Itsestäni on tullut todella allerginen näille vastakkaisen sukupuolen "kavereille" joiden kanssa ei koskaan ole mitään ihmeellisempää. Minulle sanottiin 15 vuotta, että ollaan "vain kavereita", joista viimeiset viisi vuotta oltiinkin sitten ihan "kavereita". Tosin puolisoni pääsi ihan seksiin saakka, mutta tissi-selfie kuvien ja viime vuoden uusintojen jälkeen ei enää paljoa pystytty mustaa puhumaan valkoiseksi ja sen jälkeen karu todellisuus avattiin minulle saatesanoilla "ettei tästä pysty tekemään selvää, koska mitä, missä, milloin on mahdotonta raportoida kun kaikki menee samaksi puuroksi".

Huolestuttavana piirteenä pidän tuossa sitä, että "kaverin" kanssa pystytään loukkaamaan toista ja että "kaverista" pidetään niin tiukasti kiinni ettei siitä voida päästää irti. Näihin ei pitäisi pitää enää yhteyttä sen jälkeen kun tietty raja ylitetään. Että mitähän vittua by Sanni.

Olkoot kuinka masentunut tai alkoholisoitunut, niin noin ei toimita. Jos se ei ole vielä mennyt pidemmälle, niin se odottaa vain aikaa jolloin se menee. Kyyneleet ja petetyksi tulemisen tunteet eivät tule loppumaan tähän.

Toki tässä voi tehdä ultimatiumin että lähde tai jää, mutta molempia et saa. Ja toinen tekee valinnan, että haluaakin kaiken, jolloin viestittelyä jatketaan salaa, jolloin voit vain elää siinä roolissa mikä sinulle suodaan ja tehtäväsi on päättää, että onko riittääkö se sinulle.

Kiitos vastauksestasi ja sympatioista! Miehelläni on näitä naiskavereita ollut aina ja ennen minua oli yksi läheinen ystävä myös joka alkoi heti kilpailemaan kanssani. Nyt kun sen suhteen on ollut vähän helpompaa (eivät ole juurikaan nähneet, mutta tilanne meni todella ikäväksi useamman kerran kun tämän naisen kanssa joutui riitelemään) niin näitä uusia on tupsahdellut pari kertaa. Tiedän kylläkin, että exänsä sijaan mies valitsi tuon naisystävänsä kun tilanne meni siihen ja minun kohdallani valitsi minut. Eli kai se jotakin merkitsee..

No nyt kun mies on kanssani lukenut hänen ja naiskaverinsa Facebook-keskustelut niin tiedän, että hän on pahoillaan kyllä. Tiedän että kuulostaa ulkopuoliselta varmasti selittelyltä, mutta mies ei esimerkiksi itke oikeastaan koskaan. Kun tätä asiaa käytiin läpi, itki, oli häpeissään ja pahoillaan. Hän itse sanoi, että ei voi enää ottaa riskiä että mua satuttaisi. Poisti koko profiilinsa Facebookista, sieltä häntä ei ainakaan tavoita (toki silti on puhelin). Näkee kuitenkin tätä kaveriaan, koska ovat samalla työnantajalla (eivät samoissa tehtävissä kuitenkaan).

Olen aina ollut vähän sellainen että mun on vaan pakko tietää "kaikki". Mä jatkan tätä jauhamista varmaan niin kauan että voi olla että mieskin kyllästyy jankkaamiseen.

Mies sanoi että jotain hänen on tehtävä että saan vähitellen edes luottamusta takaisin. Vaikka seurata häntä jotenkin.. en tiedä tarkoittiko jotakin puhelimiin saatavia appseja. Se menisi minusta jotenkin yli. Ei toista voi kytätäkään. Mutta olen iloinen, että hän itse sanoi että naiskaverit saa jäädä (koska olen niistä vuosia tässä jo kärsinyt vaikka muiden kanssa ei ole mennyt rajan yli) ja koska haluaa ja rakastaa vain minua. Se on häneltä iso myönnytys.

Helppohan se on sanoa, kun on jäänyt kiinni. Mies ei ole koskaan mua loukannut näin paljon, joten voihan se olla että tästä oppii. Ja voin vain toivoa, että seksiä ei ole ollut. Mutta saanko sitä koskaan tietää niin en tiedä.. Todennäköisesti jotkut muutkin siitä tietäisi ja yleensä kai totuus tulee lopulta aina tavalla tai toisella ilmi. Tai jos se ei ole tämä nainen, onko se seuraavaksi joku toinen.. Tämä nainen näytteli myös mun kaveria. Tähän tilanteeseen ei enää jouduta, koska mies ei "saa" naiskavereita ottaa.

