Nuupahtanut salaatti
Hieno otsikko 😀 mutta en keksiny parempaa niin saa luvan kelvata
Tää voi olla sellanen ketju jossa minä kerron kuulumisia. Oon kohta 18-vuotias tyttö, asun yksin yksiössä ja aloitin lukion tänä vuonna. Koko kevään ja kesän taistelin syömishäiriön kanssa kaloreita ja lihomista vastaan. Laihdutin. Laihduinkin vähän, kymmenisen kiloa. Mutta arvaatkaan mitä, noin 6-7 niistä kiloista on tullut takaisin. Eikö oo ilouutinen? Vihaan itseäni kun en edes siinä sitten onnistunut. Ja nyt kumminkin haluan parantua. Ja syön nykyään tavallisten ihmisten tavoin. Epäonnistuin tuossakin.
”Jos on mahdollista että onnellinen, elämää rakastava tyttö sairastuu niin että haluaa nääntyä hengiltä, on oltava mahdollista että sama tyttö selviää ja paranee.”
Yks minua ”pahemmin” syömishäiriöinen tyttö oli kirjottanu noin yhteen tekstiinsä ja ku eilen luin tuon niin rupesin itkemään. Varmaan se on mullekin mahollista.
Mutta nyt ku menee syömisvammailun kans paremmin niin menee sitten muuten huonommin… Minun itsetunto laski niin alas tuon paranemispäätöksen takia ettei varmaan koskaan. En osaa yhtään arvostaa itteäni. Kaikki mitä teen ja sanon on väärin. En ihmettele tuota it:n laskemista ku onhan se iso juttu ku yhtäkkiä tärkein asia itselle, rakkain unelma ikään ku kaatuu, kuivuu käsiin. Ku oman arvon ihmisenä on jo kauan määrittäny laihuus, ja yhtäkkiä pitäisi oppia elämään ilman sitä. Ja keksiä uusi tavoite ja uudet unelmat elämälle.
Niin tämä kaikki ja nämä muutokset tänä syksynä on syöny paljo mun voimia. En oo koskaan ollu näin väsyny. Minä joka oon aina tarvinnu tosi vähän unta. En tiiä toista ihmistä joka voi nukkua yhtä vähän ja silti ei nuku liian vähän. Minä en saa koskaan riittävästi unta ja tuntuu että ku aamulla herään niin oon yhtä väsyny ku illalla. Ja tuo sama onnettomuuden tunne on edelleen. En minä oo onnellinen ollu tänä syksynä, kuin harvoin harvoin on se tunne vähän aikaa. Nyt vaan on monesti huonoja päiviä ja tosi matalalla mieliala sillon. Koulua on mielettömän raskas käydä. Ihan lyhyt päivä koulussa tekee minut todella väsyneeksi.
Kävin eilen perjantaina kuraattorilla, mutta koska en uskaltanu puhua muusta ku tuosta väsymyksestä niin ei hän varmaan ymmärtänyt ihan kokonaan miten rankkaa tää nyt on. Tuntuu etten selviä edes ens viikosta kun pitäs olla joka ikinen päivä koulussa. Mutta kyllä silti on paljon paljon eteenpäin että kävin siellä. Oikeasti on aika ihme että laitoin viestiä. Olin aika sekaisin ku laitoin sen.
villikettu kirjoitti 23.11.2014 17:33
Moi 🙂
Tuo kuulostaa kyllä niin hyvältä. Se auttaa huomattavasti kun pystyy järkeilemään itselleen, ettei koulua tarvitse stressata kun on vapaalla. Mullakin on ollut vaikeuksia sen suhteen, mutta stressi on kadonnut oikeastaan kokonaan, jos siinä on onnistunut. Kun pystyy lepäämään kunnolla, on jaksaminenkin ihan eri tasoa kun koulu taas jatkuu. Se on tärkeintä että yrität, ja useimmiten oot kyllä hienosti onnistunutkin 🙂
Hienoa kun sulla on läheinen bestis. On ihan ymmärrettävää että hän on huolissaan, mutta kuten itse sanoit, edellytykset onnistumiselle on nyt paremmat kun hänkin asuu lähellä. Pistää ihan hymyilemään kun luen noista mukavista asioista, joita oot saanut nyt kokea. Monesti ilo voikin tulla tuollaisista pienistä pisaroista, jotka ovat kuitenkin aika suuria ja tärkeitä. Asiallinen kämppä antaa kunnon edellytykset opiskeluun, ja sieltä on mukava käydä välillä kotonakin, jos tuntuu siltä 🙂
Siitä on varmasti hyötyä, että jaksaa sitkeästi taistella vastaan. Esimerkiksi jos pyrkii eroon itsensä vahingoittamisesta, voi ahdistus olla ensin suuri ja halu vahingoittaa paljon suurempi kuin ennen, mutta pidemmän päälle ne katoavat, kun jaksaa vain yhä uudelleen vastustaa sitä halua. Muutos parempaan voi tapahtua vähitellen, mutta kyllä sen jossain vaiheessa tulee huomaamaan. Huipulle ei ole oikotietä 🙂
Tsemppiä ja halauksia! ☺️❤️
Moi villikettu🙂
Se on todellakin vaikeeta olla stressaamatta koulua vaikka olis vapaalla. Aina ku se vaan tulee ajatuksiin niin rupee stressaamaan ja ahistamaan kaikki asiat. Mutta yritän aina vähän siirtää sitä.
