Hei.
Mieheni on rakastunut työkaveriinsa (alaiseensa, 22 v nuorempi ja myös naimisissa), ja hän kertoi tämän minulle noin kaksi kuukautta sitten. Me olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja meillä on 6- ja 7-vuotiaat lapset.
Heti kriisin alussa kävimme läpi ongelmat, mitkä olivat meidän suhteessamme olleet, ja tunnistan ne kyllä. Kuitenkin itse olin koko ajan kokenut olevani hyvin onnellinen ja onnellisessa parisuhteessa.
Nyt hän sanoo, että hän ei ole koko aikana (heidän suhteensa alkoi jouluna) halunnut erota, ja että hän ei vieläkään halua erota. Hän vain omien sanojensa mukaan taistelee omien tunteidensa kanssa, koska on ihastunut tähän toiseen.
Hän pyytää minua nyt odottamaan vielä muutaman viikon, että hän saa ajatuksensa selvitettyä. Sanoo että on todennäköistä, että hän haluaa jatkaa avioliittoa.
Tarvitsisin muiden näkökulmia tähän: onko minun todellakin järkevää jäädä odottamaan? Lapsia haluan ehdottomasti säästää joten en halua että he tietävät asiasta mitään ennen kuin on täysin varmaa, että ero tulee. Kuulostaako tällaiset puheet tutulta kenellekään? Onko tämä vain eron esiaste jossa jarrutellaan vääjäämätöntä?
Mikaela2 kirjoitti 21.4.2018 19:33
...Vaikuttaa siltä, että koko mies on jonkinlaisessa sumussa. ...
Tuo kuvaa myös minun mieheni käyttäytymistä, kun odotin, että hän valitsee kunnolla meidät, eikä seilaa...
Päätöksen odottelu on hirveän raskasta ja nyt jälkeenpäin ajatellen meillä kunnon aikalisä olisi pitänyt ottaa ennemmin. Mies ei ehkä siihen pysty, koska hänellä on tunteita sinua ja perhettäänkin kohtaan? Ei ehkä helppoa hänelläkään...
Olet varmasti kysynyt, mitä mies oikeasti aikoo. Onkin varmaan jo oleellista, mitä sinä aiot sietää ja kuinka kauan?
Oli kyllä yhtä helvettiä tuo aika. Mut pelasti oma terapia. Jälkikäteen kun katson niin sama ajatus kuin Maisalla, että olisi pitänyt ottaa aikalisä aiemmin, mutta omat voimat ei riittäneet. Tai kaikki voimat meni omaan hengissä pysymiseen ja työkyvyn säilyttämiseen. Kohta vuosi pyörähtänyt. Aikamoisia tunneryöppyjä tulee vieläkin kun mieleen nousee tekoja ja tapahtumia ja päivämääriä jotka sain selville. Kaikki oli kiihkeimmillään tässä keväällä ennen kuin kaikki paljastui minulle. Terapeutit lohduttavat, että vuoden kierto pitää käydä läpi ennen kuin voi alkaa luomaan uutta...toinen vuosi sitten näyttänee mitä meistä tulee.
No niin, mies on ilmoittanut tehneensä päätöksen, että satsaa minuun ja lopettaa yhteydenpidon toiseen.
Olen helpottunut, MUTTA. Nyt on aivan uskomattoman ahdistava olo. Pelottaa aivan käsittämättömän paljon. Tekisi mieli juosta kauas ja lujaa.
☹️☹️
Voin samaistua teidän tunteeseen. Odottaminen on yhtä tuskaa ja tuntuu että pää hajoaa. Silti pitäisi yrittää jaksaa pohtia omaa ja lasten elämää eteenpäin. Mitä jos tätä mietintää kestää vielä kuukausia?
Uskoton osapuoli ei tiedä haluaako yrittää kanssani uudestaan vai erotako. Kolmas osapuolikin taitaa vielä jollain tasolla olla kuvioissa mukana.
On kertonut että on kallistunut eron puolelle mutta ei tee asian eteen mitään konkreettista. Edes käytännön kuvioista ei pysty puhumaan. Sen sijaan hän hakee todella paljon läheisyyttä ja ripustautuu kiinni, asumme siis edelleen saman katon alla. Se ahdistaa minua entistä enemmän kun en ymmärrä syitä tälle käytökselle
😯🗯️
Jaha, nyt tuli sitten muutos: mies ilmoitti, että valitsee kuitenkin uuden rakkaan, ja jättää meidät. Miten ihmeessä selviän? 😭😭😭
Voimia sinulle Mikaela2. Tämä soutaminen ja huopaaminen on itselle aivan liian tuttua, sillä olen siihen kierteeseen kerran kauan sitten joutunut ja koskaan en enää altista itseäni vastaavaan. Se rikkoo kaikki osalliset.
