Epävarmuus parisuhteessa

Epävarmuus parisuhteessa

Käyttäjä VillaNuttu aloittanut aikaan 07.10.2021 klo 20:48 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä VillaNuttu kirjoittanut 07.10.2021 klo 20:48

Hei!

 

En oikein tiedä mistä kohtaa aloittaa, mutta yritän. Olemme olleet mieheni kanssa 10 vuotta yhdessä ja meillä on lapsi. Olen aina kokenut puolisoni turvallisena ja hyvänä miehenä itselleni. Kuitenkin ajoittain suhteemme historiassa olemme keskustelleet siitä, mikä merkitys läheisyydellä ja huomioimisella meille on. Minä olen sitä aina janonnut enemmän kuin puolisoni. Aina aiheesta keskusteltaessamme hän on halunnut satsata asiaan ja hetken se onkin näkynyt suhteessamme. Kuitenkin aina se on ajautunut vanhaan eli olen kokenut yhteiselon liian”kaverilliseksi”. Esimerkiksi olen aina kaivannut enemmän läheisyyttä, kosketuksia, mukavia viestejä ja intohimoista seksiä. Vuosien saatoissa aloin hyväksmään asian, että olemme tämän suhteen vain erilaisia.

Muutamat riidat ja keskustelut olemme käyneet aikuisviihteen katsomisesta menneisyydessämme. Olen kokenut sen jotenkin uhkana, koska olen itse ollut huomiota ja läheisyyttä vailla ja toinen halunnut katsella pornoa. Tästä tulikin arka puheen aihe kun mies huomasi minun todella loukkaantuvan asiasta. Hän vakuutteli, ettei sitä tarvitse jos se minua niin loukkaa. Välillä vuosien kuluessa saatoin kysyä onko sitä katsellut ja kuulemma ei ole tarvinnut.

Nyt viime keväänä mieheni elämään tuli työn puolesta naispuolisia ihmisiä ja tämä sai jotain epävarmuuden tuntemuksia minussa aikaan. Yhdessä mieheni kanssa saimme asiasta keskusteltua ja hän kyllä yritti ymmärtää ”mustasukkaisuuden” tuntemuksiani. Jouduin todella pysähtymään itseni ääreen, että miksi minusta tuntuu siltä. Paljon oivalsin omia tunnelukkoja ja ehkä jotain heikkoa itsetuntoakin. Kuitenkin syvemmin asiaa pohdittua ja miehen kanssa juteltua keskustelumme menivät melko syvälle. Vaadin mieheltäni rehellisyyttä ja avoimuutta. Loppujen lopuksi tilanne oli se, että mieheni kertoi valehdelleensa pornon katsomisesta. Oli sitä katsellut enempi ja vähempi koko suhteemme ajan. Oli kuulemma kaivannut sitä lisämausteeksi ja välillä buustaamaan hänen halujaan meidän väliseen seksiin. Tämän jälkeen kaivelin lisää ja keskustelumme menivät masturboinnin merkityksestä fantasioiden maailmaan. Tiedän, että fantasiat ovat todella henkilökohtaisia eikä niitä tarvitse jakaa jos ei halua. Kuitenkin siinä vaiheessa halusin jostain syystä tietää enemmän. Koska olimme nostaneet kissan pöydälle, halusi puolisoni olla rehellinen. Hän kertoi, että käyttää fantasioissaan milloin ketäkin tuttua naista. Tyhmänä kaivelin lisää ja hän kertoi että kohteita ollut esimerkiksi töistä työharjoittelussa ollut tyttö, kaupassa työskennellyt kaunis nainen, uimahallista bongattu nainen, yhteisiä tuttuja jne. Ei kuitenkaan ketään kertonut tarkemmin nimeltä enkä halunnutkaan…. Lisäksi hän myönsi kysyttäessä, että on joskus kuvitellut meidän seksin aikana tilalleni jonku toisen naisen. Tiedän että nämä  tarkennukset käänsivät vain veistä haavassa. Mutta itseppä kyselin ja mies halusi rehellisyyttään kertoa.

