Hei🙂🌻
Tuo poikamieselämän eläminen on kyllä selkeää pakoa todellisuudesta.
Jos mietit aikaa taaksepäin; onko miehesi ollut stressaantunut, siis ennen tätä episodia?
Jotenkin tuntuu siltä, että hän on sitä ollut ja nyt unohtamalla perheensä: lapset ja vaimon, käsittelee näitä tuntemuksia.
meidän suhteessamme liika työnteko ja stressi sekoittivat pään. Ja siihen saumaan tuli tämä
"Ymmärtäjä", joka sekoitti pakan sitten lopullisesti.
Ei ihminen voi olla enää poikamies/tyttö, jos on tullu lapsia tehtyä!!!
Vastuunkantoa asioista ei voi välttää. Valinnat olisi pitänyt tehdä toisin jo aikaisemmin, mikäli ei kestä ns.aikuisen elämää.
Sulla on raskas tilanne siellä päällä ja en voi muuta, kuin toivoa voimia sinulle🌻🙂🌻
Kirjoittele, jos se vähänkään helpottaa oloasi.

Ihan samanlainen tausta on meillä, masennusta ja työuupumusta sekoitettuna stressiin. En tiedä mikä laukaisi sitten asioita tällä tavalla ratkomaan. Ihmettelen tämän toisen naisen moraalia lähtiessään leikkiin pienten lasten isän kanssa...

Lapset olivat eilen päivän isällään, keskiviikkona olisi yöksi meno. Kumpikin sanoi illalla ettei jää yöksi. Isillä ei jääkaapissa kuulemma ollut kuin viiniä ja kaljaa, kaljaa oli ruuallakin juonut.

Monta kertaa kotona asuessaan pyysin ettei lasten nähden joisi koska pelkäävät, etenkin vanhempi. Miksi silti jatkaa, en ymmärrä ☹️. Eikä merkkiäkään huonosta omastatunnosta lasten tai minkään muun, tavan jolla asiat hoituivat johdosta ole näkyvissä; enemminkin röyhkeyttä ja jos jotain asiasta sanon on se vittuilua. Voiko ihminen tosiaan vain työntää kaiken tällaisen sivuun ja vain jatkaa uutta elämää? 😑❓

Reilu kuukausi ollaan nyt lasten kanssa kolmistaan asuttu ja hankalaa on ollut :-/. Kerran ovat isällään yökylässä suostuneet olemaan, joitakin kertoja päiväkeikkoja. Huomenna meno illaksi koulun ja hoidon jälkeen. Mistään emme ole sopuun päässeet; osituksesta, elatuksesta, mistään. Toinen valehtelee lastenvalvojaa myöten sen minkä kehtaa. Ja valtaosa uskoo... Minulle huutaa etten tajua paljonko rahaa lasten kuljettamiseen menee, mutta uutta naista ylläpitää ja kuljettaa ehdoitta. Tiedän naisen mieheni asunnolla majailevan, mutten voi todistaa sitä koskei ole kirjojaan siirtänyt.

Tuntuu että oma jaksaminen alkaa olla aika piipussa ja harmittaa että väsyneenä ja katkeroituneena sitä tulee siirrettyä lapsiin :-(. Isästä ei juuri kuulu kun hän on "vapaalla", aika menee uuden elämän ja onnen kanssa. Lasten siellä ollessa käydään ostelemassa leluja ja tehdään muuta jota minä hirviöäiti en anna tai raaski. Eikä ole juomista jättänyt... vähentänyt kyllä, mutta olenko väärässä että jollei uimahallireissua lasten kanssa voi tehdä ilman kahviossa nautittua olutta on jotain pielessä?

Vanhempansa ovat tulossa loppuviikolla juniorin synttäreille. Ennen niin läsnä olleet isovanhemmat ovat nyt harventaneet yhteydenpitoaan ja aikaisempien monipäiväisten vierailujen sijaan nyt tehdään parin päivän reissu. Jännitän hirvittävästi tuloansa, miten suhtautua, puolin ja toisin, heillä tietysti mieli poikansa valheellisten kertomusten puolella. Juhliin tulossa sukua ja ystäviä myös minun puoleltani, miten kaikki menee..? Tiedän että oma sukuni ei heitä ja kaikesta hiljentymistä ja vetäytymistä hyvällä katso. :-/

