Moi taas, nyt asia alkaa vähän lipsumaan mutta haitanneeko tuo.  En tiedä miten siinä sitten käy jos oikeasti ottaa sinne sänkyyn vierailijoita. Meillä on myös vakavasti asia harkinnassa ja jollekkin asteelle jo vietykin. Tästä on puhuttu tosi paljon ja se ajatuksena meillä kiehtoo molempia. Rouvan yksi työkaveri tällaista on harrastanut paljonkin miehensä kanssa ja heillä se toimii loistavasti. Minulla on jopa lupa käydä vierailemassa tämän henkilön luona mutta en ole kokenut tarpeelliseksi laittaa täytäntöön. Myös "varaus" kimppahommille ko henkilön kanssa on olemassa, että milloin tahdomme hän voi tulla meidän vieraaksemme. Tämä nainen ei koskaan ole ollut fantasian kohteena minulla ja luultavasti on siksi turvallinen ajatus myös puolisolleni. Tämä luultavasti kyllä kokeillaan ja jos tuntuu kivalta niin toisen miehen kanssa myös. Tämän aiheen ympärillä myös minulla ajoittain nousee vastareaktioita ja mustasukkaisuuden tunteita pintaan. Nämä kuitenkin yleensä hälvenevät nopsaan kun kuvittelen puolisoni nautinnon tilanteessa. Olen kyllä valmis tekemään sen hänen takiaan, koska haluan hänen kokevan jotain sellaista joka pelkällä ajatustasolla tuntuu antavan niin suurta nautintoa. Aika näyttää meneekö tämä niihin kokeiluihin eikä sillä ole merkitystä kunhan kaikki tuntee olonsa turvalliseksi ja onnelliseksi.

Hei!

Mä uskon, että meidän kohdalla vieraan ottaminen mukaan yhteisiin hetkiin on todella pitkässä kuusessa. Tai todennäköisesti jää vain yhteisen fantasian tasolle. Ehkä itsekin olen enemmän alkanut asiasta fantasioimaan ja syttymään, mutta en jotenkin usko että se todellisuudessa edes olisi niin kivaa. Jotenkin itselle tulee mieleen sellainen, että se olisi sitten kuitenkin vähän väkinäinen, vaivaannuttava ja luonnoton tilanne. Ehkä vähän sellainen valmiiksi mietitty pornopätkä 😀 Ennemmin syttyisin jopa ajatuksesta, että jotenkin eläisin kahden miehen kanssa ja jakaisin itseni heidän kesken. Mutta tämä ei taas todellisuudessa ole niin helppoa toteuttaa 😀 Puolisoni käy todella kierroksilla jos edes puhun mitään esimerkiksi unista, joissa ollut useampia miehiä!

Välitietona kerron, että meillä molemmilla alkaa pian yksilö psykoterapia ja vihdoin pääsemme itseksemme käymään läpi näitä meidän vaikeita asioita. Helppoa se ei tule olemaan, mutta ehdottomasti tarpeellista <3

Toivottavasti terapiasta on teille apua ja hienoa , että pääsette asioita työstämään ammattilaisen avustuksella. Ihailtavaa panostusta parisuhteeseen, ei luovuttaminen ole ensimmäinen vaihtoehto ainakaan.

Hei Villanuttu pitkästä aikaa!

Oletko saanut millaisia kokemuksia yksilöterapiasta?

Oma parisuhteeni päättyi johtuen monista syistä viime vuonna. Yksi asia oli hänen avoimuutensa, sain mm. kuulla ryhmäseksihistoriasta sun muusta. Totesin itselleni että en ole pyytänyt saada tällaisia asioita tietooni eikä minun tarvitse sellaista sietää puolisoltanikaan, ei vaikka sinällään asia ei minulle kuulukaan, hänen omaa elämäänsä ennen minua. Itselläni ei vastaavia kokemuksia ole ja koska kun yleensä ihminen koittaa puolisoksi löytää vertaisensa/samankaltaisen niin elämien ja kaiken historian yhteensovittaminen voi olla haastavaa tai jopa mahdotonta. Minullakin on tuollaisia fantasioita mutta en ole ajatellut koskaan saattaa niitä todeksi, siksi nimitänkin niitä fantasioiksi.

Koitin lukea ketjua taaksepäin ja muistella mistä kaikesta kirjoiteltu. Tällä hetkellä mieleeni tulee ajatus että meillä ihmisillä usein(?) on halua koittaa hallita toista ihmistä. Omistaa hänet fyysisesti sekä henkisesti, jopa hänen fantasiansa ja jopa elämänhistoriansa (minä? 😆). Tämä lienee inhimillistä ellei ole jotenkin vapaamielinen ja sujut omien puutteiden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa.

