Mullaon jo jonkun aikaa ollu semmosta,että nälkiinnytän itteeni uhalla.😞 Tuntuu, että kaikki kadulla kävelijät on paljon laihempii kuin minä. Haluaisin laihtua semmoset kymmenen kiloo, nyt oon 160/50. Oon oksentanukin muutaman kerran tarkoituksella, kun syönnin jälkeen tulee niin huono omatunto.😭 Tää on ihan kauheeta, kuinka voi tuntea olevansa niin lihava.😠 En tiedä, onko tästä mitään apua, kun kirjoitan tänne, en usko, että mikään muuttaa mun mielen, mutta päätinpähän silti kirjoittaa.
Nyt en oo pariin päivään yrjönny, oon vaan ollu heikolla syömisellä.Oon taas laihtunu kilon.oksentelu meni jo niin pahaks, että parina viikkona kolmena päivänä oksensin kaiken pois. Nyt pitää vaan yrittää pysyä syömättä liikoja, niin ei tarvii oksentaa.
nyt oon ollu oksentamatta reilun viikon. Syötyä on tullu kylläkin tosi niukasti.
Mut toiki on jo tosi hienoo, että oot voinu olla oksentamatta! 🙂👍 Toivottavasti voit pitää sen nii kans. Ja pääasia kai kuitenki on, että sun sisällä on ees jotain ruokaa, pikkuhiljaa sitte aina enemmän ja enemmän. Tsemppiä 🙂
Nyt oon taas parissa päivässä laihtunu melkein kilon. Pelottaa vähän, kun meen ens viikolla kirjekaverin luo ja siellä pitää syödä. Mä en haluis syödä. en viitti oksentaakaan kylässä ollessa. No onneks soitin sille eilen ja selitin tilanteen, niin se varmasti ymmärtää. Mulle on tullu nyt hirvee lihoamiskammo.se on jokapäiväistä ja mietin sitä koko ajan.
Eilen tuli taas oksennettua, kun söin omasta mielestäni liikaa. Oon laihtunu melkein neljä kiloo parin kuukauden sisällä ja melkein yks kilo on tippunu parissa päivässä.
Jen, miten sulla menee? Susta ei oo kuulunu mitään vähään aikaan.
Syöminen edelleen hankalaa. Olin tässä viikon sairaalassa, tänään pääsin pois. Masennuin, kun ukki kuoli toissa perjantaina. Vieläkin masentaa vähän.😭
En ole Sinulle Jen ikinä mitään sanonut. Satuin juuri olemaan koneella, kun juttusi julkaistiin.
Otan osaan suruusi. Ja toivotan voimia ja jaksamista.
Jen. Otan myös osaa suruusi.
Ei se ole masennusta, kun ukki kuolee. Se on surua ja se voi kestää aika kauan. Joskus, kun jaksat ja haluat, niin kirjoita jotain ukistasi. Mua ainakin on auttanut, kun olen hieman alkanut ukistani kirjoittaan. Mun ukki kuoli jo neljä vuotta sitten mutta vieläkin hän on ajatuksissa aika usein.
Joka päivä oikeastaan.
Halauksia sulle jen!
mä en oikeen tiiä, mitä kirjottais. nyt oon taas pari päivää ollu vähemmällä syönnillä. painoa tarkkaillaan terapiassa. eilen oli terapia ja puolet asioista meni toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. haluaisin pois kaikesta kierteestä, kaikki sairaudet ja en haluais olla muille vaivaks.😭
Harmi homma,kun ukkisi kuoli Jen.
Mie tajusin niin, että sie tiiä mitä voit ukistasi kirjottaa. Ukista voi kirjottaa mitä vaan tulee mieleen. Mun ukki kuoli noin neljä vuotta sitten Yhtenä iltana mie sille sanoin hyvää yötä, aamulla menin sen tykö ja se oli kuollut. Musta tuntui, että se kuoli onnellisena, kun tiesi, että pääsi mummon luo.
Mulla meni kolme vuotta ennen kuin mie ukista kelleen puhuin. Mun terapeutti ei ees tienny, että se on kuollu. Mie yhen kerran vähän kuin vahingossa kysyin nettuelta, että haluaako se kuulla mun ukista mitään. Sitten mie pelkäsin monta päivää, että se ei haluaakaan mun ukista puhua, vaan äidistä. Sitten se halusi kuulla. Mie sille kirjoitin kaikkia muistoja ukista, vaikka sen kun oltiin yhtenä vuonna Tanskassa. Maailmanpyörä jäi jumiin ja mun ukki nousi ylös siellä ylhäällä ja alkoi laulamaan italialaista oopperaa. Kaikki sille taputti.