Niin kauan kun miehesi aivot heittävät joka päivä häränpyllyä hän ei osaa lopettaa tuota heilahtelua, vaan päättää aina jäädä sen luokse jonka näkee. Hän haluaa pitää molemmat, mutta ei keksi miten se on mahdollista ja ero toisesta tuntuu hänestä todennäköisesti niin kipeältä, että hän ei pysty siihen. Lisäksi kun hän on tulossa takaisin luoksesi hän todennäköisesti tuntee suurta syyllisyyttä ja saa sinulta todennäköisesti paljon paskaa niskaansa ja se suistaa hänet taas toiseen suuntaa, jossa häntä hänen ajatusmaailmassa ymmärretään paremmin. Tämä siis oman kokemuksen tuomaan ajatusmallia mitä voisi miehesi päässä pyöriä.
Tämä vaihe on yhtä suurta tuskaa ja oman itsesi kannalta on parasta, että pysyt häneen päin mahdollisimman neutraalina. Jos hän haluaa tulla takaisin ja haluat sitä, älä innostu vaan kerro omat ehtosi. Sinulla on paljon patoutuneita tunteita, jotka on tärkeää päästää ulos, mutta jos toinen ei voi ottaa niitä sillä hetkellä vastaan, niin jotenkin olisi hyvä saada aikaan tilanteeseen aito aikalisä ja mietintäaika, mikä tarkoittaa, että hän ei tapaa kumpaakaan. Jos miehesi pelkää yksin jäämistä, niin sitä hän silloin tarvitsee, jotta kuulee omat ajatuksensa. Tärkeintä on, että hän ei pidä mitään yhteyttä tähän toiseen (sinuun ehkä kaverillisesti), sillä se laukaisee aina uuden pyörähdyksen. Hän ei missään tapauksessa voi olla tämän toisen kaveri, ainoastaan sinun. Miehesi ei todennäköisesti ymmärrä tätä lainkaan - valitettavasti. Mutta pidä tästä ehdosta kiinni, se ei ole ilkeyttä vaikka miehesi todennäköisesti näin uskoo. Todennäköisesti et pysty perustelemaan hänelle miksi näin on, mutta vuoden sisällä hän itsekin ymmärtää asian.
Suojele itseäsi, et voi tällä hetkellä luottaa miehesi sanaa. Heitä hänet vaikka lopullisesti pihalle mielummin kuin sallit hänen hortoilla kahden vaiheilla. Vasta kun hän on totaalisen seinää vasten ja yksin tai terapeutin kanssa pohtinut asioita, hän todennäköisesti pääsee jaloilleen. Ja se viimeinen suunnan muutos voi tulla vielä kuukausien kuluttua, joten kovin helpolla tälläisestä tilanteesta ei kukaan pääse.
Toivottavasti tilanne selkeytyy nopeasti ja pääset rakentamaan elämää, joko yksin tai yhdessä miehesi kanssa ilman ulkopuolisten häiriötä.
Kiitos sinulle peruskallio.
Nyt ollaan sovittu, että mieheni muuttaa omaan asuntoon ainakin joksikin aikaa. Kipu on aivan järkyttävä, varsinkin kun tämän pitkän prosessin jälkeen oltiin juuri palattu yhteen ja kaikki tuntui järjestyvän.
Nyt täytyy vaan jotenkin jaksaa 😭😭😭
En osaa muuta kuin antaa virtuaalihalauksen. Toivottavasti mies jatkaa terapiaa kanssasi vaikka olisittekin erossa. Tiedän täsmälleen miltä tuntuu...voimia.
Hei taas, viimeisimmän viestini jälkeen mieheni tunteet heittivät vielä kerran, ja hän ilmoitti, että nyt hän valitsee minut ja perheen ja ilmoittaa seuraavana päivänä tuolle toiselle naiselle, että he voivat olla ainoastaan ystäviä. Ja pari päivää myöhemmin ilmoitti taas muuttavansa pois. Eli kahden-kolmen päivän välein hän muuttaa mieltään, ja täytyy sanoa että nyt minun jopa melkein käy häntä sääliksi. Täytyyhän hänen olla todella sekaisin?
