Hei taas LiikaaAjatteleva!

Kiva kun kirjoitit 🙂 Minulla käy usein sinun tekstejä lukiessani niin, että joudun lukemaan sen useammankin kerran. Käsittelet ja kuvailet asioita jotenkin kaukaa katsottuna. Se on tietenkin hyvä näkökulma esimerkiksi tähän minun tilanteeseeni. En kuitenkaan pysty samaistumaan niihin niin niinkuin haluaisin. Olen aikaisemmin tainnut mainita, että olisi ihanaa pystyä ajattelemaan noin armolliseti toisesta ihmisestä. Koen nämä asiat kuitenkin paljon lähempää ja suuremmilla tunteilla. Se on totta, ettei toisten ajatuksia ja tunteita voi tietää. Mutta jos tietäisit, että puolisollasi olisi tämän tyyppisiä ajatuksia/tunteita/tapoja kuin mitä olen puolisostani kertonut, niin osaisitko suhtautua niihin nuin inhimmillisesti ja armollisesti kuin olet kuvaillut? Voisitko elää asian kanssa?

Olenko minä loukkaantunut aiheesta? Vai katselevatkohan muutkin "onnellisesti" parisuhteessaan elävät miehet naapurin ikkunoista muisten naisten perään, mutta eivät tietenkään hiisku siitä puolisoilleen?

Heippa VillaNuttu!

Hankaliahan nämä tunnepuolen asiat ovat, se me ollaan huomattu varmastikin! 🙂 Kyllä minäkin haluaisin enemmän kuin mielelläni että kumppanini näkisi vain ja ainoastaan minut eikä mitään kilpakumppaneja olisi, olisi vain me kaksi eikä ulkopuolista maailmaa (rakkauselämän suhteen) ollenkaan. Tämä kuva on vain itselläni romahtanut vai realistunut (onko tuo edes sana) siihen millainen tämä meidän oikea maailmamme on.

En minäkään pystyisi määräänsä enempää olemaan parisuhteessa jossa tietää/ tuntee että toinen vain muita ajattelee. Kelloja emme voi kääntää mutta vaaralliselle polulle meni mennä vaatimaan toista kertomaan kaikkia ajatuksiaan. Ehkä voi olla pariskunta joka ajattelee aina ja vain toisiaan? Mutta jotenkin en siihen usko. No nyt tullaan taas siihen että minkälainen ajatus kumppanillasi olisi sinulle aivan liikaa? Ja kuten huomaat nyt tulemme vaaralliselle alueelle, ajatusrikos. Tästä pääsemme orwellilaiseen maailmaan sujuvasti joka on pelottava.

Jos psykoterapiaan lähdet niin siellä tullenee vastaan kenties oppi/ajatus: ajatuksia tulee ja menee. Eikä niihin tarvitse sen enempää tarrautua. No nyt sitten parisuhde eli ihastumisia voi tulla ja mennä mutta teot ratkaisevat. Ja lienee kovin yleistä eli normaalia että vuosien päästä kovin harva on teinimäisen kiihkeästi  toiseen rakastunut. Hyvässä tilanteessa rakkautta riittää mutta se on enemmän jotain syvää ystävyyttä ja kenties välillä intohimon hekumaa? Miksei se joillakin voi olla ilotulitustakin mutta lienee kovin harvinaista sellainen?

Tietenkin sitten jos näyttää seinä tulevan vastaan että alkaa näyttämään siltä että kumppani haaveilee aina vain jostain mitä hänellä ei ole, tullaan tilanteeseen jossa pitänee kysyä että valitseeko hän sinut vain jonkun muun. En minäkään sellaista jaksaisi että toinen katselee haikein mielin naapurin miestä ja on pakosta kanssani.

Sellainen pelottava? realiteetti tulee että lopulta joudumme itse yksin päättämään haluammeko olla puolison kanssa vai emme. Toivottavasti tätä edeltää rakentavat keskustelut yhteisistä haaveista, toiveista ja tulevaisuudesta (tai havainto ettei sitä ole). Huomaan että koitat täällä kysyä asiaa, joka on enemmän kuin ymmärrettävää! Niin minäkin olen koittanut elämäni aikana, kun on epävarma että mitä tekisi. Ja fiksua on se vain että koittaa etsiä näkökulmia ja tietoa asiasta joka askarruttaa kovin.

Mutta kyllä minä edelleen väitän että sukupuolella on jotain tekemistä asian kanssa eli ehkäpä miehet enemmän saattavat seksuaalista ihastumista kokea naisiin elämässään kuin naiset keskimäärin toisinpäin. Mutta eikö se ole rakkautta ja välittämistä että hän silti valitsee sinut. Sinä olet silloin se kuningatar. Eikö hänen tekonsa, että valitsee sinut ja palaa aina luoksesi ole sitä rakkautta?

Hei LiikaaAjatteleva!

