että haluaisin yrittää korjata suhdetta. Kuulemma ei tiedä haluaako itse edes yrittää. Kaikki tunteet ovat olleet laskussa lapsen syntymästä saakka. Asumuseroa ja eroa hän on miettinyt jo pidempään. Ihmettelen vain, jos on ollut huono olo jo pidempään, niin miksei siitä ole voinut sanoa. Yritän ymmärtää koko tilannetta hänen masennuksensa kautta. Jos hän pystyy puhumaan toisen kanssa, niin kai se on hyvä. Kaverin siis olisin pystynyt ymmärtämään , mutta en enempää. Pystymme puhumaan kotona ongelmista ja jopa hänen uudesta tuttavuudesta. Kuulemma on tällä toisella ero meneillään. En tiedä hakevatko jotain sympatiaa toisilleen. Viikko sitten piti päästä puhumaan tämän uuden kaverin kanssa parille kaljalle. Positiivista tässä kait on se, että hän on ollut rehellinen koko ajan.

Tänään oltiin perheneuvolassa. Vaimoni epäileväisellä kannalla, mutta lähti kuitenkin mukaan. Tuosta jäi jotenkin sellainen tunne, ettei paljoa tainnut auttaa. Illalla piti päästä sitten uuden kaverin kanssa konserttiin. Jäin siis taas lapsen kanssa yksin kotiin. En oikein tiedä piten tästä pitäisi ajatella. Olisin valmis lapsen takia antamaan paljon anteeksi ja tietty korjaamaan omaa käyttäytymistä, jos saisin pitää tämän perheen. Mutta jos toinen ei halua edes yrittää...

En edes tiedä kauanko oma pää kestää tällaista rääkkiä. Jaksamisia kaikille.

Voi Sammy75, olen pahoillani tilanteestasi. En tosiaan ymmärrä miksi naiset tekevät noin. Itsellä ihan sama juttu. Toinen on ollut onneton jo pitkään. Ensin kertoi kipinän olevan kateissa ja sitten siitä pari päivää kertoi ettei enää rakasta samalla tavalla kuin ennen ja sitten tuli pettäminen. Sen jälkeen ymmärsin hänen puheista ja kirjoituksista ettei kaikki ole kunnossa ja varasin ajan lääkäriin. Nyt on todettu masennus ja ilmeisen vaikea sellainen.

Mielestäni on tosi väärin pitää asiat sisällään ja miettiä asumuseroa ja eroa yksin. Pitäisihän vaikeat asiat ottaa puheeksi. Pitäisi antaa lapsen/lasten ja yhteisen menneisyyden vuoksi mahdollisuus parantaa/korjata asiat parisuhteessa.

Minä en hyväksyisi omalta puolisoltani tuollaisia menoja. Eihän toista voi estääkään, mutta tekisin selväksi etten hyväksy konsertteja toisen miehen kanssa tälläisessä tilanteessa. Enkä kaljalla käymistä jne. Jos parisuhteen tilanne olisi hyvä, niin ei kaljalla käymisessä mitään pahaa mielestäni olisi. Voisiko olla, että puolisosi on ihastunut tähän mieheen? Minun mielestä ensisijaisesti puolisosi pitäisi puhua sinun kanssasi. Sitä pyysin myös omalta kumppaniltani.

Ymmärsinkö oikein, että puolisosi on masentunut? Käykö hän hoidossa masennuksen vuoksi? Masentunut ei voi käyttäytyä miten haluaa vaan on sairaudesta huolimatta kannettava vastuu. Toisia ei saa loukata!

En todellakaan osaa sanoa miten pää kestää. Vaikeaa tämä on kertakaikkiaan. Todella vaikeaa. Meillä puolisoni ei ole halua erota, mutta rakkaus ja hellyys sekä läheisyys on kateissa. Tämä tuntuu välillä suorastaan kidutukselta. Jaksettavahan se vaan on.

Pidä itsestäsi huolta ja tee niitä elämän pieniä asioita, joista nautit.

Pariterapiaan ollaan menossa tammikuussa. Voisiko pariterapiasta olla teille apua?