Nyt,kun mie olen alkanut ukista puhuun, niin mie aluksi pelkäsin, että mie väärässä paikassa sitä muistelen. Yhen kerran mie kirjoitin yhen muiston tuolla aikuistenkin osastolla siitä. Koko päivän ootin, että nyt joku mut haukkuu siitä muistossa ja, että väärässä otsikossa olen. Ei kukaan onneksi haukkunut. Sitten mie olen vaan alkanut miettii, että mun ukki oli niin hieno ihminen, että sitä voi muistella missä vaan.
Mun ukki oli 65v kun se kuoli. Miten vanha sun oli? Kirjoita vaan mitä haluat ja milloin haluat, mie ainakin luen sen jutun.
Mie huomenna menen äitini kanssa tutustuun uuteen kouluun, tiistaina se alkaa. Mulla on kanssa semmoinen olo, että musta on vaan vaivaa tässä perheessä. Oikeastaan tän ikäsen pitäsi yksin mennä kouluun tutustuun, mie en uskalla.
maanvaiva, miten koulusi alkoi? mun ukki oli jo 85, kun se kuoli. se oli semmonen ilonen persoona. Sinnitteli, vaikka sillä oli jo useemman vuoden parkinsonintauti. Lapsuudenmuistoja ei tuu mieleen, kun olin niin pieni, kun siellä käytiin. Se asu Englannissa, että hirveesti ei nähty. Ukki haki mut lentokentältä, kun menin Englantiin vuonna 2000. Sitä edellisenä kesänä se haki mut isäntäperheestä, kun olin kielikurssilla. Ukilla oli kestohymy, parkinsonintauti teki sen. sillontällön se anto rahaa (Mikä ei ollu sillä tavalla pääasia), kun menin kavereitten kaa ulos. Muuta ei tuu mieleen nyt.
Minun kouluni on alkanut todella huonosti, paitsi tänään oli vähän hyvempää jo. Kaksi eka päivää mie olin vaan kaksi tuntia ja lähin pois. Mie seisoin sillalla ja aion hypätä alas. En mie uskaltanut. Sitten mie kuljailin pitkinä kaupungiin ja yritin olla, että kukaan ei näe mun lintsaavan.
Musta oli tosi hankalaa olla koulussa, kun mie en ketään tunne. Kukaan ei mulle mitään sanonut, kaikki vaan keskenään puhuivat. Mie meinasin koko ajan yrjötä.
Tänäänkin mie häivyin muutaman tunnin jälkeen mutta sitten alko uskonnontunti. Ja mun oma pappi olikin meijän ope. Se soitti mun kännykkään, että missä mie olen ja sitten se vaan käski äkkiä juosta, että en myöhästy tunnilta. Sitten se löi puhelimen kiinni ennenku ehin sille sanoo, että haista huilu sun uskonnon kanssa. Meitä on vaan neljä ortodoksii koko koulussa ja mie sain niistä yhen pojan tukihenkilöksi. Tunnilla jo puhuttiin, että mulle ei kukaan mitään puhu. Sitten kierrettiin sen pojan kaa koko koulu ja se lupasi mua aamulla oottaa portilla ja olla sitten mun kans koko päivän. Äsken mie jo ostin koulukirjat, että en kai mie sitten itteeni tapa vaan yritän olla koulussa.
Sulla Jen on ollut hyvä tuuri,kun sun ukki noin kauan eli. 20 vuotta enemmän kun mun ukki. Munki ukki aina hymyili vaikka ei sillä ollut mitään syytä hymyillä. Mun ukki ei koskaan antanut rahaa, sen mielestä kaiken pystyi puusta puukolla vuolemaan. Me käytiin aika usein lelukaupassa mutta ei se mitään ostanu. Katottiin vaan malli ja sitten itte vuoltiin puusta.
Mie en ole koskaan ollut Englannissa. Nyt lomalla mie kävin Pariisissa ja olin Ateenassa olympialaisten avajaisissa.Mie haluaisin Venäjälle joskus kielikurssille. Osaatko sie sitten täydellisesti englannin kielen? Mitä sie sitten teet päivisin nykysin, Jen?
heippa
No en nyt täydellisesti osaa englantia, mutta hyvin kuitenkin. Oon nykyään neljänä päivänä viikossa töissä yhessä kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitetussa paikassa. tähän mennessä oon ollu kutomon puolella. oon kutonu mattoja, ryijyjä, poppanoita ja huivin. Nyt siirryn perjantaina lasi- ja keramiikkapuolelle.