Hei 🙂🌻
Esitit kysymyksesi miehille mutta petettynä naisena rohkenen vastaamaan.
Meilläkin yritettiin ensin tuota kaverilinjaa mutta loppujen lopuksi selvisi, että seksiinhän sitä oltiin päädytty ☹️
Pahimman virheen pettäjä tekee kiinnijäämisensä jälkeen siinä, että valehtelee. Se nimittäin syö suhteelta luottamuksen tosi pitkäksi aikaa. Eli totuus pöytään ja siitä lähdetään sitten miettimään, mikä on jatko.
Noihin lainauksiisi ottaisin kantaa, että seksiä on ollut ☹️

Jostain syystä itse mielessäni pidän loukkaavimpana sitä että he ovat tavanneet teidän kotonanne kun olet ollut poissa. Kotihan on aina todella henkilökohtainen paikka ja sitä se on myös sinulle, teidän yhteinen kotinne. Ja sehän tosiaan on heille suonut rauhaa ja mahdollisuuksia mille tahansa.

Tuota asiaa olen alusta saakka yrittänyt miehelle selittää, että koti on mulle todellakin pyhä paikka ja jos sinne tulee vieraita niin myös minun pitää ne "hyväksyä". Mies kertoi tuon naisen tulevan/olevan silloin (myös muita oli) mutta se mitä oli tapahtunut jäi sitten kertomatta..

Olemme nyt jutelleet lisää. Pitää puhua ja puhua. Sanoin että jos nyt ei tule totuus pöytään ja rämmin itseni tästä suosta ja suuresta surusta ja joskus myöhemmin selviää jotakin muuta niin siitä en varmaan enää nouse. Jotenkin nyt sitten uskon miestä mitä kertoi ettei seksiä ole ollut. Nainen istui viereen, syliin, lähenteli ja oli suudelmia. Sen jälkeen nainen ei ole meillä kuulemma käynyt. Paikalla oli myös kaksi muuta, mutta tuskin miehen hyvä ystävä mulle kertoisi mitään.. kai se silti tulee joskus illanistujaisissa kysyttyä..

Mies myönsi että nauttii naisilta/naiskavereilta saadusta huomiosta. Tajusi myös, että mikä siihenkin johtaa: jos ei anna huomiota minulle, ei myös saakaan sitä, ja siksi se tuntuu hyvältä jos sitä tulee muualta. Ymmärrän tuon kyllä. Miksi emme osaa enää huomioida toisiamme? Meillä on yhdessä todella mukavaa, mutta fyysinen puoli on jäänyt taka-alalle. Tästä johtuen siis ei lopettanut sitä yhteydenpitoa ja viestittelyä heti tapahtuneen jälkeen vaikka todellakin olisi pitänyt.. Kyllä mies myöntää että on ollut "munaton".

Olen iloinen, että mies avautuu. Se on hänelle aina ollut vaikeaa. Hän myös kertoi ettei ole aina ollut minun kanssani helppoa ja sen tiedän ja myönnän kyllä. Nyt mietin että saadaanko me suhteeseen sitä huomiota ja läheisyyttä. Aika sen sitten näyttää. Haluan myös että vaikka alkaisi mennä paremmin niin mies muistaa tämän tapahtuneen ja on siitä oppinut. Ja samaa toivon itsekin. En halua loukata miestäni enää koskaan.

Nyt on vain pakko mennä näillä eteenpäin. Kerroin että kyllä toiset naiset saa häntä ihailla, olenhan minäkin sitä mieltä että on maailman ihanin mies. Ei me kumpikaan olla mistään mallilehtien palstalta revittyjä, mutta mieheni on suloinen ja todella hyvä tyyppi ja aina tullut naisten kanssa todella hyvin toimeen. Mutta sanoin: Haluaisin myös voida olla ylpeä siitä, että minulla on noin ihana mies, joka torjuu naisten lähentely-yritykset ja tekee selväksi että olen hänen ainoa naisensa ja rakkautensa. Toivon, että tämä tapaus avaa silmät niin meiltä itseltämme kuin muiltakin - uskon kuitenkin että hän todella on aina valinnut minut. Tästä lähtien se saa olla selvää kaikille ja jatkuvasti eikä noita "lipsahduksia" enää suvaita kyllä yhtään. Mies ei halua loukata ketään, mutta jos tämä nainen loukkaantuu välien viilentämisestä, niin siitä en aio tuntea huonoa omaatuntoa.

Hei Milli, olen tosi pahoillani puolestasi, mutta kuten huomaat, et taatusti ole tuskasi kanssa yksin.

