mä olen viillellyt ja teen sitä edelleen. neuvoisin juttelemaan esim. terkkarin kanssa asiasta myös. itseäni se auttoi ja ymmärsin tekojeni seuraukset. toivottavasti sinulla ei ole mennyt liian pitkälle tuo viiltely. ehdottaisin että kietaiset ranteeseesi vaikkapa kumilenkin ja näpäytät sillä itseäsi aina kun tulee mieli viiltää, se ei ehkä poista viiltelyn halua, mutta siitä ei jää sinulle ikäviä jälkiä jotka jälkeenpäin kaduttavat. keksi itsellesi jokin tavoite, esim. et viillä pariin päivään. jos onnistut siinä, voit hyvillä mielin palkita itsesi vaikka... lempiherkuillasi. nosta tavoitetta välillä, tiedostaen omat rajasi. jos selviät vaikka kuukauden viiltämättä lähde vaikka kaverin kanssa leffaan. tai tee itsellesi "sakkopankki", jokaisesta viiltelykerrasta tipautat "sakkopankkiin" esim. 20cnt tai 1euron.

toivottavasti näistä oli sinulle jonkun verran apua. sinä olet loppujenlopuksi ainoa jokai voi auttaa itseäsi.

Pärjäilehän!

Minä viiltelen tai viiltelin. Olen päässyt siitä eroon. tai en ollut oikeastaan koukussakaan vaan viilsin ja satutin kun henkiset tuskat kävivätliian suuriksi. Fyysistä kipua on helpompi hallita kuin henkistä. fyysiseen kipuun voi ottaa vaikka särkylääkkeen. (tein joskus niin että kun henkisesti olin ihan tuskissa ja surussa, löin pääni seinään, josta sain pääkivun ja siihen hervottomaan pääkipuun otin buranan joka sitten lopetti pääkivun) tuolla keinolla sain sen tuskan pois, enkä siinä tilanteessa ymmärtänyt että se voi tehdä aivoihin vakavia vaurioita. Nyt ymmärrän kaiken satuttamisen seuraukset enkä tee sitä enää. Joskus tekee mieli tehdä ajattelen niitä seurauksia -tällä hetkellä eniten sitä ettei kesällä voisi kulkea minihameella ja topilla (rakastan kesää, hameita ja toppeja). Se estää minua tekemästä mitään.

Keksi itselleni syy miksi et voi tehdä sitä (esim: jäljet jäävät ikuisiksi ajoiksi ihoon) taikka tuota keinoja jonka edellinen kirjoittaja mainitsi (anteeksi, en muista hänen nimeään, siis nimimerkkiä).

Viiltäminen ei ole ratkaisu; se tuo vain lisää ongelmia. Puhu viiltämisestä jollekkin, vaikka terveydenhoitajalle, tai sille psykologillesi kerro ettei lääkkeistä tai terapiasta ole apua. Yhdessä alkakaa miettiä keinoa josta olisi apua. (tiedän kuinka tuskallista se voi olla. Itse käyn terapeutilla joka ei ymmärrä minua eikä auta minua yhtään -jonotan uutta terapeuttia jota en kuitenkaan ole mahdollista saada ennen ensi syksyä).

Voimia, äläkä anna pahojen tekojen saavuttaa sinua, vaan hallitse sinä elämääsi!

viiltelin ennen mut lopetin sen koska mulle yks tosi tärkee ihminen pyys lopettamaan. En halunnu pettää lupaustani siitä etten enää viillä joten tahdon voimalla periaatteessa lopetin. sitä ennenkin olin kyllä jo yrittänyt lopettaa mut ei ollu onistunu, tyyppi jolle sillon lupasin lopettaa ei ite pitäny lupauksiaan ikinä joten en vaa onnistunu siinä viel sillon. jos sulla on joku tärkee ihminen ni aattele aina sitä ko meinaat viiltää, yrität lopettaa sen vuoks. toivottavasti tää auttais ees vähän.

