Elämän mies petti ja jätti
Täällä on aikaisemmin jo hyviä keskusteluita aiheesta, mitkä ovat auttaneet minuakin ajatuksissani, mutta silti musta tuntuu, että mun on pakko jakaa tämä asia. Olen ollut parisuhteessa mieheni kanssa 10 vuotta, emme ole koskaan menneet naimisiin, koska asumme avoliitossa, meillä on yhteinen asunto joten avioliitto ei olisi muuttanut mitään. Aloimme seurustella 18-vuotiaina ja molemmilla oli ollut jo sitä ennen kumppaneita, mikä oli hyvä siltä kantilta ettei tule jossain kohtaan eteen sitä tunnetta että mitä muuta on tarjolla.
Tämä kuulostaa niin kliseiseltä, mutta en ikinä osannut odottaa sitä, että miehelläni oli ollut suhde toiseen naiseen (naimisissa olevaan 3 lapsen äitiin, joka aloitti eroprosessin, koska mieheni näytti hänelle että tällaistakin voi olla) 1,5kk selän takanani, joten tämä tuli minulle aivan puun takaa. 😭 Sain asian täysin sattumalta tietooni, kun puhelimen näytölle tuli viesti naiselta missä luki Rakastan sinua. Tästä se asia alkoi selviämään, vaikkakin mieheni yritti valehdella minulle kaikista asioista. Mieheni on aina vastustanut pettämistä ja tuonut sen esille useasti. Suhteessa ei oltu päästy vielä seksiin asti, mutta se miten asioita oli kirjoiteltu toiselle, henkilökohtaisista asioista, lapsuudesta, perheestä, tunteista yms. ja tämä on minulle pahempi kuin se, että olisi harrastettu seksiä kännissä muutaman kerran. Mieheni on tehnyt tätä minulle pidemmän aikaa ja tarkoituksella. Kysyin häneltä mitä ajattelit tämän tuntuvan minussa, koska tämä satuttaa minua aivan järkyttävästi ja hän vastasi hän siihen, että jos hän olisi ajatellut asiaa ei hän olisi sitä tehnyt.
😍 Rakastan miestäni jumalattomasti ja olen aina tiennyt, että tulemme perustamaan perheen yhdessä, vaikka vaikeitakin aikoja on ollut, niin ne kuuluvat jokaiseen parisuhteeseen ja yhdessä niistä pääsee eteenpäin. Minä uskon meihin, sillä tiedän minkälaisia ME olemme ja tiedän, että meillä olisi tulevaisuus, jos saisimme asian käsiteltyä, molemmat panostaisivat parisuhteeseen ja minä annettua hänelle anteeksi (vaikka en tiedä kykenisinkö siihen). Nyt mieheni haluaa erota antamatta minulle mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, sanoen vaan että: kyllä minä rakastan sinua ja kaikki tunteet minua kohtaan on vielä olemassa, mutta ne kaikki eivät ole enää vahvoja. Hän sanoo, että hänestä tämä päätös tuntuu oikealle ja olisi väärin jatkaa kun hänestä tuntuu tälle. Meillä oli lomamatka varattuna mihin lähdin ystäväni kanssa ja sen viikon aikana hän teki päätöksensä.
En ymmärrä tätä sillä, meillä menee kaikki asiat hyvin, viihdymme toistemme seurassa, lomilla kun meillä on aikaa olla yhdessä, ei ole mitään parempaa
Ainoat asiat, joita olen vaatinut häneltä on se, että hän huomioisi minua enemmän (ostaisi joskus kukkia, suutelisi ja halaisi minua ohimennen, yms. pientä), auttaisi myös arkena pienesti kotona ja antaisi minulle enemmän aikaa (hänen elämäntapansa on liikunta ja hän käy salilla monta tuntia päivässä). Mieheni on ollut suhteessamme aina se itsekkäämpi osapuoli, kun minä olen mennyt pääsääntöisesti me kärki edellä.
Minullakin oli vielä toivoa asian suhteen, että kyllä hän tajuaa mitä me olemme, mutta ei se näin ole, hän on tehnyt lopullisen päätöksen ja minun on vain yritettävä hyväksyä se. Minua satuttaa se, etten ole päässyt mitenkään vaikuttamaan tähän päätökseen ja siksi minun on todella vaikea hyväksyä sitä, koska en ole asiasta samaa mieltä. Hän sanoo, että hänen täytyy olla itsekäs.😭😭
Tässä on tullut niin paljon asioita esille lyhyessä ajassa, etten pysty oikein käsittelemään mitään näistä ja se syö minua. En pysty nukkumaan, en syömään, en olemaan itseni
Miten tästä selviää? Kuinka saan käsiteltyä asioita joita en ymmärrä enkä hyväksy? Mistä saan voimia jaksaa, koska nyt tuntuu että en halua elää.
