Hylättynä jälleen kerramn

Hylättynä jälleen kerramn

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 03.07.2013 klo 00:34 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 03.07.2013 klo 00:34

Hei!

En tiedä, miten tämän kertoisin. Itkenyt olen pitkin päivää. Itku tulee pyrähdyksinä. Menneisyydessä on aviero pari vuotta sitten. Se päättyi, kun mies kyllästyi minuun ja rakastui toiseen. Liittoon liittyi myös valehtelua ja väkivaltaa. Olin päässyt kuin vankeudesta vapaaksi.

Vajaa pari vuotta sitten ihastuin työkaveriini. Ei missään vaiheessa muutettu yhteen. Soiteltiin päivittäon. Tavattiin töissä päivittäin, kunnes meidät irtisanottiin, tehdas lopetettiin. Rakasteltiin lähes viikoittain. Hän opetti mulle, mitä hyvää voi naiselle tehdä. Olin aikaisemmin ollut seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Mulle seksi oli vaikeaa. Hän eheytti mut. Me tavattiin ja rakasteltiin lähinnä silloin, kun miestä panetti.

Tänään hän ilmoitti, että haluaa lopettaa, koska ei ole onnellinen. Mä murruin täydellisesti. Mitä mä tein väärin? Hän ei inhoa minua. Hän ei vaan rakasta. Miksi rakkaus tekee kipeää? Tai kun tajuaa, että rakastit yksin? Tällä hetkellä epätoivo on suuri. Pelkään kuolemanhalun nostavan päätään.

En kuitenkaan halua luovuttaa. Opiskelen uuteen ammattiin ja mulla on neljä ihanaa lasta. Mun tarvii jaksaa huomennakin. En uskalla mennä nukkumaan.

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 11.07.2013 klo 17:33

Kiitoksia, että noteerasit ajanantoni. Olin huomaavinani paljon edistystä aiempaan kertomuksessasi. Itsesi takia, minusta ei ole muita vaihtoehtojai itsesi takia, kuin että et ole tekemisissä. Hajotat siinä vain itseäsi. Ei sellainen ole rakkautta, jossa kohdellaan noin. Mutta löydät varmasti vielä rakkauttakin elämääsi. Anna nyt aikaa itselleVain si niin paljon kun voit. Sitten kun olet riittävän toipunut, kannattaa alkaa taas katselemaan vastakkaista sukupuolta. Vain aika loppujen lopuksi parantaa, eikä vanhoja haavoja saa sitten enää repiä auki. Terapiat auttavat tiettyyn rajaan asti, mutta sitten on myös ne muut ihmiset ja omat tavoitteet. Hyvä perusohje on, että keskity kaikkeen ihan muuhun.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 12.07.2013 klo 15:59

Hei!

Kiitos taas kovasti sanoistasi White princess2! Tässä menee pakka sekaisin koko ajan. Olen hyvin hämmentynyt jopa vihainen. Eilen mulla oli tarkoitus mennä torille katsomaan, kun Juha Metsäperä ja Arttu Wiskari esiintyy. Eka kuudelta ja toinen seitsemältä. Todennäköistä oli, että menen parhaan ystäväni kanssa. Ei oltu vielä tarkkaa sovittu.

Sitten minut hylännyt mies lähettää mulle tekstiviestin, että tulee Wiskaria katsomaan. Mä siihen, että Wiskari esiintyy vasta seitsemältä. Se jäi siinä vaiheessa siihen.

Torille sitten menin sen parhaan ystäväni kanssa, josta jo mainitsin. Kuunneltiin Juha Metsäperää ja mentiin sitten käymään kahvilla. Vilkaisin sitten kännykkää, että mies oli yrittänyt soittaa. Sanoin ystävälleni etten soita takaisin, kun ei kuulekaan ja saa miettiä ihan itse. Tunteeni olivat hyvin ristiriitaiset. Normaalisti olisin ollut hyvinkin onnellinen.

Kahvin jälkeen mentiin taas lavaa kohti Wiskaria kuuntelemaan. Näin sitten kaukaa tämän miehen lavan toisella puolella. Eli tiesin, että hänkin oli selviytynyt paikalle. Esiintymisten jälkeen sitten soitin takaisin päin, että hän oli soittanut. Se puhelu meni kohteliaanoloisesti. Eikä siinä mitään.