Hei 🙂🌻
Sinä tiedät totuuden, eli on aivan sama, miten appivanhemmat suhtautuvat. Itselläni on lapsia ja mitään tuollaista käytöstä (miten kumppanisi on tehnyt) en heiltä tulisi hyväksymään.
Sinä et ole hirviöäiti: asetat realiteetit lapsille rahan riittämisen suhteen. Tavaroiden ostelu ei ole rakkautta.
Sinä elät arkea lasten kanssa ja taatusti, kaiken tapahtuneen jälkeen, olet jo väsynyt. Voisitko vaikka sanoa lapsillesi, että äiti on siksi huonolla tuulella, koska on surullinen? Yllättävän paljon lapset ymmärtävät ja vielä sen sanominen, ettei tunnetilasi johdu heistä? Olisiko siitä apua, kun vaikutat kokevan syyllisyyttä jaksamattomuudestasi?
En minäkään hyvin jaksa: toinen päivä menee ok ja toisena sitten kaikki p..ka nousee mieleen.
Miehesi ei pärjää ilman alkoa edes uuden ihastuksensa kanssa. Mielestäni se kertoo hänellä olevista ongelmista, jotka eivät tosiaan kumppania lennosta vaihtamalla parane.
Ja vastahakoisesti suhtautuminen lasten asioita, sekä ositusta koskeviin kysymyksiin???
Selkeää eroprosessin pidentämishalua, ainakin minun mielestäni. Jos hän ei yksinkertaisesti edes itse tiedä sitä, mitä hän oikeasti haluaa?
Nuo edelliset ovat minun arvailujani. On mahdotonta tietää, mitä hän käytöksellään viestittää...
Yritä jaksaa, kaikesta huolimatta☺️❤️ Sinä olet nuori nainen, elämä edessäpäin.
Joskus, tästä kriisistä selvinneenä, huomaat, että ihmeesti ihmisellä on voimavaroja, niitäkin joiden olemassaoloa ei edes tiedosta.
Minä puolestani olen tehnyt sen päätöksen, että enää en luota, muihin kuin itseeni.
Senverran korkealta ja kovaa alas putosin😭

Pitkästä aikaa täällä taas... appivanhemmat kävivät synttäreillä ja suhtautuivat erittäin vihamielisesti. Entisaikojen viikon läsnäolon sijaan tekivät nyt muutaman päivän pikavisiitin ja katosivat. Syynä kuulemma mm. synttäreille ollut vihamielinen ilmapiiri heidän ja vanhempieni kohdatessa. Olenko pöljä; onko ihme? - miten kaikki olisi voinut mennä niin kuin ennen; he eivät ole poikansa toilailuihin ja edesottamuksiin mitään kantaa ottaneet ja omat vanhempani tietysti asian tuomitsevat.

Tämän johdosta mieheni haluaakin nyt yhtäkkiä yhteishuoltajuuden johon en tule suostumaan; onko se väärin? En halua että hän voi halutessaan hankaloittaa minun ja lasten arkea...

Lapset ovat nyt olleet viikon isällään, huomenna tulevat. Iskä on ollut normaalisti töissä ja anoppi lasten kanssa hänen luonaan, tänään ovat ensimmäistä ja ainoaa iltaa kolmistaan koko viikon aikana. Viikon aikana on käynyt ilmi että lasten yhteydenpitoa minuun on rajoitettu ja mm. puhelinta pidetty piilossa. Puhelimessa lasten kanssa puhuessani ovat lapset selvästi jotain varoneet. Miehen uusi rakkaus on jollain lailla käynyt minua kohtaan härskimmäksi; ovat nyt selvästi fb -kavereita ja nainen tykkää kaikesta mahdollisesta mitä mieheni sinne laittaa. Poistin joitakin viikkoja sitten mieheni kavereistani - miksi olla kaveri ihmisen kanssa joka on tehnyt minulle jotain niin pahaa ja loukkaavaa... mutta mikä pakottaa silti häntä käymässä kurkkimassa? 🙁 Vihaan sitä vaan en pääse siitä irti ja varmasti tietää sen.

Äsken sain viestin että toinen lapsista on sairastunut. Kotona istun yksin ja tv:tä katson, mutta sanoin etten ole kotona ja kotiudun huomenna iltapäivällä. Tästä alkoi loputon viesteitse kiusaaminen; missä olen, kenen kanssa, miksen kerro nimeä? Itsellä huono omatunto siitä että lapsi sairaana muualla, mutta toisaalta itsekäskin olo - eilen oli ensimmäinen ilta kun osasin vain olla, tekemättä vimmatun lailla jotakin. Nyt on taas hepuli päällä eikä osaa rauhoittua... Mitä pettäjälle kuuluu missä olen ja mitä teen?

