Kirjoitukset ovat kuin toisintoa omasta tämänhetkisestä elämästäni.Lisämausteena vain, että tätä suhteen paljastumista ennen tyttäremme (18-v) sairastui vakavaan masennukseen ja on ollut koko syksyn itsetuhoinen(viiltelyä) ja sairastaa myös syömishäiriötä (sekasyömishäiriö, oireina anorektisia, buliman ja ahmimiskohtuksien sekokoitusta).

Mieheni kertoi marraskuun lopulla pitkäaikasiesta (lähes 3-v) suhteestaan naispuoliseen työkaveriinsa. Tämä nainen on tuttu perheelleemme ja heidän läheiset välinsä on aina ihmetyttänyt ympärillä olevia ystäviämme ja tytärtäni. Mieheni on aina vakuutellut heidän ystävyyttään ja he ovat harrastaneet yhdessä mm hiihtämistä ja sulkapalloilua.

Suhteen tultua ilmi mieheni näki ainoana vaihtoehtonaan eron. Minä en taas halunnut erota ja näin ollen vaadin tietenkin miestäni ottamaan vastuun itse teostaan ja kertomaan läheisimmillemme tekonsa. Minä olin muutamaan otteeseen yhteydessä tähän toiseen naiseen ja ilmenin monia asioita, joita oli eritavalla kerrottu sinne ja tänne suuntaan. Tyttäremme sairaus paheni myös näihin aikoihin ja hän joutui vuorokaudeksi psykiatriselle suljetulle osastolle. Siellä käynti ja tytön voiniti avasi miehenin silmät mitä hän on tehnyt ja mitä hän on menettämäisillään.

Tyttäreni takia pettämis tapauksen prosessointini on aivan vaiheessa. Jos olisin voinut riehua ja raivota, olisi ne ehkä helpottaneet oloani pahimman shokin vaiheessa. Laihduin joulukuun aikana paljon ja ruoka ei maistunut. Nyt jo onneksi vähän paremmin. Sukujoulun suoritin valmiiden ruokien avulla. Tyttärenin kanssa olen nyt 24 h omaishoitaja ja vahdin hänen lääkkeidensä syöntiä. Isänsä kerrottua suhteestaan viikko ennen joulua tytön jo paranemaan päin alkanut vointi romahti uudelleen ja parin viikon ajan hän unohti lääkkeensä ja se näkyi heti. Nyt on ainoa mahdollissuus vain minun valvoa hänen lääkitystään, syömistään ja liikkumistaan.

Mieheni haluaa pitää nyt perheen ja avioliittomme kasassa. Hän huomio minua ja perhettä hyvinkin paljon ja eri tavalla kuin ennen. Omat mielialani heittelehtivät laidasta laitaan, ja välillä haluan minäkin pitää kaiken kasassa ja seuraavassa hetkessä olen valmis laittamaan miehen ovesta ulos. Minulle oli tarjolla uusi ihmissuhde tämän kaaoksen keskellä, eikä minusta ollut siihen. Ehkä onnekseni havaitsin tämän.
Yhteistä taivalta on takanamme lähes 30-v, joten siitä ja muistoista luopuminen ei kuitenkaan ole niin itsestään selvää. Olemme keskustelleet sen verran mihin hänen puutteellisilla keskustelun taidoillaan olemme voineet. Uskon todella hänen haluavan perheen yhdessä pysymistä, ja sitä haluan minäkin. Toisaalta tiedosta, että kun omat tunteeni ja kriisini saa tilaa käsittelylle, niin en todellakaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen näyttää vain aika.

Täytyy myöntää, että ensimmäistä kertaa elämässäni tulevaisuus näyttää pelottavalta. Aina on ollut selvää mitä haluan ja mihin suuntaan pyrin elämääni rakentamaan. Nyt tämä perusturva on tiessään ja tulevaisuuden suunnitelmia on mahdoton vielä tehdä. Niihin vaikuttavat niin paljon sekä tyttäreni vointi että omat tulevat toiveeni jatkosta.

