Haluaisin kommentteja ihan ulkopuolisilta ihmisiltä, mitä ovat mieltä tilanteestamme. Olemme olleet naimisissa yli 20 vuotta, yhdessä lähemmäs 30 ja olemme noin 5-kymppisiä. Lapset jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa.
Koskaan en ole epäillyt miestäni mistään epärehellisestä toiminnasta ennen kuin vuosi sitten. Hänen puheessaan alkoi toistua saman ystävän nimi, naispuolisen sellaisen. He ovat entisiä työkavereita ja tunteneet 10 vuotta, minä en tunne kyseistä naista. Aiemmin en ole ajatellut naisesta mitään sen enempää, mieheni on auttanut häntä ja miestään mm. muutossa ja käynyt heillä istumassa iltaa kaveriporukan kesken. Minä en ole koskaan kuulunut kyseiseen kaveriporukkaan, eikä mies ole heitä minulle myöskään esitellyt. Kutsuihin ei ole pyydetty muitakaan kuulemma pariskuntana, kun kysyin.
Viime syksynä aloin siis ihmetellä, miksi mies puhuu naisesta päivittäin. Hän myös kävi useammin kylässä ja auttoi esim. kuskina useasti. Seurasin tilannetta kunnes muutaman kk päästä hermostuin ja sanoin miehelle asiasta. Mies ihmetteli, he ovat vain kavereita. Tilanne ei kuitenkaan muuttunut ja koko viime talvi ja kevät oli raskasta, mies autteli kaveriaan erilaisissa asioissa ja kaveri tuntui auliisti pyytävän mieheltä apua. Kaveri alkoikin tehdä eroa jossain vaiheessa omasta miehestään ja tämän sain selville kun kysyin mieheltäni monta kertaa. Kyseisen kaverin mies on siis myös oman mieheni kaveri. Oma mieheni väitti pitkään ettei tiedä ovatko eroamassa vai yhdessä, eikä asia kiinnosta häntä. Ihmettelin, ettei tiedä kavereidensa asioista muka mitään, vaikka on jatkuvasti yhteydessä naiseen.
Nyt tilanne on hieman rauhoittunut kyläilyiden ja kuskausten osalta, mutta mies ja kaverinsa viestittelevät toisilleen jatkuvasti. Kun kysyin, mikä on pisin tauko viestittelyssä vaikkapa viimeisien kuukausien aikana, mies vastasi viikko pari. Eli he viestittelevät viikoittain, jopa päivittäin toisilleen. Ei ole mitään rakkaus viestejä tai muuta sellaista, ihan tavanomaista kuulemma. En ole viestejä mennyt lukemaan mutta minulle selvisi silti, että mies on lukinnut whatsappinsa sormenjäljen taakse, etten menisikään. Tämä aiheuttaa epäluottamusta, koskaan aiemmin ei ole tehnyt noin. Ennen on aina sanonut, että voin hyvin vaikka tutkia hänen puhelimensa, koska hänellä ei ole mitään salattavaa siellä. En ole kuitenkaan koskaan tehnyt niin, vaikka tiedänkin puhelimen lukituskoodin. Myös mies tietää minun puhelimeni koodin. Mies on myös valehdellut naiseen liittyvistä asioista muutaman kerran, koska ei ole halunnut hermostuttaa minua. Minulta taas on mennyt luottamus.
Toivottavasti joku jaksoi lukea ja vielä kommentoikin. Miltä tämä kuulostaa? Olenko vain vainoharhainen? Kuluneen vuoden aikana olemme riidelleet aiheesta hyvin monta kertaa, avioerokin on ollut puheissa, koska en pääse asian yli. Mies ei taas ymmärrä tai halua ymmärtää, miksi minun mielestä heidän viestittelynsä on liiallista. Hehän ovat kavereita. Mies ei kuitenkaan viestittele muiden kavereidensa kanssa noin paljon, kun kysyin.
Olemme vuoden aikana pyrkineet parantamaan suhdettamme, mies myönsi kuten minäkin että olimme olleet toisillemme itsestäänselvyyksiä. Läheisyyttä onkin tullut lisää. Tämä kaveri asia on vain semmoinen, mikä hiertää. En usko, että mieheni olisi fyysisesti pettänyt minua. Mielestäni tämä alkaa kuitenkin olla henkistä pettämistä ja läheisen suhteen luomista toiseen naiseen. Mies ei tietenkään näe asiaa samoin. On kylläkin pyytänyt valehteluaan anteeksi ja pahoitellut toimintaansa.