Ositus eikä elatus ole vieläkään selvää, mitään ei suostu maksamaan. Äsken sanoi viestissä että asumismenoissa pitää huomioida minun uusi suhteeni! Pyysin kysymään lapsilta bunkkaako täällä joku. Hänen luonaan todistettavasti asuu tämä toinen vaikka kirjojaan muualla roikuttaakin; en ymmärrä eikö tuosta toisesta tunnu kurjalta olla "evakossa" kun lapset ovat isillä? En tiedä... paljon pyörii mielen päällä ja ajatukset ovat tosi sekavat. Kumpa jokin selviäisi ja toisesta pääsisi eroon niin ettei tarvitsisi olla tekemisissä ja voisi lehden sulkea. Lasten takia se ei vain reiluun kymmeneen vuoteen onnistu :-/. Tänään tuli päivällä taas valtava ahdistuksen tunne kun muistin miten löysin heinäkuussa potenssilääkkeet ennen "kaveriristeilylle" lähtöään. Otin lääkkeet pois ja jätin tyhjän laatikon jonka jälkeen oli hakenut uusia ennen iltaa. Miksen ottanut koko reseptiä mukaani..? Mieli tekee tepposia siitä mitä hytissä on tapahtunut ja miten ja nyt tämä tivaaminen minun uudesta heilastani romanttisine illan toivotuksineen - eikö tämä lopu ikinä? 🙁

Täällä taas omassa ketjussa pitkästä aikaa. Tapahtunut on vaikka mitä, silti ei juuri mitään. Mistään ei ole sopuun päästy, mies ei elatusmaksuja maksa ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Lasten kanssa tosi tiukkaa, viimeksi illalla käytiin tapellen nukkumaan kun ei väsyneenä ja kaikesta huolehtiessa enää kerta kaikkiaan jaksa. Nyt äärettömän paha mieli siitä että itkien käytiin nukkumaan :-(.

Mies on moneen kertaan kehottanut jatkamaan jo elämää ja jatkaa entistä avoimemmin suhdettaan naisen kanssa, harkinta-aikaa on jäljellä vielä kaksi kuukautta. Kehuu miten hienoa on puristella tätä uutta naista - en osaa edes sanoa miltä se tuntuu.

Toinen on läsnä silloin kun haluaa, tällöin vie lapsia Huimalaan ym. jotta pääsee helpommalla... Viimeksi illalla tappelun lomassa 8 -vuotias sanoi ettei hänellä enää ole isää. Toinen ei tällaisia asioita joudu kohtaamaan tai vastailemaan eikä ottamaan vastaan lasten levottomuutta ja purkautumista kotona, isillä ollaan nätisti ja varotaan suututtamasta ja kaikki purkautuu sitten kotona.

Lauantaina ollaan lähdössä viikoksi lämpimään. Reissu jolle alun perin oli lähdössä koko perhe, mutta jota varatessa uusi suhde on ollut jo aloillaan. Nyt lähdetään ilman isiä. Ristiriitaiset tunteet matkaa kohtaan; toisaalta tuntuu ihanalta päästä täältä hetkeksi pois ja toisaalta jaksaako viikon täysillä lasten matkassa mennä.

Takana ensimmäinen joulu ilman isää kotona. Osin mennyt hyvin, osin ollut aivan, aivan hirveää :-(. Maanantaina kävimme puhelimessa valtavan tappelun koska mies haluaa esitellä uuden tyttöystävänsä lapsille, ei halua enää piilotella koska lapset isällä tietävät sellaisen olevan ja nainen haluaa lapset tavata. Tiedän että lapset eivät ole vielä tähän valmiita; tiedän aivan varmaksi vaikka totta kai heitä kiinnostaa kuka ja millainen on ihminen jota isi rakastaa. Minä kuulemma vain pelkään, pelkään että he pitävät hänestä enemmän kuin minusta. Myönnän että siinä on tottakin, mutta silti... aikaa on mennyt niin vähän ja terapeutin kanssa jutellessa on myös hän ollut sitä mieltä että lapsilla on prosessi vielä täysin kesken. Mutta tästäkin huolimatta minä olen se joka kuulemma haluan vain jarruttaa asioita.