Tämän päiväinen hänen facebook-päivitys sai minut kiukkuiseksi. "Menen nyt töihin, kun ei ole nyt muutakaan elämää." Otin sen itseeni aivan kuin se olisi minun syyni. Ei ole todellista! Teki mieli siihen laittaa, että ihan on oma vika. En kuitenkaan sitä tee. En ala julkisella sivustolla siihen kuittailemaan. Nyt olisi meidän ensimmäisen riidan paikka.

Mulla on semmoinen olo, kuinka hän leikkii kustannuksellani. Ei ole yhtään kivaa! Olin muuten ennen tämän kirjoitusta tilassa, jossa en tiennyt mihin päin sännätä. Kummasti rauhoittaa ainakin hetkeksi, kun kirjoittaa. Minä kun tiistain jälkeen päätin, etten ota yhteyttä siis tee ainakaan aloitetta. On kuitenkin kohteliasta vastata tekstiviesteihin ja soittaa takaisin.

Oikeasti hiukka hirvittää, jos hän ilmoittaa tulevansa käymään. Mitä teen? Mikään ei ole kuin ennen. Haluan säästää häntä ja ennenkaikkea itseäni siltä kohtaamiselta, että itken hänen läsnäollessaan. Kumpa saisi itkuhanat pidettyä kiinni. Se tiistainen julki-itkeminen oli tavallisen noloa. Toivottavasti kovin moni ei sitä huomannut kuumassa saunassa.

Olin tänäänkin kahden tunnin lenkillä yhden naisystäväni kanssa. Se oli jo kolmas kahdentunnin lenkki nyt viikon sisällä. Muina päivinä olen tehnyt vain tunnin lenkkejä. Se tässä on ihmeellinen juttu, että karkit eivät ole maistuneet eron jälkeen. Mun on tarkoitus kääntää tämä itselleni voitoksi.

Harkitsen viinipullon hakemista. Se olisi kyllä silloin suruun juomista eikä olisi hyvä asia. Voisi se silti lohduttaa.

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 12.07.2013 klo 19:30

Kiitoksia, että joku noteeraa myötätuntoni. Joskus kannattaa turvautua vertaistukeen, joskus taas ystävään. Älä hajota itseäsi haaveilemalla, että teistä tulisi jotain vielä. Parasta on kantaa se kipu, joka joskus on ollut, ja jota ei saisi enää kukaan muistella mitenkään ihan itse. Ei mieheltä kannata hakea ymmärtämystä tuossa tilanteessa, sitä ei tule. Kyllä hän pysyisi rinnallasi, jos rakastaisi. Ei miestä tuossa vaiheessa kannata päästää lähellekään. Jotkut asiat nainen vain joutuu kantamaan itse. Ihmiset ovat tietyti erilaisia, mutta en suosittele kyllä miehen tapaamista enää kertomasi perustella. Hajotat siinä taas itsesi palasiksi samaan vanhaan, kun juuri olet toipunut, tai toipumassa. Ansaitset parempaa, mutta älä hae sitä nyt.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 14.07.2013 klo 01:13

Kiitos White princess2! En haaveile en. Se olikin liian kaunis satu ollakseen mun kohdalla totta. Mä oikeastaan pelkään sitä, jos mies tulee käymään. En osaa sanoa ei.

Tässä on joka aamu ollut painajaismaista herätä. Mun on vaikea myöntää surevani. Itke en enää. Mua vain ahdistaa. Lasten takia tsemppasin ja tein pizzapannaria.

Ensi viikolla tarvii tsempata ja keskittyä opintoihin. Mun täytyy tehdä omista vahvuuksista ja heikkouksista oma inventaario. Se liittyy kesäkurssiin, jonka ammattikorkeassa otin. Nyt täytyy saada tekstiä paperille.

On mulla yksi haave: valmistua ensi keväänä ja työllistyä. Toivon mukaan sydän vahvistuneena. Olen jo pari vuotta asunut lasten kanssa. En mä sängyn lämmittäjää tarvitse. Niin mä itselleni uskottelen. On se sääli, että juuri kuin oma seksuaalisuus löytyi, se aivankuin otetaan pois.