Olen itse myös se petetty osapuoli ja minun mieheni petti minua yli vuosi sitten, enkä edelleenkään ole päässyt siitä yli. Heidän suhteensa alkoi ensin yhteisten "ystäviemme" kautta, nämä "ystävät" alkoivat soittelemaan miehelleni kun olivat ulkona tämän tulevan toisen naisen kanssa, kivoja känni juttuja jne... homma jatkui niin, että luuri annettiin tälle tulevalle kakkoselle ja lopulta he vaihtoivat numeroita keskenään, kun oli niin mukavaa. Tästä seurasi luonnollisesti txt heidän kahden kesken ja viestit olivat kaikkea muuta kuin viattomia illan piristyksiä. Noh, lopulta he päätyivat näiden "ystävien" kutsumana samaan illanviettoon (minua ei tietenkään kutsuttu) ja siellä sänkyyn ja siitähän homma kätevästi jatkui heidän kahden kesken.
Jos miehesi pitää moista peliä selkäsi takana, voit olla varma, että siinä ei ole kysymys pelkistä suudelmista. Kuten kerroit, ette ole mitään teinejä, joten suudelmat ei siinä kohtaa enää riitä. Ja viestien sisältö on raakaa luettavaa...

Se sattuu, niin maan perkeleesti tajuta toisen uskottomuus, itselläni toisaan takana jo pitkästi yli vuosi ja edelleen taistelen asian kanssa tuhoten paljon ympäriltäni. Jos tietäisin heidän olleen MEIDÄN kotona, luultavasti vaihdattaisin joka ikisen huonekalun ja tekstiilin asunnosta ja voisi olla kyllä se viimeinen niitti joka katkaisisi tämän aasin selän.

Olen joutunut jopa nyt jatkamaan terapiaa yksin, en suinkaan petollisen siippani vuoksi, vaan ihan oman itseni vuoksi. Haluan itselleni mielenrauhan, jota varten olemme nyt erillään niin kauan kun tunnen tarpeelliseksi. Joko jonkun viikon, kuukauden tai loppuelämän.
Mutta olet joutunut kohtaamaan pirullisen tuskaisan asian suhteessasi, joka voi tuhota paljon. Tunnen tuskasi ja olen todella pahoillani puolestasi...

Toivon sulle isosti voimia ja koita pitää omasta itsetunnostasi hyvää huolta, ettet vajoa näin pohjamutiin, kuten minulle on käynyt. Täältä on paha rämpiä ylös, mutta askel siihen suuntaan on otettu ja toisaalta, elämäähän tämä vain on 🙂

Heippa Black Heart ja kiitos paljon viestistäsi. Harmi kun viestit eivät tule ihan reaaliajassa, aiemmin ehdinkin jo päivittää tapahtumia.

Otan kyllä silti neuvostasi vaarin eikä tämä ole niin sanotusti vielä ohi. Meillä mies ei lähde illanviettoihin itsekseen niin että itse en olisi saanut kutsua tai jäisin kotiin yksin, mutta tietysti kun olen poissa, en tiedä missä viiletetään ja ongelma on enemmänkin se että vieraita tulee meille. Sekin on tosin vähentynyt ja siitä saa luvan myös pitää kiinni. Viestiketjuista kävi kyllä ilmi, että kertaluontoinen tapaus on, mikä sitten olikaan. Olemme sellaisia pariskuntana, että todella vähän käymme oikein kumpikaan missään muuta kuin yhdessä. Suhteemme alusta saakka ovat kaverit ihmetelleet miksi mies ei enää käy missään. Ja suhde on sen viisi vuotta kestänyt ja edelleenkin viihdymme kotona.

En voi kyllä uskoa kuinka törkeitä teidän yhteiset "ystävät" ovat. Ihan vartavasten tutustuttivat johonkin naiseen, kyllä ottaisin sen niin verisenä loukkauksena itse, että ei saisi mieskään enää "ystäviä" olla tuollaisten kanssa.. Ihan kuin muilla olisi sinua vastaan jotakin jos näkevät että tuo toinen nainen olisi parempi miehellesi.. Toki mies on silti tekemisistään vastuussa. Vaikka itsekin juuri äsken mietin että tilaisuus myös tekee varkaan. Olen surullinen, että omalla miehellänikään ole ollut munaa sanoa ei.. Tämä nainen kuka on meillä kyseessä, mies ei ole pitänyt häntä oikein "minään", puhui minullekin jo aiemmin että on liian paljon pakkelia naamassa, nainen on myös meitä hieman vanhempi. Oli yllättynyt saamastaan huomiosta, sen kirjoittikin viestiketjussa (ei odottanut lähentelyjä) ja se tuntui sitten hyvältä hetken aikaa..

Viitaten toiseen viestiketjuun, olen pahoillani myöskin sinun puolestasi, että olet joutunut kärsimään noin paljon. Minä tasapainoittelen koko ajan kahden tunteen välillä: olen ansainnut tämän ja miksi aina minä kärsin? Mies sanoo, etten ole todellakaan ansainnut tätä. Mutta en puhdas pulmunenkaan ole. Olen loukannut miestäni ja hänellä on ollut rankkoja hetkiä kanssani. Se toinen puoli taas, miksi minulle aina käy näin? Tavalla tai toisella minua on petetty myös kaikissa aiemmissa suhteissa, kuten miestäkin. Siksi ajattelin että tämä suhde onnistuu koska molemmat tietää mitä on olla petetty ja pettää.

