Haluaisin kommentteja ihan ulkopuolisilta ihmisiltä, mitä ovat mieltä tilanteestamme. Olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta, yhdessä lähemmäs 30 ja olemme noin 5-kymppisiä. Lapset jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa.
Koskaan en ole epäillyt miestäni mistään epärehellisestä toiminnasta ennen kuin vuosi sitten. Hänen puheessaan alkoi toistua saman ystävän nimi, naispuolisen sellaisen. He ovat entisiä työkavereita ja tunteneet 10 vuotta, minä en tunne kyseistä naista. Aiemmin en ole ajatellut naisesta mitään sen enempää, mieheni on auttanut häntä ja miestään mm. muutossa ja käynyt heillä istumassa iltaa kaveriporukan kesken. Minä en ole koskaan kuulunut kyseiseen kaveriporukkaan, eikä mies ole heitä minulle myöskään esitellyt. Kutsuihin ei ole pyydetty muitakaan kuulemma pariskuntana, kun kysyin.
Viime syksynä aloin siis ihmetellä, miksi mies puhuu naisesta päivittäin. Hän myös kävi useammin kylässä ja auttoi esim. kuskina useasti. Seurasin tilannetta kunnes muutaman kk päästä hermostuin ja sanoin miehelle asiasta. Mies ihmetteli, he ovat vain kavereita. Tilanne ei kuitenkaan muuttunut ja koko viime talvi ja kevät oli raskasta, mies autteli kaveriaan erilaisissa asioissa ja kaveri tuntui auliisti pyytävän mieheltä apua. Kaveri alkoikin tehdä eroa jossain vaiheessa omasta miehestään ja tämän sain selville kun kysyin mieheltäni monta kertaa. Kyseisen kaverin mies on siis myös oman mieheni kaveri. Oma mieheni väitti pitkään ettei tiedä ovatko eroamassa vai yhdessä, eikä asia kiinnosta häntä. Ihmettelin, ettei tiedä kavereidensa asioista muka mitään, vaikka on jatkuvasti yhteydessä naiseen.
Nyt tilanne on hieman rauhoittunut kyläilyiden ja kuskausten osalta, mutta mies ja kaverinsa viestittelevät toisilleen jatkuvasti. Kun kysyin, mikä on pisin tauko viestittelyssä vaikkapa viimeisien kuukausien aikana, mies vastasi viikko pari. Eli he viestittelevät viikoittain, jopa päivittäin toisilleen. Ei ole mitään rakkaus viestejä tai muuta sellaista, ihan tavanomaista kuulemma. En ole viestejä mennyt lukemaan mutta minulle selvisi silti, että mies on lukinnut whatsappinsa sormenjäljen taakse, etten menisikään. Tämä aiheuttaa epäluottamusta, koskaan aiemmin ei ole tehnyt noin. Ennen on aina sanonut, että voin hyvin vaikka tutkia hänen puhelimensa, koska hänellä ei ole mitään salattavaa siellä. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt niin, vaikka tiedänkin puhelimen lukituskoodin. Myös mies tietää minun puhelimeni koodin. Mies on myös valehdellut naiseen liittyvistä asioista muutaman kerran, koska ei ole halunnut hermostuttaa minua. Minulta taas on mennyt luottamus.
Toivottavasti joku jaksoi lukea ja vielä kommentoikin. Miltä tämä kuulostaa? Olenko vain vainoharhainen? Kuluneen vuoden aikana olemme riidelleet aiheesta hyvin monta kertaa, avioerokin on ollut puheissa, koska en pääse asian yli. Mies ei taas ymmärrä tai halua ymmärtää, miksi minun mielestä heidän viestittelynsä on liiallista. Hehän ovat kavereita. Mies ei kuitenkaan viestittele muiden kavereidensa kanssa noin paljon, kun kysyin.