Tottahan tuo taitaa olla mitä kerrot. Ihanaa tietysti, että pitkä suhde muutuu syvällisemmäksi ja jopa syvemmäksi ystävyydeksi ajan kanssa. Mutta kuitenkin surullista, että jotku voivat sen pitkän suhteen rinnalla hekumoida muita, kun oma puoliso ei nappaa enää samanlailla. Että onko se vain niin, että todennäköisesti suurimmassa osassa pitkiä parisuhteita kun oman kumppanin kanssa ei enää ole sitä ilotulitusta ja välillä tylsääkin, niin sitten ilotulitellaan mielessä esimerkiksi nuorempia naisia (jotka nappaisi mutta niitä ei ole mahdollisuutta saada)? Tämä on mielestäni todella surullinen yhtälö, joka pitäisi vain sietää ja ymmärtää?

En minä missään vaiheessa ole mielestäni sanonutkaan, että meidän pitäisi puolisoni kanssa ajatella ja nähdä vain toisemme. Me molemmat näemme päivittäin ihmisiä ja silloin tällöin viehättäviä sellaisia. Se on ihan normaalia. On kuitenkin eri asia kehitellä jatkuvasti fantasioita ympärillä olevista ihmisistä. Tai ihmettelen, että miksei puolisollani ole mitkään hälytyskellot soineet päässä jos on huomannut pitemmän aikaa haluttomuutta omassa parisuhteessaan, mutta on ollut kiva hommailla omassa mielessään muiden kanssa. Ja vielä näiden ajatusten avulla ylläpitää parisuhteen seksielämää.

Tiedän, että kaikkia näitä puolisoni ajatuksia minun ei olisi kannattanut kuulla, mutta miten meidän olisi käynyt jos asiat olisivat jatkuneet ennallaan? Minä olisin jatkanut ihmettelyäni, että miksei tuo toinen halua nähdä ja koskettaa minua. Puolisoni olisi luultavasti jatkanut ihmettelyään miksei tuo toinen ole tyytväinen tähän yhteiseloon ja jatkanut muiden fantasioimisesta ja pornon salakatselusta, jotta pitkän suhteen velvollisuudet seksielämässä tulee täytettyä 🙁 Kaikkihan lähti aukeamaan siitä, kun kyseenalaistin puolisoni halut minua kohtaan ja pelkäsin, että niitä haluja/haaveita on enempi muita kohtaan.

Minä uskon myös, että miehet fantasioivat enemmän ympärillä olevista naisista entä naiset miehistä. Kunpa tämä aihe ei olisi niin tabu, niin menisin ja kysyisin miehiltä. Tuskin kukaan päin naama haluaisi kertoa, mutta vaikka anonyyminä. Jotenkin näen ympärilläni olevat pariskunnat niin, että tuskin heidän miehet fantasioivat esimerkiksi minusta. Olisi todella mielenkiintoista tietää totuus, koska nyt tiedän vain oman puolisoni totuuden. Ja on surullista ja epäreilua, että näen puolisoni pahiksena. Haluaisin että muut miehet olisivat samanlaisia, niin minulle ei olisi parempaa vaihtoehtoa maailmassa <3

Hei pitkästä aikaa!

Jos tätä lukee enää kukaan, niin minulla olisi taas kysymys 😁

Me olemme puolisoni kanssa yhä yhdessä ja tällä hetkellä hänen testokorvaushoito näyttää löytäneen vihdoin paremman balanssin ja puolisoni voi pitkästä aikaa paremmin. Ja sen myötä parisuhde myös.

Kumpikin yhä pohdimme paljon yhdessä ja erikseen läpikäytyä kriisiä. Välillä tipahdan ahdistuskuoppaan, mutta pääosin voin paljon paremmin.

No mutta se kysymys: puolisoani mietityttää, että onko hänen tapansa nähdä maailmaa jotenkin vääristynyt vai ihan normaalia miehen biologiaan liittyvää, kun hän kertoo saavansa helposti naisista seksuaalisia ajatuksia. Esimerkiksi kaupassa jos näkyy jokin viehättävä takapuoli niin saattaa päässä vilahtaa jotain nopeita ajatuksia. Mun on hankala antaa hänelle mitään vastauksia, koska itse en tuollaisia ajatuksia päähäni saa.

Tämän kriisin myötä hän on jotenkin pysähtynyt miettimään historiaamme ja kokee ilmeisesti kovaakin syyllisyyttä jostain asioista. Hän selvästi haluaisi olla minulle hyvä puoliso ja kipuilee tämän asian kanssa nyt kovastikin. 

Toivottavasti joku voisi vastata niin saan jälleen näkökulmaa 😊

Hei VillaNuttu, olen lukenut sinun kirjoituksia ja on kiva että olet jakanut täällä ajatuksia. Nämä on vaikeita asioita ja moni varmasti pohtii mielessä saman tyyppisiä mietteitä.

