Mullaon jo jonkun aikaa ollu semmosta,että nälkiinnytän itteeni uhalla.😞 Tuntuu, että kaikki kadulla kävelijät on paljon laihempii kuin minä. Haluaisin laihtua semmoset kymmenen kiloo, nyt oon 160/50. Oon oksentanukin muutaman kerran tarkoituksella, kun syönnin jälkeen tulee niin huono omatunto.😭 Tää on ihan kauheeta, kuinka voi tuntea olevansa niin lihava.😠 En tiedä, onko tästä mitään apua, kun kirjoitan tänne, en usko, että mikään muuttaa mun mielen, mutta päätinpähän silti kirjoittaa.
Mitä se haittaa. Hevoset voivat yleensä hyvin ja ovat onnellisen näkösii.
Mie olen alkanut itkeen kuin vesiputous. Koko ajan vaan kyyneleet valuu.
Tuisku, kun sie kirjoitat, että verensokerit tippuu, kun ei syö. Niin mie nyt jouvun syömään niin, että mun verensokerit eivät heilahtelisi. Ne pitäsi mahollisimman tasasena pysyy.
Mie jouvun piettää ruokapäiväkirjaa ja merkkaan kaikki syömiset. Sitten,kun syö tosi säännöllisesti ja vielä terveellisesti, on paljon hyvempi olo. Ja vaikka mie omasta mielestä syön hirveitä määriä, niin silti mie oon laihtunu monta kiloo.
Vieläkö sie Jen lenkkeilet, mie en jaksa paljoa.
Mä oon ehkä ruvennu jo vähän toipuun. Tietysti vieläkii on lihomisenpelkoo, mutta syön silti älyttömästi.
Hienoa, Jen sulta kuulla, että olisit jo toipumassa. Yli vuosi jo tunnettu ja on kiva lukea, että jollakin menee joskus paremmin.
Haluaisitko Aavaton, tai ihan kuka tahansa muukin olla yhteyksissä minuun mailin kautta? Mun mailiosoite on: jen83_1983@hotmail.com ois kiva kuulla teistä!
Itse koet itsesi lihavaksi mutta mitä läheisesi ajattelevat ulkonäöstäsi? Veikkaan että pitävät sinua kauniina ja hoikkanam, mutta et usko heitä? Masennus vääristää ajatuksia, niinpä näet itsesi sellaisten ajatuksien peilikuvana. Arvelet parantuneesi masennuksesta...Hae rohkeasti apua🙂🌻
Ja mihin sitten Jen hävisit? Olen jopa niin huolissani, että laitoin sähköpostia sulle. Ja se on niin iso asia multa, että itsekin kauhistuin.
Oon ollu masennuksen takia sairaalassa pari päivää
Olen jo aikuinen, mutta uskaltaudun kirjoittamaan tänne, koska olen itsekin nuorempana sairastanut syömishäiriötä. Lähinnä oli kysymys bulimiasta, vaikka sen nimen kuulin vasta paljon myöhemmin. Ajattelenkin, että tietyllä tavalla sairastuvat ovat nyt paremmassa asemassa, kun asioista puhutaan, eivätkä ne ehkä tunnu aivan yhtä hävettäviltä. Toisaalta ne asiat jotka usein johtavat syömishäiriöihinkin, ovat paremminkin pahentuneet. Yhä enemmän tuijotetaan ulkonäköä ja toisaalta yhteiskunta on koventunut, yhä enemmän vaaditaan ja yhä nopeammin täytyy valmistua kouluista jne...
Minulla syömishäiriö kaikkineen kesti noin 10 vuotta. En saanut siihen mitään terapiaa, koska en olisi kehdannut puhua asiasta. Nytkin sairauteni historiasta tietää vain muutama ihminen. Uskon, että terapialla saat lyhennettyä sairautta, niin että syntyneet vahingot ovat pienempia. Bulimiassahan mm. hammaskiille on vaarassa. Lisäksi siihen voi liittyä esim. sydämen rytmihäiriöitä. Tämä nyt sen takia tiedoksi, että vakavasta asiasta on kysymys. Anoreksiassa taudinkuva voi olla vieläkin vakavampi.
Mutta jopa ilman terapiaa sairaus menee yleensä ohi (näin luulen). Minulla auttoi ihmissuhteen löytyminen, avioliitto ja lapsen saaminen. Varsinkin raskausaika oli minulle terapiaa, sillä siinä oppi hyväksymään itselleen aivan uudenlaisen ulkonäön.
Vielä ajatuksia noista aterioiden väliin jättämisistä, joista jossain viesteissä oli puhetta. Nykyäänhän on todella monilla lapsilla ja nuorilla se ongelma, että kun ruoka-ajat ei ole säännölliset, niin jossain vaiheessa syntyy niin kova nälkä, että ajautuu ahmimaan ruokaa, josta saa nopeasti energiaa. Tähän kehään täytyy yrittää vältää joutumasta, jos ruuan kanssa on jo muutoinkin ongelmia.