Voimia kuitenkin kaikille kanssasisarille ja -veljille tämän kaaottisen elämämme keskellä. Meistä kaikista tulee varmasti vahvempia ja valmiimpia kohtaamaan elämässämme tulevat surut ja murheet. Tämän kamalammaksi nimittäin elämä ei voi tulla, joten yritetään saada voimia toisistamme ja tänne kirjoittamisesta.

Mummikka ja Soili, olen todella pahoillani puolestanne! Soilin tyttären sairaus varmasti vie voimia ihan eri tavalla, yritä kestää! Päivä kerrallaan, pahimpina päivinä vain hetki kerrallaan!

Mä olen nyt prosessoinut eri tavoin tilannetta. Olen kirjoittanut paljon itselleni muistiin asioita, yrittänyt hahmotella vähän tilannetta mun tämän ex-ystäväni ja mieheni näkökulmasta ja olen löytänytkin paljon tilanteita selittäviä asioita, joita heille on esim. lapsuudessaan tapahtunut. Olen tajunnut, että kaiken kaikkiaan mä olen ollut paljon vakaampi persoona, kuin kumpikaan heistä! Ja olen tyytyväinen siitä. Tajusin myös, että haluan tukea miestäni oman persoonansa kasvattamisessa, kun mies on ilmaissut haluavansa selvittää menneisyytensä, asiansa mun kanssa ja jatkaa "hamaan tappiin, loppuelämän ajan" kanssani, entistä eheämpänä ja parempana ihmisenä. Nyt mä olen löytänyt uskon siihen, että se on mahdollista!
Olen myös löytänyt paljon vertaistukea, täältä ja muualta ja se on helpottavaa tunnistaa omia sekavia tunteitaan myös muissa - en olekaan yksin tämän kokemani kanssa ja oikeastaan koen monia asioita hyvin samalla tavalla kuin muut, vaikka hädän hetkellä ne tunteet tuntuvat sekavilta ja jopa tappavilta!
Lisäksi mä käyn asioita selvästi läpi unien kautta - ensin musta tuntui väsyttävältä nähdä yö toisensa jälkeen samankaltaisia unia siitä, kuinka keskustelen tai riitelen tämän ex-ystäväni kanssa ja joinakin öinä käyn hänen kimppuunsa! Sitten annoin periksi, ajattelin, että alitajuntani haluaa käsitellä asiaa näin ja jokainen nähty uni on askel eteenpäin - ja auttaa mua varmasti pääsemään myös vihasta. Nyt unet ovatkin vähentyneet.

Yhden tärkeän asian olen myös tajunnut: mun on vain hyväksyttävä tapahtunut, muuten en pääse eteenpäin. Turha miettiä loputtomia kysymyksiä: miksi mulle? Miksi juuri meille tapahtui tämä? Asiat nyt vain tapahtuivat ja niille en enää voi mitään. Sen sijaan voin vaikuttaa tulevaisuuteen. Olen mä tajunnut senkin, että kuten joku toinenkin kirjoitti jossain ketjussa, että yksiavioisuus on illuusio ja ehkä tämä mieheni hairahdus jää viimeiseksi? Hänkin on kärsinyt, itkenyt ja katunut niin valtavasti, etten usko, että hän haluaisi enää ikinä aiheuttaa tällaista minulle.
Ja: mieheni suhde loppui, tunteita ei ollutkaan. Olisihan voinut käydä niin, että mieheni olisi rakastunut ja jättänyt perheensä? Sekin on nimittäin mahdollista, täysin todellinen uhka jokaisessa parisuhteessa - emme voi hallita mieltämme ja tunteitamme. Mieheni ei kuitenkaan rakastunut, vaan myönsi virheensä, halusi minut ja perheensä takaisin ja siitä alkoi parisuhteemme aivan uudenlainen aikakausi: rakastuimme uudestaan ja se oli pelastuksemme, koska muuten tällaista helvettiä ei olisi jaksanut ryömiä läpi. Mies osoittaa joka päivä minulle, miten tärkeä olen ja miten hän minua arvostaa, soittelee, laittelee viestejä ja viihtyy kotona, haluaa olla lähellä ja nauttii selvästi perheensä seurasta. Toisin oli joskus.. Minä olen myös auttamatta rakastunut mieheeni uudestaan, kaiken paskan jälkeen ja voin sanoa, että luojan kiitos, muuten avioliittomme olisi kaatunut. Tarvitaan TODELLA suuria tunteita, jotta uskottomuudesta voi toipua ja tulevaisuuden rakentaa uudelleen! Pelkkä katumus ja paha olo voi riittää hetkeksi, mutta todellisuudessa asiat korjaantuvat vain jos kumpikin on valmis antamaan kaikkensa ja tunteita löytyy!

