Terve. Olen kesällä 16 vuotta täyttävä tyttö ja peruskoulu on pian suoritettu. Olen kärsinyt ja kärsin edelleen yksinäisyydestä joka masentaa ajoittain ihan hirveästi.
Minulla on kolme kaveria toiselta paikkakunnalta ja heitä nään ehkä parin kk välein. Heidän seurassaan kaikki tuntuu hetkellisesti hyvältä. Olen rento, ja tunnun kuuluvani ””porukkaan””. Mutta täällä ei ole kavereita. Useimmat koulupäivät istun yksin ja katselen, kateellisena, kuinka muut ovat niin hyviä kavereita keskenään. Oloni tuntuu niin ulkopuoliselta että välillä saan taistella tahtoani vastaan joka haluaisi minun lähtevän pois mielipahan tyyssijasta eli koulusta. Tuntuu käsittämättömän pahalta katsella muita nuoria jotka juttelevat ja nauravat.
Olen ajatellut pitkään olevani epäsosiaalinen koska mulla ei ole täällä kavereita. Olenhan mä sosiaalinen, kuten varmasti moni muukin itsestään epävarma ja itsensä epäsosiaaliseksi mieltävä. En ole vain päässyt mihinkään porukkaan.
Olen ollut tässä sellaset kaksi vuotta todella yksinäinen. Koulussa on kaksi kaveria jotka ovat kovin etäisiä… en ole ollut heidän kanssaan vapaa-ajalla ainakaan vuoteen mutta tunnenkin aina itseni ulkopuoliseksi heidän seurassaan. Tilanne on siis se että saan nauttia ystävien seurasta parin kk välein ja muutoin olen yksin. Vellon itsesäälissä joka on monesti meinannut saada yliotteen elämästäni.
Onneksi kesäloma alkaa ja mikä ihaninta, elämäni kolme hirveintä vuotta jäävät taakse. Pääsen opiskelupaikkaan jossa on uusia ihmisiä… mutta saankohan kavereita? Miten niitä saa? Olen ujo. Jos en saa kavereita niin en tiedä miten pää kestää tällaista yksinäisyyttä. Se on maailman hirvein olotila. Yksinäisyys.
Kirjoitin purkaakseni pahaa oloani. Monet ovat samassa tilanteessa ja jollain tavalla se helpottaa.
Sinun täytyy olla kirjautuneena, että voit vastata tähän aiheeseen.