Kamalaa on myös se, ettei hän osaa vastata minulle esittämiini kysymyksiin: miksi petit minua, milloin ja miksi tunteesi ovat muuttuneet, miksi et ole halunnut panostaa minuun ja parisuhteeseemme, oletko koskaan rakastanut minua
. Olen ihminen joka tarvitsee vastauksia tai muuten keksin ne itse ja se ei ole kenenkään edun mukaista.
Tuntuu kun minusta lähtee 50 % pois, sillä olemme kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Olen luottanut häneen aina kuin peruskallioon ja tämä tuska mitä tämä aiheuttaa satuttaa niin pahasti, etten tiedä kestänkö tätä ja selviänkö tästä. Isäni petti myös äitiäni pitkän avioliiton jälkeen ja kun kaksi minulle rakkainta ihmistä tekee näin, en tiedä pystynkö enää luottamaan kehenkään.
Sorry, kokemuksesta sanoisin - antaa mennä. Tunneasia kun on siitä ei voi silloin kiistellä. Sattuu, aivan varmasti sattuu. Kaikkeen löytyy tarkoituksensa. Lähde lenkille, juoksemaan tai muuhun liikunnalliseen harrastukseen. Siitä on muuten suurenmoinen hyöty mm. Ja energinen olo lisääntyy, mieli kirkastuu ja puhdistuu. Itse juoksin ja itkin, helpotti🌻🙂🌻
Hän ei ollu sittenkään elämäsi mies.
Anna mennä menojaan, äläkä edes perään itke.
Kiitos vastauksistanne, kun järjellä ajattelen asioita, niin valitettavasti minun on vaan nieltävä tämä kaikki. En ymmärrä miten minulle on voitu tehdä näin, kaiken tämän jälkeen? 😭
Saimme eilen keskusteltua ja mieheni puhuu minusta ihanasti, kannustaa, kuuntelee ja yrittää auttaa eteenpäin, mutta en pysty siihen (ainakaan vielä). Hän ei ole ikinä ollut mikään tunteiden näyttäjä, joten en pysty tulkitsemaan mitä hän oikeasti ajattelee ja tuntee kun näkee kuinka paljon minuun sattuu. En pysty nukkumaan lainkaan ja viime yönäkin oli pakko mennä sohvalle mieheni viereen, koska siinä saan nukuttua (säälittävää). En keksi mitään asioita mitä miettiä mitkä rauhoittaisi minua, koska kaikkiin ihaniin muistoihin kuuluu mieheni ja se vaan pahentaa tilannetta. Pelkään että jään roikkumaan häneen, enkä pääse itse eteenpäin (vaikka tällä hetkellä en edes haluaisi, koska haluan hänet). Nyt päätinkin mennä lääkäriin hakemaan apua lääkkeistä, joka on myös todella säälittävää. Miten ihminen voi mennä näin sirpaleiksi????
Olen koonnut ympärilleni nyt tukiverkkoa, joka joutuu valitettavasti kannattelemaan minua paljon tässä tilanteessa ja se on todella raskasta heille (aikaisemmin mieheni (paras ystäväni) on toiminut minulle vaikeissa tilanteissa tukena), joten minua hävettää tämä asia. Minusta ei ole reilua rasittaa toisia minun ongelmilla ja tiedän sen, etten selviä tästä tilanteesta yksin. Mieheni ei ole ottanut minuun lainkaan lohduttavaa roolia, vaan istuu kaukana juttelemassa (se tuntuu kylmältä), vaikka kaipaisin juuri sitä että minua halataan ja silitetään. 😯🗯️
Voi Betunia, niin surullista, että olet joutunut liittymään meidän petettyjen joukkoon. ☹️
Voin hyvin samaistua kertomaasi: itsellenikin tuli miehen ihastuminen toiseen niin suurena yllätyksenä kuin se nyt yleensä on mahdollista - se on kuin isku, joka lyö kaiken hapen kehosta ulos. Sen ei näe tulevan ja siksi se yllättää täysin aseettomana, alastomana ja puolustuskyvyttömänä.
Uskollisuudesta yms. on meilläkin aina yhdessä juteltu ja oltu asioista samaa mieltä. Meillä on toiminut se toisen huomioiminenkin, kumpaankin suuntaan. Arki on toiminut loistavasti; ei ole ollut mitään isompaa valittamisen aihetta.
