Mies jäi kiinni, mitä uskoa
Hei, olen täällä ryhmässä uusi ja kirjoitan siksi, että viiden vuoden suhteen ja parin vuoden avioliiton jälkeen on selvinnyt, että mies on ollut uskoton (nais)kaverinsa kanssa. Sydän on ymmärrettävästi särkynyt, mutta en tunnu pääsevän nyt eteenpäin koska en tiedä mitä uskoa. Mies vannoo että kyse ei ole seksistä, vain suudelmista. Mutta kun yhdessä luimme heidän viestinsä, siellä minusta keskustellaan kyllä enemmästäkin. Voiko vuosia uskollinen ollut mies puhua ihastuksensa kanssa suutelemisesta miettimällä mm. ”miten se meni”. Ja että ”olin kyllä yllättynyt suorasta toiminnastasi”. Tässä olisikin miehille minulta kysymys…
Viestittely jatkui flirttailusävyisenä pari kuukautta viime kesänä. Mies myönsi että on ollut masentunut ja alkoholilla on osuutta asiaan. Nämä fyysiset asiat, mitä sitten ovatkaan, ovat tapahtuneet meillä kotona kun itse olen ollut poissa. Voin ymmärtää että voi hetkellisesti ihastua toiseen. Ja vielä ehkä jonkun hetkittäisen viestittelynkin. Ehkä jopa suudelmat, koska niiden osalta en itsekään ole aina ollut viaton. Mutta nyt olen kolme päivää ja yötä miettinyt niitä keskusteluja ja mihin ne viittaavat. Ja jos saisin tietää että kyseessä on seksiä, niin tekisikö se sitten eron siihen miten tästä eteenpäin. Onko sillä edes väliä. No sillä ainakin on, että he näkevät edelleen. Mutta keskusteluista kyllä näki että viestittely on ollut sen jälkeen ”normaalia” kaverikeskustelua.
Mies on aiemminkin jutellut naispuoleisille ystävilleen ”hempeitä”. Sydämiä ja sen sellaisia. Nyt hän sanoi ettei ole halunnut minua loukata ja poisti mm. profiilinsa. Itse aion perua kaikki menoni, kunnes tässä päästään johonkin lopputulokseen ainakin, koska en voi luottaa siihen ketä meillä vierailee kun olen muualla.
Kuten kirjoitinkin en ole puhdas pulmunen itsekään, olen mm. pussaillut miehen kaveria, ja ymmärrän tietysti että se on loukannut. Siksi voin ymmärtää että sen olisi ”sallinut” itselleenkin. Sellaista ”olet niin ihana ihminen” tyylistä. Kuulostamme varmaan ihan teini-ikäisiltä, mutta olemme siis yli 30. Itse en kuitenkaan todellakaan viestittele muiden kanssa, minulla on ainoastaan yksi pidempiaikainen miespuoleinen ystävä kenen kanssa tunnen sielunkumppanuutta, lähetämme sähköpostia muutaman kerran vuodessa emmekä ole nähneet 5 vuoteen. Lisäksi minusta ”ylitsepääsemättömän” pettämisen raja menee seksissä..
Kiitos mielenkiintoisesta viestistäsi.
Tuo ei ole kyllä ollenkaan yllättävää, että huomioon ja chattailyyn/viesteilyyn voi jäädä koukkuun. Nykyään se on todellakin niin helppoa. Me olemme samaa ikäluokkaa, ja alun perin olemmekin olleet miehen kanssa myös samalla irc-kanavalla, vaikka vasta vuosikausia , yli kymmenen vuotta myöhemmin kohtalo sitten meidät oikeasti yhteen toikin. Me molemmat istumme paljon tietokoneen ääressä ja itsekin tykkään jutella kavereiden kanssa paljon chattien kautta. Mutta huomion hakemiseen en ole somea koskaan käyttänyt. Itseasiassa en ole kirjoitellu mihinkään keskustelupalstoillekaan vuosikausiin ennen kuin nyt. Ja onneksi päätin kirjoittaa koska tästä on apua!