kiitos teille kakikille nämä kaikki ehdotukset ovat olleet hyviä ja tietysti kokeilen niit.Osaa oolenkin ehtunyt kokeilla ja on ollut hyvä ja huonoja tuloksia kiitos viellä olette ihania=)🙂

ajattelin tsäsä kun itselläni sama ongelma on/olllut, että juttuseuraa kaipaisin ja voisin kuunnella. jos teillä on mese niin lisätkää: litlleAngel@luukku.com

kiitos

Moikka vaan kaikille!

Viiltely ei ole mikään leikinasia ja siihen jää helposti koukkuun, tai niin minulla kävi noin 3 vuotta sitten. Niin kuin joku yllä jo kirjottikin fyysinen kipu on välillä helpompi sietää kun henkinen.
Kun ne viillot on tehnyt tulee hetkellisesti parempi olo, mutta sitä seuraakin sitte vaan entistä pahempi olo ja seuraavalla kerralla on tarve viiltää enemmän ja syvemmälle.
Monta kertaa olen jo yrittäny lopettaa, kerran olin jopa 7 tai 8 kuukautta viiltämättä. Se onnistui niin, että annoin kaikki "teräaseet" tai siis kaiken millä olin viiltänyt eräälle henkilölle, johon luotin ja päätimme yhdessä päivän koska lopettaisin. Repsahduksia tuli jonkin verran ja lopulta valitettavasti paluukin. Tällä hetkellä olen taas viiltämättä, en tiedä kuinka pitkään olen jo ollut, mutta aika pitkään. Minulle on ehkä helpompaa olla viiltämättä, kun en laske päiviä vaan ajattelen aina vain sitä päivää joka on juuri meneillään.
Toinen asia joka on tärkeä mielestäni on se, että tunnistaa sen asian minkä takia viiltää tai on paha olla, viiltelyn takana on yleensä syykin.
Kun syyn on löytänyt, siitä on puhuttava ja sitä on käsiteltävä, vaikka se ei olisikaan helppoa.
On asioita joista ei ikinä pääse eroon, mutta kaiken kanssa voi oppia elämään!

Pärjäilkää! 🙂🌻

Osaisitteko minuan neuvoa? Minä en viiltele mutta mulla on rupi kädessä ja revin sen aina auki. Se tuli kerran puukolla, laitettiin tikkejä ja sitten sitä rupea revin auki eikä se koskaan parane.
On ollut jo vuoden.
Tiedän milloin revin rupea, silloin kun iskä ja äiti riitelee minusta enkä kestä sitä kuunnella vaan revin rupea, että tulee verta.
Kenelle voisi asiasta puhua?
Onko tämmöinen edes puhumisen arvoinen asia, koska ei se rupi ole iso, siinä oli kolme tikkiä, jotta osaatte kuvitella millaisen suuruisesta asiasta on kyse.
Toinen asia mitä kysyn. Kun sain itselleni tukihenkilön net-tukista, hän vastasi ja sanoi lopuksi hyvää kesää. Niin oliko se tuki siinä vai voiko hänelle toisen kerran kirjoittaa vaikka syksyllä ja voisiko häneltä kysyä rupiasiaa?

Heippa grande!

Kyllä sä voit kirjotella tukihenkilöllesi vielä myöhemminkin uudestaan. Voit vaikka kirjottaa heti, jos sinusta siltä tuntuu.. Mielestäni voisit hyvinkin kertoa hänelle rupi-asiastasi.
Voit myös puhua asiasta koulun terveydenhoitajalle, kuraattorilille tai psykologille. Voit toki ottaa myös yhteyttä paikkakuntasi lasten ja nuorten psykiatriseen poliklinikkaan ja kirjotella tänne.