Niinpä. Niiden muutamien hyvien päivien avulla aina jaksaa paremmin. 🙂 Ja huipulle ei tosiaan ole oikotietä. Oon nyt alkanut sitä ymmärtämään. Siis tässä syömishäiriöasiassa varsinki. Mun vaan täytyy syödä ja vakuuttaa itseni siitä että saan olla tällanen ja saan syödä.
Kiitän☺️❤️
Aivan ihanan paljon selvitti ajatuksia tämänpäiväinen sairaanhoitajan käynti. Huh! Nyt pitää kohta lähteä asuntoesittelyyn. Mua jännittää, onneks iskä tulee mukaan. Haluaisin sen asunnon mutta musta tuntuu etten saa. Kääks.
Sairaanhoitaja ehotti että mulla vois olla trauma. Ei mikään vakava, niinku vaikka hyväksikäyttö tms. Ei vakava, mutta ei silti ole pikkujuttu. Ja se vaikuttaa mun vireystilaan paljon. Se selvitti ihan uskomattoman paljon sitä miksi en jaksa koulua. Oon paljon alivireystilassa, ja aika alhaalla siellä. Joten en vaan jaksa. Vaikka se ei näy ulospäin.
Mua jännittää nyt ihan hirveen paljo että saanko sitä asuntoa... Ääk. Huomenna pitäis saada tietää. 😯🗯️
Haluan muuttaa. Ihan tosi monet ihmiset on sitä vastaan. Äiti ensimmäisenä. Saanko sanoo mun parasta ystävää Mineaksi? (Se ei ole sen oikea nimi eikä edes nimimerkki täällä. ihan vain mun keksimä nimi) En jaksais aina kirjottaa niin pitkästi. Minea ei oo sanonu ettei se haluais että muutan. Se on vaan sanonu että on huolissaan että miten mulla sitte menee. Se ei stressaa. Mutta äiti. Se kertoo mikä sitä huolettaa. Ja minä juttelen siitä ja kerron ettei tarvi huolestua. Sitten se vaan on hiljaa ja ilmeisesti luulee että tämä yksin muuttaminen tulee todellakin päättymään samanlain ku edellinen. Plääh. Ite oon niin innoissaan muuttamassa. Oon väsyny siihen ettei oo ees omaa huonetta. Haluan hoitaa omat arkipäiväiset asiat ite. Tykkään asua omillani. Tavallaan ymmärrän sen huolen. Tai siis täysin. Viime kerta päättyi pakkohoitoon osastolla. Mutta haloo. Siitä on yli vuosi. Vuoden aikana oon menny eteenpäin PALJON. Niin paljon että jotkut mun tuntemat ihmiset ei oo menny sitä matkaa eteenpäin edes kahdeksassa vuodessa. Enkä puhu bestiksestäni. Ihan toisesta tyypistä. Kaikki on erilain nyt ku sillon. Minä ite oon erilainen. Oon avoimempi. Uskallan kertoa jos on niin paska olo etten pärjää yksin. Mulla on paljon enemmän toivoa ja luottamusta elämään ja parempaan huomiseen (vaikka se välillä vieläki horjuu). Mulla on vähemmän ahdistusta ja enemmän keinoja hallita sitä. Asun lähellä. Mulla asuu ystäviä lähellä. Kakskyt minsaa menee meiltä kotoa ajaa sinne paikkakunnalle mihin muutan. Viimeksi kesti vähintään tunnin. Nyt mulla ei oo mitään pakkoa esittää voivani paremmin tai hyvin jos voin oikeasti huonosti. Kaikki on erilain! Pliis. Äiti anna mun olla innoissaan tästä!