Olemme vuoden aikana pyrkineet parantamaan suhdettamme, mies myönsi kuten minäkin että olimme olleet toisillemme itsestäänselvyyksiä. Läheisyyttä onkin tullut lisää. Tämä kaveri asia on vain semmoinen, mikä hiertää. En usko, että mieheni olisi fyysisesti pettänyt minua. Mielestäni tämä alkaa kuitenkin olla henkistä pettämistä ja läheisen suhteen luomista toiseen naiseen. Mies ei tietenkään näe asiaa samoin. On kylläkin pyytänyt valehteluaan anteeksi ja pahoitellut toimintaansa.
Olen aivan sekaisin ja väsynyt tilanteeseen.
Ei pelkästään se, ettei mies ole hylkäämässä. Vaan kaikki se, mitä olemme yhdessä sopineet ja mitä hän on tehnyt pyynnöstäni. Mm. ei enää jatka viestittelyä, jos kaverinsa kysyy jotain, vastaa vain kysymykseen. Ei käy kaverillaan kylässä.Teemme monta kertaa viikossa jotain yhdessä, aiemmin ei ollut näin. Mies tulee halaamaan ja suukottamaan, on pyrkinyt aina vastaamaan kysymyksiini vaikka olenkin niitä "jauhanut". Rehellisesti sanottuna, jos roolit olisivat toisinpäin, en tiedä olisinko itse jaksanut vakuutella näin kauan rakkauttani. Ja tottahan se on, jos luottamus on kokonaan mennyt, niin siihen ei kyllä mitkään vakuuttelut enää auta.
Vaikea tuollaista onkin ottaa esille. Omalle miehelleni sanoin, voisiko hän kuunnella mitä minulla on sanottavaa ilman hermostumista ja suuttumista. Että saisin asian pois sydämeltäni. Toimisiko tämä sinun miehellesi? Vai olisiko häntä helpompi lähestyä vaikka viestillä?
Ahaa, niin että miehesi on oikeasti tehnyt muutoksia, vähentänyt selvästi yhteyksissä olemista tämän toisen kanssa ja jotakin lopettanut kokonaan.
Olen kyllä tuotakin koittanut, että olen avoimesti kertonut, että en uskalla kertoa, mikä mieltäni vaivaa, ja syyn siihen. Kyllä mies taisi sitten luvata, ettei reagoi niin, ja sain kerrottua. En nyt tiedä, muistaako mies mitään edellisestä keskustelusta, niin en ole varma miten reagoisi. Tuntuu, että ei vieläkään täysin ymmärrä, sillä hänelle on niin selkeää, ettei tästä toisesta ole mitään uhkaa.
Pelkään vain niin kovasti sitä, että näen jotakin, mikä liimautuu mieleeni yhtä tiukasti, kuin kaikki aikaisemmin näkemäni. Ne kun ovat niitä asioita, jotka ovat aivan harmittomia muille, mutta minulle ne ovat kuin isku vasten kasvoja.
No nyt oli pakko puhua, kun mies kysyi asiasta. Ihan hyvin sen otti ja sanoi, että voi kyllä yrittää ottaa tämän huomioon. Jospa uskaltaisin sen tiedon voimin, että ainakin mies nyt tiedostaa asian ja osaa olla tarkempi sen suhteen. Koitan saada mielenikin vakuuttumaan miehen vakuutteluista.
Ihanaa, että miehesi jaksaa vakuuttaa sinulle rakkauttaan. Itse suorastaan haluaisin joutua tilanteeseen, jossa minun pitäisi vakuuttaa, että mieheni on tärkeämpi kuin kukaan muu. Voisin tehdä juuri niin kuin haluaisin itsellenikin tehtävän
Hyvä että saitte puhuttua ja mies ymmärsi. Ilmeisesti hänkin on asiaa miettinyt, jos kerran varta vasten kysyi siitä. Puhuminen tuntuu auttavan, se on ihan totta. Oma mieli on yleensä se, joka ainakin minulla temppuilee ja yrittää keksiä kauhuskenaarioita vaikka kaikki olisi ihan hyvin.
