Tässä yhteydessä myös ajattelin mainita seikan, josta tosiaan rohkenen olla eri mieltä. Joidenkin teorioiden mukaan isän muka pitäisi ihailla tyttöä tietyllä tavalla seksuaalikehityksen tietyssä vaiheessa. Itse voin myöntää, että olen suorastaan onnellinen siitä, että meillä isä taas toimi niin, että hän kunnioitti lastensa rajoja myös siinä mieless, että sekään asia ei kuulunut hänelle. Siinä oppii myös sen, että osaa suhtautua hienotunteisesti niihin asioihin. Onko kukaan koskaan sitten miettinyt sitä toista osapuolta? Kaikkea voi vaatia teoriassa, mutta hyvää isyyttä on myös huomata se, että eivät kaikki tytöt edes halua ihailua muuta kuin henkisesti, koska ihan oikeastikin saattavat kokea sen jotenkin perverssinä. Minusta se juuri on lähinnä normaalia. En ole oikein koskaan tajunnut mitä sillä tietynlaisella ihailulla tarkoitetaan? Sehän on myös toisen seksuaali-identiteetin rikkomista. Ei meillä sellaista koskaan ole tehty. Teoriat ovat teorioita, mutta lapsen persoonallisuus ratkaisee.

Hei vielä Pala Lasia!

Toivottavasti toipumisesi on käynnissä. Mulle oikeasti parasta toipumista on rehellisesti sanottuna ollut ystävät. Siksi, että he ovat oikeasti pysyneet mun elämässä, eivätkä ole mu elämässä vain ammatikseen. Potilastapauksena tunnen sanamuto on vaan niin kylmä ilmaisu. Se on vähän sama kuin että sanoo, että en minä kuitenkaan oikeasti välitä mitä sinulle on tapahtunut. Se, että on menossa elämässä mukana kavereiden kanssa, on parempaa hoitoa, kuin se että pyörii kotona ja mietti tätä juttua täällä. Siinä tietää menevänsä eteenpäin. Ei tämä muuhun johda, kuin siihen, että tietää, että on muitakin joille seksi on ollut joskus tosi ikävä kokemus. Mutta ei kait tää hukkaankaan mene. Harmittaa sekin,että mun exä ihaili mua aikoinaan sillä tavalla että tervehdyin ehyeksi naiseksi kun oli kauneimmillani, mutta sitten mentiin tietyissä instansseissa tekemään taas ihan omia johtopäätöksiä ja vaurioitettiin mun eheytynyttä naiseutta. En mä exälleni ole mitenkään vihainen siitä, että hän jätti mut. Ei hän voinut tietää mitä oli tapahtunut, mutta uskoi kyllä jälkeenpäin mua. En mä silloin pystynyt myöskään puhumaan, koska piti opiskella, ja musta oli hyvä niin. Piti vaan kokoajan mennä eteenpäin tässä yhteiskunnassa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta tämäkin on jo vanha juttu, enkä mä itse sitä halua miettiä oikeastaan enää, ainakaan tuntemattomien kanssa. Voihan tänne silti kirjoitella joskus. Kuitenkin seksi ilman rakkautta on mulle aina ollut väärin. Enkä mä mitään säälilohdutustreffejä todellakaan kaipaa. Sehän vasta loukkaa. Kyllä sitä sitten jossain vaiheessa taas etsii kumppaniakin, mutta ei nyt. Enkä mä ole muille ihmisille muuten antanut lupaa repostella tätä ties missä. Todella sairasta repostella tällaisia juttuja. Fiksu vaihtaa kyllä korrektiusyistä puheenaihetta, koska vanha juttuhan tämä alkaa olla jo. Sekin on sitä toisen rajojen kunnioitusta. Toisen ihmisen elämään pitää aina kysyä lupa.

Hei!

Sydämellinen kiitos White princess2 vastauksistani. Olen yrittänyt ottaa etäisyyttä kaipuuseen. Se oikeastaan kuvaa tätä tilannetta. Siinä olen täysin samaa mieltä, että ystävät ja varsinkin naiset ovat tärkeitä.