En ole huomannut mitään noin vakavaa riippuvuutta mitä vaimollasi. Mutta harmillisesti niitä viestejä poistellaan. Vaikka onhan se väärin niitä toisen viestejä lukea. Mulla ei ole luottamusta ja olen myös käynyt terapiassa mustasukkaisuuden ym. takia. Mutta nytpä käy ilmi, että ongelmia se on miehelläkin. En olisi ikinä uskonut mieheni olevan sen sorttinen että kaipaa naisten huomiota. Hän ei välitä ulkonäöstä, ei kommentoi koskaan naisia, on rento ja oma itsensä ja kaveeraa paljon naisten kanssa. Mutta onneksi tämä on nyt selvinnyt ja katsotaan eteenpäin...
Hei vielä 🙂🌻
Meillä ei myöskään ollut mitään akuuttia kriisiä avioliitossamme, kun uskottomuus tapahtui. Tilanne perheessämme oli seesteinen ja muutaman vuoden rankka fyysinen sairastaminenkin minulla oli menossa toipumisen suuntaan.
Koko kesän mies tuolloin painoi hommia lähes 24/7. Tuli tunne, että me muut olimme hänelle ilmaa. Jopa mainitsinkin asiasta, että heti ulko-oven suljettuaan, hän unohtaa olemassaoloni. Tuosta hän loukkaantui sanoen, ettei missään nimessä pidä paikkaansa väitteeni.
Jälkikäteen hän kertoi eläneensä, kuin kahta eri maailmaa; se kai vei pois syyllisyydentunteet. Ärtyisä ja arvosteleva hän oli monessa asiassa.
Se, että puhelin liimautui häneen kiinni, oli varmistus siitä, että jotain on meneillään. Vielä siinäkään vaiheessa hän ei tunnustanut: olin vainoharhainen hullu hänen mielestään.
Jälkikäteen hän ei edes muista noita käytyjä keskusteluja.
Eniten ärsyttää se, että tämä perheemme tuttava käytti sairauttani hyväksi päästäkseen mieheni lähelle: nainen tarjosi ymmärrystä raskaaseen perhetilanteeseemme vedoten. Siitä se sitten pikkuhiljaa lipsui fyysisen uskottomuuden tasolle.
Suhde loppui, kun mies selkä seinää vasten tunnusti kolmen päivän intensiivisten keskustelujen jälkeen sen, että seksuaalisiin toimiin asti oli menty. Tämä oli äärimmäinen loukkaus naiseuttani kohtaan. Luulen, etten vieläkään tiedä kaikkea; enkä tule koskaan tietämäänkään. Pettäjä todellakin kertoo sen välttämättömimmän ja hyvin niukasti senkin.
Luottamus...voin sanoa, ettei se palaudu hetkessä. Nyt, kun olen sisäistänyt sen, ettei toista voi omistaa, tunnen oloni paremmaksi. Mutta yksikin virhe tuohon samaan suuntaan tulee lopettamaan pitkän yhteisen taipaleemme.
Kynnysmatoksi en ryhdy ja itsetuntoni on senverran terve kuitenkin, että en anna kohdella itseäni, kuin nurkkaan työnnettyä keinutuolia 😞
Hei 🙂🌻
Keaton: samanlaisesta riippuvuuskäytöksestä oli myös meillä kyse. Loppuvaiheessa miestä alkoi jo ärsyttämään nuo saapuvat viestit. Niitähän alkoi tulla iltaisin, soiton yrityksiä myös ja tottakai kiinnijäämisen riski suureni, vaikka omaa, karua kieltään myös kertoivat puhelinlaskut.
Mies oli tavallaan jo henkisesti irrottautunut suhteesta mutta toinen ei hyväksynyt sitä.
Mieheni lääkäri puolestaan poli kertonut psyykkisestä tilasta, jossa reaalitodellisuus unohtuu ja tilalle tulee tämä toinen mahdoton kuvio. Siitä johtuen kaksoiselämä oli hänelle ns. normaalitila. Ainoa, joka siinä häntä häiritsi, oli minun epäilyni. Hän jopa uskoi omiin valheisiinsa. Siinä oli mies pahasti hukassa itsensä kanssa. Lopuksi lääkäri oli vielä todennut, että tuossa psyyketilassa olisi voinut sattua ihan mitä tahansa, jopa uskottomuutta pahempaa.
