Miten te joilla miehen ohella myös ystävä on ollut petoksessa mukana olette selvinneet? Paitsi että elämäni tärkein ihmissuhde on nyt hajalla, en myöskään osaa enää luottaa ystäviini. En voi käsittää miten toisille on niin helppoa esittää hyvää ystävää vaikka oikeasti kieroilee selän takana miten kerkeää... Kun en asiasta ollut vielä tietoinen kehtasi tämä ns. ystävä soitella ja ehdotella kyläilyä "kun ois niin ihana nähdä"!Kehuskeli myös yhteiselle ystävällemme kuinka hänellä on suhteen ulkopuolista säpinää menossa ja samaan syssyyn myös kehtasi mietiskellä miten ihanaa ois mua nähdä??

En tiedä enkä saa tietää koskaan varmasti sitäkään tiesikö kukaan tai monikin ystävistämme tästä... mutta jätti kertomatta. Vaikea uskoa ettei kukaan olisi nähnyt heidän lähentymistään ja suuteluaan kun kerta tiiviisti olivat samassa porukassa baari-illan... En tiedä muutenkaan mikä on totta ja mikä ei... Tämä ex-ystävä myös levittelee muita aika päättömältä tuntuvia juttua kavereillemme, mm. että olisivat tuon baari-illan jatkoilla mieheni kanssa harrastaneet kotonamme muutenkin lähempää kanssakäymistä, vaikea vaan uskoa kun silloinen asunto oli pieni ja tämän naisen kihlattu ja monia muita kavereita oli koko ajan paikalla? Sekä mies että muut kaverit kiistävät että mitään sellaista ei olisi voinut tapahtua... Mihinpä tässä enää uskaltaisi luottaa.. Ystäväpiirissämme on paljon ollut suhteissa pettämistä ja salasuhteita, jos ihminen voi olla niin petollinen puolisolleen niin miksi ei myös ystävälleen? Ahdistaa kun ei tiedä miten asiat oikeasti ovat. Syytänkö miestä sellaisesta mitä ei ole tapahtunut vai enkö vain tiedä mitä selkäni takana oikeasti tapahtuu..

Haluaisin ihan ensimmäiseksi sanoa, että on todella vaarallista lähteä uhkailemaan toista erolla vaikka olisi kuinka vihainen. Olet satuttanut miestäsi ja hän nyt sinua, olette umpikujassa, mutta siitä voi selvitä.
En sano sitä, että petollisuus olisi mieheltäsi oikeutettua, sinun on vain myös ymmärrettävä se, että menettämisen pelko on ollut miehellä haluttuasi alunperin erota, todella suuri. Hän ei ole tiennyt mitä tehdä, ja kun tämä petollinen kaverisi on ollut suurena lohduttajana ja imartelevassa mielessä läsnä, on se ollut miehellesi ikään kuin "hei minä kelpaan muillekin jos se ihan oikeasti lähteekin.." Eli loukattuja olette molemmat. Pienestä valheesta kasvaa niin helposti suuri ja jos ei jää kiinni, saattaa tapahtua liian suuria asioita.. Ja niitä ei voi perua. Teidän tapauksessanne oli hyvä että kone oli jäänyt auki, sillä petoksen jäljet loppuivat aika lyhyeen vaikka hommat saattoivatkin riistäytyä käsistä.

Suosittelen että otat vastaan miehesi halun parantaa suhdettanne ja menet sinne pariterapiaan, jos häntä rakastat. Jos te molemmatte yritätte ihan oikeasti ja selvitätte asiat, teillä voi olla upea tulevaisuus edessänne.

Mitä petolliseen kaveriisi tulee: olen kokenut senkin. Olen siis ollut pettäjä, petetty ja kaverin puolelta miesasioissa myös petetty. Katkaisin välit mutta annoin anteeksi vuotta myöhemmin, kun hän niin kovasti oli pahoillaan. Emme silti ole enää ystäviä, mutta väleissä kuitenkin. Ei tuollaisilla ystävillä mitään tee, sanon suoraan. Ei kannata silti kerätä vihaa tai katkeruutta tai epäillä jokaista, se estää sinua elämästä!

Älä lähde marttyyrilinjalle, mutta sinulla on tottakai oikeus olla loukkaantunut ja surullinen tapahtuneesta, kaikki oikeus.
Muista silti että sinä loukkasit miestäsi haluamalla erota muuton kynnyksellä. Hänkään ei tiennyt miten kohdata tilanne.
Menkää terapiaan, rakastakaa toisianne, PUHUKAA, selvitkää, onnea jatkoon. 🙂

Kiitos viisaasta kirjoituksestasi tunturisopuli!

Olen kyllä näinä kuukausina mennyt tosi paljon itseeni ja miettinyt omaa käytöstäni. Tilanne jossa sanoin miehelleni että haluan erota oli kun olo oli jotain pohjaa alempana... Sanomisillani halusin saada mieheni sanomaan että rakastaa eikä halua menettää. Tyhmää, tiedän. Ja vaikutuskin oli jotain aivan päinvastaista. Oikeastaan ymmärrän jo tilanteen mikä tuohon petokseen johti, mutta se miten kylmästi mies aluksi kohteli kun näki kuinka paljon sattui, se että jatkoi yhteydenpitoa senkin jälkeen tuohon ex-ystävään ja valehtelu... Kaikista eniten tuo valehtelu. Vielä kuukausia tapahtuneen jälkeen sain tietooni erinäisiä asioita joista mies oli väittänyt aivan muuta... Tieto siitä että toinen oli valmis rakentamaan suhteemme uudelleen valheiden päälle ei mene jakeluun... toiseksi en ymmärrä millainen ihminen mies pohjimmiltaan todella on kun pystyi pettämään samalla myös hyvää ystäväänsä... Sama vaikka kuin vihainen mulle oli niin ex-ystävän mies ei todella ollut koskaan tehnyt miehelleni mitään pahaa! Mies kyllä sanoo että tämä naikkonen kyllä väitti miehensä mm. pitävän tätä väkisin kotona. Tuntuis vaan että ei niin helpolla kääntyis kaveriaan vastaan... Mietityttää siis että onko mies oikeasti sitä mitä näiden 7,5 vuoden aikana olen oppinut tuntemaan.