Olen ollut todella rikki näistä asiosta. Tiedän, ettei mieheni ole tehnyt mitään rikosta tai pettänyt minua. Hänkin on ollut todella surullinen, koska on nähnyt miten minua on sattunut tämä kaikki. Olemme yhdessä hakeutuneet pariterapiaan ja siitä on kyllä ollut apua. Kuitenkin mietin tätä asiaa yhä päivittäin ja ja joka kerta minua pistää sydämeen mielikuva siitä, että mieheni fantasioi tai katselee muita naisia. Puolisoni on sanonut ettei tahdo käyttää enää fantasioissaan tuttuja naisia. Ja uskon kyllä häntä, mutta silti mieltäni painaa se että hänellä on tälläisiä tarpeita ja haluja. Voiko sellaisia edes jättää pois?

Olenko jotenkin herkkä jos olen näistä loukkaantunut? Ja tärkein kysymys: Fantasioivatko muutkin onnellisessa parisuhteessa olevat miehen tuttavapiirin naisista? Kaipaan asioiden normalisointia, jotta voin yrittää päästä tästä yli. Vai onko puolisoni ollut moraaliton, eikä minun kannata yrittää edes ymmärtää ja päästä yli?

 

Toivottavasti joku jaksoi lukea 🙂 ja olisi kiva saada näkökulmaa meidän tilanteeseen. 

 

 

Käyttäjä VillaNuttu kirjoittanut 02.11.2021 klo 21:39

Onko nämä minun kertomukseni, ajatukseni ja pelkoni teidän mielestä mustasukkaisuutta? Minulla itsellä on tällä hetkellä melko hämärtynyt kuva omasta ajatuksenjuoksusta, että mikä on turhaa murehtimista ja mistä asioista on syytäkin olla huolissaan 🙁

Käyttäjä LiikaaAjatteleva kirjoittanut 03.11.2021 klo 09:45

Heippa VillaNuttu,

Niin, normaali. Onko mustasukkaisuuteni normaalia? Onko mieheni normaali? Olenko minä normaali? Analogia tähän: kuka on terve? Jos kysyt lääkäriltä niin vastaus on että "silloin ei ole tutkittu tarpeeksi", eli jokaiselta löytyy jotain jos tarpeeksi paljon labroja ja tutkimuksia tehtäisiin. Sanoisin että normaaliudenjana on todella pitkä ja sinne me kaikki sijoitumme kuka mihinkin, varmaankin enemmistö gaussinkäyrämäisesti lähelle keskikohtaa. Ja tämä maailma on täydellinen epätäydellisyydessään. Minusta olette molemmat täysin normaaleja 🙂 Miehesi on joskus haaveillut muista naisista mutta ns. vahingossa nämä yksityiset haaveet ovat nyt sitten tulleet sinulle kerrotuksi. Sinä koet riittämättömyyden tunnetta, tunnetta että etkö olekaan miehesi prinsessa jota hän palvoo joka ikisenä hetkenä. Samalla kuitenkin aavistuksen kaksinaismoralisesti (luvallasi sanoen 🙂 ) unohtaen että itselläsikin on toisinaan ajatuksia vieraista miehistä. Se ettet fantasioi villistä seksistä muiden miesten kanssa voiko olla että jotain ajatuksia on siitä että joku on komeampi kuin miehesi, menestyneempi, omaa enemmän valtaa, statusta, asemaa yhteiskunnassa? Mikäli näin ja kertoisit näistä miehellesi niin nämä voisivat herättää hänessä todella surkeita tunteita. Ymmärrettävästi et näin tee koska et halua loukata rakkaintasi eikä satunnaisille ajatuksille sen suurempaa arvoa ja asemaa kannata antaa. Mistä voisit kertoa ovat ne unelmat ja ajatukset joita sinulla on teitä kahta kohtaan. Ne voisivat kenties olla tilanteessanne pieniäkin etteivät aiheuta mitään suorituspaineita, joku yhteinen viikonloppu jossain kenties luvaten miehellesi että et halua jauhaa näitä ajatusrikosasioita vaan nauttia hänen seurastaan patikointipäivän jälkeen hänen turvallisessa kainalossaan. Tai mikä onkaan teidän näköistä tekemistä. Jotain hyvää. Niin ja voihan se olla isokin juttu, tuo vapaa viikonloppu, lapsiperheessä, koska: lapsiperhe.