Ootan kauhulla ja innolla huomista. Saan huomenna tietää saanko sen kämpän jonka haluan. Toivo elää (vielä) 😉
Moi 🙂
Tosi hienoa että pystyt ajattelemaan syömisestä noin. Se on todellakin juuri noin, sä saat syödä ja olla juuri sellainen upea itsesi kuin olet. Vaikka se tuntuisikin vaikealta, niin se on juuri näin.
Huippua että käynti sairaanhoitajalla sujui noin hyvin! 🙂 Omat olot eivät läheskään aina näy ulospäin, ja omat läheisetkin voivat olla tietämättömiä siitä, mitä mielen sisällä liikkuu. Alivireydestä huolimatta oot kyllä jaksanut upeasti jatkaa eteenpäin. Se on joka tapauksessa hieno juttu, että huomasitte mahdollisen selityksen alivireyden taustalla. Näin siihenkin asiaan pystyisi puuttumaan paremmin.
Kerrot kyllä syvästi ja taitavasti noista muuttoon ja asuntoon liittyvistä asioista. Omien asioiden hoitaminen ja yksityisyys ja niihin liittyvät vastuu ja vapaus ovat kyllä monin tavoin miellyttäviä asioita. Minä ainakin luotan siihen että tuollainen taistelija selviää siitä ihan hyvin 🙂 Samaten se, että uskallat kertoa pahasta olosta, on loistava asia. Täytyy osata huolehtia myös omasta jaksamisesta. Mullakin on voimat ollut jo viikkojen ajan vähän rajoilla, mutta toisaalta, vain muutama viikko joululomaan. On tärkeää muistaa rentoutua, rauhoittua ja levätä ja huolehtia omasta mielenterveydestä. Uskon, että pystyisit asumaan omillasi ja toivon, että onnistut!
Halauksia ja kaikkea parasta huomiselle! ☺️❤️
Heippa villikettu ja kiitos ☺️❤️
En oo nyt yhtään järkevällä tuulella. Sain sen asunnon. Jeeeeeee! 😀 Oon ihan mielissään. Tekis vaan mieli nähä Mineaa ja rutistaa kunnolla ja jutella kunnolla tää asia halki. Ei Minealla oo mitään mun muuttoa vastaan mutta musta tuntuu että joku sillä häiritsee. Ei minussa. Sanon sen heti ihan itseänikin takia, koska aattelen liian helposti että minussa on jotain vikaa. Mutta ei me Minean kanssa voida nähä vielä ku ens viikolla varmaan vasta. Aika kurjaa. Tosi kurjaa.
Jes! Aivan huippua Salaatti 🙂🌻
Sait mut hymyilemään. Kuulostaa kyllä hienolta että sulla on nyt mahdollisuus asua yksin mutta kuitenkin lähempänä kotia ja ystäviä kuin aiemmin. Voi olla ihan paikallaan että juttelisitte Minean kanssa asiasta. Läheisten huolenpito voi joskus ilmetä sellaisellakin tavalla, mikä tuntuu pikemminkin holhoamiselta tai epäluottamukselta. Sinussa ei todellakaan ole vikaa! Toivottavasti voitte tavata kunhan se molemmille sopii.