Olen aivan sekaisin ja väsynyt tilanteeseen.
Minulle muodostuu kuva, että miehellä tosiaan on läheisempi suhde tähän naiseen. Johonkin miehen tarpeeseen tämä nainen nyt vastaa. Ei välttämättä seksiin tai mihinkään fyysiseen, mutta jonkinlainen suhde heillä tosiaan on.
Ymmärrän, ettet "pääse asiasta yli". Ei tuo ole normaalia. Mielestäni viestittelyä on liikaa ollakseen kevyt random kaveri.
Pystytkö kysymään mieheltäsi, onko hänellä tunteita tähän toiseen naiseen, mitä hän hakee "kaveruudelta" tai millainen tää suhde hänelle on? Miten se on kehittynyt? Mun mielestä sulla on oikeus tietää asian luonne.
Voimia sinulle! Kerrothan, miten tilanne etenee <3
Minulle tuli semmoinen käsitys, että en enään luottaisi siihen mieheen, niinkuin kirjoitit. Pakota hänet puhumaan, asiasta tai kirjoita kirjoittamalla voisi olla helpompi. Tässä tilanteessa avoin keskustelu voisi toimia paremmin. Joo kunnioitus toista kohtaan, mutta kuulostaa tuo oudolta. Oletko jutellut kellekään muulle asiasta? Se voisi toimia. No hyvä että on pyytänyt anteeksi toimintaassa. Valehtelu ei ole ok parisuhteessa.
Olen kysynyt, onko mies ihastunut kyseiseen naiseen. Ei ole. Mies on sanonut minulle monta kertaa, ettei minulla ole mitään huolta asiasta, hän ei ole tehnyt mitään väärää. Siksi hän ei ymmärräkään, miksi vatvon samaa asiaa uudelleen, hän ei tunne syyllisyyttä koska ei ole tehnyt väärin. Hän on kyllä pahoillaan, että minä voin näin huonosti ja on pahoitellut toimintaansa.
Kyseinen nainen tarvitsi sairautensa takia paljon tukea ja mies sanoi säälineensä häntä ja siksi auttaneensa. Mies on kuulemma vähentänyt viestittelyäkin. Eikä tosiaan ole nyt enää käynyt auttamassa paikan päällä.
Olen alkanut puhua miehen kanssa asiasta monta kertaa, yleensä mies "ei osaa sanoa" tai "ei tiedä" vastauksia. Sitten jos tivaan, hän hermostuu. Ja aina samat "sinulla ei ole aihetta huoleen" jne. No nyt on mennyt yli vuosi asian esille ottamisesta ensimmäistä kertaa ja edelleen minua ahdistaa. Olen miettinyt tosissani, pitääkö minun erota tämän takia. Toisaalta, mieheni olisi hyvin voinut ottaa itse eron ja alkaa olla tämän naisen kanssa, jos sitä haluaisi. Olen sanonutkin hänelle, ettei minun kanssani ole pakko olla. Mutta hän kuulemma haluaa olla kanssani ja rakastaa minua.
En tosiaan tiedä miten tästä pääsee yli ja eteenpäin.
Sairaus joskus on vaikeaa kun sairastuu, ja jos haluaa auttaa. Silloin saattaa tuntua olo yksinäiseltä, ainakin minun mielestä, onko miehellä kova halu auttaa muita? Tai onko miehelläsi myötätunto kova, ja haluu tukea naista? Tohon varmaan osaat vastata, kun tunnet miehesi parhaiten.
No joo, kyllä mies on aika auttavainen. Hänestä on mukava auttaa jos pystyy. Ja ymmärrän tavallaan sairaudessa auttamisen. Sanon tavallaan, koska itselläni todettiin myös sairaus ennen kuin tällä miehen ystävänaisella, aivan eri sairaus mutta pahoja oireita aiheuttava. Niin ei mies mua ollut kuskaamassa tutkimuksiin tai lääkäriin, ihan itse sain mennä. Ehkä siksikin on niin katkera olo, kun tuon jälkeen mies on niin auttavainen ja huomaavainen aivan toiselle naiselle kuin vaimolleen. Ja kehtaa vielä vedota siihen, että kun toinen oli sairas. Sanoin että olinhan minäkin, eikä tuntunut silloin paljon kiinnostavan. Siihen mies ei osannut oikein sanoa muuta kuin että kyllä kiinnosti.
