Miehen ystävä

Miehen ystävä

Käyttäjä Tuumiva aloittanut aikaan 06.09.2023 klo 07:04 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Tuumiva kirjoittanut 06.09.2023 klo 07:04

Haluaisin kommentteja ihan ulkopuolisilta ihmisiltä, mitä ovat mieltä tilanteestamme. Olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta, yhdessä lähemmäs 30 ja olemme noin 5-kymppisiä. Lapset jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. 

Koskaan en ole epäillyt miestäni mistään epärehellisestä toiminnasta ennen kuin vuosi sitten. Hänen puheessaan alkoi toistua saman ystävän nimi, naispuolisen sellaisen. He ovat entisiä työkavereita ja tunteneet 10 vuotta, minä en tunne kyseistä naista. Aiemmin en ole ajatellut naisesta mitään sen enempää, mieheni on auttanut häntä ja miestään mm. muutossa ja käynyt heillä istumassa iltaa kaveriporukan kesken. Minä en ole koskaan kuulunut kyseiseen kaveriporukkaan, eikä mies ole heitä minulle myöskään esitellyt. Kutsuihin ei ole pyydetty muitakaan kuulemma pariskuntana, kun kysyin. 

Viime syksynä aloin siis ihmetellä, miksi mies puhuu naisesta päivittäin. Hän myös kävi useammin kylässä ja auttoi esim. kuskina useasti.  Seurasin tilannetta kunnes muutaman kk päästä hermostuin ja sanoin miehelle asiasta. Mies ihmetteli, he ovat vain kavereita. Tilanne ei kuitenkaan muuttunut ja koko viime talvi ja kevät oli raskasta, mies autteli kaveriaan erilaisissa asioissa ja kaveri tuntui auliisti pyytävän mieheltä apua. Kaveri alkoikin tehdä eroa jossain vaiheessa omasta miehestään ja tämän sain selville kun kysyin mieheltäni monta kertaa. Kyseisen kaverin mies on siis myös oman mieheni kaveri. Oma mieheni väitti pitkään ettei tiedä ovatko eroamassa vai yhdessä, eikä asia kiinnosta häntä. Ihmettelin, ettei tiedä kavereidensa asioista muka mitään, vaikka on jatkuvasti yhteydessä naiseen.

Nyt tilanne on hieman rauhoittunut kyläilyiden ja kuskausten osalta, mutta mies ja kaverinsa viestittelevät toisilleen jatkuvasti. Kun kysyin, mikä on pisin tauko viestittelyssä vaikkapa viimeisien kuukausien aikana, mies vastasi viikko pari. Eli he viestittelevät viikoittain, jopa päivittäin toisilleen. Ei ole mitään rakkaus viestejä tai muuta sellaista, ihan tavanomaista kuulemma. En ole viestejä mennyt lukemaan mutta minulle selvisi silti, että mies on lukinnut whatsappinsa sormenjäljen taakse, etten menisikään. Tämä aiheuttaa epäluottamusta, koskaan aiemmin ei ole tehnyt noin. Ennen on aina sanonut, että voin hyvin vaikka tutkia hänen puhelimensa, koska hänellä ei ole mitään salattavaa siellä. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt niin, vaikka tiedänkin puhelimen lukituskoodin. Myös mies tietää minun puhelimeni koodin. Mies on myös valehdellut naiseen liittyvistä asioista muutaman kerran, koska ei ole halunnut hermostuttaa minua. Minulta taas on mennyt luottamus. 

Toivottavasti joku jaksoi lukea ja vielä kommentoikin. Miltä tämä kuulostaa? Olenko vain vainoharhainen? Kuluneen vuoden aikana olemme riidelleet aiheesta hyvin monta kertaa, avioerokin on ollut puheissa, koska en pääse asian yli. Mies ei taas ymmärrä tai halua ymmärtää, miksi minun mielestä heidän viestittelynsä on liiallista. Hehän ovat kavereita. Mies ei kuitenkaan viestittele muiden kavereidensa kanssa noin paljon, kun kysyin. 