Yritän nyt itsekin kiinnittää huomiota siihen, kuinka puhun miehelleni ja kuinka kohtelen häntä. Kerron tykkääväni ja halaan ja suukotan. Ei se ainakaan pahasta voi olla tai jotenkin huononna tilannetta. En halua, että enää koskaan muutumme toisillemme itsestäänselvyyksiksi. Ja olen jo niin kauan vatvonut tätä asiaa, että joskus on vaan pakko alkaa luottaa taas. Eihän tästä suhteesta muuten mitään tule.
Toivottavasti teilläkin asiat pysyy nyt selkeinä eikä mitään häiritsevää enää ilmaannu.
Se on vain juurikin vaikeaa, jos toisella on tiukat rajat, kun on vaikea alkaa luettelemaan etukäteen, mikä on ok ja mikä ei, jotta toinenkin tietäisi. Kun ei sitä edes tajua kuvitellakaan kaikkea, mitä voisi tapahtua. Olen vaan yleisesti sanonut, että jos joku toinen tulee lähelle. Ja sitten ehkä noita aikaisempia kokemuksia voisi jotenkin soveltaa.
Ehkä suurin ongelma minulla kuitenkin, että ne asiat tosiaan syöpyy mieleen. Jos ei muuten, niin ainakin unissa muistuttaa, kuten viimeksi viime yönä. En tiedä miten asiaa pitäisi käsitellä, jotta ne saisi pyyhittyä mielestä jatkuvasti muistuttamasta itsestään.
Hyvä, että tuo tilanne herätti teidät tarkastelemaan suhdettanne ja omaa käytöstänne sekä parantamaan niitä. Ainahan näistä oppii parempia ja uusia ratkaisu- ja kommunikointitaitoja. Suhde vahvistuu, kun haasteista selvitään yhdessä.
Joo sama minulla, yhtäkkiä mieleen tulee joku aiemmin tapahtunut asia, mikä piti olla jo käsitelty. Ja yks kaks muistan, että silloinkin tapahtui noin ja miltä se tuntui. Ja alan märehtiä sitä asiaa ja tunnen ne tunteet uudelleen. Sitten mieli alkaa menemään siihen, mitäköhän muuta vielä olisi mistä en tiedäkään ja olenkohan nyt kuitenkin ihan tyhmä. Ja sitten taas selvitetään asiaa joka piti olla jo puhuttu.
Todella rasittavaa ja suhdetta kuluttavaa. Ja kun olen tosiaankin mieheltäni kysynyt, haluaako erota, että nyt on se hetki sanoa asia niin sitten kaikki on siltä osin selvää ja voidaan alkaa jakaa omaisuutta. Eikä mies ole halunnut, on sanonut että kyllä kaikki selviää ja asiat paranee, rakastaa minua ja haluaa olla kanssani kuten on halunnut tähänkin asti. Ja silti, silti mielessä käy, miksi haluaa, olen rasittava ihminen, varmasti löytäisi paremman. Miksen voi uskoa? Kuvittelen ilmeisesti jotenkin pystyväni varautumaan mahdolliseen eroon. Jotta voin sitten todeta tienneeni asian alusta asti, että arvasin ettei se puhu totta kuitenkaan. Ihan kuin tälläinen mitään auttaisi.
Ehkä on vain vaikea saada kiinni kaikista tilanteeseen liittyvistä tuntemuksista ja ajatuksista, niin ettei kaikkea tule heti mieleen, vaan vaatii aikaa prosessoida sitä. Saattaa käsitellä vain ne päällimmäiset ja selvimmät, kun epätarkat jäävät vielä odottamaan, kunnes jonakin päivänä avautuvat nekin. Jospa jotakin tällaista voisi olla syynä. Ainakin minulle jää välillä tunne, että jotakin jäi vielä hampaan koloon, mutta en osaa sanoa, että mitä se sitten on. Ja sitten myöhemmin keksin sen, tulee jotakin uutta asiaan liittyvää mieleen. Vähän tyhmältähän se tuntuu ottaa asiaa uudestaan esille, mutta ehkä tuota prosessia voisi kuvata kumppanille, niin ymmärtäisi syyn.