Minua suututtaa, että edelleen tuhlaan aikaani tämän asian vatvomiseen. Ja satuin huomaamaan eilen illalla, että nainen oli taas laitellut viestiä miehelleni. En tiedä mitä, enkä kysynyt. Mutta olen alkanut ajatella että ehkä yksin olisi helpompi olla. Saisi mieskin viestitellä rauhassa kenelle tahtoo ja syöksyä auttamaan vaikka yöllä, eikä se mua haittaisi enää.
Joo liian auttavainen kun on muillekin, eikä vaimolleen, niin alkaa epäillä koko suhdetta, ymmärrän pointtisi, mutta jos eroatte, niin sinun varmaan pitää saada tietää enemmän asioita sen tajuan minäkin. Kaikkea hyvää
Vihdoin löytyi joku, jolla on samantyyppistä ongelmaa. Minulla myöskin on mies, joka on mielestäni liian kiltti ja huomaavainen muita kohtaan verrattuna siihen, miten minua kohtelee, ja minulle aiheutuu siitä mustasukkaisuutta. Ei ole myöskään tietääkseni mitenkään pettänyt, hyvin epätodennäköistä, enkä sitä pelkää. Mutta sitä pelkään, että joku toinen vaivihkaa lähestyy häntä, ja hän ei kehtaisi tarpeeksi selvästi kieltäytyä. Minulla itselläni on aika tiukat rajat sen suhteen, mitä mielestäni voi tehdä muiden kanssa. Ja olen omin silmin nähnyt tilanteita, jotka mielestäni menevät yli.
Tämä on minulle niin suuri ongelma, että näen painajaisiakin. Mutta kun pettämistä ei ole tapahtunut, niin mieheni ei ymmärrä. Olenkin jo pitkään koittanut etsiä vertaistukea, jos joku voisi ymmärtää täysin ja jonkun kanssa voisi käsitellä ongelmaa.
Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut ongelmaa miehen auttamishaluissa, mutta nyt tämän yhden kaverin kohdalla se meni mielestäni överiksi. Toinen asia, mikä sai kuppini menemään nurin, oli tuo viestittely. Tarvitseeko oikeasti kaverille viestitellä joka päivä? Kun kysyin mistä viestivät, niin ihan vaan kuulemma kyselevät hyviä leffavinkkejä tmv. Ei kovinkaan uskottavaa, kun viestittely vaan jatkui ja jatkui. Ja eivät kuulemma edes ole mitään parhaita kavereita!
Ikävää, että sinulla on samankaltainen tilanne. Haluatko kertoa hieman enemmän, mitkä tilanteet teillä ovat menneet mielestäsi yli? Minulla myös on aika tiukat rajat, mitä naimisissa oleva voi ja on sopivaa tehdä. Näistä olemmekin nyt miehen kanssa keskustelleet (ja välillä myös riidelleet) kun tajusin, että hänellähän saattaa olla ihan eri näkemys asioista. Luulin vain aina, että olemme samalla aaltopituudella.
Esimerkiksi kerran näin, kun joku nainen yritti mennä liian lähelle miestäni. Mies kyllä torjui, mutta ei mielestäni tarpeeksi selvästi, eikä poistunut tilanteesta ja tullut minun luokseni.
Nyt tilanne, että miehen työkaveri on kutsunut hänet synttäreilleen ja minäkin voisin mennä mukaan. Minulle on tullut inhottavia tuntemuksia jo pidemmän aikaa, kun on tuntunut, että tämä työkaveri tulee koko ajan lähemmäksi. Ensin oli innoissaan tapaamassa ensimmäistä kertaa, menivät työmatkan yhdessä. Sitten alkoivat mennä kahdestaan työpaikalle tietyin väliajoin. Ja kaikkea muuta. Kun kerroin miehelle tuntemuksistani, niin hän selitti, miksi ei ole realistista, että heille voisi syntyä mitään. Kyllä minäkin tunnistan ne syyt, mutta ne eivät silti sammuta sitä pientä mutta pippurista epäilystä "entä jos kuitenkin...". Kaikenlaisia tarinoita sitä kun on osunut silmiin, että melkeinpä kaikki on mahdollista ja mieleni tykkää maalailla piruja seinille.