Olemme vuoden aikana pyrkineet parantamaan suhdettamme, mies myönsi kuten minäkin että olimme olleet toisillemme itsestäänselvyyksiä. Läheisyyttä onkin tullut lisää. Tämä kaveri asia on vain semmoinen, mikä hiertää. En usko, että mieheni olisi fyysisesti pettänyt minua. Mielestäni tämä alkaa kuitenkin olla henkistä pettämistä ja läheisen suhteen luomista toiseen naiseen. Mies ei tietenkään näe asiaa samoin. On kylläkin pyytänyt valehteluaan anteeksi ja pahoitellut toimintaansa. 

Olen aivan sekaisin ja väsynyt tilanteeseen. 

Käyttäjä Tuumiva kirjoittanut 07.02.2024 klo 10:33

Hieno juttu että pelkosi olivat aiheettomia. Oli hyvä, että menit paikalle, nyt ei tarvitse enää kuvitella tai arvailla.

Kyllä mieheni kokee tosiaankin toimineensa huonosti ja on useamman kerran pyytänyt sitä anteeksi. Ja ymmärrän kyllä syynkin, onhan ystävän vakava sairaus kova paikka kelle vaan. Se sairastumisen yhteydessä tapahtunut auttaminen oli ok, mutta tilanteen helpotuttua saman jatkuminen ei ollut. Eikä myöskään ollut ok mieheni muutamat viestit, jotka olivat minun silmissäni sellaisia, joita lähetetään omalle naiselle eikä suinkaan ystävänaiselle. Mies siis näytti ne minulle, pisteet siitä, koska tiesi että hermostun. Myönsi senkin että olisi niiden viestien kohdalla voinut ajatella paremmin. Toisessa näistä oli runo, jonka löysi netistä. Siinä sanottiin toisen olevan mm. kaunis, oli siis onnentoivotus. Mies sanoi viestillä halunneensa piristää. Kun vastasin, etten ole itse häneltä vastaavia saanut eikä ole tuollaista sanonutkaan minulle, ei osannut vastata. Ei ollut kuulemma ajatellut.

Tilanne on parantunut, mies tietää mitä en hyväksy ja mistä suutuin. Mies on ottanut etäisyyttä ystäväänsä, sanoi senkin ettei ystävä tarvitse enää hänen apuaan. Mietin kyllä sitäkin, kuinka hyvä on ystävä, joka ottaa yhteyttä vain tarvitessaan apua..? Tai sitä, mitä mies saa tästä ystävyydestä? Kyseinen nainen on ainakin saanut paljon apua sekä tukea. Mies saanut takaisin ehkä ihailua ja kiitosta? En tiedä.

Ovat entisiä työkavereita ja tuntevat monen vuoden takaa toisensa. Koskaan aikaisemmin minulla ei siis ollut mitään ongelmaa asiassa, vaikka mieheni kävikin heillä kylässä ja auttamassa silloinkin. Tuolloin nainenkin oli naimisissa. Nyt nainen on eronnut, siksikin aloin ihmetellä hänen tukeutumista mieheeni. Toki sairaus ja ero ovat vaikuttaneet asiaan, rankkoja juttuja. Silti aloin ihmetellä.

Koetan nyt pysyä positiivisena. Jos mieheni haluaisi eron, hän olisi sanonut sen jo. Jos hän haluaisi suhteen ystävänsä kanssa, hän olisi aloittanut sen jo. Mitään siihen viittaavaakaan ei kuulemma ole koskaan tapahtunut. Kysyin, entä jos tuo ystävä sanoisi miehelleni olevansa ihastunut häneen? Mies sanoi, että sellaisessa tapauksessa muistuttaisi olevansa naimisissa eikä asia etenisi mihinkään. Yritän luottaa mieheeni ja siihen, ettei hän ole vain lämpimikseen puhunut näin jo monta kuukautta ja sitten yhtäkkiä alkaisikin salasuhteen. Mies tietää, että asiat pitää kertoa rehellisesti heti, jos jotain tapahtuu. Sen kestän kyllä. Ymmärrän,  että ihmiset eroavat eikä toista voi pakottaa olemaan parisuhteessa. Valehtelua ja salailua en ymmärrä.

 

Käyttäjä Eop kirjoittanut 08.02.2024 klo 02:26

Kyllä minunkin korvaan tosiaan kuulostaa, että ei miehesi ole sinua jättämässä.