Ja mitä tähän kaveriin tulee... Ei ole pyytänytkään anteeksi, joten miksi antaisinkaan anteeksi? Päinvastoin jaksaa kyllä edelleen yrittää käännyttää kavereitani mua vastaan ja levittelee aivan päättömiä juttuja. Mikä taas entisestään vaikeuttaa meidän välien korjausta kun en tiedä mitä uskoa. Tämä ex-kaveri myös väittää lapsuudenkavereideni tienneen asiasta ja että kukaan ei tarkotuksella kertonut. Ehkä oon tavallaan elänyt jossain pumpulimaailmassa vaikka kaikkea paskaa tähänkin elämään on sattunut. Valehtelua ja selän takana kieroilua en vaan koskaan oo sietänyt ja nyt kun näyttää sitä jokaiselta läheiseltä saavan niin en tiedä miten tätä kestää...

Voi Enkuli, olen todella pahoillani puolestasi. ☹️
On todellakin kurjaa, kun ihmiset tekevät mitä tekevät, eivätkä tajua miten kauaskantoiset ja tuhoisat seuraukset niillä on. Minä olen siis itsekin tästä elävä esimerkki..
Ystäväsi ei ole ystäväsi, eikä yritä edes korjata tilannetta. Voit siis unohtaa hänet samantien. On ikävää ja pelkurimaista levitellä valheita sinusta ja peitellä omia jälkiään moisella. Tässä tilanteessa aidot ystävät tunnetaan. Eli ne jotka häntä uskovat ja kääntyvät sinua vastaan, anna heidän mennä. Jos he eivät usko sinua, he eivät usko.

Parasta olisi nyt käydä siellä ulkopuolisella selvittämässä tilannetta. Miehesi petturuus niin sinua kuin omaa ystäväänsä kohtaan on kyllä huolestuttavaa. Jos hän käyttäytyy terapiassa valheellisesti tai koet ettei hän oikeasti yritä, sinun täytyy miettiä ratkaisuja. Mutta toivoisin että saisitte asiat kuntoon ja tämä jäisi ikäväksi muistoksi vain, jonka jälkeen olisitte vahvoja yhdessä. Tsemppiä Enkuli! Älä vaivu ahdistukseen, koita harrastaa ja tehdä mukavia pieniä asioita, joista tulet onnelliseksi. Miehesi teki typerästi loukatessaan sinua ja ystäväänsä. Hänen olisi syytä itsensä pohtia todella tarkkaan mitä haluaa elämältään ja millainen ihminen haluaa olla. Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin!

Ja palatakseni alkuperäiseen kirjoitukseeni: älä missään nimessä syyllistä itseäsi. Se oli vain yleinen neuvo kiukuspäissään erolla uhkaaville, älä anna miehen syyllistää sinua teostaan missään vaiheessa, mutta jos hän puhuu avoimesti tunteistaan ja peloistaan asian tiimoilta, se olisi hienoa.
Tulethan kertomaan kuulumisiasi?

Voi miten voikaan helpottaa kirjoittaa asioista ihan ulkopuolisille henkilölle ja saada niin viisaita ja tukevia viestejä takaisin!

Mies on kyllä nyt ottanut kaiken vastuun tapahtuneesta ja sanoo ettei missään nimessä vika ollut minussa. Katuukin tosissaan, jaksaa joka päivä kertoa kuinka pahalta itsestäänkin tuntuu ja kaduttaa. Tehty silti mikä tehty... tuskin voin enää koskaan luottaa samalla lailla lapsenuskolla ettei toinen ikinä mitään pahaa tekisi ja satuttaisi. Vaikka asutaankin nyt erillään, mies ilmoittelee menoistaan ja kysyy onko ok jos lähtee jonnekkin. Toisaalta se saa tuntemaan siltä että toinen tosissaan yrittää rakentaa luottamusta, toisaalta olen kyllä sanonut etten ala siihen kyttäämiseen ja toisen menojen käskyttämiseen, siinä menis vaan hermot molemmilla

Voi kun selviäis asiat edes sen verran että saís omista tunteista selkoa. Jopa muutaman tunnin välein mieli muuttuu niin miehen kuin kavereiden suhteen. Toisella hetkellä mies on parasta mitä elämässäni on, toisella idiootti jonka vois potkaista pellolle. Tässä puolen vuoden aikana on tullut "juhlittua" ja roikuttua baareissa humalassa ihan olan takaa. Silti mulla ei ole ollut mitään juttua muiden miesten kanssa. Kukaan ei ole edes herättänyt mielenkiintoa. Tarkoittaneeko sitä ettei muut miehen oikeasti kiinnosta vai onko itsetunto jo niin muserrettu etten edes uskalla ajatella lähestyväni ketään... Tietäispä edes sen.

Välillä tekisi mieli katkaista välit lähestulkoon kaikkiin kavereihin jotta pääsisin siitä kyseisestä akasta niin kauas kuin mahdollista... Toisella hetkellä ajattelen että olkoot, pitäköön kieron kaverinsa. En ole pyytänyt enkä edes vihjannut kellekkään että voisivat muutkin katkaista välinsä tähän. Kieltämättä silti mietin kuinka se oloa helpottaisi... Kun tietäisi varmasti ettei se pääse enää läheisteni mieliä myrkyttämään. Kovasti mietityttää myös oma lojaalisuus kavereitani kohtaan. Jostain syystä otan aina loukkaukset ystäviäni kohtaan henkilökohtaisesti ja vastaavalla tavalla ystävääni loukannut ämmä on ja tulis saamaan huutia...! Puolustan ystäviäni aina henkeen ja vereen. Loukkaa kun tuntuu ettei kellään ole mielenkiintoa puolustaa mua... Edes sen vertaa että olisi sanonut tälle ex-ystävälle ettei tekoaan hyväksy. Ilmankos jaksaa jatkaa tuota kieroilua...