Mun mielestä se on iso asia. Ehkä se rupi ei ole se olennainen asia, josta pitää puhua, vaan se mikä sinut saa repimään haavan auki eli isäsi ja äitisi riitelyt. Mielestäni sinun kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä johonkin luotettavaan aikuiseen. Ehkä sekin voisi helpottaa jos voisit puhua asiasta ystäviesi kanssa, en tiedä...

Ota rohkeasti yhteyttä, ensimmäinen askel on aina vaikein!
🙂🌻

Kiitos sinulle kun vastasit, olen repimistä pitänyt sellaisena hauskana juttuna ennen tätä ketjua. Sitten olen huomannut ettei ole mitään hauskaa, kun aina valuu veri ja on kipeä kohta ruumiissa. Nyt tämän jälkeen kirjoitan vielä tukihenkilölle. Sekin oli kumma, kun en koskaan ymmärrä mitä ihmiset oikein tarkoittavat, kun sanovat hyvää kesää. Kaverit koulussa keväällä niin sanoivat ja minä oletin ettei kukaan minua halua nähdä kesällä ja sitten olenkin kesän yksin eikä ole hyvä kesä todellakaan. Nyt revin rupea lähes koko ajan ja siihen tarvitsee kohta lääkäriä.

Hei,

Minä olen viilellyt ja tehnyt kaikkea muutakin ihan vain sen takia juuri, että on ollut niin paha olo ja fyysinen kipu on helpompi kestää. Se on jotenkin todempaa ja helpompi kertoa siitä.
Se on ehkä myös joissakin tapauksissa myös ymmärettävämpää kuin henkinen.

Itse olen sitä mieltä, että sillä ei ole väliä, että viileteleekö tai nyppii rupea. Ei pidä vähätellä sitä, että mä vaan nypin vähän tai jotain. Itsensä tahallinen satuttaminen ei ole koskaa järkevää/hyväksi yms. Yksi, mikä minua on auttanut on, että keskityn aina yhteen hetkeen kerrallaan, vaikka päivään. Varsinkin, jos tiedän, että on tulossa jotain, mikä voi aiheuttaa sellaisen olon, että haluaa satuttaa itseään. Pahimmillaan en voinut ajatella edes viittä minuuttia kauemmas, koska se tuntui niin kaukaiselta. Seuraava minuuttikin oli sietämättömän kaukana. On tietenkin tärkeää tiedostaa, miksi haluaa satuttaa itseään. Se ei vain ole aina kovin helppoa/yksinkertaista. Yksi minulle tärkeä oivallus oli, että ei ole väärin ajatella tekevänsä itselleen jotain. Ajatteleminen ja toiminta ei ole sama. Jotenkin sain sen kautta oikeuden tuntea pahaa oloa ja miettiä asioita. Repsahduksia tulee, se kuuluu paranemiseen tai lopettamisprosessiin. Ei pidä alkaa sättimään itseään vaan todeta, että nyt kävi näin ja piste. En halua, että enää käy näin.

On tietysti hyvä, että lopettaa itsensä satuttamisen, koska on luvannut ystävälle tai kaverille. Se on hyvä alku, mutta ei riitä välttämättä lopettamiseen kokonaan. Se saattaa vain muuttua niin, että ei näytä jälkiä kenellekään yms. Mun eräs hyvä ystävä edelleenkin aina välillä haluaa tarkistaa edes ranteet, että niissä ei ole mitään. Tärkeintä olisi lopettaa siksi, että haluaa itse. Että välittää ja rakastaa itseään tarpeeksi, että ei halua satuttaa. Mä yritän aina miettiä, miksi ei kannattaisi nyt villtää tai tehdä jotain muuta. Terapiassa puhuimme myös siitä, että yrittäisi pahan olon aikana vain istua tai keskittyä siihen, että ei satuta itseään. Toinen keino on se, että päättää tehdä jotain muuta pahan olon iskiessä; ei enää viillä tai nypi tai mitä tahansa, vaan vaikka piirtää, maalaa, soittaa kaverille, soittaa jotain, kuuntelee musiikkia, menee peiton alle halimaan vanhaa nallea..oikeasti mitä muuta tahansa, kun ei vain satuta itseään.