Halauksia ja onnittelut! ☺️❤️
Moi villikettu🙂
Kiitos. Oon edelleen ihan mielissään kämpästä ja ootan ihan hulluna sitä että lopulta voin sinne asettua. Aluksi varmaan ainaki jouluun asti siellä on kyllä vähän tyhjää. Mulla ei oo verhoja eikä mattoja eikä mitään. Sänky, pari kirjahyllyä, ruokapöytä ja yksi nojatuoli. Mun edellisen kämpän verhot on varmaan epähuomiossa menny roskiin ja nyt ku sitä mietin niin ei muutenkaan tekis mieli laittaa niitä ikkunaan. Viimeksi mulla oli koko ajan niin paha olo ja monista asioista tulee edelleen paha olo. Mulla on kaikki täällä käyttämättömät esineet edelleen pakattuna ja rupesin niitä tänään erottelemaan että mitä tarvin mukaan. Pikkusisarusten kirjeitä, koulun monisteita, piirustuksia ja maalauksia, mun kirjotuksia, osaston papereita. Tuli tosi kauhee olo. Itketti, mutta en saanut itkettyä. Ja ahdisti ihan hulluna. Sovittiin äitin kanssa etten ota niitä mukejakaan jotka mulla siellä oli. Suurin osa astioista on pakko ottaa. Mutta ne mukit. Niitä en kestäis. Nakkelin niitä papreitaki roskiin ihan raivolla. En pystyny säilyttämään edes niitä kirjeitä. Minean kirjeen säilytin, ja jotain papereita. Laitoin ne laatikkoon ja kirjotin päälle "PASKAPAEREITA". Mun ei ole pakko avata sitä laatikkoa enää koskaan. Voi olla että joskus olis hyvä avata. Mutta ei pitkään aikaan. Viime viikolla annoin pois vartalorasvan, jota käytin osastolla. Sen tuoksusta tuli aina osasto mieleen. Kun muutan uuteen asuntoon, en halua ympärille liikaa vanhasta muistuttavia tavaroita. Onneks kaikki huonekalut on vaihtuneet. Onneks se asunto on aivan erilainen. En olis uskonu että kaikki vaikuttaa vielä niin paljon. Mutta nyt huomaan että vielä en oo päässyt yli. Vuosi 2013 oli mun elämän synkin vuosi. En kaipaa sinne enää.
Nyt on taas elämä sellasta että kaikki tulee rytinällä yhtä aikaa. Huomasin just että mulla on huomenna lääkäri. Huomenna menen myös tekemään vuokrasopimuksen. Ja huomenna menen pitkästä aikaa kouluun. Perjantaina on pitkä päivä koulussa ja heti sen jälkeen lähen aika rannalle kurssille, joka on rippikoulun henkilökunnalle. Siellä on tiivis tahti, lyhyet yöunet ja todella sosiaalinen pitäis jaksaa olla. Huomenna pitää täyttää iso määrä tukihakemuksia, että ne on postissa mahollisimman pian että saan vuokran ja takuuvuokran maksettua joulukuulta. Pitäis kysyä peräkärryä lainaan ja selvittää millon iskä voi lähteä viemään muuttokuorman.
Huhhuh. Muserrun. Mutta nyt on vaan pakko jaksaa.
Sitte ku ens viikko on ohi. Sitte viimeistään pitäis vähän rauhottua. Onneks maanantaina on aika sairaanhoitajalle.
Rauhottelin tässä juuri itseäni ku meinaa paniikki iskeä päälle. Eiköhän se tästä. 🙂
En taas jaksanut lähteä kouluun. Ahdistaa! Tiiän että olis pakko vaan käydä koulua. Aina ku tiiän ettei vois olla pois, rupeen miettiin että mitä tapahtuu ku kaikki menee tätä rataa. En mee kouluun --> joko mut potkitaan sieltä ulos tai rahaa ei enää saa poissaolojen takia --> haen sairaslomaa enkä saa sitä --> etsin töitä ja joko saan tai en --> en jaksa käydä töissä ja saan potkut --> muutan takas kotiin ja musta ei koskaan ole mihinkään. Pelkään nyt ihan kauheesti että kaikki menee yhtä huonosti ku viimeksi.
Mieli vähän nousi tuolta aamusta nyt ku kävin vuokrasopimuksen tekemässä. Onneks saan verhot äitiltä siihen asti ku löydän kivat oman tyyliset. Ja sängyn sohvaksi. Raha-asiat vähän stressaa, mutta nekin järjestyy. 🙂
Salaatti.
Jaksaisitko mitenkään viikonlopun ylitse taistella, jolloin pääset sairaanhoitajalle? Onko sulla mitään turvallista keinoa, mikä voisi edes vähän auttaa tuohon ahdistukseen? Ei pidä ollenkaan paikkaansa, etteikö susta olisi mihinkään. Kyllä ihan varmasti on, ja moneenkin asiaan. Niin valtavaa voimaa ja tahtoa sä oot osoittanut meille kaikille.
Poissaolotkaan eivät haittaa, kunhan käyt sen verran koulussa, että sua ei potkita sieltä pois. Jos jaksaminen ja terveys riittävät. Etusijalla on sun henkinen ja fyysinen terveys. Se tuntuu varmasti rankalta, kun nyt on niin monia asioita tekeillä, ja kuten sanoit, nuo kaikki perjantain menot. Kannattaa tehdä se mihin voimat riittää, ja sitten levätä. Enempää ei voi kukaan vaatia. Liiallinen voimiensa ylittäminen käy rankaksi ja ahdistavaksi. Taistella toki täytyy, mutta mielestään täytyy pitää huolta.
