Pysy ihmeessä sairaalassa jouluna, jouluna saattaa ahdistuskin kasvaa äärettömiin mittoihin.
Olen itse viettänyt kaksi joulua sairaalassa, tosin eri syistä, mutta kuitenkin ja jouluna sairaalassakin on ihan jouluinen tunnelma.
Itsellänäkin masennus ja ahdistus palailee, minulle jouduttiin aloittamaan muiden lääkkeiden lisäksi xanor kun en muuten töissä jaksanut käydä, nyt yritetään päivä kerrallaan.

moi kaikki!
oon 17v tyttö ja miehet on käyttäny mua hyväksee koko elämäni. isäni käytti mua hyväkseen kun olin pieni ja siit jäi tosi isot traumat ja sit luulin jo päässeeni sen yli ku mulla oli tosi ihana poikaystävä joka ymmärs mua mut sitte se petti mua.. enkä antanu itteni rakastuu tai ees tutustuu poikii. ja nyt kuukaus sitte mut huumattiin, hakattiin ja raiskattiin.☹️ en tiiä miten ikinä tuun pääsee ton yli ku romahdan joka kerta ku jään yksi ja haluun vaa kuolla ja lopettaa tän kärsimyksen. en tienny mitää muutakaa mikä vois auttaa nii tulin tänne. tuntuu et kohta oikeesti voisin vaa kuolla se ois kaikista helpointa, en kestä enää:'(

Huh huh. Sulla on kiltteyden paha ongelma. Sun rajoja on rikottu ja se ei ole sun häpeä eikä syy, vaan niiden tekijöiden.

Hei nyt soitat palvelevaan Delfiinien puhelimeen ja annat toisten delfiinien auttaa sinut pinnalle hengittämään ja turvaan. Mä sain sieltä apua kun epäilin muinoin erään naisystäväni olleen hyväksikäytetty. Siellä on hyviä tyyppejä kuuntelemassa ja antamassa apua sinulle.

http://www.suomendelfins.fi/

"Puhelinpäivystyksemme työntekijän kanssa voit keskustella luottamuksellisesti mieltäsi askarruttavista asioista. Voit kysyä neuvoja tilanteeseesi tai vain jutella.

Puhelinpäivystyksen numero on 050 583 5000 ja päivystysaika ma-pe klo 10-14. Päivystysajan ulkopuolella puhelut siirtyvät vastaajaan."

Uskalla puhua ja hakea apua - sillä tavoin vain voit auttaa itseäsi. Sinä olet aarre, suurenmoinen aarre ja sinulla on oikeus tuntea olosi turvalliseksi rakastetuksi hyväksytyksi ja ehjemmäksi ja nauttia elämästä ilman että sinua painetaan mutaan tai hyväksikäytetään.

Iso halaus ja tsemppiä

hei Danztkuu tässä on myös heidän Delfiinien keskustelupalsta jossa on monta tarinaa: voit saada apua. ja syylliset voidaan saada vastuuseen.

http://www.suomendelfins.fi/delfiinihyppy/pinnalla/96-uskallanko-kertoa

murtunutsydän kirjoitti 23.11.2010 0:32

Heippa!

Täällä yksi hyvin väsynyt nyyhky. Kiitos sinulle nuut1, kiitos sinulle volvomies ja kiitos sinulle Mara70.

En ole kaunis, en ole arvokas, en ole vahva enkä tunne itseäni rakastamisen arvoiseksi. En ole yhtikäs mitään...en enää mitään!

Pelon ja ahdistuksen vallassa odotan huomiseen. Yöt ovat vaikeimpia. Lääkärillä olen ollut fyysisten vaivojen takia. Ilmeisesti lääkäri on nähnyt myös psyykkisellä puolella vaivan. Eikä mulla oikein ole semmoista kaveria kelle näistä juttelisin. M:hän vahti minua eli en päässyt oikein kaveraamaan kenenkään kanssa.

Kaipaan kyllä päiväkodin lapsia: sitä naurua, viattomuutta, aitoutta ja yksinkertaisuutta. En kyllä tässä kunnossa kykene töihin. Mulla ei ole voimia rukoilla. 😟

Hei murtunutstdän!

Luin sun tekstejä itku silmässä! Mun sydämeen sattui,kun luin mitä kaikkea olet läpikäynyt! Samalla ajattelen, että olet vahva nainen, vaikket itse sitä nyt näe! Sä uskalsit lähteä!

Nuo on niin tuttuja ajatuksia;en ole kaunis, en ole arvokas, en ole vahva, en ole rakastamisen arvoinen enkä ole yhtään mitään.