Nyt hän on kuitenkin saanut asunnon, jossa saa asua toistaiseksi, ja hän on muuttamassa sinne lähipäivinä. Tämä on varmaankin hyvä asia, mutta tuohan se meille uusia asioita: nyt on pakko kertoa laspille ja lähipiirille.
Hän on myös ensimmäistä kertaa hakeutunut psykologille, josta olen todella iloinen.
Minua mietityttää nyt kovasti: onko tästä enää paluuta vai onko meidän tarinamme ohi? Kannattaisiko minun nyt vain aktiivisesti irrottautua vai odottaa vielä? Mieheni itse sanoo, että tämä ei missään nimessä ole lopullinen ero, eikä hän ole hakemassa avioeroa.
Apua, mitä te muut arvelette, onko tämä nyt tässä? 😭
Ikävä kuulla, että soutaminen ja huopaaminen vain jatkuu. Kyllä se siitä rauhoittuu, mutta lopputulosta ei taida tietää kukaan. Miehesi voi jatkaa tätä kunnes jompikumpi naisista tekee selväksi, että paluuta ei ole, jos hänestä ei ole valitsemaan. Ja tällöinkin hän todennäköisesti kertoo toiselle, että päätti asian itse, vaikka hän todellisuudessa valitsi sen joka jäi jäljelle. Itse en haluaisi olla sellaisen kanssa, joka ei halua olla minun kanssa, mutta jokainen tilanne on omanlaisensa.
Sinä vaikutat kuitenkin omalta osaltasi lopputulokseen. Voit viheltää pelin poikki tai jos joka tapauksessa ajattelet, että haluat tulevaisuudessa parisuhteen, niin voit valita odotatko jos miehesi "järkiytyy" ja lähdette rakentamaan uutta suhdetta (vanhaa tuskin saa takaisin) tai sitten kun aika on sopiva lähdet rakentamaan täysin uutta suhdetta. Teidän suhteeseen tulee kuitenkin jäämään säröjä ja on teistä kahdesta kiinni kuinka se näkyy teidän arjessa ja onnessa. Lapsen kannalta paras on, että jatkatte yhdessä jos saatte suhteenne kuntoon, mutta itse en lähtisi raastavaan suhteeseen vain sen takia. Mielummin vaikka ilman parisuhdetta kuin huonossa.
Kriisin keskellä on varmasti vaikea miettiä tulevaisuutta, mutta toivottavasti pääset pienin askelin eteenpäin.
Voimia sinulle!
Meillä mies sai päätettyä vasta kun minä vedin rajan...sanoin, että soutaminen ja huopaaminen pitää loppua. Jätin eron ensimmäisen vaiheen yksin, mies kieltäytyi sitä allekirjoittamasta. Joku lamppu syttyi siitä ja hän hakeutui terapiaan ja alkoi tehdä töitä meidän suhteemme uudelleen rakentamiseksi. Kohta harkinta-aika menee umpeen ja tasan vuosi tulee kaiken repeämisestä aikaa. Nyt meillä on sama suunta ja yhteinen näkemys, varmuutta mihin tämä vie ei ole kummallakaan. Ainakin olemme sitoutuneet molemmat selvittämään onko meistä kahdesta mihinkään. Sen olen jo ymmärtänyt, että aikaa tämä vie...Mutta sen hyväksyminen, että nopeita vastauksia ei tässä ole eikä tule on minulle ainakin äärettömän kuluttavaa.
Voimia, huomaat että kun aikaa kuluu ja saat itse apua myös itsellesi, ajatukset vähitellen alkavat muovautua. Ja jännä huomio, että enää ei itse pidä ollenkaan ainoana vaihtoehtona yhdessä jatkamista. Kahden aikuisen ihmisen on rakennettava ihan uudenlainen suhde toisiinsa kaiken raunioille. Joka päivä joutuu valitsemaan toisen ja valita rakentaa.
Voisin kirjoittaa Muruset kanssa samantyylistä tarinaa... Minä hain eroa (ei vielä kunnollista vaikutusta mieheen), pyysin muuttamaan pois (ei sitten kuitenkaan halunnut) ja lopuksi minä muutin pois. Reilu puoli vuotta erillään ja nyt toista vuotta yhdessä. Ei pelkkää auringonpaistetta, mutta vahva halu katsoa tämän suhteen tulevaisuus. Meillä toki tämän hässäkän aikana viittä vaille aikuiset lapset. Lähisuvulta en peitellyt ongelmia, en edes syytä eroon. Siinäpä sitten miettivät, kun olemme jälleen yhdessä 😋
Paljon on toki edelleen sitä p*skaakin, joka ajoittain nousee minun mieleeni. Luottamus palaa ehkä joskus - tai sitten ei. Mutta olen itsenäisempi ja vahvempi, muutenkin kuin vain parisuhteessa. Eli jonkun läksyn oppineena...