Mitä tulee tähän mies-nais-keskusteluun. Edelleen ajattelisin meitä yksilöinä. Ajattelisin myös että se joka väittää ettei ole koskaan haaveillut millään muotoa toisesta kumppanista edes hetkeä, valehtelee. Otetaan tähän näet unetkin mukaan. Niitä emme voine kontrolloida. Sama pätee ajatuksiimme ja tunteisiimme. Niitä tulee ja menee. Mutta kuten aina: teot ja vain teot ratkaisevat.

No, ajattelet varmaankin että onko miehesi sitten väkisin kanssasi ja haaveilee muista naisista koko ajan? Pitäisin sitä kovin omituisena, ymmärtääkseni hänelläkin on "markkina-arvoa" ihan asiallisesti ja on täysin toimivaltainen aikuinen joten jos hän ei oikeasti haluaisi olla kanssasi niin olettaisi hänen tehneen ratkaisunsa jo aikaisemmin? Hän koskettaa sinua? Kuuntelee sinua? Keskustelee (omilla taidoillaan 🙂 kanssasi? Vaihtaneeko ne talvirenkaat autoosi? 😉 Tuo kaupasta perheelle ruokaa. Auttaa lapsianne kotiläksyissä. Hymyilee sinulle ainakin joskus. Saatko ajatuksesta kiinni?

Kunpa me jotenkin voisimme tavoittaa sen nykyhetkessä olon ja osaisimme nauttia siitä pelkäämättä tulevaisuutta. Maaretin tämän päiväinen "Keskeneräisyyden myöntäminen ei ole.." https://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/art-2000008299141.html käsittelee sekin jollain tavalla tätä aihetta, täydellinen ei ole maailma eikä me mutta se ei tarkoita ettemmekö voisi silti tuntea jotain rauhaakin sisällämme.

On ymmärrettävää että ajatuksesi jauhavat tässä aiheessa, tunnistan itseni vastaavista todella hyvin. Tämäkin vain kuuluu elämään, ei pelkästään kaikki kivat ja iloiset asiat, jotenkin kun osaisi armahtaa itseään että minä saan tuntea nyt pahaa mieleltä, se ei minua riko ja on ihan ok.

Rauhaa ja myös niitä hankalia ajatuksia sopivassa määrin päivääsi <3 Selviät kyllä

Käyttäjä VillaNuttu kirjoittanut 03.11.2021 klo 14:28

Hei LiikaaAjatteleva!

Jotenkin helpottavaa kuulla, että tunnistat jonku menneen elämäntilanteesi tästä minun tilanteestani. Ei sillä, että olisi kiva kuulla että sinullakin on ollut joskus näin jumittavat ja samaa kehää kiertävät negatiiviset ajatukset. Vaan ihan sillä, että minullakin on toivoa joskus ajatella jotenkin noin. Tai nyt tuntuu, etten tule ikinä savuttamaan nuin armollista ajattelua kuin sinulla. Jollain tavalla kuitenkin myönnän ja tiedän, että sinun ajattelumallisi olisi kaikille ihmisille parempi tapa tallata tätä elämää eteenpäin. Olisi paljon helpompi hengittää ja olla. Ei heräisi kesken yötä murehtimaan oman puolison todellisia ajatuksia ja tarpeita.

"No, ajattelet varmaankin että onko miehesi sitten väkisin kanssasi ja haaveilee muista naisista koko ajan? Pitäisin sitä kovin omituisena, ymmärtääkseni hänelläkin on "markkina-arvoa" ihan asiallisesti ja on täysin toimivaltainen aikuinen joten jos hän ei oikeasti haluaisi olla kanssasi niin olettaisi hänen tehneen ratkaisunsa jo aikaisemmin?"