Mä oon kohta 28 vuotta. Mun elämään on mahtunut väkivaltainen sadistinen isä, hyväksikäyttö, raiskaus, pelkoa, ahdistusta, vihaa (itseä kohtaan), Liuta turhia miessuhteita, kipua. Sitten osui kohdalle se ensi rakkaus. Kaikki oli ihanaa. Mentiin naimisiin ja sen sellasta.
Sitten tuli kuvioon huorittelua, mustasukkaisuutta, huutamista, riuhtomista, ranteiden vääntämistä, uhkailuja, veitsellä heilumista, lemmikkien retuuttamista, tappouhkauksia, viinapäisiä harhoja. 
Ja minä tyttö se vaan syytin itseäni! Loppu tuolle olisi pitänyt tehdä ensimmäisen huora sanan jälkeen, ensimmäisen kerran kun veitsi heilahti sängyssä viereeni.
VAan ei!
Elämän lähtökohtana oli mies, isä, mitä hän opetti minulle? On okein lyödä, on naisen vika tulla raiskatuksi, on naisen tehtävä tehdä juuri niin kuin mies sanoo, on normaalia nöyryyttää toisia, on normaalia haukkua ja alistaa, ainoa tapa osoittaa rakkautta/välittämistä on jotakin seksuaalista. Etten minä ole minkään arvoinen. Etten minä ole kaunis. Että minä olen vain kiittämätön pikku paska, joka pitäisi hakata takaisin ruotuun.
Ja kun tuo ihana ensi rakkauteni ensimmäisen kerran kutui minua huoraksi!? Se ei tuntunut juuri miltään!!! Enhän minä ollut rakastamisen arvoinen! Miten sitten olisin voinut lähteä. Olihan kaikki aina kaikek paskan välillä ihanaa! Ja minä rakastin häntä! Ja hän rakasti minua! Minussa oli siis oltava jotakin vikaa? Tuo kaikki oli minulle normaalia.

Olin aina vannonut, ettei yksikään mies nosta kättään minua vastaan toista kertaa. Ensimmäinen olisi viimeinen ja minä lähtisin ja taakseni en katsoisi. Vaan ei! Se oli normaalia. NORMAALIA!

Niin moni sanoo; minä ainakin lähtisin heti! Mutta kun se osuu omalle kohdalleen, niin olisiko se niin helppoa? Mitä, jos se on sitä, minkä olet nähnyt ja oppinut normaaliksi. Joku koko ajan kertoo, että olet "viallinen/huono/kelpo" , mutta hän suuressa hhyvyydessään silti rakastaa sinua? Kaikki tapahtuu pikkuhiljaa. Sitten se eka fyysinen väkivallan teko. Kaikki se henkinen.Siihen turtuu. Alistuu. Hajoaa kerta toisensa jälkeen. Pelottaa. Maailma hajoaa ympäriltä. Menetät samalla paljon muutakin , jos lähdet. Onko se edelleen niin helppo sanoa, että minä en katseli moista päivääkään!??

Minä uskalsin lähteä. Karkasin kun mies ollut kotona. Tein tuota päätöstä puoli vuotta.
Muutin toiseen kaupunkiin. "Menetin" kodin, mieheni, haaveet yhteisistä lapsista, ystäviä, työpaikan, harrastukseni . Kaiken tutun.
Olin uudessa kaupungissa, uudessa kodissa. Kaikki oli tyhjää. Kylmää. Rikki. Ahdistusta. Pelkoa. En uskaltanut nukkua, mitä jos ex tulisi yöllä, kun nukun? Olin turta. En halunnut tehdä mitään. NÄhdä ketään. Häpesin. Pelkäsin. Itkin. Itkin. Kaikki oli harmaata mössöä. Kuolemanpelkoa. Itsesyytöksiä ja vihaa. Miksi en ollut kyennyt muuttamaan tuota ihmistä. Miksi en ollut osannut ehjätä häntä. Saada näkemään, mitä hän teki minulle.

Nyt 9 kk tuosta päätöksestä. Minulla on asiat hyvin. Opiskelen, minulla on harrastuksia, olen tehnyt valtavasti töitä itseni kanssa. Olen kirjottanut kirjan verran ajatuksia. Osaan nauttia pienistä asioista. Uskon taas hyvään.Edelleen tulee iltaisia pelko ja ahdistus kohtauksia. Enää harvemmin. Minulla on oma koti, jossa kukaan ei solvaa minua, Olen pikku hiljaa alkanut arvostamaan itseäni. Alkanut ymmärtämään, miten väärässä ne ihmiset ovat olleet , jotka minua ovat satuttaneet. Olen alkanut uskomaan, että minä ansaitsen hyvää. Olen alkanut tapailemaan miestä, joka kohtelee minua niin kauniisti ja arvostaen. Tunne iloa ja onnellisuutta. Tunnen rauhaa. ASioiden käsittely on edelleen kesken ja tulee harmaita hetkiä, kun tuntuu, ettei mistään saa kinni, mutta eteenpäin olen menossa.