Meillä mies sentään alkoi muutaman päivän päästä miettimään asioita ja päätti lopulta sittenkin katsoa meidän yhteisen korttimme loppuun saakka. Ne kolme päivää, jotka hän oli kylmä ja etäinen, olivat elämäni hirveimmät. En osannut edes hengittää, sain elämäni ensimmäiset paniikkikohtaukset. Sen jälkeenkään kolmeen viikkoon ei ruoka pysynyt sisällä. Samalla pystyin ja halusin liikkua: vaelsin tuntikausia metsissä - laihduin olemattomiin.
Ja kuinkas kävikään: kun mies oli ilmoittanut ihastukselleen, että haluaa vielä yrittää minun kanssani, Suuri Rakkaus hiipui ja nainen löysi toisen. Tuosta vain, muutamassa viikossa (vaikka nainen oli itsekin vasta eroamassa 9-vuotisesta avoliitosta ja jo miehelleenkin kertonut, missä mennään?!).
Näinhän se menee: arki tulee miehellesi eteen jossain vaiheessa tämän ihastuksenkin kanssa. Sitten haikaillaan; enemmän tai vähemmän, kukin tavallaan. Varmaa on vain se, että toimivaa parisuhdetta ei saa jokaisen kanssa rakennettua ja sen kylmästi hylkäävä, toisen ihmisen samalla rikkova, katuu tekoaan.
Et voi muuta kuin yritä kasata itseäsi, pala kerrallaan, hitaasti ja tuskallisesti. Onneksi sinulla on tukiverkko, pidä siitä kiinni ja heittäydy sen varaan. Älä mieti sellaisia, että olisit rasite muille. Sinä tarvitset nyt ihmisiä, jotka tukevat ja auttavat. Jonain päivänä olet jälleen vahva ja voit olla tukena takaisin päin.
Itse löysin voimia irrottautua ja muuttaa omilleni. Se (ja ihastuksen täyskäännös?) ovat sekoittaneet miehen suunnitelmat. Yhtäkkiä minä olenkin se, joka on vahvempi ja luottavaisempi itseeensä. Enkä minäkään tukevasti seiso.
Päivä, tunti, minuutti, sekunti kerrallaan. Hengität - se on jo alku. Sinä pärjäät. ☺️❤️
Olen tosi pahoillani puolestasi. Minulle on käynyt samoin aikoinaan, enkä todellakaan, vieläkään, ole täysin päässyt asian yli. Sinun, kuten minunkin, on kuitenkin ymmärrettävä, ettei hän ollut elämän mies. Ei elämämme miehet tekisi noin. Eli koita jaksaa päivä kerrallaan ja opettele tuntemaan itsesi uudelleen. Sinua ei saa kukaan kohdella noin. Vaikka miehesi olisi kuinka ihana sinulle edelleen, yritä kaivaa jostain sen verran ylpeyttä, ettet ainakaan anele tai muutenkin voisit olla mahdollisimman saavuttamattomissa. Yritä olla kylmempi. Minulle se auttoi. Mies jopa halusi minut takaisin. En ottanut, vaikka pahaa tekikin se päätös.
Kyllä se tosiasia on nyt vaan hyväksyttävä MIEHENI EI HALUA MINUA 😭 hän ei osaa vastata siihen mitä hän sitten haluaa ja sanoo miettivänsä näitä ajan kanssa. Pyysin häntä että kertoisi myöhemmin minulle kun on keksinyt mitä haluaa, niin näen kuinka paljon meidän ajatukset eroavat toisistaan. Nyt hän vaan vastaa, että kyllä hän jossain vaiheessa haluaa perheen?????😑❓
Nyt voin sanoa, että olen yrittänyt kaikkeni, koska eilen vielä yritin kertoa hänelle mitä meillä minun mielestäni on ja mihin meillä olisi mahdollisuuksia tulevaisuudessa, mutta hän on eri mieltä. Olen edelleen sitä mieltä, että hän ensimmäisen kerran elämässään miettii näitä asioita, niin miten hän voi olla varma (kerroinkin hänelle että myös minulla on ollut joskus ollut tunne, etten rakasta häntä niin paljoa, mutta kaikki ne tunteet ovat vahvistuneet uudestaan kun on halunnut yrittää). Minusta tuntuu edelleen, että hänelle ei merkkaa mitään 10 vuoden historia eikä minun tunteet ja ajatukset ja parisuhteessa tämä on todella itsekästä. 😞
Nyt minun täytyy yrittää aloittaa tunteiden sammuttaminen ja tiedän itsestäni että se ei tule olemaan helppoa millään tavalla. Kuitenkin en haluaisi päästä miehestäni kokonaan eroon, koska onhan hän minun paras ystävä ja haluan myös auttaa häntä, mutta tiedän sen itsestäni etten kykene koskaan hyväksymään häntä toisen naisen kanssa ☹️
Tämä sattuu vaan niin kamalasti koko ajan ja minun pitäisi miettiä enemmän sitä kuinka huonosti hän on minua kohdellut ja sitä kautta saada vahvuutta, mutta olen tässä asiassa liian heikko, koska rakastan häntä niin paljon.
