Hei.
Mieheni on rakastunut työkaveriinsa (alaiseensa, 22 v nuorempi ja myös naimisissa), ja hän kertoi tämän minulle noin kaksi kuukautta sitten. Me olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja meillä on 6- ja 7-vuotiaat lapset.
Heti kriisin alussa kävimme läpi ongelmat, mitkä olivat meidän suhteessamme olleet, ja tunnistan ne kyllä. Kuitenkin itse olin koko ajan kokenut olevani hyvin onnellinen ja onnellisessa parisuhteessa.
Nyt hän sanoo, että hän ei ole koko aikana (heidän suhteensa alkoi jouluna) halunnut erota, ja että hän ei vieläkään halua erota. Hän vain omien sanojensa mukaan taistelee omien tunteidensa kanssa, koska on ihastunut tähän toiseen.
Hän pyytää minua nyt odottamaan vielä muutaman viikon, että hän saa ajatuksensa selvitettyä. Sanoo että on todennäköistä, että hän haluaa jatkaa avioliittoa.
Tarvitsisin muiden näkökulmia tähän: onko minun todellakin järkevää jäädä odottamaan? Lapsia haluan ehdottomasti säästää joten en halua että he tietävät asiasta mitään ennen kuin on täysin varmaa, että ero tulee. Kuulostaako tällaiset puheet tutulta kenellekään? Onko tämä vain eron esiaste jossa jarrutellaan vääjäämätöntä?
Hei Mikaela2!
Oli mukava saada sinulta tilannepäivitys. Aloituksesi keväällä liippasi niin läheltä omaa tilannettani, että jäi mietityttämään, miten teillä tilanne eteni. Meinasin vastatakin viesiketjuusi keväällä, mutta se sitten jäi. Nyt kuitenkin tuntuu, etten voi olla kertomatta hieman omasta tilanteestani, jos se ehkä auttaisi sinua eteenpäin.
Minunkin mieheni on rakastunut toiseen naiseen, mutta ei halua erota. Tilanne on elänyt ja kehittynyt erilaisiin suuntiin nyt kaksi vuotta, jona aikana mies on kipuillut tunnesekamelskansa kanssa, ja minä vuoroin ymmärtänyt ja vuoroin ollut itse menettämäisilläni malttini.
Mies ja tämä "toinen nainen" ovat kokeneet heitä yhdistäneen saman henkilökohtaisen kriisin, mikä heitä on lähentänyt. Niin se ihmismieli vain toimii, että tietyllä tavalla en ihmettele rakastumista tämän prosessin seurauksena lainkaan. Minä ja mieheni emme todellakaan ole mitään helposti ihastuvaa saati rakastuvaa tyyppiä, joten sikäli tilanne on tavallaan vakava, tarkoitan, että tunteet ovat vakavia ja syviä. Mutta mies rakastaa myös minua - sanoo, ettei rakkaus minua kohtaan ole muuttunut mihinkään.
Olen tätä asiaa pohtiessani tullut siihen tulokseen, että kyllä ihminen voi rakastaa kahta samanaikaisesti, myös romanttisesti. En halua olla asiassa ehdoton, koska selvästi tilanne on vaikea kaikille osapuolille. Olen miettinyt, että niin kauan kuin minun tarpeeni täyttyvät parisuhteessamme, ei haittaa vaikka miehellä olisi toinenkin läheinen ihminen elämässään. Ja ainakin toistaiseksi parisuhteemme on voinut hyvin - läheisyyttä, hellyyttä, seksiä ja rakkautta riittää. Toki se heijastuu myös minun vointiini, että mies kipuilee tunteidensa kanssa ja toisaalta potee myös huonoa omaatuntoa, kun ei pysty olemaan tunnetasolla 100 % "minun", kun myös toinen nainen on mielessä. Mutta en sitten tiedä, onko sellainen "haluan sinut kokonaan itselleni" realistinen tai edes reilu vaatimus, varsinkin, jos puhutaan pitkästä parisuhteesta. Tavallaan tuntuu välillä myös helpottavalta, että minun ei tarvitse täyttää kaikkia miehen tarpeita.