Itse uskon, että miehen on mahdollista teoillaan vakuuttaa minut, eikä se vakuuttelu olisi mikään loputon suo, ettei mikään riittäisi.
Ainakin minusta vaikuttaa kertomasi perusteella, että miehesi on tosissaan, kun hän on tehnyt muutoksia, teoillaan osoittanut, että olet tärkeä hänelle. Tuntuu, että yleisempi asenne on, että ei anneta kumppanin vaikuttaa kaverisuhteisiin
Eop kirjoitti:
Ehkä on vain vaikea saada kiinni kaikista tilanteeseen liittyvistä tuntemuksista ja ajatuksista, niin ettei kaikkea tule heti mieleen, vaan vaatii aikaa prosessoida sitä. Saattaa käsitellä vain ne päällimmäiset ja selvimmät, kun epätarkat jäävät vielä odottamaan, kunnes jonakin päivänä avautuvat nekin. Jospa jotakin tällaista voisi olla syynä. Ainakin minulle jää välillä tunne, että jotakin jäi vielä hampaan koloon, mutta en osaa sanoa, että mitä se sitten on. Ja sitten myöhemmin keksin sen, tulee jotakin uutta asiaan liittyvää mieleen. Vähän tyhmältähän se tuntuu ottaa asiaa uudestaan esille, mutta ehkä tuota prosessia voisi kuvata kumppanille, niin ymmärtäisi syyn.Itse uskon, että miehen on mahdollista teoillaan vakuuttaa minut, eikä se vakuuttelu olisi mikään loputon suo, ettei mikään riittäisi.
Ainakin minusta vaikuttaa kertomasi perusteella, että miehesi on tosissaan, kun hän on tehnyt muutoksia, teoillaan osoittanut, että olet tärkeä hänelle. Tuntuu, että yleisempi asenne on, että ei anneta kumppanin vaikuttaa kaverisuhteisiin
Se voi olla juuri noin, kuten kuvasit. En ole muistanut mainita kaikesta, kun olemme puhuneet ja asioita on jäänyt pyörimään mieleen.
Puhuin miehen kanssa taas eilen. Olen niin kyllästynyt aiheeseen, että sanoin, että nyt tämä on jotenkin saatava käsiteltyä pois päiväjärjestyksestä. En halua elää näin, mies totesi ettei hänkään.
Kerroin senkin, kuinka olen miettinyt eroa "varmuuden vuoksi" viime vuonna ja pitääkö meidän nyt erota hänen kaverinsa takia, jotta saan tämän loppumaan? Hän sanoi ettei nyt aleta puhua mistään erosta. Luottamus häneen rakentuu pikkuhiljaa takaisin ja ymmärtää sen. Pahoitteli jälleen kerran tapahtunutta. Sanoin senkin, että nyt jos on vielä jotain kerrottavaa, niin kertoo sen. En menettänyt malttiani tai alkanut itkemään, kuten monta kertaa aiemmin. Saimme puhuttua suht rauhallisesti.
Olo on hieman kevyempi nyt aamulla. Toki sain selville senkin, että miehen mielestä hänen kaverinsa on viehättävä. Tämän arvasinkin, mutta aiemmin mies ei ole myöntänyt kun olen kysynyt. Nyt myönsi ja ilmeisesti hän sitten puhuu totta muissakin asioissa. Kuulostaako järkeilyni oudolta? Toki tämä on taas yksi asia, mitä en unohda koskaan. Elämäni on kyllä todella raskasta, olisi helpompaa jos ei ajattelisi koko ajan näin paljon!
Se teoilla vakuuttaminen. Saa nähdä, onnistuuko. Onhan hän jo paljon tehnyt asian eteen. Siksi on minustakin epäreilua, että otan asioita aina uudelleen esille. Ei kukaan jaksa tuollaista jatkuvasti. Vika on omassa itsessäni ja minun se täytyisi ratkaista. Mutta tosiaan, ero miehen kaverin takia tuntuu hieman liioitellulta. Toki sen jälkeen molemmat saisivat rauhan asialta, koska en enää ikinä haluaisi nähdäkään miestä enää jos eroaisimme. Se olisi vaan liian tuskallista.