Voimia paljon kaikille! Katseet eteenpäin ja rohkeutta ja sisua sydämeen!

Hei kohtalotoverit! Kuinka edistytte asian käsittelemisessä?

Mietin että onko muilla vastaavaa ailahtelua, välillä ollaan miehen kanssa umpirakastuneita, välillä taas nousee taas kaikki pintaan ja tuntuu etten tunne häntä ollenkaan... Vaikka välillä asiaa tosissaan mietittyäni jopa ymmärrän mikä tilateeseen ajoi... Olinhan tuota itsekin todella hankala, jopa paskamainen käytökseltäni miestäni kohtaan. Jälkeenpäin ajateltuna voin tuohon aikaan (ennen pettämistä) todella huonosti, mies toi kukkia kotiin, osti etelänmatkan yllätyksenä jne. Mikään ei piristänyt enkä tainnut mistään erityisen kiitollinen olla... Ehkä tieto siitä että meillä ei mwnnyt suhteessa hyvin eikä ollut enää yritystäkään vähän helpottaa oloa. Ehkä siksi että tilanne tuntuis pahemmalta jos kaikki olisi ollut hyvin ja mies olisi silloin mennyt pettämään. Tuskin jaksaisin silloin edes miettiä jatkoa.

Mieleen nousee kuitenkin aina uudestaan kaikki miehen ja kaverini yhteiset hetket ja sanomiset...Yritän päästä niistä eroon vaan aina ne tulee uudelleen mieleen vaivaamaan... Valitettavasti tiedän monet keskustelut aika sanatarkasti... Tieto lisää tuskaa tai sitten ei. Yhtä paljon ahdistaa kun ei kuitenkaan voi tietää koko totuutta. Että ihminen joka tuntee meidät molemmat (ex-ystävä) voi tulla kertomaan päin naamaa asioita hänestä ja miehestäni joita en tiennyt. Silloin olisi tämäkin aika kun on yritetty korjata välejä mennyt totaalisen hukkaan. Aina palaan siihen ajatukseen että miten toinen on voinut tehdä noin... Ei vain voi käsittää. Pitäiskö itse kokeilla olla yhtä kaksinaamainen että ymmärtäisi??

Miten teillä muilla on kaveripiirissä otettu kaverinne petollisuus? Itselläni on valitettavasti tainnut mennä muitakin kavereita sen petollisen akan mukana. Ei niin että kaverit ois mua varsinaisesti hylänneet vaan niin etten vain jotenkin osaa tai halua olla niiden kavereiden kanssa enää tekemisissä koska tiedän että ovat hyviä ystäviä ex-kaverini kanssa. En osaa täysin selittää miksi en osaa tai halua olla heidän kanssaa... osittain siksi että haluan siitä petollisesta ihmisestä niin kauas kuin mahdollista enkä tarpeeksi kauas pääse niin kauan kuin linkitymme edes toisten ihmisten kautta. Toiseksi on vain vaikea luottaa ihmisiin jotka haluavat olla niin kaksinaamaisen ja petollisen ihmisen kanssa kavereita. Vaikka sattumoisin nämä kaverit ei itsekään ole niitä rehellisimpiä tapauksia...

Nonni. Taas tuli sitten revittyä tyhjästä kaikki asiat takaisin pöytään. Huudettua ja haukuttua. Ja ajettua mies pois... Miksi näistä asioista ei vois vain päästä yli ja unohtaa?? Toisaalta omat periaatteet sotii tuota unohtamista vastaan... Aina olen toiminut ajatuksella anteeksi voin antaa mutten unohtaa. Kun muistaa mihin kukakin ihminen on kyennyt ei tule varsinaisia yllätyksiä... Kuten miehen petollisuus. Jos en unohda ei kukaan voi enää samalla tavalla vetää mattoa jalkojen alta.