No tällä hetkellä pelkään, että totuus on se, että puolisoni haaveilee ja fantasioi muista, mutta samaan aikaan haluaa tiukasti pitää kiinni turvallisesta pitkäaikaisesta parisuhteestaan. Ehkä olen jollain tavalla aina ennen ajatellut, että siellä puolisoni päässä ja haaveissa vamasti muitakin liikkuu ja se on joskus mielessäni ollutkin normaalia.

Kuitenkin tämän kriisi aiheutti se, että olen kokenut välillä suhteemme aikana, ettei puolisoani ole kiinnostanut aika ajoin läheisyys ja seksi minun kanssani. Ja jos tähän on puolisoni sanojen mukaan vaikuttanut väsymys ja stressi, niin miten ne muut siellä ovat olleet minua parempi vaihtoehto? Tai tietysti ymmärrän että jossain määrin on normaalia hyödyntää niitä omia fantasioita ja vaikka masturboida, mutta koen sen vaan niin vääränä, että minä olen jäänyt varmasti näiden sivuun. Hoksaatko? Varsinkin kun puolisoni myönsi ajatelleensa tilalleni jonku toisen. Tarviiko tälläisen asian suhteen edes pyrkiä armollisuuteen? Miksi joku haluaa olla parisuhteessa, jossa pitää ajatella seksin aikana puolison tilalle toinen?

Ymmärrän täysin tuon kun kirjoitit ettei ihmisen tunteita, ajatuksia ja unia voi kontrolloida. Ei minun tarkoitukseni ole koskaan ollutkaan niitä päästä hallitsemaan. Tiedän, että kaikenlaisia ajatuksia pulpahtaa mieleen ihan tiedostamatta. Kuitenkin näen siinä isona erona sen, että tieten tahtoen ruokkii fantasioita vaikka näitä tuttuja kohtaan. Nehän ovat täysin hallittavia valintoja. Eikä siinäkään mitään pahaa ole, jos se on se tapa millä HALUAA toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Ihmettelen vain, että eikö puolisollani ole mitkään hälytyskellot soineet siinä vaiheessa kun olen moneen kertaan yrittänyt keskustella siitä, että kaipaan enemmän seksiä ja läheisyyttä. Mikä saa toisen silloin ennemmin runkkaamaan ja miettimään vaikka työkaveria. Eikö mikään ole silloin kolahtanut omatuntoon? Jostain syystä puolisoni on kuitenkin näin halunnut toimia, mutta ei ole osannut suoraan kertoa miksi minä en nappaa 🙁

Minua pelottaa tällä hetkellä se, että vaikka olemme paljon puhuneet asiasta ja olen todella yrittänyt ymmärtää puolisoani, niin silti olen yhä täysin rikki. Sanoit, että olisi todella hyvä antaa pahan mielen tulla ja olla. Se on kyllä totta, enhän sitä millään poiskaan saa. Emme olekaan nyt puhuneet puolisoni kanssa mitään, koska hänella on ollut niin paha olla. Hän ilmeisesti luulee, että minulla on nyt parempi olla. Ja välillä onkin. Meidän kantava voima on ollut huumori ja sen avulla jopa nauramme paljon yhdessä. Kaikesta huolimatta. Tuleeko joskus päivä, ettei tämä asia kurista kurkkua ja vihlo rintaa? Tällä hetkellä pelkät puolisoni mahdolliset pikkujoulut luovat todella ahdistavia tuntemuksia...

Käyttäjä VillaNuttu kirjoittanut 03.11.2021 klo 22:01

Ja kiitos LiikaaAjatteleva herättelevästä viestistä 😊 siellä oli taas hyviä pointteja ja tuo linkki! Kiitos kun jaksat yrittää avata minulle asian muitakin näkökulmia. Tiedostan, että olen tästä asiasta jotenkin tosi herkillä, loukkaantunut ja rikki, enkä vain kykene vielä näkemään muita puolia. Sen vuoksi tuo edellinen viestini saattoi kuulostaa tylylle.