Olen näemmä kulkenut fatalismia/realismia kohden viimeiset vuodet sen varsinaisen avioeron jälkeen. Ajattelen nykyään että emme voi hallita ketään, eikä ole tarkoituskaan. Emme voi ikinä täysin tuntea toista ihmistä saati ymmärtää, kuten emme hänen mahdollisia fantasioitakaan seksuaalisuuden kenties herkälläkin alueella. Koskaan emme tule löytämään täysin samanlaista ihmisistä kuin itse on, eikä ole tarkoituskaan. Voimme tietenkin kohtuullisen saman henkisen ja samat arvot omaavan ihmisen tavata.

Karun hyvä harjoitus on ajatella jotain kenties inhoamaasi henkilöä julkisuudesta, politiikasta tai naapurustosta. Sitten voit ajatella että puolisosi on on tämä henkilö. Pelottavaa? Hullua? Ehkä mutta ehkei sittenkään, tämä voi auttaa ymmärtämään että et voi tietää ja hallita puolisosi ajatuksia ja fantasioita. Hän ei ole sinä. Sinä et ole hän. Olette molemmat täysin erillisiä ihmisiä ja vapaita tekemään omat valintanne elämässä niissä rajoissa kuin ne aina milloinkin ovat mahdollisia. Tässä kohdin voi kokea suurta ahdistusta, eksistentiaalista kriisiä kuinka yksin me lopulta olemme täällä. Toisaalta voi kokea suurta helpotusta ettei tämä ole omissa käsissä, meidät on heitetty tänne ilman että olemme sitä pyytäneet ja tyyliin "heippa, koita pärjäillä" meiningillä synnytyslaitokselta eteenpäin sitten lähdetty taivaltamaan. Ja voi kokea yhteenkuuluvuutta siitä että kaikki me koemme ja elämme tätä samaa, kukaan ei tiedä miksi olemme täällä ja mikä kaiken tarkoitus on. Joillekin uskonto tarjoaa lohtua ja toisille muut nykyajan selfhelpit. Menee kovin kauas parisuhteesta mutta mielestäni tämä niveltyy tähän kosmiseen yksinäisyyteen eli tarvetta saada hyväksyntää, läheisyyttä kun sosiaalisia eläimiä/olentoja olemme, vaikka joku erakkomaisempikin lienee. Mielestäni läheisriippuvuus on seurausta eksistentiaalisesta kriisistä.

No tämä universumeista. Kävin sitten Tinderiäkin vilkaisemassa viime vuoden puolella jotta olisiko itselleni paremmin sopivaa puolisoehdokasta tarjolla. Meno oli liiankin liberaalia omaan makuuni, eräs katseenkestävä koulutettu tolkunoloinen ihminen tuli vastaan mutta aika kaukana ällöromanttisesta salatusta puolestani (vaikka yllä kirjoitakin tekstiä joka saanee joissakin suurta ahdistusta aikaan kenties). Hän oli jonkinlaisessa tapailusuhteessa (en pidä tuosta nykyajan millään ei ole mitään väliä-meininkiä sanasta) ja oli jonkinlainen sopimus tämän toisen osapuolen kanssa että jos parempaa löytyy niin se loppuu. Liikuttavan rehellistä, siitä ei voi moittia. Totesin hänelle että valitettavasti omat taitoni ja kykyni eivät riitä tällaiseen enkä lähtenyt kilpailemaan kenenkään suosiosta. Sinällään romantiikka tuntuu toisinaan kovin kaukaiselta asialta parisuhteissa, tunne on että pitäisi miehenä olla menestynyt, kunnianhimoinen, uuttera ja ahkera sekä totta kai komea. Toisaalta itsekin tietoisesti/tiedostamatta kiinnitän huomiota kivan näköiseen naiseen joka on riittävän koulutettu. Eikä tässä mitään, asiat ovat ja menevät niin kuin tahtovat. Ihmisillä on erilaisia toiveita ja haluja ja ne joko kohtaa tai eivät, ei se ole kenenkään käsissä. Et voi tunteitasi määrätä eikä muutkaan. Puoliso joko tulee kohdalle tai ei. Elämä on näinkin ihan jees, oma tupa oma lupa.

Vahva suositus nykyajan ihmisille Emilia Kujalan uusin (anti 🙂 selfhelppikirja. Sen jälkeen voi lopettaa kaiken maailman median juttujen lukemisen ja hyvinvointigurujen saarnat, vapautunut tunne tulee lopultakin sekä henkisiä voimavaroja. Voi niitä juttuja lukea viihteenä mutta eivät enää mene niin ihon alle ja lisää riittämättömyyden tunnetta.