Miten selvisin kaikesta? Hetki kerraallaa. Päivä kerrallaan. Sallin itseni tuntea iloa pienistä asioista. Muille ne asiat voivat olla merkityksettömiä, mutta pohjattomassa pimeydessä pieni välähdys antaa toivoa. Minun onneni oli myös koira, joka oli pakko viedä ulos, oli olotila mikä tahansa. Kirjoitin ja itkin. Puhuin niille parille ihmiselle, ketä minulla oli. Sallin itseni tuntea kaiken sen paskan. Annoin itseni käydä läpi kaiken sen kivun. Muistaa jokaisen asian,joka oli satuttanut.Sallin itseni tuntea vihaa. Sallin itkeni lysähtää lattialle kesken siivomisen ja vain itkeä. Sallin itseni käydä pohjalla. Kun ekan kerran huomasin hymyileväni aidosti, sallin sen itselleni. En syyttänyt itseäni, vaikke se hymy olisi kestänyt vain muutaman sekunnin. Olin kuitenkin hymyillyt. Kokenut positiivisen tunteen. Aloin sallia itseni tuntea hyviäkin tunteita. Itkin. Kirjoitin.Puhuin.Kävelin. Josaakin kohtaa vain huomasin, että kaikki nuo hyvät hetket kestävät aina kauemmin ja kauemmin.
Päätin, etten salli minua satuttaneiden ihmisten voittaa. Sallin itseni vihastua heille, jotka minua satuttivat! Sallin itseni päästää siitä irti, kun sen aika oli.
Tajusin, että rakkaus on muutakin kuin sanoja. Ei se, joka sanoo rakastavansa minua lyö minua samalla.
Tajusin, että olinhan selvinnyt kaikesta siitä, mitä minut oli pistetty käymään läpi siinä suhteessa, niin miksi en selviäisi tästä? Nythän minun piti elää vain itselleni. Tehdä asioita, joista minä nautin. Mitkä minusta tuntuivat hyvältä. Ei minun tarvinnut ajatella, että millaisena olisin kelvollinen tai rakastettava? MInun ei arvinnut miellyttää ketään. Minun piti vain olla minä. Pyrkiä tekemään itsei onnelliseksi. Ei ketään muuta. Hyväksyä itseni. Antaa itselleni se arvo, joka minulta oli riistetty.
En koskaan uskonut selviäväni!!! En silloin. En siinä tilanteessa. En niinä päivinä kun hädin tuskin jaksoin nousta sängystä. En niinäiltoina, kun en uskaltanut nukahtaa.
Mutta minä vain jatkoin. SIlloinkin kun toivoa ei ollut. En vain voinut sallia niiden ihmisten voittaa. Olinhan minä kestänyt heidän tuottaman tuskan. Nyt olin vapaa. Olin valinnut lähteä. Jos olisin valinnut kuolla, olisin jäänyt ja se olisi tehty minulle. Lyöty veitsi keuhkoihin. Samalla syljetty suusta kaikki ne kamalimmat sanat. Minä olisin kuollut sisältä kerta toisensa jälkeen. Ja hänhän sentää sanoi rakastavansa minua!!??

Kirjoitin sinulle, koska nuo tuntemukset ovat niin tuoreessa muistissa!!!
Vaikka mikään ei tunnu miltään, niin jonakin päivänä se tas tuntuu. Anna itsellesi aikaa. Anna itsellesi lupa voida pahoin. Anna itsellesi lupa itkeä. Sä oot kokenut aivan hirvittäviä asioita! Ei niistä pääse jaloilleen heti! Jos sua itkettää itke. Jos sä tunnet vihaa ni, anna itselles lupa siihen.
EI kaiken tarvitse olla hyvin just nyt heti. Anna itselles lupa kokea iloa pienistä asioista. Tartu jokaiseen hyvänolon tunteeseen! VAikka ne kestäis vaan hetken! Ole itsekäs. Tee asioita, joista sinä itse koet hyvää oloa ja iloa!! Se on tervettä itsekkyyttä.
Ja rupea ajattelemaan itsestäs hyvin. Anna itselles "armahdus". Älä soimaa itseäsi.

Mä niin toivon sulle kaikkea hyvää! Toivon, että saat tukea ja apua mitä tarvitset! Halaisin sua jos voisin! Toivon, että sun elämässä alkaa nyt paraneminen! Tää kaikki tekee susta vielä vahvan, vaikka se ei nyt siltä tunnu! Ja hei, sun ei tarvi olla yhdellekään miehelle hyödyllinen. Sun tulee olla itsellesi hyvä ja onnellinen! Loppu seuraa perässä! Sä elät vaan itsellesi! Ja kukaan,joka kohtelee sua huonosti ei ansaitse sua! Ja sä et tarvitse sellaisia ihmisiä! Menneet ovat menneitä! Menneeessä sut on tehty arvottomaksi muiden toimesta! Tee sä itsestäsi arvokas tulevaisuudessa ja vaadi muilta samaa! Arvokastam kohtelua!
🌻🙂🌻