Tuntuu myös siltä että jos annan anteeksi, myös samalla hyväksyn sen mitä mies teki. Ja sitä en todella hyväksy! Tuli tuossa myös miehelle sanottua että ehkäpä minäkin haluan kokea samanlaisen ihastumisen mitä hän kaverini kanssa.. Kuulemma antaisi anteeksi. Niin varmaan. Aika paljon olen saanut kuulla uhkauksia siitä että jos muitten miehien kanssa alan pelehtimään niin se on sitten siinä. Eipä siinä, ei paljon ole ollut kiinnostustakaan muihin. Itsetuntokin on niin maassa etten kehtaisi edes lähteä itseäni nolaamaan...😞 Muut miehet ei kiinnosta mutta hyvä ei ole nyt tuonkaan kanssa olla... ☹️ tutusta, turvallisesta ja rakkaasta tuli mulle täysin vieras joka välillä on kuin entinen. Mies koitti selittää itkua vääntäen että se oli yksi virhe jota hän katuu eniten maailmassa ja rakastaa vain mua. Mutta mun tajuntaan ei vain koskaan ole mahtunut miten joku voi olla ihana ja rehellinen ja samalla välistä petollinen. Mulle se on aina ollut joko tai.

Tuli taas vuodatettua. Ei kai se auta kuin kömpiä yksin vuoteeseen ja koittaa saada taas nukutuksi...

Soili, on varmasti todella raskasta huolehtia omasta tyttärestään samalla, kun käy läpi pettämiseen liittyviä tunteita. Onko sinulla ketään, jolta saat tukea ja apua tässä tilanteessa? Kuulostaa siltä, että olet todella kovilla tällä hetkellä.
Minetta: Minäkin käyn ex-ystäväni kanssa läpi tätä asiaa unien kautta. Viime aikoina olen unissani käynyt hänen kimppuunsa, huutanut ja pahoinpidellyt. Tuo onkin hyvä näkökulma asiaan, että jokainen uni on askel eteenpäin asian käsittelyssä. Näen usein ex-ystävästäni unta silloin, kun tiedän, että joudun seuraavana päivänä menemään sellaisiin paikkoihin, joissa saatan kohdata hänet. En ole kertaakaan nähnyt häntä tapahtuman jälkeen, mutta varmaan sekin päivä on joskus edessä. Kuulostaa siltä, että te olette pystyneet hienosti työstämään asiaa eteenpäin ja löytäneet hyviäkin puolia kriisistä.

Tällä hetkellä tuntuu edelleen siltä, että minun vihaani miehen on vaikeinta kestää. Hän vetäytyy kuoreensa eikä pysty kunnolla keskustelemaan ja rupeaa itkemään. Sitten itsellekin tulee paha mieli, kun näkee, miten pahalta toisesta tuntuu. Toisaalta koen, että minulla on oikeus purkaa pahaa oloa mieheeni. Tuntuu siltä, että pettämisestä keskusteleminen on viime aikoina ollut aika pinnallista siinä mielessä, että minä lähinnä syytän ja hän tuntee olonsa syylliseksi. Jotenkin ensimmäisinä viikkoina pettämisen tultua ilmi pystyimme käymään paljon parempia keskusteluja. Mietityttää, miten saisimme asian työstettyä, niin ettei se myöhemmin vaivaa. En oikein osaa sanoa. Sinänsä tuntuu epäreilulta, koska edellisen pettämiskriisin yhteydessä mies repi minut monesti hereille keskellä yötä ja kysyi jatkuvasti ”Miksi teit sen?” eikä sille tuntunut tulevan loppua, vaikka kuinka kävin asiaa läpi ja pyysin anteeksi. Ainakin olen yrittänyt rajata asian käsittelyyn sopiviin hetkiin, niin ettei se häiritse ainakaan häiritse unta.