Käytännön asioista sopiminen onnistuu meillä hyvin (ainakin tällä hetkellä) ja mieheni on onneksi valmis auttamaan minua niissä. Ehkä tästä huomaa sen, että hän katuu tekojaan ja on pahoillaan siitä miten satutti minua ja yrittää tehdä kaikki asiat mahdollisimman helpoksi minulle.
Sain eilen nukahtamislääkkeitä, mutta ei nekään auttanut ennen kuin pyysin häntä tulemaan minun viereeni ☹️ Siskoni lupautui onneksi muuttamaan minun luokseni muutamaksi päiväksi kun mieheni muuttaa pois, niin toivottavasti saan nukuttua kun hän on vierelläni.
Mieheni pääsee toivottavasti suhteellisen nopeasti muuttamaan yksiöön (hän olisi halunnut muuttaa perheensä luokse, mutta onneksi siellä ei ollut tilaa). Nyt hän kokee yksinäisyyden yms. paremmin kun on yksin ja toivottavasti saa mietittyä asioista niin, että pystyy olemaan sinut itsensä kanssa ja miettimään erilaisia asioita (olen kertonut hänelle mitä asioita hänen pitää miettiä itsensä kannalta, ettei kompastu uudelleen samaan tilanteeseen tulevaisuudessa). Ja minä haluan edelleen auttaa häntä, mitä se tekee minusta -> TYHMÄN
Olen itse aivan loppu ja kokonaan rikki ja tiedän että minulla menee kauan ennen kuin olen taas oma itseni.
Kirjoittaminen auttaa ja olenkin kirjoittanut tästä ajasta myös päiväkirjaa (myös osittain siltä varalta, etten halua enää ikinä kokea mitään vastaavaa tuskaa) ja tänne ajatuksien kertominen helpottaa ja helpottaa kuulla muidenkin tarinoita ja sitä kautta saada vahvistusta, että voin olla onnellinen vielä tulevaisuudessa, en vaan ikinä enää "elämäni miehen" kanssa ☹️
Kuule Betunia
kuulostaa siltä, että nyt on sun aika keskittyä itseesi, omaan jaksamiseesi, omaan elämään ja sen ikiomien tukipuiden löytämiseen, jotka ovat siinä äärellä olemassa mutta joita et hädissäsi vaan nyt näe. Kuuluu asiaan ja prosessiin, on normaalia reagoida noin.
Kuulostaa vähän siltä että miehesi on kenties jonkinlaisen tiedostamattoman kapinan prosessissa, voin olla väärässäkin,m utta jos haluat lisää tietoa asiasta niin hanki fisherin kirja jälleenrakennus tai sitten googleta tai hae tältä keskustelupalstalta tiedostamaton kapina fisher ja vaikka mun nimimerkki, niin löydät jotain kättä pidempää avuksesi.
Joka tapauksessa tilannetta tekee pahemmaksi varmaan se että sun pitää tunteestasi käsin mennä häntä lähelle, päin ja tiedustella hänen tunteitaan. Voisitko harkita että rakastaisit itseäsi enemmän ja kunnioittaisit itseäsi ja samalla hänen tunteitaan niin, että vetäytyisitkin tuumailemaan keskenäsi ja ystäviesi läheistesi seuraan ja jättäisit hänet omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa tuumailemaan mitä hän oikeasti haluaa. Veikkaan nimittäin, että hänkin on hukassa tuossa tilanteessa, joka on vain luisunut johonkin suuntaan, kun ei ole osannut muuta tehdä, niin pettämiset taitaa usein tapahtua, paitsi jos on kyseessä narsisti, joka tekee pettämisellä vaan tarkoituksellisesti pahaa toiselle - mutta siltä toi ei kuulosta.
ITsellisyyden saaminen kunkin parisuhteen osapuolen itselleen omaksi omaisuudeksi tapahtuu joko yksin erossa tai sitten kipeästi perisuhteen sisällä, ja sille on oma prosessinsa, jota voi edesauttaa kun tajuaa vähän mistä on kyse. Siihen usein auttaa pienen välimatkan ottaminen ja tilanteen rauhoittaminen ja keskusteluyhteyden säilyttäminen jos mahdollista. Sieltä ne kummankin ikiomat tunteet pikkuhiljaa tulevat esiin jos niitä jaksaa hetken kuunnella.