Mutta ei se kirves vielä ole kaivossa. Tänään minulla on jo paljon parempi olo. Tiedän että olen antanut miehelle kaikki mahdollisuudet kertoa asiat enkä voi tehdä enempää. En ajattele että tyydyn nyt rooliini, selän takana puuhailu jatkossa ei jäisi minulta huomaamatta, en usko.

Hei Milli, pahoittelut myös minulta.

Mahdotonta on ulkopuolisen sanoa mitä juuri teillä on tapahtunut. Yleisesti voi sanoa, että lähes poikkeuksetta pettäjä tunnustaa vain sen mikä on pakko tunnustaa. Perusteluna salailulle (valehtelemiselle) on tyypillisesti se, ettei haluta loukata puolisoa, vaikka oltiin kyllä valmiita loukkaamaan pettämällä. Pettäminen on kovin itsekästä ja itsekkäästi pettäjä pyrkii salaamaan pettämisensä suojellakseen itseään. Pettäjä kun tyypillisesti haluaa sekä ullan että pullan ja on valitettavasti valmis uhraamaan puolisonsa sydämen oman nautintonsa vuoksi.

Huolestuttava piirre miehesi käytöksessä on se, että hän nautinnon lisäksi vaikuttaa saavan naisilta itsetunnon kohotusta. Tämä kun on hänelle muodostunut tottumukseksi ja tottumus on toinen luonto, on hänen vaikea muuttaa toimintamalliaan. Pettäjä kyllä lupaa kaiken mikä pitää luvata, jotta petetty rauhoittuisi ja pettäjä saisi pidettyä sen ullan ja kodin mukavuudet.

Yleisellä tasolla pitkä ajan ennuste on huono. Aivan kuten alkoholistin paraneminen on harvinaista ilman uskoon tuloa.

Erota ehtii milloin vain myöhemminkin ja muutenkin akuutissa vaiheessa ei välttämättä muutenkaan kannata tehdä dramaattisia ratkaisuja. Mikäli et halua ummistaa silmiäsi totuudelta, ei kannata antaa kovin paljoa painoa pettäjän lupauksille, ne ovat tyypillisesti aina samansuuntaisia. Teot ratkaisevat ja nyt joudut siihen petettyjen tuskaisaan tulevaisuuteen, jossa vailla todellista luottamusta joudut katsomaan mitä tekoja tulevaisuus tuo. Et voi muuttaa miestäsi, hänen on itse muutettava oma toimintansa.

Toivotan voimia ja viisautta pitää itsestäsi huolta.

Kiitoksia myös Beren!

Se on aivan totta, että jokainen voi muuttaa vain itseään. Minä uskon siihen, että molemmilla meillä se on se tahtotila. Aika kuitenkin vain näyttää, miten sitten käy.

Olen itse yhdessä edellisessä pitkässä suhteessani (10 vuotta sitten) ollut se pettäjä. Mun täytyy sanoa, että omassa tapauksessa nuo yleistykset eivät ainakaan täysin pidä paikkansa. En pitänyt salasuhdetta, mutta muutamia yhdenyön juttuja oli, ja myönsin ne koska en pystynyt pitämään salaisuutta sisällä. Samainen kumppani oli myös mulle myöntänyt pettämisensä eli ei valehdellut tai kertonut vain sitä mitä oli "pakko". Se nyt oli muutenkin jo aika sairas suhde kun molemmat teki lopulta samaa, tarkoitan vain, että itse en pystyisi valehtelemaan, jos jäisin kiinni jostakin niin kertoisin kaiken. Minusta ei kaikki jotka pettävät, ole empatiakyvyttömiä psykopaatteja. Miehessäni ei ole mitään sellaisia piirteitä myöskään. Ymmärrän ettei tässä ketjussa varmaankaan monelta heru myöskään empatiaa pettäjiä kohtaan, mutta minä olen elänyt molemmissa rooleissa (kuten mieheni) ja ymmärrän aika paljon muutenkin ihmisiä. Ei se vie pois sitä sydänsurua mikä minulla tällä hetkellä on, tietenkään. En halua kuitenkaan ajatella että
a) 100% varmuudella on ollut seksiä jos on kerran ollut suudelmiakin
b) mies tekee sen uudelleen ja jatkaa tietentahtoen suhdetta selkäni takana, ottaen huomioon että 3 kk sitten heidän viestittely muuttui ihan "normaaliksi" ja vaikka Naiseen en muuten luota pätkääkään, mutta myös hän on sanonut ettei seksiä ollut.