Pitäisi kyllä opetella olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Osasyy mielialojen heittelyyn on myös siinä että osalta ystävistä olen saanut suoraa huutoa siitä että edes olen miehen kanssa tekemisissä. Toiset taas ihmettelee että vieläkö jaksan kiukutella? 😑❓

Paljon on taas mielenpäällä, suorastaan hävettää tämä vuodatuksen määrä! Jostain syystä tuntuu kuitenkin tosi terapeuttiselta kirjoittaa tuntojaan ylös... Varsinkin kun niihin on aina joku viisas vastaullut! ☺️❤️

Tervehdys!
Kirjoittelin joskus aiemmin syksyllä tänne ja lueskelinkin paljon, mutta ehkä kaikki asiat olivat liian tuoreita ja tunteet pinnalla, kun koin nämä jutut täällä ahdistavina.
Meidän kriisi on nyt kestänyt puoli vuotta ja tähän aikaan on mahtunut paljon kipua, tuskaa, kyyneleitä, epäuskoa, epätoivoa - mutta myös ihan uudenlaisia, vahvoja tunteita! Ne ovat ainoa asia, mitkä saavat mut jaksamaan päivästä toiseen - uskon, että tän suuren kriisin tarkoitus oli se, että me löydetään miehen kanssa toisemme uudestaan.
Sulle Enkuli, paljon voimia ja jätä sen naisen jutut omaan arvoonsa! Mä en tiedä, miten voisi pahemmin pettää kuin niin, että oma mies ja ystävä pettävät? Mulle kävi myös niin - kyseessä oli mun paras ystäväni. Olen ihan kesken näiden asioiden käsittelyssä, tuntuu, että ajoittain olen helpottunut, ettei tämä ystävä ole enää mun elämässä millään tavalla, mutta toisinaan mä myös ikävöin sitä aikaa, kun elämä oli "normaalia" eli me oltiin ystäviä eikä mies ollut pettänyt mua. Sitä aikaa ei saa takaisin ja asiat ovat tapahtuneet, on vain lähdettävä siitä, että hyväksyy tapahtuneet asiat, vaikka niitä ei kykene anteeksi antamaankaan. Enkä tarkoita hyväksynnällä sitä, että asiat ovat ok, vaan sitä, ettei taistele asioita vastaan.
Miehelläni ja parhaalla ystävälläni oli usean kuukauden ajan suhde ja siihen sisältyi mieletön määrä valehtelua, kieroilua, suoraa hyväksikäyttöä ym. Mieheni oli etäinen ja viileä, mutta ystäväni hyödynsi minua eri tavoin mm. lapsenvahtina, rahan lainaajana ym. ja samanaikaisesti vehtasi mun mieheni kanssa. Järkyttävää.
Pienin askelin tässä on menty, lapset pitävät arjessa kiinni ja miehen käytös on muuttunut täysin: se on hellä, huomioiva, muistuttaa jatkuvasti kuinka rakastaa mua ja on pahoillaan elämänsä pahimmista virheistä. Hetkittäin olen ollut ihan onnellinen tähän "uuteen" mieheen, joka itkee, nauraa ja puhuu kanssani. Suurin ongelma meillä onkin ollut kommunikoinnin puute aikanaan ja kun henkistä yhteyttä ei ollut, mies suistui toisen syliin - ystäväni oli niin lähellä meitä ja meidän liiton ongelmia, että kykeni hyvin pelaamaan omaan pussiinsa kaiken, uskotteli miehelleni, että haluan erota ja olen pettänyt häntä.
Sen lisäksi, että täytyy jotenkin pureskella oman puolison uskottomuus, täytyy myös käsitellä parhaan ystävän petturuus. Mä en ole menettänyt uskoani ihmisiin ja yritän taistella, ettei niin käykään. En aio tulla kyyniseksi ja vihaiseksi! Oikeastaan tällä hetkellä mä vain säälin tätä ystävääni, en vihaa. Viha on maailman kuluttavin tunne.
On päiviä, että mä olen varma, että selvitään miehen kanssa ja päiviä, jolloin haluaisin ottaa lapset ja häipyä ja aloittaa alusta! Mä luotan kuitenkin siihen, että aika tekee tehtävänsä ja näyttää mulle, toivunko mä koskaan tästä kokemuksesta niin, että pystyn elämään mieheni kanssa, täysipainoisesti luottaen ja rakastaen.
Vaikeita asioita ja kipu on ajoittain hirveä! Tämän kaiken keskellä mä olen kuitenkin löytänyt valtavaa vahvuutta itsestäni ja tiedän pärjääväni, kävi miten kävi. Ja vaikka en ole menettänyt uskoani ihmisiin ja ystäviin, olen kyllä enemmän varuillani eikä kukaan enää kyllä pääse käyttämään mua hyväkseen! Ja toisekseen, perheeni on mulle äärettömän rakas, sitä ei multa viedä ja sen vuoksi taistelen. Paljon voimia kaikille muillekin, kyllä me selvitään!

Voi kumpa olisi se kristallipallo, josta näkisi mikä ratkaisu olisi oikeen.
Samaansuuntaan yhdessä vai erisuuntaan ???

Tilanna on minulle tuttu, vaikkakin vähän eri mausteilla.
Haluan uskoa miestäni...mutta...
Mieheni kultainen käytös, kauniit sanat
yhteinen aika perheen kanssa ja avoin keskestelu...ovat hienoa...mutta...
rinnakkaissuhteen lopettaminen heti...mutta...
rinnakkaissuhteen merkityksettömyys....mutta...

Yhteinen toive yhteisestä tulevaisuudesta vielä...mutta...
yhteinen yrittäminen ammattiauttajan avustuksella...mutta...

milloin on mennyt tarpeeksi aikaa, että uskallan uskoa hänen
sanoihinsa ja luottaa häneen...tuleeko tuota päivää...

Voimmeko vielä löytää yhteisen ihanan arjen, jonka rikkoi ensin kamala kriisi ja
sitten tilanteen helpottajana toisella meistä " auttaja ".

tässä päivä kerrallaan suurten kysymysten kanssa...kohti joulua...😐🌻🙂🌻

Voi Minetta, olen tosi pahoillani puolestasi! Tilanteesi on paljon pahempi mitä minulla... Mieheni ja kaverini "juttu" kesti kuitenkin vain viikon ja oli pääasiassa puhelimitse ja viestitse tapahtuvaa "ihastunutta lässytystä" muutamia suudelmia lukuunottamatta... Tai tässä ainakin kaikki mitä minä tiedän.