Silloin kun itse petin eniten harmitti se, että en voinut tehdä tehtyä tekemättömäksi. Tarkoitan tällä sitä, että oli vaikeaa aluksi vakuuttaa toista siitä, että asiat ovat toisin siinä mielessä, että pettäminen todella havahdutti minut huomaamaan, kuinka paljon rakastan miestäni. Minulla oli selvää, että en tule toistamaan tekoani, mutta en paljon vaikeampaa saada toinen vakuuttuneeksi asiasta.

Harmittaa ihan älyttömästi, että hän petti minua niin pian häiden jälkeen. Itselleni kihlat ja avioliitto ovat todella merkittäviä asioita ja tuntuu siltä, että hän teollaan teki annetut lupaukset tyhjiksi. Siinä, missä itse jouduin selittämään juurta jaksain, miksi tapahtui ja miksi asia ei enää tule toistumaan mieheni vain itkee ja sanoo en tiedä, en tiedä. Hän on itsekin sanonut, että voi kuunnella minua, mutta asiasta puhuminen on hänelle vaikeaa. Ei kai tässä auta muu kuin edelleen puhua asiasta eikä lakaista asiaa maton alle taas. Pitänee ottaa asiaan vähän toisenlainen lähestymistapa. Kyllähän hänenkin on käytävä asiaa mielessään läpi ja yritettävä selvittää itselleen, miksi näin kävi ja miten voimme yhdessä välttää tilanteen toistumisen. Tämän lisäksi töissä on ollut todella raskasta viime viikkoina. En välillä edes erota, mikä osa itkuisuudesta, pahasta olosta ja väsymyksestä johtuu työstä ja mikä tästä uskottomuuskriisistä.

Alkaa jo tosissaan turhauttaa koko elämä. Pian on vuosi mennyt eikä menneestä vuodesta ole päälimmäisenä muistissa kuin ajatukset miehestä ja tuosta ex-kaverista. Mies on edelleen hyvin katuva, ei käy baareissa ja ilmoittaa kaikki menonsa. Pyytämättä. Siihen en suostu lähtemään että kyttäisin toisen menemisiä.

Välit tuntuu menneen suureen osaan kavereista. En yksinkertaisesti pysty enkä halua olla edes samojen ihmisten kanssa tekemisissä. En vain kykene luottamaan siihen ettei yhteiset kaverit lähde juoruilemaan meidän asioistamme tai jopa kannustamaan ex-kaveriani ottamaan jälleen yhteyttä mieheeni. Kyllähän ne mulle päin naamaa haukkuu tuota ex-kaveria, mutta samaa taitavat tehdä puolestaan sillekin. Tuskinpa olisivat niin ahkerasti tekemisissä hänen kanssaan jos olisivat oikeasti sitä mieltä kun sanovat. En yksinkertaisesti myöskään jaksa kysellä juhlista tms. että liekö hän on tulossa. Parempi kun pysyn kaikista vain erossa.

Pääasiassa miehen kanssa on mennyt nyt tosi hyvin. Hän on todella huomaavainen ja puhuu asioista. Silti en pääse samoista vanhoista asioista irti. Miksi jatkoi soittelua tuolle toiselle kun olin jo tehnyt selväksi että jos häneen on yhteydessä niin minuun ei. Eikö se tarkoita että hän olisi silloin valinnut mieluummin sen toisen? Vaikka väitää ihan muuta. Oli kuulemma ajatellut että "voitaisiin kaikki olla vielä kavereita". Just. Miksi ylipäätään piti aloittaa??

Katkera olen, ei siitä mihinkään pääse. Katkera nykyisin lähinnä siitä että saan jatkuvasti kuulla miten hienosti tuolla ex-kaverilla menee ja kaikki on niin mallillaan. Miksei olisi. Nousihan tuolla itsetunto varmaan pilviin kun sai mieheltäni niin paljon huomiota. Jos ei aiemmin ole tullut ilmi niin mieheni on 10vuotta vanhempi kuin tuo hädin tuskin täysi-ikäinen tyttö. Muistan kyllä niiltä ajoilta miten itsetuntoa hiveli huomio vanhemmilta miehiltä. Itse taas möyrin tätä samaa P*skaa ja menetän jatkuvasti kavereita ja niitä viimeisiä itsetunnon hippusia mitä oli jäljellä. En taida olla kovin kaksinen ihminen kun sekä puoliso että kaverit valitsee mieluummin toisen. Kertoisivat edes mikä minussa on vialla että voisin korjata.