Tilannetta helpottaa se, että tunnen itsekin tämän toisen naisen, ja hänen arvomaailmansa on hyvin samanlainen kuin minun ja mieheni. Hän voisi hyvin olla ystäväni, ja koen toisaalta myötätuntoa myös häntä kohtaan tässä tilanteessa.
Hän ja mieheni haluavat pysyä hyvinä ystävinä, ja toivon itsekin, että se onnistuu. Koska tämä henkilö on miehelleni tärkeä, en mielestäni voi vaatia häntä jättämään tätä. Ainoa mitä minä voin tehdä, on olla rehellinen omille tarpeilleni. Jos en voi olla onnellinen näin, sitten minun on itseni takia irrottauduttava tästä tilanteesta. Mutta tällä hetkellä koen, että yhdessä rakentamamme elämä on niin kaunis ja hieno, että haluan sen säilyttää. Jos se muuttuukin tämän sivujuonteen myötä, niin ei se muutu liikaa.
Olen koittanut järkeillä asiaa niin, että en voi kahlita miestäni ja jos sitä yritän, päädyn vain ajamaan häntä etäämmälle itsestäni. Mitä enemmän yritän häntä ymmärtää ja annan tilaa, sitä helpommaksi hän tuntee olonsa minun kanssani ja siten myös uskaltaa kertoa tunteistaan. Ehkä sellaisen neuvon haluaisin sinulle antaa, että koitatte avoimesti keskustella miehesi kanssa tästä teidän tilanteesta ja sen herättämistä tunteista sekä teidän molempien tarpeista ja niiden yhteensovittamisesta, ennen kuin teette ratkaisuja.
Tsemppiä sinulle! 🙂🌻
Hei Mikaela2!
Ex-mieheni ilmoitti aikoinaan eron perusteeksi sen, että olin kaatanut tontiltamme erään puun. Syypää eroon olin siis minä. Jälkeenpäin kävi ilmi, että hän oli pitänyt jo useiden vuosien ajan selkäni takana yllä suhdetta minua huomattavasti nuorempaan työkaverityttöseen. Nuorin lapsistamme oli puunkaatohetkellä taaperoikäinen. Pettäjillä ja jättäjillä näyttää olevan yleisemminkin tapana kaataa oma syyllisyytensä muiden niskaan, mitä olen täällä kirjoituksia lueskellut... Voimia sinulle äläkä ihan pelleä anna itsestäsi tehdä niin kuin minä tein!
Ihminen voi todella rakastaa yhtä, kahta tai useampaakin yhtä aikaa. Rakkaus ei ole mikään fyysinen kakku, josta täytyy jakaa palasia eri suuntiin. Eihän kukaan ajattele niinkään, että ystäviä voi olla vain yksi tai lapsia voi olla vain yksi. Aivan samalla lailla romanttisia kumppaneitakaan ei tarvitse olla vain yksi.
Mutta.
Monisuhteisuus ja avoimet suhteet ovat ihan kuten yksiavioisetkin suhteet; luottamus, kunnioitus ja rehellisyys ovat äärimmäisen tärkeitä. Toista ei myöskään pidä painostaa ja vaatia, siitä ei koskaan seuraa hyvää. Vaikka ymmärränkin miehesi kaipuun, ei ole oikein, että hän _vaatii_ sinua hyväksymään tilanteen. Sinä saat ja sinulla kuuluu olla oikeus elää elämäsi, kuten sinä näet parhaaksi ja jos et tahdo minkäänlaista monisuhteisuutta, tietenkin sinulla on siihen oikeus. Minkä lisäksi miehesi meni ns. "perse edellä puuhun" tässä asiassa. Se on valitettavan yleistä, mutta ei se silti eettinen toimintatapa ole.
Olen ollut ehkä vähän samantyyppisessä tilanteessa kuin miehesi siinä mielessä, että itselläni kehittyi suhde ystävään romanttis- ja eroottissävytteiseksi. En nyt sopota koko saagaa, se ei ole pointti, vaan lähinnä se, että voin tiettyyn pisteeseen asti kyllä ymmärtää miestäsi. On kieltämättä tosi, tosi vaikeaa luopua läheisestä ihmisestä. Jos mieheni olisi tehnyt saman kuin sinä eli vaatinut minua pistämään suhteen ystävääni poikki, minä olisin eronnut miehestäni. En siis siksi, että ystäväni olisi ollut tärkeämpiä kuin mieheni, ei ollut eikä ole, mutta itse en olisi tahtonut jatkaa suhteessa, jossa minulla ei voi olla läheisiä, eroottisia suhteita muiden kanssa. MUTTA. En kyllä olisi syyttänyt siitä erosta miestäni, se olisi ollut minun valintani. En siis tahdo tässä sanoa, ettei sinulla olisi lupa haluta elää, kuten sinulle sopii.