Ja sinä sitten vielä haet itsellesi apua että jaksat, keskität voimiasi omaan selviämiseen ja itsesi tukemiseen ja rakastamiseen ja hyväksymiseen kaikkine piirteinesi ja alat siitä vähitellen sitten taapertaa yrityksen ja erehdyksen kautta kohti omaa "itsellisyyttä", sitä että riität itsellesi vaikkei kumppanisi sinua haluaisikaan, tai vaikka haluaisikin, silti kasvat itselliseksi, ja niin ehkä hänkin. Fisherin "parantava erillisyys" on siihen sopiva lukukappale, senkin voit googlettaa tai hakea tästä keskustelupalstan hakutoiminnosta.
Hei pääasia että hakeudut sinne mistä saat voimaa, ystävien, löäheisten, harrastuksen, luonnon minkä tahansa pariin ja ruokit itseäsi ja huolehdit nukkumisesta, jota oletkin alkanut tehdä. Mulle ja monelle muulle on tossa tilanteessa auttanut mirtazapin 15 mg:n puolikas tai kokonaiinen ja pitkävaikutteinen melatoniini, molemmat lääkärin reseptillä ja alkoholo minimiin. Nuilla rupee pikkuhiljaa nukkumaan ja aivot ja kroppa saa levon siitä muuten 24/7 päällä olevasta kauheasta stressistä.
Stressinpurkuun suosittelen tunnevihkoa, johon alat vain kirjoittaa, minusta tuntuu täll ähetkellä tältä... ja sitten seuraavana hetkenä toiselta. Myös kuvien suttaaminen, itse kutsun sitä tunteiden oksentamiseksi piirustuslehtiöön vesiväreillä toimii mainiosti. Kirjoittaminen ,huutaminen, pomppiminen, mikä tahansa, minkä löydät omaksesi - ota se ja käytä omien tunteidesi käsittelemiseen ja saamiseen ulos, sanoiksi, hahmoiksi, muodoiksi ja heittämiseen pois sitten kun niitä tunteita ei enää tarvitse.
Teillä on tommonen nuorena rakastuneiden kasvukipukriisi pahana nyt päällä, siitä voi kai selvitäkin yhdessä etteenpäin, mut ihmiset ei niistä ossaa vieläkään julkisesti tai ystävilleen puhua. Ala sinä puhua, niin tulet huomaamaan että muutkin alkaa ja siinä on sitten jo kohtalotovereita jakamassa ja se helpottaa paljon.
Toivotan sulle voimia, tahtoa ja oivallusta auttaa itseäsi ensisijaisesti. Toinen aikuinen on vastuussa omista tunteistaan ja toimistaan.🙂👍
No niin, taas selvisi uutta 😭
Hän lupasi minulle olla olematta yhteyksissä tämän naisen kanssa, ennen kuin meidän asiat on selvillä ja hän on muuttanut pois kotoa. Mietin paljon sitä voiko häneen luottaa ja kysyinkin häneltä oletko luottamukseni arvoinen, hän vastasi kyllä. Olen nyt useamman kerran antanut hänelle uuden mahdollisuuden kertoa mitä hän tuntee toista kohtaan ja sanonut sen, että valheesta jää aina kiinni, joten jos olet yhteyksissä häneen se satuttaa minua vielä lisää, en kaipaa muuta kuin rehellisyyttä. No vaikka mieheni koko ajan lupasi ja vannoi minulle, niin eilen sitten selvisi, että ei hän ole mitenkään minun luottamuksen arvoinen (kuinka tyhmä sitä ihminen voi olla, että edelleen uskoo). ☹️
Hän on koko ajan miettinyt, että rakastaa tätä naista ja hän haluaa katsoa mihin se suhde menee (naisen lapsetkaan ei kuulemma ole ongelma vaan hän kokee pystyvänsä olemaan isäpuoli kolmelle lapselle). MIKSI EI VOIDA OLLA REHELLISIÄ????? Monesti sanoin, että tämä asia satuttaa vielä lisää, koska silloin lähtee usko koko suhteeseen pois ja aikaisemmin hän sanoi ettei ollut ajatellut mille minusta tuntuu, mutta nyt ei voi enää siihen vedota, koska kerroin asian hänelle useasti. Hän näkee kuinka rikki olen ja kuinka hän on rikkonut sydämeni, mutta kuitenkin oma hyvä olo naisen kanssa ajaa eteenpäin, enkö merkkaa hänelle mitään? 😞