Minulle on kyllä muutenkin tuttua olla mustasukkainen sellaisten ei-perinteisten kohteiden takia. En pelkää menettäväni miestäni jonkun toisen takia, vaan haluaisin, että tietynlainen huomio kohdistuisi vain minuun ja olen tarkka siitä, ettei muihin kohdistuva huomio ole epäsuhdassa minuun kohdistuvaan huomioon.
Nämä olisivat tosiaan asioita, joista olisi hyvä keskustella jo ennen suhteen aloittamista, että mitä mieltä toinen on, ollaanko samoilla linjoilla. Kaikilla kun ei ole samanlaisia näkemyksiä, vaikka itselle tuntuisi itsestäänselvyydeltä.
Eop kirjoitti:
Esimerkiksi kerran näin, kun joku nainen yritti mennä liian lähelle miestäni. Mies kyllä torjui, mutta ei mielestäni tarpeeksi selvästi, eikä poistunut tilanteesta ja tullut minun luokseni.Nyt tilanne, että miehen työkaveri on kutsunut hänet synttäreilleen ja minäkin voisin mennä mukaan. Minulle on tullut inhottavia tuntemuksia jo pidemmän aikaa, kun on tuntunut, että tämä työkaveri tulee koko ajan lähemmäksi. Ensin oli innoissaan tapaamassa ensimmäistä kertaa, menivät työmatkan yhdessä. Sitten alkoivat mennä kahdestaan työpaikalle tietyin väliajoin. Ja kaikkea muuta. Kun kerroin miehelle tuntemuksistani, niin hän selitti, miksi ei ole realistista, että heille voisi syntyä mitään. Kyllä minäkin tunnistan ne syyt, mutta ne eivät silti sammuta sitä pientä mutta pippurista epäilystä "entä jos kuitenkin...". Kaikenlaisia tarinoita sitä kun on osunut silmiin, että melkeinpä kaikki on mahdollista ja mieleni tykkää maalailla piruja seinille.
Minulle on kyllä muutenkin tuttua olla mustasukkainen sellaisten ei-perinteisten kohteiden takia. En pelkää menettäväni miestäni jonkun toisen takia, vaan haluaisin, että tietynlainen huomio kohdistuisi vain minuun ja olen tarkka siitä, ettei muihin kohdistuva huomio ole epäsuhdassa minuun kohdistuvaan huomioon.
Nämä olisivat tosiaan asioita, joista olisi hyvä keskustella jo ennen suhteen aloittamista, että mitä mieltä toinen on, ollaanko samoilla linjoilla. Kaikilla kun ei ole samanlaisia näkemyksiä, vaikka itselle tuntuisi itsestäänselvyydeltä.
Olemme nyt keskustelleet miehen kanssa, olen kertonut mikä minun mielestäni on ok ja mikä ei ja hän on sanonut oman mielipiteensä. Ihmiset muuttuvat vuosien saatossa, siksi olisi varmaan hyvä keskustella rajoista enemmänkin kuin vain suhteen alussa. Mutta olen tyytyväinen, että olemme edes nyt puhuneet.
Saimme myös puhuttua ilman, että mies meni puolustuskannalle tai suuttui. Tämä onnistui kun kirjoitin etukäteen ylös mitä haluan sanoa, ja kerroin miltä minusta tuntuu. Jätin tarkoituksella syyttävän sävyn pois (olen hyvä syyllistämään). Nyt tuntuu, että voin päästä asiasta yli. Kunhan mies ei enää salaile mitään. Hän painotti, että on tosiaankin tehnyt kaiken minkä olen pyytänyt. Näinhän se on, enkä aio pyytää ettei koskaan enää puhuisi kyseiselle kaverilleen tai olisi häneen yhteydessä. En halua olla sellainen ihminen, eikä sellainen suhde ole hyvä missä määrättäisiin toisen kavereista. Mies sanoi valitsevansa aina minut, on aina valinnut. Hän näkee meidät yhdessä loppuelämämme.