Vesijuoksun aloitin pitkän tauon jälkeen pari viikkoa sitten. Kertoja tullut jo viisi. Sunnuntaina alkanut flunssa kaatoi mut nyt pois altaasta. Olen nyt kolmen naisen kanssa perustanut ryhmän, jotta on mahdollista saada uimahalliseuraa toisistamme.

Toivon perjantaina olevani kykenevä uima-altaaseen. Kaipuu on välillä kova, mutta lievenee koko ajan. Opiskelukin taas jatkuu pikkuhiljaa. Itkut vähenee. Tunnen silti oloni yksinäiseksi ja niin hyljätyksi ja jätetyksi.

Nukun Auroora-ampiainen (pehmolelu) kainalossani. Se on ollut mun kaveri avioerosta asti. On lapsellista. Tiedetään! Silti se on mulle tärkeää. Aurooralla on monta merkitystä. Lelussa on lappu, jossa lukee Auroora. Auroorakoti olu paikka, jossa äitini kuoli. Auroorapuistossa olen käynyt nuorena äitin ja siskon kanssa. Siskoni asui liki Auroorapuistoa kuollessaan.

Tuli melankolinen olo. Moninkertainen suru pyyhkii taas yli. 😭 Työnnän surun syrjään. Puren hammasta ja yritän olla itkemättä. Tekee mieli käpertyä ja olla ja vain kadota. Nyt on taas kerran se toivoton hetki. 😯🗯️

Hei! Sanoisin tohon edelleen vaan, että aika parantaa. Ei ole muuta keinoa. Jos mies on repinyt auki kaikki sun jo arpeutuneet haavat, niin ei se ole todellakaan silloin rakkautta. Ihminen etsii itselleen rakkautta, mutta on uskottava se totuus, että oma elämä on niin tärkeä, että jos mies haavoittaa sua noinkin pahasti, niin sitten on oman elämän vuoksi unohdettava se mahdollisuus, että siitä suhteesta tulisi enää mitään. Ihminen ei halua uskoa sitä, mutta elämän laki vain on se, että ei saa jäädä tuollaisessa tilanteessa suhteeseen. Sinulla on haave rakkaudesta, kuten ihan kaiklla ihmisillä, ja niin kuuluukin olla, mutta hän ei ollut arvoisesi. Et tajua tätä totuutta vielä, etkä välttämättä haluakaan tajuta, mutta sitten jossain vaiheessa kyllä tajuat ja selviät. Älä välitä vaikka opiskelupaikassa joku katsoisi pitkään kun on kaikenlaisia tunteita. Ei sinun pettymyksesi rakkaudessa kuulu koko opiskelupaikallesi. Mutta tiedän, että ihmiset kyllä ovat tosi ajattelemattomia kun joku on sydänsuruissaan. He eivät vain silloin itse ole tunteneet välttämättä ketään kohtaan yhtä syvästi, eivätkä kykene itse kohtaamaan tilannetta.

Hei!

Kiitos White princess2 sanoistasi. Ne kuulostavat niin helpolta ja yksinkertaisilta ainakin teoriassa. Sitten tulee se tyhjiö ja kaipuu. Juu ei ne mun opiskelukaverit pahalla ajattele vaan ihan lämmöllä. Olen tehnyt heihin kuitenkin semmoisen vaikutuksen, että välittävät. Se tuntuukin tärkeältä, että välittävät.

En tiedä, tuleeko mun kerrottua tästä ihmissuhde tilanteesta eli erosta mun tuutorille, kun jossain vaiheessa taas keskustellaan, missä vaiheessa opiskelut etenevät. Mun työtä on parhaillaan tuo opiskelu ja tavoite on valmistua ensi huhtikuussa. Tunnistan kyllä itsessäni pienen alakulon, joka lannistaa mua. Mulla on kauhea työ yrittää tsempata itseäni eteenpäin. Uskon kuitenkin, että tuosta liikunnasta saan sitä positiivista energiaa. Ainakin toivon niin. Nyt ainakin tuntuu, että sisimpäni huutaa.