Mutta en aio ummistaa silmiäni totuuksilta, en todellakaan! Myös tuo egobuustaus on se ongelma. Mies onneksi myöntää sen itsekin.

Tänään onkin sitten huonompi päivä. Aamusta saakka olen miettinyt että miten tulevaisuuden käy. Voinko/voimmeko elää ikuisesti elämää, jossa ei ole sitä omaa elämää. Etten uskalla lähteä mihinkään edes ystävien kanssa samassa kaupungissa. Saati että lähtisin toiseen kaupunkiin jossa lähimmät ystäväni ovat.

Mietin tuota tottumusta. Miten mies pystyisi yhtäkkiä elämään ilman huomiota muilta. Ehkä hetkellisesti. Pelkään että hän unohtaa jo yhden vähän paremman päivän (eilisen) jälkeen mun tuskan. En halua että unohtaa. Haluan muistuttaa joka päivä siitä vaikka ehkä jonain päivänä jopa hymyilen.

Ja ne viestit. Käyn niitä vain uudelleen ja uudelleen läpi mielessäni. Onko kuitenkin askel eteenpäin että mies itse myöntää että hän on halunnut huomiota ja ettei aio enää pitää naiskavereita. Mies ei koskaan ennen ole myöntänyt mitään tuollaista, väittänyt vain että olen ollut ylimustasukkainen (kun olen suuttunut naiskavereiden kanssa viestittelystä, viimeisin tapahtui yli vuosi sitten).

Voinko vaatia että puhelin on aina mun näkyvillä kun ollaan kotona. Monet viestittelyistä ovat tapahtuneet myös minun ollessa kotona nukkumassa. Voinko sanoa että tule nukkumaan kun tulet mutta puhelin tulee mun luo. Sittenhän on tietokone, sähköposti.. Profiilejakin voi avata salaa. Hulluksi tulee kun miettii kaikkea. Vaikka järjellä ajatellen, ei mies näkisi mitään tuollaista vaivaa. Kyseessä on ollut vain chattailyä (sen yhden bileillan lisäksi) alkoholin vaikutuksen alaisena ja sehän ei vaadi kuin persauksellaan istumista ja klikkausta. Ja hän ei ole koskaan etsinyt sitä naisseuraa, vaan on vain mennyt rajan yli niiden kavereiden kanssa jotka muka ovat munkin kavereita olleet. Mikä tietysti tekee tästä myös tuskallisempaa mutta minusta kertoo siitä että mies ei lähtisi huomiota hakemaan, mutta ottanut sitä nyt sitten vastaan vaan liian mielellään ja lähtenyt flirttailuun mukaan..

Sen jälkeen kun meillä vaimo kärysi lopullisesti, niin luottamuksen osoituksena puhelin on ollut ilman lukituskoodia. Siitä kipuiltiin aikansa, mutta nyt se on ollut näin. Ikävällä tavalla sieltä vain ponnahti vielä vanhan rakkkaan viestejä näkyville, jotka käsiteltiin ja nyttemmin koko kaveri on estettyjen listalla. Lähes vuosi siihen meni, että puolisoni pystyi vierottamaan itsensä tästä koukusta olla yhteydessä tähän "kaveriinsa". Riippuvuus ja huumettahan se viestittely oli.

Meilläkin tämä kaveri myös kävi kotonamme puolisoni ollessa äitiyslomalla ja itseni ollessa töissä. Siitä kerrottiin silloin etukäteen. Olivat siis jo ennen näitä kotikäyntejä vieneet hommat jo maaliin asti. Jälkikäteen tunnustettiin, että kodissamme heillä ollut myös jotain vispilänkauppaa joka jäänyt kesken vauvan herättyä päiväunilta. Yritän olla ajattelmatta asiaa 24/7, koska muuten huomaan tässä jo suuttumuksen tulvahtavan sisältä.

Tämä on hankala kuvio mistä on todella vaikeaa ottaa selkoa. On ihan ok, että tuntemukset vaihtelevat. Voi mennä viikkoja kun asia ei tule mieleen, mutta sitten voi myös tuntua ettei tässä ole mitään järkeä enää.

Kyse ei ole enää loppukädessä siitä onko ollut seksiä vai ei. Kyse on luottamuksesta ja selän takana toimimisesta, avoimuudesta. Jos on tarvetta vehdata puolison takana, niin silloin ei ole samanmielisyyttä yhteisen suhteen suunnasta. Jos toinen antaa tipoittain luottamusta ja kokee toisen seurassa riittämättömyyttä, niin onko parisuhde silloin se paras paikka olla? Ja vastaavasti: mikä riittää itselle. Jos toinen on mitä on, niin riittääkö se? Minua jopa seksiä enemmän loukkasi se viiden vuoden takana vehtaaminen ja kyky olla kuin ei olisikaan. Ja tarjosin silloin kuin hopeavadilla mahdollisuutta jatkaa elämäänsä toisaalla tämän kaverinsa kanssa ja katsoa se kortti loppuun. Se olisi ollut reilua, mutta se kortti haluttiin katsoa salaa kun puolisoni halusi kaiken.