Ns. ystävän menetys ei harmita pätkääkään. Niin kaksinaamaista ja kieroa ihmistä en lähelleni kaipaa. Ällöttää ajatellakin kaikkia yhdessä vietettyjä hetkiä, joten koitan kovasti unohtaa koko ihmisen. Tehtävää vaikeuttaa tietenkin yhteiset kaverit ja erityisesti se että tämä naikkonen on mieheni parhaan kaverin sisko... Piiri pieni pyörii. Silti ollaan onnistuttu välttymään koko 7kk kohtaamiselta.

Toisaalta tiedän että mies on tehnyt yhtä pahasti kuin kaverikin, silti tilanne on se että kaveri sai potkun persuksille ja mies tavallan jäi. Miehen puolesta voitanee kuitenkin sanoa että tuli sentään järkiinsä ja lopetti kaiken yhteydenpidon välittömästi kun tajusi mitä on tullut tehtyä. Kaveri taas kehuskeli jopa miehelleni ettei ikinä ole vielä näin kiero ollut ja tosiaan jatko yhteysyrityksiään vielä kuukausia. Mies myöntää että jonkinlaista ihastusta tunsi tähän naiseen mutta sanoo että halusi lähinnä vaan keskustella koska koki että olivat samassa tilanteessa ja että tämä ymmärtää. Oli kuulemma sanonut myös ettei hänen erohalunsa johdu millään tavalla tästä naisesta. Mutta tämä on vain totuus jonka minä tiedän. Valehtelua jatkuin niin pitkään että vaikea luottaa ja uskoa...

Ajatukset ja tunteet on yhtä vuoristorataa. Toisena päivänä haluan muuttaa takaisin miehen luo, toisena katkaista välit kokonaan. Yksinolo ahdistaa, mutta se ei saa eikä tule olemaan syy miksi muuttaisin miehen luo takaisin. En osaa edes sanoa rakastanko miestä tosissani. Pelottaa että pistäisin itseni uudelleen täysillä suhteeseen ja taas tulisi jotain vastaavaa ihan puun takaa ja matto ois taas vedetty jalkojen alta... En voi kuvitella pahempaa tunnetta kuin se että olet kuin salamaniskusta yksin, koditon ja ystävien pettämä. Kun vielä hetki aiemmin sinulla oli kaikki.

Toivon teille kaikille vastaavaa kokeneille paljon jaksamisia! Petolliset ystävät ei ole ystäviä ollenkaan. Vaikka itse olisi tuntenut ystävää kohtaan välittämistä ei toista ole kiinnostanut muuta kuin oma etu ja mielihyvä. Raakasti vain pihalle moiset! Olen nyt hyväksynyt että nämä kaikki tunteet ja ajatukset on vain käytävä läpi... Ahdistaa vain epävarmuus siitä mitä elämä tuo tullessaan ja kauanko tätä jappasemista jatkuu... Aika menee kuin sumussa eikä elämä etene samaan aikaan mihinkään.

Olen vähän samankaltaisessa tilanteessa kuin te, Enkuli ja Minetta. Mieheni petti minua hyvän ystävän kanssa. Olemme olleet naimisissa muutaman kuukauden ajan. Ystäväni sai töitä siltä paikkakunnalta, jossa asumme. Lupasin, että hän voi asua meillä siihen asti, että löytää asunnon. Lähdin yön yli kestävälle työmatkalle ja sinä iltana mieheni ja ystäväni vetivät kännit ja harrastivat seksiä. Yhteisasuminen jatkui tämän jälkeen vielä viikon. Muutimme toiseen asuntoon ja ystävä jäi vanhaan asuntoon muutamaksi viikoksi.

Mieheni oli outo ja etäinen tapahtuneen jälkeen. Riitoja tuli pikkuasioista ja hän haukkui minua syyttä. Viimein mies tunnusti tapahtuneen, kuukausi tapahtuneen jälkeen. Kaiken lisäksi hän oli työpaikkajuhlissa sählännyt työkaverinsa jälkeen sen jälkeen, kun oli kertonut hänelle pettäneensä minua. Ystäväni yritti aluksi kieltä tapahtuneen, vierittää syytä miehen ja alkoholin niskoille. Pistin ystävään välit poikki. Mieheni teki saman heti, kun asia paljastui. Ystävä oli yrittänyt soittaa miehelle useasti, mutta mies sanoi, että hänellä ei ole ystävälleni mitään sanottavaa ja toivottanut hyvää loppuelämää. Ystäväni strategiana oli se, että asia ei paljastu ja hän olisi voinut valehdella asiasta myöhemminkin. Ystävä tosin pyysi anteeksi tekoaan seuraavana päivänä, mutta jäi jotenkin sellainen olo, että hän piti asiaa virheenä, vahinkona ja alkoholin syynä. Hän ei ole ottanut yhteyttä sen jälkeen, kun kielsimme sen.

Tuntuu pahalta, että mieheni petti vain pari kuukautta häiden jälkeen. Tuntuu pahalta, että ystäväni valehteli minulle, jäi asumaan meille tapahtuneen jälkeen.... Tuntuu pahalta, että kaksi tärkeää ihmistä ovat pettäneet luottamukseni. Tuntuu pahalta, että olen keskustellut molempien kanssa tapahtuman jälkeen. Laittanut heille ruokaa. Kysyin jopa yhden riidan yhteydessä, oliko mieheni pettänyt tämän ystävän kanssa ja hän vastasi ei. En kestä enää yhtään valehtelua. En yksityiselämässä enkä töissä. Tuntuu pahalta, että kun yritin auttaa ystävääni, hän vain puukotti selkääni. Tuntuu pahalta, että ystäväni on tämän jälkeen esittänyt kuin kaikki olisi samalla tavoin kuin ennen. Hän on soittanut ja kertonut seikkaperäisesti työhuolistaan ja kuinka häntä nolottaa työmoka. Kehtaa puhua työmokasta, kun oli mokannut paljon pahemmin, sotkenut minun ja oman avioliittoonsa.