Joo, eteenpäin vaan. Ei ole muita vaihtoehtoja. Hyvin ruma ja ikävä kokemushan sellainen on, mutta asian kanssa on elettävä. Ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kun elää eteenpäin. Naisena et ole huono, vaan mies ei vain kunnioittanut sua. Kaikesta kuitenkin toipuu. Mies on joskus todella julma ja rakkaudeton. Senkin kanssa on vaan elettävä. En osaa sanoa muuta. Mutta ei kaikki miehet ole onneksi rakkaudettomia. Vanha juttu tämä munkin juttu oli kuitenkin. En ollut nainen mitättömimmästä päästä, ja siksi tuollainen rakkaudettomuus kyllä tuntuu julmalta. Hyvin hyvin epäkunnioittavaa naista kohtaan. Mutta elettävä on. Se mies joka sinulle tuon teki, ei ollut arvoisesi. Jos tule kadulla vastaan, niin älä edes tervehdi, kuka hän sitten onkin. Mutta kanna se itse.

Hei!

Tuli taas tarve tulla tänne kirjoittamaan. Kiitos White princess2 vastauksestasi.
Olen yrittänyt ja purkanutkin energiaani liikuntaan. Olen kiinteytynyt ja laihtunut. Mikä on hyvä juttu. 🙂

Muuten mua ahdistaa! Tunnen, että olen vaipumassa masennukseen. Taistelen sitä vastaan. Parisuhteen menettämisen mukana menetin mun "luottohenkilön", jolle puhua. Huomaan, että palaan mun vanhaan kaavaan. Eli ihmisten edessä yritän hymyillä ja olla näyttämättä, että kärsin sisällä. Enkä mä sentään koko aikaa kärsi. Tietysti nyt on pimeää ja sekin ahdistaa.

Tässä on mullakin ollut koulukiireitä ja ystäväni kanssa on mahdollisuudet tavata mennyt ristiin. Enkä mä halua ahdistaa mun ystäviä mun synkillä ajatuksilla. Onneksi mulla on opiskelukavereita, pppaljon entisiä työkavereita ja minun rakkaat lapset. En lapsillenikaan pura mun ahdistavia ajatuksia. Mun täytyy olla se pirteä ja pärjäävä äiti.

En kuitenkaan halua aloittaa uudestaan masennuslääkkeiden ottamista. Mun täytyy koittaa ajatella, että tämä on vain tunne, jonka annan valua ohitse. Tällä hetkellä mun ainoa ilo on se vesijuoksu ja tavoite laihtua ja parantua fyysisesti. Pyrin käymään kolmesti viikossa uimahallissa. Välillä meen yksin, kaksin tai kolmisin. Vesijuostessakin voi välillä purkaa tuntojaan. Mieluummin kuitenkin olen ja olenkin hyvätuulinen tsemppaaja.

Huomenna mulla on tavoite tehdä venäjän tehtävät ja siivota. Huomenna tekee kyllä mieli juoda joko valkoviiniä tai punaviiniä. En ole pitkään aikaan mitään ottanutkaan. Tuntuu kyllä pahalta, miten tunnen suupielieni menevän alaspäin. On mulla joskus niin suuri ikävä äitiä ja pikkusiskoa, jotka molemmat ovat taivaassa. 😭

Kyllä mä suren myös, miten 20-vuotinen avioliitto päättyi 2 vuotta sitten, kun mieheni rakastui toiseen naiseen. Nyt kun tulin uudestaan jätetyksi niin tunnen itseni niin avuttomaksi, kyvyttömäksi ja epäkelponaiseksi. En enää edes halua rakastua. En halua ketään viereeni. Yritän ajatella parisuhteen huonoja puolia ja tuudittautua, että on parempi olla yksin.

Tiedän, nyt olen väsynyt. Takana on koulupäivä kirjanpitoineen. Olin illalla myös astanga-joogassa. Se oli mun kuudes kerta kymmenestä. Se tekee kyllä ihmeen hyvää. Parhaimmillaan se myös puskee tunteita ulos, jos se nytkin on vaan sitä. Kohta nukkumaan ja unilelu kainaloon. Unilelu mulla on ollut avioerosta asti. Nyt se on mulla vielä tiukemmin, kun tämä mulle kallis parisuhde kariutui. Välillä vaan tuntuu ettei tästä vaan voi mitenkään selvitä.