Voisittekohan tehdä jotakin romanttista yhdessä, jotta saisit nyt hyviä kokemuksia häivyttämään huonoja? Tai oletteko nyt tehneet jo?

Itse tässä odottelen, että mieheni järjestäisi kerrankin jotakin romanttista, kun tähän asti minä olen ollut se, joka sellaista järkkää. Katsotaan miten sujuu ystävänpäivä ja muut...

 

Käyttäjä Tuumiva kirjoittanut 08.02.2024 klo 10:26

Halaamme ja annamme aina hyvänyön suukon nykyään, mies muistaa myös sen ja tulee halaamaan jos huomaa että alan valmistautua nukkumaan.  Voin myös mennä ja pyytää miestäni halaamaan jos siltä tuntuu. Hän ei oikein itse osaa sellaista, mutta välillä taputtaa ohimennessään pyllylle tai tulee hipelöimään 🙂  Olemme myös sopineet treffipäivistä, jolloin tehdään yhdessä jotain mukavaa.

Ystävänpäivää minäkin odotan, muistaako mieheni minua jotenkin. Ja pelkään, että laittaa taas ystävälleen kauniit toivotukset ja minulle vain tokaisee hyvää ystävänpäivää. Olisin onnellinen, jos ostaisi minulle kukkia ja sanoisi rakastavansa. Ostin hänelle jo lahjan, mutta en kyllä aio muistuttaa enkä mainita päivää etukäteen. Katsotaan miten menee. Olemme silloin kyllä eri työvuoroissa, joten näemme vasta illalla myöhään kun pääsen töistä.

Käyttäjä Eop kirjoittanut 08.02.2024 klo 15:15

Ihanaa, että hellyydenosoitukset ovat lisääntyneet. Ne on ihan parasta.

Mutta voi ei ai noin on tehnyt, että ystävälleen on antanut paremman toivotuksen! Ymmärrän kyllä niin täysin, miltä tuo on sinusta mahtanut tuntua. Itselleni tuo tunne on aivan sietämätön, ja sitä koen painajaisissanikin. Mikä noita miehiä oikein vaivaa, kun eivät tajua tällaisia asioita. Olen sitä mieltä, että poikien pitäisi katsoa enemmän prinsessaelokuvia 😀 Tytöt oppivat niistä romanttisia malleja, mutta pojat eivät sitten ilmeisesti paljon mistään opi. Vanhemmatkin voisivat enemmän opettaa poikiaan parisuhdeasioihin.

Exäni ei ostanut kun kerran kukkia koko useamman vuoden suhteen aikana, mutta nykyinen on ostanut aina ystävänpäivänä. Että on kyllä ainakin  romanttisesti muistanut.

Toivotaan, että miehesi yllättää sinut positiivisesti!

Käyttäjä Tuumiva kirjoittanut 10.02.2024 klo 13:45

Meillä on käynyt toisinpäin,  alkuvuosina mies osti usein kukkia ja toi niitä välillä ihan muuten vaan minulle. Vuosien kuluessa se kuitenkin jäi, esim. ystävänpäivänä ei ole ostanut mitään,  on vaan toivottanut hyvää ystävänpäivää. No joskus on ostanut vaikka suklaata tai leivokset molemmille. Hääpäivänä ollaan yleensä käyty jossain syömässä, syntymäpäivinä ja jouluna ei olla ostettu toisillemme mitään. Mies on yleensä sanonut etukäteen,  että eihän osteta lahjoja, joten ei sitten olla ostettu. Hän ei ole ilmeisesti halunnut nähdä vaivaa.

En ole itse kyllä ollut yhtään parempi tässä muistamisessa. Nyt jouluna ostin kuitenkin miehelle pienen lahjan, kuten myös hänen syntymäpäivänään. Osti hänkin minulle. Nyt olen ostanut jo ystävänpäivälahjankin, koska haluan muistaa häntä. En enää halua että olemme itsestäänselvyyksiä toisillemme enää ikinä.