Jouluna lasten kanssa jutellessa tullut ilmi asioita joita en tiennyt heidän tietävän... Nuorempi kuullut isän kiroilevan ja hakkaavan äitiä hänen ollessaan oven takana kuuntelemassa jonka syystä ei mm. halua minun tuovan heitä isälleen ettei isä puhu minulle taas niin. Vanhempi lapsista ei halunnut isää joulujuhliin... Saimme sovittua että tapaamisen aika ei ole vielä, mutta miten voi toisen sanaan luottaa kun on kaikessa muussakin niin paljon valehdellut? Lapset menossa ensi viikoksi isälleen (jonne isovanhemmat tosin tulossa heitä kaitsemaan); mistä tiedän ettei tapaamista ole suunniteltu ja uutta ihmistä esitellä myös appivanhemmille vaikkei vanhakaan ero ole vielä selvä? En mistään...

Mielessä ensi viikkoa kohtaa hirvittävä pelko; mitä kaikkea lapsille syötetään, isä nyt jo selittänyt ettei ole uuden naisen vika että hän muutti kotoa. Tähän mukaan appivanhemmat ja kaikki panettelu mitä sieltä on tulossa ja heille "pukin unohtamien" lahjojen määrä. Vanhempi lapsi sanoi viikolla että missään ei ole hyvä, kotona tapellaan ja isillä isi räyhää, jaksaminen, huoli ja pelko aivan valtavaa. Toisaalta toivon, että viikon yksin olo on hyvästä... samalla toivon että lapset näyttävät levottomuuttaan tällä aikaa edes murto-osan siitä mitä kotona. Olenko ihan pöljä? ☹️

Voi että Girl71, on todella ikävää lukea tilanteestasi ja siitä, kuinka väärin sinua on kohdeltu. Kirjoittelin sinulle jo pari päivää sitten viestin, mutta näemmä unohdin sen esikatselun jälkeen lähettää.

Siitä minulla nousi huoli, mistä saat tukea tilanteeseesi? Mikäli sinulla ei ole mitään ammattitahoa, voisiko TK:n, perheneuvolan tai seurakunnan palveluista olla sinulle hyötyä? Jaksaminen lasten kanssa tuollaisessa tilanteessa on todella raskasta kun vielä on tullut traumaattisella tavalla loukatuksi ja yhä uudelleen saa tuollaista törkyä osakseen. Sinä et ole hullu, et pöhkö, et kaheli, etkä mitään muutakaan vastaavaa. Olet tullut todella väärin kohdelluksi ja raskaassa tilanteessa, jossa ei kenenkään kuuluisi olla. Siksi sitä tukea kovasti toivon, että sinulla olisi, mahdollisimman paljon.

Sellainenkin asia tuli mieleeni, että voisiko jonkinlaisesta tukiperheestä olla hyötyä? Tarvitset ehdottomasti aikaa itsellesi. Tuo miehen todella epäkypsä ja vastuuton käytös päihteidenkäyttöineen ja väkivaltoineen kuulostaa huolestuttavalta. Tämä vain tuli yhtenä vaihtoehtona mieleen, sillä voisi olla tärkeää, että saisit lapset välillä jonnekin hyvillä mielin ja aikaa itsellesi, ettei sinun tarvitsisi tässä tilanteessa vielä kantaa jatkuvaa huolta ja lasten pettymystä isällään olosta. Ja että saisit huoltasi jonnekin jaettua.

Tiedän omakohtaisesti nuo kamalat hetket, kun asioiden paljastumisen muistoja palautuu mieleen. Tekikin vähän tiukkaa lukea noista kokemuksistasi, sillä olen itse samanlaisia löytöjä tehnyt alettuani haistaa palaneen käryä. Se oli kamalaa ja sen muistaminenkin tekee kipeää. Olen itse hakenut apua näihin ihan terapeutin pakeilta ja kovasti toivon siitä olevan hyötyä. Olen myös lukemassa Peter A. Levinen kirjaa "kun tiikeri herää" -kirjaa traumoista. Sillä traumaattinen kokemus tämä on todella ollut.

Kirjoittelethan kuulumisiasi välillä?

En tiedä kuinka voisi asian ilmaista niin, ettei se kuulostaisi niin kovin laimealta. Kuitenkin toivon sinulle valtavan paljon voimia ja lähetän lämpimiä ajatuksia sinulle. Sinä olet tärkeä, muista se aina.

🌻🙂🌻

Uutena tullut tänne ja ensimmäisenä satuin lukemaan tarinasi. Luin jotain, joka tuntui todella tutulta ja samankaltaiselta kuin itselläni on ollut. Meille on asiat edennyt samoin, vaimo ratkaissut asiat toisen miehen kautta, ja tänä vuonna kaikki on kärjistyny eroon. Voin kuvitella ja tietää tunteesi hyvin. Meillä onneksi on lasten asiat saatu kuitenkin kaikesta huolimatta hoidettua suht kunnialla.