Jatkan vielä... Muutama päivä ennen asian julki tuloa puoliso sanoi ettei enää rakasta ja syytti minua tilanteeseen ajautumisesta; ei kotona huomiota, hellyyttä, mitään. Tiedän että kaikki ollut viime kuukausina vähäistä, etenkin omalta osaltani. Nyt tämän kolmannen osapuolen tultua julki tuntuu että puoliso on kääntänyt vihan kohteen minusta asian esille tuojaan. Ristiriitaiset ajatukset asiaa kohtaan...

Hei,
henkistä pettämistä olen minäkin kokenut. Meillä oli seurustelusuhde. Samalla tavalla mies oli alkanut kirjoittamaan eräällä treffipalstalla huvikseen ja alkoivat sopia tapaamista. Minussa tietenkin oli vikaa ja vähän aikaisemmin ilmoitti,ettei rakasta minua. Sitten koitti päivä,jolloin hän jätti minut.
Pari päivää myöhemmin tunnusti tämän kirjekaverin ja olivat sopineet tapaamisen seuraavaan viikkoon. Miehen mielestä hän toimi reilusti eikä pettänyt....

Mielessä "kauheita" ajatuksia; mitä sanovat naapurit, lasten kavereiden vanhemmat, sukulaiset... Täydellisenä pidetty perhe onkin vain kulissia. Viime yönä taas tapeltiin ja tappelun tuloksena puoliso sanoi aamulla ettei tiedä voiko aiemmin sovittua kesän jatkoaikaa katsoa. Tiedän itselläni olevan tavan että palaan riidan tultua helposti vanhoihin, jo sovittuihin asioihin, näin tein taas :-(. Mies sanoo tästä asiasta tulevan myös sellaisen jolla tarvittaessa lyön vyön alle.

Puoliso sanoi tämän kolmannen myötä tuntevansa olleen ensimmäistä kertaa vuosiin elossa. Yhteydenpitoa ei hänen sanojensa mukaan ole nyt julki tulon jälkeen ollut. Lapsille haluaisin kokonaisen, kunnon kesän antaa. Hän sanoi sen tekevänsä, mutta muuhun ei osaltaan pysty, ei tiedä haluaako sitoutua yrittämään. En tiedä itsekään mitä haluan ja pystynkö unohtamaan, mutta kysyin saanko minä yrittää jos siltä tuntuu. Hän vastasi myöntävästi. Sovittiin että pöytä on puhdas eikä muistutella.

Voiko toisen tunteita saada palautettua ja omaa luottamusta takaisin? Tänäänkin puhutun jälkeen on epävarma olo jos toisen mieli taas muuttuu. 🙁

Hei girl71

Tulipa hassu tunne kun luin viestisi, tekstisi voisi olla suurelta osin aivan minun kirjoittamani. Pienillä erotuksilla vain: minä vasta epäilen mieheni pettävän minua henkisesti, on vahva tunne että hän viestittelee tiiviisti jonkun kanssa. Ja luulen, että tämä on ainakin vielä pelkkää viestittelyä, en usko että ovat tapailleet ainakaan vielä. Pitkä parisuhde meilläkin takana, yhteensä 17 vuotta ja kaksi pientä lasta.

Mutta nuo sinun tuntemukset ovat tismalleen samanlaisia kuin omani. Parisuhteessamme mennyt jo jonkin aikaa huonommin ja nyt kun asioista on viime aikoina alettu suoraan keskustelemaan, niin puoliso on todennut että hän ei enää jaksa uskoa että pystymme enää rakentamaan onnellisempaa tulevaisuutta yhdesssä. Hän ei kuulemma enää jaksa ponnistella asioiden korjaamisen suhteen. Riitoja meillä ei ole ja asioista on pysytty puhumaan asiallisesti ja toista syyttelemättä. Tunnemyrsky on minulla valtava ja tilanne tuntuu täysi lohduttomalta. Itse haluaisin täydellä voimalla taistella ja korjata, mutta yksinhän en siihen pysty jos toinen ei ole siinä mukana.

Elämme ns. normaalia arkea, mutta koko ajan takaraivossa pyörii ajatus että onko tämä kaikki ihan turhaa jos toinen on mielessään jo päätöksiä tehnyt. Puoliso on sanonut, että ei halua tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuja ja että eihän meillä ole kiire mihinkään. Minulle on jäänyt vain hieman epäselväksi, mitä hän tuolla pohjimmiltaan tarkoittaa. Parisuhdeterapiaan menosta on puhuttu ja ajateltiin että kesän jälkeen sinne menemme. Se tietysti hieman luo toivoa minulle, ehkä puolisoni ei kuitenkaan ole aivan täysin luovuttanut??