Itse olen parisuhteessa ollut 6 vuotta ja ollaan alle 30 vuotiaita. Meillä on ollut hyvä parisuhde ja ollaan yhdessä selvitty monista asioista. Kumppanillani on testovaje ollut parin vuoden ajan ja se on vaikuttanut toki meidän intiimielämään. Mutta olen alkanut miettiä että vaikuttaako siihen jotkin muutkin asiat esim.kyllästyminen toiseen kun olemme niin tiiviisti yhdessä. Kumppanini sanoo ettei minussa ole mitään vikaa mutta jotenkin se ei aina tunnu sille. Yhtenä päivänä laitoin ruokaa ja puolisoni on hyvin kännykkä riippuvainen niin hän istui pöydässä puhelimen äärellä. Siinä sitten rupesin jotain reseptiä kysymään ja huomasin että hän katsoi jotain mitä ei halunnut minun näkevän.. Kauhea ahdistus. Meillä on ollut aina että voimme olla toistemme puhelimilla eikä kumallakaan ole ollut mitään salattavaa. No minä toki kävin sitten katsomassa historiaa ja sieltä löytyi että hän on katsellut naisten eroottisia "jumppa" videoita. Tiedän että juu se on miehellä normaalia, mutta ällöttävää että teki sitä minun läsnäollessa ja se että hän olisi voinut olla apuna ruuanlaitossa niin hän katseli mielummin sellaista vieressäni. Se ei mene järkeeni. Hän on sanonut että on suorituspaineita ja haluaisi olla minun arvoinen jne. Olen aina sanonut että tuen häntä joka tilanteessa. Mutta tuntuu pahalle että meillä ei toimi suhteessa seksuaalinen puoli ja olen monta kertaa yrittänyt sanoa että pitäisikö hakea apua. Että onko se apua sitä että päivittäin katsotaan netistä kiihottavia videoita? Kyllähän tuollainen käy oman itsetunnon päälle joka on jo valmiiksi heikko. Ja tämä puoli parisuhteessa on jatkunut jo pitkään, että en tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen nykyään ahdistunut lähes päivittäin suurimman osan päivästä..

Mutta VillaNuttu mukava että teidän suhde voi jo paremmin, se tuo valoa tunnelin päähän että tälläisistä asioista voi selvitä.

Hei Helevä!

Kiitos viestistäsi ja "mukava" kuulla kohtalokaverin ajatuksia. Onhan se surullista huomata, että puoliso katselee salaa jotain kuvia tai videoita, joista itse loukkaantuu. Se tuntuu jotenkin epäreilulle, että parisuhteen seksielämä tai vetovoima on jossain unohduksissa, mutta miehellä halu katsella muita naisia. Sekin on jännä, että usein sanotaan, että no kyllähän oikeat miehet omaavat vietin ja oikeuden katsella naisia ja pornoa, mutta miksi siitä ei sitten puhuta ja normalisoida ja sitä sitten salaillaan? Onko vain tyydyttävä sellaiseen mieheen?

Voihan se olla, että miehen testotasot saattavat aaltoilla elämäntilanteen mukaisesti ja voisiko pitkä suhde laskea niitä.. en tiedä. Mutta kyllä vakavammat testosteronin laskut johtuvat joko kiveksien toiminnanhäiriöstä tai aivolisäkkeestä. Onko puolisollasi testosteroni korvaushoito? Ja jos on, niin onko siitä ollut mitään apua?

Se on ainakin näin naisena tunnustettava, että kyllä miehen tavat ja käyttäytyminen näiden asioiden suhteen vaikuttaa ihan valtavasti itsetuntoon. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Oli syynä tylsistyminen tai testovaje, niin on tässä ollut sydän riekaleina monet kerrat, kun puoliso on kuvaillut, kuinka ei yksikertaisesti ole halunnut ajoittain seksiä, muttei ole osannut siitä puhua, ja sitten käyttänyt erilaisia mielikuvia ja fantasioita näkemistään naisista, jotta ""suoriutuisi miehen tehtävästä. Vaikkei me olla puolisoni kanssa kumpikaan todellakaan päästy helpolla elämästä ylipäätään, niin kyllä tämä ajanjakso on ollut raskain mitä on tarvinut rämpiä.

Rohkaisen teitä puhumaan mahdollisimman paljon ja avoimesti, mutta mieti tarkkaan mitä kysyt ja mitä tahdot tietää!

Heippa!

Halusin tulla taas kirjoittelemaan, että saan omia ajatuksia päästä pois pyörimästä. Oma olo on tosiaan ollut jo jonkin aikaa parempi, mutta oma epävarmuus nostaa aika usein päätään ja aiheuttaa aika paljon riitoja. Jotenkin hankala luottaa, että asiat olisivat toisin eikä mitään paskaa sada enää niskaan.

Riitoja syntyy milloin mistäkin, mutta tämän hetken dilemmaan kaipaan näkökulmaa. Eli meillä on ollut aikanaan aika paljon erimielisyyksiä puolisoni alkoholin käytön suhteen. Hänellä oli ennen tapana törttöillä aika pahastikin humalassa ja eräänkin kerran hänet jostain jouduin noukkimaan kotiin kun ei muuten olisi päässyt. Usein nämä tapahtumat harmittivat häntä itseäkin. Lapsien syntymän ja useiden riitojen jälkeen tälläiset reissut jäivät lähes kokonaan. Nyt kuitenkin minun on tämän kriisin ja menneiden kännisekoilujen jäljiltä tosi hankala suhtautua siihen, että puolisoni haluaa ajoittain käydä viihteellä kavereidensa kanssa. Jos hän on itse myöntänyt, että on vuosia katsellut muita naisia jonkunlaisen "seksuaalisen linssin" läpi, niin myönnän että ahdistaa ajatus humaltuneesta puolisosta baarissa mikä on täynnä nuoria kauniita naisia. Tiedän kuulostavani hullun kuriselta, mutta toivoisin puolisoltani ymmärrystä, miltä minusta kun hän haluaa lähteä yöelämään tässä tilanteessa. Hän kuitenkin kipuilee tällä hetkellä asian suhteen, että eikö hän enää koskaan pääse vapaasti lähtemään viihteelle ilman ettei minua ahdistaisi ajatus.