Käyttäjä Eop kirjoittanut 11.02.2024 klo 02:13

Saamme nyt sitten molemmat jännittää, että miten käy ystävänpäivänä 😀

Ainakin itsellä asiaa vaikeuttaa se, että jos pyydän jotakin, niin se ei tunnu enää samalta, vaan se on sama kun en saisi ollenkaan. Kun en toivo sitä, että saan jotakin, vaan että mies itse haluaisi antaa minulle jotakin. Tämä vaatii mieheltä soveltamista, eli kun tietää, että pidän romanttisista asioista, niin hänen pitäisi itse tietää/selvittää, että mitkä asiat sellaisia ovat ja tehdä niitä.

Käyttäjä Tuumiva kirjoittanut 11.02.2024 klo 10:47

Joo minulla tuo sama, haluaisin että mies muistaisi omasta tahdostaan eikä siksi, että minä muistutan. Siksi en olekaan sanonut sanallakaan lähestyvästä ystävänpäivästä mitään. Mies kyllä tietää, että rakastan kukkia ja minulle voi aina ostaa niitä. Se riittää paremmin kun hyvin. Tosiaan jos joudun muistuttamaan, sama olisi jos ostaisin sitten itse itselleni.

Nyt mietin mitä teen miehen lahjan kanssa. Jos jätän sen aamulla pöydälle ja hän käy päivällä ostamassa minulle jotain, olisiko käynyt ilman minun muistamistani? Taidan odottaa iltaan ja antaa lahjani vasta kun tulen töistä. Niin näen, onko mies omasta aloitteestaan muistanut minua. Täytyy myöntää etten yleensä ole näin muistamisenkipeä, mutta menneiden tapahtumien valossa nyt olisi tosi tärkeä miehen näyttää oma-aloitteisesti välittämistään. Olisi helpompi uskoa, että olen oikeasti hänelle tärkeä.

Käyttäjä Eop kirjoittanut 12.02.2024 klo 05:14

Varmasti tuollaisten asioiden jälkeen odotat oma-aloitteista muistamista. Mielestäni se ei ole liikaa vaadittu, jos kerran on hänelle mahdollista. Meillä kyllä sama juttu, että vasta illalla nähdään

Käyttäjä Tuumiva kirjoittanut 26.02.2024 klo 19:33

Mitenkäs Eop menee?

Ystävänpäivänä mies laittoi viestin päivällä ja kukat odotti kotona. Nyt hän ehdotti ex tempore kylpylämatkaa joka on nyt varattu jonkun ajan päähän. Eli ihan mukavasti on mennyt. En ole kysellyt kaveristaan mitään,  enkä tiedä laittoiko mies hänelle ystävänpäivänä viestiä. Luulen että laittoi. Mieskään ei ole kaveriaan maininnut.

Olen yrittänyt olla ajattelematta koko ihmistä enkä halua kysellä kuinka paljon nykyään viestittelevät. Toivon, että mies muistaa nyt rajat ja mitä en hyväksy. En jaksa enää vääntää asiasta, seuraavan kerran en enää jaksa puhua vaan totean, ettei mies kunnioita rajojani ja olemme varmaan onnellisempia erillään, jos hänelle on niin tärkeää saada viestiä kaverilleen jatkuvasti. Minun ei tarvitse enää jäädä sitä katsomaan.

Käyttäjä Kakekoira! kirjoittanut 11.03.2024 klo 13:22

Hei,

Kiva kuulla, että olette saaneet asioita puhuttua ja olette löytäneet toisenne uudelleen. Uskon, että voit jatkoa ajatellen hyötyä saamistasi avusta täällä chatissä. Toivottavasti pystytte pitämään hyvin alkaneen vastavuoroisen kommunikaation yllä suhteessanne. Kaikkea hyvää!

Käyttäjä Bella88 kirjoittanut 20.03.2024 klo 21:02

No aivan kun omaa tarinaa olisi lukenut. Ex Mieheni työkaveri kyseessä. Alkoi puhumaan päivittäin hänestä ja ihan kavereita ovat ja rumakin tämä nainen miehen sanoin. No mies jätti minut vajaan 10 vuoden suhteen ( naimisissa olimme ) tämän  10 vuotta minua nuoremman naisen kanssa.  Keksi keino päästä miehen puhelimelle. Tai ota suoraan ero. Melko varmasti pettää sinua.