Hyvin ahdistavia viikkoja on takana ja koko ajan tunne että purskahdan itkuun. Töissäkäynti ja lasten hoitaminen on vaatinut aika paljon sisua, enkä tiedä kuinka kauan sitä enää riittää. Raastavaa elää näin epävarmassa tilanteessa. Päivittäin olen päättänyt, että tänään kysyn aivan suoraan onko miehelläni joku toinen. Mutta sitten en vain pysty, en uskalla. Minulla ei ole rohkeutta kohdata mahdollista karua totuutta. Vaikka ei tämä epätietoisuuskaan todellakaan helppoa ole. Kierrellen olen asiasta kysellyt ja saanut vastauksiksi että puolisoni on edelleen luottamukseni arvoinen. Hetkeksi nämä vastaukset on tuoneet helpotusta, mutta sitten epäilyt ottavat taas yliotteen.

Mutta jotenkin lohduttavaa, että en ole ainoa tällaisessa tilanteessa oleva. Vertaistuki on nyt enemmän kuin tarpeen.

Minulla oli viikkoja ennen tuo epäilyttävä tunne, toisen jatkuva koneella olo ilman että päivityksiä esim. Facebookiin tulee ja puhelin koko ajan kädessä kiinni. Yöllä saatoin herätä niin että toinen istuu puhelin kourassa ja säpsähtää kun herään. Viimeksi eilen viereen tullessa sulki nopeasti selaimen vaikka sanoo asian olevan ohi. Meillä ei puoliso halua yhteisterapiaan, väistämättä tulee mieleen onko jotain mitä ei halua kertoa? Minulla tunne että toisella on jonnekin valtava kiire, minne; olen kysynyt onko luvannut tälle jotain toiselle mutta sanoo ettei. Meillä ei ole enää pystytty puhumaan... Kysy puolisoltasi suoraan, pyydä että kertoo rehellisesti käsi sydämellä miten asia on - tiedät ja tunnet hänet ja vaistoat asian kyllä. Olin muutaman viikon sairaslomalla kosken järkytykseltä töihin pystynyt, nyt muutama päivä töissä ja raskasta on. Tänään toinen ilmoitti iltapäivällä menevänsä kaverin luokse töiden jälkeen juttelemaan... Meneekö oikeasti; sanoin että pelkään, vastaus on että just... Vaikka meillä pyysin rehellisesti asian ilmi tultua kertomaan ja kolmannen tahon kautta varmasti tiesin, en täysin suoraa ja rehellistä vastausta saanut. Yksin ollaan lasten kanssa kotona nyt eikä varmaa tietoa siitä missä toinen on, pienempi sanoo että isiä on ikävä. Onko tämä kaiken väärti..? Mielessä käynyt ajatuksia joita en koskaan olisi uskonut ajettelevani... entä jos minäkin menen yksin yöksi hotelliin ja katson käykö flaksi (siis todellakin testimielessä) kun toinen voi pienellä varoajalla olla pois kotoa ja jättää kaiken minun huolekseni? Kysy, pyydä suoraa vastausta. Kaikki voimat ja ajatukset sinun puolellasi.

Yöllä taas tapeltiin... olin päättännyt etukäteen etten mitään sano. Join odotellessa pullon viiniä ja siinähän se oli... ei pystynyt pitämään asioita sisällä. Mies jo toissapäivänä pohti josko menisi terapeutille yksin, mutta nyt nollasin sen, varmastikin kaiken. Jäin alas nukkumaan, mies tuli ylös, viikolla nukuttiin vielä samassa sängyssä. Mielessä pyörii paljon, tekisi mieli mennä herättämään toinen ja sanomaan että sovitaan, taas. Mutten usko että toinen haluaa. 🙁

Miten menee, saitteko sovittua riidan? Oletteko pystyneet keskustelemaan? Ikävää, että tilanne kärjistyi noin.

Meillä on mennyt viime päivinä ihan ok, oikeastaan on eletty kuin mitään suurempia ongelmia ei olisikaan. Hieman vaarallista ehkä. En siis ole edelleenkään saanut kysyttyä suoraan mahdollisesta pettämisestä, se kyllä kalvaa mieltä. Olo tuntuu tältä osin aika raukkamaiselta.

Ymmärrän kyllä täysin nuo sinun ajatuksesi hotelliyöstä, itsekin olen vastaavanlaista miettinyt. Mutta tosiasiahan on se, että tuollaisista teoista ei saa kuin ehkä hetkellisen "hyvän mielen" itselleen.

En oikein taas tiedä mitä tässä pitäisi tehdä... Keskustella toki pitäisi puolison kanssa, mutta en haluaisi häntä koko ajan olla ahdistelemassa kysymyksilläni yms. Plaah, tänään on selvästi menossa taas huonompi päivä, ihan kaikki ahdistaa. ☹️

Saatiin sovittua ja ei saatu, lauantain meni hyvin mutta sunnuntaina taas kähinää :-/. Eilinen meni ihan hyvin, jonkin verran on keskusteltua saatu; lauantainen ainakin hetkellinen lähentyminen oli varmaankin sen ansiota että kirjoitin miehelleni tunnoistani kirjeen.