Mulla on edelleen se leima otsassa: hyväksikäytetty! Ja mä itse totutusti kävelen siihen ansaan. En voi enää miehiin luottaa ja juuri kuin aloin luottamaan! 😑❓ Miksi? Mitä mä teen väärin? En uskalla olla minä. Käperryn takaisin kuoreeni.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 14.07.2013 klo 18:53

Kumpa osaisin päästää irti ja unohtaa! Tänään on huono päivä! Hyvää tässä päivässä oli lenkki ystävän kanssa. Muuten tämä päivä menee kirjaimellisesti itsesäälissä!

Tuli syötyä jopa suklaata, jota en ole aikoihin syönyt. Kyllä sitä syö, mutta ei ole nautinto kuin joskus aikaisemmin. Hyvä niin ettei suklaahimo nouse.

Nyt eletään hetkestä toiseen. Ne huonotkin hetket on käytävä läpi. Myönnän mun itsetunto on nyt pohjalukemissa. On taas aika korjata omat rikkoutuneet palat yhteen. On nostettava leukaa ylös ennemmin kuin laskea katse alas. On tässä pahemmastakin selvitty!

Näin mä yritän psyykata itseäni ja puhua itselleni järkeä. En tarvitse miestä. Ne vain satuttaa. En uskalla enää päästää miestä reviirilleni.

Huomenna ahkerana koulutehtävän kimppuun. Jos menen koululle sitä muutamaksi tunniksi tekemään, keskityn paremmin ilman lasten hyörinää. Se on hyvä idea. Yhdistän huomenna lenkin ja opiskelun. Koulullakin on oma rauha nyt työskennellä, kun siellä ei montaa opiskelijaa näy ennen syyskuuta, kun varsinainen opiskelu alkaa. Sitten sai vielä tulostettua juttuja. Siispä huomenna menen koululle.

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 15.07.2013 klo 10:01

Kiitoksia ajanannon noteerauksesta. Lukemattomat hylkäämiset miesten taholta ajattelin käyttää nyt sitten antamalla aikaa sinulle. Lain mukaan kait seksuaalinen hyväksikäyttö on aina tulkintakysymys ja vaikeaa todistaa siksikin, että aika usein uhrit vaikenevat kunnes toipuvat mm. psykoterapian keinoin. Sanoit kokevasi, että sinulla muka olisi ikuinen leima otsassa. Ei sinulla ole. Kaikesta voi toipua, mutta kuten olen aiemmin todennut, ei kannata aina edes yrittää seurustella, koska mies voi ymmärtämättömyyttään haavoittaa vaikka ei sitä tarkoittaisikaan. Haavat jotka ovat jo umpetuneet, mutta jotka joku voi ymmärtämättömyydellään hetkeksi aukaista kyllä umpeutuvat taas, kunhan olet tarpeeksi etäällä niistä ihmisistä, jotka saattavat repiä ne auki uudelleen. Suojele siis itseäsi ymmärtämätttömiltä ihmisiltä. Seksuaalinen hyväksikäyttö ei tee sinusta huonoa naisena, ja on aina väärin. Ei kannata silti odottaa parisuhteelta mitään ymmärtämystä, koska aina on myös niitä heikkoja naisia jotka käyttävät toipumisvaihettakin hyväksi. Pidä nyt ainakin etäisyyttä mieheen, ja katso sitten kannattaako jatkaa. Joskus on helpompi olla nainen ilman miestä, vaikka itse kykenisikin rakkauteen. Oma hyvinvointi on tärkeämpää kuin se, että juoksisi turhaan sellaisen perässä, mikä saattaa kuitenkin haavoittaa. Toipumista.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 15.07.2013 klo 18:52

Kiitos White princess2! Yritän toipua päivä kerrallaan. Tuntuu, että ilo on kadonnut. Tämä päivä on lähes tunteeton päivä. Sain sentään mentyä kouluun niinkuin eilen päätin.

Kesätehtävään liittyen tein persoonallisuustestejä ammatillisessa mielessä. Se tehtävä sai täysin mun huomion ja unohdin murheet. Erään testin mukaan minussa on 72% holhoria: käytännöllinen harmonisoija, joka työskentelee mielellään ihmisten parissa. Keskityn nyt opiskeluun.