Tämä oli nyt tälläinen pääntuuletus, eikä taaskaan oikein johda mihinkään. Toivon että sinulla on helpompaa omassa suhteessasi!
On kyllä vaikeaa tosiaan tuo, kun ei muistia saa pyyhittyä. Se olisikin hyvä kaikkien tiedostaa, että tehdyt ja sanotut asiat saattavat jäädä ikuisesti toisten mieleen. Ja olisi ihan hyvä keskustelunaihe parisuhteessa.
Minun mielestäni räikein asia on tuo, että miehesi ei sinun sairastuttuasi kohdellut sinua yhtä huomaavaisesti, kuin on kohdellut kaveria hänen sairastuttuaan. Itse olen hyvin herkkä huomaamaan tuollaisia, jos minua kohdellaan huonommin kuin jotakin toista. Ja sitä en voi hyväksyä, sillä minun hierarkiassani kumppani menee kavereiden edelle. Joten minun mielestäni sinulla on kyllä täysi oikeus vaatia vakuuttelua siitä, että sinä tosiaankin olet tärkeämpi, ja miehesi on ymmärrettävä se, jos haluaa jatkaa kanssasi. Miehesi on toiminut epäreilusti.
Ehkä todistuksena rakkaudesta miehesi voisi nyt kohdella sinua aivan erityisen rakastavaisesti, huomioivammin, kuin tätä kaveriaan. Jos saisit oikein korostetun, ylitsevuotavan kokemuksen siitä, että olet tärkein, paljon tärkeämpi kuin tämä kaveri, niin voisikohan se auttaa?
En oikeastaan kaipaa mitään ylitsevuotavuutta, se tuntuisi valheelliselta. Koska mies ei ole luonteeltaan sen tyyppinen. Periaatteessa kaikki on tällä hetkellä hyvin, mies on vakuutellut halusta olla kanssani ja onhan meillä läheisyys lisääntynyt. Se on vaan juuri tuo, etten saa asioita omasta päästäni pois. Palaan aina murehtimaan menneitä, miksi mies teki näin ja sanoi noin. Hän on pahoitellut, pyytänyt anteeksi, muuttanut käytöstään. Miksen uskalla luottaa? Koska siitähän tässä nyt on kyse. Luotin mieheen lähes 27 vuotta ja sitten se luottamus romuttui. Olin ehkä tyhmä kun luotin toiseen niin paljon. Sitä luottamusta ei saa enää ikinä takaisin, mikä oli. Kun saisi edes jonkinlaisen.
Oletko eop saanut oman mielesi vakuuttumaan omassa parisuhteessasi? Onko kaikki sujunut teillä nyt hyvin? Toivottavasti!
Höh en nähnyt viestiäsi, vaikka eilenkin täällä kävin. Vähän hidasta tämä viestittely täällä.
Tarkotin siis sitä, että jos se voisi vaikuttaa juuri siihen.. alitajuntaan tai johonkin, joka aina muistuttaa niistä ikävistä asioista, joita miehesi on tehnyt. Että jos saisi niitä kunnolla kompensoitua.
Samaa kyllä itsekin pohdin, että miten ihmeessä ne asiat saisi mielestä pois. Kuin pieniä piruja olisi siellä kiusaamassa. Ehkä siitä pitäisi vielä enemmän puhua miehen kanssa, että kaikki negatiivinen mitä hän sanoo ja tekee, jää ikuisesti mieleeni. Kun itse ainakin mietin tarkkaan ennen kun sanon, sillä tiedän asian.
Ihan ok tässä nyt. Jännittää vain kun pian on ne synttärit...