Mutta yksi shokki tuli taas... hän sanoi joitakin viikkoja sitten käyneensä katsomassa asuntoa toiselta paikkakunnalta. En saata uskoa todeksi... Luottokortin laskuissa on käyntejä tällä paikkakunnalla ja perjantaina käynyt siellä töiden jälkeen myös. Onko kaikki kuitenkaan niin kuin hän sanoo, pitääkö paikkaansa etteivät ole nähneet ja että asia on ohi... Puhelin vilkkuu koko ajan, viimeksi illalla nukahdin niin että hän jäi sängyn vierelle istumaan puhelimen kanssa ja pyysi minua alkamaan jo nukkumaan. Kuitenkin tuntuu ettei hän kerro kaikkea :-(. Huomenna menossa kuitenkin yksin terapeutille vaikka perjantaina käynnin käski perumaan. En tiedä mitä uskoa, tehdä. Mielessä pyörii satoja kysymyksiä joita haluaisin kysyä mutten uskalla etten taas tilannetta kärjistä. Ehkä odotan onko hänen huomisella käynnillään mitään merkitystä mihinkään... Töissä ihan sumussa, mistään mitään tajuamatta. 🙁

Onko miehesi antanut mitään selitystä miksi hän on käynyt katsomassa asuntoa toiselta paikkakunnalta? Erikoiselta kyllä kuulostaa ja sinulla on todellakin täysi oikeus saada tietää mitä hän tällä asunnon katsomisella oikein tarkoittaa.

Epätietoisuudessa eläminen on raastavaa, mutta väkisinkään ei vastauksia toiselta irti pysty saamaan... Oletko hakenut itsellesi ulkopuolista apua? Voisi olla hyvä käydä juttelemassa asioista ulkopuolisen kanssa. Itse olen tätä myös paljon viime päivinä pohtinut, kun tuntuu että parisuhteemme asiat junnaa nyt paikallaan ja minulla olisi valtava keskusteluntarve.

Voimia sinulle ja toivotaan että miehesi terapiakäynti selkeyttäsi hänen ajatuksiaan.

Ei ole antanut... ei minulla ole mitään käsitystä/tietoa siitä miksi juuri kyseiseltä paikkakunnalta, siellä ei pitäisi "meille" mitään tuttua olla. Hän vain sanoi jostain syystä kyseisestä paikkakunnasta pitää... Epäilyjä vain on :-(.

Jospa huominen tosiaan toisi jotain tullessaan, tosin vieläkin epäilen että hän sen ehtii perumaan. Olen hakenut apua, olen itsekin ammattiauttajalla keskustelemassa käynyt, tänään viimeksi.

Voimia sinullekin ja kirjoitellaan... 🙂

Miehellä ensi viikolla syntymäpäivä ja haluaisin jollain pienellä muistaa... Mikä olisi pieni ja "asiaan sopiva", ei kallis mutta tunteellinen lahja? Joku pieni asia johon liittää vaikka runonpätkä... Hän on sanonut yhdeksi suhteemme kynnyskysymykseksi oman ajan puutteen jonka kokenut kahlitsemiseksi. Onko hölmöä ostaa vaikka vapaalippu leffaan..? Toisaalta mietin menisikö sinne yksin :-(.

tuttu tunne minullekin. en ymmärrä miksi mihet vain päättävät lähträ vaikka pitäisi pysyä yhdessä..ja juuri vaikeuksien jälkeen. he jättävät koko sotkukasan naisen harteille ja selittävät että ei tämä vain toimi...sinä et ole ollut todellakaan tyhmä vaan mies on kehittymätön eikä sinun veroisesi.

Voi että tuo tuntui hyvältä 🙁 🙂

Edessä oleva juhannus ja toisen juominen pelottaa... Mieheltä kuluu helposti arki-iltaisin 8 tölkkiä kaljaa, välillä enemmänkin vaikka seuraavana päivänä on töihin lähtö. Olen huomannut, että lapset eivät enää turvaa häneen niin kuin ennen; isi ei enää samalla tavalla heitä huomioi, ei juuri ollenkaan. Istuu tietokoneella, juo tai räplää puhelinta. Tulevat pyhät mietityttävät; juoko vielä enemmän...

Onko tässä mitään järkeä... Silti jossain elää toivo toisen "heräämisestä" ja järkiin tulosta. 🙁

Mies lisännyt naisen nyt juhannuksena fb-kaverikseen vaikkei kuulemma enää ole yhteydessä. Kummasti sattui asunnon katselupaikka samoille liepeille osumaan... Tiedän nyt siis nimen sekä hänen kihlattunsa nimen. Katkeroituneen ajattelua... Laittaakko pokkana kaveripyyntö, ilmoittaakko kihlatulleen?