Tuntuu pahalta olla alamaissa. Väkisin en voi hymyillä. Onneksi on tavoitteita, jotta edes yrittää eteenpäin. Sen olen oppinut elämässä, että tunteet saa näkyä. Enkä ole enää se kivikasvo. Mun naamasts näkyy tunteet. Suojelen kuitenkin läheisiäni enkä kaada tuskaa heidän niskaan.

Hoen itselleni: anna jo olla, mutta älä luovuta! Huokailen tässä raskaasti! Kunpa jaksaisin huomiseen.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 16.07.2013 klo 12:50

Hei!

Olen nyt koululla, mutta keskittyminen on hukassa. Eikä yhteistyö printtereiden kanssa ota onnistuakseen. Täällä on muuten ihan rauhallista työskennellä.

Mulla on paha olla. Olen yrittänyt unohtaa. Kai se pikkuhiljaa helpottaa. Ei se vaan nyt tunnu siltä. Kotonakin ovat omat haasteensa. Pitää jaksaa olla äiti. Se on kyllä ihanin rooli, mitä voi olla. Sitä ei onneksi voi ottaa multa pois. Lapset eivät vaan täysin käsitä sitä, että äitiä ahdistaa. Enkä sitä halua heidän päälle sälyyttääkään.

Pojat ovat onneksi isoja 19v, 18v ja 16v ja neiti on 13v. Onneksi he ovat niin omatoimisia ettei tarvitse paapoa. Täytyy sanoa, että jotain hyötyä on ollut vuorotyöstä. Lapset ovat oppineet olemaan myös omatoimisia. Välillä tuntuu, tarvitseeko ne mua ollenkaan. Täytyy uskoa, että tarvitsevat. Rakkauteni lapsiini ei katoa mihinkään.

Tuntuu vaan 😭. Noloa mä itken nyt koululla. Onneksi täällä ei ole nyt ketään näkemässä, kun kyyneleet valuvat. Sitä vaan kaipaa sitä turvallista syliä. Nyt tuntuu, että se kaikki oli vaan valhetta. Mä en usko, että selviin tästä. En usko, että mua voi kukaan koskaan rakastaa. En ole vaan rakastettava. Olisi vaan kiva saada selitys, mikä meni pieleen, että voisin oppia. En enää haikailen tuon miehen perään. En enää usko, jos hän lähestyy mua sillain. Ei enää koskaan. Voi kun tämä on noloa, kun mä itken vaan täällä. Kai mä suren tätä nyt ulos. Suren asian pois päiväjärjestyksestä, jotta voi kasvaa eteenpäin. 😭

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 17.07.2013 klo 13:51

Heippa!

Luin tänään lehdestä mielenkiintoisen artikkelin. Siinä eräs henkilö kertoi kouluttautuneensa NLP-terapeutiksi. Hän koki itse jumiutuneensa ongelmiinsa ja oli käynyt viisi vuotta terapiassa tuloksetta. Hänen kokemuksensa oli, että kun ongelmista vain puhutaan ja puhutaan, niin tilanne lukkiutuu eikä ratkaisua löydy. Hän myös sanoi huomanneensa, että useimmilla ihmisillä on joku tällainen ongelma ja ihmismielellä on taipumus "jäädä koukkuun". NLP tarjoaa tekniikan, jolla voi etsiä ratkaisua.

Olen aina ajatellut NLP:stä, että siinä vasta pilipalipsykologiaa onkin, mutta nyt jäin miettimään tuota juttua. Ehkä kuitenkin kannattaisi hankkia tietoa NLP:stä. Eihän se niin mene, että olisi joku vippaskonsti, jolla saisi exänsä takaisin. Ei siinä auta suolakylvyt, ei kauneushoitolat eikä mikään muukaan. Mahtaisiko edes kauneusleikkaus auttaa. Jos toinen on päättänyt lähteä, hän myös lähtee.

Kova totuus meille kaikille hylätyille on, että vain itseään voi muuttaa. En voi pakottaa ketään rakastumaan itseeni. Voin ainoastaan yrittää muokata itseäni ja luonnettani parempaan suuntaan. Ei se välttämättä ole sen jätetyn vika, jos toinen jättää. Hän on yksinkertaisesti vain päättänyt, ettei tarvitse tätä suhdetta, olivat syyt siihen sitten mitkä hyvänsä.