Kiitos kommenteista Waiting4Love. Yöllä sain kuin ihmeenkaupalla nukuttua. Aamulla lapsi tuli herättelemään. Ihmeellinen vaikutus tuolla ja taas sain syyn jaksaa.

Vaimoni on siis keväästä saakka käynyt terapiassa ja saa masennukseen hoitoa. Hän haluaa ehdottomasti parantua. Toinen juttu mistä tämä masennus kasvoi liian suureksi on se, että lapsellamme on synnynnäinen vika, joka vaatii korjauksen sairaalassa. Tämä siis havaittiin tämän vuoden alussa ja olemme odottaneet siitä asti aikaa korjaukseen. Vaimollani oli ajatuksena hoitaa ensin lapsi kutoon ja sitten käydä meidän suhteeseen kimppuun.

No ei oikein onnistunut kun netin kautta löytyi uusi ihastus. Kuulemma ajoitus oli huono. En tiedä onko kyseessä oikea rakkaus vai jokin muu. Uusi ihastus on siis vain kuukauden vanha. Toisaalta en pysty ymmärtämään myös sitä kaveria, jos on juuri eronnut pitkästä avioliitosta ja haluaa taas jonkin uuden suhteen. Veikkaisin, että vaimoni ei oikeasti pysty käsittelemään mitään muuta, kunnes lapsi on kunnossa. Tämän takia haluan itse antaa toiselle tilaa vaikka se satuttaakin. En tosin ajatellut loputtomiin sitä sietää. Omat tunteet vaihtelevat kiukun ja rakkauden välillä. Saas nähdä miten kotiinpaluu sujuu tänään...

Hei 🌻🙂🌻
Minä puolestani onnistuin suututtamaan mieheni täyteen mykkäkouluun tänään.
Ihmettelin puhelinerittelyssä toistuvaa numeroa, johon pitkiä puheluita viinapitoisen pikkujoulun jälkeen...kyselin tapahtuiko siellä pikkujouluissa jotain???
Kaappeja siivotessani nuo viime vuoden erittelyt tulivat käsiini. Tunnustettu suhdehan oli vuosi sitten syyskesästä marraskuuhun. Tämä toinen ihmeellisyys siis ennen sitä.
Mies raivostui ja sanoi, että miten pitkään aion jankata samoja asioita.
Mieshän muuttui tuon juhlan jälkeen jo ilkeäksi minua kohtaan. Kaikesta löytyi jotain huomautettavaa...pähkäilin, että olisiko siinä ollut jotain muutakin ennen tuota suhdetta, siis kiinnostusta jotain toista naista kohtaan.
Minulla on itsellä nyt todettu vaikea masennus ja itku kurkussa tuota käytöstä seuraan. Se on vähän niinkuin henkistä väkivaltaa tai ainakin koen sen niin.
Mutta: eipä ole helppoa teillä miehilläkään, joiden vaimo on ollut uskoton.
Ihan, kuin mielen pahoja tuntemuksia paettaisiin näiden uusien ihastuksien seuraan.
Sillä on helppo torjua arkipäivä ja sen mukanaan tulleet ongelmat.
On se niin helkutin väärin sitä kohtaan, joka on uskottomuuden kohteena.
Toivoin teille kovasti voimia. Joulu on tulossa ja senhän pitäisi olla perhejuhla.
Tuo edellämainittu ei valitettavasti kaikissa perheissä toteudu ☹️

Moi taas.

Eilen vaimon saapuessa kotiin näin, että hänellä oli ihan hirveä moraalinen krapula. Yritin kysellä meistä, mutta en saanut vastausta. Hänelle tuli huono olo ja keskustelusta ei tullut mitään. Sanoi vain, että pitää jutellä myöhemmin ja asia ei ole ihan yksinkertainen. Olisiko kyseessä pelko, että menettää jomman kumman uuden tai vanhan suhteen.

Menimme yhdessä nukkumaan ilman keskustelua. Aamulla herätessäni halasin häntä, mutta niinkuin aikaisemmin se oli vain yksipuolista. Ainakin luulen niin. Lapsi tuli herättelemään, joten vakavampi juttelu sai taas jäädä. Koko tilanne oli erikoinen. Kummatkin rakastaa yhteistä lasta, mutta ei toisiaan vaikka pystymme halaamaan ja lapsen takia näyttämään onnelliselta.