Nyt oli pakko kirjoittaa.... Sä voit kääntää tota asiaa miten paljon vaan, miettiä pääs puhki, mut fakta on se että ikinä et totutta saa selville.

Mä oon kans uskotellu itelleni että eihän mun mies, en usko että seksiä harrastais, mut ei, en enää... mä en voi ikinä tietää harrastiko se seksiä sen toisen naisen kanssa vai ei. Molemmat sanoo että ei, mutta... ja jep, oon myös ajatellu ennen että siinä seksissä menee se raja, mut sit kun mulla oli se tilanne edessä, ni en mä ollukaan enään niin varma että se on se viimenen niitti. Se kaikki muu paska mitä olin kuullu ja mistä mies oli jääny kiinni, se on aiheuttanut sen että meillä menee edelleen 1,5 vuoden jälkeen kiinnijäämisestä aivan päin helvettiä. Mä en luota enää ollenkaan, en mä vaan jaksa enää edes yrittää. Mä en enää tiedä tunnenko tota miestä kohtaan yhtään mitään.

Mun mielestä se Sannin uus biisi on ihan loistava kuvaan pettämistä, mutta vielä parempi on Cheek: "Luottamus on kun paperi kun se rypistyy. Se ei palaa ennalleen koskaan kun tulee tyrittyy. Se on vaan silmänräpäys kun se omalle kohalle kolahtaa. Kestää tuhat kertaa kauemmin toipuu ku romahtaa."

Niin se vaan on. Se luottamus ei ikinä palaa kun sen kerran menettää.

heips. olen yli viisikymppinen nainen. muistan kuitenkin kuin eilisen päivän, kun mies jäi n.22 v sitten kiinni pitkäaikaisesta pettämisestä, oikeestaan petoksesta, täydellisen kaksoiselämän elämisestä.

jäin yksin kolmen alle kolmevuotiaan kanssa. tiedän, mitä on tuska ja pelko, epätoivo ja yksinäisyys.

muistan kuitenkin ihan rukoilleeni, että älä jätä meitä. että voin antaa kaiken anteeksi ja otan kaiken syyn niskoilleni, kunhan et vaan jätä meitä. ja siinä tarinassa ei oltu operoitu vain pusuasteella, juuri syntynyt kuopuksemme oli jo saamassa uutta sisarpuolta...

jätti. ja ihan totaalisesti.

mutta selvisimme, pikku hiljaa, pienistä palasista se alkoi. lapset kasvoivat ja minä myös.

tärkein asia, mikä helpottaa erohelvetin väännössä on se, että yhtä äkkiä alkaa ymmärtää, että toista ihmistä ei voi omistaa. ei määrätä, että ota minut, pidä minut, muutu, et saa tavata enää muita, kaikkea sitä... mitä tekin olette yrittäneet. ei se auta yhtään. ei siihen ole edes oikeutta.

nyt aikuisille lapsilleni olen todennut, että kaikki tarinat eivät ole ikuisia. elämä muuttuu, me muutumme, puolisomme muuttuu, halusimme sitä sitten tai emme. mutta tärkeintä on ottaa vastuu itselleen ja rakastaa yhtä kerrallaan. siinä prosesissa jokainen on ihan yksin valintojensa ja vastuuntuntonsa kanssa. siinä se rakkaus mitataan, lopullisesti, pakottamatta.

rakkaus ei oo peli. elämä opettaa sen meille tavalla tai toisella. et voi omistaa ketään, rakastaa voit.

en oo hurahtanut mihinkään uskonlahkoon tms, olen vaan jotenkin tajunnut tämän pikku hiljaa. olen kokenut uutta rakkautta ja kiintymystä joihinkin ihmisiin, mutta uudella tavalla luottaen. että minä olen rakastamisen arvoinen kuten sinäkin.

antakaa ajan kulua, keskittykää itseenne, lapsiinne ja elämäään. hakekaa apua, älkää jääkö yksin. elämää ei tarvitse pelätä. tää on just sitä, elämää, eikä vaan joku häiriö lähetyksessä.

Kiitos teille tuestanne ja tarinoistanne <3

Ajatuskin että vielä parin vuoden päästä olisin erittäin katkera, oli tilanne sitten mikä hyvänsä - yhdessä tai eronneena, on sietämätön. Sitä en halua missään nimessä.. Miehen yksi ex on vielä 10 vuoden jälkeenkin erittäin katkera ja siitä ei ole seurannut mitään hyvää kenellekään. Meillä ei ole lapsia joten mahdollisen eron jälkeen se on sitten siinä.