Sinä riität 💖

Hei LiikaaAjatteleva taas pitkästä aikaa!

Pahoittelut päättyneen suhteen vuoksi <3 kyllä liika erilaisuus voi jossain vaiheessa koitua ongelmaksi. Muistaakseni joskus aikaisemminkin olet maininnut siitä, kuinka kumppanin historia on aiheuttanut vaikeita tunteita, kuten mustasukkaisuutta. Kaikkea ei minunkaan mielestäni tarvitse kuulla, varsinkaan jos et ole erikseen kysellyt ja halunnut tietää. Itse en ole tuntenut vaikeita tunteita puolison menneisyydestä ja seikkailuista. Toisaalta meillä molemmilla oli taustalla vain pitkä suhde ja jotain muutamia pieniä säätöjä, joten ehkä senkään vuoksi ei itsellä ollut paljoa sulateltavaa. Miten voit nyt eron jälkeen?

Psykoterapiaprosessin edistyminen on ollut hidasta. Julkisen terveydenhuollon puolelta ei ihan hetkessä saa b-lausuntoa kelalle. Mutta nyt olen siinä vaiheessa, että etsin itselleni sopivaa terapeuttia. Ei helppo homma sekään 😀 mutta hyvä ja toiveikas olo nyt kun tietää, että pääsee käsittelemään omia asioita. Välillä kun on paha mieli, niin väkisinkin mielen valtaa epätoivo sen suhteen, että saanko nostettua itseni tästä mustasukkaisuuden ja epävarmuuden suosta. Mutta pääosin voin paljon paremmin kuin joku aika sitten. Esimerkiksi riitoja meillä on puolisoni kanssa paljon vähemmän nykyään.

Puolisoni on ajoittain voinut todella huonosti ja jostain syystä se on lähentänyt meitä uudella tavalla. Myös ymmärrykseni häntä kohtaan on lisääntynyt. Hän on suoraan kertonut esimerkiksi siitä kuinka kuormittavana ajoittain kokee minun ja lasten läsnäolon. Ja näin on ollut kuulemma aina. Minua ei enää loukkaa kuulla tälläista, koska tämä hänen avoimuutensa antaa minulle vastauksia siitä hänen etäisyydestä ja välinpitämättömästä käytöksestä aikaisemmin. Hän on nykyään rehellinen myös omasta haluttomuudestaan eikä tämä enää aiheuta niin paljon ihmettelyä ja välttelyä välillämme. Mutta ei sitä ole helppoa aina hyväksyä. Minun on hankala enää näyttää omaa haluani ja joskus kun rohkaistun tekemään aloitteen ja meillä on jotain vinkkailua pitkin päivää, niin huomaan jossain vaiheessa ettei puolisoni haluakkaan ja hän tavallaan vaan jättää minut yksin sen tilanteen kanssa esimerkiksi pakenemalla puhelimelle. Aivan kuin se päivän kestänyt vihjailu vain unohtuu eikä hän huomio minua millään tavalla. Hän tietää että se on minulle hankala paikka, mutta hän ei voi omalle reaktiolleen mitään 🙁 Tästäkin osataan onneksi nykyään keskustella paremmin.

Kirjoitit ihmisten tarpeesta hallita ja omistaa toinen. Välillä yritän muistella omia ajatuksiani asian suhteen ennen parisuhteemme kriisiytymistä. Emme olleet edes muistaakseni koskaan keskustelleet fantasioistamme puolisoni kanssa. En edes muista mietinkö silloin koskaan, että mistäköhän puolisoni mahtaa fantasioida. Eli kyllä minäkin pohjimmiltani ajattelen ettei ketään tietenkään voi hallita tai omistaa, fantasioita tai elämänhistoriaa. Joskus pelkäsin ettei hän ole rehellinen aikuisviihteen käytöstä, mutta jos se joskus tuli puheeksi niin hän kyllä sanoi ettei ole kokenut tarvetta sitä katsella. Ehkä olin vain ajatellut, että meillä on näiden asioiden suhteen suurin piirtein samanlaiset arvot ja ajatukset. Puolisoni on aina ollut aika tarkka, että asiat menevät hyvin ja oikein ja hän inhoaa epäonnistumista. Jotenkin olin ajatellut, että hän on sellainen turvallinen puoliso joka ei riskeeraa mitään esimerkiksi valehtelemalla. Tai että on hän olisi ollut itselleen "moraalipoliisi" kun muut naiset alkoivat niin kiinnostamaan, mutta oma puoliso alkoi tuntua itsestäänselvältä ja tylsältäkin (puolisoni suusta). Olet siis oikeassa ettei toista ihmistä voi koskaaan täysin ymmärtää tai ettei koskaan voi löytää rinnalleen täysin samanlaista ihmistä kuin itse on. Ehkä toistetuin kysymykseni tässä ketjussa onkin ollut, että onko puolisoni ajatuksiltaan, fantasioiltaan ja tavoiltaan kanssani liian erilainen vai onko hän vain tavanomainen mies muiden joukossa ja minun on turha edes miettiä olisiko minulle joku sopivampi tämän asian suhteen? Tähän tuskin saan koskaan vastausta vaan mielenrauhan tulee löytyä jotenkin muuten.