Enkuli. Et voi määrätä kavereidesi elämästä, eivätkä hekään sinun elämästäsi. Kavereillasi on oikeus kaveerata myös sen pettäjän kanssa. Ei se ole sinulta mitään pois. Tuskin he häntä sen parempana ihmisenä pitävät, todennäköisesti hän on heille kaveri, jonka kanssa on jaettu tiettyjä asioita ja kokemuksia, muttei mitään sen enempää. Ystäväsi välittävät myös sinusta. Jos olet heitä kohtaan ilkeä tai kohtuuton, on sinun pyydettävä anteeksi. Vain sillä tavalla voit saada ystävyytesi takaisin.

Oletko käynyt terapiassa juttelemassa omista tunteistasi? Sieltä voisit saada voimaa itsesi koossa pitämiseen. Miehelläsi ei ole velvollisuutta pitää sinua koossa, mutta hänellä on velvollisuus kunnioittaa sinua ja olla rehellinen. Pohdi, mitä haluat elämältäsi. Jaksamista!! 🙂🌻

Kuten olen tuolla jossain muistaakseni jo kirjoittanut niin en ole pyytänyt saati vaatinut ystäviltäni välien katkaisemista tai valintaa meidän välillä. En edes puhunut asiasta vaan käynyt tätä asiaa itsekseni läpi. En koskaan voisi laittaa kaveria siihen tilanteeseen jossa pitäisi valita ystävistään. Tämän vuoksi olenkin itse etääntynyt heistä. Ystävyys ex-kaverini kanssa ei ole minulta pois mutta ahdistaa jatkuvasti varmistella ettei osuta samaan paikkaan samaan aikaan. Ahdistaa myös se etten enää luota omiin ystäviini. Eikä se ole oikein heitäkään kohtaan. Tilanne on siis se että en enää löydä itseltäni voimia jatkaa ystävyyssuhteita joissa olen jatkuvasti epäluuloinen ja vainoharhainen. Olo on kertakaikkisen typerä kun ei yhtäkkiä osaa hoitaa tai käsitellä omia ihmissuhteitaan.

Enkuli kirjoitti 9.2.2012 13:13

Kuten olen tuolla jossain muistaakseni jo kirjoittanut niin en ole pyytänyt saati vaatinut ystäviltäni välien katkaisemista tai valintaa meidän välillä. En edes puhunut asiasta vaan käynyt tätä asiaa itsekseni läpi. En koskaan voisi laittaa kaveria siihen tilanteeseen jossa pitäisi valita ystävistään. Tämän vuoksi olenkin itse etääntynyt heistä. Ystävyys ex-kaverini kanssa ei ole minulta pois mutta ahdistaa jatkuvasti varmistella ettei osuta samaan paikkaan samaan aikaan. Ahdistaa myös se etten enää luota omiin ystäviini. Eikä se ole oikein heitäkään kohtaan. Tilanne on siis se että en enää löydä itseltäni voimia jatkaa ystävyyssuhteita joissa olen jatkuvasti epäluuloinen ja vainoharhainen. Olo on kertakaikkisen typerä kun ei yhtäkkiä osaa hoitaa tai käsitellä omia ihmissuhteitaan.

Ei kai sitä aina jaksa niin kovasti pitääkään huolta ystävyyssuhteista. Sitten joskus kun jaksaa voi taas niistäkin välittää. Tuohon epäluuloosi vaikuttaa varmaan se, että mies oli sanonut sinulle, että ystävät tiesivät, mutteivat kertoneet sinulle. Se on syyn vierittämistä pois omalta niskalta ystävien harteille, eli vastuun pakenemista. Ehkä ystäväsi harkitsivat asiasta kertomista sinulle, mutteivät vielä olleet uskaltautuneet. Ehkä he myös pelkäsivät parisuhteeseesi puuttumista. Kaikki eivät aina halua sekaantua.

