Terve. Olen kesällä 16 vuotta täyttävä tyttö ja peruskoulu on pian suoritettu. Olen kärsinyt ja kärsin edelleen yksinäisyydestä joka masentaa ajoittain ihan hirveästi.
Minulla on kolme kaveria toiselta paikkakunnalta ja heitä nään ehkä parin kk välein. Heidän seurassaan kaikki tuntuu hetkellisesti hyvältä. Olen rento, ja tunnun kuuluvani ””porukkaan””. Mutta täällä ei ole kavereita. Useimmat koulupäivät istun yksin ja katselen, kateellisena, kuinka muut ovat niin hyviä kavereita keskenään. Oloni tuntuu niin ulkopuoliselta että välillä saan taistella tahtoani vastaan joka haluaisi minun lähtevän pois mielipahan tyyssijasta eli koulusta. Tuntuu käsittämättömän pahalta katsella muita nuoria jotka juttelevat ja nauravat.
Olen ajatellut pitkään olevani epäsosiaalinen koska mulla ei ole täällä kavereita. Olenhan mä sosiaalinen, kuten varmasti moni muukin itsestään epävarma ja itsensä epäsosiaaliseksi mieltävä. En ole vain päässyt mihinkään porukkaan.
Olen ollut tässä sellaset kaksi vuotta todella yksinäinen. Koulussa on kaksi kaveria jotka ovat kovin etäisiä… en ole ollut heidän kanssaan vapaa-ajalla ainakaan vuoteen mutta tunnenkin aina itseni ulkopuoliseksi heidän seurassaan. Tilanne on siis se että saan nauttia ystävien seurasta parin kk välein ja muutoin olen yksin. Vellon itsesäälissä joka on monesti meinannut saada yliotteen elämästäni.
Onneksi kesäloma alkaa ja mikä ihaninta, elämäni kolme hirveintä vuotta jäävät taakse. Pääsen opiskelupaikkaan jossa on uusia ihmisiä… mutta saankohan kavereita? Miten niitä saa? Olen ujo. Jos en saa kavereita niin en tiedä miten pää kestää tällaista yksinäisyyttä. Se on maailman hirvein olotila. Yksinäisyys.
Kirjoitin purkaakseni pahaa oloani. Monet ovat samassa tilanteessa ja jollain tavalla se helpottaa.
Et oo ainoa ton asian kanssa, mulla on samanlainen tunne et tunnen olevan jotenkin erilaisempi, ku muut. En oo koskaan saanu kavereita, ku oon vissiin nii ylipainonen ja muut on laihempia, sekä oon koulukiusattu, et sekin vaikuttaa omalta osaltansa.. Netin kautta on helpompi jutella toisen ihmisen kanssa, kun kasvokkain..
Tyttönen vaan kirjoitti 22.5.2015 17:49
Et oo ainoa ton asian kanssa, mulla on samanlainen tunne et tunnen olevan jotenkin erilaisempi, ku muut. En oo koskaan saanu kavereita, ku oon vissiin nii ylipainonen ja muut on laihempia, sekä oon koulukiusattu, et sekin vaikuttaa omalta osaltansa.. Netin kautta on helpompi jutella toisen ihmisen kanssa, kun kasvokkain..
Sua kiusataan? Harmittaa sun puolesta ja pistää vihaksi että kiusaamista tapahtuu. Se on niin typerää ja turhaa. Mua ja mun kaveria piinattiin kiusaamisella seiskalla. Se oli hirveetä. Sanoin kyllä monesti suorat sanat tyhmille ihmisille, mutta siinä tilanteessa on vaikee keksii mitään ja sitä pelkää muiden reaktioita. Jokaisella on ()pitäisi olla) oikeus käydä koulunsa rauhassa ja turvassa kun sinne on kerta pakko mennä.
Jutteletko sitten netissä muille? Voisin ehkä itsekin yrittää...
Juttelen Facebookissa enimmäkseen kavereille, jotka tunne suhteellisen hyvin jo. Jotenkin sitä on myös helpompi puhua ulkopuoliselle, ku omalle äitille ja saan käyäkin tarpeen vaatiessa oman sairaanhoitajan luona juttelemassa. Suosittelen, et säkin osallistut vaikka näihin liveryhmä keskusteluihin täällä tukinetissä.
Tää on vaan neuvo mutta kirjeenvaihdosta voi saada hyviä ystäviä.
Kiitos kun annatte vinkkejä... kuulostaa ihan hyvältä.
herkkä88 kirjoitti 23.5.2015 14:50
Tää on vaan neuvo mutta kirjeenvaihdosta voi saada hyviä ystäviä.
Olisko vinkkiä antaa mistä kirjeenvaihto kavereita voi löytää?
En ole ollut pariin kuukauteen kenenkään ystävän kanssa. Se on pitkä aika. Jostain syystä yksinäisyyteni muistui useimmin mieleeni koulussa olessani. Johtuu varmaan siitä että koulussa tulin jatkuvasti ajatelleeksi muiden onnea ja mahdollisesti sääliä minua, yksin nurkassa istuvaa kohtaan. Olin ainoa yksinäinen 300 oppilaan koulussa. Tai enhän minä sitä voi tietää, joku voi olla yksinäinen vaikka kavereita riittäisikin.