Asioiden ei tarvitse mennä niin kuin viimeksi. Tämä on monin tavoin erilainen tilanne kuin silloin. Salaatti, pyydä enemmän apua jos tarvitset sitä, ja tee sen mukaan asioita kuin jaksat. Ethän riko itseäsi. Oot upea juuri tuollaisena kuin olet. Kuten se koululääkäri silloin aikoinaan sanoi, pidä unelmistasi kiinni.
Halaan sua ajatuksissani. Vaikka kuinka nyt näyttäisi synkältä, niin uskon että selviät ☺️❤️
Oot ihana villikettu☺️❤️
En oo nyt koulussa ollu. Ens viikolla täytyy yrittää reippaasti olla. Just tänään sanoin äitille että on mun sitte muutettuani kumminki helpompi lähtä kouluun ku matkaa on vaan muutama kilometri jos sitäkään. Ja sit ku mulla kumminki on niitä lepopäiviäkin.
Eilen vähän helpotti oloa ku sain lähes kaikki paperihommat hoidettua ja pakolliset maksut maksettua.
Niin. Kyllä mää siihen maanantaihin selviän. Mutta kamalaa ku sitten en varmaan enää voi käydä siellä. Muutan eri paikkakunnalle. Apua.
Kiitti, niin säkin oot ☺️❤️
Tuo on varmaan ihan asiallinen suunnitelma että menet sitten ensi viikolla. Koulumatkan lyheneminen muutamaan kilometriin voi hyvinkin helpottaa koulunkäyntiä, ja on tärkeää olla myös lepoaikaa, että ehtii palautua rauhassa. Hienoa että sait paperi- ja raha-asiat parempaan kuntoon, se auttaa usein vähentämään stressiä kun ne asiat on kunnossa 🙂
Ei kai paikkakunnan vaihto suoraan katkaise hoitosuhdettasi? Toivottavasti ei, sillä olisi tosi tärkeää että voisit jatkossakin käydä samalla sairaanhoitajalla. Nyt on onneksi viikonloppu niin ei tarvitse koulustakaan stressata. Askel kerrallaan kohti parempaa huomista, tsemppiä ja halauksia! 🙂🌻
☺️❤️
Todellakin vähentää stressiä tuo että saa kaikki sellaset asiat hoidettua. Yleensä mua stressaa hirveesti ku pitää tehä jotain hakemuksia tai vastaavaa. En välttämättä saa edes tehtyä niitä ajoissa. Ja myös tuo koulumatkan lyheneminen tulee helpottamaan mun elämää. Koska ei tarvi herätä niin aikasin, koulumatka on lyhyt eikä vie aikaa, ja jos nukun pommiin niin ei ole niin vaikeeta mennä myöhässä.
En tiiä yhtään että miten sen hoitosuhteen käy. Sairaanhoitajalle laitoin viestiä perjantaina että ens viikolla muutan, ja hän sanoi että tuu maanantaina käymään niin katotaan jatkot. Sitten sen näkee.
Tuo kurssi kyllä auttoi mua unohtamaan arjen hetkeksi. Stressasin myös sitä kurssia, mutta hyvin se sitte meni. Sain sieltä todella paljon! Omalle kohdalleni uskon vahvistusta ja virkistystä, ja rohkeutta mennä isoseksi riparille.
Nyt vielä tänään on rauha maassa. Huomenna alkaa taas hässäkkä.😀
Mun puhetta itselleni tänään suihkun jälkeen ku päin vaatteita:-
"Kymmenen kiloa kesästä ja edelleen samanlainen läski. Tai ei sitä eroa edes varmaan enää oo ku joku viis kiloa. Mutta mitä merkitystä sillä on? Sää et todellakaan rupee pitämään kiinni siitä. Et todellakaan laihduta. Sun pitää ymmärtää että oot just hyvä sellaisenaan. Tai vaikka lihoisitki. Sillä ei tässä maailmassa oo suurtakaan merkitystä että ootko ylipainonen vai normaalipainonen. Oot aivan hyvä ja et ajattele edes mitään laihduttamista tai kevyitä syömisiä."