Toivon todella, että meidän suhde saisi tästä uuden suunnan ja mieheni haluaisi jotenkin ylläpitää sitä läheisyyttä ja vetovoimaa välillämme mitä kesälläkin oli. Se olisi jo todella iso askel suuntaan, jossain voisin luottaa suhteemme tulevaisuuteen. Tietysti siihen tarvitaan suhteen molempia osapuolia.

Haluaisinkin kysyä teiltä, että mikä miehen näkökulmasta saa vetovoiman ja kiinnostuksen säilymään pitkässä parisuhteessa?

Käyttäjä LiikaaAjatteleva kirjoittanut 04.11.2021 klo 14:29

Heipähei VillaNuttu,

Minusta tuntuu että olemme ihan vaatimattomasti kysymysten:
Mitä rakkaus on? Miten pitää rakkautta yllä? Miten pitää intohimoa yllä (sukupuolesta riippumatta)? Miten kokea olevansa ikuisesti rakastettu? Miten saisi parisuhteen jossa molemmat ajattelisivat ja tuntisivat lähes samoin lähes jokaisena hetkenä?

Ei, tämä ei ole sarkasmia vaan omalla tavallaan hellyttävää miten edelleen olemme ihmisinä tämän ikuisen(?) rakkausmysteerin edessä eläen, välillä riutuen ja välillä taas onnemme kukkuloilla.

Voimmeko vaatia että puoliso rakastaa ja himoitsee meitä vielä 10 vuoden päästäkin (tietenkin voimme halutessamme), mutta olemmeko varmoja että meidän omat halumme ovat myös samat silloin ja entäs 13 vuoden päästä meillä itsellämme?

Miten hallita toista ja miten hallita itseämme? (jos äärimmilleen kärjistetään)

Jotenkin lähtisin kenties pohtimaan elämäsi suuntaa ja tekemään siitä omasi näköistä, parisuhde olisi yksi osa sitä mutta ei mitenkään kaikki. Saisi jotenkin tasapainoa takaisin. Voisiko olla joku Maaret Kallion tapainen terapeutti jos kävisi hänen kaltaisensa luonaan, voisiko sieltä tarttua jotain rauhaa ja seesteisyyttä tuovia ajatuksia?

Minusta tuntuu että tilanteenne (tai tilanteesi omassa sisimmässäsi) on niin pelokas ja sinuutta uhkaava (en saa rakkautta ja hyväksyntää-kokemus) jotta jotenkin koittaisin laittaa tämän asian nyt talviunille koska oletettavasti ainaiset keskustelut eivät johtane  hankalassa tilanteessa mihinkään pikaiseen ahaa elämykseen. Antaisi tomun laskeutua, kenties jopa oudolla tavalla hakisi hyväksyntää ulkopuolelta (ei pettämistä!) vaan mikäli saa huomiota muualtakin niin nauttisi tästäkin, kivoja hymyjä kohdatessa arjessa miesten kanssa töissä, kenties keskustelua kahvilla jne. Voisi helpottaa oloasi että maailmassa on muitakin miehiä ja voit ajatella että olet tässä omasta tahdostasi ja yleensä kokemus elämänhallinnasta tuo mielekkyyttä elämäämme. Tärkeää olisi että soisi itselleen ja miehelleen armoa, ei hän ilkeyttään tällaista sinua kohtaan tee tai toisinpäin. Olette vain onneksi ihmisiä kummatkin <3

Käyttäjä VillaNuttu kirjoittanut 04.11.2021 klo 17:44

Hei!

Tiedän mitä tarkoitat. Ja tunnistan entisen minäni juuri siitä ajattelusta, etten ikinä antaisi keneen lytätä omaa itsetuntoani näin alas, vaan keskittyisin muihin asioihin jotka tuovat hyvää energiaa omaan elämään.  Ja näin varmasti neuvoisin ystävääkin, joka kiduttaisi itseään tälläisilla ajatuksilla. Tämä asia on saanut imaisua minut niin pieneen kuplaan, että myönnän muiden asioiden unohtuneen tässä puolessa vuodessa. Tai jos rehellisiä ollaan olen antanut monen mukavan asian valua pois elämästäni näiden vuosien aikana. Harmittaa, että olen antanut mieheni vaikuttaa niin paljon omaan itsetuntoon. Ja siitä olen varma, että mieheni ei ole tehnyt mitään näitä asioita ilkeyttään tai loukatakseen.