Tiedostan, että suurin ongelma on nyt minulla. Pitäisi oikeasti antaa anteeksi ja yrittää ymmärtää miehen syitä. Osittain ymmärränkin, olen nopeasti suuttuva ja tajuan kyllä, ettei hän ole halunnut riidellä kanssani turhista. Hän ymmärtää myös, mitkä ovat rajat ja mitä tämä kaikki on suhteellemme aiheuttanut.
Sinä voisit mennä miehesi mukaan työkaverin synttäreille. Mikset menisi? Olisitte siellä pariskuntana ja ehkä tutustuisit hieman kyseiseen työkaveriin. Se voisi ehkä auttaa häneen suhtautumisessa? En ehkä ymmärtänyt täysin kun sanoit, ettet pelkää menettäväsi miestäsi toiselle. Kun siltä se kuitenkin kuulosti minun korvaani. Vai tarkoititko, että pelkäät enemmän miehesi pettävän sinua/toimivan selkäsi takana kuin sitä, että hän vain ilmoittaisi löytäneensä toisen? Minä nimenomaan pelkäsin mieheni löytäneen toisen ja jättävän minut. Olen pohtinut paljon, kertooko se rakkaudestani miestä kohtaan vai pelosta jäädä yksin? Yksin jäämisen pelko on kyllä osittain mukana, olen aika yksinäinen ihminen noin yleensä, ei ole kuin pari kaveria. Mutta eihän ketään voi omistaa. En voi pakottaa miestäni olemaan kanssani jos hän ei tahdo.
Hyvä, että tilanteesi on alkanut helpottaa. Ja hyvä, jos nyt olette päässeet yhteisymmärrykseen, mitkä ne rajat on.
Minua pelottaa, että jos saan "kasvot" pelolleni, niin jos se vain lisäisi vettä myllyyn. Tai jos taas näkisin jotakin, joka menee rajojeni yli. Että en tiedä kumpi olisi todennäköisempää, helpottuisiko vai vaikeutuisiko.
Pelkään siis eniten sitä, että joku toinen tulee liian lähelle miestäni ja mies ei torju sitä. Seuraavaksi sitä, että mies antaa jollekin toiselle sellaista huomiota, jonka koen kuuluvan vain kumppanille, eli minulle, tai että antaa jollekin toiselle enemmän huomiota kuin minulle. Varsinaista pettämistä tai toisen vuoksi hylkäämistä en jostakin syystä osaa edes pelätä. En näe sitä todennäköisenä, joten sillä tavalla pelkoni ei ole epärealistista.
Jos mieheni päättäisi jättää minut, niin en myöskään pelkää jääväni yksin. Luotan mahdollisuuksiini löytää jonkun toisen
Ymmärrän. Kun itse tajusin, kuinka paljon mieheni pitää yhteyttä kaverinsa, minua oksetti ihan fyysisesti. Ajattelin vain, kuinka minua on pidetty pilkkana, kuinka he kertovat toisilleen asioita, joista mies ei minulle puhu. Se oli se pahin siinä. Sanoinkin miehelle, että jos olisit pettänyt (fyysisesti) tämä asia olisi jo käsitelty. Mielestäni tuollainen yhteydenpito toiseen naiseen, olkoonkin kuinka vaan kaveri, on henkistä pettämistä. Tunneyhteyden luomista toiseen. Jonka pitäisi olla ihan vaan minulle, vaimolleen, varattu. Loukkaannuin todella paljon, kuinka ajattelevainen hän oli toiselle. Miksei minulle?
Edelleen pyöritän näitä asioita mielessäni, vaikka olemme puhuneet (jankanneet) tätä asiaa jo kauan. Mies ei enää pidä niin paljon yhteyttä kaveriinsa. Näyttää kyllä viestejä jos pyydän, mutta minusta se ei ole asiallista. Ei minun pyytää eikä hänen näyttää. Olen myös ajatellut, että laitan kyseiselle kaverille viestin. En ole laittanut. En halua nähdä häntä enkä oikeastaan edes puhua hänelle. Ei hänkään ole ollut koskaan kiinnostunut tutustumaan minuun, kaverinsa puolisoon. Hieman ihmettelen, miksi. Kuulemma on tutustunut jonkun toisen kaverinsa vaimoon ja heistä on tullut oikein hyvät kaverit myös. Tällä mieheni kaverilla on kuulemma paljon miespuolisia kavereita, joidenkin kanssa viettää aikaa baareissa tmv. Olen ilmeisesti aika vanha, koska tämä on minusta outoa.