Miehen puolelta pettämisen taustalla oli koston halu. Petin häntä kaksi vuotta sitten ja se oli todella vaikea ja rankka asia miehelleni. Silloin en heti katkaissut välejä toisen kanssa. Sitten, kun olin tehnyt päätöksen, että halusin jatkaa mieheni kanssa ja katkaisin kokonaan välit toisen kanssa, asiat helpottuivat. Asiasta keskusteltiin ja kävimme tätä läpi, tulimme siihen tulokseen, että vaikeista ajoista huolimatta rakastamme toisiamme ja haluamme jatkaa. Menimme kihloihin ja naimisiin. Mieheni on kertonut, että hänelle jäi katkera olo minun teostani ja hän sanoi ajoittain pelkäävänsä, että pettää minua. Sitten minä olin poissa, ystäväni ja hän joivat. Mies oli mennyt nukkumaan yksin, mutta ystäväni oli mennyt hänen viereensä. Pettäminen tapahtui vain tuona yönä, eikä toistunut. Toinen syy on se, että tilaisuus teki varkaan. Kolmannekseen mieheni on tuntenut olonsa yksinäiseksi uudessa kaupungissa. (Muutimme töiden perässä toiselle paikkakunnalle viime vuonna.) Minun ja työkavereiden lisäksi hän ei juuri tapaa muita ihmisiä. Ystäväni kanssa oli syntynyt jonkinlainen yhteys tuona iltana.

Ystäväni on tahollaan naimisissa ja mieheni oli neljäs kenen kanssa hän petti omaa miestään. Heillä on mennyt huonosti todella pitkään. Ystävälläni on todella huono itsetunto ja tuntuu jotenkin siltä, että hän hakee itselleen hyväksyntää ja ymmärrystä sängyn kautta.

Mies on ollut hyvin katuva ja voi huonosti tapahtuneen vuoksi. Olemme sopineet, että toistaiseksi hän ei juo alkoholia kuin korkeintaan yhden annoksen kerrallaan. Sopimus on pitänyt. Mies ei ole ihastunut ystävääni, eikä ole halunnut missään vaiheessa aloittaa suhdetta ystäväni kanssa. Kolmannen pyörän putoaminen pois pelistä on helpottanut asian käsittelyä.

Mielestäni olen ottanut asian aika hyvin siihen nähden, mitä on tapahtunut. Ensimmäisenä viikkona koin isoja tunnekuohuja, mutta tällä hetkellä asia ahdistaa ajoittain. En ajattele asia jatkuvasti, päivittäin kylläkin. Käymme asiaa läpi edelleen jatkuvasti. Vaikeinta tulee olemaan luottamuksen palautuminen. Olemme päättäneet jatkaa eteenpäin ja selvitä asiasta. Tällä hetkellä mietin, voiko luottamus palata? Pystymmekö tällä kertaa selvittämään asiat niin, että ne eivät ponnahda esiin muutaman vuoden kuluttua ja pilaa suhdettamme silloin? Selviämmekö? Pysyykö mieheni uskollisena? En tunne tarvetta kostaa, vaan haluaisin päästä yli näistä pettämissotkuista.

Enkuli on ihan normaalia että kysyt, haluatko jatkaa enää ollenkaan. Listaa vaikka paperille mihin asioihin miehessäsi rakastuit? Ehkä huomaaat että hän on yhä se sama ihminen tämän kaiken sotkun keskellä. Ehkä rakkauden tunne on vain kadonnut luottamuspulan vuoksi.

Tuulenpuuska: Minusta kaikista tärkeintä olisi nyt lähteä ammattiauttajalle yhdessä. Teillä on niin kaukaisia traumoja joiden vaikutus varmasti tuntuu yhä. Eli ulkopuolinen tavallaan "johtaisi" keskustelua, kumpikaan ei voisi olla päällepäsmärinä.

Olette nyt molemmat pettäneet. Miehesi selvisi pettämisestäsi; vai selvisikö? En usko että koskaan pystyi loppuun asti käsittelemään asiaa, koska nyt ollaan tässä tilanteessa.
Nyt tiedät myös miltä miehestäsi tuntui, olette olleet nyt molemmilla puolilla. Muistathan sen kun käsittelet asiaa? Ystäväsi kaipaa ehdottomasti terapiaa, hänen käytöksensä ei ole normaalia. Mutta tämä ei ole enää sinun ristisi, hän teki oman valintansa myös.
Yksi hyvä asia mikä tästä kaikesta sotkusta seuraa: Jos te selviätte vielä tästäkin pettämissotkusta, todennäköisesti selviätte kaikesta. Jos rakastat miestäsi ja hän sinua, tehkää kaikkenne suhteen pelastamiseksi mitä tehtävissä on. Jos se on liian vaikeaa ja kummallakin on hampaankolossa liikaa ettekä jaksa lähteä taistelemaan suhteen puolesta, erotkaa. Kannatan ensimmäistä. 🌻🙂🌻

Alkuun huomautuksena, että olen keskustelun alkuperäinen Tuulenpuusta, mutta unohdin käyttäjätunnukseni enkä löytänyt keinoa saada sitä selville. Toivottavasti tämä ei johda käyttöoikeuksien poistamiseen. Eilenkin ahdisti todella paljon, kun huomasin, että en voi vastata tähän viestiin.

Kiitos tunturisopuli, kun vastasit viestiini. Mukava, että joku jaksoi lukea kirjoitukseni läpi ajatuksella ja kommentoida siihen. Mieheni on kyllä sanonut suoraan, että pettämisen taustalla oli se, että minä petin häntä aikaisemmin. Haluaisin mennä ammattiauttajalle yhdessä. Mieheni suhtautuu kuitenkin tällä hetkellä asiaan hyvin kielteisesti, koska aikaisemmat kokemukset parisuhdeterapiasta ovat hänen kohdallaan olleet huonoja. Kävimme siis viime kriisin yhteydessä muutaman kerran terapiassa. Mieheni mielestä terapeutti oli minun puolellani ja syytti häntä tapahtuneesta. Itse en tulkinnut terapeutin puheita näin, mutta viimeksi tästäkin syystä terapiasta ei ollut miehelleni apua. Olen kuitenkin päättänyt mennä yksin ammattiauttajalle, ainakin nyt aluksi. Sinun viestisi lujitti päätöstä hakea itselleni apua.