Aika usein pohdin, että olisinko onnellisempi jonkun toisen kanssa? Olisiko joku kenen kanssa näistä asioista ei tarvisi vääntää? Ja olisiko puolisoni onnellisempi jonkun toisen kanssa? Olisiko hänelle joku, jota ei baareissa käynti häiritse tai pornon katselu hätkäytä?

Toisaalta meidän seksielämämme on muuttunut kovasti parempaan suuntaan ja lähesyydestä olemme molemmat pitäneet nykyään huolta 🙂 Kovasti puolisoni jaksaa vakuuttaa, että meidän toiveet ja tarpeet kyllä kohtaavat, mutta miksi me riitelemme vieläkin? Olenko jotenkin vain niin rikkinäinen...

Hei Villanuttu,

Pitkästä aikaa vilkaisin mitä ketjullemme kuuluu. Jotenkin minusta alkaa, omaan elämääni pohjautuen sekä ikävuosien karttuessa tuntumaan siltä että emme kenties koskaan voi ymmärtää rakkautta, toisia ihmisiä saati itseämme täysin. Mitä enemmän elää sitä enemmän ymmärtää kuinka vähän ymmärtää. En ottaisi tätä luovuttamisena vaan ihan vain hyväksymisenä.

Koitamme tässäkin ketjussa järkeillä asioita mutta miten voi järkeillä tunnepuolen asioita, noin alun alkaenkaan? Yritetty on mutta valmista ei tule.

Kallistun siihen että rakkaus on valinta loppujen lopuksi. Tuolla on vaikka ja mitä nuoria, vanhoja ja siltä väliltä kiinnostavia ihmisiä. Minä vanhenen, kumppani vanhenee, ajatukset, mielialat ja tunteet vaihtelee. Emme me voine ketään saada meistä olemaan kiinnostunut kaikilla mahdollisilla tavoilla jokaisena sekunttina, päivä toisensa, kuukausi toisensa, vuosikymmenet toisensa jälkeen.  Ehkä tämä kertoo enemmän meistä kuin puolisostamme, jostain tarpeista, täyttymyksestä jota janoamme. Sielujen symbioosta. Janosta että sulaudumme jonkun kanssa yhteen, jostakusta joka ymmärtää meitä täysin. Mutta lopulta emme voi sitä kuitenkaan koskaan saada toiselta ihmiseltä. Tässä kohdin siirrymme kenties jo filosofian, uskonnon aihepiiriin, miten kukakin "korkeampia asioita" elämässään haluaa kutsua.

Ja edelleen biologiasta, jos teen töitä keskittyneenä ja viereeni tulee minun näkökulmastani(!) kiinnostava naisihminen niin hyvinkin voi katseeni tsekata hänet että onpas kyllä valoittava ilmestys. Ilman että tietoisesti sitä tekisin. Tietoisella tasolla kuitenkin tod.näk. hymyilen ja katson silmiin ja keskustelemme asian mitä asiaa hänelle mahtoi minulle ammatillisesti ollakaan. Mikäli olen parisuhteessa niin illalla palaan kotiin keittämään lapsille iltapuuroa, nukahdan vaimoni kanssa sylikkäin ja aamulla jatkuu puuron keitto, ulkona sataa räntää.

Missähän kirjassa olikaan että "rakkaus voi kukoistaa vain vapaudessa" olikohan tämä Tommy Hellstenin lause. Uskon tähän vakaasti. On aika mahdoton paikka jos kumppani alkaa kontrolloimaan minua ja ajatuksiani. Ei ketään voi pakottaa rakastamaan toista ja ajattelemaan vain ja ainoastaan minua. Toivoa kylläkin voi. Mutta se voi alkaa ahdistamaan jos tavoitan itseni haaveilemasta viattomasti siitä naapurin nuoresta rouvasta ja mieleeni muistuu vaimoni pyyntö rakastaa ja fantasioida vain ja ainoastaan hänestä. Tulee paha mieli ja pettymys itseeni. Ja tarpeeksi usein kun tätä toistuu voi alkaa miettimään että epäonnistuin ja jatkan matkaani yksin.. ei minusta ollut täyttämään vaimoni toiveita. En pystynyt tuomaan onnea hänen elämäänsä, minusta tuntui pahalle kun hänestä tuntui pahalle kun en saanut ajatuksiani vangittua.

On melkoisen julmaa toivoa että toinen ihminen tekisi minut itseni onnelliseksi, kuinka kauheat paineet sellainen asettaa. Itse ajattelisin että katsellaan ja ihmetellään tätä maailmaa toinen toistamme tukien ja lohduttaen heikoilla hetkillä. Kuin myös ilon hetkiä jakaen. Mitä niistä ajatuksista ja fiiliksistä, niitä tulee ja menee kaurapuurosta, kukkaruukusta, ohi kulkevasta vanhasta sedästä aina viehkeään naapuruston 25v rouvaan, tärkeintä on mitä teemme ja kenen viereen iltaisin palaamme.