Jos edelleen pyörittelet, niin siinä on vielä jotakin, joka sinua vaivaa. Välillä voi mennä aikaa, ennen kun se aukeaa, että mikä tarkemmin ottaen vielä vaivaakin.
Niin no tuossa kyse juuri niistä rajoista, että mitä kaikkea on ok tehdä muiden kanssa. Omalla kumppanilla ei ole kuulemma koskaan ollutkaan naispuoleisia kavereita. Hänestä se olisi jotenkin outoa. Exällänikään ei ollut, joten asia on minulle tuntematon.
Mutta tuota et ole tainnut saada kunnolla käsiteltyä, että kun sinun mielestäsi mies ei ollut yhtä ajattelevainen sinua kohtaan. Pystyisitkö kuvaamaan miehellesi jotenkin konkreettisemmin, että millä tavalla tuo ero nyt näkyy? Jos hän nyt on sitä mieltä, että on ollut ajattelevainen sinuakin kohtaan.
- Muokattu moderaattoreiden toimesta 11 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: -
Eop kirjoitti:
Jos edelleen pyörittelet, niin siinä on vielä jotakin, joka sinua vaivaa. Välillä voi mennä aikaa, ennen kun se aukeaa, että mikä tarkemmin ottaen vielä vaivaakin.Niin no tuossa kyse juuri niistä rajoista, että mitä kaikkea on ok tehdä muiden kanssa. Omalla kumppanilla ei ole kuulemma koskaan ollutkaan naispuoleisia kavereita. Hänestä se olisi jotenkin outoa. Exällänikään ei ollut, joten asia on minulle tuntematon.
Mutta tuota et ole tainnut saada kunnolla käsiteltyä, että kun sinun mielestäsi mies ei ollut yhtä ajattelevainen sinua kohtaan. Pystyisitkö kuvaamaan miehellesi jotenkin konkreettisemmin, että millä tavalla tuo ero nyt näkyy? Jos hän nyt on sitä mieltä, että on ollut ajattelevainen sinuakin kohtaan.
<ul id="bbp-topic-revision-log-428529" class="bbp-topic-revision-log">
<li id="bbp-topic-revision-log-428529-item-428531" class="bbp-topic-revision-log-item">Muokattu moderaattoreiden toimesta 5 tuntia, 33 minuuttia sitten. Syy: -
Ei minullakaan ole miespuolisia kavereita, joiden kanssa viestittelisin tai kävisin kylässä. Minusta se olisi outoa myös.
Ehkä tämä vatvominen on vain luonteenpiirre, vatvon ja murehdin kyllä paljon kaikenlaisia asioita. Ja olen pitkävihainen. Tuli ainakin selväksi itselleni, että jos mies pettäisi ihan fyysisellä tasolla, en pääsisi siitä yli eikä kannattaisi edes yrittää. Kun tämäkin asia vaivaa näin paljon niin se olisi aivan liikaa.
Miten sinulla menee, oletko puhunut miehellesi tai käsitellyt omia tuntemuksiasi? Menetkö miehesi kanssa työkaverin synttäreille?
Joo mulle itelleni on kanssa aika selvää, että pettäminen johtaisi heti eroon. Se jäisi muuten ikuisesti vaivaamaan.
Sinulle siis riittää se, että mies ei ole hylkäämässä sinua?
En oikein tiedä, miten voisin ottaa asian esille. Pelottaa miehen reaktio siihen, kun aikaisemminkin on reagoinut vähän huonosti. Keskustellessa lopulta on kyllä ymmärtänyt, kun olen selittänyt tarkemmin, mutta se ensireaktio pelottaa. Se reaktio on sellainen mitätöivä, että "Et sä nyt tommosen takia voi olla mustasukkanen".