Muuttihan kaikki tapahtunut miehen ja minun välejä tietenkin, mutta täydellistä elämää ei kai ole?
Voimia ja tsemppiä; aurinko paistaa ja elämässä on paljon hyviä asioita. Yritä irtautua miehestä; hän palaa, jos on palatakseen. Ja ellei... Hän ei ansainnut sinua 😍
Mikaela2 kirjoitti 7.5.2018 12:2
Minua mietityttää nyt kovasti: onko tästä enää paluuta vai onko meidän tarinamme ohi? Kannattaisiko minun nyt vain aktiivisesti irrottautua vai odottaa vielä? Mieheni itse sanoo, että tämä ei missään nimessä ole lopullinen ero, eikä hän ole hakemassa avioeroa.
Apua, mitä te muut arvelette, onko tämä nyt tässä? 😭
Hei. Olen samankaltaisessa tilanteessa mutta vain osittain. Mieheni asuu uuden rakkautensa kanssa mutta emme ole eroamassa toistaiseksi. Käymme myös yhdessä terapiassa ajatuksena hyvä ero. Miehen puheista päätellen hän ei kadu päätöstään mutta ei myöskään ole varma tulevaisuudesta. Jostain syystä (rakkaudesta kai) roikun tässä ohessa toivomassa parasta ja pelkäämässä pahinta. En kykene enkä halua päästää miehestäni irti yli 20 vuoden jälkeen. Sisälläni tiedän, että olen hävinnyt paitsi taistelun myös koko sodan. Silti toivon. Toivon sinulle kaikkea hyvää, kävi miten kävi.
Mikaela2, mikä sinun tilanteesi nyt on?
Hei, tilannepäivitys pitkästä aikaa. Kesä meni sillä tavalla, että mieheni päätti, ettei hän halua erota, joten jatkettiin yhdessä. Koko ajan oli kuitenkin sellainen fiilis, että hänen tunteensa oli ristiriitaiset, koska hän ei ollut koskaan sataprosenttisesti läsnä. Vietettiin lomaa lasten kanssa ja meillä oli mukavaa, normaalia perhe-elämää. Mieheni kuitenkin kaipasi tätä toista naista suunnattomasti. Pari kertaa kesän aikana hän tapasikin tätä naista, jolloin minä ilmoitin, että jos hän jatkaa tätä, niin meidän täytyy erota. Mies lupasi ja vannoi että nyt suhde on lopulliseti ohi. Mutta. Toissapäivänä sain sitten tiedon, että olivat taas tavanneet salaa. Minä totesin, että se on nyt siinä, sinä muutat pois.
Mies sanoo nyt, että ei edelleenkään haluaisi erota. Hän sanoo että tämä nainen on hänelle todella tärkeä ystävä, ja että he eivät kaipaa suhteessaan seksiä ollenkaan. Sitä nyt vain tapahtui muutaman kerran, mutta sitten se jäi pois. Kun he tapaavat, he vain juttelevat ja pitävät toisiaan kädestä kiinni. Tämän voin jopa uskoakin, koska eivät ole koskan yön yli missään eivätkä ole hotelleissa.
Mies haluaisi, että minä vielä odottaisin pari vuotta (!), että tämä ihastus menisi ohi. Ja niinhän se varmaan menisikin, koska he eivät siis halua mitään yhteistä tulevaisuutta, eikä se toinen nainen ole edes eroamassa.
Mieheni sanoo, että meidän ainoa ongelma on minun ehdottomuuteni. Hänen mielestään minun pitäisi hyväksyä tämä ystävyys. Syy siihen että meille tulee ero on siis minussa (!)
Minusta tuntuu, että mies on ihan sekopää manipuloija ja tiedän järjelläni, ettei noin voi argumentoida. Silti se sattuu, koska koen täysin järjenvastaisesti syyllisyyttä siitä, että minä rikon lasteni perheen (lapset ovat 6 ja 8). Ja lapsista minä tällä hetkellä murehdin eniten. En millään haluaisi heille minkäänlaista surua 😭
Tällainen tilanne siis meillä ☹️ Ottaisin mielelläni vastaan tukea ja kommentteja...