Pelottaa lukio. Kuinka jaksan? On hyvä aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä, mutta entä jos jään yksin? En jaksa.
Hei kaikille!
On aika vanha aihe täällä tukinetissä mutta ei anneta sen häiritä. Koska ajattelin tehdä samasta aiheesta tänne mutta koska täällä sattui olemaan valmiina niin ei tarvitsekkaan 🙂 joskus itse kirjoitin tänne yksinäisyydestä mutta en enään löytänyt sitä kirjoitusta. Pääasia on nyt että löysin edes yhden tälläisen kirjoituksen, tietenkin olisin voinut tehdä omankin aiheen uudelleen tästä kun täällä on useinkin monta samaa aihetta. Ainakin itse olen törmännyt usein samaan aiheeseen mutta piteimmittä puheitta aiheeseen:
Eli yksinäisyys. Olen siis yksinäinen. Kavereita minulla ei ole ala-asteen jälkeen ollut. Olen osittain tottunut tähän yksinäisyyteen mutta silloin kun haluaisi mennä vaikka kaupungille eikä yksin haluaisi mennä tai vaikka elokuviin niin silloin yksinäisyys on aika musertavaa. Aina voi mennä yksinkin mutta olen sen tyyppinen ihminen että en oikein tykkää yksin mennä tuollaisiiin tapahtumiin. Vaikka ehkä pitäisi.
Onko muita yksinäisiä?
Miten lievitätte yksinäisyyden tunnetta?
Olen yksinäinen. Vaikka ympärillä onkin porukkaa, niin olen liian erillainen. Eikä kukaan ymmärrä masennustani.
Kaipaisin myös vinkkejä sen tunteen kanssa.
Sarjetty kirjoitti 2.1.2016 9:31
Olen yksinäinen. Vaikka ympärillä onkin porukkaa, niin olen liian erillainen. Eikä kukaan ymmärrä masennustani.
Kaipaisin myös vinkkejä sen tunteen kanssa.
Hei Sarjetty
Minä olen yksinäinen ja ei porukkaa ympärillä. Jos olisi edes yksi ihminen keneen luottaa asiat voisivat olla paljon paremmin.
Itse kun katson telkkaria. Aina sieltä tulee joku ohjelma että muistan ettei minulla kavereita olekkaan. Sitten jos menen lenkille... Tulee vastaan porukkaa sama juttu ei kavereita olekkaan muistuu mieleen.
Sinulla sama ongelma?
Ei ihan noin.
Masennus vie voimia, mutta ei ole ketään jolle todella puhua tai joka ymmärtää. Olen sen kanssa niin yksin. Keneen voin luottaa? Kuka ei tuomitse vaan auttaa?
Olen alkunut vetäytyä itse "kuoreeni", kun on niin suuri henkinen tuska. Enemmän sisältä kuollut kuin elossa.
Siksi niin yksinäinen.
Sarjetty kirjoitti 2.1.2016 20:0
Ei ihan noin.
Masennus vie voimia, mutta ei ole ketään jolle todella puhua tai joka ymmärtää. Olen sen kanssa niin yksin. Keneen voin luottaa? Kuka ei tuomitse vaan auttaa?
Olen alkunut vetäytyä itse "kuoreeni", kun on niin suuri henkinen tuska. Enemmän sisältä kuollut kuin elossa.
Siksi niin yksinäinen.
Hei Sarjetty
Onko sinulla täällä tukinetissä tukihenkilö? Sellaiselle ainakin voi kirjoittaa, toki voi puhuakkin kun tuossa joku puhelin keskustelukin on mahdollinen.
Tiedän että yksinäisyys sattuu. Itsekkin olen yksinäinen... Ei kavereita. Ei läheisiä. Minulla on myös ihmisiin luottamuspula.
On tukihenkilö. Miten sulle tuli luottamuspula? Itsemenetin luottamuksen muihin, kun jäin täysin yksin.
Sarjetty kirjoitti 3.1.2016 9:3
On tukihenkilö. Miten sulle tuli luottamuspula? Itsemenetin luottamuksen muihin, kun jäin täysin yksin.
Hei Sarjetty
Luottamuspula syntyi tai ainakin luulen että syntyi koulukiusaamisen myötä. Usein ne olivat tilanteita jo ala-asteella kun seurani ei kelvannut menin vain väkisin mukaan. Sanottiin hei minulla on asiaa noille muille sellaista kolmenkeskistä. Odota. Odotin lähes koko välitunnin kunnes sanottiin että älä seuraa. Ylä-asteella sain kuulla itsestäni juoruja ihmisiltä joita pidin kaverinani. Tai jos sanoin jollekkin tästä ei kerrota muille pian asian tiesi koko koulu.
Yksin jättäminen on ehkä pahin kiusausmuoto. Jos on yksikin kaveri niin asiat on jo hieman paremmin.
Kiusataanko sinua koulussa?
Kiusataan