Sisälläni kuohuu välillä ja en jaksaisi välittää. Huomenna tarvitsisi taas raahautua töihin. Olispa lomaa, jotta voisi kerätä voimia.

Hei Mariella.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi tuosta uuden ihastuksen kautta pakoon arjen ongelmia. Se voi hetken antaa helpotusta, mutta olen 100% varma, että arki siihenkin suhteeseen tulee. Ja jos tällaisellä henkilöllä on matala kynnys hakea lohdutusta suhteen ulkopuolelta, niin niihän siinä käy. Sääli, että siinä satuttaa aina toisia. Jopa tuo kolmas osapuoli saattaa saada siipeensä.

Sammy75 jos töihin meno tuntuu hankalalta niin voisitko saada sairaslomaa? Itse olin sairaslomalla, kun työn tekemisestä ei tullut mitään. Oletko hakenut ulkopuolista apua itsellesi? Tälläisessä tilanteessa oma jaksaminen on todella koetuksella. Itse en koe enää juurikaan iloa tai onnistumista mistään.

Mielestäni se ettei kerro vaan sanoo, että puhutaan myöhemmin on jo kiusaamista (ainakin pidemmän päälle). Puolisoni piti minua tuollaisessa tilassa pari viikkoa. Se oli tosi kurja kokemus. Näin, että jokin painaa ja aavistin mitä se on, mutta ääneen sanomisessa meni pitkään. Älä suostu siihen vaan vaadi ja vaadi kertomaan. Et voi pakottaa, mutta voit ilmaista oman kantasi.

Mariella ja Sammy75 miksi me muut emme pakene arkea samalla tavalla. Miksi joillain olisi oikeus paeta arkea ihastukseen tai seksiin toisen kanssa. Mä en ihan ymmärrä tuota perustelua. Kyllähän kaikki tarvitsevat väliä pakoa arjesta, mutta ei minun mielestä silloinkaan saa loukata toisia näin pahasti. Siinä tuhoaa jotain toisen elämästä (ilmeisesti pysyvästi).

Minä ihmettelen sitä, että miten tässä tilanteessa pystyy ylipäänsä olemaan. Miksi rakkaus kestää niin paljon? Miksi se ei lopu, kun toinen satuttaa? Oma järki ja sydän ei kulje nyt lainkaan käsikädessä. On ihan hemmetin hankalaa tehdä asioita yhdessä ja sitten ei kuitenkaan voi käyttäytyä kuten ennen. En ole saanut mitään hyvitystä petoksesta. Miten olla toisen lähellä, kun itse rakastaa, mutta oma rakkaus ei saa vastakaikua. Johtuuko se masennuksesta? Kumpihan tuli ensin tunteiden hiipuminen vai masennus? Kumpi johtuu kummasta?

En todellakaan tiedä miten jaksan tai kestän tässä tilanteessa. Lääkäri haluaa tehdä minulle jotain mielialatestejä, koska alakulo on nyt jatkunut näin pitkään. En tiedä voiko suru muuttua masennukseksi. Eikö ihminen saa enää olla surullinen? Pitääkö sekin korjata pillerillä?

Ostin meille perjantaina lautapelin Carcassonne. Sitä ollaan nyt pelattu kahtena iltana. Ostin sen, jotta meillä olisi yhteistä tekemistä ja jotta kaikki illat ei menisi samoja asioita vatkatessa.

Miten se tuntuukin siltä, että toisen elämä jatkuu samalla painolla ja oma elämä nyt ihan jäässä. Miksi puolisoani ei lainkaan näytä satuttavan tämä tilanne. Johtuukohan sekin masennuksesta? Eikö hän oikeasti näe sitä, että meidän tulevaisuus on todellakin uhattuna. Luuleko hän kaikesta sanomastani huolimatta, että mä otan tämän jotenkin olankohautuksen. Ihan kuin minun pitäisi ymmärtää ja hyväksyä kaikki.

Minun pitäisi nyt löytää jonkinlainen rauha itseeni, mutta miten se onnistuisi.