Mutta jotta en katkeroituisi, haluan jauhaa tämän asian täysin kasaan. Eilen jatkoimme yhden välipäivän jälkeen asian vatvomista. Mies sanoi, että jos on kerran noin huono olo niin voidaan laittaa lusikat jakoon. Kysyin, että miksi? Ja olettiko että muutaman päivän jälkeen olisin ok. Ei olettanut. Kerroin jälleen kerran miltä tuntuu. Ensinnäkin ajatella sitä mitä on tapahtunut ja toiseksi se viestittely. Kyselin mikä meillä meni niin huonosti silloin, että halusi pitää useamman kerran tuollaista keskustelua yllä. Sen 2kk sitä "vain" jatkui siis, mutta kuitenkin. Kerran ehkä ymmärtäisin, jos olisi ollut vaikeaa ja jotain riitaa. Mutta en sen jälkeen, kun on ollut yhteisiä onnellisia reissuja ja ei mielestäni mitään kriisiä. Että se koko aika tuntuu nyt valheelta. Toisaalta vahvana on tunne, että nyt on ollut useamman kuukauden hyvin. Mieskin oli sitten kai vain unohtanut koko asian. Nytkin sanoi että hän ei vain halua miettiä jatkuvasti ikäviä asioita, siinä sekoaa. Mä sanoin että mulla pää sekoaa jos en puhu koska miettimättä en pysty olemaan.

Sanoin että jos olisivat jääneet rysän päältä kiinni ja olisin jättänyt, niin uskon että he olisivat yhdessä. Sen kiisti täysin. Ei ole missään vaiheessa ollutkaan sellaista kiinnostusta. Ja myönnän ettei viesteissä mitään kehumisia esim ulkonäöstä ollutkaan, lähinnä sellaista että viihdyn kanssasi.. Ei ulkonäkö tietenkään tärkein olekaan, mutta viesteistä ei tullut oloa, että tunteet olisivat mitenkään erityisen syvät tai haluaisi naista fyysisesti. Mies sanoi että hän on alusta asti päättänyt, että minä olen hänen viimeinen. En nyt tietenkään sinisilmäisesti usko että olisin, mutta puhuimme myös siitä kuinka avioliitto on myös tahdosta kiinni. Onhan niitä kaikenlaisia sanontoja, miten pitkät suhteet ovat mahdollistuneet. "Elimme aikana, kun jotain meni rikki sitä ei heitetty pois vaan korjattiin". "Kumpikaan ei lakannut rakastamasta yhtä aikaa"

Kyselin mitä huomiota on minulta kaivannut, kun kuitenkin sanoi aiemmin että halusi huomiota kun ei kotona saanut. Miehen seksivietti ei ole ihan "normaalin" miehen tasolla, siksi minun on myös hieman helpompi uskoa se että seksiä ei ole ollut. Sanoin että nyt pitää ruveta pitämään myös fyysisestä suhteesta enemmän huolta. Toteutimmekin sitä eilen. Mutta mitä huomiota haluaa - ei osannut sanoa. Minä kuitenkin enemmän halin ja kehun miestä. Uskon että kuitenkin myös hänelle, vaikka ei tunne seksiä haluavansa kovin usein, sillä on sitten lopulta merkitys että sitä on. Silloin ei vain olla kavereita. Aion panostaa itsekin siihen enemmän siis.

Joku mailinpylväshän tämä on suhteessamme. Olemme puhuneet tunteistamme paljon enemmän kuin aiemmin. Keatonin tapaan aion myös sanoa, että turvalukko puhelimesta pois ja puhelin ei taskussa vaan pöydällä. Niin kuin minullakin. En ole koskaan lukinnut tai piilotellut puhelintani. Jos joku soittaa tai viestittää niin saan sen nähdä. Piilottelu ei ole enää vaihtoehto, vain sillä että "suuttuisin kuitenkin" vaikka kyseessä ihan viaton viesti joltain exältä. Ymmärrän että mies ei halua että luen hänen ja (mies)ystäviensä viestejä. Niissä on myös varmasti toisen osapuolen luottamuksellisia asioita.

Hassua. Olimme ensimmäiset vuodet aika lailla kiinni toisissamme. Silloin kävin enemmän myös baareissa mutta en käynyt pois kaupungista. Lähiaikoina olin juuri päättänyt, että alan käymään enemmän matkoilla ystävienikin kanssa. Ja nyt selviää tällaisia asioita minun poissaollessani. Sanoinkin, että nyt kyllä tuo päätökseni on lykätty hamaan tulevaisuuteen. Käymme vain yhdessä. Mieskin myönsi että parhaita hetkiä ovat nuo yhteiset tekemiset ja reissut. Mikä taas johti siihen ajatukseen, että minä olen meistä se joka niitä yhteisiä juttuja aina keksii suhteeseen koska haluan arjen keskelle jotakin erikoista. Myös viestittelyn aikana meillä oli sekä ulkomaanreissu, että ainakin yksi yhteinen ravintolailta. Sekään ei sitten kuitenkaan riittänyt sillä hetkellä..