Tiedän itse olevani läheisriippuvainen eikä siitä taipumuksesta ole helppo päästä irti. Mutta ketään ei voi pitää takertumalla häneen, se päin vastoin karkoittaa toisen lopullisesti. Miehet, kuten useimmat naisetkin, haluavat olla vapaita.

On hyvin rankkaa tulla jätetyksi, mutta elämä on täynnä kriisejä, jotka kasautuvat vanhemmiten. On kuolemaa, sairautta, menetystä niin työssä kuin ihmissuhteissakin. Ainoa asia, mihin voimme todella vaikuttaa, on oma asenteemme. Puhun tai kirjoitan tätä yhtä paljon itselleni kuin Sinulle. Sinulla on oikeus suruun, vihaan ja kaikkiin niihin tunteisiin, jotka tuossa tilanteessa purkautuvat. Niin on minullakin. Mutta pidemmällä tähtäimellä mikään muu ei auta kuin irti päästäminen. Eikä se tapahdu siten, että pakottaa itsensä unohtamaan, koska se on sinänsä paradoksaalista kuten on sekin neuvo, että "älä ajattele vaaleanpunaista elefanttia". Ainoa oikea konsti on kiinnostua jostain muusta. Siis tekeminen.

Moni ex-alkoholisti on päässyt eroon viinasta vain muuttamalla yhden riippuvuuden toiseksi. On tullut esim. työhulluksi. Ei tietenkään ole oikeaoppista toimia näin, mutta näin se vain usein meillä ihmisillä menee. Onhan kuitenkin parempi olla työnarkomaani kuin alkoholisti, joskin molemmilla tavoilla voi tuhota itsensä ja ihmissuhteensa.

Kaikki me hylätyt emme siis ole vuodesta toiseen itsesäälissä rypeviä paskiaisia, (toivottavasti emme ole, vaikka jonkun mielestä hyvinkin!), vaan yritämme korjata itseämme työllä tai opiskelulla. Siispä Sinäkin olet oikealla tiellä, kun tsemppaat jopa keskellä heinäkuuta! Jatka vain rohkeasti näin, vaikka itkettääkin!

Ainoa tapa saada itseluottamusta on tehdä asioita ja kokea tehdystä työstä saatu tyydytys. 🙂👍

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 18.07.2013 klo 01:46

Hei!

Kiitos Etsijä kommenteistasi. Täytyypi tutustua NLP:hen. Omalta kohdalta voin sanoa, että terapia toimi. Tai niin haluan uskoa. Menneisyys on mennyttä.

Juu en voi odottaa, että toinen rakastaa mua. Sitä rakastaa tai sitten ei. Mietin vain omia vikoja ja omaa osuuttani eropäätökseen. Ei se varmaan ole niin yksiselittäistä.

Kieltämättä mun oma vahvistuminen on kesken. Reiluun vuoteen on kasautunut paljon. 20-vuotisen työsuhteen päättyminen. En kyllä sitä enää haikaile. Opiskelen hyvin motivoituneena. Pieni huoli kaihertaa, jos sittenkään ei työllisty.

Innolla kyllä keskityn oman kunnon kohotukseen ja laihdutukseen. Ja sen teen itsekkäästi itseni vuoksi. Nautin vesijuoksemisesta ja odotan, että uimahalli aukeaa taas. Yritän myös lopettaa itseni mollaamisen. Se itsensä mollaaminen ei auta. Opettelen seisomaan omilla jaloilla. Uudet haasteet odottaa.

Nyt kun saisi vielä nukutuksi. Kieltämättä on orpo olo ilman terapiaa, joka toukokuussa loppui. Olen kuitenkin hyvilläni, että se loppui. Paljon käyntejä oli kuitenkin, että puhuttiin diipadaipaa. Oli se 3-vuotinen terapia myös hyvästä.

Pidän myös näitä suurempia ja pienempiä vastoinkäymisiä hyvin jalostavina. Haaveilen ihmisläheisestä työstä. Eikä enää vuorotyötä kiitos. Voisin hyvin olla joku virkailija tai asiakaspalvelija.

Anteeksi nämä mun höpinät! Tältä musta tuntuu!

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 18.07.2013 klo 12:30

Hei!