"Ehkä mutta ehkei sittenkään, tämä voi auttaa ymmärtämään että et voi tietää ja hallita puolisosi ajatuksia ja fantasioita. Hän ei ole sinä. Sinä et ole hän. Olette molemmat täysin erillisiä ihmisiä ja vapaita tekemään omat valintanne elämässä niissä rajoissa kuin ne aina milloinkin ovat mahdollisia. Tässä kohdin voi kokea suurta ahdistusta, eksistentiaalista kriisiä kuinka yksin me lopulta olemme täällä." Itse olen ehkä vähän eri linjoille jos oikein ymmärsin kirjoituksesi. Puolisoni on hyvin ymmärtänyt miksi olen loukkaantunut siitä, että hän fantasioi yhteisistä tuttavista, jotta haluaisi kanssani enemmän seksiä. Ja me molemmat ajattelemme tänä päivänä myös, ettei sellainen ole ollut oikein minua kohtaan. Eli jos puolisoni ei olisi havahtunut kriisimme myötä miettimään omaa tapaansa suhtautua muihin naisiin ja herätellä halujaan, niin näin olisi voinut jatkua vielä vuosia ja vuosia. Ajatteletko, että parisuhteessa olisi ok toimia niin? Että yhteisistä tuttavista on ok fantasioida jatkuvasti kun samaan aikaan oma puoliso ei niin paljoa enää houkuta? Itse ajattelen, että jos en olisi nostanut kissaa pöydälle puolisoni välinpitämättömän ja etäisen olemuksen vuoksi ja "kysellyt liikaa" niin emme olisi koskaan käsitelleet asioita ja herätelleet meitä miettimään suhteemme tilaa ja sitä myöten löytäneet yhteisiä tapoja toimia niin ettei ketään loukkaa.

Minä en tahdo olla millään tavalla riippuvainen puolisostani. Haluan että hän voi elää oman näköistä elämää, niin että hän on onnellinen. Ja että minä olen onnellinen. Olemme monta kertaa keskustelleet meidän erilaisuudesta ja olen hänelle kertonutkin ettei meidän ole pakko sopia yhteen. Että hän saa haluta mitä haluaa eikä hänen tarvitse olla jotain muuta tai muuttua minun vuokseni. Olen sanonut myös, että on normaalia fantasioida ihan mistä haluaa. Siitä huolimatta, että se on ihan normaalia olen kuitenkin ollut rehellinen siitä, etten pysty elämään suhteessa missä puoliso fantasioi meidän ympärillä olevista ihmisistä samaan aikaan kun kärsii haluttomuudesta. En tietenkään halua millään tavalla kieltää sitä mutta näin asia on kohdallani, ainakin nyt. Puolisoni on kertonut olevansa kanssani samoilla linjoilla.

Olen kuullut muualtakin ettei deittailukulttuuri ole entisensä 😀 minua lähinnä kauhistuttaa ajatuskin, että miten ihmiset voivat tuolla tavalla enää edes löytää sitä oikeaa romantiikkaa. Onkohan deittailu nykyään liiankin helppoa ja sen vuoksi on hankala keskittyä yhteen ihmiseen kunnolla ja sitten tulee kokoajan vilkultua löytyisikö sittenkin vielä joku parempi...? Jos olisin sinkku niin minä voisin haluta tutustua muihin sinkkuihin esimerkiksi jollain järjestetyillä viikonloppu mökkireissuilla. Siellä pääsisi tutustumaan muihin luonnon helmassa oikeiden asioiden äärellä!

Ja varmasti totta tuo mitä kaikkea miehen tulisi olla! Toisaalta naisen tulisi olla myös menestynyt, kouluttautunut, kaunis, iloinen, hauska ja älykäs 😀

Ja kiitos kirjasuosituksesta, laitettu korvan taakse 🙂

Huh kun tulikin juttua!

Sinäkin riität <3

Mielenkiintoinen keskustelu, ehkä jossakin vaiheessa luen enemmän.