Näin me petetyt kipuilemme ja yritämme jaksaa ymmärtää. Oma terapeuttini puolestaan sanoi, että missään nimessä ei petetyn tule syyttää itseään. Pettäminen liittyy usein ihan muihin asioihin, kuin parisuhteeseen. Usein taustalla om pettäjän oma kasvukriisi, jota hän tällä tavoin yrittää ratkoa. Kriisi liittyy esim. lasten eri ikäkausien yhteyteen tai elämäntapahtumien kulkuun, jotka nostavat omat, käsittelemättömät traumat esille. Puoliso mielletään vanhemmaksi, jota vastaan saatetaan näin kapinoida 😐
Mariella ja Keaton: mihin lääkäriin tuon miehen voisi ohjata...? Mitä kautta siis saisi psyyken hoidot järkevästi alkuun? Yksityiselle puolelle hänellä ei ole varaa. Hän lienee jossain määrin sekaisin myös. Lapsuuden kokemukset liitettynä alkoholiin ja lastemme täysi-ikäistymiseen sekä vastoinkäymisiin työelämässä. Enkä minä enää riittänyt tueksi...
Minun mieheni on riippuvainen alkoholista, mitä ei toki kunnolla myönnä. Lähtöni jälkeen vain alkoi muutaman päivän putket parin kolmen "selvän" päivän oikeuttamana. Minä olen ollut rajoitin, ja kun lähdin pois, sai olla vapaasti... Toki hänen käsityksensä mukaan ongelma on minulla 😀
Mies jäi kiinni viestittelystä pari vuotta sitten. Aluksi luulin pitkään, että kyse on vain siitä. Olemme kuitenkin olleet yhdessä 29 vuotta. Enkä voinut uskoa muuta, tietenkään. En ollut koskaan ajatellut, että pettäisimme toisiamme, vaikka kaikenlaisia muita juttuja alkoholiin liittyen oli tapahtunut. Se oli ainoa asia, mistä edes riitaa saatiin aikaan...
Mutta. Viestittely jatkui ja tuli ilmi aina noin kolmen neljän kuukauden välein ja toki sitten seksi oli kuulunut kuvioon kai aika alusta asti. Se loukkasi tietenkin eniten. Mutta sen sain selville vasta noin vuosi sitten... En kytännyt tai vahtinut puhelinta koko aikana, koska halusin näyttää, että yritän luottaa. Paljonpa oli siitäkään hyötyä...
Sitten alkoi kiihtyvä alamäki. Halusin antaa meille uusia ja uusia mahdollisuuksia, koska rakastan? miestäni 😐 ja hänkin todennäköisesti minua. Mutta muuttoni jälkeen kävi ilmi, että yhteydenpito on taas alkanut loppusyksystä. Ja joululahja ostettu...
Niin on se nyt riippuvuutta tai mitä, niin minulle riittää. Vaikka itkettää ja surettaa ja rumempikin sana tulisi mieleen, niin enhän ole mikään kynnysmatto? Jos toinen on noin riippuvainen toisen naisen huomiosta, minä sitten jättäydyn kuviosta pois.
Kaikkea ei voi saada. Minun kanssani ainakaan. Mutta jokainen joutuu miettimään omassa suhteessaan, mihin tavallaan tyytyy.
Ja kuinka kauan.😳
@Maisa1
Minun puolisoni ON lääkäri, joten häntä on nätisti sanottuna hieman vaikea tuuppia lääkäriin/terapiaan, koska on hmmmm.... Hieman kyyninen ja "hankala" potilas, näin nätisti sanottuna. Vasta kun oma elämä oli siinä pisteessä missä se oli kaikkien henkilökohtaisten katastrofien jäljiltä ja samaan aikaa. oman työn hallittavuus ja vastuullisuus olemattomilla resursseilla alkoivat keittää puuropataa yli äyräiden, hän hakeutui liiton kautta luottamuslääkärin vastaanotolle ja sitä kautta masennus/ahdistus/paniikkihäiriö diagnoosille ja lääkitykselle.
Hän sanoi muuten samaa: hän halusi KAIKEN. Harvoin sitä kuitenkaan kukaan saa.