Hei Liikaa Ajatteleva!

Kiva kun käyt välillä kirjoittelemassa 🙂 Sun teksteissä on todella paljon asiaa ja tavallaan ymmärrän, että ne ovat sitä aitoa elämää. Siellä on selvästi ollut pitkään viestiä siitä, kuinka meidän tulisi ihmisinä olla toisillemme armollisempia, jotta elämä olisi vähän helpompaa. Vaikka olen tehnyt ison työn tutustuessani itseeni ja siihen miksi tämä asia satuttaa minua näin, en jotenkin pääse tuollaiseen pisteeseen. En saa tehtyä rauhaa asian kanssa. Voin siis paljon paremmin kuin silloin joskus aikaisemmin, mutta on minulla paljon vielä työstettävää, hyväksyttävää ja ymmärrettävää.

Haluan taas laajentaa ymmärrystäni ja kysyä jotain mihin kukaan tuskin vastaisi kasvotusten, mutta kun ollaan näin anona niin annan palaa. Jos siis kohtaat esimerkiksi työpäivän aikana jonkun ihastuttavan pakkauksen, niin onko sinulle ihan normaalia käyttää sitten häntä fantasioissasi? Tiedän, että suurin osa ihmisistä fantasioi muistakin kuin omasta puolisostaan, mutta minua on jotenkin häirinnyt puolisoni kertomuksissa se, kuinka helposti ja paljon hän fantasioi näkemistään naisista. Esimerkiksi siis työpaikalla käyttänyt fantasioissaan jotain harjoittelijaa. Tuskin puolisoni on ainut laatuaan, mutta voisitko sinä toimia näin?

Samaan aikaan meidän parisuhde oli mielestäni vuosia kulahtanut ja puolisokin myöntänyt, että piti minua itsestäänselvyytenä ja vähän tylsänäkin. Tuntuu, että tähän aiheeseen ei ole helppoa löytää vertaistukea mistään. Lähinnä joka paikassa painotetaan sitä kuinka kaikkien tulisi saada fantasioida ihan mistä haluaa ja kuinka paljon haluaa, eikä minun puoltani ehkä tunnisteta tai ymmärretä tässä. Tai se nähdään juurikin kontrollointina. En minä tahdo kontrolloida tai rajoittaa kenenkään ajatuksia. Jokaisen pitäisi saada haluta tai haaveilla siitä mistä tykkää, mutta on se mielestäni väärin, että hekumoidaan ja tiiraillaan naapurin naisia ja se vain pitää hyväksyä, vaikka itse on ollut ihmeissään mihin se meidän välinen veto on hävinnyt. Jos vaikka mietin ystäväpariskuntia, joiden elämä ja parisuhde on tasaantunut johonkin tiettyyn arkiseen pisteeseen, niin alkavatko hekin vähitellen fantasioida muista ihmisistä ympärillään?

Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tietysti tuolla testovajeella (joka on ilmeisesti vaivannut jo vuosia) on voinut olla oma vaikutuksensa meidän suhteeseen. Luulisi vain, ettei sitten mitkään muutkaan jutut kiinnosta. Puolisoni onkin kertonut käyttäneensä näitä fantasioita buustaamaan omia halujaan.

Jos siis on niin, että suurin osaa alkaa jossain vaiheessa pitkää suhdetta katselemaan ympärilleen sillä silmällä, niin minunhan tässä on tehtävä se isompi työ ja hyväksyttävä asia.

Hei taas itselleni ja muille pitkästä aikaa!

Päivitystä tilanteeseemme. Harmillisesti puolisoni testosteroni korvaushoito ei ole tuonut haluttua tulosta. On kokeiltu erilaisia geelejä ja nyt on pistoshoito ollut useamman kuukauden mutta yhä puolison olotilat ja vointi vaihtelee paljon. Myönnän etten enää ole ollut paras tuki hänelle. En voi sille mitään, että triggeröidyn hänen kylmästä ja vetäytyvästä olemuksestaan usein. Tiedän, ettei hän välillä voi ololleen mitään, mutta kaiken tämän paskan jälkeen toivoisin jo saavani sen puolison ja suhteen joka olisi tasapainossa niiden asioiden suhteen joista ollaan pitkään puhuttu. Huomaan, ettei puolisoni kaipaa minua tai läheisyyttäni ja tämän hän on nyt uskaltanut myöntääkin. Kertoo kuinka haluaisi rakkaudellisen suhteen ja haluaisi olla hyvä puoliso, mutta ei saa sitä itsestään irti. Testosteronivaje kuulemma aiheuttaa tällaista. Seksiä ei tee mieli ja kokee lähinnä paineita siitä, että sitä kuitenkin pitää olla. Olen sanonut ettei tietenkään pidä. Yritän joustaa mieleltäni ja uskoa että parempaa on tulossa kunhan oikea balanssi löytyy testosteronin kanssa. Jossain syvemmällä jyllää pelko, ettei se siitä edes johdu.