Täytyy myöntää että hän teki minulle tosi pas....sesti! nyt alkaa jo hieman vihakin nostamaan nenäänsä, ehkä se auttaa eteenpäin pääsyssä, en tiedä. Olen auttanut häntä ajattelussa ja ohjeistanut mitä hänen pitäisi miettiä, että pääsee itse eteenpäin ja on sinut itsensä kanssa, koska hän on henkilö joka ei ajattele tekojensa seurauksia (ja hän on sanonut arvostavansa tätä) mutta silti tekee näin. Sitten hän vaan tokaisi, että no tästä tuli pieni opetus siitä, että pitää miettiä asioita (PIENI OPETUS, minun sydän on rikottu ja olen lopen uupunut) ja silti autan häntä, koska hän ei osaa. Koska vaikka hän on tehnyt minulle kaiken tämän, rakastan häntä, enkä toivo hänelle mitään pahaa. 😑❓
Nyt täytyy vaan alkaa miettimään uuden rakentamista ja vanhasta luopumista, vaikka tästä tulee ihan kamalaa eikä se tosiaan oo helppoa. Mutta kyllä tämä viimeinen toiminta osittain helpottaa sitä, koska nyt TOIVO KUOLI 😭
Betunia.. Mitä jos et vain enää vastaisi puhelimeen? Mitä jos sanoisit, vaikka kuinka vaikeaa se olisikin, että miehesi on nyt omillaan? Sinä et ole hänelle mitään velkaa, et todellakaan. Vaikka kuinka rakastaisit häntä, sinä hajotat itseäsi joka ikinen kerta kun puhut miehen kanssa. Hän on rakastunut toiseen, tämä on nyt tosiasia ja hän on sen sinulle sanonut. Yritä löytää nyt itsesi. Mitä enemmän olet hänen kanssaan tekemisissä, sitä vaikeampi sinun on päästää irti. Hän käyttää sydämellisyyttäsi hyväkseen, hän pitää sinua tukisatamanaan vaikka sinä tässä tarvitse aidon ystävän tukea. Hän on itsekkäästi päättänyt, että olisit hänelle jonkinlainen tukipylväs. Sinun ei todellakaan sitä tarvitse, eikä kannata! olla.
Voin myös sanoa, ihan oikeasti kokemuksesta, että miten annat itseäsi kohdella, niin myös sinua kohdellaan. Jos ruikutat hänen peräänsä ja vannot ikuista rakkautta, hän pitää sinua itsestäänselvyytenä. Nyt arvokkuutta nainen!! Lopeta vastaaminen, ole kylmempi, ilmoita ettet nyt ehdi, sinulla on tapaaminen.. Mitä tahansa. Älä ole tavoitettavissa aina kun hän haluaa.
Usko minua. Sinä hajotat itsesi tuossa. Lopeta ajoissa. Et ole miehelle muuta kuin hänen kruununsa kiillottaja tällä hetkellä. Hän tietää, että olet aina siinä auttamassa. Mitä ihmettä sinä tästä hyödyt? Lopeta heti.
Kannatan myös yhteyden katkaisemista. Ei kannata jatkaa ja pahoittaa mieltään ihmisen vuoksi joka raatelee sisintä. Mitä se hyödyttäisi jos voittaisit itsellesi ja miehesi palaisi luoksesi....sitten alkaisi pettämisen selvittelyt...ja mitä kaikkea..se ei tulisi olemaan enää kivaa. Irti päästäminen ja vapauden antaminen vapaaehtoisesti tuolle toiselle on myöhemmin hyvinkin palkitsevaa sulle itsellesi. Tiedän että se sattuu mutta itkut auttavat ja huutaminenkin, nyrkkeily, juokseminen. Vapaus, ota se itsellesi, älä sido itseäsi petturiin. Kerran pettäjä aina pettäjä. Näitä asioita ei ole helppo unohtaa valitettavasti...mikäli toisen tunteet vie ne vie ja siihen ei ole toisilla nokan koputtamista. Pakottaa rakastamaan ei voi ketään. Toisen rakkautta ja huomioa ei voi vaatia. Olen itse kokenut tämän. Vaikka kuinka näin kauniina tulevaisuutemme ja suhteen onnistumisen ei se riittänyt koska toisen osapuolen tunteet olivat toiselle omistettu. Hän oli menettänyt sydämensä toiselle..niin hän sanoi. On turha alkaa vatkaamaan miksi näin. Voin vaan selvittää asiani omakohtaisesti.. Voin vaan niellä tappioni ja toivottaa onnea. Se siitä.