Olen ennen ollut menevä ja sosiaalinen ihminen. Suhteemme alussa tilanne oli jopa toisin päin: puolisoni oli epävarma ja mustasukkainen. Ja ehkä oli niinkin, että hän huomasi että muut miehet saattavat katsella tai lähestyä minua. En tiedä mihin tämä asetelma on kadonnut. Varmaan ruuhkavuosiin ja tylsistymiseen. Ehkä en vain yksinkertaisesti anna syytä huoleen. Mutta tuntuisi jotenkin typerältä alkaa tekemällä tekemään toista mustasukkaiseksi. Jotenkin siinä leikitään tulella enkä kyllä jaksaisi mitään turhaa draamaa enkä mustasukkaista miestä 😀

Ja yhdessä viestissä taisin kirjoittaakin, että tekisiköhän minulle hyvää vähän ihastua johonkin toiseen. Tiedän, että tässähän sitä vasta tulella leikkisikin! Ja tunneihmisenä siinä voisi käydä vahingossa köpelösti. Enkä missään tapauksessa haluasi käyttää ketään ulkopuolista niin, että hän tietäisi tms. Enkä minä oikeasti tälläistä edes haluaisi, ehkä vain kaipaisin.

Minulle luo mielenrauhaa ajatus siitä, että pärjään ilman puolisoani. Tiedän, että elämä jatkuisi, mutta erilaisena.

Kunpa saisinkin tämän asian talviunille... Kuinka kauan sinulla kesti silloin sen oman saman tyyppisen elämäntilanteen käsittelyn kanssa?

Käyttäjä LiikaaAjatteleva kirjoittanut 15.11.2021 klo 12:18

Heippa VillaNuttu, oletko saanut etäisyyttä asiaan yhtään? En tarkoittanut mustasukkaisuus-leikkiä tai ihastumista toiseen, vaan jotenkin näkemään teidät erillisinä ihmisinä ja onnesi ei ole mitenkään määritetty miehesi kautta. Vaikka ei se siltä kenties tunnukaan, varsinkaan tunneihmisenä kuten sanoit, eläessä. Jotenkin hakemaan boostia omaan itsetuntoon muualta jos et sitä mieheltäsi tällä hetkellä voi saada. Ei millään kierolla tavalla vaan näkemään oma arvonsa ja selviytymisensä kävi miten kävi. Ja kyllä, helppo sanoa mutta mielestäni tämä on ainut oikea polku kulkea, eli siis saada tervettä itsenäisyyttä kumppanistaan.

Omassa elämäntilanteessa oli kyse muustakin kuin "tuhmista ajatuksista" eli mentiin osin fyysisen ja osin henkisen pettämisen tasolle. Valitettavasti se päättyi siis avioeroon kun emme osanneet sitä käsitellä, vaikea käsitellä minunkaan kun silloinen vaimoni ei pystynyt asiasta oikein puhumaan johtuen persoonastaan.

Käyttäjä VillaNuttu kirjoittanut 16.11.2021 klo 18:52

Hei LiikaaAjatteleva!

En ikävä kyllä ole saanut etäisyyttä. Ei minulla ole keinoja siihen tällä hetkellä. Keskustelun tasolla olen puolisolleni kertonut, että minun pitäisi nyt keksiä tapoja saada etäisyyttä meidän tilanteeseen, mutten vielä ole saanut. Olen kuitenkin pistänyt yksilöterapiaan haun vireille. Se hieman helpotti oloa, kun sain tunteen että ehkä sieltä käsin alkaa jotku solmut aukeamaan. Siis omassa päässäni. Tämä koko asia on päässyt minussa niin ihon alle, että olen jopa alkanut kyseenalaistamaan, että onko meillä edes ollut mitään oikeaa ongelmaa ja tämä kaikki on sittenkin minun aiheuttamaa.