Kiitoksia ajanannon noteerauksesta taas. Olen selvästi mennyt irtaantumisprosessissa eteenpäin. Ja täysin normaalia olla tossa vaiheessa tosi hajalla. Mutta eheydyt kyllä ajan kanssa. Hyvä, et on se oma elämä jo tavoitteena. Kyllä sellanen mies vielä löytyy, joka ei saa sua hajalle. Mut ei nyt. Totta, että äidin rooli on varmasti se kaikkein hienoin rooli, jossa nainen voi olla. Itse en uskaltanut nuorena hankkia lapsia, koska kukaan mies ei näyttänyt olevan riittävän tosissaan. Mutt kyllähän varaäitejäkin tarvitaan. Se on vain se naisen vaisto tietyssä iässä, mitä ei sanota ääneen miehille... Ehkä olin jopa liian vastuuntuntoinen lasten hankinnan suhteen. Naiset tekevät erilaisia päätöksiä. Ja toisilla on lapsia ja toisilla ei ole. Eipä naisia kannattaisi sen vuoksi koskaan vertailla. Toivottavasti jaksat lastesi kanssa, kun varmaan tilanne kehittyville lapsille tosi kriittinen. Lastesi vuoksikin on hyvä, että olet miehestä jo tehnyt omat johtopäätöksesi. Se on sitä tervettä itsekkyyttä. Nainen voi joskus olla monta kertaa niin paljon vähemmän satuttavalla tavalla, kun elää ilman miestä.

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 18.07.2013 klo 15:22

Tässä oli muutamia kirjoitusvirheitä ja teksti näytti sen vuoksi siltä kuin se ei olisi ollut omaani. Tarkoitin siis, että olet jo toipumisprosessissa selvästi edennyt jne. Toivottavasti sait selvää kuitenkin itse asiasta. Ei ollut enempää aikaa ajatella tekstiä. Tästäkin varmaan voi ihan oman maailmankuvansa perustella tehdä kukin lukija omat johtopäätöksensä ja tätäkin voidaan käyttää aikaa antanutta vastaan. Voi voi. Itse huomasin ainoastaan oman kiireeni ja sen, että olen sujuvampaakin tekstiä kyllä kirjoittanut. Ei mulla täällä ole tarvetta todistella omaa osaamistani.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 19.07.2013 klo 14:31

Hei!

Kiitos White princess2 siitä, että jaksat noteerata mun juttua. Eikä mua kirjoitusvirheet haittaa. Niitä nyt aina tulee.

Eilinen mulla oli hyvä päivä. Olin 14 hengen porukalla kesäteatterissa. Olisin alun alkaen halunnut jutella erosta erään naisen kanssa porukasta, joka tietää meidät molemmat sekä jättäjäni että minut. En sitten kuitenkaan halunnut pilata hyvää tunnelmaa ja kertoa asiasta. Voi olla, että hän tietää. Minä en ole kertonut, mutta mies on voinut kertoa. Eikä sillä ole väliä.

Tänään tuska kolahti sitten kovemmin. Tuli itkettyä hiukkasen kotimatkalla, kun kävelin kaupasta. Kukaan ei onneksi nähnyt. Tuli sitten oikein paruttua tässä kunnolla. Nämä viimeajat ovat ollut yhtä muutosta. Enkä ole vielä oikein kaikkea sisäistänyt. Tunnen itseni parhaillaan vaan niin huonoksi naiseksi. Mietin pääni puhki, mikä minussa on vikana.

Enkä mä enää kaipaa ainakaan paljoa. Eikä sitä mikään enää peruta. Ei sitä voi enää ihmekonstein palauttaa. En tiedä, onko sitä edes lupa itkeä tässä tilanteessa. Pelkään vaan sairastuvani uudelleen, jos en pidä varaani. Niin ei saa tapahtua. Jos sairastuisinkin masennukseen, en halua turruttaa itseäni lääkkeillä. En alunalkaenkaan silloin kuin sain lievän lääkityksen, puhuin lääkärille, etten halua zombiksi.

Nyt kun selviäisin reilun viikon vielä. Sitten olisi tiedossa pieni lomareissu sukulaisiin, jossa en ole kolmeen vuoteen käynyt. En ilmeisesti ole täysin vielä selvinnyt avioerostakaan, vaikka voin huomattavasti paremmin ilman ahdistavaa ja riitaisaa suhdetta. Enkä vaan voinut sille mitään, että menin ihastumaan ja rakastumaan. Nyt kun sen vain voisi sammuttaa. Nyt kun jollain viisaalla olisi se kristallipallo ja pystyisi kertomaan tulevaisuudesta jotain positiivista.