Mutta tsemppiä sinulle ja uskon vakaasti, että pääset pian "kuiville", kun olet niin fiksu, että olet lähtenyt etsimään apua. 🙂🌻
nykyään mä en vaan yksinkertasesti pysty syömään paljoo, kun tulee huono olo. käytiin tänään kiinalaisessa syömässä (mun herkkuruokaa) ja pystyin vain pari pientä lautasellista syömään.
hei vaan. mulla on ollu yli 4 vuotta syömishäiriö. oon aina ajatellu että kyllä tästä selvitään ja tää on hallinnassa mutta vasta 2viikkoo sitte menin lopulta sanomaan terkkarille että tarvisin apua. määräs mulle terapiaa ja anto vinkiks myös et tänne kannattais kirjotella. pelottavaa ku ei pysty ite itteensä hallitsemaan.mikään ruoka ei pysy sisällä ja paino vaan tippuu.. ja silti läski olo. saa nähä tuleeks tää viesti nyt oikeaan paikkaan..🙂😐
Moi Manzana! HYvä, kun hait apua ja tää on just oikee paikka kirjotella☺️. Musta tuntuu, että mullakin rupee taas käsistä liusuun ote☹️
Hassua, kun munkin terapeutti sano yks päivä, että tänne kannattaa kirjottaa. Mie sen käskin perustella sen väittämää mutta ei se oikein osannut. Mie oisin halunnut tietää, että miksi se on hyvä, kun me keskenään kirjotetaan, kun ei oo tukihenkilöä.
Eikö se olisi sama, kun kavereille puhusi kadulla. Eipä sitä kyllä tule puhuttua mitään. Ja, kyllähän se auttaa, kun kirjottaa ja voi yhtä pahoin kun muutkin. Se on vissiin se kannattavuus; voida pahoin joukossa eikä yksin.
Toivottavasti Jen ja muutkin alatte voida paremmin. Mulla on koulussa ruokajutuista nyt ja mie huomasin, että mie syön aivan liian paljon siihen nähen mitä suositellaan. Mie syön kuin hevonen, nyt yritän vähentää syömistäni normaalitasolle
moikka.🙂 nii, no kaipa se jotenki helpottaa oloa ku näist asioista keskustelee sellasten henkilöiden kanssa joilla on vähän sama tilanne. mulla on ollu tää "sairaus" useita vuosia ja oon pitäny sen kaikilta salasta. vast tässä kuukauden sisällä oon kertonu muutamille ihmisille tästä. mä kävin meijän terkkarin kanssa lääkärissä että saisin terapiaa ni se lääkäri ois määränny mulle jotain masennus lääkkeitä vaik en ees ole masentunut.sanoin et en ota niitä. se sano et purkaan sitä masennusta oksentamalla. no mä sit päätin lopettaa sen oksentelun ja mun paino nous kolmessa päivässä 4 kiloo!!! tosi läski ja kömpelö olo..😞 terkkari sano et se ei oo mahollista ja kielsi käymästä vaa'alla kotona. sit taas lipsahdin ja oksentelu on jatkunu☹️ no tänään on viiminen päivä ku annan ruuan tulla ulos huomen aijon alottaa terveen elämän. tää oli lupaus!hei, onks teille muille ollu apua terapiasta? toivottavasti jen voit nyt jo paremmin🙂toivottelen voimia sulle, ja kaikille muille🙂
Mie käyn kaksi kertaa viikossa teraputilla. En oikeastaan haluaisi mutta vähän mut ikään kuin pakotetaan. Kyllä se jälkeenpähin tuntuukin aina ihan hyvältä. Mulla on karseesti ongelmia joihin pitäsi löytää ratkasu. Mutta yleensä net tuntuvat aika lapsellisilta ja aattelen, että olkoon, ei se oo ongelma. Sitten en kuitenkaan pysty nukkuun vaan mietin kaikkia. Sitten saankin kohtauksen ja tikkejä päähän. Ja sitten, kun on päässä jo vamma, niin alan puhuun terapiassa asiasta. Yleensä yhessä keksitään ratkasu, sitten mie kehittelen uuden ongelman. Miltähän tuntuisi elää ilman ongelmaa?
Mulle aloitettiin joku uusi lääke joka pitäsi tehdä musta sosiaalisemman ihmisen. Koska mut on testeissä todettu ei-sos, ihmiseksi, niin mut nyt muutetaan sosiaaliseksi. Lähinnä kai siksi, että uskaltaisin seistä koulun ruokajonossa.Mutta mulla itselläni on olo, että mun persoonani muutetaan, kohta mie en haluakaan olla erakko vaan meen varmaan sitten naimisiin ja tehen lapsia. Sitä paitsi mie olen ollut masentunut neljä vuotta, sama kai tuo on vaikka olisin aina masentunut.
Onnea manzana terveelle elämälle, toivottavasti onnistut.
Jenin vuoro kertoo kuulumiset.