Olen kuunnellut Eevi Minkkisen Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi kirjaa. Tunnistan sieltä itseäni ja olen alkanut epäilemään, että onkohan meidänkin suhteessamme käynyt niin että olen tiedostamatta "läheisriippuvaisena" ihmisenä valinnut itselleni vääränlaisen kumppanin, joka tahattomasti tökkii haavoihini omalla etäisellä ja kylmällä kiintymysmallillaan. Kirja on vielä alkutekijöissään, mutta ainakin nämä oireilut mitä siellä kuvaillaan läheisriippuvaisesta ihmisestä kuvastaa jotenkin minua ja tätä meidän tilannettamme. En ole ikinä ennen ajatellut itsestäni mitään sellaista, koska olemme molemmat puolisoni kanssa ihan perus sosiaalisia ihmisiä omine menoineen, eikä esim soitella toistemme perään jos haluamme omaa aikaa kavereiden kanssa tms. En siis tiedä liittyykö tämä asia minuun, mutta mielenkiinnosta kuuntelen kirjan loppuun.

Käyttäjä LiikaaAjatteleva kirjoittanut 17.11.2021 klo 15:58

Hei VillaNuttu!

Olen itse saanut noista terapiahommista ja milloin jostain lukemastani todella hyviä helpotuksen hetkiä/tuntemuksia ja niillehän on ahdistavaa elämänvaihetta eläessä tilausta, eli kuulostaa tutulle ja lohdulliselle.

Eevi lienee kokemusasiantuntija, ei niinkään ns. koulutettu ammattilainen, mutta mikäli koet hänen tuotannostaan olevan hyötyä niin varmastikin hyvä.

Miten tämä artikkeli resonoi sinulla https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/10/mista-tietaa-kannattaako-erota-enta-jos-kadun-eroa-pilaako-ero-lapsen-elaman ? Minusta tuossa on paljon oivalluksia ja lohtua pakattuna yhteen sivuun. Sen kun lukee vaikka pariinkin kertaan ajatuksella.

Ja jotenkin ajattelen että jos ihminen nyt sitten tulkitaan mustasukkaiseksi tai läheisriippuvaiseksi niin siitä on kyllä paljon parranpärinää kirjassa/ mediassa mutta sitten keinovalikoima ""parantumiseksi"" on kovin ohkainen sivumäärältään. Olisiko vahvuus että tunnistaa itsessään tällaisen ominaisuuden. Hyvä. Se on ensimmäinen askel. Sitten vauvanaskelin lähtee etenemään parempaa kohden mutta ei niin että tavoite on muuttua täysin toiseksi ihmiseksi. Joku sellainen terveellinen asian hyväksyminen ja mielenrauhan saaminen itselleen, ei epätoivoon vaipuminen. Ja jotenkin ajattelen että kait me jotain läheisriippuvuutta kaivataan(?) jotta voidaan parisuhteessa olla tosissamme mukana vai onko tuolla sitten niin täydellisiä ihmisiä jotka ovat jotenkin hmm hmm tunteidensa yläpuolella tai voivat niitä hallita liki täydellisesti kävi mitä kävi? En tiedä, minä en ainakaan kuulu niihin ja turha kait haikailla mistään täydellisyydestä 🙂 Tiedostaminen ja asioiden rauhallinen työstäminen elämän aikana lienee se juttu, ellei nyt jostain jotain "oikotietä onneen" ole tarjolla. Kerro jos sellaisen löydät!

Jatketaan tästä, tsemppiä kuten aina!

Käyttäjä VillaNuttu kirjoittanut 18.11.2021 klo 10:22

Hei LiikaaAjatteleva!

Joo ei taida Eevi olla "ammattilainen", mutta esimerkiksi tuosta mainitsemastani kirjasta välittyy selvästi se, että hän on itse käynyt läpi asiat mistä puhuu.