Itselleni tosi outo ajatus tuo, että pitäisi ajatella muita, jotta voisi harrastaa seksiä oman kumppanin kanssa. Miksi olisi mitenkään pakko saada itsensä harrastamaan seksiä keinolla millä hyvänsä? Eikö haluttomuudelle olisi vain hyvä miettiä syytä, miksi ei enää halua valitsemaansa kumppania, onko jokin muuttunut ja voiko sille tehdä jotakin?

Minulle deittailu oli kevyttä, rentoa tutustumista ihmisiin, ja aika nopeasti kykenin päättämään, että kuka sopii jatkoon. Ei hirveän kauaa mennyt, kun löytyi yksi, jonka luokse halusin aina vaan, ja muut eivät enää kiinnostaneet. Ei sen jälkeen ole halunnut muita vilkuilla, kun tuntuu, että nyt on useammasta vaihtoehdosta löytynyt se paras itselle. Minusta on vain hyvä, jos tapaa useampia ihmisiä, niin on todennäköisempää löytää juuri itselle sopiva kumppani. Ja samalla voi vakuuttua siitä, että tämä on paras, koska kukaan näin ja näin monesta ei ole ollut yhtä hyvä

Hei Eop!

Olemme keskustelleet tästä asiasta puolisoni kanssa todella paljon ja on todella hassua, että välillä ymmärrän mitä välillämme on tapahtunut ja välillä en pysty käsittämään miten asiat eivät ole häirinneet/herätelleet puolisoani silloin. Puolisoni on yrittänyt avata puoltaan todella avoimesti ja halunnut itsekin selvittää missä mennään. Hän on kuvaillut, että hänellä jäi "päälle" sellainen jatkuva halujen herättely muiden naisten kautta silloin kun ajoittain kärsi haluttomuudesta, mutta ei osannut siitä minulle kertoa.

Nyt jälkeenpäin näyttäisi sille, että haluttomuus on ollut monen tekijän summa: testosteronivaje, masennus sekä paljon kuormittavia tekijöitä esimerkiksi töiden ja lasten puolelta. Toisaalta puolisoni on kuvaillut sitä kuinka hänelle on ihan nuoresta saakka ollut normaalia fantasioida naisista joiden kanssa on jollain tavalla tekemisissä. Että on ollut ihan normaalia käydä mielessään läpi opettajat, kavereiden puolisot ja kassaneidit. Tavallaan tämä tieto helpotti, koska silloin koen ettei kiinnostus kohdistu keneenkään tiettyihin esimerkiksi ulkonäkösyistä tms. Vaan että hänellä on vaan ollut herkemmin tapana napata sinne omaan fantasiamaailmaan milloin ketäkin.

Silloin pari vuotta sitten kun otimme nämä asiat pöydälle, niin menin totaalisen rikki. En sen vuoksi, että puolisoni on fantasioinut muista, vaan sen vuoksi että käsitykseni puolisosta oli ollut toinen. Olin ajatellut ettei hän vain ole niin seksuaalinen, mutta selvisikin valehtelut aikuisviihteestä ja siitä kuinka oli vuosia joutunut buustaamaan halujaan, jottei meidän seksielämä kuihtuisi. Ja tietty se loukkasi että buustaukseen oli sillä tavoin käyttänyt energiaansa muita naisia miettien. Nykyään ymmärrän häntä paljon paremmin ja että hänelle oli muodostunut tietynlainen tapa selviytyä hankalasta ja vaikeasta tilanteesta. Mutta ei minun parempi ymmärrys ole poistanut sitä että tämä koknaisuus on ollut todella loukkaavaa.

Mutta siis, kyllä varmasti olisi ollut parempi miettiä haluttomuuden syitä ja sitä miksi oma kumppani ei enää viehätä. Mut se on helpommin sanottu kuin tehty. Jos haluaa jatkaa pitkässä parisuhteessa kyllästymisestä huolimatta, niin voi olla todella vaikeaa ottaa asia puheeksi, varsinkin miesten, uskoisin.

Varmasti tuntuu loukkaavalta ymmärryksestä huolimatta.

Niin monessa parisuhteen ongelmassa vaikuttaa toistuvan puutteet kommunikaatiossa, kun ei puhuta ajoissa, vaan vasta sitten kun ongelma on suurentunut niin suureksi, että se räjähtää käsiin. Kai ne kommunikaation mallit opitaan jo lapsuudessa, että puhuvatko ja kannustavatko vanhemmat puhumaan myös vaikeista asioista, ja miten he reagoivat  niihin. Monet ovat lapsesta asti oppineet pitämään vaikeat asiat sisällään.