Arki sujuu aika normaalisti, mutta taustalla on epämääräinen ahdistus. Haluaisin nyt pystyä selvittämään tätä ettei tätä tarvitse ruotia uudelleen parin vuoden kuluttua. Onneksi meillä on lähipäivinä mahdollisuus puhua. Uskon vahvasti, että selviämme tästä. En halua antaa mieheni ja ystäväni välillä tapahtuneen pilata meidän avioliittoa. Se antaisi tapahtuneelle liian suuren merkityksen.

Kyllä, ystäväni kaipaa ammattiapua todella kipeästi. Onneksi minun ei tarvitse kuunnella hänen vuodatustaan enää ikinä. Olen tyytyväinen siihen, että katkaisiin välit häneen, koska en todellakaan jaksaisi kuunnella hänen provosointiaan ja puolustautumistaan kaiken muun lisäksi.

Enkuli ja minetta, miten te jakselette?

Aika kuluu ja minä jumitan tässä samassa tilanteessa... Alan olla jo todella väsynyt tähän tilanteeseen, voimat alkaa olla loppu.

Mieli muuttuu ja vaihtuu jatkuvasti edelleen. Moneen kertaan olen ollut jo satavarma että tämä on elämäni mies eikä asiat enää mieltä paina, mutta aina se ahdistus ja samat asiat palaa mieleen...Samoin kuin epäilys siitä ettemme vain sovi toisillemme. Sen jälkeen epätoivo, siitä että elämä ei vain järjesty. Elämä ilman miestä tuntuu mahdottomalta ajatukselta, hän on kuitenkin niin tärkeä ja läheinen, tuki ja turva. Silti en jotenkin osaa olla täysin "läsnä" hänen seurassaan enää... Vielä mahdottomammalta tuntuu ajatus uudesta miehestä. Koko kriisin ja eron aikana ei muut miehet ole kiinnostaneet missään mielessä.

En vaan löydä ulospääsyä enkä ratkaisua tähän. Uskomatonta ajatella kuinka kauan tapahtumista oikeastaan on, muistikuvat sen jälkeiseltä ajalta on aika rikkonaiset. Mihin lie kesäkin meni?

Hei kaikki!
Onpa voimaannuttavaa lukea juttujanne ja tavoittaa samoja fiiliksiä.
Mulla pyörii asiat mielessä päivittäin, usein myös unissa, mutta tunnen, että joka päivä pääsen myös vähän eteenpäin. On ihan uskomatonta, miten tästä kriisistä on poikinut mieletön uusi ihastuminen, rakastuminen ja luja yhteys - olen alkanut miettiä, pitikö tällaisen kriisin vain ravistaa meitä, että löydettiin toisemme uudestaan?

Mietittekö anteeksiantoa? Kamppailetteko vihan ja katkeruuden tunteiden kanssa? Mä olen periaatteessa antanut miehelleni anteeksi ja uuden mahdollisuuden ja olen tyytyväinen, etten kauheimmassa kriisissä päättänyt tätä avioliittoa (avioerohakemus oli vireillä, miehen osoite muualla, kaikki käytännön asiat hoidettu). Ystävääni mietin, paljon ja yritän löytää voimia anteeksiantoon, koska en jaksa tätä vihaa sisälläni. On vaan niin vaikea päästä yli niistä asioista, joiden tajuaa olevan valhetta - oltiin todella läheisiä, lähes päivittäin tekemisissä, vietettiin viikonloppuja yhdessä ihan kyllästymiseen asti, soiteltiin ym. Nyt olen tajunnut, että suurimmaksi osaksi ystävä hakeutui niin lähellä minua vain ollakseen lähempänä miestäni! Kuinka monesti mä soitin ystävälleni itkunsekaisena, että mies lähti taas baariin - ja ystävä muka kuunteli ja lohdutti, mutta soitti meidän puhelun jälkeen mun miehelleni ja houkutteli luokseen! Uskomatonta. En väitä, että mieheni olisi ollut jokin tahdoton olio, jota ystäväni vei, mutta ainakaan mies ei käyttänyt mua hyväkseen ja lirkutellut turhanpäiväisiä - vaan yksinkertaisesti etääntyi, viileni ja muuttui. Mä haluaisin haudata tämän asian ja unohtaa tän petollisen ystäväni - antaa anteeksikin, jotta saisin rauhan omalle sielulleni.

Enkuli ja Tuulenpuuska, koettakaa jaksaa. Päivä kerrallaan, tuskaisimpina päivinä tunti ja hetki kerrallaan! Vähä kerrassaan helpottuu ja ratkaisut kirkastuu. Mä olen onnellinen, ettei mulla ollut voimia keväällä mihinkään muuhun kuin hetkestä selviytymiseen - muuten olisin varmasti rykäissyt, ottanut lapset ja lähtenyt. Päätös kypsyi ilman että mun piti sitä tehdä ja nyt asiat ovat luontevasti, omalla painollaan menneet parempaan suuntaan. Mies on katuvainen ja itkuinen usein ja sanoo, että hänen kohdallaan harhailut on nyt harhailtu ja hän tietää kirkkaasti mitä haluaa. Joka päivä saan kuulla olevani korvaamattoman rakas. Se tuntuu hyvältä, kun tiedän, että se on aitoa. Mies myös yhtenä päivänä sanoi, että jos minä meinaan harhailla väärään suuntaan joskus, hän tulee ja kamppailee mut takaisin. Sinänsä lohduttavaa tietää, että mua rakastetaan tällaisenakin, virheellisenä.

Huomaan, että huomattavasti helpompaa on ollut hyväksyä miehen teot, kuin ystävän teot. Jollain tavalla ystävyys on pyhä asia, parisuhteet nyt karisevat, mutta ystävät pysyvät. En voisi koskaan kuvitella satuttavani ystäviäni, sen sijaan miestä kohtaan olen minäkin tehnyt paljon virheitä.

Antaa ajan kulua ja parantaa. Mä tähyilen jonnekin puolen vuoden päähän, sitten on kaikki ikävät "merkkipäivät" ohitettu ja alkaa varmaan helpottaa. Tulossa on uusivuosi ja tiedän, että kaikki nousee pintaan - viime uutenavuotena näiden kahden juttu alkoi. Ja sitten tulee tammi-helmi-maaliskuu ja vihdoin toukokuu, jolloin kaikki paljastui (juttu loppui maalis-huhtikuussa). Luulen, että työstettyäni nuo kaikki vuosipäivät olen taas entistä ehjempi ja varmempi. Ja jos meidän liitto kestää kaiken tämän, se on varmasti sittenkin aika lujaa tekoa!