Tämä tilanne on aiheuttanut sen että riitelemme paljon. Riidan aihe on milloin mikäkin. Yleensä minä hermostun jostain ja tulee tunne ettei puoliso kuuntele, näe tai ymmärrä minua yhtään. Hänkin kiivastuu nykyään hetkessä ja siitä se ralli alkaa. Ei ole enää yhtään ymmärrystä toista kohtaan. Kummallakaan. Tiedän, että pohjimmiltaan kumpaakin painaa suhteen todellisen tilan laita, mut se ajoittain näyttäytyy tälläisina räjähdyksinä. Viimeisin riita syntyi siitä, että puolisoni oli töissä jutellut naispuolisen työkaverin kanssa parisuhdehaasteista puolin ja toisin. Puolisoni on siis taas aloittanut uudessa tiimissä ja tuntenut nämä uudet työkaverit nyt noin kuukauden verran. Kertoi siis jo aikaisemmin kuinka olivat koko tiimin kesken ajautuneet puhumaan parisuhteista ja jakaneet niihin liittyviä haasteita. Tämä ei minua sen kummemmin häirinnyt, mutta kun kysyin toisella kertaa ovatko yhä puhuneet nuin syvällisiä niin kertoi, että yhden miehen ja yhden naisen kanssa kyllä. Koska heilläkin haasteita omissa suhteissaan. Ei kuitenkaan mitään henkilökohtaista kertonut.  Minusta tuo tuntuu silti pahalle, koska itse olen avautunut tilanteestamme vain muutamalle hyvin läheiselle ystävälle ja puolisoni tietää tästä. Puoliso itse ei ole halunnut omien kavereiden kanssa tästä syvällisemmin keskustella. Minusta on vain väärin, että hän avautuu meidän asioista jollekin toiselle naiselle, jota minä en ole edes ikinä tavannut. Eikä hän itsekkään häntä kunnolla tunne. Puolisoni mielestä olen mustasukkainen. Minä uskon, että varmasti moni muukin reagoisi näin, eikä se ole mustasukkaisuutta.

Nyt siis riitelyä kestänyt jo taas muutaman päivän ja molemmat ollaan ihan lukossa eikä yhteistyöhalua löydy. Olemme molemmat ihan rikki ja poikki tästä tilanteestamme ja päädyimme tänään siihen, että parisuhtemme on nyt tauolla ja elämme kotona vain vanhempina, mutta emme parina. Kumpikaan meistä ei halua erota mutta tilanteemme on epätoivoinen. Vaikka en haluaisi erota, niin mietin eroa paljon.

Hei taas

Riitoja, riitoja, riitoja. Viikon sisään riidelty taas monesta asiasta: äitienpäivänä mies kyllä keitti aamulla kahvit, mutta muuten roikui aamun lähinnä puhelimellaan. Kiukustuin. Siitä sitten keskustelu ja riita siirtyi sujuvasti siihen, kuinka nyt on taas se aika vuodesta kun itse haluaisin suunnitella ja laittaa yhdessä pihaa, mutta toista ei vaikuta tänäkään vuonna kiinnostavan asia pätkän vertaa. Tekisin kyllä ihan itsekin, mutta kun ostopäätökset on päätetty tehdä yhdessä, niin se on lähinnä sellaista perustelua ja pyytämistä niin ei jaksa. Tästäkin kiukkua ja riitaa.

Isoin riita syntyi kun olimme jälleen eri mieltä yhdestä tilanteesta. Tämän koko paskakriisin jäljiltä olemme sopineet pitävämme kaiken avoimena ja läpinäkyvänä välillämme liittyen esim pornoon tai yleisesti muihin naisiin, jättämättä mitään epäilyksen siementä, Puolisoni työskentelee asiakastyössä ja joskus kertoo erilaisista asiakastilanteista tai tapaamisista. Vasta kertoi jostain mukavasta nuoresta naisesta, jonka kanssa sattui olemaan sama harrastuskin. Puolisoni kertoi varmasti tästä ihan vain olemalla avoin ajattelematta asiaa sen kummemmin. Tunnistin itsessäni tympeitä tuntemuksia, mutta en sanonut puolisolleni mitään, koska haluan itsekkin kasvattaa luottamusta välillämme. Nyt puolisolleni on tulossa työn puolesta virkistyspäivä tyyppinen reissu, johon lähtee muutama kollega ja pieni ryhmä asiakkaita mukaan. Kertoi, kuinka olivat jutelleet, että mukaan mahtuisi vielä pari tyyppiä ja kuulemma puolisoni oli sitten ehdottanut, että voi pyytää jotain omaa asiakasta mukaan. Itselleni nousi heti ajatus, että aikookohan pyytää juuri tätä kyseistä naista. Yritin taas hillitä ajatuksiani ja tunteitani, mutta minun oli pakko kysyä tästä puolisoltani illalla. Ja oikeassa olin. Kysyin puolisoltani, että onko tämä nuori nainen hänen mielestään kaunis. Puolisoni oli hiljaa ja sopersi sitten jotain, että ihan kai normaalin näköinen, ei mikään ruma. Ihmetteli miksi sellaista kysyn ja mitä sillä on edes väliä. No totta hitossa sillä on väliä! Jos todella haluaa sitoutua parantamaan meidän suhdetta ja luottamusta, niin eikö nämä ole juuri niitä tilanteita jolloin voi valita mitä tekee? Ymmärrän ettei puolisoni valitse työkavereitaan tai asiakkaitaan, mutta miksi hän itse ehdottaa sinne mukaan ketään mukavaa ja "ei rumaa" nuorta naista. Puolisoni perusteli tätä sillä, että siellä on mahdollisuus päästä kokeilemaan/harrastamaan tätä heidän yhteistä harrastusta porukalla ja sen vuoksi tämä asiakas tullut ensimmäisenä mieleen.