Mielestäni miehesi vierittää vastuun omista teoistaan ja valinnoistaan sinulle. Hän ei suostu tekemään itse valintoja, reiluja ja rehellisiä sellaisia, ja pakottaa sinut siinä selkä seinää vasten tekemään ne puolestaan. Ja jos/kun valitset tavalla, joka ei häntä miellytä, hän syyllistää sinua siitä. Enkä tarkoita, että miehesi pitäisi valita sinut tai tämä ystävänsä, hän voisi myös sanoa, että ei halua eroa eikä aio luopua ystävästä - että ota tai jätä, hän tahtoo elää näin ja päätös, miten jatkaa, on sinun. Mitä, okei, hän tavallaan tekee, mutta hän ei sitten hyväksy eikä ymmärrä sinun päätöstäsi.
Mitenkä muuten, olisiko miehellesi aidosti ok, että sinulla olisi vastaavasti läheinen ystävä, jonka kanssa ehkä on joskus seksiä? Tämä paljastaa usein paljon.
Mutta. Loppuviimeksi, sinä päätät miten _sinä_ elät. Monisuhteisuus on täysin validi tapa elää, mutta jos se ei ole sinua varten, etenkään näissä raameissa, niin en näe syytä syyllisyyteen. Miehesi ei ole ollut luotettava ja rehellinen ja niin kauan kuin hän ei anna syytä olettaa, että nämä piirteet korjaantuisivat, en minäkään sinun kengissäsi haluaisi lähteä kokeilemaan, miten monisuhteisuus toimii*.
--
*Olen siis kyllä mokaillut matkalla avoimeen suhteeseen itsekin, mutta minä ja mieheni olemme koko ajan tehneet aidosti parhaamme ollaksemme rehellisiä ja avoimia. En väitä olevani mikään Hyvä Ihminen, mutta en ole missään vaiheessa valehdellut miehelleni näkemisistä tai peitellyt niitä eikä hänkään ole niin tehnyt. Kaikesta sählingistä huolimatta me olemme voineet luottaa toisiimme ja toistemme sanaan.
surnia kirjoitti 3.8.2018 11:13
Minunkin mieheni on rakastunut toiseen naiseen, mutta ei halua erota. Tilanne on elänyt ja kehittynyt erilaisiin suuntiin nyt kaksi vuotta, jona aikana mies on kipuillut tunnesekamelskansa kanssa, ja minä vuoroin ymmärtänyt ja vuoroin ollut itse menettämäisilläni malttini.
Mieheni ilmoitti 24 vuoden jälkeen suhteestaan toiseen naiseen reilut kuusi kuukautta sitten ja muutti saman tien kolmannen pyörän luokse. Emme ole kertoneet tilanteesta aikuiselle lapsellemme vielä ja suhdetta salataan muutenkin.
Tapailimme ensimmäiset kolme kuukautta kaikki sovitut menot näennäisesti pariskuntana ja käymme edelleen ystävien ja lapsen kanssa yhdessä ulkona avioparina. Olemme käyneet terapiassa viiden kuukauden ajan miettimässä monenlaista. Me emme ole eroamassa ainakaan yli vuoteen (taloudelliset syyt). Minä odottelen miestäni takaisin, mutta hän on uuden suhteensa lumoissa eikä kaipaile kotiin. Me olemme tekemisissä hyvin paljon (pääosin salassa uudelta suhteelta). Saan hyvin ristiriitaista viestintää mieheltäni. En tiedä, kannattaako minun odottaa miestäni vai ei. Ihastumisvaihe voi kai kestää parikin vuotta. Miten sitä jaksaa odotella ja pysyä itse kasassa, vaikka terapiassa käynkin?