Ehkä tarvitsee aikaa yksin tai muussa paikassa? Joskus yksin olo tai ympäristönvaihdos auttaa omien asioiden selvittämisessä. Oletko harkinnut toiselle paikkakunnalle muuttoa? Ystävyyssuhteita voi jatkaa myös vähän kauempaa. Oman tilan rakentaminen ja määrittely onnistuu joskus parhaiten hieman kauempana.

Enkuli: Kysyit tuolla aikaisemmin, miten kaveripiirissä on suhtauduttu kaverin petollisuuteen. Omalla kohdallani oli onneksi niin, että petollinen ex-ystäväni ja muut läheiset ystävät eivät olleet keskenään hyviä ystäviä, koska tunsin heidät eri yhteyksistä. Toki vietin aikaa yhdessä kaikkien kanssa, mutta muut ystäväni tunsivat hänet minun kauttani eivätkä viettäneet aikaa hänen kanssaan, jos en ollut paikalla. Tällä hetkellä kukaan ystävistäni ei pidä häneen yhteyttä, ovat korkeintaan facebook-kavereita. Olemme pyrkineet siihen, että mahdollisimman harva tietää mieheni ja ex-ystäväni syrjähypystä. On helpompaa, kun edes osa kavereista ajattelee, että meillä on mennyt kokoajan hyvin. Tämän lisäksi ex-ystäväni ja muut ystäväni asuvat nykyään eri kaupungeissa. Ne, jotka eivät tiedä tapahtumista eivät välttämättä ole edes huomanneet, että en ole ex-ystäväni kanssa enää missään tekemisissä. Silloin, kun itse petin, kukaan yhteisistä ystävistäni ei pistänyt välejään poikki minuun. Tosin se ei varmaan olisi onnistunutkaan, koska en eronnut miehestäni. Tiedän, että ystävämme eivät hyväksyneet asiaa, mutta eivät tuominneetkaan ainakaan minun kuullen.

Enkuli, sinun tilanteesi on siinä mielessä hankalampi, että ex-ystävä on läsnä elämässäsi yhteisten ystävienne kautta. On vaikeaa, jos et pysty miehesi lisäksi luottamaan ystäviisikään. Onko sinulla ketään sellaista ystävää, johon luottamus olisi säilynyt? Minustakin tuntui vaikealta menettää kerralla luottamus kahteen läheiseen ihmiseen. Jos luottamus menee kaikkiin läheisiin, niin tilanne on vielä ikävämpi. Kuulostaa siltä, että olet jonkinlaisessa umpikujassa. Voisiko ympäristönvaihdos tosiaan auttaa asiassa eteenpäin kuten polunkävijätär ehdotti?

Mikäli Enkulin epäluottamus ystäviin ei kumpua siitä, että nämä olisivat todella toimineet epäilyttävästi (eli esim. salailleet miehen ja tämän ex-ystävän pettämistä) vaan siitä, että läheinen ihminen on Enkulin pettänyt, mikä samalla heijastuu muidenkin ihmisten epäilynä ja siihen, että nämä ystävät ovat tekemisissä ex-ystävän kanssa niin kehottaisin ihan keskustelemaan näiden ystävien kanssa. Eivät he voi tietää, miltä sinusta Enkuli tuntuu, jos et sitä heille kerro. Ehkäpä he haluaisivatkin olla sinun tukenasi ja ymmärtäisivät, ettet halua nähdä tätä ex-ystävääsi. Et sinä ole asettanut ystäviäsi valintatilanteeseen vaan ex-ystäväsi on tehnyt niin toimimalla äärimmäisen väärin sinua kohtaan. Enkä nyt tarkoita, että sinun pitäisi vaatia ystäviäsi valitsemaan, mutta jos kertoisit heille avoimesti tunteistasi, he voisivat ehkä huomioida ne. Ei niin, että välttämättä katkaisisivat välejään ex-ystävään, mutta kenties he sitten huomiosivat sen, ettet sinä halua olla samassa paikassa ja toimisivat sillä tavalla, ettei sinun tarvitse.