Oletko päättänyt mennä sinne synttäreille mukaan? Mietin, että ehkei miehesi osaa pitää tarpeeksi välimatkaa työkaveriinsa, koska ei näe sitä tarpeelliseksi. Siis miehen mielestä työkaveri ei tee mitään sellaista, josta pitäisi huolestua. Miehet ei ehkä osaa ajatella asioita samoin kuin naiset (tai kuten sinä ja minä) tai eivät ainakaan välttämättä tajua, jos joku flirttailee vaikkapa. En sano, että tuo työkaveri tekisi niin, ihan vaan esimerkkinä. Ja eikös miehesi ollut luvannut ottaa asian paremmin huomioon kun kerroit tunteistasi. Ehkäpä kaikki meneekin ihan hyvin.
Itse olen nyt tehnyt niin, että kun asiat on alkaneet pyöriä mielessä, olen kirjoittanut niitä ylös itselleni, aivan kun puhuisin miehelle. Niin olen saanut asian tavallaan "raivottua" taas kerran läpi, ilman että mies tietää. Koska olen jo kaiken hänelle sanonut, useampaan kertaan. Haluan oikeasti parantaa suhdettamme eikä se asioiden vatvomisella parane. Luen myös uudelleen mieheni lähettämiä viestejä, joissa hän vakuuttaa haluavansa olla kanssani ja että kyseinen nainen on ihan oikeasti vain kaveri (yhdessä vaiheessa puhuimme asiasta vain viestien välityksellä, kun meni aina riitelyksi muuten). Mietin myös, mitä kaikkea mies on suostunut tekemään, jotta uskoisin häntä ja alkaisin taas luottaa. Ehkä tämä auttaa, toivottavasti.
Enköhän mene joo. Ei mies tai tämä työkaveri siis ole tietääkseni tehnyt mitään, mikä oikeasti olisi liikaa. Minua vain harmittaa, että tämä työkaveri on juuri nainen. Ja sitten minua pelottaa, että hän tekee jotakin, joka menee minun tiukkojen rajojen yli, mutta joka on hänelle, miehelleni ja vaikka kaikille muille ihan normaalin rajoissa, kun on kyse työkaverista.
Toivon tosiaan, että se auttaa, kun ollaan nyt puhuttu asiasta etukäteen. Olen myös harrastanut tuota ajatusteni kirjoittamista, mutta on tullut tarve juurikin tällaiseen vertaistukeen, että joku ymmärtäisi näitä tuntemuksiani ihan omastakin kokemuksestaan. Tuntuu, että sitten voisi syvällisesti päästä siihen ongelmaan käsiksi
Kerrothan sitten synttäreiden jälkeen, miten meni?
Meillä ei uutta, vakuuttelen edelleen itseäni, että mies oppi nyt minun rajani. Ja onhan niistä nyt keskusteltukin. Sanoin vain, että mitään uutta vastaavaa en enää kestä. Suoraa puhetta asioista ja rehellisyyttä kestän kyllä.
Hyvin sujui! 🙂 En siis ollut tiennyt tästä toisesta paljoakaan, mutta kyllä nyt kaikki pelot hänen suhteensa karisivat pois, kun ei hän millään tavalla ollut uhan suuntaankaan. Mies kysyi jo siellä ollessa, että onko nyt tapahtunut jotakin, joka menisi minulla yli. Mutta ei, ei minkäänlaista. Pelkoni osoittautuivat täysin turhiksi ja vaihtuivat helpotukseksi.
Oletko nyt ihan varma, ettei se yltäkylläinen huomiointi voisi auttaa sinun, sanotaan nyt vaikka alintajuntasi, vakuuttamiseksi? Kun en siis tarkoita sellaista, että miehesi vaan itse koittaisi saada sinut vakuuttuneeksi, kun siitä tosiaan voi tulla se tunne, ettei se ole aitoa. Mutta että jos tavallaan yhdessä sovitte asiasta, jos sinun järkesi ja miehesi yrittäisitte saada alitajuntasi/tunteesi vakuuttuneeksi.
Tai oliko miehesi saanut selitettyä tekemisiään jotenkin niin, että voisit vakuuttua siitä, että hän kokee tehneensä virheen, tai hänellä on ollut jokin hyvä syy toimilleen, ja että asiat ovat nyt todellakin toisin?