Tämä kehä on yhtä helvettiä. Uskon puolisoani kun hän kertoo ettei toivo mitään muuta kuin, että meidän suhde selviäsi tästä. Uskon myös kun hän kertoo toimivansa täysin meidän suhdettamme ajatellen ja kunnioittaen. En kuitenkaan usko, että meillä on samat näkemykset asioihin. Jotkut asiat ovat puolisolleni ok ja tässä elämän hetkessä minulle ei. Tämä suhde saa minut näyttäytymään aivan kauhealta mustasukkaiselta hirviöltä, vaikka todellisuudessa minä koen, että puolisoni käytös saa minut käyttäytymään näin.

Minä olen vihdoin aloittamassa lähikuukausina psykoterapian ja tiedän, että minun on todella hyvä päästä käsittelemään näitä hankalia tuntemuksia siellä. Minua harmittaa, että olemme puolisoni kanssa molemmat jotenkin sekaisin siitä, että kumpi tässä toimii huonosti tai väärin. Itse olen monesti pystynyt rauhallisesti kertomaan puolisolleni, että koen meidän usein olevan turhan erilaisia. Meillä tulee näköjään yhä edelleen vastaan ristiriitoja liittyen toisen kunnioittamiseen tai yhteisen tulevaisuuden pohtimiseen.

Jostain syystä olemme pysyneet sitkeästi yhdessä, vaikka erostakin olemme vähän keskustelleet. Puolisoni ei millään halua luovuttaa eikä kestä ajatusta erosta. Kuvailee, ettei hänelle sitten jää mitään syytä elää. Itse taas näkisin, että todennäköisesti puolisoni saisi varmasti joskus uuden kumppanin ja olisi onnellisempi jonkun toisen. Minulla on varmasti liikaa odotuksia ja vaatimuksia siihen nähen mitä hänellä on antaa.  Minä haen vaatimuksillani turvaa ja jotenkin koen puolisoni olevan sen minulle velkaa. Ehkä järkevintä minunkin olisi sitä etsiä jostain muualta. Välillä haaveilen miehestä, joka tykkää yhdessä suunnitella, rakentaa ja touhuta kaikkea kivaa. Olisi myös todella tärkeää kokea itsensä halutuksi ja rakastetuksi naisena. Kai sellaisia miehiä vielä on?

Hei taas pitkästä aikaa!

Kaipailisin taas näkökulmaa ja järjen ääntä 😀  puolisollani ailahtelee kovasti halut ja minun epävarmuuteni jälleen nostaa päätään. Kerroin hänelle kuinka minulla väkisinkin tulee tympeitä ajatuksia siitä, että hän ei halua minua mutta varmasti muut naiset kiinnostaisi. Kertoi, ettei häntä muut naiset kiinnosta, mutta kyllähän sitä välillä saa muista naisista kaikenmoisia seksuaalisia ajatuksia. Ei siis suoraan tokaissut näin vaan pitemmän juttelun lomassa kuvaili näin. Tarkensi sitten vielä, että lähinnä vaan sellaisia "välähdys ajatuksia" joille ei voi mitään.

Ehkä olen vaan nyt itse taas herkillä tämän aiheen suhteen, mutta kyllä se pahalta tuntuu. Varmaan siksi että itse kaipaisi häneltä huomiota ja enemmän seksiä, mutta välillä hänestä ei välity minkäänlaista seksuaalista vibaa niin yllätyin sitten, että muista naisista saa nuin helposti tuollaisia ajatuksia.

Kysymys siis kuuluu lähinnä miehille: saatteko tällaisia seksuaalisia ajatuksia/välähdyksiä helposti mieleenne naisista ketä näette tai kohtaatte esim kaupassa tai työpaikalla?

Tiedän kuulostavani rikkinäiseltä kasetilta, mutta mulla ei ole oikein muutakaan paikkaa keskustella tästä eikä terapia ole vielä päässyt alkamaan.

Kaikilla ihmisillä on varmaan jonkinlaisia seksifantasioita. Riippuu varmaan vähän oman mielikuvituksen ja luonteen laadusta, seikkailevatko niissä oikeat vai fiktiiviset henkilöt. En esimerkiksi itse miehenä fantasioi kestään tuntemistani naisista, mutta vaimoni on kyllä kertonut välillä haaveilevansa muista miehistä. Paskaltahan se tietty tuntuu, mutta pohjimmiltaanhan se on ihan viatonta niin kauan, kun fantasiat eivät konkretisoidu käytännön tasolla esimerkiksi pettämisenä tai puolison huomiotta jättämisenä.