🙂👍
No niin, nyt on alustava pesäero tehty ja mies asuu muualla 😞 Yritän kovasti miettiä vain itseäni ja tulevaisuuden mahdollisuuksia, mutta niin moni asia muistuttaa hänestä ja meistä, että mieli on maassa ja itken tämän tästä 😭 Edelleen uskon siihen, mihin meillä olisi ollut mahdollisuus ja näen sen samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta tiedän ettei se tule ikinä toteutumaan, emmekä tule ikinä enää olemaan yhdessä. Haluaisin vain tietää mitä mieheni tuntee minua kohtaan, milloin tunteet ovat "lakanneet"... Missään parisuhteessa ei voi tunteet säilyä yhtä vahvoina ja voimakkaina vuodesta toiseen, vai voiko? Miksi luovuttaa????
Ei tässä auta muu kuin yrittää selviytyä, puhua läheisille, olla ystävien kanssa, treenata, miettiä omia tunteita, hyväksyä se ettei me olla enää me ja se että minun tunteet on mitä on ja päästää toinen menemään vaikka kuinka itse haluaisi muuta. Voi kuinka pahalle tämä tuntuukin ☹️
Tiedän itsestäni, että tämän asian käsittelyyn menee minulla pitkä aika ja minun on tehtävä se kunnolla (ei vain tukahduttaa tunteita), tai muuten tämä jää painamaan/vaivaamaan yms. minua. Mun tunteita ei pysty sammuttamaan ja se kuinka paljon välitän toisesta satuttaa. Minua loukkaa se, että mieheni "toivoo" ja uskoo, että saan korjattua itseni mahdollisimman nopeasti, helpottaako tällainen ajatus hänen oloaan? Minun on annettava itselleni aikaa ja olla kärsivällinen, vaikka nämä molemmat asiat ovat sellaisia, ettei kuulu minun normaaliin toimintaan. 😟
Hän on särkenyt sydämeni totaalisesti ja yritän sirpaleista saada koottua ehjää. Tämä jättää minuun niin syvät haavat, että en tule enää kehenkään luottamaan samalla tavalla, sen opin nyt kantapään kautta 😞
Betunia,
Ole myös armollinen itsellesi. Kun elämältä putoaa pohja, jonkinlaisen tasapainon löytäminen voi viedä monta kuukautta. Anna itsellesi siis aikaa tunteiden vuoristorataan, puhu, puhu ja puhu, kirjoita ja tee jotain, mikä hetkeksi antaa levon tunteista ja ajatuksista - yleensä ruumiin rasitus auttaa kun mieli/sydän on hajalla. Hae ammattiapua ja kerro mahdollisimman monelle, tarvitset nyt tukea.
On käsittämätöntä miten tuttu ja turvallinen ihminen voi muuttua täysin vieraaksi ja kylmäksi. Sitä ei voi ymmärtää ja sen yrittäminen onkin turhaa. Miehelläsi on omat sisäiset prosessit, jotka vievät häntä, hänen ajatuksissaan ei ole nyt tilaa muulle. Se onkin vähän kuin tilapäinen mielenhäiriö. Helpointa on päästää tässä vaiheessa irti ja keskittyä oman elämän raunioiden kohenteluun, kuten täällä onkin kehotettu. Parin kuukauden kuluttua jokin asia itse/yksin tehtynä voi aiheuttaa surun tai kauhun sijaan jopa ylpeyden tai riemun häivähdyksen. Mutta siihen on vielä aikaa. Ja niin vaikeaa kuin se onkin, koita turvautua siskoosi tai johonkin muuhun, mutta ei mieheesi... Hänen roolinsa ei ole enää lohduttajan rooli.
Anna itsesi surra, kaivata, vihata, inhota, sääliä... Ja koko kierros uudelleen. Aika auttaa.
Lämmin halaus kanssakärsijältä.
Hei ja lämmin rutistus!
Täällä vastaavan kokenut. Aikaa on kulunut nyt vajaa vuosi ja hetkittäin tuntuu, että helpottaa kunnes taas käydään aallon pohjalla. Minulla tilannetta vaikeuttaa se, että olosuhteiden pakosta minun täytyy edelleen usein tavata ex-mieheni, sillä meillä on yhteiset lapset.
Olen nyt kovasti alkanut hakea eroa käsittelevää kirjallisuutta, jospa ne helpottaisivat ja asiaa saisi tuollakin tavoin käsiteltyä.