Nämä olivat vain minun mielipiteitäni ja kokemuksiani... Jaksamisia kaikille!

Moi!
Olette löytäneet tosi hyviä keinoja viiltelyn lopettamiseen ja hienoa, että jaatte niitä muillekin. 🙂👍

Viiltelyn lopettaminen on aika vaikeaa itse, varsinkin jos sitä on jatkunut useamman kerran. Silloin olisi tärkeää päästä puhumaan vaikeista asioista ja ajatuksista jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Kaikkein parasta olisi, jos aikuinen olisi ammatti-ihminen, joka tietää miten edetä ongelmassa. Viiltelyä tai muuta itsensä vahingoittamista tapahtuu useimmiten, kun ei osaa itse käsitellä tunteitaan ja/tai ajatuksiaan tai sitten jos esim. kotona tapahtuu jotain pahaa (alkoholi-, mielenterveysongelmat, väkivalta, hyväksikäyttö yms.). Nämä ovat niin isoja ongelmia, että aikuisetkaan eivät itse osaa tavallisesti käsitellä niitä ilman ammattiapua.

Viiltelyyn liittyy voimakkaita tunteita, joita voi olla itse vaikea hallita, mutta kun ongelmaa käsitellään, niin pikku hiljaa tunteet tasoittuvat ja itse saa tilanteet hallintaan helpommin. Usein viiltelyyn liittyy myös itseluottamuksen laskemista ja siksi on vaikea lopettaa viiltelyä, jos ei oikein itsekään luota itseensä. Keskustelut ja terapia auttavat myös tässä asiassa.

Hyvää kesää kaikille!

Tomppa

Minäkin kävin tänään lääkärissä näyttämässä arpea koska tukihenkilö käski. Se puhdistettiin ja annettiin vielä lääke ja lääkäri sanoi, että mun pitäisi mennä nuorten toimipisteeseen puhumaan asiasta. Se kai on sitten asian käsittelyä mutta sanon minä vaan, että kyllä äitini repii perseensä, jos saa selville, että hänestä puhun vieraalle ihmiselle. Minulle voi olla helpompaa repia arpea vaan jatkossakin.

Hei grande! Älä sinä välitä siitä mitä äitisi meinaa, jos saa tietää sinun puhuneen vieraalle! Hänen ei edes kuuluisi saada tietää siitä, koska kyseisillä henkilöillä on käsittääkseni vaitiolovelvollisuus. Ja jos saakin, niin se voi herättää hänet ajattelemaan, miten paljon sinua sattuu kuunnella vanhempiesi riitelyä.
Mene vaan rohkeasti nuoriasemalle tai vastaavaan paikkaan ja kerro huolesi. Puhuminen auttaa takuulla! Tsemppiä sulle🙂👍.......ja näpit irti siitä ruvesta!🙂🌻

viiltely on hirveetä!!!itse olen sitä tehnyt ja onneksi se loppui kun sain apua ja puretua pahaa oloa...se on ainakin minulle yksi tapa näyttää voivani huonosti silloin kun osaa sanoiksi stä pukea..nyt arvet ympäri kehoani ovat kamalat ja saan kärsiä niistä lopun elämääni. jos jotain tekisin toisin en ikinä olisi sitä terää ottanut käteeni😞

viiltelyn jäljet ovat kamalat.. Niitä ei saa pois vaikka miten haluaisi. Minuakin kaduttaa ne jäljet reidessäni, ja yksi myös kämmenessäni, mutta silti syyllistyn viiltämiseen vieläkin ajoittain. Se vaan jotenkin helpottaa sitä oloa sillä hetkellä, vaikkei se todellakaan kannata..