Tämän jälkeen tapasin vielä isomman prinssin jolla oli sala suhde koko meijän suhteen ajan , eli kaksoiselämää. Toinenkaan nainen ei tiennyt minusta.  Suhde kesti vajaa 4 vuotta. Jätin hänet.

Jos olisin mennyt alkuaikoina hänen puhelimelle kun epäilyksiä oli niin olisin säästynyt paljolta. Koodi oli puhelimessa. Tai sano miehelle saanko katsoa teidän keskusteluja.Jos sanoo ei niin siitä voit päätellä jo loput..

Mutta paistaa se aurinko risukasaankin. Nyt menossa kesällä naimisiin kunnollisen miehen kanssa joka ei ikinä pettäisi minua. Mutta elämäni mies on minun 6 kk poikani ❤️ Olen 35 v ja luulin koko aikuisikäni etten voi saada lapsia.

Tällä yritän sanoa että jos selviää pettäminen lähde.  On hyviäkin ja uskollisia miehiä.

Tein itse virheen salasuhde jutun kanssa että 1.5 vuotta yritin mutta suhde oli jo rikki.

 

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi sitten. Syy: Muutin loppua
Käyttäjä Eop kirjoittanut 21.03.2024 klo 19:42

Hienoa, että muisti ystävänpäivänä! Omakin mies tuli kotiin kukkien kanssa. Nyt ei ole ollut minulla mitään aihetta mustasukkaisuuteen, ihan vaan tämä suuri läheisyydentarve vaan välillä vaivannut.

Bella88:n kommenttiin sanoisin, että en olettaisi muiden pettämisiä omien kokemusten perusteella.

 

Käyttäjä Tuumiva kirjoittanut 22.03.2024 klo 21:47

Bella88 kirjoitti:
No aivan kun omaa tarinaa olisi lukenut. Ex Mieheni työkaveri kyseessä. Alkoi puhumaan päivittäin hänestä ja ihan kavereita ovat ja rumakin tämä nainen miehen sanoin. No mies jätti minut vajaan 10 vuoden suhteen ( naimisissa olimme ) tämän  10 vuotta minua nuoremman naisen kanssa.  Keksi keino päästä miehen puhelimelle. Tai ota suoraan ero. Melko varmasti pettää sinua.

Tämän jälkeen tapasin vielä isomman prinssin jolla oli sala suhde koko meijän suhteen ajan , eli kaksoiselämää. Toinenkaan nainen ei tiennyt minusta.  Suhde kesti vajaa 4 vuotta. Jätin hänet.

Jos olisin mennyt alkuaikoina hänen puhelimelle kun epäilyksiä oli niin olisin säästynyt paljolta. Koodi oli puhelimessa. Tai sano miehelle saanko katsoa teidän keskusteluja.Jos sanoo ei niin siitä voit päätellä jo loput..

Mutta paistaa se aurinko risukasaankin. Nyt menossa kesällä naimisiin kunnollisen miehen kanssa joka ei ikinä pettäisi minua. Mutta elämäni mies on minun 6 kk poikani ❤️ Olen 35 v ja luulin koko aikuisikäni etten voi saada lapsia.

Tällä yritän sanoa että jos selviää pettäminen lähde.  On hyviäkin ja uskollisia miehiä.

Tein itse virheen salasuhde jutun kanssa että 1.5 vuotta yritin mutta suhde oli jo rikki.

Muokattu kirjoittajan toimesta 1 päivä sitten. Syy: Muutin loppua

Kuinka kauan ex-miehesi puhui naisesta, ennen eroanne? Olen mieheni kanssa puhunut asiasta ja sanoin, ettei minun kanssani ole pakko olla, senkun ilmoittaa vaan jos haluaa erota ja aletaan jakaa omaisuutta. Jos haluaa mieluummin suhteen tämän kaverinsa kanssa. Ei halua, on sanonut niin monesti. Meidän lapsetkin ovat jo aikuisia ja muuttaneet kotoa, joten hekään eivät sillä lailla sido enää kuten ehkä joskus aiemmin. Eikä mies enää käy tämän kaverinsa luona kuten aiemmin. En ymmärrä, miksei hän ole jo jättänyt minua jos haluaisi tehdä niin, tuo kaverikin on ollut sinkku jo viime syksystä.

 

  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 1 kuukausi sitten. Syy: -