Muistan hyin elävästi nuo tunneskaalat mitä kuvailit. Eron kieltäminen, tuska, suru jnejne. Aika oli elämäni kamalinta, elin aivan sumussa ja yritin parhaani mukaan hoitaa lapset ja jaksaa. Vieläkään en ole "kuivilla" vaan ajoittain olen alakuloinen ja surullinen ja huomaan sen johtuvan erosta, perheen rikkoutumisesta.
Tosiaan, nyt kylmästi vain unohdat exäsi, ällä pidä mitään yhteyttä!!! Ja niinkuin muutkin sanovat täällä, liiku, juokse,huuda..tee mitä vain jolla saat purkaa tunteitasi ulos.
Moi Betunia
Tiedän miltä käyt juuri läpi. Olen ajatellut ihan samoin kuin sinä omassa eroprosessissani. Kysyin ihan samoja kysymyksiä kuin mitä kerroit viimeisimmässä viestissäsi. Ainakaan itse en saanut niihin minkäänlaista vastausta ex:ltä. Tuntui siltä, että noiden kysymysten pyörittely jotenkin kuului prosessiin, mutta samalla se jatkoi sitä kipuilua. Tiedät, että olet yrittänyt kaikkesi, muuta et enää voi. On siis aika päästää irti vanhasta suhteesta ja keskittyä itseensä ja omaan kasvuun, vaikka se vaikealta saattaa tuntua. On hyvä jos pystyt puhumaan ystävillesi ja luottohenkilöille. Se auttaa. On myös hienoa, että jaksat liikkua ja urheilla. Oma pää olisi hajonnut, jos en olisi aloittanut urheilua. Voisit perustaa myös tunnevihon tai päiväkirjan johon voit kirjoittaa tuntemuksia ylös.
Jos haluat ymmärtää mikä meni pieleen sinun parisuhteessa voisit lainata tai ostaa Bruce Fisherin Jälleenrakennus kirjan. Kirja on oikeesti hyvä. Olen itse sen lukenut pariin otteeseen ja tehnyt siinä olevia tehtäviä. Täytyy sanoa, että kirja on auttanut paljon minua ainakin ymmärtämään exää ja niitä syitä miksi näin kävi.
Kohta vuosi tulee täyteen, kun ex-vaimoni kertoi, ettei enää rakasta minua (oli löytänyt netistä uuden). Vieläkin tulee päiviä, jolloin tuntuu pahalta tämä kaikki, mutta tiedän selviäväni niistä. Ja tietty tulee niitäkin päiviä, jolloin kaikki tuntuu jopa hyvältä. Ainoa haaste on kohdata exä päivittäisessä elämässä ja siitä ne tän hetken suurimmat kipuilut johtuvat.
Kaikkea hyvää sinulle. Tiedän, että tuolla jossain on olemassa se oikea elämäsi mies sinulle.
Hei ja kiitos kannustavista sanoista ☺️
Tämä tuntuu menevän vaikeammaksi päivä päivältä ja tarvitsen neuvoja, koska petyn kerta toisensa jälkeen ja se satuttaa aina vain enemmän ja enemmän.
Meillä on niin pitkä historia takana ja kuvittelin tuntevani henkilön, niin edelleen luotan hänen sanomisiin, vaikka hän on jo pettänyt minut niin monesti. Miten saan lopetettua luottamisen häneen????? 😑❓
Kuvittelen kuitenkin, että olen merkannut ja merkkaan edelleen hänelle paljon (ja niin hän sanookin), koska 10 vuotta on pitkä aika ja olemme aina olleet yhdessä, jakaneet asioita, yms. Mutta kuitenkin toisaalta, ei hän ajattele minua lainkaan kun nauttii uuden naisen kanssa olosta.
Taas lupasi minulle olla näkemättä häntä ennen kun muuttaa pois kotoa ja tiesimme perjantaina että muutto on lähellä. Hän lupasi minulle olla näkemättä henkilöä viikonloppuna, mutta eilen jäi kiinni, että oli ollut naisen kanssa perjantaina (mennyt hänen luokse suoraan minun luotani ja lähtiessään vielä lupasi olla näkemättä häntä). Kysyin miksi teit näin ja hän vastasi: "Haluasin selvittää näitä mun omiiki tunteita et tietää vähä mihin suuntaan tää elämä on menossa" 😭 Sunnuntaina muutti pois kotoa, niin ei voinut odottaa sen vertaa, että miettii omia tunteita toisen naisen kanssa, vaan taas teki minulle pas...maisesti.
Vaikka hän tekee kaikkea tätä minulle, niin silti luotan häneen, vaikkakin varauksella ja epäilen, mutta kuitenkin uskon. Miten pääsen tästä eroon????? 😯🗯️