Rakkautta ja voimia teille kaikille kanssasisarille! Kyllä me selvitään🙂👍

Tuntuu siltä, että käyn läpi vaikeampaa vaihetta kuin pari viikkoa sitten. Ensimmäinen viikko tuntui maailmanlopulta, mutta sitten olikin vähän helpompaa. Olen yrittänyt huolehtia itsestäni parhaani mukaan, syödä, nukkua, liikkua ja tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. Siitä huomaan, että olen masentunut, että kovasta yrityksestä huolimatta olen itkuinen, masentunut ja alakuloinen. On kyllä ollut kamala joulukuu, tämä jatkuva sade ja pimeys eivät ainakaan helpota asiaa.

En ole missään vaiheessa harkinnut eroamista vakavasti. Se johtunee siitä, että olen itsekin pettänyt ja uskottomuutta lukuun ottamatta meidän suhteessa ei ole vakavia ongelmia. (Onneksi!)

Olen päättänyt antaa anteeksi jossain vaiheessa… Jotenkin olen ajatellut niin, että jos eroamme tämän takia se antaa tapahtuneelle suuremman merkityksen kuin sillä oli. Yritän käydä mieheni kanssa läpi kaikkia niitä tunteita, joita pettäminen minussa herättää, jotta voisin jossain vaiheessa antaa anteeksi. Jostain luin, että anteeksianto ei tarkoita tapahtuneen hyväksymistä, vaan sitä, että ei enää tunne vihaa, katkeruutta ja surua kumppaniaan kohtaan tapahtuneen johdosta. Aikaisemmin olen kohdistanut vihan tunteet enimmäkseen ystävääni. Mieheeni en ehkä ole uskaltanut purkaa vihan tunteita samalla mitalla. Onhan se hankalampaa molemmille, kun hän on oikeasti jatkuvasti läsnä vastaanottamassa raivoa ja kiukkuani, toisin kuin ystäväni. On helpompaa näyttää surua kuin vihaa ja katkeruutta. Tuntuu, että miehenikin osaa reagoida paremmin suruun.

Minetta, kirjoitit, että on helpompi hyväksyä miehen teot kuin ystävän. Minusta tuntuu ihan samalta. Pystyn paremmin ymmärtämään mieheni motiivit teon taustalla, mutta en ystäväni. Ajattelen, että parisuhteessa satuttaa ja sattuu helpommin kuin ystävyyssuhteissa, ehkä koska parisuhde on läheisempi ja siihen kohdistuu enemmän odotuksia ja vaatimuksia. Viime aikoina olen nähnyt unta siitä, että olen puhunut ystäväni kanssa tapahtuneista asioista. Kai sekin on tapa käsitellä asiaa, kun en todennäköisesti tule ystäväni kanssa enää puhumaan. Muistelen kaikkia hyviä hetkiä ystäväni kanssa. Ironista kyllä arvostin aikaisemmin hänen rehellisyyttään ja suorasukaisuuttaan. Hän osoittautuikin aivan toisenlaiseksi…. Mieheni käytöksessä huomasin selviä muutoksia, mutta en ystäväni! Uskomatonta!
On kai pakko hyväksyä, että toipumisessa ja luottamuksen palautumisessa menee oma aikansa, eikä kiirehtiä. En olisi jaksanut uutta uskottomuuskriisiä tässä vaiheessa, mutta näin kävi, eikä asialle voi enää mitään. Nyt asiat täytyy käydä läpi perusteellisesti, ettei sama kuvio toistu uudestaan. Välillä tuntuu siltä, että kaikki valehtelevat eikä keneenkään kannata luottaa. Toivon sydämestäni, että kukaan muu ystävistäni ei petä luottamustani, sillä en usko, että kestäisin sitä tällä hetkellä. Toivon, että aika parantaa haavat.
Jaksamista ja voimia teille!

Voi itku! Kyllä nyt on tekstiä joka on mullekkin niiiin ajankohtaista!!! Keväällä koin ison pettymyksen läheiseksi luulemani ihmisen ja mieheni toimesta.... ja taas nyt on paljastunut uutta, miehelläni työkaveruussuhde (kuulemma) naiseen..... en mä vain jaksa ymmärtää : ( Mies selitti, että no vaihdetaan vain kuulumisia... mutta jos pitää tavallisia: mitä kuuluu, kuinka voit jne kysellä ja vastailla joka saatanan päivä ja monella viestillä niin onko se enää normaalia???
Mä alan olla tähän jo niin väsynyt ettei mitään rajaa... Mitä helvettiä mä teen , etten särkyis ihan kokonaan????

Enkuli kirjoitti 10.11.2011 23:7

Stoorini voi olla pitkä ja hankalasti selitetty, mutta toivon että edes joku jaksaa lukea...

Puoli vuotta sitten meillä avopuolisoni kanssa meni suhteessa huonosti. Oli paljon stressiä, mm. rahahuolia, riitoja, muutto etc. Olin melko masentunut ja purin pahaa oloani mieheeni, muun muassa suutuspäissäni sanoin haluavani erota enkä tavata enää koskaan. Sovimme kuitenkin muuttavamme yhdessä miehen omistamaan asuntoon ja katsovamme pari viikkoa alkaako vielä sujua. Mies myös lupasi tukea minua pahassa olossani.