Ajattelin osallistua keskusteluun, toivottavasti ei haittaa. Löysin tämän ketjun, kun hain vertaistukea omaan parisuhdekriisiin. Tilanteemme on hieman erilainen mutta fantasioinnista tässäkin on kyse. Meillä tai minulle kriisin aiheutti porno. Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa yli 10 vuotta ja vasta nyt keväällä kävi ilmi, että mieheni käy pornosivuilla. Suhteemme aikana ei ole missään vaiheessa käynyt ilmi, että hän olisi kiinnostunut pornosta millään tavalla, joten olen jotenkin automaattisesti olettanut, että porno ei kuulu suhteeseemme.

Itse en siis pornoa katso enkä sitä ymmärrä. Tuntuu kuin suhteessamme olisi ollut kaikki nämä vuodet kolmas pyörä, josta en ole tiennyt mitään. Mieheni selitti, että sehän on todella normaalia ja kaikki katsovat. Hän ei kuitenkaan osannut antaa selitystä siihen, että miksi on salannut asian nämä vuodet, jos kyseessä on niin normaali ja arkipäiväinen asia kuin hän antoi ymmärtää. Lisäksi, kun kysyin, että mikä siinä viehättää tai mitä hän siitä hakee oli vastaus sellainen, jota en todellakaan osannut odottaa. Tämä vastaus oli sellainen, joka tekee asian käsittelystä erityisen vaikeaa. Kun nostin asian tapetille, hän tietysti peruu sanojaan ja sanoo ettei tarkoittanut mitä sanoi.

Itse taas olen parisuhteen aikana fantasoinut muista ihmisistä. En kylläkään lähellekkään siinä määrin kuin VillaNuttu sinun miehesi. Itse en syty pelkästään ulkokuoresta esim. hyvännäköinen mies. Tarvitsen ihmisestä muutakin. Joten taas tämän tyyppisen fantasioinnin ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti, vaikka eihän sitä kiva ole kuulla. Voin kuitenkin vakuuttaa, että ainakaan omalla kohdallani se ei ole tarkoittanut mitään. Fantasiointi on koskenut samaa ihmistä tasan kerran ja itselle tulee siitä oikeastaan aika hölmö olo. Näissä fantasioinnin kohteissa ei ole ollut mitään erityistä enkä koskaan vaihtaisi ketään heistä puolisoni paikalle. Mieli joskus tekee outoja temppuja.

Jos joku haluaa avata näkökulmaa tähän pornon katseluun ja sen salaamiseen niin ottaisin mielelläni erilaisia näkökulmia vastaan. Olisi myös mielenkiintoista kuulla, jos jollain porno aiheuttaa ahdistusta kuten minulla, niin miten olette sitä käsitelleet.

Hei!

Varjo vain, kyllä olen samaa mieltä että varmasti lähes kaikilla jotain seksuaalisia fantasioita pyörii mielessä. Puolisoni sanoi joskus, ettei hänen mielikuvituksensa riitä keksimään fantasioihin fiktiivisiä henkilöitä vaan helpompi käyttää ns. tuttuja naamoja. Ehkä itse kriiseilen puolisoni fantasioista muista naisista silloin kun puolisollani ei ole seksijutut mielessä täällä oman makuuhuoneen puolella. Ehkä mun on hankala ymmärtää sitä yhtälöä, että puolisollani on välillä matalahko libido, mutta samaan aikaan hän saa seksuaalisia mielikuvia muista naisista. Ja nämä seksuaaliset mielikuvat/välähdykset ovat kuulemma tahattomia eikä voi niille mitään. Itseäni tämä välillä ahdistaa, kun puolisoni työskentelee naisten parissa päivät, mutta kotona saattaa mennä lähes viikko ettei hänellä käy yhteiset touhut mielessäkään.

Valmuska, kiva kun osallistuit keskusteluun! Ymmärrän täysin tuon tuntemuksen, että porno tuntuu kolmannelta pyörältä parisuhteessa. Itse ymmärtäisin sen katselun paremmin jos toinen osapuoli ei haluaisi seksiä. Mielenkiintoni heräsi, että mikä se puolisosi syy pornon katsomiselle oli jos vastaus yllätti sinut noin?

Minun puolisoni on tämän kriisin aikana pysähtynyt kunnolla tämän asian äärelle ja pohtinut paljonkin sitä mihin pornoa on kaivannut. Pääsyy oli halujen nostattaminen. On myös kertonut avoimesti, että joku siinä vain viehättää ja kiehtoo. Järjellä olenkin ymmärtänyt ja hyväksynyt, että näinhän se on: porno kiihottaa ja iso osa sitä ihmisistä katseleekin. Ongelmana tässäkin on ollut hyväksyä se, että puolisoni on ollut haluton normaalisiin seksiin ja tämän vuoksi katsellut salaa pornoa.

Mielestäni seksifantasiat ja pornon katsominen on osa suurimman osan seksuaalisuutta, mutta sitä on vaikea hyväksyä naisena omalta mieheltään, joka on ajoittain kärsinyt haluttomuudesta ja tällä hetkelläkin vaihtelevasta libidosta. Itsetunto murenee, kun joka puolelta kuulee, kuinka miehillä niin suuret tarpeet ja ovat kokoajan vaimojen kimpussa. No ei täällä.