Totta tuo, että tärkeää saada lohtua ja ymmärrystä just esim lukemalla 🙂  Olen kuunnellut ja lukenut tämän kriisin aikana todella paljon, jotta ymmärtäisin itseäni ja puolisoani paremmin. Esimerkiksi tunnelukot, seksuaalisuus ja ihmisen biologiasta kumpuavat tavat ovat kiinnostaneet todella paljon. Vaikka lukemalla koen helpotuksen tunteita, niin jostain syystä olen yhä tässä tilanteessa. Se vähän huolestuttaa itseäni. Ehkä se on se kuuluisa aika. Tämä Eevin kirja on kolahtanut eniten. Tuntuu, että siellä mainitut ristiriitainen kiintymys (minä) ja vetäytyvä kiintymys (puolisoni) on kerrottu suoraan meidän elämästä.

Tuo vinkkaamasi artikkeli oli mielestäni todella hyvä. Samat asiat itseänikin mietityttäneet. Siis esimerkiksi meidän tilanteessa se, että kuinka voisin eron tullessa pästää todella toisesta irti, koska hän ei ole tieten tahtoen tehnyt mitään pahaa tai väärää? Omassa tilanteessani varmasti tulisi hetkiä milloin pohtisin teinkö oikean päätöksen. Varmasti pahan mielen vallatessa se tuttu ja rakas ihminen vaikuttaisi houkuttelevalta.

Kuinka sinä LiikaaAjatteleva selvisit erostasi? Tai jos saan kysyä, kuinka kauan siitä on aikaa? Kerroit silloin aikaisemmin, että pahimmassa tunnemyrskyssä mielessäsi kävi kaikenlaista. Mielenkiinnosta haluan kysyä myös yhden hankalan kysymyksen: Kun olet kirjoitellut minun kanssani näistä asioista, niin peilaatko tilanteita ja pohdintojasi siihen mennesseen suhteeseen vai nykyiseen? Siis varmasti jossain määrin molempiin, mutta jos keskustelemme seksuaalisuudesta, suhteen rajoista, moraalista, fantasioinnista, mustasukkaisuudesta, niin kumpaa suhdettasi mietit?

Olen samaa mieltä kanssasi tuosta, että paljon puhutaan mustasukkaisuudesta ja läheisriippuvuudesta ja mistä ne kumpuavat. Mutta siihen se jää. Olisi todella tärkeää lukea ja kuunnella myös kuinka niitä voisi pureskella ja tietoisesti pyrkiä muuttamaan omia ajatuksia ja käyttäytymistään. Itse oivalsin tuon Eevin kirjan pohjalta, että en mielestäni ole läheisriippuvainen, mutta puolisoni vetäytyvä tyyli saa minussa aikaan sen tyyppistä käyttäytymistä. Eli vetäytyvyys saa minut jahtaamaan ja vaatimaan ja tämä saa puolisoni entistä kauemmas. Jos taas tietoisesti pyrin keskittymään muuhun kuin puolisooni tai suhteeseemme, hakeutuu ihmettelevä mieheni luokseni. Tämä kaava on todella raastava, koska en aidosti saa olla tarvitseva, vaan saan haluamani vain tälläisen kissa-hiiri leikin avulla. Ja tämä leikki on ollut osa meidän suhdettamme aina! Ja tämä sama asia mainitaan niin siinä kirjassa kuin tuossa lisäämässäsi artikkelissa. Aina jos minä vetäydyn tai tulee kriisi, puolisoni muuttuu huomaavaiseksi ja ihanaksi. Sen voimalla jaksan aina toivoa, että asiat muuttuisivat. Mutta ei. Niinkuin olen kertonut, niin nyt kun pöly on tällä hetkellä laskeutunut, niin puolisoni on jälleen oma itsensä, joka ei hellyyttä ja seksiä kovinkaan kaipaa. Yrittää niitä kuitenkin ylläpitää jollain lailla, mutta ei se niin aitoa ole kuin esim kesällä.

Niinkuin varmasti huomasit, ei minulla ole tarjota mitään oikotietä mihinkään 😀 Jos yhtään kiinnostaa ja on aikaa, niin lue tai kuuntele tuo mainitsemani kirja.