Kai tämä parkukausi loppuu. Yllätyin vain, miten voimalla se iski, vaikka yritin olla ajattelematta ja surematta. 😭 😭

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 19.07.2013 klo 18:31

Hei! Kiitoksia taas ajanannon noteerauksesta. Annan mielelläni vähän empatiaani niille, jotka osaavat arvostaa sitä. Ihmisen kannattaa toteuttaa itsessään monia puolia yleensäkin, jotta elämä olisi mahdollisimman monipuolista. Hyvän havainnon teit, että mitä jos sairastut jonkin ympäristötekijän tms. takia uudestaan. Kannattaa opetella juuri itsensä vuoksi siksi olemaan terveen itsekäs. Mutta ainahan ihminen hakee elämäänsä rakkautta, joten uuden kumppanin etsimisen yritys on täysin luonnollista. Ja tottakait tunteet siihen liittyen, että hän osui siihen kaikkein kipeimpään, josta ehkä olit jo selvinnyt. Aika parantaa kuitenkin taas ja oikeanlainen etäisyys. Kun keskittyy elämässään siihen kaikkeen muuhun joka on tärkeää, niin se suru unohtuu pikkuhiljaa. Mutta alku on vaikeaa. Näytä vaan hänelle, että kyllä sinä selviät. Ei se helppoa ole, mutta sinun itsesi vuoksi se kannattaa.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 21.07.2013 klo 22:06

Hei!

Kiitos White princess2! Keskittyminen muuhun on hyvin vaikeaa hetkittäin. Välillä pystyn ajattelemaan jopa järkevästi ilman tunnekuohuja. Rakkaudella eikä rakkauden menettämisessä vaan ei ole kyse järkevyydestä vaan SUURISTA TUNTEISTA, jotka täytyy pyrkiä tukahduttamaan.

Tänään, vaikka sunnuntai onkin, sain inspiraation työstämään koulutehtävääni. Opiskelu tuottaa iloa parhaillaan, vaikka se työtä teettääkin. Huomenna taas jatkan ellen innostu jo tänään jatkamaan.

Olen tässä miettinyt suhteen päättymistä ja etsinyt omia virheitä. Miksi ne virheet olisivat johtuneet vain minusta? Oli tässä meitä kuitenkin kaksi. Joku ei synkannyt. Eniten mua kauhistuttaa ajatus, jos olin huono ja vastenmielinen sängyssä. Pystyykö mies teeskentelemään? Tunnen itseni vaan niin alhaiseksi.

Tämä jättää kyllä ison arven sieluun. Tämäkin mies oli kiltti. Miten tunnistaa toisesta, voiko häneen luottaa? En enää kaipaa enkä halua parisuhdetta. Ei kukaan enää riko mun sydäntä. Olen sen velkaa itselleni. On kai se jonkinlaista itsesuojeluvaistoa. Olen mä psykoterapiassa sen verran oppinut etten pura vihaa itseeni vaan pyrin auttamaan itseäni.

Kuinka vuosia vihasinkaan itseäni toisten tekojen tähden ja satutin itseäni. Nyt en ole sillä tiellä ja toivottavasti en sille myöskään joudu. Keskityn siihen hyvään, mitä mulla on. Tästä tuli itselleni tsemppaus- ja palopuhe. Hyvästä hetkestä nautin ja surkealla hetkellä itken, jos siltä tuntuu.

Suren kyllä parisuhteen menetyksen lisäksi ymmärtäjän menettämistä. Tai jos se oli se, mikä rasitti. Olikin liian ihmeellistä, että oli joku joka kuunteli ja ymmärsi mua. Minäkin kuuntelin hänen paljastuksiaan ja aatoksiaan. Ei ilmeisesti ollut valmis sitoutumaan.

Kyllä kai tämäkin kokemus kasvattaa! Oli se hienoa edes pieni hetki kokea rakkautta. Aidointa ja ehdotonta on rakkauteni isääni ja lapsiini. Sitä ei kukaan vie pois.