Eilisestä johtumatta aamulla on edelleen klöntti rinnassa. Eiköhän se siellä pysy vielä pitkän aikaa.

Oma terapeuttini käytti viestuttelystä sanaa riippuvuus. Addiktio. Oma vaimoni on / oli samanlainen kuin miehesi. Riippumatta siitä mitä muussa elämässä tapahtui, oli kuinka kivaa tahansa, niin narkkari tarvitsi oman annoksensa viestittelyä. Me saimme jopa kolmannen lapsen tässä välissä, järjestimme ristiäiset ja kuvista jälkikäteen katseltuna elämässä oli kaikki F.I.N.E., olkoonkin että koko kuvion rakentuminen oli jo alkanut ennen kolmatta lasta.

Aloitimme 1996 seurustelemaan. Silloinhan ei ollut mitään chattejä/some etc... vastaavia. Sitten täysikäisyyden kynnyksellä pari vuotta myöhemmin tuli chatit muotiin. Narkkarimme sai ensimmäiset annokset viestittelyä ja ihailua osakseen. Olisi silloin jo pitänyt nähdä miten fiksusta ihmisestä tuli esiin outoja käyttäytymismalleja. Kävi jonkun oikeassa elämässä tuntemattoman kanssa kahvillakin, ihan vain jutskailemassa. Mutta kävipä kuitenkin ja selän takana salaa, kuinkas muuten.

Sitten tekniikan ja viestintäkeinojen kehittyessä tämä tapa on pysynyt ja hakenut lisää kierroksia osakseen. Se on ollut ihan selvä käyttäytymismalli. Kyllä niitä tekstiviestejä on kuukaudessa mennyt pahimmillaan 500-1000 ja laskutkin olleet sen mukaisia. Somen, messengereiden ja whatsappien myötä viestittely on painunut maan alle ja jäljet olleet helpommin peiteltävissä. Mieskavereita on tallennettu väärällä nimellä puhelimeen jotta en osaisi epäillä mitään jos kävisin osoitekirjan läpi. Narkkari on tarvinnut annostuksensa. Kuivilla on aina oltu aikansa ja sitten pyörä lähtee taas pyörimään alusta. Mutta kuten kaikissa riippuvuuksissa, annoskoko kasvaa jotta saa kicksit aineestaan. Meillä rajat ylittyi seksillä ja silloin tuli hiljennys ja stoppi. Alkaakseen muutamaa vuotta myöhemmin uudelleen, hakeakseen uusia kierroksia koneeseensa.

Me kävimme terapeuttini kanssa tämän kuvion terapiassa läpi ja kuvio on niin selkeä että se ihan naurattaa ellei itkettäisi. Ja ennen kaikkea kuinka sokea voi omalle rakkaalle olla. Vaimoni ei ole riippuvainen alkoholista tai rahapeleistä. Vaimoni ei ole riippuvainen huumeista tai tupakasta. Hän on riippuvainen huomiosta ja ennen kaikkea: toisten miesten huomiosta/flirtistä/kehuista ja väline siihen on salainen viestittely selän takana.

Kuvion lopullisen sortumisen jälkeen tästä on kipuiltu nyt vuoden päivät. Ja pieni uhma on jälkikäteen ollut vuoden aikana selkeästi nähtävissä, joka kaman käyttäjällä on ollut. On pakko ollut yrittää jotenkin pitää vanhasta tavasta kiinni. Välillä puhelimeen on ilmestynyt koodi, jonka olen "huomannut" parin viikon jälkeen. Sitten se on lähtenyt. On ollut taas muutama läheisempi vanha kaveri jonka kanssa ajoittain innostutaan kymmeniä viestejä päivässä viestitelyyn ihan asteella mitä lounaaksi söin -viestejä. Ja yhteistä näille on se, että viestiketjut poistetaan kokonaan jolloin otetaan yhteen että "tiedäthän miltä tuo näyttää" -tasolla. Näiden jälkeen viestittelyt loppuvatkin kokonaan vaikka ovat muka viattomia. Siinä on sellaiset vierotusoireet, että aineidenkäyttäjä olisi ihmeissään.

Nyt oikeasti odottelen seuraavaa kierrosta. Tyyntä myrskyn edellä. Olisi ihanaa vain heittäytyä ja luottaa, mutta ei vaan pysty. Ehkä aikanaan, mutta ei vielä.