Seuraavana päivänä mies lähti kavereidemme kanssa baariin. Mukana oli myös kaveripariskunta. Mies oli tuon pariskunnan naiselle avautunut parisuhteemme kiemuroista. Nainen oli kuulemma ymmärtänyt miestäni todella hyvin. Jossain vaiheessa iltaa oli puhelinnumerot vaihtuneet, jotta "voisivat keskustella aiheesta lisää". Mies ei kuulemma muista kumman alotteesta numerot vaihdettiin mutta suutelivat jossain vaiheessa iltaa... Baarista mies tuli kuitenkin kotiin ja pariskunta lähti keskenään kotiin.
Seuraavana aamuna mies käyttäytyi oudosti, selvästi jokin painoi mieltä vaikka väitti ettei mitään ole mielenpäällä. Seuraavina päivinä mies oli entistä etäisempi, hädin tuskin puhui mulle. Olimme juuri muuttamassa ja työmatkan takia jäin edelliseen asuntoomme vielä kun mieheni vietti yöt uudessa. Yhtenä iltana mies oli käynyt vanhassa asunnollamme ja lähti yöksi uudelle. Mies oli käynyt läppärilläni facebookissa ja ilmeisesti unohtanut kirjautua ulos... Samana iltana menin itse koneelle ja miehen facebookihan se tuli siihen näkyville... Ilmeisesti mies oli mennyt uudella kämpillä toiselle koneelle ja alkanut keskustelemaan tämän saman naispuolisen kaverin kanssa... Keskustelusta ei kyllä jäänyt epäselväksi mikä oli homman nimi. Keskustelusta kävi mm. ilmi että olivat jo ed.iltana läärynneet "varmaan kolme tuntia", suudelmasta jossa oli todella "jotain sellaista tunnetta". Mies myös sanoin keskustelussa että on tehnyt päätökensä siitä että haluaa erota minusta, mutta ettei odota heidän suhteeltaan heti ratkaisuja.
Järkytyin ja lamaannuin. Vähän aikaa koottuani itseäni soitin miehelleni, joka olikin puhelimessa tämän ko. naisen kanssa!! Mies soitti takaisin jolloin tivasin että onko kentien jotain kerrottavaa, mies väitti että ei ole, miten niin?? Pian tuo kuitenki myönsi ja tivasi itse että kuka kertoi?? Mies tulikin pian luokseni mutta sanoin kymästi ettei hän ole mitään väärää tehnyt ja seuraavaksi alkoi syyllistämään mua siitä että olen niin kylmä ja etäinen ja itse sanonut että haluan erota. noh, mun luota mies ajelikin sitten tämän naisen luo...omien sanojensa mukaan vain juttelemaan asiasta, totuuttahan en koskaan saa tietää... Mies kyllä myöhemmin kertoa että tämä nainen oli yrittänyt suudella mutta mies oli torjunut ja lähtenyt.

En jaksa yksityiskohtaisesti kertoa kaikkea, tähän liittyy niin paljon...Pari pävää mies jatkoi kylmällä linjalla, pysyi kannassaan että erotaan. Ilmeiseti olivat tämän naisen kanssa puhelinyhteydessä vaikka jo tämänkin miehelle oli kuvio selvinnyt... Kerran olivat nähneetkin, kun tällä naisella oli kuulemma "tärkeää asiaa". Oli kuitenkin vaan halunnut tietää ollaanko me erottu. Olin aivan palasina, sen verran löysin kuitenki itsestäni voimaa että pistin miehen valinnan eteen: vaikka erotaankin niin ehtona sille että voidaan olla tasan missään tekemisissä on se että hän pistää välit poikki tähän ex-ystävääni. Mies ei tietenkään voinut käsittää miten voin mennä tuollaista vaatimaan ja perusteli ettei halua sentään tätä kyseistä naista loukata?!
Tämän ex.ystäväni mies otti asian vähintään yhtä raskaasti ja uhkasi itsemurhalla. Ilmeisesti tämä sai asta mieheni käsittämään mitä on tehnyt, Katkaisi välinsä välittömästi tuohon naiseen ja pyysi nöyränä anteeksi.

Kaikki edes jollain tavalla petetyksi tulleet tietää ettei asiat ole niin helpollakäsitelty. Kuukauden vein viinaa ja lääkkeitä tuskaan, parantunut syömishäiriökin alkoi taas nostamaan päätän. Miehen käytös kuitenki muuttui niin että oli tosissaan katuvainen, huolehti ja koitti puhua asioista. Myönsi että oli ollut ihastunut mutta että luuli etten enää välitä hänestä ja että haluan oikeasti myös erota. Pian miehen mieli muuttui eron suhteen ja halusikin palata yhteen, sanoin tehneensä elämänsä pahimman virheen kun luovutti niin helpolla meidän suhteemme. Tämä ex-ystävättäreni yritti moneen kertaan soitella ja laitteli viestiä miehelleni, ei suostuntut uskomaan että heidän alkava juttunsa loppui alkuunsa. Mies kuitenkin näytti kaikki tältä saapuneet viestit ja puhelut eikä vastannut niihin ennen kuin yhdessä sovimme mitä tälle laitetaan. Tämä nainen kuitenki jatkoi yhteysyrityksiään useamman kuukauden...

Tapahtuneesta on jo puoli vuotta. Asun nyt omillani, koitamme korjata välejämme. En voi sille mitään että kaikki tapahtunut sattuu edelleen ja tuntuu pahalle. Mies kuitenkin yrittää tosissaan jotta luottamus palautuisi ja voisimme jatkaa yhdessä elämää. Ehdotti parisuhdeterapiaakin ja auttaa pyytämättä kaikessa missä voi. Saan vieläkin hirveitä raivareita ja ihmettelen miksi edes harkitsen yhteenpaluuta. Toisaalta tiedän kyllä että mies ei oikeasti ole paha, mies kärsii selvästi itsekin kaikesta aiheuttamastaan. Puolen vuoden aikana on monet itkut itketty yhdessä ja edelleen mies saattaa yhtäkkiä purskahtaa itkuun koska ei voi käsittää aiheuttamaansa mielipahaa ja vakuutteleeettei enää koskaan voisi alkaa selkäni takana vehtailemaan muiden naisten kanssa. käytän sanaa "vehdata" kun en parempaakaan keksi tuota kuvaamaan, suhdekkaan ei ihan oikea termi olisi.

Tarvisin nyt joitan hyviä neuvoja jotain vastaavaa kokeneilta. Tiedän että moni on suhteessa kokenut paljon pahempaakin, mutta tämä on iso asia minulle. Homma tuli täysin puskista, mies on aina avoimesti halveksinut pettäjiä ja mielestäni tuo pussailu/soittelu/viesteily joka sisältää paljon flirttiä ja todellakin sopimatonta puhetta parisuhteen ulkopuolelle on jo hyvinkin pettämistä. Voiko tästä päästä yli niin ettei asia enää vaivaisi päivittäin? Oman ongelmansahan tuo tietysti se että nainen on samasta kaveripiiristä...

😭😑❓