Itselleni on kuitenkin tässä elämän myllyssä riittänyt pelkkä keskusteluterapia, vaikka vuosi sitten olisin ottanut minkä lääkkeen tahansa joka olisi vienyt tunteet ja tuntemukset pois. Nyt jäljellä on loppujen lopuksi vain tietynkaltainen välinpitämättömyys. Välinpitämättömyys huomisesta. Esim. jos saisin syöpädiagnoosin, niin en ottaisi hoitoja, aivan sama. Jos puolisoni lähtisi huomenna menemään lasten kanssa, niin aivan sama. Huominen ei huoleta pätkääkään. En ole masentunut, olen vain saanut täydellisen rauhan itseni kanssa. Mikään ei voi vahingoittaa minua.
Toista ei voi omistaa. Ja täällä ollaan vain kääntymässä. Mitäpä sitä stressaamaan.
Viikko ja ensimmäinen viikonloppu takana. Emme jutelleet oikeastaan asiasta enää perjantain jälkeen. Lauantaina ja sunnuntaina oli muita menoja ja ihan mukavaa olikin. Mutta kerroin miehelle että haluan että hän pitää puhelinta näkyvillä. Eilen kuitenkin hän mielenosoituksellisesti kun katsoin kännykkäänsä, otti sen ja sulki ☹️ Pin-koodiahan en tiedä. Yritin pyytää häntä puhumaan, koska näin että häntä ärsytti. Mutta en tiedä onko se vain periaatteellista ärsyyntyneisyyttä siitä että haluaa pitää oman yksityisyyden vai pelkääkö että jotakin viestejä tosiaan tulee. Mutta hänen pitäisi ymmärtää mikä on tämän koko homman takana..
Mitään viestejä en kuitenkaan nähnyt viikonlopun aikana. Lauantaina kysyin että miksi oli ollut "online", ja kenen kanssa oli viestittänyt. Viestejä ei ollut kun sain katsoa, ja sanoi ettei ollut tullut, oli muuten vain avannut sen ohjelman. Joten mistäpä sitä tietää että mitä uskoa. Tätä tämä tulee olemaan.. Haluaisin uskoa että mies kertoisi, jos jotain tulisi. Niinhän se on että jos valehtelee niin evää tavallaan toiselta sen oikeuden päättää itse mitä sillä tiedolla tekee.. Ja miten sen ottaa.
Terapiasta en tiedä miten auttaisi. Koska eiliseen saakka, koko viime viikon, olemme puhuneet paljon ja molemmat myöntänyt myös virheensä ja mistä toiminnat voivat johtua. Mitään riitelyä ei ole ollut vaan rauhallista keskustelua. Nyt maanantaina on väsynyt ja huono olo. Miespuoleinen kaverini sanoi minulle että on todella huolestuttavaa, kun reilu vuosi häiden jälkeen ollaan tässä jamassa. Mietin ja pelkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vahvistaako tämä vai tuleeko pahempia juttuja eteen. Teidän kertomukset myös siitä, että nuo pettämiset ja viestittelyt eivät ole loppuneet, saa pelkäämään samaa myös täällä.
Toisaalta kun on muuten niin hyvä suhde ja rakkautta, niin ajatus eroamisesta on todella tuskallinen. Ei mikään suhde ole täydellinen.. Tässä suhteessa minut on kuitenkin hyväksytty omana itsenäni, ihan toisella tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi sairauteni, jota ex ei hyväksynyt.
Mies ei ole antanut huomiota vaikka siitä oli puhe. Itse olen ottanut fyysistä kontaktia. Voi olla että se on nyt juuri miehelle vaikeaa, koska meilläkin on vaikeaa. Enkä voi alkaa vaatimaan fyysistä tai muutakaan huomiota, koska olen tiennyt kenen kanssa aloin olemaan. Jotkut eivät vaan ole sellaisia halailijoita.
En tiedä pitäisikö nyt vain antaa olla ja katsella. En voi kytätä sitä puhelintakaan koko aikaa. Epäilen että se tulee pilaamaan suhdetta entistä enemmän. Mies tietää kyllä etten voi luottaa. Ehkä kuitenkin jos antaisin hänen nyt olla niin arvostaisi sitten sitäkin. Itsellenikin tekisi hyvää jos saisin ihan levättyä, ne monen tunnit keskustelut työpäivän päälle ovat olleet todella väsyttäviä ja viikonloppunakin oltiin liikenteessä paljon.
Mies on viime viikon joutunut todistelemaan rakkauttaan. Eilen oli selkeästi jo väsynyt ja ärtynyt. Toivottavasti rakkaus riittää vaikean jakson yli.