Kiitos ajatuksia herättävistä viesteistänne! Olen pysytellyt jonkin aikaa etäällä yhteisistä ystävistämme ja yllättäen on vointikin ollut parempi. Outoa, kyse kun on ollut läheisimmistä ystävistäni. Onneksi minulla on kavereita joiden kanssa en aiemmin niin paljon ollut tekemisissä mutta nyt lähentynyt. Heidän kanssaan voi puhua kaikesta pelkäämättä että he tuntevat joutuneensa ikäänkuin välikäteen. Myöhemmin tosiaan selvisi että mies väitti yhteisten ystäviemme tienneen koska tämä ex-kaveri väitti niin. Tiedä sitten mikä on totta ja mikä ei. Yhden yhteisen ystävän kanssa otin tässä taannoin tämän tilanteen ahdistavuuden puheeksi ja hän joko käsitti väärin tai ilmaisin itseni väärin koska riitahan siitä tuli. Yritin selittää etten pyydä häntä valitsemaan meistä tai katkomaan välejä vaan halusin kertoa rehellisesti ajatuksistani mutta näin se nyt vaan meni... Sovimme asian kyllä mutta paska maku asiasta kuitenkin jäi.

Pois muuttamista olen harkinnut kyllä. Työtilanteen takia en tiedä onko se käytännössä mahdollista tai järkevää. En tiedä myöskään paranisiko olo sillä että olisi uudessa kaupungissa jossa ei tuntisi ketään. Mies tosin uhkasi muuttaa perässä jos lähden. "Uhkasi" siis positiivisessa mielessä.

Päätin tosissani tehdä jo jotakin tälle mudassa möyrimiselle. Mietin että miksi aina mietin miltä kaikki toisista tuntuu ja varon loukkaamasta ketään viimeiseen asti. Kuulostaa kirjoitettuna hyvältä asialta, mutta olen huomannut että teen asioita jopa hieman vastentahtoisesti jotta en loukkaisi muita. Ja tulen itse loukatuksi. Ja annan anteeksi jotta en loukkaisi. Hullua. Noh, olen kokeillut ottaa hieman itsekkäämpää asennetta ja tehnyt vain niitä asioita joista itseäni huvittaa ja nähnyt niitä ihmisiä joita haluan. Hyvältä tuntuu! 🙂

Miehen suhteen en ole kyennyt edelleenkään tekemään ratkaisua mutta päätin että se tulee kun on tullakseen. Jos toinen ei sitten jaksakaan odottaa niin ei meitä ole sitten tarkoitettukaan yhteen. Jatkuvasti mies tekee kaikkea jotta mun olo paranisi. Itkee ja haluaa itsekin puhua asiasta. En ole antanut itseni enää suuttua, huutaa ja ripittää miestä. Mitäpä se hyödyttäisi. Tehty mikä tehty eikä munkaan olo parane toisen pahalla ololla. Asiassa riittää kyllä käsittelemistä vielä ja paljon jos meinataan yhdessä jatkaa. Jotenkin tuntuu että täytyisi ymmärtää miten tuohon tilanteeseen ja ratkaisuihin on päädytty jotta voisin antaa anteeksi.

Aurinkoista alkavaa kevättä kaikille raskaiden ja vaikeiden asioiden kanssa painiskeleville! En olisi ikinä kuvitellut sanovani näin, koska olen aina inhonnut itsekkyyttä, mutta olkaa vähän itsekkäitä! 😀 tehkää välillä asioita vain juuri niinkuin itsestä parhaalta tuntuu ja jaksatte paremmin! 🙂🌻

Enkuli olet hyvällä matkalla itsesi kanssa! Tällainen järkyttävä shokki toi sentään siis jotain hyvääkin: olet päässyt tutkailemaan itseäsi ja huomannut, että ajattelet liikaa muita ja Enkuli on jäänyt taka-alalle. Nyt olet alkanut löytää itseäsi ja osaat vaatia! Hyvä! Tee asioita jotka hyvältä tuntuvat, mene, koe, elä. Upeaa että asiat tuntuvat paremmilta. 🙂